Vuodenkierto on taas kerran edennyt marraskuulle ja hetken päästä vietämme itsenäisyyspäivää. Suomessa muistelemme itsenäisyyspäivänä talvi- ja jatkosodassa menehtyneitä sankarivainajiamme. Talvisodassa menehtyi Ilomantsin rintamalla 124 suomalaista, 275 haavoittui ja 15 sotilasta jäi kadoksiin. Talvisodassa kaatui 112 ilomantsilaista ja kymmenen sotilasta katosi. Tässä marraskuun alun postauksessa käsittelen Talvisodassa, välirauhan aikana ja jatkosodan alussa Ilomantsissa kadonneitten ja ilomantsilaisten sotilaiden kohtaloita.
Suomi menetti talvisodassa n. 26 600 henkeä. Kaatuneita oli n. 16 700, n. 3 700 kuoli haavoittuneena, n. 1 750 jäi kentälle tai katosi, n. 720 kuoli tapaturmissa tai tauteihin ja n. 360 kuolinsyy jäi tuntemattomaksi.
Ilomantsin rintamalla talvisodassa katosivat seuraavat sotilaat;
Hakala Lauri s. 5.6.1914, katosi Oinassalmella 13.12.1939 (JR 41, III pataljoona) Oinassalmelta Möhkön suuntaan tapahtuneen hyökkäyksen aikana. Hyökkäys tyrehtyi voimakkaan tykistöiskun seurauksena ja Lauri jäi vihollisen valtaamalle alueelle.
Hietala Tuomas s. 7.12.1916, katosi Oinassalmen ja Möhkön välillä 9.12.1939 (JR 41. I pataljoona). Tuomaksen komppania saapui Ilomantsiin 8.12.1939, Härkönvaaraan 9.12.1939 ja 10.12.1939 pataljoona siirtyi Oinassalmelle kaivettuihin asemiin.
Hohti Lauri s. 2.10.1904, katosi 23.12.1939 (Polkupyöräpataljoona 7, 3. komppania). Lauri katosi Oinassalmelta alkaneen ja Möhkön suuntaan tapahtuneen hyökkäyksen aikana. Silminnäkijähavainnon perusteella Lauri kaatui hyökkäyksessä ja jäi perääntymisen aikana venäläisten hallussa olevalle alueelle. Pataljoonan pääosa oli talvisodan alussa Soanlahdella ja siirtyi sieltä joulukuun alussa Ägläjärven alueelle ja taisteli Tolvajärven alueella joulukuun puoliväliin saakka. Pataljoonasta kaatui Tolvajärvellä 28 miestä, haavoittui 78 miestä ja katosi 35 miestä. Lauri siirrettiin Ilomantsiin 24. prikaatin riveihin 8.12.1939 ja Laurin pataljoona vasta 31.12.1939.
Humla Otto s. 26.5.1913, katosi Oinassalmella 22.1.1940 (JR 41, II pataljoona). Silminnäkijän mukaan Otto kuoli Oinassalmella, ruumista ei kuitenkaan löydetty.
Koivisto Oskari s. 28.11.1912, katosi Parissavaaralle 23.12.1939 tehdyn hyökkäyksen aikana (JR 41, II pataljoona), haavoittui käteen ja jäi haavoittuneena vihollisen alueelle, ruumis löydettiin syyskuussa 1940.
Kukola Toivo s. 13.06.1907, katosi 13.12.1939 Oinassalmella (JR 41, II pataljoona) Möhkön suuntaan tehdyn hyökkäyksen aikana. Hyökkäys tyrehtyi voimakkaan tykistöiskun seurauksena.
Kurvinen Martti s. 24.1.1926, katosi Oinassalmella 13.12.1939 (JR 41, III pataljoona) Möhkön suuntaan tehdyn hyökkäyksen aikana. Hyökkäys tyrehtyi voimakkaan tykistöiskun seurauksena.
Lahti Lauri s. 10.5.1915, katosi 10.12.1939 Oinassalmella (JR 42, I pataljoona). Kadonnut 9. – 10.12.1939 Möhkön ja Oinassalmen välillä.
Manninen Tauno s. 13.3.1912, katosi Möhkössä 13.1.1940 (ErP 112/2). Oli partiomatkalla Ontronvaaralle, haavoittui vaikeasti menomatkalla Sotkasenvaaralla käydyssä taistelussa, jäi haavoittuneena vihollisen käsiin.
Nuutinen Evert s. 25.7.1911, katosi Sulkujoella 3.12.1939 (ErP 11). Kaatui Sulkujoen taisteluissa, ruumis jäi Sulkujoella vihollisen valtaamalle alueelle. Evertin ruumis saattaa olla sankarihautausmaalla, vasemmanpuoleisessa tuntemattomien haudassa? Siitä edempänä lisää!
Penttinen Veikko s. 26.08.1908, katosi partiomatkalla Oinassalmen, Hölkönniemen ja Möhkön välisellä alueella 5.1.1940 (JR 42, III pataljoona).
Päivinen Matti s. 27.6.1911, katosi partiomatkalla Oinassalmen, Hölkönniemen ja Möhkön välisellä alueella 5.1.1940 (JR 42, III pataljoona).
Suominen Viljo s. 27.9.1913, katosi Oinassalmella 13.12.1939 (JR 41, I pataljoona) Möhkön suuntaan tehdyn hyökkäyksen aikana. Hyökkäys tyrehtyi voimakkaan tykistöiskun seurauksena.
Uuttu Herman s. 5.7.1909, katosi Parissavaaralla 23.12.1939 tehdyn hyökkäyksen aikana (JR 41, II pataljoona).
Väyrynen Reinhold s. 26.7.1912, katosi partiomatkalla Oinassalmen, Hölkönniemen ja Möhkön välisellä alueella 5.1.1940 (JR 42, III pataljoona). Partiomatkan reitti kartalla!
Talvisodassa katosi arkistotietojen mukaan kymmenen ilomantsilaista (eräiden tilastojen mukaan 22) ja heidät julistettiin kuolleeksi 14.9.1940. Heinäkuussa 1940 eduskunta hyväksyi lain, jonka perusteella sodassa kadonneet voitiin julistaa kuolleiksi, Ilomantsissa kentälle jääneet siunattiin sankarihautausmaalla 14.9.1940.
Lentokersantti Elias Turunen s. 14.6.1916 katosi Viipurinlahdella 7.3.1940 LeL. 42. Turkinsaaren kohdalla pommituksen jälkeen Kersantti Toivo Hyytiäisen ohjaama Bristol Blenheim BL-144 ammuttiin alas 7.3.1940 kello 7.35–7.55. Kauko Nykänen oli koneessa tähystäjänä ja kersantti Eelis Turunen konekivääriampujana. Blenheim kone nousi Jukajärveltä BL-145 ja BL-140 kanssa kello 6.45 ilmaan ja saapui Vilaniemeen kello 7.30. Koneet olivat tuolloin 600 metrin korkeudessa. Johtokone BL-145 luutnantti Johan Haakin johdolla lähti pommitusliukuun kohti Teikarin saarta kello 7.32 ja sitä seurasivat Toivo Hyytiäisen ohjaama BL-144 ja luutnantti Kai Havolan ohjaama BL-140. Vilaniemen rantaan oli saapunut ensimmäiset vihollisosasto, joita kohti koneet lensivät. Koneet pommittivat noin 300 metrin korkeudesta Teikarinsaaren ja Vilaniemen välissä olleita puna-armeijan miehistörivejä, panssarivaunuja (n. 50 kpl) ja kuljetuskalustoa. Teikarinsaaren ja Vilaniemen välisellä jääalueella arvioitiin olevan liikkeessä kaksi neuvostodivisioonaa. Samaan aikaan koneiden läheisyyteen tuli pilvistä Polikarpov IL-15 ja IL-153 ja IL-16 hävittäjiä ja niiden havaitsemisen jälkeen luutnantti Johan Haaki käski koneita hajaantumaan. Koneista BL-145 ja BL-140 kaarsivat jyrkästi pohjoiseen Viipurinlahdelle. Heitä lähti seuraamaan kolme IL-16 hävittäjää, jotka kääntyivät takaisin ennen Luumäkeä. BL-145 sai kymmen osumaan koneen siipiin ja runkoon. Hyytiäinen kaarsi BL-144 koneen etelään aikomuksena palata Suomenlahden kautta takaisin tukikohtaan. Koneeseen osui kaarron aikana IL-16 koneen konekiväärisuihku ja mahdollisesti ilmatorjunnan kranaatti. Koneen alkaessa menettää korkeutta, Hyytiäinen totesi, että kone putoaa Viipurinlahteen. Hän käski tähystäjä Kauko Nykästä hyppäämään ohjaamon yläluukusta Tuppurasaaren kohdalla. Kauko pääsi koneesta ulos ja laskeutui laskuvarjolla Tuppurasaareen, jossa hän joutui heti maahantulon jälkeen Neuvostoliiton sotilaiden vangitsemaksi. Jossakin vaiheessa alastulossa oli osunut leukaan ja nilkkaan käsiaseiden osumia tai mahdollisesti jo koneesta poistumisen aikana. Hän palasi syksyllä 1940 takaisin Suomeen. Toivo Hyytiäinen ja Eelis Turunen eivät kerenneet hypätä koneesta vaan putosivat koneen mukana Koiviston alueelle. Vuonna 2018 venäläisessä lehdessä kirjoitettiin, että Viipurinlahdelta on löytynyt Bristol Blenheimin hylky Tiurinsaaresta ja se mahdollisesti kuljetetaan museoitavaksi. On todennäköistä, että löytynyt kone on BL - 144, koska muita samanmerkkisiä koneita ei Viipurinlahdelle pudonnut. Elias Turunen muutti Ilomantsista vuonna 1938 Ruokolahdelle ja työskenteli lennostossa LeL 4 Immolan kentällä. Jukajärvelle hänet määrättiin helmikuun lopussa ja hän kerkesi lentää sieltä yhden sotalennon Bristol Blenheimin konekivääriampujana, ennen kohtalokasta lentoa.
Iivari Ikonen s. 24.6.1905 Korpiselkä, toimi ennen talvisotaa metsänvartijana Hylkysyrjässä Korpiselän ja Ilomantsin rajalla, kotikuntana oli Ilomantsi. Iivari katosi Kollaanjoella 3.3.1940. (147394). Iivari sai pestin isältänsä ja isästä käytettiin nimitystä "Vuaranpiän Ierikka" ja sillä nimellä kaikki tunsivat hänet. Eerikka oli kova metsästäjä ja erämies. Eerikan koirat olivat kuuluisia metsästysvainusta ja valtion metsäherrat pyysivät syksyisin Eerikkiä koiriensa kanssa mukaan metsälle ja usein myös karhunmetsästykseen keväisin. Iivari peri metsänvartijan pestinsä isältänsä, mutta sota vei hyvän miehen!
Joel Laine (Karhapää) s. 1.3.1917, katosi Syskyjärvellä 29.2.1940.
Vilho Rytkönen s. 22.3.1908, katosi partiomatkalla Lieksan Inarista venäjän puolelle 21.1.1940.
Erkki Tossavainen s. 22.8.1917, katosi Ulismaisessa (Kollaanjoki) 11.3.1940, palveli Sissip. 4.
Kustaa Niemi 23.5.1905 Kihniössä, toimi Ilomantsissa kirvesmiehenä ja palokunnassa, katosi Korpijärvellä 11.3.1940. (732903)
Toivo Pesonen s. 15.6.1917, katosi Koirinojalla 23.2.1940. Komppania hyökkäsi yöllä Kelivaaran lounaispuolelle Mykrävaaraan. Hyökkäyksessä Toivon nähtiin kaatuvan, mutta häntä ei päästy etsimään kovan vihollistulen vuoksi. Hyökkäyksessä kaatui kolme ja neljä haavoittui.
Kurvinen Martti s. 24.1.1926, katosi Oinassalmella 13.12.1939 (JR 41, III pataljoona) Möhkön suuntaan tehdyn hyökkäyksen aikana. Hyökkäys tyrehtyi voimakkaan tykistöiskun seurauksena.
Tikka Heikki s. 6.4.1896, haavoittui Viipurin Papulassa 11.3.1940, jäi haavoittuneena kadoksiin, 5./JR 15 (959960).
Välirauhan aikana Ilomantsissa ammutut ja kadonneet sotilaat;
Välirauha alkoi 13.3.1940 ja sotilaallisuuksien piti loppua molemmin puolin rajaa. Sotapäiväkirjoja lukiessani törmäsin useilla paikkakunnilla (mm. Kuhmo, Lieksa) jossa neuvostosotilaat tulivat suomalaisten hallitsemille alueille ja joissakin tapauksissa he veivät mukana suomalaisia sotilaita tai aloittivat suomalaisten ampumisen. Keväällä, kesällä ja syksyllä 1940 neuvostosotilaat kävivät useilla paikkakunnilla rauhansopimuksessa solmitun raja Suomen puolella ja veivät mukana kymmeniä suomalaisia. Ilomantsin alueella on ainakin kolme tapausta, joissa Neuvostoliiton rajasotilaat ovat vanginneet rajalla liikkuneita suomalaisia rajasotilaita ja ampuneet ainakin yhden rajasotilaan Suomen puolella rajaa. Välirauhan aikana kuoli n. 1 100 sotilasta, heistä 37 kaatui rajakahakoissa, 650 kuoli rajalla saatuihin vammoihin, 322 kuolinsyy oli muu kuin sodasta johtuva ja 62 kuolemaa jäi selvittämättä.
Korpraali Väinö Nuutisen (s. 17.08.1914) ampuivat neuvostosotilaat 9.4.1940 Möhkön rajavyöhykkeellä, Suomen puolella rajaa. Nuutinen oli rajapartiossa tapahtumahetkellä. Nuutinen palveli talvisodassa 3./III/JR 42 joukoissa. Nuutisesta löytyi 5 luodinreikää! Huom! Talvisota oli päättynyt jo 13.3.1940, joten Nuutisen tapausta voidaan nimittää teloitukseksi! Nuutisen kotipaikaksi kantakortissa on mainittu Enon Luhtapohjan kylä. Kahden päivän päästä Nuutisen ampumisesta Koitajoen varteen tulivat Suomen ja Neuvostoliiton rajavartiostojen edustajat ja totesivat, että molemmilla oli erilaiset rajakartat. Samalla kiisteltiin, kummalla puolella ao. rajankäynti tapahtui!
Väinö Kononen s. 18.2.1920 Tohmajärvellä, katosi 18.9.1940 Sotkasenvaaralta (Lamanahon rajatolpalta). Väinö oli kaverinsa kanssa maalaamassa kesällä 1940 uudelle rajalle pystytettyjä rajamerkkejä. Väinö on nähty Gulag, Kraslag, Krasnojarsk vankileirillä, on nähty myös Petroskoissa, oli siellä syytettynä rajan luvattomasta ylittämisestä. Ei muuta havaintoa. Oli Ilomantsin rajalla tekemässä uutta rajalinjaa 25.5.1940 alkaen ja asui Haapovaaran talossa. Tuntolevy 949694.
Väinö Turunen s. 18.3.1906 Värtsilä, katosi
18.9.1940 Sotkasenvaaralta (Lamanahon rajatolpalta). Oli kaverinsa kanssa
maalaamassa kesällä uudelle rajalle pystytettyjä rajamerkkejä. Karkotettu
Krasnojarskiin ilman leirituomiota. Väinö on nähty Petroskoin vankilassa 30.4.1941.
Viljo Keronen s. 4.9.1021 kuoli 2.11.1940 Ilomantsissa, kuolinsyytä ei mainita kantakortissa. Isäni oli samaa ikäpolvea ja hän oli työvelvollisena Ilomantsissa tehden puolustusvoimille töitä.
Välirauhan aikana (13.3.1940-10.7.1941) rajan taakse osa meni vapaaehtoisesti, mutta yleensä neuvostosotilaat kaappasivat tai houkuttelivat suomalaiset rajan taakse. Vangitsemistapauksia oli välirauhan aikana yhteensä 212. Rajan taakse viedyistä palasi takaisin Suomeen vain 79 miestä. Loput vangituista vietiin vankileireille, teloitettiin rajalla tai vangitsemisen ja kuulustelujen jälkeen.
Äitini jäämistöstä löysin valokuvan, jonka taakse "joku" on kirjoittanut tekstin; "Kesällä 1940 lähdin Nehvonniemen Pekka Tammiston rannasta veneellä Melaselkään ja etsin yöllä Melaselän kylään talvisodan alla piilottamani elintarvikkeet ja vaatteet. Kylä oli autio ja pääsin mamman ja minun kätkölle. Kaivoin aarteeni esiin ja palasin aamuun mennessä takaisin Nehvonniemeen. Pekka Tammiston talossa keittelimme aamulla Melaselästä tuoduista kahvipaketeista tehtyä oikeata kahvia". Eli rajan ylittäjiä oli kesällä 1940 myös Ilomantsissa!
Talvisodan aikana ilomantsilainen taksiautoilija Pauli Kervinen karkasi palveluksesta Ilomantsin Tervaruukilta ja yritti vaimonsa (Paula Senopia Koski) kanssa paeta venäjälle Korpiselän ja Melaselän väliseltä alueelta, mutta kohtalo puuttui peliin. Tuupovaarassa Pauli ja hänen vaimo pidätettiin ja Pauli ampui kaksi hänet pidättänyttä miestä. Pariskunta palasi takaisin Kuuksenvaaraan. Pauli suunnitteli, että he ylittävät etulinjat Viitarannan ja Nuorajärven kautta, koska siellä ei ollut varsinaista etulinjaa. Kekomäen torpalle he saapuivat yöllä ja jäivät sinne lepäämään. Samaan aikaan oli käynnissä Taivallammen alueella venäläisten suurhyökkäys ja sattumalta paikalle tulleet suomalaiset sotilaat vangitsivat etulinjan yli aikoneet Kerviset. Pauli tuomittiin kuolemaan helmikuussa 1940, mutta hänet lähetettiin tutkintavankeuteen Kuopioon. En löytänyt tietoja Paulin ja hänen vaimonsa kohtalosta.
Olin töissä Helsingissä 1970-luvun alkupuolella ja työkaverinani oli 1920-luvulla syntynyt laiha mieshenkilö. Eräänä päivänä hän kertoi minulle, että hän oli ollut Siperiassa useita vuosia. Siellä hän oli tavannut useita Stalinin aikaisia suomalaisia sotavankeja. Heidät oli vangittu talvi- ja jatkosodan aikana. Mies kertoi, että nämä vangit eivät enää yrittäneet paeta vaan olivat alistuneet kohtaloonsa. Työkaverini kertoi, että ruoka näillä pakkotyölaitoksilla oli ollut todella huonoa ja lisäruokaa haettiin kaupungilta. Vangit asuivat jossakin kaupungissa, nimeä en enää muista. Vankeja ei pidetty piikkilanka-aitojen takana, koska Suomeen oli tuhansien kilometrien matka. Siihen aikaan kaupunkiin johti vain yksi tie ja yksi rautatie, joten jalkapatikassa karkuun ei kukaan päässyt.
Ilomantsin sankarihautausmaan tuntemattomat sotilaat:
Oikeanpuoleinen hauta (10.183);
Suomalainen
kaatunut sotilas löydettiin 18.7.1941, vainaja haudattiin 19.7.1941 Ilomantsin sankarihautaan
tuntemattomana, oikeanpuoleiseen hautaan. Mieronahossa taisteli
tuona päivänä HRR ja JP 7 ja Vellivaarassa URR ja SissiP 1.
Keskimmäinen hauta
(10.231);
Heinäkuun
14. päivänä kaatuneena löytynyt suomalainen sotilas. Haudattiin 15.7.1941 tuntemattomana
Ilomantsin sankarihautausmaalle, keskimmäiseen hautaan. Sotilaalla ei ollut
tuntolevyä tai muuta tunnistettavaa. Kuolinpaikkaa ei löydy
KEK:in arkistosta? Mahdollisesti kuollut on löytynyt Louhivaaran
taistelussa, jossa taistelivat HRR miehet ja kadonneita oli useita 11.-12.7.1941.
Vasemmanpuoleinen
hauta (10.336);
Kuolismaasta 11.8.1941 löydettiin miinan tai kranaatin räjähdyksessä kuollut suomalaissotilas. ”Löydetty suomalainen oli täydellisesti hajoamistilassa oleva vainaja, piirteitä ei näkyvissä”, KEKissä ei saatu selville kuka kaatunut vainaja oli. Hänet haudattiin tuntemattomana sotilaana Ilomantsin sankarihautausmaalle tuntemattomien sotilaiden riviin vasemmanpuoleiseen hautaan. Arkistotietojen mukaan Kuolismaassa on kadonnut talvi- ja jatkosodan alussa vain yksi sotilas, 3.12.1939 Sulkujoella kaatui enolainen Evert Nuutinen s. 25.7.1911 (Er.P 11), ruumis jäi Sulkujoella vihollisen valtaamalle alueelle. Ilomantsissa toiminut 24. Rajakomppania eteni Kuolismaasta Sulkujoelle ja perusti sinne 11.8.1941 kenttävartioston, jolloin mahdollisesti he löysivät vainajan, en tiedä!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti