Syksy on taas kerran edennyt puoleen väliin. Lokakuun alkupuoliskolla meillä on syyslomaviikko. Loma alkoi sateisessa säässä ja sadetta on tullut kymmeniä millimetrejä. Syyslomani on perinteisesti ollut työlomaa, jonka
aikana leikkaan pihamaan kuusiaidat, siivoan pihamaalta (n. ½ ha) syksyn aikana
kertyneet lehtipuiden tiputtamat lehdet, puhdistan räystäskourut, laitan
kesämökin talvikuntoon ja vaihdan talvirenkaat autoihin. Syystöiden jälkeen talvikausi saa alkaa. Ilomantsissa ensilumi sataa maahan keskimäärin 20. lokakuuta, mutta tänä vuonna se tuli maahan 23. syyskuuta. Ensilumi suli pois muutaman päivän päästä, mutta nyt on luvassa kymmenen päivän pakkasjakso, jonka aikana luonto siirtynee talviaikaan. Yöt ovat olleet pimeitä pilvisyydestä ja sateesta johtuen. Myös päivisin valomäärä on vähentynyt. Lokakuu ja marraskuu ovat meillä pimeimpiä kuukausia, kun lunta ei ole maassa.
Kesäkausi on päättymässä, järvi odottaa jäätä ja lunta
Lokakuun alussa suomen syksyä värittävä ruska oli parhaimmillaan
Loman aikana keräilen karpaloa soilta ja käyn muutamia kertoja sienestämässä.
Syys-lokakuun aikana metsistä löytyy suppilovahveroita (C. tubaeformis) ja kosteikkovahveroita (Cantharellus lutescens). Suppilovahvero (C. tubaeformis) on kosteikkovahveroa muistuttava laji, mutta sen alapinta on poimuinen ja harmaa, jalka keltainen. Suppilovahvero ja kosteikkovahvero ovat paikkauskollisia sieniä ja kasvupaikat löytyvät meidän leveysasteella mustikkatyypin
metsistä. Sieniä kannataa etsiä hiekkapohjaisista metsistä, joissa on
katajapensaita ja sammalten peittämiä alueita siellä täällä. Tyypillisin kasvupaikka on hiekkakankaan ja suon
rajamaa, jossa sienet kasvavat suurina ryhminä. Kosteikkovahvero sekoitetaan usein Nuhruvahveroon (C. melanoxeros), jonka lakki mustuu herkästi.
Kosteikkovahvero (Cantharellus lutescens) kasvaa kosteiden suometsien reunoilla
Suppilovahverot (C.
tubaeformis) kasvavat hiekkaisten mäntykankaiden reunassa, lähellä suon rajaa
.
Jos löydät yhden sienen, niin
lähiympäristö kannattaa tutkia tarkoin, sillä suppilovahverot kasvavat suurina ryppäinä. Tänään kävelin viisi kilometriä metsässä, mutta suppilovahveroita löytyi vain muutamasta paikasta. Sieni on yleinen Etelä- ja
Keski-Suomessa. Suppilovahveron säilytyksestä on hyvä muistaa, että sen maku
muuttuu väkeväksi pakastettaessa, mutta kuivattuna sienen aromit säilyvät lähes
tuoreen sienen veroisina.
Syksyinen metsälampi (Forest pond)saa olla rauhassa Ilomantsin korvessa
Ilomantsin itäpuolella on kymmenkunta metsälampea (Forest pond), joissa vesi on läpikuultavan kirkasta. Lammet sijaitsevat soraharjualueella ja niissä kaikissa on lähteitä, jotka pitävät veden koleana koko kesän ajan. Kuvissa näkyvässä lammessa on kymmeniä lähteitä. Talvella jäässä on isompia ja pienempiä reikiä. Nuorempana ajattelin reikien syntyneen meteoriiteista, mutta kun sama ilmiö on toistunut talvesta toiseen, syynä on lammen pohjalla olevat lähteet.
Syksyn satoa lammen rannalla.
Vanha telkänpönttö (goldeneye's nest tree) saa odottaa asukastaan ensi kevääseen saakka.
Tänä syksynä olemme saaneet nauttia kauniista ruskasta (Autumn Foliage/ the Autumn Colors) metsissä ja pihamailla. Syynä kauniiseen ruskaan on edesmennyt lämmin kesäkausi ja pitkälle syksyyn jatkunut kuiva sateeton kausi. Elokuu oli lämmin ja edellisen kerran samaan keskilämpötilaan päästiin vuonna 2007. Syyskuu oli lämpötilojen suhteen normaali. Pihlajissa oli tänä syksynä paljon marjoja ja teimme niistä pihlajanmarjahilloa. Hillo on kirpeän makuista, mutta se tuo mieleen lapsuusajan 1950 - 1960 luvuilla. Setäni Ilmari teki vaimonsa kanssa pihlajanmarjahilloa ja saimme lähes joka syksy maistajaisia heidän tekemistä hilloista. Isäni ja setäni kotona rajantakaisessa Kuolismaassa tehtiin pihlajanmarjoista hilloa jo 1930-luvulla ja tapa siirtyi setäni kautta eteenpäin. Myös muita raja-karjalaisia ruokia saimme nauttia lapsuudessa, osa oli hyviä, osa vähemmän maukkaita. Alla kuvia Kuolismaan koululta 1930-luvun puolivälin jälkeen.
Kuolismaan koululla opintokerho tekemässä kotiruokaa 1930-luvulla
Kuolismaan koulu 1930-luvulla. Koulu rakennettiin v. 1910 ja se paloi 3.12.1939
Kuolismaassa 1930-luvulla pidettiin erilaisia opintokerhoja, joissa opetettiin kylän asukkaita tekemään terveellistä ruokaa ja säilykkeitä alueella kasvavista viljoista, marjoista ja juurikasveista. Opintokerhojen kautta monet hyvät reseptit ovat siirtyneet meille nykyajan Kuolismaan sukujen jälkeläisille. Isäni osasi tehdä opintokerhoissa tehdyistä karjalaisista herkuista mm. tsupukkaa (venäjäksi цупукка, karjalaksi tsuppu tai tsupukka eli nurkka). Se on nykyaikana harvojen ihmisten herkkua ja tsupukan alkuperä lienee suomen ja venäjän karjalan alueelta Laatokan pohjoispuolella. Nykyään venäjän karjalassa tehdään vain piirakoita ja pyöröjä, joissa on täytteenä riisiä tai rahkaa. Pääosin perinteisiä tsupukoita tehtiin vanhan suomen Laatokan pohjoispuolen kylissä. Päältäpäin katsottuna ne muistuttavat nykyajan "lettuja". Isäni teki tsupukan ohrajauhoista, nykyään monet käyttävät kaura- ja vehnäjauhoa. Lisäksi siihen tuli vettä, suolaa ja kananmunia (1 litra vettä, 1 teelusikka suolaa, 8 dl ohra- ja vehnäjauhoja oman maun mukaan (2+6 tai 3+5), 1 kananmuna). Taikina sekoitettiin vispilällä ja annettiin seistä huoneenlämmössä noin puolituntia ennen paistamista. Tsupukkataikinaa kaadettiin ohuesti kuumaan valurautaiseen paistinpannuun. Paistinpannu vietiin leivinuuniin hiilien päälle ja hetken päästä tsupukan ohut kuori oli valmis. Tsupukan kuoren päälle kaadettiin voisulaa ja löysää mannavelliä. Lopuksi tsupukka käärittiin laskoksilleen ensin puolikuun muotoon ja vielä kerran taitos, jolloin siitä tulee nurkan "Tsupun" näköinen samalla tavalla kuin nykyajan "letut". Tsupukka on mielestäni maukkainta ruokaa karjalaisesta ruokaperinteestä. Valitettavasti en pysty nykyään syömään alkuperäistä tsupukkaa maitoallergian takia. Lapsuudessa meillä oli ainoastaan sunnuntaina koulusta vapaata. Silloin tehtiin kotona karjalaisia ruokia; karjalanpiirakoita "карельские пироги", sultsinoita sulcina, vatruskoita ja tsupukoita "цупукка" sekä karjalanpaistia "Карельский жареная". Arkena söimme tavallisia maaseudulle tyypillisiä ruokia; lihakeittoa, kalakeittoa sekä manna- ja riisivelliä.
Kuluneena syksynä saimme nauttia kauniista ruskan (The Autumn colors) väreistä.
Mutta palataan ajassa takaisin nykypäivään. Ensimmäisten lokakuun yöpakkasten aikana järvien lahdet menivät jäähän, mutta järvien selkäsosat pysyivät sulina. Yöllä pakkanen laski noin -5 ....-10 asteeseen. Ajattelin pakkasyön jälkeen, että nyt olisi hyvä ilma käydä metsällä. Lähdin aamulla metsälle haulikko olalla. Kilometrin päässä nousi ensimmäinen koppelo lentoon parin kymmenen metrin päästä. Ammuin lintua kohti haulikolla. Haulikuuro meni koppelon takaa lepikkoon. Lähdin seuraamaan koppeloa, sillä tiesin sen lentävän noin 200 metriä eteenpäin. Kun olin päässyt erään metsäaukon reunaan, koppelo lähti lentoon takanani olevasta puusta ja se jäi minulta ampumatta. Jatkoin kävelyäni ja seuraavan metsäaukon reunasta nousi siivilleen vanha tuttuni, harmaapartainen metso. Lähdin seuraamaan metsoa, mutta taas kerran se veti metsästäjää retkuun, olihan se tehnyt sen jo kymmeniä kertoja aiemmin. Metso juoksutti minua paikasta toiseen uuvuttaen minut väsyksiin. Kun olin saavuttamassa sen, metso pyörähti selkäni takaa kuusien suojaan. Päätin lopulta antaa periksi ja lähdin paluumatkalle kohti kotia. Paluumatkalla eräästä pensaasta hypähti harmaantunut jänis eteeni, mutta jätin ampumatta sen, koska se oli liian lähellä minua. Jänikseen olisi tullut nyrkinmentävä reikä ja lihat olisivat olleet piloilla. Päätin jättää metsästyksen siltä päivätä ja palasin hikisenä ja uupuneena kotiin. Minulla kuuroutui kuusi vuotta aiemmin vasen korva. Vyöruusu tuli kaulan alueelle ja se tuhosi vasemman sisäkorvani. Stereokuuloni katosi kuurouden myötä. Toispuoleinen kuulo vaikeuttaa metsästystä, koska en pysty selvittämään kuuloaistin avulla lentoon lähtevän linnun suuntaa. Joudun turvautumaan ainoastaan näköaistiin, mutta sen avulla on todella vaikea metsästää. Olenkin miettinyt, että jätän metsästysharrastukseni lähitulevaisuudessa.
Lokakuinen päivä on lähestymässä iltaa. Auringon viimeinen kajo järven rannalla enteilee yön tuloa.
Lomaviikkoni on lopuillaan ja aika on vierinyt töitä tehden. Alkuviikon aikana tein e-kirjaani kustantajan esitämiä korjauksia. Kolme päivää vierähti pihamaiden siivouksessa. Runsaita lehtimääriä siivotessa tuli mieleen puiden kaataminen ensi talven aikana! Onneksi naapurimme on kaatamassa rajalta koivuja pois, jolloin puista tippuva lehtimäärä vähenee. Sienessä ehdimme käydä parina päivänä ja karpalossa yhtenä päivänä. Syystöiden osalta kaikki tärkeimmät työt tuli tehtyä. Lomaviikon lopussa tuli pakkasjakso ja maanpinta alkaa olla jo roudassa. Ensiviikosta alkaen jatkamme työtehtävien parissa aina joululomaan saakka.
Talven tulo jättää syksyn taakse, edessä on pitkä pimeä ja kausi
Talvi alkaa tulla pikkuhiljaa, yöt kylmenevät ja lunta sataa maahan valkoiseksi vaipaksi
Lampien ja järvien vedet viilenevät ja niiden pinnalle alkaa muodostua jäätä
Pian ohut jää peittää järvet ja lammet
Erään metsälammen rannalla on urossusi käynyt kokeilemassa jääpeitteen vahvuutta
Kirkas ja ohut jää ei kanna ihmistä. Jään läpi näkyy auringon paistaessa pohjalla olevat vanhat puunrungot.
Viikon päästä järven jäänpaksuus on jo viisi senttiä, se kantaa jo ihmisen painon
Lokakuun keskilämpötila Ilomantsissa oli kuluvana vuonna +0 astetta celsiusta. Se oli 2000-luvulla viilein lokakuu Ilomantsissa. Viileys näkyi myös kuukauden sähkölaskussa. Lämmitämme taloa sähkölämmityksen lisäksi puu-uuneilla. Olen kuukauden aikana etsinyt uutta sähköenergian toimittajaa nettisivuilta, koska nykyinen yhtiö ei ole suostunut alentamaan käyttämämme sähkön hintaa. Nyt maksamme sähköstä noin 6 senttiä kWh:lta, mutta halvimmat tarjoukset ovat noin 5 senttiä kWh:lta. Teen uuden sopimuksen luultavasti marraskuun alussa. Lokakuu on nyt lopussa ja marraskuu painaa päälle kovaa vauhtia. Marraskuu on työntäyteinen kuukausi töissä, joten blogiin kirjoittelu jäänee vähemmälle. Onneksi kotitöitä on silloin vähemmän.