Kesän 1941 sotatapahtumat Ilomantsissa ja ilomantsilaisten miesten kohtaloita jatkosodan aikana

Hyvää syyskesää kaikille!

Tänä kesänä olemme saaneet kokea kovia helteitä ja osissa maata myös kovia ukkosia. Marjasadosta näyttäisi tulevan keskinkertainen ja laittelen kuvia tälle sivustolle kun pääsen marjametsään. Mansikoita olemme keränneet omista pensaista ja hiukan tuttavan mansikkamaalta. Juoksentelin heinäkuun alussa lähisoilla ja sain lakkaa co. suomuuraimia 1- 1,5 litraa kerrallaan.  Lakkasoilta ei tänä kesänä tullut yhtä paljon lakkaa, kuin edellisenä kesänä. Lisäksi marjan laatu on heikompaa. Normikerääjät saivat pääasiassa kuntoilua, hikisiä vaatteita ja paarmojen puremia! Mustikat kypsyivät vaiheittain, varvuissa on kypsiä ja täysin raakoja marjoja. Mustikkasadosta on tulossa viimevuotista heikompi ja kuivilta kangasmailta on turha hakea mustikkaa, ne ovat soilla ja korpisoilla. Keräsimme itse noin 11 sankollista mustikka, kiitos thaipoimijoiden, jotka menivät Ilomantsin sijasta Kainuuseen. Meille paikallisille jäi tänä vuonna mustikat! Edellisenä kesänä thaipoimijat keräsivät järjestelmällisesti kaikki tien läheisyydessä olevat marjapaikat tyhjiksi. He etenivät 10 metrin välein Rajalta Ilomantsiin samalla tavalla kuin sodassa edetään. Sieniä ei elokuun alussa ollut kuin muutamia, joten sadosta saattaa tulla lyhyt ja olematon. Puolukkaa löytyy soilta ja ne ovat kerättävissä elo-syyskuun taitteessa.  

Lakkasoilla kävin useita kertoja ja saaliiksi sain keskimäärin reilu litra käyntikertaa kohti. Paarmoja oli vallan kauhiasti, joten suolla oloaika jäi yleensä 1 - 2 tuntiin. Eräs mies Ilomantsin Kakkaravaarasta kertoi keränneensä 40 litraa, joten hänellä on joko hyvä lakkapaikka tai on tehnyt päivittäin useita reissuja lakkasuolle. 

Alla tietoja Ilomantsin keskilämpötiloista. Kuluvan kesän kohdalta sekä kesäkuu että heinäkuu olivat keräämien tilastojeni valossa viimeisten 60 vuoden ajalla kuumimpia!

Kesäkuukausien keskilämpötilat Ilomantsissa 2000-luvulla

Kesäkuukausien keskilämpötilat Ilomantsissa vuosina 1954-2021

1941

Lämmin kesä tuo mieleen kesän 1941. Sotapäiväkirjoista voi lukea säätilat päivän tarkkuudella. Lämpötilat on merkitty sotapäiväkirjoihin aamulla klo 6 - 9, joten päivällä oli varmaan lämpöisempää. Kesällä 1941 kesäkuussa ja heinäkuussa sää oli sotapäiväkirjojen mukaan aurinkoista ja lämmintä. Ilman lämpötila oli lähellä hellelukemia useina päivinä ja ukkosia esiintyi normaalia enemmän. Syksy oli taas sateinen ja kolea, mm. elokuussa ja syyskuussa oli paljon sateita. Kesä 1941 oli meille ihmisille monella tapaa erilainen, kuin aiemmat kesät. Sinä kesänä sota sotki Eurooppaa ja Suomi joutui kesäkuun lopussa sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Suomalaisia kuoli sodan alussa paljon ja rajan läheisyydessä asuneet ilomantsilaiset joutuivat toisen kerran lähtemään evakkoon. Osalla rintamilla sotaonni oli myötä, mutta Ilomantsissa, Korpiselässä ja Tolvajärvellä neuvostojoukkojen vastus oli kovaa. Vastassa neuvostoarmeijan puolella oli paljon inkerinsuomalaisia ja Suomesta Neuvostoliittoon paenneita punaisia. Mainitsen esimerkkeinä JR 126 komentaja majuri Valtter Valli, komppanianpäälliköt kapteeni Poikolainen, luutnantti Ville Vainion (eversti Toivo Vähän pikkuveli), kapteeni Paavo Kataja, ylempi luutnantti Juho Turunen, sekä tykistökomentaja everstiluutnantti Toivo Tommola. Ilomantsin Kuolismaan alueella Tenho Nygård toimi partionjohtajana kesällä 1941 ja hänen suomenkielen taitonsa vuoksi monet suomalaiset jäivät vangeiksi tai kuolivat. Tenho oli kovakuntoisin partisaaniosaston johtajista. Hänet näin hänet voitonpäivänjuhlissa vuonna 1995, kun olimme viikon reissulla Petroskoissa. Vaikka mies oli silloin jo vanhentunut, ryhti oli vielä tallella.

Tämä postaus aloittaa sarjan, jossa kerron kesän 1941 taisteluista kuvin ja sanoin. Samaa asiaa kerron heinäkuun - joulukuun 2021 Kettusviesteissä. Lehdessä on esillä ilomantsilaisten ottamia kuvia kesältä 1941 ja talvelta 1942. 

Ilomantsilaiset sotilaat marssilla Kaltimosta Sonkajan kautta Tohmajärvelle 27.6.1941

80-vuotta sitten heinäkuussa alkoi jatko-sota 

On kulunut 80-vuotta siitä, kun Saksan armeija aloitti hyökkäykset Neuvostoliittoa vastaan 22.6.1941. Seuraavina päivinä Neuvostoliiton koneet pommittivat suomalaiskaupunkeja ympäri maatamme ja toista sataa siviiliä kuoli näissä pommituksissa. Suomi oli jäänyt talvisodan jälkeen yksin, Euroopassa riehunut sota esti viennin ja tuonnin lähes kaikista maista. Neuvostoliitto painosti Suomea vuosina 1940–1941 monilla eri tavoilla, jättäen mm. luvatut viljatoimitukset toimittamatta. Suomi suostui kesäkuun alussa 1941 Saksan vaatimuksiin sallia kauttakulku Petsamon alueelle ja myös lentokoneille annettiin oikeus käyttää Utin ja Malmin kenttää. Saman sopimuksen oli Ruotsi tehnyt aiemmin. Suomen satamat avautuivat 15. kesäkuuta alkaen 1941 saksalaisten sotilaiden ja alusten käyttöön. Tämän vuoksi Suomen kohtalona oli liittyä saksan mukana hyökkäyssotaan Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. Karjalan Armeijan alkoi toteuttaa Karjalan alueen takaisinvaltausta 10. heinäkuuta 1941 alkaen ja suomalaisjoukot hyökkäsivät Laatokan karjalassa rajan takaisia Neuvostoryhmityksiä vastaan. Tavoitteena oli vallata Neuvostoliitolle talvisodassa menetetyt alueet mukaan lukien Karjalan Kannas ja Laatokan Karjala. Tätä tarkoitti Mannerheimin vertaus ”miekan tuppeen laittamisesta vasta Karjalan vapautumisen jälkeen”. Ilomantsilaiset reserviläiset kutsuttiin Suojeluskuntatalolle, josta heidät kuljetettiin autoilla Kaltimoon, jossa perustettiin JR 9. Osa ilomatsilaisista ohjattiin erikoisjoukkoihin ja toisiin jatkosota-ajan rykmentteihin. Myös Lotat ympäri maata määrättiin 16.6.1941 annetulla ilmoituksella ilmoittautumaan Lotta osastoihinsa välittömästi. Kesäkuun lopussa 1941 kiellettiin matkustaminen mm. Lieksaan, Ilomantsiin, Tuupovaaraan, Tohmajärvelle ja Kiteelle, eli sotatoimialueille.

Ilomantsin Suojeluskuntatalon asevarasto (keskellä valkoinen rakennus) kesällä 1941

JR 9 kolmanteen pataljoonaan sijoitettiin pääosin ilomantsilaisia. Myös toiseen komppaniaan määrättiin ilomantsilaisia ja mm. isäni toimi toisen komppanian konekiväärikomppaniassa koko jatkosodan ajan. JR 9 siirtyi Kaltimosta ensin Ilomantsin Sonkajaan 20. kesäkuuta ja juhannuksen aikana 24.- 30. kesäkuuta rykmentti siirtyi Tohmajärvelle ja sieltä valtakunnanrajan läheisyyteen heinäkuun alkuun 1941 mennessä. Se miksi ilomantsilaiset eivät jääneet puolustamaan Ilomantsia, lienee sotilaspoliittinen päätös. Tällä estettiin varmaan luvattomat kotona käynnit, mutta samalla menetettiin kotikenttäetu, hyvä maastontuntemus. 

Ohessa setäni JR 9, 7. komppanian päiväkirjamerkinnät 28.6.1941. Komppania marssi päivän aikana Koverosta Kutsun kylään saakka.

Ilomantsin rintamajoukot

Ilomantsilaiset rajavartijat eli 24. Rajakomppania jäi Rakuunoiden (URR ja HRR) oppaiksi ja Ilomantsin Longonvaaran alueelle sijoitettuun Sissipataljoona yhteen otettiin ilomantsilaisia rajamiehiä ja talvisodan veteraaneja. Kenraalimajuri Woldemar Oinosen johtama Ilomantsin rintama jakaantui kolmeen sektoriin. Hullarin, Vellivaaran ja Lehmivaaran aluetta puolusti Osasto E (URR ja SissiP 1) komentajana eversti Hans Von Essen. Lutikkavaaran, Louhivaaran ja Ontronvaaran aluetta puolusti Osasto H (HRR ja 24. RajaK.) komentajana eversti Gustaf Ehrnrooth. Sotkasenvaaran, Peurujoen, Melaselän ja Viiksin vesistöä puolusti Osasto S (2. JpR) komentajana eversti Viktor Sundman.

Longonvaaran kenttävartioston jäänteitä kesällä 2018

Ilomantsi alueen joukko-osastot 10.7.1941

Sotkasenvaaran kenttävartioston rauniot 2018

Ilomantsissa heinäkuussa 1941 kaatuneitten (186) tilastot

Ilomantsissa kesällä 1941 kaatuneet haudattiin väliaikaisesti Ilomantsin sankarihautausmaahan. Myös Korpiselässä ja Ilomantsin lähialueilla kaatuneita tuotiin jonkin verran Ilomantsiin haudattaviksi. Sen vuoksi haudattujen määrä on tilastossa hiukan suurempi verrattuna kaatuneiden määrään!

Hautaus Ilomantsissa SA-kuva. Kuvatekstissä lukee päiväys 18.7.1941, mutta sinä päivänä haudattiin vain yksi kaatunut Ilomantsissa. Kuva on mahdollisesti otettu 17.7.1941, jolloin haudattiin 15 kaatunutta. Joukossa oli kaksi ilomantsilaista rajamiestä; Otto Kurki ja Pekka Solehmainen. Rajakomppanian miehet kaatuivat 16.7.1941 aamuyön tunteina Louhivaarassa.

Ilomantsin rintamalla heinäkuussa 1941 kaatui yhteensä 186 tunnistettua miestä, he olivat syntyneet 111 eri kunnassa. Eniten kaatui Louhivaarassa (42), Peurujoella (34) ja Vellivaarassa (23). Heinäkuussa Ilomantsissa kaatuneista oli 11 miestä oli syntynyt Pihtiputaalla, 7 Viitasaarella  6 Iisalmen mlk, 4 Sortavalan mlk 3 Porin mlk,  ja 3 Ilomantsissa jne...  Asuinkuntien mukaan kaatui pihtiputaalaisia 15, vieremäläisiä 15, tohmajärveläisiä 10, pyhäjärveläisiä 8, helsinkiläisiä 8, viitasaarelaisia 7 ilomantsilaisia 4, lappeenrantalaisia 4 jne. Ilomantsissa heinä- elokuussa 1941 kaatuneet haudattiin väliaikaisesti Ilomantsin sankarihautausmaalle. 

Osa vainajista jäi kaatumispaikan maastoon tai heitä ei tunnistettu heinäkuussa ja elokuussa 1941. Mainitsen heistä muutamia ja liitän mukaan katoamisesta tai kaatumisesta kertovat asiakirjat: 

-11.7.1941 HRR:n Toivo Pakarinen, Pentti Nieminen, Lauri Salmio ja Martti Joensuu katosivat Louhivaaran taistelun aikana ja heidän epäiltiin tuhoutuneen tykistötulessa tai miinakentässä. Niitä oli mm. 400 metriä rajalinjan takana ja Louhivaaran mäen rinteessä. Martti Joensuu löydettiin myöhemmin kaatuneena. Osasto Tikkasen miehet etenivät ensimmäisenä Louhivaaran alle ja joutui ristituleen. Tässä vaiheessa Tikkasen miehet pakenivat paniikissa Leminahoon saakka. Hyökkäyksessä kaatui 4 rakuunaa, haavoittui 2 au ja 8 rakuunaa sekä katosi 4 rakuunaa.

-Sotamies Vilho Väisänen katosi Lutikkavaaran alla 12.7.1941. Ruumista ei löydetty heinäkuussa 1941, vaan vasta 4.10.1941. Hänet toimitettiin suoraan kotipitäjän multiin 22.11.1941. 

-15.7.1941 Ilomantsin sankarihautaan haudattiin yksi tuntematon, hänen epäiltiin aluksi olleen 14.7.1941 kadonnut sotamies Kalle Lundberg, mutta arkistojen mukaan hänet on haudattu Kuopioon? 

-

-Mysteeriksi jäi Alf Sundbergin katoaminen Ilomantsin Louhivaaralta Kivivaaran alueelle lähteneestä partiosta 22.7.1941. Hänen ruumista ei löydetty koskaan, joten on mahdollista, että hänet kaapattiin vangiksi etulinjasta.

Ilomantsin sankarihautausmaan tuntemattomat sotilaat:

Heinäkuun 14. päivänä kaatunut suomalainen sotilas haudattiin 15.7.1941 tuntemattomana Ilomantsin sankarihautausmaalle, keskimmäiseen hautaan (10.183). Sotilaalla Ei ollut tuntolevyä tai muuta tunnistettavaa. Kuolinpaikkaa ei löydy KeK:in arkistosta? Mahdollisesti kuollut on löytynyt Louhivaaran taistelussa, ja lienee ollut HRR miehiä?

Yksi suomalainen kaatui 18.7.1941 Mieronahossa, hänet haudattiin seuraavana päivänä eli 19.7.1941 Ilomantsin sankarihautaan tuntemattomana, edellisen kaatuneen oikealle puolelle (10.231). Mieronahossa taisteli tuona päivänä HRR ja JP 7.

11.8.1941 löydettiin Kuolismaan kylästä kesällä 1941 miinan räjähdyksessä kuollut suomalaissotilas. Ruumis oli tuhoutunut pahasti ja KEK ei saanut selville kuka kaatunut oli. Hänet haudattiin tuntemattomana sotilaana Ilomantsin sankarihautausmaalle tuntemattomien sotilaiden riviin vasemmanpuoleiseen hautaan (10.336). Sotilas on kaatunut joko heinäkuun puolivälissä tai sitten aiemmin? 

Suomalaisten kaatumispaikat Ilomantsin rintamalla heinäkuussa 1941. Kuolleista "muut", heistä pääosa kuoli Ilomantsin kenttäsairaalassa, sekä yksittäisiä tapauksia eri puolilla Ilomantsia. ek

Hämeen Rakuunat ja Kevyt Osasto 8 miehet nousevat Louhivaaran päälle 15.7.1941 SA-kuva. 

Aamuyöllä Rakuunoiden etulinjan asemiin siirtyivät Kevyt osasto 8:n miehet ja Rakuunat lähtivät etenemään Louhivaaran mäelle. Hyökkäystä johtamaan tuli Louhivaaran tielle rykmentin komentaja ja kenraali Oinonen. Hyökkäyksen alla tykistö iski Louhivaaran mäelle. Taisteluosasto Leppänen lähti klo 2.30 etenemään Louhivaaran mäelle ja ensimmäiset osastot olivat Louhivaaran päällä 10.30. Kevyt osasto 8:n miehet saapuivat Louhivaaran päälle vallattuihin asemiin ja sinne jäi päälliköksi luutnantti Valo. 

Sotilaita nousemassa Louhivaaran mäelle heinäkuussa 1941 SA-kuva

Ruokaa kuljetetaan etulinjaan, kuva on otettu noin kilometri rajalinjalta Louhivaaran suuntaan SA-kuva

Rakuunat jatkoivat hyökkäystä, mutta vastarinnan takia hyökkäys tyrehtyi. Rajavartio-osasto, taisteluosasto Peura ja konekiväärijoukkue pääsivät Mieronahon mäen alapuolelle saakka. Mäen päällä oli vastassa voimakkaasti varustettu vihollinen ja vihollistykistön iskujen jälkeen päätettiin vetäytyä Leminahon suuntaan talvisodan rajalinjalle.

Hyökkäyksessä kaatui 16 rakuunaa ja kymmeniä haavoittui kranaateista, miinoituksista ja luodeista. Yllä oleva kuva on otettu iltapäivällä, kun Louhivaaralle tuli Kevyt osasto kahdeksan miehiä Teppanasta. Seuraavana aamuna kello 3.00 Valter Vallin neljäs pataljoona (n. 250 miestä) hyökkäsi kapteeni Poikolaisen tai luutnantti Ville Vainion johdolla Rakuunoiden ja JP 7 miesten kylkeen aiheuttaen tappiota suomalaisosastoissa. Venäläisestä osastosta taistelussa kaatui useita kymmeniä ja osasto vetäytyi Mieronahoon aamuun mennessä. Mieronaho oli vahvasti linnoitettu (useita katettuja bunkkereita). Poikolaisen johtama hyökkäysosasto oli koottu Miikkulanvaaran ja Kuolismaan kylissä  levossa olleista joukoista. 

16.7.1941 Vihollistykistö ampui satakunta ammusta Louhivaaraan ja Mieronahon alle ja niistä tuli tappioita. Kaatuneita tuli päivän aikana 1 au ja 7 miestä. Taisteluissa haavoittui yksi upseeri, 6 au ja 25 miestä. Lisäksi yksi mies katosi päivän aikana. Seuraavat kaksi päivää levättiin. 20.7.1941 kello 00.30 tykistö iski Mieronahoon ja sen jälkeen suorasuuntaustykeillä ammuttiin Mieronahon bunkkereihin. Kello 01.30 Mieronahon kylässä ollut suuri bunkkeriasema syttyi tuleen, ja sen jälkeen Taisteluosasto Leppäsen miehet hyökkäsivät Mieronahoon, joka saatiin suomalaisten haltuun kello 3.15.   

Ilomantsissa heinäkuussa kaatuneitten joukko-osastot. Hämeen rakuunat menehtyivät pääasiassa Louhivaaran alueella, Uudenmaan rakuunat Vellivaarassa ja Jääkäripataljoona seiskan miehet Peurujoella. ek

Mieronahon bunkkeri valtauksen jälkeen SA-kuva

Elokuussa Ilomantsissa kaatui 15 sotilasta, pääosin miinan räjähdyksissä. Kesällä 1941 Ilomantsin rintamalla kaatui yhteensä 202 suomalaista, yksi mies kaatui kesäkuun 26. päivänä 1941 Ilomantsin Kuottilammella, se sijaitsee Hullarin eteläpuolella, 186 sotilasta heinäkuussa ja 15 sotilasta elokuussa 1941. ek

Kesällä 1941 Ilomantsissa kadonneet sotilaat

05.07.1941 kadonneet 

1.Viitamäki Eero s. 19.08.1921 Alavus, URR, 1. eskadroona, katosi Hullarissa. Oli partion tunnustelijana ja partiota kohti avattiin konekiväärin tai pikakiväärin tuli. Viitamäki kaatui, eikä vastannut huutoihin ja muut vetäytyivät. (315269)

11.7.1941 kadonneet 

2. Pakarinen Toivo s. 10.12.1918 Heinävesi, HRR, katosi/kaatui Louhivaarassa (317598)

3. Nieminen Pentti s. 20.03.1921 Pirkkala, HRR, katosi Louhivaarassa (316355)

4. Salmio Lauri s. 05.11.1918 Loppi, HRR, katosi Louhivaarassa (316321)

5. Joensuu Martti s. 01.10.1916 Ikaalinen, HRR, katosi Lutikkavaarassa, ruumis löydettiin myöhemmin? (857429)

6. Liukkonen Aulis s. 25.02.1921 Kuopio, URR, 4. eskadroona, kuollut/kadonnut partiomatkalla Hullarissa (316042)

7. Ratilainen Uuno s. 23.09.1913 Liperi, HRR, katosi Louhivaarassa (316482)

8. Mäenpää Olavi s. 03.07.1921 Kurikka, HRR, 1. eskadroona, katosi Louhivaarassa (316338)

Muurainen Pentti s. 3.11.1919 Keuruu I/HRR katosi Louhivaarassa, 

Sotavankileiri 67, Basjanovkan asutuskeskus, Sverdlovskin alue; annettu kahta eri tietoa; A) kuoli

maaliskuussa 1943 ripuliin Monetnajan leirillä; B) kuoli keripukkiin kesällä 1943 sotavankileiri 82,

 Usmanin kaupunki, Voronezhin alue tai sotavankileiri 84, Monetno-Losinovski, Sverdlovskin alue;

Petroskoi.

12.07.1941 kadonneet

9. Väisänen Vilho s. 29.10.1918 Juva, HRR, 1. eskadroona, katosi, löytyi 4.10.-41

10. Uittoniemi Martti s. 19.03.1921 Keuruu URR, 1. eskadroona, katosi

Louhivaaralla, 21. KEK:n mukaan haudattu Ilomantsiin 14.7.1941, sota-arkiston

mukaan siunattu kentälle jääneenä (315316)?

13.07.1941 kadonneet

11.Jormanainen Heikki s. 7.03.1914 Ilomantsissa    Osasto Kuismanen (?), katosi 13.7.1941 partiomatkalla Liusvaaran alueella. Oli kaukopartioissa 10.6. – 13.7.1941 välisenä aikana.

20.07.1941 kadonneet 

12. Marjamäki Matti s. 14.04.1921 Pori mlk, JP 1, kaatui/katosi Leppävaarassa (318145)

22.07.1941 kadonneet

13. Sundberg Alf s. 07.03.1921 Helsinki, JP 1, katosi partiomatkalla Kivivaarassa (318344)

25.07.1941 kadonneet

14. Kinnunen Onni s. 24.05.1903 Tohmajärvellä, katosi Niemijärvellä (tuntolevy 536806). Onni oli viemässä teetä etulinjaan ja matkalla vihollispartio otti hänet vangiksi. Sissipataljoona 1, 2. komppania.

15.08.1941 kadonneet

15. Puuronen Aleksanteri (Santeri) s. 17.06.1918 Vegaruksessa. Aleksanteri lähti partionsa kanssa partiomatkalle Viitavaarasta, kiersi Vaaksausjärven kautta Vegaruksen Kirveskankaan kylään. Hän kuoli kotinsa (Pekka ja Sakari Puurosen paritalo) rappusille, kun kiväärinluoti osui hänen päähänsä. Tapauksen jälkeen muut partiossa olleet poistuivat paikalta ja palasivat 18.8.1941 Viitavaaraan (matkaa kertyi 80 km). Santeri Puurunen jäi kotinsa rappusille, eikä häntä löydetty. URR, 2. eskadroona.

20.8.1941 kadonneet

16. Palviainen Otto (Fedot) s. 07.05.1909 Ilomantsissa, palveli 24. rajakomppaniassa (375299). Katosi 20.08.1941 patiomatkalla Saarijärvellä, Kuolismaan tien varrella. Palellutti jalkansa talvisodassa tammikuussa 1940 (Lieksa), haavoittui vasempaan polveen 16.7.1941 Louhivaarassa, palasi takaisin rintamalle ja katosi Liusvaarassa.

17. Tuovinen Onni Ilmari s. 12.03.1910 Kuopio 24. RajaJK, katosi Ilomantsin Liusvaarassa. Ollut Sotavankileiri 99, Spasskin asutuskeskus, Karagandan alue Kazakstan; Vasen käsi oli katkaistu sairaalassa läheltä olkapäätä sotavamman takia, kuoli elokuussa 1942 vatsatautiin. Oli leirillä kirjastonhoitajana, oli lähettänyt terveisiä vaimolle ja lapsille. 

Ilomantsilaiset kadonneet vuosina 1939–1944, ei palautetut sotavangit.

Väinö Kononen s. 18.2.1920 Tohmajärvellä, katosi 18.9.1940 Sotkasenvaaralta (Lamanahon rajatolpalta). Oli kaverinsa kanssa maalaamassa kesällä uudelle rajalle pystytettyjä rajamerkkejä. On nähty Gulag, Kraslag, Krasnojarsk; Nähty myös Petroskoissa, siellä syytettynä rajan luvattomasta ylittämisestä. Ei muuta havaintoa. Oli Ilomantsin rajalla tekemässä uutta rajalinjaa 25.5.1940 alkaen. Tuntolevy 949694.

Väinö Turunen s. 18.3.1906 Värtsilä, katosi 18.9.1940 Sotkasenvaaralta (Lamanahon rajatolpalta). Oli kaverinsa kanssa maalaamassa kesällä uudelle rajalle pystytettyjä rajamerkkejä. Karkotettu Krasnojarskiin ilman leirituomiota. Väinö on nähty Petroskoin vankilassa 30.4.1941.

Reino Eronen s. 18.5.1920 JR 9, 6. komppania, katosi 20.6.1943 Ostan ”Hivakan lohkolla”, vihollinen pääsi suomalaisten asemiin aamupäivällä ja Reino jäi vihollisen kaappauspartion vangitsemaksi. Ei tietoa hänen kohtalostansa? Reinon suku oli lähtöisin Ilomantsin Lutikkavaarasta (Louhivaara) ja Reino oli isäni serkku.

Viljo Hiltunen s. 28.7.1911 JR 9, 1. komppania, katosi Suojärvellä 10.7.1944. Oman komppanian hyökätessä ja tietä katkaistaessa jäi korpr. Hiltunen silminnäkijän kertoman mukaan omien joukkojen vetäytyessä vihollisen kk-tulen alaiseksi haavoittuen ja jääden sinne, eikä häntä saatu haettua kentältä. Oli ampunut vielä jonkin aikaa haavoittumisen jälkeen konepistoolilla.

Tauno Hirvonen s. 24.4.1923 JR 9, 1. komppania, katosi 10.7.1944 Suojärven Korpijärvellä. Eräs vankeudesta palannut sotavanki kertoi nähneensä myöhemmin Taunon sotavankileirin sairaalassa? Silminnäkijän kertoman mukaan jäi stm. Hirvonen vihollisen puolelle omien joukkojen vetäytyessä hyökkäyksen jälkeen Korpijärvellä.

Väinö Moilanen s. 2.11.1921 Ilomantsissa JR 9, 11. komppania katosi Levinassa 8.8.1943. Silminnäkijän mukaan haavoittui venäläisten heittämästä käsikranaatista ja joutui haavoittuneen vihollisen vangiksi. Komppania vastasi tuolloin Kummun, Saran, Pekan ja Paulan tukikohdista. Vihollisosasto hyökkäsi aamuyöllä Kumputukikohtaan ja Sarkaan.

Eino Mähönen s. 29.9.1914, ErP 11, 2. komppania. Eino jäi vangiksi 22.7.1944 Korpiselässä komppanian hyökätessä Ägläjärvellä suomalaisia motittavaa vihollisosastoa vastaan. Ilmoitus kuolemantapauksesta tai katoamisesta tehtiin virallisesti 9.9.1944. Silminnäkijähavainto; Eino oli haavoittunut vetääntymisen aikana, jäänyt vihollisen käsiin Ägläjärvellä 22.7.1944. Jäi haavoittuneena vihollisen käsiin. Erään silminnäkijän mukaan kaatui 22.7.1944 Ägläjärvellä, ruumis jäänyt kentälle?

Kadonneista julkaistiin lehdissä vuosina 1947–1949 kuulutukset ja niiden jälkeen tuomioistuimet julistivat kadonneet kuolleeksi. Osa kadonneiden miesten vaimoista halusi solmia uuden avioliiton ja sen vuoksi he hakivat raastuvanoikeudesta kuolleeksi julistamista. Osa haki kuolleeksi julistamisella rahallista korvausta, sillä omaisilla oli oikeus saada kaatuneesta tai haavoittuneesta omaisesta sotatapaturmakorvausta. Talvi- ja jatkosodassa kuoli noin 95 000 suomalaista, 30 000 naista jäi leskeksi, 50 000 lasta orvoiksi ja lähes 100 000 vanhempaa menetti lapsensa. Noin 800 miestä teki itsemurhan sodan aikana ja heidän omaisten oli joskus vaikeampi saada tapaturmakorvauksia. Vuonna 1941 kaatuneen sotamiehen leskelle maksettiin 5 800 vuosieläkettä ja sotaorvolle 1 600 mk sotaorvon eläkettä. Jos sotilas katosi, eikä ollut varmaa tietoa sotilaan kuolemasta, eläkettä ei maksettu. Myöhemmin sotalesken eläkkeen määrää nostettiin vastaamaan sen aikaista kustannusindeksiä. Vuonna 1947 perheelliselle sotaleskelle maksettiin eläkettä 1 108 mk/kk + n. 320 mk/kk/lapsi.  Korvausperusteet muutettiin vuonna 1948 ja sen jälkeen perheellisen sotalesken eläke oli 36 000 mk/a, lapsettoman lesken 12 000 mk/a ja sotaorvon eläke 21 000 mk/a. Kaatuneen isä tai äiti pystyi myös hakemaan ns. huoltoeläkettä. Eläkkeen määrästä en löytänyt tietoja, mutta se lienee ollut tapauskohtainen ja määräaikainen. 

Suomalainen joukko-osasto ylittää jokea kesällä 1941

Monien mielestä hyökkäykselle ei ollut oikeutusta, mutta todellisuudessa Neuvostoliitolla oli talvisodan rauhansopimusta laatiessa ”ketunhäntä kainalossa”. Stalinilla ja hänen luottohenkilöillänsä oli aikomus ottaa Suomen alueet hallintaan hyvän tilaisuuden tullen, mutta Saksan sotatoimet Euroopassa olivat estäneet Stalinin katalat aikeet. Suomen armeija ei saanut talvisodan jälkeen pitää joukkoja ja linnoittaa rajan läheisyydessä n. 30 kilometrin levyisellä alueella.  Muun muassa Ilomantsissa ei saanut olla joukkoja Kirkonkylän itäpuolella ja sinne ei saanut rakentaa asuintaloja vuosina 1940–1941. Olosuhteiden muuttuessa kesäkuussa 1941, Suomen sotilasjohto määräsi liikekannallepanon 10. kesäkuuta 1941 ja heinäkuun alkuun mennessä lähes kaikki reserviläiset olivat aseistettuja. Ilomantsissa sotilaat siirtyivät rajan läheisyyteen 1. – 4. heinäkuuta ja ensimmäinen hyökkäys Ontronvaaraan tehtiin 7. heinäkuuta. Peurujoelle tehtiin hyökkäykset 8.–9. heinäkuuta. Ohessa muutamia kuvia Ilomantsista heinäkuussa 1941.

III/JR 9 ilomantsilaismiehiä ruokailemassa "siellä jossakin".

 

Hämeen rakuunat Pienviljelijäkoulun mäessä 2.7.1941 kello 20, suuntana Kuuksenvaara SA-kuva

Haavoittunutta kuljetetaan Louhivaaralta Leminahoon 10.7.1941 SA-kuva

Rajalinja Louhivaaran tien kohdalla 13.7.1941 SA-kuva

Sama paikka heinäkuussa 2018

Koitajoki, jonka takana oli Ontronvaaran kylä 3 kilometrin päässä. Tästä kohdasta Kivikon joukot ylittivät Koitajoen 6. - 7. heinäkuuta 1941 ja yrittivät vallata Ontronvaaran neuvostojoukoilta. Majuri Kivikon iskuryhmän hyökkäys Ontronvaaraan kuitenkin epäonnistui.

Ontronvaaralle hyökännyt osasto Teppanassa 8.7.1941 SA-kuva

Karjalan Armeijan päällikkö kenraaliluutnantti Heinrichs määräsi yleishyökkäyksen alkavan Pohjois-Karjalassa 10. heinäkuuta ja se toteutui. Ilomantsin alueella suomalaisjoukkoja vastassa oli Valter Vallin komennuksessa oleva JR 126, joka torjui Ilomantsin alueella hyökkäykset tehokkaalla puolustuksella. Vallin joukkoja oli tukemassa Ilomantsissa eversti Molotsnikovin 80. Rajavartio-osasto.  Vallin rykmentti oli rakentanut vahvat puolustusasemat ja bunkkerit vuosina 1940 - 1941 vanhojen ilomantsilaiskylien vaaroille. Ilomantsin alueella taistelivat heinäkuun 10. päivänä Vallin rykmenttiä JR 126 vastaan rakuunarykmentit ja Sissipataljoona. Vallin rykmentissä oli paljon karjalaisia, inkeriläisiä ja myös suomalaisia sotilaita. Vihollinen käytti hyvää Suomenkielen taitoa hyväksi ja aiheutti ongelmia suomalaissotilaille. Vallin rykmentin pataljoonan komentajina oli myös entisiä suomalaisia; luutnantti Ville Vainio ja Uuraan rosvoksi mainittu kapteeni Poikolainen. Myös Amerikansuomalainen Nygård toimi partionjohtajana Ilomantsin rintamalla. 

Korpiselän alueen taistelut heinäkuussa 1941

Korpiselässä ja Tolvajärvellä neuvostojoukkojen pataljoonan komentajana toimivat kapteeni Paavo Kataja ja vanhempi luutnantti Juho Turunen, hekin suomalaisia tai suomen sukuisia. Korpiselkään hyökkäsi 5. Divisioonan joukot 10.7.1941 ja sitä tukivat 1. Divisioona ja Tohmajärven suunnalla 11. Divisioona.  Tohmajärvellä suomalaisjoukoista oli 7. divisioonan joukot (JR 9, JR 30 ja JR 51) ja heidän joukot hyökkäsivät Pälkjärvelle. Osasto Korvenheimo valtasi Värtsilän vanhan taajaman 10. - 11.7.1941. 

Korpiselän valtaus 10.7.1941.  JR 23 sotapäiväkirjan liitteenä ollut karttapiirros

Korpiselän alueella kesällä 1941 kaatuneet (286). Korpiselän kirkonkylän läheisyydessä kaatui JR 22 ja JR 23 miehiä, Ristisalmella JP 6 miehiä (15.7.1941). ek

Ristisalmen sillalla kaatui paljon 15.7.1941 JP 6 miehiä

Korpiselän kunnan alueella kesällä 1941 kaatuneiden suomalaisten joukko-osastot. ek

Ruhovaaran raja, takana näkyy venäjän rajavartioston rakennuksia. Rajalta on Korpiselkään 1,5 km. Ruhovaaran alueelta hyökättiin Korpiselkään 9. - 10-7.1941 ja se saatiin vallattua 10.7.1941 aikana suurin tappioin.  Vastassa olivat eversti M. Birmannin johtaman JR 52 joukot (komppanianpäällikköinä kapteeni Paavo Kataja ja ylempi luutnantti Juho Turunen).

Tielinja Korpiselän kirkonkylän lähellä, edessä oikealla näkyy Korpiselän hautausmaa 

Korpiselän sankarihautausmaan muistomerkki kr. kirkon vierellä

Korpiselän kirkko heinäkuussa 1941 SA-kuva

Korpiselässä heinäkuussa 1941 kaatuneet (254). ek

Korpiselässä elokuussa 1941 kaatuneet (32). ek

Tohmajärven ja Pälkjärven alueen suomalaisjoukot

Tohmajärven alueen joukko-osastot 10.7.1941

Ilomantsissa kaatui jatkosodan ensimmäisten viikkojen aikana (-30.7.1941) 187 sotilasta, heidät haudattiin ensin Ilomantsin sankarihautausmaalle. Ilomantsi itäkylät saatiin takaisin suomalaisille vasta elokuun alussa 1941, kun tänne saatiin vahvistukseksi uusia joukkoja ja lisää tykistöä. Samaan aikaan Tolvajärven alueella suomalais-saksalainen joukko-osasto pääsi etenemään Vegarukseen ja Ilomantsissa ollut Vallin rykmentti oli jäämässä mottiin.

 

Jatkosodan alkupäivinä 10.- 14.8.1941 pääosa ilomantsilaissotilaista taisteli Pälkjärven ja Sortavalan alueella. Heitä kaatui heinäkuun loppuun mennessä 50–60 sotilasta. Heistä pääosa haudattiin väliaikaisesti Tohmajärven ja Ruskealan sankarihautausmaille ja vainajat siirrettiin  keväällä 1942 Ilomantsin sankarihautausmaalle. Iljalan hautausmaa-alue (alla kuvassa) oli tuhottu jatkosodan alussa, kun sinne venäläisjoukot olivat tehneet puolustusasemia. Pälkjärven kirkko oli purettu välirauhan aikana ja sen hirret oli kuljetettu Pälksaarelle. Pälkjärven alueen tiestö oli jatkosodan taistelujen aikana runsaasti venäläisten miinoittamia ja vielä syksyllä 1941 siellä kuoli kyliin muuttaneita ihmisiä. Esimerkkinä mainitsen Samuli ja Pentti Vornanen, jotka kuolivat Pörkkölässä 1.10.1941 maantiellä olleen venäläismiinan räjähdyksessä. Pälkjärven taloista pääosa jäi talvisodassa ehjiksi, mutta jatkosodan syksyllä 1941 ja keväällä 1942 koteihinsa palanneet asukkaat kertoivat, että talot olivat venäläiset jättäneet todella siivottomaan kuntoon. Niiden siivoamiseen kului asukkailta paljon aikaa. Eräs asukas kuvaili venäläisiä siivottomimmiksi kuin  pahimmat siat olivat olleet.

Pälkjärven hautausmaa, jonka valtaustaisteluissa 12.7.1941 kaatui toistakymmentä suomalaista ja heistä kolme oli ilomantsilaisia

Päljärven kirkko 1930-luvulla, Museoviraston kuva. Kirkko valmistui 1869 ja se tuhottiin 1940!

Pälkjärven kirkon rauniot 14.7.1941, takana Ylähovin (Iljalanhovi) tilan rakennuksia SA-kuva

Kartat Pälkjärven kirkon paikalta

Pälkjärven Alahovin päärakennus 1941 lähellä Pälkjärveä. Toimi jossakin vaiheessa myös pappilana

Kirkkolahden taistelut

Leppäoja Kirkkolahdessa

16.7.1941 keskiviikko. Kello 8.00 olimme levossa ja etulinjasta tuotiin päivän aikana paljon haavoittuneita. Marokon kauhu oli taas törmäillyt ja saanut aikaan joukkopaon Kirkkolahden kylässä. Sää oli päivällä pilvipoutainen, lämpötila noin 10 - 15 astetta. JR 9 seitsemäs komppania lepäsi Kirkkolahden Leppäojalla ja kello 15.20 vihollisen pommikoneita saapui Kirkkolahden päälle. Ne pommittivat ankarasti suomalaisten sotilaiden majoitusalueita ja tulittivat konekivääreillä kaikkea liikkuvaa. Kello 16.15 iltapäivällä tuli taas uusi vihollisen lentue, siinä oli kuusi pommikonetta ja hävittäjiä. Yksi pommikone pudotti lentopommin suomalaisten sotilaiden majoitusalueelle ja se räjähti keskellä majoitusaluetta. Pommitus oli tuhoisa, komppaniasta kaatui komppanian päällikkö luutnantti Viljo Kekäläinen, alikersantti Veikko Suhonen ja ilomantsilaiset sotamiehet Toivo Ikonen ja Alvi Tikka. Pommituksessa haavoittuivat vänrikki (luutnantti) Paul Gunnar Valtiala, kersantti Valtteri Hiltunen, alikersantti Risto Korhonen, korpraali Matti Vartiainen ja Kaino Turunen, sekä sotamiehet Veikko Hassinen, Antti Piipponen, Yrjö Ihanus, Tauno Saarelainen, Hannes Moilanen, Väinö Haapalainen, Eero Heinonen, Santeri Lehtomäki, Antti Väänänen, Yrjö Kärkkäinen, Otto Rytkönen (kuoli myöhemmin), Nikolai Solehmainen, Vihtori Hoskonen, Matti Sivonen, Otto Koljonen, Toivo Rytkönen ja Vasili Puruskainen. Ilomantsilaista Nikolai Solehmainen haavoittui vakavasti ja kuoli 56. Sotasairaalassa 6.8.1941. Tauno Saarelainen kuoli joukkosidontapaikalle. (Kettunen Ensio, Verinen marssi, Books on Demand 2017).

Iskussa menehtyivät seuraavat ilomantsilaiset;

Veikko Suhonen          s. 28.05.1915, k. 16.07.1941

Toivo Ikonen               s. 08.09.1917, k. 16.07.1941

Alvi (Arvi) Tikka          s. 02.06.1916, k. 16.07.1941 

Yrjö Kärkkäinen         s. 09.12.1919, k. 16.07.1941 (haavoittui, kuoli illalla 28.Ks)

Tauno Saarelainen s. 02.08.1913, k. 16.07.1941 (haavoittui, kuoli sidontapaikalla)

Nikolai Solehmainen  s. 06.07.1913, k. 06.08.1941 (haavoittui, kuoli 6.8.1941)

Solehmainen, Kärkkäinen, Saarelainen, Ikonen ja Suhonen

Iskussa haavoittuneista 25 sotilaasta pääosa oli ilomantsilaisia. Kaatuneet haudattiin väliaikaisesti Tohmajärven uuteen sankarihautausmaahan 17.-18.7.1941.

Toivo Ikosen tuntolevyä ei löydetty kaatumispaikalta, mutta ilomantsilaiset sotilaat tunnistivat vainajan Ikoseksi!

Yrjö Kärkkäinen haavoittui iskussa, hän kuoli 16.7.1941 illalla Os. B/28. Kenttäsairaalassa.

Tauno Saarelainen haavoittui iskussa, kuoli joukkosidontapaikalla iskun jälkeen.

Nikolai Solehmainen kuoli Sotasairaalassa 6.8.1941, haudattiin 9.8.1941 Ilomantsin sankarihautausmaahan.

Korpraali Alvi Tikka oli maanviljelijä Simo Tikan poika Parissavaaralta (Ilmari Tikan veli).

Metsänhoitaja/luutnantti Paul Gunnar Valtiala kuoli illalla Os. A/28. Kenttäsairaalassa.

Seitsemännen komppanian päälliköksi tuli Viljo Kekäläisen (s.12.04.1917) jälkeen luutnantti P. Väisänen. Edellisenä päivänä ennen kaatumista Kekäläisen polvessa ollut ajos tulehtui ja hän ei pystynyt kunnolla kävelemään! Kaatuneitten tiedot on tarkastettu kantakorteista ja 21. KEK:n kortistoista! 

Puna-armeija käytti kesällä 1941 Sortavalassa ollutta Uljanrannan lentokenttää pommikoneiden tukikohtana (nykyisin Sortavalan lentokenttä). Lisäksi venäläiset olivat rakentaneet Salmin ja Tuleman taajaman koillispuolelle uuden lentokentän. Nurmoilassa ja Viteleessä ja Lotinanpellossa oli myös lentokentät. Uomaalla, Suistamolla, Mensuvaarassa (Uukuniemen Pyhäjärvellä) ja Värtsilässä oli  suomalaisten aiemmin käyttämät lentokentät. Lentokenttiä oli puna-armeijalla runsaasti Ruskealan ja Sortavalan alueen pommituksia varten! Puna-armeija käytti jatkosodassa miinapommeja (32, 50, 100, 250, 500 ja 1000 kg), sirpalepommeja (2.5, 7, 10, 15, 20 ja 25 kg) sekä erilaisia palopommeja. Neuvostoliitolla oli käytössä Sortavalan alueella MIG-3, I-16 hävittäjiä ja DB-3 sekä SB-2 pommikoneita. 

Mensuvaaran kenttä lokakuussa 1941 (Uukuniemen itäpuolella) SA-kuva

Uljanrannan lentoasema kesällä 2018

Venäläisiä palopommeja Tolvajärvellä syyskuussa 2019

Venäläisiä lentopommeja 1944 SA-kuva

Jatkosodassa kaatuneet 1941 - 1944

Näitä taisteluja muistelemme heinäkuun - joulukuun 2021 Kettusviesteissä, jotka ovat luettavissa nettiselaimilla. Kettusviesti -nimistä lehteä olen toimittanut jo yli 10 vuotta. Sotahistoriaan liittyvistä tapahtumista olen kirjoittanut kesästä 1941 - kesään 1944 sotahistoriakirjoissani; Levinan miehet, Kuolema Syvärillä, Verinen marssi, Itärajan Korpisoturit, Taistellen Karhumäkeen, Hyökkäys Tolvajärvellä ja Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset, joissa olen kertonut ao. tapahtumista.