Cloudberry hunting in Ilomantsi "Finland"

Normaalisti "hillat" ja "mustikat" kypsyvät ennen heinäkuun puoliväliä. Nyt molempien marjojen satokausi on alkanut noin viikkoa myöhemmin.

Olen kävellyt jo kuudella eri suolla etsimässä "hilloja"! Kymmeniä kilometrejä suokävelyä on takana ja usein on "pumppu" ollut kovilla. Keväällä ajattelin, että tänä kesänä saamme kaikista metsämarjoista hyvän sadon. Kesäkuussa saimme paljon sadetta ja niitä sadon pilaavia pakkasöitä ei ollut yhtään. Myös hyttysiä on ollut normaalivuosia enemmän, joten myös pölytyksen olisi pitänyt onnistua. Hyvästä marjasadosta on kiirinyt tieto ulkomaille, sillä ulkomaisia marjanpoimijoita on tullut maahamme runsaasti Thaimaasta, Ukrainasta ja Venäjältä. 

Viikon suokävelyn jälkeen pakastimessa on noin kolme litraa hilloja. Ajokilometrejä on takana reilut sata kilometriä ja suolla kävelemiseen on kulunut viisitoista tuntia. Muutamat ilomantsilaiset ja sisareni sanoo, että hillaa on paljon. Minä en ole löytänyt vielä hyvää hillapaikkaa, mutta kai minä olen sitten etsinyt hillaa vääriltä soilta ja väärään aikaan. 

Mieleen on tullut, onko mitään järkeä käyttää aikaa muutaman marjalitran satoon? Kun on tarponut yli viisikymmentä vuotta joka kesä soilla ja metsissä, niin kokemusta on tullut niin hyvistä kuin huonoista marjavuosista. Tänä kesänä hilloja saamme normaalia vähemmän, mustikkaa ja puolukkaa normaalin vuosisadon mukaisesti. Tärkeintä ei ole aina marjasadon määrä vaan marjojen keruun ohella saamme hyvää liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja joskus on mukava katsella hyviä maisemia.

Pidän aina matkoillani kameraa mukana, jos sattuisi löytymään hyvä kuvauskohde. Oheiset kuvat ovat yhden hillasuon keskellä oleva pieni lampi, jossa vesi on lähteen kirkasta. Lampi on osittain suon alla, sillä lammen syvyys suon reunalla on 2 - 3 metriä. Lampi jatkuu suon alle, olen joskus lapsena käynyt sukeltamassa suon alapuolella olevassa vedessä.

 Heinäkuun keskilämpötila on ollut tähän saakka matala noin 13 - 14 astetta celsiusta. Normaalivuosina lämpötila on lähempänä 20 astetta. Marjastajalle sopii hyvin kolea sää, silloin emme hikoile liian paljon ja voimat riittävät pidempään marjareissuun.

Tänään olimme vaimoni kanssa poimimassa hillaa eräällä suolla. Eräs nainen melkein juoksi meidän edelle etsimään hillaa. Taisi kilpailuhenki tai tyypillinen meidän asuinympäristön kateus yllättää "pankkivirkailijan" keskellä suota. Mielestäni marjastus kannattaa ottaa harrasteena ja jättää kilpailuhenki kotiin. Silloin marjastuksesta nauttii parhaiten.

Kuvassa yhden reissun "hillasaalis"

Hilla-aika on nyt parhaimmillaan, vaikka sato ei ole hyvä. Hillaa löytyy suon pohjoispuolisilta korpisoilta. Aukeilla soilla on hillaa vähän ja ne ovat jo ylikypsiä.  Mustikkaa pystyy poimimaan noin viikon päästä eli viikosta 31 lähtien. Mustikoita löytyy normaalivuosien tapaan mäntymetsistä, mutta mustikan laatu on huono. Syynä ovat sateet ja koleus. Mustikka tarvitsee lämpöä josta olemme tänä kesänä saaneet nauttia hyvin vähän. 

Kesä 2015 on ollut sateinen ja kolea. Kesäkuun keskilämpötila oli 12,9 astetta celsiusta ja heinäkuussa 13,7 astetta celsiusta. Sadetta saatiin Ilomantsissa heinäkuussa noin 100 mm ja sateisia päiviä oli 19. Kesäkuun keskilämpötila on kolmanneksi kylmin 2000-luvulla ja heinäkuun keskilämpötila on kylmin 2000-luvulla. Heinäkuun lämpötila oli kolme astetta keskiarvoa alempi. Kesän aikana on Ilomantsissa ollut yksi kuuma päivä  (yli 25 astetta lämmintä) heinäkuun kolmantena päivänä, kun niitä normaalikesinä on 20 - 40. Samanlaisen kesän olen kokenut aiemmin ainoastaan vuonna 1962. Silloin kesä oli myös sateinen ja kylmä. Kuumia päiviä oli sinä kesänä kesäkuussa yksi ja elokuussa kaksi. Elin lapsuuteni maatalossa ja kesällä 1962 emme saaneet lehmille hyvää heinää. Heinän kuivumisessa oli vaikeuksia ja seuraavana keväänä jouduimme ostamaan heinää kalliilla hinnalla. Mustikkaa saimme syyskesällä 1962 paljon. Kesän sademäärä oli Ilomantsissa suuri kesällä 1962. Elokuussa ja syyskuussa kolea ja kostea sää toi mukana sumupilviä ja ne hävisivät vasta iltapäivän tunteina. Muistan syyskuun loppupuolen vuonna 1962, kun vettä satoi koko viikon. Maa oli kostea ja maantiet pehmenivät lähes ajokelvottomiksi. Pyörällä kouluun ajamisessa oli vaikeuksia pehmeällä maatiellä. Talvi tuli lokakuun puolen välin jälkeen äkisti. Illalla lämpötila laski reilusti pakkaselle ja aamulla oli maassa lunta 20 cm. Meiltä jäi puoli hehtaaria kaalia nostamatta ennen lumen tuloa. Lämpötila sahasi marraskuun ajan nollan (celsius) molemmin puolin, ja jouluna lunta oli maassa jo puoli metriä.

Syksyllä 1962 saimme radiosta kuulla USA:n ja Neuvostoliiton välien kiristymisen Kuuban ohjuskriisin vuoksi. Pelkäsimme ydinsodan syttyvän. Lehdissä neuvottiin miten suojautua mahdollisen ydinlaskeuman haitoilta. Isäni suunnitteli ydinsuojaa navetan yhteydessä olevaan juures varastoon. Samalla hän mietti mitä ruokatarpeita pitää varata talven varalle varastoon. Talven tultua lokakuun lopussa ohjuskriisi laukesi Nikita Hrustsevin poistaessa ohjukset Kuubasta ja juures varasto sai olla kaalivarastona.  

Viipuri, Tali ja Ihantala

Heinäkuun alussa tein matkan Viipuriin, "Karjalaisten kaupunkiin". Tämä oli toinen kerta, kun pääsin käymään Suomalaisten rakentamassa Viipurin kaupungissa. Kaupunki oli Suomen aikana, ennen vuotta 1940, maamme suurimpia kaupunkeja. Kaupungissa asui silloin lähes 90 0000 asukasta. Kaupunki oli kuuluisa kansainvälinen kauppakaupunki ja se oli laajenemassa nopeaa tahtia maamme toiseksi suurimmaksi kaupungiksi.

Viipurin linna

Viipurin kaupungin suomalaisten rakentamia taloja on vielä asumiskäytössä kymmeniä, vaikka jatkosodan lopussa venäläiset tuhosivatkin pääosan kaupungin taloista. Nyt siellä on kymmeniä 1970-luvun neuvostoaikaisia kerrostaloja, jotka ovat "kauhean" näköisiä. Onneksi sinne on rakenteilla uusia taloja, jotka miellyttävät paremmin sekä asukkaita, että turisteja. Kadut ovat siellä kuitenkin vanhoja ja paljon on vielä mukulakivisiä katuja. Muutamia katuja oli remontissa ja ne saadaan kesän aikana kuntoon.

 Viipurin pyöreä torni

Kävin katsomassa Viipurin pyöreää tornia eli Pässinlinnaa ja sen ravintolaa. Torni valmistui vuonna 1550 ja sitä käytettiin tykkitornina. Vuonna 1923 se muutettiin kahvilaksi.  Siellä oli muutamissa pöydissä "mafian näköistä porukkaa" joten katsoin parhaaksi käydä kahvittelemassa torin vieressä olevassa kahvilassa. Pyöreän tornin asiakasmäärä ei näyttänyt olevan suuri. Ravintolan "erikoisesta" hinnoittelusta ja palvelusta on kiirinyt viesti ainakin suomalaisturisteille. 

Kauppatori ja sen vieressä oleva kauppahalli

Matkan tarkoituksena oli tutustua Suomalaisten puolustustaistelun paikkoihin Viipurissa, Ihantalassa ja Talissa.  

Yövyimme matkalla Druzhba hotellissa, joka sijaitsee Salakkalahden rannassa, lähellä rautatieasemaa. Hotelli oli venäläisittäin ihan kohtuullinen, ei ollut pieneliöitä huoneissa ja henkilökuntakin oli ystävällistä. Ruokailu ei oikein onnistunut maitoallergiselle, sillä aamupalalla pystyin syömään vain pari palasta ruisleipää ja kahvia. Päivällisellä oli pelkkä pihvi, ilman lisukkeita. Mutta, jos ei olisi ollut allergoita, niin ruokaa olisi varmaan saanut enemmän. 

Monrepos puisto on Viipurin alueella turistien yksi perinteinen käyntikohde. Se sijaitsee noin kahden kilometrin päässä kaupungista luoteen suuntaan. Luonnonpuisto on noin 160 hehtaarin suuruinen ja sinne rakennettiin 1800-luvun alussa Nicolayn aatelissuvun kartano.  Kartanon päärakennus on kuitenkin kärsinyt pahoin neuvostovallan aikana ja sen kuunnostaminen on laiminlyöty.

 Monrepos puiston päärakennus

Monrepos puisto oli suomalaiskautena kuuluisa huvipaikka, jonne tultiin perheen kanssa viettämään kesäpäiviä. Siitä kertoo monille tuttu laulu "Muistatko Monrepos'n", jonka ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1955 ja sen esitti silloin Annikki Tähti.

Muistan puiston kaunehimman, ihanimman Monrepos'n, usein haaveissani kuljen satumaani lehmustohon.

Kaunehimmat kaarisillat, ihanimmat kuudanyöt nähnyt puiston katveessa oon Monrepos'n.

 Alla kuva aiempien omistajien hautasaaressa olevasta obeliskista

Aikain menneitten taa aatos taas samoaa ajan sen mennehen, tarun ihmeellisen, voin vieläkin tavoittaa

 Muistot puiston kaunehimman ihanimman Monrepos'n, iäks syömmeen kätkenyt oon Monrepos'n.

 Aatoksein aina saa kaipuun unteni maa, puisto rakkauden; sitä unhoita en, se säilyy aikojen taa.

Monrepos puisto on näkemisen arvoinen, mutta sen ylläpitämiseen ei taideta käyttää kovinkaan paljon rahaa. Kaikki on puistossa luonnontilassa, ainoastaan laulussa mainitut kaarisillat on kunnostettu. Mutta ihan mielenkiintoinen tutustumiskohde on Monrepos puisto. Lämpötila oli kolmekymmentä astetta, joten kaunis kuva jäi puistosta mieleni sopukoihin!

Matkalla kävin myös jatkosodan taistelupaikoilla, joista Pohjoismaiden suurin taistelu käytiin Ihantalassa kesäkuun lopussa 1944. Stalinin joukot olivat hyökänneet 9. kesäkuuta alkaen ja 20. kesäkuuta joukot valtasivat jo Viipurin kaupungin. Seuraavina päivinä hyökkäys jatkui ja neuvostojoukot jatkoivat hyökkäämistä Viipurista lännen suuntaan. Pian maamme viholliset huomasivat, että Suomalaisjoukot olivat päättäneet vihdoin viimein puolustautua ylivoimaista vihollista vastaan. 

Tienhaaran muistomerkki

 Talin tie ja sen peltoaukea

Talissa alkanut ylivoimaisen vihollisen torjuntataistelu jatkui aina Portinhoikkaan saakka, jossa suomalaisjoukokot tykistön, rynnäkkötykkien ja panssarintorjunta-asein ja saksalaisten lento-osasto Kuhlmein koneiden avulla tuhosivat kymmeniä ja taas kymmeniä panssareita. Neuvostojoukoille tuli taistelussa kaatuneita yli neljätuhatta miestä Talin ja Ihantalan alueella. Suomalaiset menettivät kaatuneina 1100 miestä ja  saman verran miehiä katosi. Haavoittuneista tuli joukoillemme tappioina yli 6 000  miestä. 

Portinhoikan Ihantalan taisteluissa venäläisten n. 4 500 kaatuneen muistomerkki

Ihantalan taisteluiden muistomerkki Ihantalanjärven lähellä

Ihantalan hautausmaan muistomerkki

Ihantalan sankarihautausmaa kirkon vieressä

 Ihantalan kirkon rauniot

 Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjastotalo

Kirjastotalon takana Torkkelinpuistossa on Jussi Mäntysen tekemä pronssinen hirvipatsas

Torkkelinpuiston laidalla on Viipuriin haudattujen vainajien muistokivi

Viipurin uusi rautatieasema, oikealla Eliel Saarisen suunnittelema asemarakennus

Matka onnistui kaikin puolin hyvin. Se, etten saanut turistiripulia oli jo plussaa. Lisäksi sain tutustua tällä kertaa paremmin Viipurin kaupunkiin ja Tali -Ihantala alueen taistelumaastoihin. Sään suhteen matka osui kymppiin. Alkukesän aikana olemme saaneet värjötellä kylmässä, matkan aikana lämpötila oli päivällä kolmessakymmenessä celsius-asteessa.