Enska Kettunen

Enska Kettunen

perjantai 28. toukokuuta 2021

Kesäloma kotimaassa 2021

Lähes joka kesänä, aiempina vuosina, olen käynyt Suomen vanhassa karjalassa ja samoilla reissuilla Venäjän karjalassa. Runsas vuosi sitten alkanut koronapandemia sulki rajat, ja nyt on tulossa toinen kesä peräkkäin, ettemme pääse rajan taakse Venäjälle.

Kolatselän kylä 2017

Edelliselle kesälle oli suunnitelmissa lähes viikon reissu Aunukseen, Syvärille, Syvärin rantakyliin, Petroskoihin ja aina Karhumäkeen saakka. Tavoitteena oli tutustua Aunuksen luostareihin ja kirkkoihin, sekä asemasodan aikaisiin tukikohtiin Syvärin takana Ostassa. Koronan takia suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Tälle kesälle on suunnitelmissa lomailua kotimaassa. Minulla ei ole kesälomaa, koska jäin eläkkeelle lähes vuosi sitten, mutta täytynee sovittaa lomareissu johonkin väliin! Koronarokotteen toisen annoksen olen saanut 31.5.2021, joten matkailu sen puolesta onnistunee. Toki on muistettava varotoimet rokotuksista huolimatta, koska rokotteet eivät anna 100 % suojaa koronaa vastaan. Täällä Ilomantsissa ja monissa muissa paikoissa on huvittava tapa ihmisillä, he pitävät maskia siten, että nenä on maskin ulkopuolella ja joillakin maski on kaulan päällä. Eipä taida maskista olla silloin suojaa virukselta!?

Keskoin tsasouna Nurmoilassa kesällä 2019

Elo-syyskuun vaihteeseen ole varannut hirsimökin viikoksi Saariselältä, joten ainakin sinne ollaan menossa vaeltamaan ja nauttimaan Lapin lumoavasta luonnosta. Saariselkä onkin tullut tutuksi vuosikymmenten aikana vaelluskohteena. Ensimmäisen reissun Kiilopäälle ja Saariselälle tein muistaakseni syksyllä 1974 tai 1975. Kävimme silloin poikaporukalla Kiilopään tunturilla vaeltamassa ja samalla reissulla nousimme myös Saanatunturille. Siitä reissusta vaelluskipinä alkoi kyteä ja jonkin asteinen Lapin hulluus on kutsunut minua Lapin tuntureille lähes joka kesäkuu. Syksyllä 2020 vaelsimme viikon Saariselällä ja olimme silloin yötä pienessä hotellihuoneessa. Silloin heräsi ajatus, että olisiko aika siirtyä sähköpyöräkantaa vaelluksilla? Harkinnassa on sähköpyörän vuokraaminen ensi syksynä, syynä iän tuomat kolotukset lonkissa ja polvissa. Lisäksi pyörällä pääsee kauemmaksi päivän aikana ja voisi piipahtaa aiempina vuosikymmeninä käydyissä autiotuvissa. Esimerkkinä mainitsen Luulampi, Suomunruoktu, Rautulampi, Vellinsärpimä ym.

Saariselkää syksyllä 2020

Eläkkeellä on ollut jokaiselle päivälle jokin askare, joten ”laakereille lepäämään” en ole jäänyt. Kirjoittelin talvella Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kirjan. Toivon, että kirjasta nykypolvi saa tietoa edesmenneistä sankarivainajista. Tutkin kirjan teon lomassa sotahistoriaa ja myös paikallishistoriaa. Kirjoittelen niistä juttuja Kettusviesti -nimiseen lehteen. Menneenä talvena meni aikaa Leijonien presidentin tehtävissä, mutta onneksi se tehtävä siirtyy toisille harteille heinäkuun alussa ja saan panostaa enemmän aikaa harrastuksiini.

Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kirjasta löytyy 566 sodissa menehtyneiden, Ilomantsissa syntyneiden tai asuneiden tiedot. Kirjaa myydään Ilomantsin kirjakaupassa ja lisäksi useissa verkkokirjakaupoissa paperisena ja ekirjana sekä äänikirjana. 

Kesän alussa poltamme leijonien kanssa noin 8 ha metsää ja muitakin töitä on kalenteriini merkitty kesäkuun loppuun mennessä tehtäviksi. Ensimmäinen vuosi eläkkeellä on ollut työn täyteinen, mutta työn tekemisen ajankohdat ja määrän voi nyt itse määrätä.

Eläkkeellä ollessa on jäänyt aikaa myös rakkaalle vaellusharrastukselle 2021



Kulotus Kivilahdessa 7.6.2021
Kulotusalue ennen polttamista 7.6.2021
Kulotusalueen reuna-alueet kasteltiin vesisäiliöön asennetun vesitykin avulla ennen polttamista. Vesisäiliö täytetään lähijärvestä vesipumppujen avulla. Vesitykkiin vesi johdetaan säiliön omasta pumpusta. Vesitykin kantama on 40 - 60 metriä ja vesisäiliön tilavuus on 7 - 8 kuutiometriä. Säiliö tyhjenee 15 - 20 minuutissa ja tällä kertaa vettä "ruiskuttelimme" kulotusalueelle reilusti yli 160.000 litraa.
Kulotus aloitetaan aina myötätuulen puolelta
Kulotuksessa metsänpohja palaa ja kasvuolosuhteet ovat paremmat kuin perinteisessä menetelmässä
Kulotuksessa syntyy paljon savua ja huolestuneet ihmiset soittelivat hätäkeskukseen. Paikalla kävi myös helikopteri varmistamassa savun lähteen. Olemme kulottaneet jo yli 20 vuotta Itä-Suomessa, joten meillä on "pikkuisen" kokemusta metsän kulottamisesta. Kulotukseen osallistui 14 miestä ja jälkivalvontaa hoidamme neljä vuorokautta. 
Kulotuksen jälkeä




Alla kuvia ja juttua valtakunnan rajalta
Lahnajärvi 29.5.2021, järven takana rajavartioston partiomaja
Virmajärven rajavesi 29.5.2021. Saaressa Stolbovan vuoden 1617 rajatolppa (III/277/577), josta vanha raja jatkui suoraan itään, Telmajärven, Hullarin, Verkkolammen ja Retajärvien kautta Iljanvaaraan. Rutnikan eli Ylä Vuottojärven yläpuolella sijaitseville Retajärville on matkaa itäpisteeltä noin 13 kilometriä. Rajan takana Virmajärven kohdalla on kaksi valvontarajaa, joista ainakin toisessa on alakuvassa näkyvä "sähköaita", siinä on matalajännitteinen tunnistus. Onneksi rajan takana on varmistuksia Suomen suuntaan. Suomesta harva on menossa itään, mutta idästä saattaa olla tulossa "porukoita" länteen. Mielenkiintoinen yksityiskohta rajan takana on se, että hirvet, karhut ja sudet kulkevat sähköaidan viertä useiden kilometrien matkoja, yrittäen päästä aidan toiselle puolelle! 


Vanha kartta Ilomantsin itäkylistä. Itäpisteestä oikealle olevan Ilomantsin alueen Neuvostoliitto valtasi talvisodan aikana. Venäläisillä on entisen Laatikkoahon ja Mieronahon välisellä alueella vartiosto. Muistan erään kesän 2000-luvun alussa, kun olimme erään kaverini kanssa Lahnajärven eteläpuolen kankaalla tutustumassa sukuhistoriakirjatyön tiimoilta rajalinjaan. Tuolloin venäläiset ampuivat koko päivän raskaalla konekiväärillä vartioaseman länsipuolella olevalla ampumaradalla. 
Jatkosodan alkaessa heinäkuussa 1941 Lahnajärven torpassa oli vartioimassa rajalinjaa URR 1. eskadroona. 10.7.1941 kello 17.00 alkoi hyökkäys kohti Hullaria, se pysähtyi Telmajärven lähellä olleen Virmajärvenpuron länsipuolelle. Purolla käydyissä taisteluissa kaatui tai haavoittui viisi suomalaista. Kaatuneet haudattiin väliaikaisesti ensin Ilomantsin sankarihautausmaalle ja he olivat Väinö Kontkanen (315351), Unto Niemi (315384) ja Väinö Reponen (315336).  Hyökkäys jatkui seuraavana päivänä Hullarin kylän länsipuolelle, noin 800 metriä Hullarista länteen. Hullarinpuron varressa hyökkäys pysähtyi ja rakuunat joutuivat olemaan asemasodassa venäläisjoukkojen kanssa useiden päivien ajan. Suomalaisjoukot sytyttivät puron takaisen kankaan tuleen, jotta saisivat venäläisten miinoitukset tuhottua, mutta mäntykangas paloi ukkoskuurojen tuomien vesisateiden ja vihreän kasvuston  takia huonosti. Metsäpalolla oli tarkoitus myös häätää Hullaria puolustavat venäläiset itään Vuottojärvien suuntaan, mutta savutusyritys kuivui kokoon. Hullarin länsipuolen taisteluissa kaatui heinäkuun puolivälissä viisi rakuunaa ja yksi mies katosi. Kaatuneet olivat Yrjö Honkala (315240), Antti Pelttari (315213), Niilo Pentzin (315389), Vilho Siïkanen (315242), Eero Viitamäki (315269) katosi ja Aulis Liukkonen (316042). Suluissa oleva numerosarja on miesten tuntolevyn numero.

Alla kuvasarja Lahnajärven ja Iljanvaaran väliseltä alueelta 1920 - 2018!
Osa valokuvista on Kuolismaan Kettusten sukuseuran arkistosta.
Vuottoniemen koillispuolella oli Retajärvi ja sen takana suoalueen reunassa oli aiemmin valtakunnanraja. Kuvassa Retajärven rajalla rajakoulun oppilaat. Vuottoniemeltä Retajärvelle 2.10.1922 lähtenyt rajavartija Niilo Jokinen katosi partiomatkan aikana ja hänen epäiltiin joutuneen murhan kohteeksi. Epäiltynä oli kaksi ilomantsilaismiestä Herman Eronen ja Ivan Potkonen, jotka tavattiin muutamaa päivää myöhemmin Retajärven kämpältä. Miehet haastettiin oikeuteen, mutta tuomioon ei löydetty päteviä syitä ja miehet vapautettiin.  Retajärven alueella oli 1930-luvulla suuret savottatyömaat valtion ja Repola Wood Oy:n metsätyömailla. Hakkuualue ulottui aina valtakunnan rajaan saakka.
Iljanvaaran metsänvartijantalo 1927 (vanhalta rajalta noin 1 km länteen). Metsänvartijana toimi tuolloin Antti Auvinen ja hänen vaimo oli Hanna Maria. Hanna Maria kaapattiin samana kesänä venäjälle ja hän pääsi palaamaan vasta syksyllä takaisin Suomeen. Auvisten jälkeen metsänvartijatalo oli hetken aikaa tyhjänä. Metsänvartijantalon lähin naapuri oli Pahkalammen vartio.  
Pahkalammen vartioasema talvella 1938
Salmijärven uusi vartioasema kesällä 1939
Lahnajärven aliupseerivartion aitta kesällä 1926 (Rajamme vartijat 1930)
Lahnavaaran torppa 1933 Uuno Peltoniemi, Museovirasto. Torpassa asui 1920-luvulla metsänvartija Matti Koljonen ja Anna Liisa Koljonen. Hullarissa metsänvartijana oli Antti Kärkkäinen.
Lahnajärven torppa. Kuva Uuno Peltoniemi, Museoviraston kuva



Lahnajärven torppa heinäkuussa 1944 SA-kuva
Noin kilometri Virmajärvestä itään. Telmajärvi kesällä 1933 Uuno Peltoniemen kuva, Museovirasto
Hullarin mäelle Lahnajärveltä johtava tie kesällä 1933; Uuno Peltoniemi, Museovirasto. Hullarin metsänvartijan taloon perustettiin syksyllä 1935 rajavartioston puhelinvartio, jossa rajapartiot kävivät ottamassa yhteyttä Kuolismaan asemaan.
Vuottoniemen tsasouna 1933, Uuno Peltoniemi Museovirasto
Feudor Potkonen pokiensa kanssa Vuottoniemen kylässä 1930-luvun lopulla

Vuottoniemen silta ja uittomiehet 1930-luvun loppupuolella. Vuottoniemen kylä oli siltojen takana ja pisin silta, josta päästiin kylään oli 130 metriä pitkä. Alla vanha epäselvä lehtikuva sillasta. Vuottoniemen asukkaista suurin osa oli kreikkalaiskatollista ja useimmissa taloissa oven ulkopuolella oli ketjuihin ripustettuna Käzastja, jossa vierailijat pesivät kätensä. Sisälle pimeään tupaan tultaessa vaatteet heitettiin seinillä oleviin nauloihin. Seinän vierustoilla oli pitkät penkit, joissa osa talon väestä tai savottalaisista nukkui. Tuvassa oli yleensä yksi pitkä pöytä ja sen ympärillä "rahit".  Huoneen nurkassa oli kaappi tai pari, joissa säilytettiin astioita ja liinavaatteita. Suuri uuni keskellä taloa piti talon lämpimänä talvikausina. Vuottoniemelle tehtiin tietä, mutta se päättyi ennen sotaa Roukkeen särkille ja sieltä oli vajaa peninkulma kylään.

Roukkeenjärvelle päättyi Kuolismaasta maantie, siitä eteenpäin Vuottoniemelle mentiin jalan tai hevosella
Vuottojärvi 1938
Otto Kettunen ja kaksi muuta ilomantsilaista uitossa Koitajoella Kuolismaasta Vuottonimen suuntaan keväällä 1938
Varpajoella uittomiehiä keväällä 1938


Tie Hullariin, kuva otettu Itärajan korpisoturit kirjaa varten kesällä 2018

Palataanpa välillä nykyaikaan! Heinäkuussa alkaa marjastuskausi, jos toukokuun viimeisten öiden hallat eivät tuhoa satoa. Marja- ja sienisatoa on kerättävänä aina syyskuulle saakka, joten en vielä ehkä pääse kiikkustuoliin lepäilemään!

Eläköityminen on monille ihmisille vaikeaa, sillä monet meistä työssä olleista on kiinnittynyt työvuosien aikana liikaa työkavereihin ja muu sosiaalinen kanssakäyminen on jäänyt vähemmälle. Pitkä työura yhdessä firmassa ja sen jälkeinen eläkkeelle siirtyminen on aina ongelmallista. Erilaisten haasteiden etsiminen ja harrastukset tuovat kuitenkin mielihyvää ja tekemisen meininkiä myös eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Erilaiset liikuntamuodot ja ennen kaikkea luonnossa liikkuminen on syytä ottaa päivittäisiin rutiineihin, jotta meidän fysiikka ja psyyke säilyisivät vireänä mahdollisimman monta vuotta eläköitymisemme jälkeen.


  

 


sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Sodissa 1918 sekä 1939-1944 menehtyneet ilomantsilaiset

Kevät etenee vanhan kaavan mukaan, välillä on kauniita aurinkoisia päiviä ja taas välissä pilvisempää. Lunta oli tänä talvena Suomessa lähes kaikkialla, mutta yllättävän nopeasti lumet ovat huvenneet. Järvistä jäät alkoivat lähteä Ilomantsissa jo 21. - 22.4.2021. 

Kasinjärven jäiden lähdöstä minulla on kerätty tilastoja vuodesta 1955 alkaen. Itse olen tehnyt tilastoa vuodesta 1980-lähtien ja tämän keväinen jäidenlähtö oli aikaisin sitten 66 vuoden ajalta! Edellinen ennätysaikainen jäidenlähtö oli 24.4.1981. Aikaiseen jäidenlähtöön syynä lienee ollut heikot jäät koko talven ajan. Toinen merkittävä syy oli aikainen lämmin kausi huhtikuun alussa. Syvemmissä järvissä jäiden lähtö oli lähellä normaaliaikaan. Jäät ovat lähteneet 2000 - 2020 luvuilla Kasinjärvestä ja Nuorajärvestä keskimäärin 2. toukokuuta. 

Kuluneen talven aikana ”seurustelin” sodissa 1918, 1939–1940 ja 1941–1944 kaatuneitten, kadonneitten ja kuolleitten sotilaiden kanssa. Tein alkukevään aikana kirjaa Sodissa menehtyneistä ilomantsilaisista ja tutkimusvaiheen aikana tutustuin arkistotietokantojen kautta noin 566 ilomantsilaisen viimeisiin päiviin. Kaatuneitten tietoja etsin useista eri lähteistä ja löysin paljon uutta, ennen piilossa olleita tietoja kaatuneitten vaiheista. Talvisodassa Lieksan ja Kuhmon alueella kaatuneiden tiedot olivat kaikkein puutteellisimpia. Heistä on mainittu vain kaatumispäivä, ei välttämättä tarkkaa paikkaa ja tarkkaa joukko-osastoa!   


Sodissa 1918 sekä 1939 - 1944 menehtyi 566 ilomantsilaista. Huhtikuussa 2021 ilmestyneessä Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset -kirjassa kerron menehtyneiden sotilaiden historiaa mm. syntymä ja kuolin tiedot. Osalla on tarkka kertomus kuoleman syystä ja paikasta. Pääosa sotilaista kaatui, mutta osa heistä katosi, vangittiin, kuoli sairauksiin.  Muutamia sotilaita menehtyi oman käden tai asetoverin vahingonlaukauksen kautta. Eräs kotikylässäni asunut mies ampui asetoverin vartiopaikalla syyskuun alussa 1941. Paikka oli Kostamuksen kylä, Irutjoen varrella. Ampumistapaus sattui yöllä etulinjassa.

Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset -kirjassa on noin 200 ilomantsilaisen menehtyneen sotilaan kuvaa. Lisäksi taistelupaikoilta ja rintama-alueelta olen ottanut paljon kuvia 2000-luvulla.

Maisemakuva kesältä 1940 tai 1941 tai 1945? Paikka on tuntematon?

Sisällissodassa 1918 menehtyneet ilomantsilaiset

Sisällissodan aikana Ilomantsin valkoisista (suojeluskuntalaisista) kuoli 21, heistä yksitoista haudattiin 1918 sankarihautausmaalla olevan muistomerkin taakse oheisen kuvan mukaan, ortodoksit oman kirkkonsa puolelle ja luterilaiset oman kirkkonsa puolelle. Tiedot olen etsinyt Suojeluskunnan arkistosta.

Valkoisten joukossa taistelleista seuraavat on haudattu muualle; Risto Ikonen (Valkeamatka) T, Pekka Mustonen (kadonnut), Heikki Kontturi (Valkeamatka), Ivan Jeskanen (Jääksi), Eino Pesonen (Näätälän kylä), Konsta Palviainen (kadonnut), Eerikki Ikonen (Ilomantsin luterilainen hautausmaa), Heikki Ikonen (Valkjärvi), Vasili Jeskanen (Luumäki) ja Aleksander Ihanus hautapaikka on tuntematon. Sankaripatsas tilattiin hautausmaalle 1921 ja sen valmisti Granit Oy. Patsaan hinta ilman rahtia oli reilut 21.500 markkaa. Kunta antoi patsastoimikunnalle 30.000 markkaa, jolla maksettiin muistomerkki ja sankarihautausmaan perustamiseen liittyvät kulut. Lisäksi yksityiset lahjoittivat sankarihautausmaan perustamisrahastoon pienempiä summia.  Talkootyötä Sankarihautausmaan perustamistöissä teki useita ilomantsilaisia ja niistä löytyy tarkat tiedot arkistoista. Lisäksi keväällä 1918 Ilomantsin kunta lahjoitti suojeluskunnalle 100 000 mk toiminta-avustusta.

Valkoisten joukossa taisteluissa haavoittui kymmeniä, joista mainittakoon seuraavat; Paavo Kaltiainen ja Juho Pussinen Antrean pitäjässä, Juho Piilonen, Antti Uusimaa, Otto Kahelin, Tauno Pesonen, Otto Vänskä, Eino Kettunen ja Ilja Kettunen Vuoksen alueella. Samalla alueella katosivat ilomantsilaiset Pekka Nykänen ja Kosti Polvinen.  

Ilomantsin suojeluskuntalaisia keväällä 1918 (Ilomantsin museosäätiö, Wilho Apell)

Ilomantsilaisista ”punaisiin” kuuluneista kuoli sisällissodassa 23 miestä. Heistä kolme on haudattu Ilomantsiin; Aleksander Huohvanainen (kuoli kotona vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Ivan Karhapää teloitettiin Siilaisilla 7.3.1918, haudattiin aluksi joukkohautaan. Omaiset saivat luvan hakea  Karhapään jäännökset joulukuun alussa 1918 ja he hautasivat ne Ilomantsin  Kokonniemeen. 

Suomen Sosiaalidemokraatti 20.1.1919; kuolinilmoitus Johannes (alun perin Iivana) Karhapään kuolemasta. Karhapää vangittiin Tuupovaaran kirkonkylällä 3. tai 4. maaliskuuta 1918 ja telotettiin Siilaisilla 7. 3.1918.

Otto Kettunen, Adam Kettusen 17-vuotias poika kuoli nälkään huhtikuussa 1918 Asumajoen rannalla, haudattiin heinäkuussa 1919 Pötönkankaan hautausmaalle. Pääosa punaisista kuoli Tammisaaren vankileirillä (teloitettu, kuoli sairauksiin tai nälkään) ja heidät on haudattu Tammisaaressa yhteishautaan. Heidän nimensä olivat; Antti Heiskanen, Anton Huotari, Antti Häikiö, Juho Kastinen, Matti Kettunen, Juho Kiiski, Eino Kontturi, Otto Laatikainen, Otto Louhelainen, Hannes Paavilainen, Arvid Pussinen, Adam Rasi, Bernhard Rissanen, Otto Sormunen, Johannes Tossavainen, Risto Turunen ja Eero Valjus. Useimmat edellä mainituista punaisista vangittiin Viipurin lähellä, jonka rintamalle he olivat matkalla. Useimmat ilomantsilaiset eivät kerenneet rintamalle, kun heidät vangittiin. Joidenkin tietojen mukaan ilomantsilaisia oli mennyt Viipuriin 20 - 50 miestä ja pääosa heistä joutui Tammisaaren vankileirille. Ilomantsissa oli 1918 keväällä yhteensä noin 240 punaista, mutta pääosa heistä (mm. mummoni veljet) eivät lähteneet Ilomantsista, vaan jäivät koteihinsa. Kymmeniä punaisia pakeni huhtikuussa 1918 venäjän puolella oleviin karjalaiskyliin. 

Suojeluskuntalaisia sankarihautausmaalla kesällä 1940 (ev.lut seurakunnan arkisto)

Matti Ikonen ja Matti Kettunen pakenivat useiden ilomantsilaisten kanssa venäjälle Liusvaaran ja Virmajärven välisen raja-alueen kautta. Ikonen kuoli Paatenessa ja Kettunen teloitettiin Kemissä. Iivari Korhonen ammuttiin Siilaisilla, hänet lienee haudattu Siilaisten joukkohautaan. Kymmeniä Ilomantsin punaisiin kuulunutta pakeni venäjälle ja vain muutamista heistä on saatu jälkeenpäin tietoja. Olen käynyt kahdesti Petroskoin lähellä sijaitsevissa Stalinin vainojen uhrien hautapaikoilla etsimässä ilomantsilaisnimiä (useimpien kuvat ja nimet löytyvät Stalinin teloituspaikoilta). Ainakin Puujoella löytyy useita Ikosia, joista muutama saattaa olla kotoisin Pohjois-Karjalan alueelta.

Sankaripatsaan paljastustilaisuus 16.7.1922 Ilomantsissa (Ilomantsin museosäätiö, Wilho Apell)

Ilomantsilaisille punaisille on tulossa sankarihautausmaalle muistomerkki kesän 2021 aikana. Muistomerkkihankkeen tarkoituksena oli yhdistää ilomantsilaiset jo sata vuotta kestäneestä kahtiajaosta punaisiin ja valkoisiin. Muistomerkin paikkavalinta sankarihautausmaalla on todella hyvä ratkaisu, olivathan molempien puolien sotilaat ilomantsilaisia. Ilomantsissa ei myöskään sodittu punaisten ja valkoisten välillä vuosina 1917 - 1918! Ilomantsilaisten punaisten nimet, jotka kuolivat vankileirillä,  löytyvät Tammisaaren punaisten muistomerkistä.

Talvi- ja jatkosodassa menehtyneet ilomantsilaiset 

Kansallisarkiston tietokannoissa vuosina 1939 - 1945 kaatuneiksi on merkitty 93 021 henkeä. Talvisodassa kadoksiin jäi noin 1 700 sotilasta. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa katosi 400, asemasodan aikana 300 ja kesällä 1944 yhteensä 2 800 sotilasta. Lapin sodassa katosi 100 sotilasta. Talvi- ja jatkosodassa sotilaat näkivät 7 854 sotilaan menehtyvän, mutta heitä ei saatu evakuoitua taistelun aikana pois kaatumispaikoilta. Heidät on siunattu kentälle jääneinä maamme eri sankarihautoihin.

Ilomantsilaiset menehtyneet 

Talvi- ja jatkosodassa kaatui, katosi tai kuoli 522 ilomantsilaista, heidän joukossansa neljä Lottaa. Pääosa menehtyneistä kuoli sodassa saatuihin vammoihin. Tutkimukseni perusteella useita ilomantsilaisia teki itsemurhan, osa psyykeen pettämisen seurauksena. Isäni veli kaatui Levinan bunkkerin tukikohdassa huhtikuussa 1942. Kun isäni oli hakemassa Väinön ruumista tukikohdasta, hän hyppäsi juoksuhaudasta ylös ja alkoi ampua suutuspäissään venäläisasemiin. Onneksi muut sotilaat saivat vedettyä hänet alas taisteluhautaan, sillä silloin tätä juttua en olisi kirjoittamassa. Useita ilomantsilaisia kuoli erilaisiin sairauksiin, josta mainittavia olivat erilaiset tapaturmat, tuberkuloosi, influenssa, punatauti, verenmyrkytys ja sydänkohtaus. Talvisodan aikana menehtyi 112 ilomantsilaista ja jatkosodassa 399 ilomantsilaista. Heidän lisäksi menehtyi muutamia Ilomantsin rajavartiostossa työskennellyttä rajamiestä. Ilomantsissa syntyneitä, mutta muuanne muuttaneita kaatui lähes sata. Heidät on haudattu eri paikkakunnille, mm. Kollaan kenttähautausmaalla on kaksi ilomantsilaista.

Ilomantsissa kesäsodassa 1941 menehtyneet

Jatkosodan alussa Ilomantsin rintamalla kaatui yli 205 sotilasta ja pääosa heistä haudattiin väliaikaisesti Ilomantsin sankarihautausmaahan. Eniten sotilaita kaatui 8. - 12.7.1941 Ontronvaaralla, Peurujoella ja Vellivaaran suunnilla. Louhivaaran alueella eniten sotilaita kaatui 12. - 17.7.1941. Pahimpana päivänä hautausmaalle tuli lähes 50 vainajaa, jotka arkutettiin kirkkorannan Kaatuneitten Evakoimiskeskuksen toimesta ja haudattiin väliaikaisesti Ilomantsiin. Syksyllä 1941 ja keväällä 1942 pääosa muualta kotoisin olleista vainajista kaivettiin ylös, arkutetiin uudelleen ja siirrettiin kotikuntien sankarihautausmaille. Ilomantsin rintamalla katosi ensimmäisten sotapäivien aikana kymmeniä sotilaita, heistä pääosa löydettiin heinäkuun loppupuolella ja elokuun alussa Ilomantsin taistelualueelta. Eräs rajamies kertoi eräässä sotapäiväkirjassa heinäkuun 23. päivänä 1941, että Peurujoen kylän alueella on kymmeniä suomalaisia, jotka olivat kaatuneet 8. - 9. heinäkuuta 1941 venäläisten murroksissa olleisiin miinakenttiin. Koska kesä oli lämmin, vainajien tunnistaminen oli vaikeaa ja osa vainajista jäi tunnistamatta. Eräs Kuolimaasta elokuussa 1941 löydetty pahasti mädäntynyt suomalainen sotilas jäi tunnistamatta ja hänet haudattiin tuntemattomana Ilomantsin Sankarihautausmaalle. Hän lienee ollut joku Ilomantsin rintamalla kadonneista suomalaisista sotilaista. Venäläiset olivat takavarikoineet vainajan taskut ja tuntolevyn, ja näin vainajaa ei pystytty tunnistamaan.  Kaiken kaikkiaan Ilomantsissa jäi kesällä 1941 kadonneista sotilaista vain muutama sotilas jäi löytymättä, joten heistä osa saattaa olla Ilomantsin sankarihautausmaalle haudattuja tuntemattomia sotilaita?   Heitä olivat Martti Uittoniemi 12.7.1941 Louhivaara, Eero Viitamäki ja Aulis Liukkonen 12.7.1941 Hullari, Lauri Salmio 11.7.1941 Louhivaara, Toivo Pakarinen 11.7.1941 Louhivaara, Pentti Nieminen 11.7.1941 Louhivaara, Matti Marjamäki 20.7.1941 Leppävaara. Lisäksi Ontronvaaran taisteluissa 7.7.1941 katosi sotilaitamme.  

Kuvassa Ilomantsin KEK:n varastoon kirkkorantaan tuodaan arkkuja 1941 SA-kuva

Ilomantsilaisista jatkosodan hyökkäysvaiheen alussa kaatui 130 miestä, heistä pääosa Tohmajärven ja Sortavalan alueella. Tohmajärven ja Sortavalan alueella kaatuneet ilomantsilaiset haudattiin ensin Matkaselän sankarihautaan. Vainajat siirrettiin sieltä Ilomantsiin marraskuusta 1941 alkaen aina kesään 1942 saakka. 

Pälkjärven sankarihautausmaa lähellä palanutta kirkkorakennusta, joka on kuvasta vasemmalle

Ilomantsilaisia kaatui asemasodan aikana eniten Syvärin takana olevissa taisteluasemissa. Useat heistä kaatuivat tarkka-ampujien luoteihin. Ostan suunnalla oli tarkka-ampuja pataljoona (JR 1228), jonka miehet olivat taitavia ampujia. Isäni kertoi, että aina kun nosti pään ylös taisteluhaudasta, tarkka-ampuja ampui laukauksen,  Olen käynyt useita kertoja Syvärillä Levinan alueella ja todennut paikan päällä, että Levinan ja Ostan kylien välinen alue on yhtä laajaa peltoaukeaa. Siellä tarkka-ampujilla on ollut hyvät mahdollisuudet osua suomalaisiin. Alla kartat JR 9 toisen ja kolmannen pataljoonan asemista kesältä 1942. Siellä kuoli paljon ilomantsilaisia. Nykyään Levinanb alue on lähes kokonaan peltoja, jotka kasvavat pajukkoa, koska peltoja ei enää viljellä. Alla ennen julkaisemattomia kuvia Ilomantsin miesten elämästä Syvärin takana Levinassa.

             

Ilomantsilainen opettaja, suojeluskunnan aluepäällikkö majuri (II/JR 51 komentaja) Vilho Johannes Julkunen kaatui Syvärin takana Karkan (Gora) kylässä tykistökeskityksessä 27.12.1941. Joulukuun 28. päivänä kello 14.30 komentopaikalle osui tykistökeskitys, jossa kuolivat tai haavoittuivat vakavasti Julkunen, viestiupseeri Mustonen, patterin päällikkö Räsänen, kaksi viestimiestä (Mikko Hulkkonen ja Jaakko Romppanen), sekä lähetti. Vilho Julkunen kuoli matkalla kenttäsairaalaan. Tykistökeskitystä epäiltiin oman patterin tekemäksi, mutta asia jäi tutkimatta vihollisen painostaessa Goraa ja Karkaa. Hänet siunattiin Ilomantsin kirkossa 21.1.1942 ja haudattiin suuren saattojoukon seuraamana Ilomantsin sankarihautausmaalle. Vilho syntyi 9.8.1905 (Armila, Lappee) ja hän liittyi Uudenkirkon Suojeluskuntaan 6.12.1924. Ilomantsin Suojeluskunnan paikallispäällikkönä (reservin luutnanttina) hän toimi vuosina 1928 - 1930, sekä 1935 - 1941. Vilho toimi ennen talvisotaa Kuuksenvaaran koulun opettajana ja talvisodassa hän palveli Ilomantsin rintamalla luutnanttina (Osasto Julkunen). Jatkosodan alkaessa hänet ylennettiin kapteeniksi ja valittiin II/JR 51 komentajaksi. Myöhemmin jatkosodan aikana hänet ylennettiin majuriksi. Toisessa pataljoonassa palveli pääasiassa Pohjois-Karjalaisia sotilaita ja pataljoona taisteli jatkosodan alussa Korpiselän, Sortavalan ja Petroskoin lähialueella, siirtyen lokakuussa 1941 Baranin kautta Karkaan ja Goraan. Vilho oli naimisissa opettaja Sirkka Hassisen s. 9.4.1905 kanssa. Sirkka toimi opettajana Ilomantsissa aina 1970-luvulle saakka. Sirkka syntyi terveyskeskuksen lähellä sijainneen kauppias/maanviljelijä Viktror Hassisen perheeseen ja oli maanviljelijä Sulo Hassisen sisar. 
Ilomantsi kesällä 1940 tai 1941
JR 9 ilomantsilaismiehet marssilla Uimaharjusta/Ilomantsista kohti Tohmajärveä 23.6.1941
Ilomantsilaisia miehiä Levinassa keväällä 1942, mahdollisesti huhtikuun alussa? Setäni on kuvassa!
Ilomantsilaisia Levinapurossa pyykinpesulla toukokuussa 1942

Ilomantsilaisia JR 9, 7. komppanian miehiä heinäkuussa 1942 Levinassa Bunkkerin tukikohdassa (Viljo Kettusen kuva-arkistosta)
JR 9 kranaatiheitinkomppanian miehiä Levinassa kesällä 1942
JR 9 ilomantsilaismiehiä kesällä 1942
JR 9 miehiä Äänislinnassa 1942
Yleisurheilukilpailut Äänislinnassa 23.6.1942, kuvassa JR 9 miehiä
Äänislinnan valtausparaati 12.10.1941 
Hain sotilaskoti (III/JR 9) Levinassa syksyllä 1942
Ilomantsilaisia ruokailemassa Levinan etulinjassa kesällä 1942

Jatkosodan loppuvaiheessa Ilomantsissa menehtyi 594 sotilasta, heistä ilomantsilaisia oli vain sotamies Johannes Martiskainen ja luutnantti Keijo Räsänen. Ilomantsilaiset olivat tuolloin pääasiassa taistelemassa Suojärven, Suistamon ja Loimolan alueella.  

Kuvassa Bunkkerin tukikohta keväällä 1942. Edessä olevassa metsässä setäni Väinö Kettunen ja Aleksi Solehmainen saivat surmansa tarkka-ampujan luodista 25.4.1942. Tarkka-ampuja kuului II/JR 1228 joukkoihin (SA-kuva)
Kuva Haaksi tukikohdasta Bunkkerin ja Simanovon kylän suuntaan 2016 (ek)
Sama paikka syksyllä 1942 kuvattuna Haaksin tukikohdasta, oikealla näkyy Ostan kirkko
Levinan Haaksi tukikohdan yksi korsuista, jossa setäni "asusteli" vuonna 1942 (Viljo Kettusen kuva-arkisto)
Haaksin komentokorsu Levinan tien itäpuolella olevassa notkossa (Viljo Kettusen kuva-arkisto)
Hivakan komentokorsu Nikitinskajassa, Repinapuron varrella  SA-kuva
Levinan alueen kartta kesältä 1942
Operatiivinen kartta Eteläinen Aunus 1942 
Neuvostoliiton topografinen kartta 1940-luvulta
JR 9, 7. komppanian ilomantsilaisia kesällä 1942 Levinan etulinjan korsun päällä (Viljo Kettusen kuva-arkistosta)
Jatkosodan Suomen itäisin "Rannan" konekivääripesäke, jossa isäni oli kk miehenä (SA-kuva). Pesäke oli Äänisen kanavan ja Äänisjärven välissä olevalla kapealla kaistalla ja miehistö konekiväärille vaihdettiin öisin. Paikka oli aukean rantaniityn kohdalla ja sinne johti matala taisteluhauta, joka keväällä täyttyi vedestä. Kun venäläinen JR 1228 miehet havaitsivat suomalaispesäkkeen suunnalla liikettä, sinne kohdistettiin suorasuuntaustykillä tai kranaatinheittimillä tuli. Moni konekiväärimies kohtasi matkansa pään juuri kuvassa näkyvässä konekivääripesäkkeessä tai sinne menomatkan aikana. Paikkaa alettiin kutsua miesten keskuudessa "Hautausmaaksi", kun siellä kaatui ja haavoittui paljon miehiä. Syksyllä ja keväällä kanavan takana oleviin korsujen ruoka- ja ammusvarastot täydennettiin kolmeksi viikoksi, koska rospuutto-aikaan kanavan ylittämisessä oli vaikeuksia. Tukikohtien nimet olivat Äänisen rannalta lähtien Ranta, Majava, Joki ja Suo, kaikki sijaitsivat Voserokspuron varrella. Isäni haavoittui syksyllä 1942 Suon lohkolla kuulovartiopaikalle menomatkan aikana. Yli 40 sirpaletta osui selkään ja osa rautamurikoista jäi selkään hänen loppuelämänsä ajaksi. Rannan konekivääripesäkkeessä oli konekiväärin ohella Norsupyssy, jolla tulitettiin äänisellä kulkeneita lumikiitäjiä ja naapurin tukikohtia. Isäni kertoi erään tapauksen  juuri tuosta rannan pesäkkeestä. Keväällä 1942 oli kuulas pakkasyö, kun isäni oli vuorollansa kk-pesäkkeessä vartiossa. Aamuyöllä Äänisjärven jäätä pitkin näytti tulevan miehiä mustana ja isäni teki hälytyksen. Sen jälkeen hän ampui konekiväärillä pitkin jäätä. Kun miehet tulivat etulinjaan he kyselivät isältäni "Mittee sie ammut?". Isäni kertoi mitä oli nähnyt ja miehet neuvoivat, että Äänisjärvellä ei pie ampua, ennen kuin oletetut miehet ovat aivan rannassa. Laaja vesistö aiheutti usein kangastuksia, jotka saattoivat näyttää vihollisryhmittymiltä.  

Toisen pataljoonan komentokorsu oli Voseroksapuron varrella ks. kartta
Suon ja Rannan lohkon karttapiirros

II/JR 9 komentokorsu Voseroksassa, kuvassa isäni pataljoonan komentaja Ahti Vuorensola SA-kuva

Viihdytyskiertueet Levinassa kesällä 1942 (ek)


Isäni II/JR 9 pataljoonan komentaja majuri K. Riitesuo Voseroksapuron komentopaikalla 1942 (Viljo Kettusen kuva-arkistosta)

Simonovon kylä Ostan eteläpuolella. Kylän takana olivat Kärki ja Kumpu tukikohdat 2016 (ek)
Ostajoki 500 metriä Kumpu ja Jontka tukikohdista itään 2019 (ek)
Kartta JR 9, III pataljoonan vastuualueelta, jossa kaatui paljon Ilomantsilaisia
JR 9 tukikohdat Osatan kylän lohkolla kesällä 1942. Kummun kraatteri kartan alareunassa
Kummun tukikohdan edessä ollut räjäytyskuoppa "Kraatteri" kesällä 2019 (Erkki Kuivalainen)
Ilomantsilaisia oli paljon II/JR 9 ja III/JR 9 alueella. Kuvassa Levinan kylä kesällä 1942 SA-kuva
Levinan notko Nikitinskajasta päin kuvattuna, pellon notkossa sijaitsi JR 9 kolmannen pataljoonan komentokorsu. Komentopaikasta noin 1-3 kilometrin päässä olivat etulinjan asemat
Nikitinskajan tien risteys Levinassa 2019. Vasemmalla olevan taulun kohdalla oli aiemmin talo.
Nikitinskajan risteys keväällä 1942, takana Levinan peltoja ja Simonovon kylä. 

Perääntymisvaiheessa ilomantsilaisia kaatui paljon Loimolan ja Suistamon alueella, jonne JR 9 pataljoonat perääntyivät heinäkuun loppuun 1944 mennessä. 

Ilomantsilaisista sodassa menehtyneistä yli 40 sotilasta katosi sotien aikana, heistä pääosa jäi kadoksiin. Kolmetoista ilomantsilaista jäi puna-armeijan vangiksi ja heistä kahdeksan palasi takaisin sodan jälkeen. Vangiksi jääneistä palasivat Arvo Pesonen (alla Sotilaan Ääni lehdessä ollut kuva Arvosta), Väinö Hassinen, Toivo Ikonen, Oiva Kuivalainen, Kauko Kuosmanen, Väinö Rytkönen, Eelis Sivonen, Erkki Tolonen ja seuraavat vangiksi jääneet eivät palanneet, Reino Eronen, Viljo Hiltunen, Tauno Hirvonen, Väinö Moilanen ja Eino Mähönen.

Ilomantsilaisista sotilaita katosi talvi- ja jatkosodassa tai heitä jäi vangiksi.  Oheisessa luettelossa muutamia kadonneita ilomantsilaisia;

Toivo Puhakka s. 12.08.1919 Ilomantsissa katosi 10.06.1944 Äyräpäässä

Eelis Kettunen s. 19.03.1904 Ilomantsissa katosi 10.06.1944 Kaltimossa

Tauno Hirvonen s. 24.04.1923 Ilomantsissa katosi 10.07.1944 Loimolan Korpijärvellä

Viljo Hiltunen s. 28.07.1911 Ilomantsissa katosi 10.07.1944 Loimolan Korpijärvellä

Karl Laine s. 06.04.1940 Turussa katosi 04.07.1944 Tulemajoella

Heikki Jormanainen s. 07.03.1914 Ilomantsissa katosi 13.07.1944 Liusvaarassa

Arvo Lipponen s. 02.09.1911 Ilomantsissa katosi 30.06.1944 Topasjärvellä

Mikko Martiskainen s. 05.05.1918 Liusvaarassa katosi 18.08.1941 Rautalahdessa

Pekka Martiskainen s. 10.04.1922 Ilomantsissa katosi 03.07.1944 Salmin Palojärvellä

Kalevi Hiltunen s. 08.07.1921 Ilomantsissa katosi 30.06.1944 Kinnermäellä

Eelis Turunen s. 14.06.1916 Ilomantsissa, putosi BL-144 mukana 07.03.1940 Tiurinsaaren etäläpuolen rannalle.

Kuvassa ilomantsilaisia sankarivainajia vasemmalta; Antti Haapalainen kaatui Sortavalan Myllykylässä 5.8.1941,  Antti Ikonen kaatui Leppäselässä 2.8.1941, Antti Tanninen kaatui Sortavalassa 13.8.1941, Eelis Turunen (suuri kuva) katosi BL-144 mukana Tiurinsaareen 7.3.1940, Armas Ikonen kaatui Pälkjärven Ilmakansaaressa 13.7.1941, kauppias Arvi Romppanen haavoittui Ruskealassa 16.7.1941, kuoli 20. Sotasairaalassa 19.7.1941 ja Emil Kareinen haavoittui Sortavalan Kuhavuorella 2.8.1941, kuoli 2. kenttäsairaalassa 11.8.1941. Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kirjassa noin 200 valokuvaa kaatuneista ilomantsilaisista.

Iivari Ikonen s. 24.06.1905 Ilomantsissa katosi 03.03.1940 Kollaanjoella

Toivo Pesonen s. 16.06.1917 Ilomantsissa katosi 23.02.1940 Koirinojalla

Vilho Rytkönen s. 22.03.1908 Ilomantsissa katosi 21.01.1940 Lieksassa

Elias Riissanen s. 19.07.1917 Ilomantsissa katosi talvisodassa

Heikki Tikka s. 06.04.1896 katosi 09.03.1940 Heinjoella

Joel Laine s. 01.03.1917 Ilomantsissa katosi 29.02.1940 Impilahden Syskyjärvellä

Otto Palviainen s. 07.05.1909 Nuorajärvellä katosi 20.08.1941 Liusvaarassa

Väinö Moilanen s. 2.11.1921 Ilomantsissa, katosi Syvärin Jontkan tukikohdasta 8.8.1942.

Viljo Hiltunen s. 04.08.1919 Ilomantsi katosi 29.06.1944 Portinhoikassa

Toivo Kontturi s. 15.06.1923 Ilomantsissa katosi 25.07.1944 Vegaruksessa

Reino Eronen s. 18.05.1920 Ilomantsissa katosi 20.06.1943 Hivakassa

Reino Keränen s. 12.04.1920 Ilomantsissa katosi 10.07.1944 Korpijärvellä

Viljo Tanskanen s. 23.06.1912 Ilomantsissa katosi 09.07.1944 Korpijärvellä

Onni Muikku s. 07.04.1908 Ilomantsissa katosi 15.07.1944 Vuosalmella

Onni Tahvanainen s. 01.11.1910 Ilomantsissa katosi 06.07.1944 Tulemajoella

Viljo Hiltunen s. 04.08.1919 Ilomantsissa katosi 29.06.1944 Talissa

Lisätietoja ilomantsilaisista kaatuneista löytyy viimeisimmässä kirjassani (1.4.2021) Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset. Kirjaa myydään Ilomantsin kirjakaupassa ja nettikirjakaupoissa. 

Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kirja saatavana paperisena ja ekirjana.

Kovakantinen

264 sivua

ISBN-13: 9789528044826

Kustantaja: Books on Demand

Julkaistu: 01.04.2021


Verkkokirjakaupat

BOD