Extream trip to Tolvajärvi

Tänä kesänä kesäloman ajalle suunnittelin kolmea eri matkaa. Kaksi reissua venäjälle, yksi entisen Suomen alueelle Tolvajärvelle, yksi Aunukseen ja samalla sotahistoriaretki Syvärin taakse Ostaan, sekä yksi viikko Pohjois-Suomeen Kuusamoon. Kesän aikana maalasin kesämökin, laajensin terassia ja kunnostin muutamia vanhoja työvälineitä, joita tuli käytettyä 1950-1960 luvun taitteessa aina 1960-luvun loppuun saakka. Sen jälkeen työt tehtiin traktoreilla ja polttomoottorikoneilla ja vanhat työvälineet heitettiin menemään. Meillä kotona elettiin 30 vuotta muuta Suomea jäljessä 1960-luvulla ja maataloustyötkin tehtiin 1930 luvuilla käytetyillä menetelmillä!

Hevosvetoinen lantakärry (paukkukärry) kunnostettuna, aikaa meni 4 työpäivää kunnostukseen/entisöintiin ja rahaakin paloi jonkin verran. Jatko-sodan aikana samanlaisia lantakärryjä käytettiin suomalaisten sotilaiden sotatarvikkeiden, muonan, haavoittuneiden ja kaatuneiden kuljetuksiin.

Lanta ajettiin aiempina vuosina navetasta pellolle ja levitettiin talikoilla 

Lantakärryt käytössä Syvärillä kesällä 1942

Alakuvassa JR 45 hevoskolonna on etenemässä 22.10.1941 Kortessin ja Saidoman välistä kapulatietä itään. Samalla tiellä erästä tykistön kolonnaa vastaan hyökkäsi venäläispartio 30.10.1941. Tapahtumasta kerron syksyllä ilmestyvässä Taistellen Karhumäkeen -nimisessä kirjassa. Kirjassa kerrotaan Sissipataljoona yhden historiaa 18.6.1941 - 23.2.1942 väliseltä ajalta. Kirja kertoo myös Sissipataljoonan kanssa taistelleiden rykmenttien sotatapahtumista.

Sissipataljoona yksi eteni samaa tietä itään, kohti Saidomaa 30. -31.10.1941

Vanhoja metsätyövälineitä, jotka kunnostin kesän aikana

Ennen Tolvajärven matkakertomusta, muutama kuva Aunuksesta ja Kuusamosta

 Kävimme juhannuksen jälkeen Aunuksessa ja Ostassa, venäjällä. Matka onnistui hyvin, kiitos Mishan perheelle, joiden luona saimme asua ja nauttia todella ystävällisestä palvelusta ja hyvästä ruoasta.

Heinäkuun alussa matkustimme Kuusamoon, jossa olimme viikon yllä olevassa kelomökissä. Mökin viikkovuokra oli minulle vain 300 euroa, joten hinta - laatusuhde oli todella hyvä ja tilaa oli kahdelle hengelle ruhtinaallisesti, noin 80 neliötä. Miinuksena viileä sää. Kuusamossa retkeilykohteina olivat Karhunkierroksen maisemat ja Riisitunturin kansallispuisto.

Riisitunturi

Harrisuvanto

Kiutaköngäs

Oulankajoki

Valtavaara

LC-Ilomantsi kulotti Kivilahdessa kesällä 2019

Retki Tolvajärvelle

Ensimmäisen reissun Tolvajärvelle teimme kesäkuun alussa ja mietityttää, miten toteutan toisen retken, jolle olisi lähdössä mukaan sotahistoriasta kiinnostuneita miehiä! Reissumme suuntautui vanhan Suomen alueelle, jonka Neuvostoliitto valtasi jatkosodan aikana. Reissumme tarkoituksena oli tutustua ennalta Tolvajärvelle suuntautuvan matkan reitteihin, sukumme asuttamiin seutuihin Korpiselässä ja Tolvajärvellä, sekä alueen sotahistoriaan. Matka ei mennyt kuten suunnittelin talven aikana ja voin sanoa jäkikäteen, että "Ei mennyt, kuin Strömsössä"! Laskeskelin talvella, että matkoihin menee kuusi tuntia ja perillä saamme olla neljä tuntia, mutta suunnitelmani romutti Venäjän tiestö taas kerran. Lähdimme tälle retkelle veljeni kanssa hänen omistamalla Honda CRV-katumaasturilla ja totesimme sen olevan sopimaton ajoneuvo Korpiselän alueen tiestölle. Syksyllä 2019 kävimme venäläisen aleksin autolla Tolvajärvellä ja se matka onnistui hyvin. Tolvajärvellä oli silloin paljon ihmisiä liikkeellä maastoautoilla ja mönkijöillä.

 Myllyjärvi Tolvajärvellä

Aunuksen reissusta ja Kuusamon lomasta kerron myöhemmin. Kaikista matkoista olen tehnyt lyhyen videon You Tubeen.

Tolvajärvi video: 
https://www.youtube.com/watch?v=_FCqjF_W9wg&t=266s
Aunuksen video: 
https://www.youtube.com/watch?v=MpwnWc3GW94&t=8s
Kuusamon videot:
Riisitunturin vaellusvideo
https://www.youtube.com/watch?v=VRRnlVhZ0jo&t=2s
Pieni Karhunkierros vaellusvideo
https://www.youtube.com/watch?v=9kF50YaGtzE
Oulankajoen kansallispuiston vaellusvideo
https://www.youtube.com/watch?v=L0rRw0TYQ9Y

Matkakertomus Tolvajärven alueelle suuntautuneesta tutustumismatkoista 2019

Lähdimme aamulla kotoa kello 6.00 ja olimme Venäjän rajalla jo kello 7.00. Rajanylitys kesti noin 20 minuuttia, joka oli nopeaa verrattuna edellisen viikon noin kahteen tuntiin.

Rajalla sijaitsevalla huoltoasemalla tankkasimme Citymaasturin ja lähdimme ajamaan kohti rajavyöhykettä Värtsilän kylän kautta. Värtsilän kylässä olemme käyneet useita kertoja, joten etenimme Värtsilästä heti Korpiselkään johtavalle tielle, jossa tie oli aluksi melko hyvä aina Kaatiovaaran risteykseen saakka. Risteyksessä oli ensimmäinen rajavartijoiden tarkastuspiste. Ystävällinen ja kohtelias nuori rajamies tarkasti passimme ja rajavyöhykeluvat ja kyseli sen jälkeen, minne olemme menossa? Kerroimme, että olemme menossa Korpiselän kylän kautta Tolvajärvelle ja palaamme samaa reittiä iltapäivällä takaisin Värtsilään. Rajamies kuunteli meitä ihmeissään ja toivotti onnea matkallemme, nostaen peukkua meille. Emme siinä vaiheessa ymmärtäneet hänen sanomaansa, mutta se kirkastui meille sitten päivän aikana. Rajamies varmaan odotteli meitä Korpiselän tiellä, mutta tällä kertaa jouduimme muuttamaan paluumatkan reittiä pakon sanelemana.

Havuvaaran kylä 10.7.1941 SA-kuva (kuvan värit muutettu)

Rajamies avasi puomin ja pääsimme ajamaan Korpiselkään johtavalle tielle. Etenimme kivistä ja mäkistä tietä Havuvaaraan, jossa jatkosodan alussa JR 8 sotilaat taistelivat 9. - 10.7.1941 voimakasta neuvostokomppaniaa vastaan. Näistä taisteluista olen kirjoittanut mm. Itärajan Korpisoturit kirjassani vuonna 2018.

Havuvaaran pohjoispuolella, Syvälammen rannalla, on neuvostoarmeijan lentäjän muistomerkki, joka on pystytetty Korpiselkään johtavan tien varteen 1990-luvulla. Muistomerkin vieressä on lentäjän hauta ja sen vieressä ruokailukatos. Paikka oli todella kaunis kesäkuisena aamuna.

Havuvaarasta jatkoimme matkaa kohti Tsiipakkaa, jossa eteemme tuli useita jyrkkiä ja kivikkoisia mäkiä. Tien Suomen puolella oli koko matkan ajan reilut kaksi metriä korkea piikkilanka-aita, jossa on pienjännitteinen ilmaisulanka. Aiemmilla reissuilla kosketin lankaa Kuolismaassa käydessäni ja hetken päästä rajamies ilmestyi paikalle, eli hälytyslanka toimi silloin hyvin. Matkanopeus hidastui Tsiipakassa nopeuteen 10 - 20 km/h. Matkalla Havuvaarasta Tsiipakkaan näimme tiealueella useita karhun jätöksiä ja hirvien jälkiä piikkilanka-aidan sivulla olevalla haravoidulla alueella. Alueelta ei saa ottaa valokuvia, joten sähköaidan rakenne jää kuvailuni varaan. Vanhat, Suomen aikaiset, Tsiipakan ja Meriinahon kylät jäivät turva-aidan taakse rajavyöhykkeelle. Kävin edellisenä kesänä tutustumassa alueen Suomen puoleiseen osaan, johon minulla oli rajavyöhykeluvat. Sotahistorian tutkijana ja kirjailijana minulla on ollut etuoikeus saada rajavyöhykeluvat molemmin puolin rajaa, kiitos siitä kuuluu Suomen ja Venäjän rajavartiostoille.

Korpiselän kirkot 13.3.1940 SA-kuva (kuvan värit muutettu)

Korpiselkä 14.7.1941 SA-kuva. Nykyään taaempi torni on luhistunut kirkkosaliin! (värit muutettu)

Korpiselän kylässä oli rajamiesten toinen tarkastuspiste, jossa rajamies tarkasti paperimme ja päästi meidät Tolvajärvelle johtavalle tielle. Tien risteyksessä oli Korpiselän hautausmaa, mutta emme uskaltaneet lähteä autosta ulos, sillä rajamiesten kaksi suurta koiraa oli vapaana ja olisivat saattaneet käydä meihin kiinni. Korpiselässä oli ennen talvisotaa ortodoksinen ja luterilainen kirkko lähekkäin. Nyt pystyssä on vain ortodoksinen kirkko, joskin toinen sen kupoleista on tipahtanut alas kirkkosaliin.

Tie Korpiselästä Tolvajärven suuntaan nykyään menee Kolosenjärven ja Vuotsijärven eteläpuolelta, aiemmin se oli järvien pohjoispuolella. Ensimmäinen varsinainen ongelma matkallamme tuli muutaman kilometrin päässä Korpiselästä. Suoalueella tien yli virtasi kymmenissä paikoissa vesi, ja jouduin kahlaamalla tarkastamaan jokaisen vesilätäkön, ja selvittämään mistä kohdasta lammen yli pääsee ajamaan turvallisesti. Mutasenlammen ja Ala-Mielunjärven välissä olevan joen yli oli tukeista ja hirsistä rakennettu silta, joka notkui hiukan sen yli ajettaessa. 

Matkan edetessä suoalueilla olevien monttujen ja ylitettävien purojen määrä, vaikeusaste ja syvyys kasvoivat. Jouduimme miettimään, miten pääsemme lätäköiden yli. Tietä oli käytetty vähän ja rankkasateet olivat kuluttaneet mäkien päältä pintamultaa pois ja kivet olivat nousseet pintaan. Tämä vaikeutti ajamista, kun jouduimme kiertämään kiviä, ettei öljypohja ja polttoainetankki vaurioituisi. Se olisi ollut katastrofi meille, koska lähimpään asuttuun taloon olisi ollut 40 - 50 km.

Lisää ongelmia keräytyi tiellemme, sillä tiestölle oli kaatunut paljon puita, kuusia, mäntyjä ja lehtipuita. Onneksi olin ottanut mukaan käsisahan, jolla saimme katkaistua kaatuneet puut ja siirsimme ne syrjään ajouralta. Ihmettelin, kun vastaan tuli venäläisautoilija peräkärrin kanssa. Hän oli ylittänyt kaatuneet puut ajamalla niiden yli. Meidän maasturimme olisi jäänyt kiinni, jos olisimme yrittäneet ajaa kaatuneitten puiden yli. Ihmettelen, miksi kukaan ei raivaa venäjällä kaatuneita puita pois tieltä? Suomessa kaatuneet puut raivataan aina heti pois, se on meidän kansalaisvelvollisuutemme! Olimme ennen ensimmäistä vanhaa Suomen kylää Tjokkia raivanneet tieltä kymmeniä puita ja tarkastaneet kymmenien tiellä olleiden "vesiputrakoiden" ylitysmahdollisuudet.

Ensimmäinen vanha Suomalaiskylä Korpiselästä on Tšokkin kylä, joka oli autio. Kylä oli korkean vaaran päällä ja sinne johtava tie oli todella kivinen ja vaikea ajaa autolla. Löysimme Tšokkin kylästä useiden vanhojen suomalaistalojen pohjia kyläaukealta.

Tjokki kylävaara. Tjokkissa oli ennen talvisotaa toistakymmentä taloa ja vanha tsasouna keskellä kylää olevassa lehtimetsässä.

Tšokkin kylässä oli kesällä 1941 vain neljä suomalaistaloa jäljellä, muut talot oli purettu pois ja niistä oli tehty parakkirakennuksia neuvostoarmeijan käyttöön Tolvajärvelle ( Osuuskaupan risteyksestä Korpiselkään päin).

Tsokki kylävaaraa, Sotamuseon kuva vuodelta 1940 (kuvan värit muutettu)

Tšokkista Kokkarin kylän suuntaan ilmestyi tien varsille puita, joista oli kuorittu kuorimella kuoret pois, ehkä jo Suomen aikana tai jatkosodan jälkeen 1940-luvun lopulla? Malli on kuitenkin kotoisin aunuksesta, jossa puun kuori vuoltiin auki ja puun kylkeen tehtiin valutuskuvio. Suomessa tätä toimenpidettä kutsuttiin koloamiseksi. Syy, miksi puuta oli vaurioitettu, oli se, että puusta saadaan valutettua pihkaa ja myöhemmin siitä tulee hyvä tervaspuu. 

   

  Matkamme jatkui Tšokkista eteenpäin ja ajoimme erehdyksessä väärälle tielle, se johti meidät Mustajärven rantaan. Järven rannalla oli joidenkin kalastajien leiripaikka, johon tie päättyi ja huomasimme siinä virheemme. Laitoin GPS-laitteen päälle ja aloimme seurata kartan lisäksi GPS-laitetta. Palasimme takaisin päätielle ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Pysähdyimme kahvitauolle Kokkarin ja Tšokkin hautausmaalle. Se löytyy Korpiselästä tulevan tien oikealta puolelta, puolivälissä Tšokkin ja Kokkarin kyliä. Hautausmaalle on haudattu isotäti perheineen ja minun Helvi-niminen tätini. 

Pidimme kahvitauon hautausmaalla ja tutkimme samalla hautausmaalla olleista hautakivistä, löytyisikö sieltä sukulaistemme nimiä. Emme löytäneet sukulaistemme hautoja, heille lienee tehty puiset ristit, jotka ovat lahonneet pois aikojen saatossa! Tauon jälkeen jatkoimme matkaa ja kymmenien vesilätäkköjen ja kivisten mäkien jälkeen saavuimme Kokkarin kylään. Olimme matkanneet siihen mennessä jo viisi tuntia. Tien varrelta löysimme vanhan Tsasounan kivijalan ja sen viereen pystytetyn suuren muistoristin. Vähän kauempaa löytyi Osuuskaupan ja koulun kivijalat kyläaukealta. 

Kokkarin kylän talot olivat pääsääntöisesti ehjiä, kun suomalaiset saapuivat kylään heinäkuussa 1941. Kylään oli rakennettu uusia taloja vuosina 1930-39 ja se muistutti kesällä 1939 jo Keski-Suomen kyliä. Kylässä oli silloin kolme kauppaa, 1916 perustettu kansakoulu, tsasouna, vuonna 1936 valmistunut Seurojentalo, Suojeluskunnan talo sekä palo- ja näkötorni kylän korkeimmalla paikalla. Nykyään kylä on autio. Vain laajat peltoaukeat ja siellä täällä näkyvät talojen sokkelit kertovat kylän menneisyydestä. 

Kokkarin tsasouna maantien varrella keväällä 1940 (kuvan värit muutettu)

Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen muistolle pyhitetyn Tsasounan kivijalka ja rappuset Kokkarissa

Kokkarin tsasouna (Rukoushuone) kevättalvella 1940 (SA-kuva). Korpiselän tie oli tsasounan vasemmalla puolella. Kokkarin ortodoksinen kalmisto oli aluksi tsasounan yhteydessä, mutta myöhemmin vainajat haudattiin Tjokin ja Kokkarin välille perustettuun kylien uuteen kalmistoon. Kokkarin kylässä vietettiin praasniekkaa elokuun puolivälissä ja sinne tuli väkeä laajalta aleelta eripuolilta Suojärveä ja Korpiselkää. Kokkarissa oli kansakoulu ja supistettua alakansakoulu. Koulun opettajina toimivat mm. Helmi Salovaara, Robert Aksola, Katariina Aksola ja Moldakoff.

Kokkarin kylää maaliskuun puolivälissä 1940 SA -kuva (kuvan värit muutettu)

Kokkarin kauppa ja kansakoulu Tolvajärven suunnalta kuvattuna SA-kuva (kuvan värit muutettu)

Koulun kivijalka Kokkarissa video. 

Kokkarin kylä kesällä 1941 SA-kuva, (kuvan värit muutettu). 

Koulu ja Yhteishyvän kauppa ovat kuvan vasemmassa reunassa, tsasouna on kuvassa oikealla näkyvän keskeneräisen tai hajonneen rakennuksen oikealla puolella, kuvan ulkopuolella. Yhteishyvän kaupparakennus löytyy aivan kuvan vasemmasta laidasta. Kokkarissa toimi ennen talvisotaa myös Vilho Saukkosen kauppa ja sekatavarakauppa Lauri. A. Patronen. Patroset olivat toimineet kylän kauppiaana yli 30-vuotta ja he rakensivat kylään uuden talon 1930-luvun lopulla, jossa he pitivät sekatavarakauppaansa. Lauri Patronen toimi Korpiselän kunnan luottamustoimissa kymmeniä vuosia ja hoiti kauppiaan työn ohella kylän tsasounaa. 

Kauppias Patrosen veljesten talo Kokkarissa 1907. Museovirasto, Kuvaaja Samuli Paulaharju 1907

(kuvan värit muutettu)

Sotahistoriaa lyhyesti: Jatkosodan aikana 5. divisioonan joukot (JR 23, JR 44, JR 22, Kev.Os. 4 yms.) etenivät Korpiselästä Tjokkin kautta Kokkariin 12.7.1941 aamuyöllä. Kokkarista osa joukoista (JR 44) eteni saman päivän iltana Tolvajärvelle, loput  oikealle Kilpivaaraan ja Lehmivaaraan menevälle tielle, kohti Muuantoa. Suomalaisten hyökkäys eteni Hirvasharjulle ja siitä eteenpäin 13.7.1941. Suomalaiset (II/JP 6) saavuttivat Ristisalmen 13.7.1941 klo 19.45.  Heinäkuun 15. päivänä kello 10.30 yksi joukkue pääsi etenemään Ristisalmen sillan alueelle. Ristisalmen silta oli räjäytetty ja  kun ensimmäiset sotilaat lähtivät ylittämään tuhottua siltaa, salmen takaa avattiin voimakas konekiväärituli ja tykistö ampui hyökkäävää osastoa. Samaan aikaan JP 5 komppaniat yrittivä hyökätä Ala-Tolvajärven takaa Haukivaaran ja Hirvasvaaran suunnalta JR 126 joukkojen sivustaan, siinä onnistumatta. Tämän jälkeen kello 12.45 uusittiin hyökkäys I/JP 6 toimesta, mutta vihollisen tyksitökeskitys pysäytti ylimenon. Hyökkäyksissä suomalaisjoukolle tuli suuret tappiot (19 kaatunutta ja kymmeniä haavoittuneita).  I ja II /JP 6 komppaniat vedettiin takaisin Tolvajärven suuntaan ja komppaniat siirtyivät hyökkäyksen jälkeen lepoon matkailumajan maastoon. Heinäkuun aikana yritettiin hyökätä uudelleen sillan yli kahdesti, mutta vasta 5.8.1941 päästiin Ristisalmen toiselle puolelle. Taistelut muuttuivat 15.7.1941 jälkeen asemasodaksi ja tässä vaiheessa saapui Ilomantsin suunnalla taistellut taistellut 2. Jääkäriprikaati kokonaisuudessaan Tolvajärven alueelle. Siihen kuuluivat JP 5, JP 6 ja JP 7. Lisäksi Ilomantsista luvattiin apuun HRR ja URR. Norjan Oslossa olleesta 163. Infanterie-Divisioonasta lähetettiin heinäkuun alussa kenraaliluutnantti Engelbrechtin JR 307 joukkoja Tuupovaaraan ja Tohmajärvelle. Näistä saksalaisjoukoista osa liittyi Ristisalmella taisteleviin suomalaisjoukkoihin. Tolvajärven alueen sotatoimen johto annettiin 19. heinäkuuta 1941 saksalaiskomentajalle ev.luutnantti Ritzmannille ja Ristisalmen alueen hyökkäystä johti majuri T. Schwartz. Kummallakaan miehellä ei ollut taistelukokemusta neuvostoarmeijaa vastaan. Saksalaisjoukkojen II/JR 307 ensimmäinen taistelu Ristisalmella käytiin 20. -21.7.1941 välisenä yönä ja siinä he epäonnistuivat. Ritzman kertoi aamuyöllä 21.7.1941 kello 4.00 Engelbrectille, että hänen joukot (Leutnaat Mühlenback-Brüke osasto) ovat kärsineet suuria tappioita Ristisalmelle tehdyn hyökkäyksen aikana. Rizman kertoi, että Neuvostoarmeijan joukot olivat välirauhan aikana tehdyissä kenttälinnoitetuissa asemissa ja että rykmentiltä loppuivat aamuyöllä ammukset ja hän päätti yöllä perääntyä Ristisalmelta muutama sata metriä Tolvajärven suuntaan. 

Korpiselän ja Tolvajärven alueella suomalais- ja saksalaisjoukkoja vastassa oli neuvostoarmeijan JR 52, joka oli koottu inkeriläisistä ja karjalaisista varusmiehistä. Osastoa johti suomalainen majuri Valter Valli, jonka joukkoja oli taistelemassa myös Ilomantsin alueella. Vallin osasto perääntyi Korpiselästä ensin Tjokkiin, jota se puolusti hetken aikaa hyvistä taisteluasemista. Tämän jälkeen Vallin pataljoona perääntyi Kokkariin, jonka vaaran päältä se sai suomalaisjoukot pysähtymään hetkeksi. Tämän jälkeen seuraavat perääntymistaistelut käytiin Tolvajärven kylässä ja Hirvasharjun seudulla. 13. - 14.7.1941 neuvostojoukot jäivät puolustukseen Ristisalmen itäpuolelle välirauhan aikana 1940–1941 kaivettuihin asemiin. Ristisalmen itäpuolen rannalle kaivetut asemat oli tehty välirauhan aikana tykistön iskujen kestäviksi. Korpiselästä perääntyneen neuvostojoukkojen komentajana toimi suomalaissyntyinen ja sisällissodan 1917–1918 jälkeen Neuvostoliittoon paennut kapteeni Paavo Kataja. Saksalaisten hyökkäyksen epäonnistuttua, Ryhmä Oinosen joukkoja lähetettiin lisää Tolvajärvelle, jotta saataisiin siellä ollut tulppa aukaistua. Loimolan ja Salmin suunnalla joukot olivat edenneet heinäkuun puolivälin jälkeen vanhalle Suomen ja Venäjän rajalle saakka. Tolvajärven ja Ilomantsin alueelle jääneet neuvostojoukot olivat sivustauhka näille joukoille ja sen takia Tolvajärven ja Ilomantsin rintamalle lähetettiin heinäkuun lopussa uusia joukko-osastoja. JP 7 saapui Tolvajärvelle 22. - 23.7.1941 ja JP 6 eteni taistellen kohti Ägläjärveä.  

Lisää Tolvajärven alueen sotahistoriaa tekstin lopussa!

Kokkarin Yhteishyvän kauppa Korpiselkään johtavan maantien varrella 1940, lähellä kansakoulua.

SA-Kuva (kuvan värit muutettu)

Kokkarin kylässä asui äitini täti perheineen.

Kuvassa Riikinahon Mari Jeskanen os. Purmonen s.19.2.1877, joka oli ukkini Nikolai Purmosen sisar. Mari asui miehensä Andrei Jeskasen ja  perheensä kanssa Korpiselän pitäjässä. Kuvassa Mari ja hänen tyttärensä Sanni, Anni ja Maija, jotka olivat äitini Raakkelin serkkuja.  

    
     Kokkarista jatkoimme ajamista kohti Tolvajärveä, jonne saavuimme vajaan tunnin ajomatkan jälkeen. Tolvajärven risteyksessä oli Osuuskaupan kivijalka, rakennus oli tuhoutunut jossakin vaiheessa jatkosodan jälkeen. Osuuskaupan kaupparakennus valmistui Tolvajärvelle kesällä 1939, joten sen käyttöajaksi jäi vain muutama kuukausi. 

Osuuskaupan sokkeli ja kivijalka kesällä 2019, alla osuuskauppa talvisodan aikana ja kesällä 1941

Tolvajärven osuuskauppa talvella 1940 ja kesällä 1941, takana näkyy kansakoulu SA-kuva.

Osuuskaupan kuvassa näkyvä rakennus valmistui kesällä 1939, eli se kerkesi olla kauppana vain muutaman kuukauden. Takana näkyvä kansakoulun uudisrakennus saatiin valmiiksi syyskesällä 1939.

Tolvajärven osuuskaupan risteys, takana kansakoulu SA-kuva (kuvan värit muutettu)

Osuuskaupalta lähdimme ajamaan kohti Tolvajärven harjuja. Osuuskaupan mäen alla tien kunto huononi. Pääsimme jatkamaan matkaa, kun löysimme sopivan ylityskohdan vesiputrakoista. Ajoimme hetken päästä Profeetta Elian tsasounan muistoristin ohi. Tsasouna ei ole ristin paikalla, se on noin 500 m merkistä Tolvajärven rantaa etelän suuntaan. Kävelin myöhemmin tsasounan lähelle, mutta kun siellä oli leiriytynyt joku venäläisten porukka rannalle, jätin tsasounan paikan etsimisen väliin. 

Osuuskaupan läheisyydessä oli kesällä 1941 nämä venäläisten rakentamat parakit n. 60 kpl

Kuva Tolvajärven tsasounasta, Museovirasto (kuvan värit muutettu)

Kuvassa näkyvä Profeetta Elian tsasouna Tolvajärven sijaitsi Tolvajärven kylän rannalla 1930-luvulla. Tsasouna oli tuhottu välirauhan aikana 1940 tai 1941. Tolvajärven tsasounan mallilla on tehty Ilomantsin Parppeinvaaran Kaikkien pyhien tsasouna (pikkuserkkuni Eelis Purmosen rakentama). Tolvajärvellä vietettiin aiemmin "Suomen aikaan" praasniekkoja heinäkuun puolivälissä, kolme viikkoa juhannuksesta eteenpäin. Kyläläiset juhlivat silloin praasniekkaa koululla ja tsasounan ympäristössä. Tsasounan tuhosivat neuvostoliiton sotilaat, ennen jatkosodan alkua. Tsaouna oli tarkoitus rakentaa uudelleen jatkosodan aikana ja siihen kerättiin varoja vuosina 1943 - 1944. En tiedä, aloitettiiko uuden tsasouna rakentaminen?

Tasounan paikalta kuva syksyltä 2019

Hevossalmen silta Tolvajärvellä

Jatkoimme matkaa Tolvajärven Hirvasharjuille. Sinne rakennettiin vuosina 1938-39 Tolvajärven Matkailumaja (Suomen Matkailijayhdistyksen maja). 

Tolvajärven matkailumajan kuva suunnitteluvaiheessa

Tolvajärven Matkailumaja rakennettiin Tolvajärven Hirvasharjun päälle vuonna 1938 - 1939 Suomen matkailijayhdistyksen toimesta. Maja sai eduskunnalta rakennusmäärärahan vuonna 1938 ja maja rakennettiin sen vuoden aikana vesikattoon saakka. Majan sisätyöt ja ulkorakennukset saatiin tehtyä kevätkesän 1939 aikana. Talon suunnittelijana toimi arkkitehti Aulis E. Hämäläinen Suomen matkailijayhdistyksestä. Majan rakentajana toimi urakoitsija Myllykoski ja rakennusmestarina Huttunen. Rakennus saatiin helmikuussaa 1939 harjakorkeuteen. 

Matkailumaja harjakorkeudessa helmikuussa 1939 Kuva: Turistiliv Finaland 1939

Maja valmistui juhannuksen aikaan vuonna 1939, mutta se vihittiin käyttöön vasta heinäkuun lopussa 18.7.1939. Maja oli avoinna syyskuulle 1939 saakka. Vaikka taloon oli tehty valmiiksi sähkötyöt, sinne ei saatu vielä sähkövirtaa. Syksyllä 1939 Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden viilenemisen takia matkailumaja suljettiin ja se jäi tyjilleen joulukuulle 1939 saakka. Maja sijaitsee Hirvasjärven, Myllyjärven ja Tolvajärven välisen Hirvasharjun päällä. Majassa oli keskuslämmitys, jätevesijärjestelmä, yläkerran kahdessa kerroksessa oli majoitustilat noin 40 hengelle, alakerrassa suuri ruokasali, keittiö, seurusteluhuone ja kellarissa sijaitsi keskuslämmityskattila. Toisessa kerroksessa oli yhden ja kahden hengen huoneet, kolmannessa kerroksessa yhteismajoitustilat. Majan pääoven oikealle puolelle kiinnitettiin heinäkuussa 1939 kuparinen laatta, jossa oli pankinjohtaja Birger Wegeliuksen muistolaatta. Wegelius oli Tolvajärven matkailijamajan suurin rahoittaja (100 000 mk). Laatassa oli teksti: Pankinjohtaja Birger Wegelius ja hänen puolisonsa Edith Wegelius lahjoittivat pohjavarat tämän matkailumajan rakentamiseen. Suomen Matkailijayhdistys 18.7.1939. Laatta poistettiin seinästä keväällä 1940 ja sen paikalla näkyy nykyään vain laatan alla ollut laasti. Pihapiirissä oli suuri varastorakennus, maakellari, kaivohuone ja Myllyjärven rannassa saunarakennus. Maja toimi talvisodan aikana joulukuussa venäläisdivisioonan komentopaikkana. Joulukuun 12. päivänä 1939 suomalaisjoukot valtasivat majan takaisin. Matkailumajaan perustettiin silloin suomalaisten kenttäsairaala (23. kenttäsairaala). Jatkosodassa maja toimi suomalaisten ja saksalaisten yhteisenä sotasairaalana heinäkuun lopusta elokuun loppuun saakka. Jatkosodan aikana majaa kunnostettiin, mutta sen toiminta ei elpynyt ensikuukauden mittakaavoihin. Matkailumaja paloi Neuvostoliiton aikana. Matkailumaja rakennuksineen ja kalustoineen maksoi Suomen matkailijayhdistykselle yhteensä 1 175 000 mk, sen kustannusarvio oli 800 000 mk. Majan urakoi Suomen matkailijayhdistys. Majassa oli sähköt, jotka asensivat kesällä 1939 Sortavalan Sähkö Oy (sähkötyöt olivat kesken avajaispäivänä tiistaina 18.7.1939). Putkityöt ja keskuslämmityksen asensi Putkiliike Kemiläinen. Matkailumajassa oli sisävessa, kylpyamme, puhelin ja muita nykyajan mukavuuksia. 

Alla SA-kuva matkailumajasta kesältä 1941 ja kuvia kesän 2019 reissultamme.

Tolvajärven matkailumaja kesällä 1941 

Matkailumaja on palanut tai sen puuosat on kuljetettu jonnekin muuanne jatkosodan jälkeen. 

Rakennuksen keskellä olevasta aukosta oli portaat yläkerran huoneisiin ja oikealla olevasta aukosta päästiin laskeutumaan kellariin, jossa oli keskuslämmityskattila ja painevesisäiliö. 

Matkailumajan asuinhuoneiden ikkunat oli koristeltu kalevala-aiheisilla 

Matkailumajan pääsisäänkäynnin sivu, jossa kivistä ja betonista tehty alakerran seinä on ehjä. Ovet ja ikkunat ovat joko palaneet tai siirretty parempaan käyttöön. Yläreunan mustan osa päälle oli leikattu puolikkaat hirret aina kiviosan yläreunaan saakka

Matkailumaja on ollut oman aikansa nykyaikaisempia rakennuksia ja vielä nytkin 80-vuotta rakentamisen jälkeen alakerran kiviseinät ovat ryhdikkään näköisiä.

Matkailumaja heinäkuussa vuonna 1939

Jätekaivot olivat vuonna 1939 harvinaisia, mutta matkailumajalle ne rakennettiin 1939 majan Myllyjärven puoleiselle sivustalle. Kaivoista WC:n ja pesutilojen likavesi johdettiin halkaisijaltaan 75 mm metalliputkia pitkin saunan takana olevaan hiekkasärkkään. En tiedä miten siihen aikaan sakokaivot tyhjennettiin? Sakokaivot ovat noin 4 – 5 m syviä ja niiden kannet ovat lahonneet. Kaivot olivat avoinna ja jos sinne putoaa, on mahdoton päästä sieltä alhaalta ilman apua ylös!

Aitta ja varastorakennuksen kivijalka matkailumajan pihapiirissä. Rakennus oli rakennettu pyöröhirrestä, samalla tavalla kuin päärakennus ja sen pituus on noin 14 metriä ja leveys noin 5 metriä.

 Kellarirakennus sijaitsi harjun pohjoisrinteessä ja sen yläpuolella oli kookas ilmanvaihtohormi. Kellarissa on ollut kaksi kylmähuonetta matkailumajan ruokatarvikkeille.

Myllylammen rannalta löysimme betonista rakennetun kaivon ja sen vieressä oli betonista rakennettu huone, jossa lienee ollut vesipumppu ja pieni säilytystila kesäaikaista kylmävarastointia varten. Sivutilasta oli näköyhteys kaivoon, joka lienee ollut noin 6 metriä syvä.

Myllyjärven rannalta löytyi rantasaunan betoninen sokkeli. Rantasauna oli rakennettu pyöröhirrestä ja siinä oli rannan puolella avoterassi, suuri löylyhuone ja pukuhuone, jossa oli ollut kamiina lämmittimenä. Rantasaunan mitat olivat pituus noin 8 m ja leveys noin 5 m. Rannalla oli aiemmin uinti- ja mattolaiturit. Ihmiset kehuivat matkailumajan saunan löylyjä hyviksi.

Alla kuva saunasta elokuussa 1941

Matkailumajan sauna Myllyjärven rannalla SA-kuva

Videoklippi entisen matkailumajan pihapiiristä

Matkailumajan paikka oli valittu hyvin, sillä maisemat majan kaikista ikkunoista ovat olleet todella kauniita.  

Matkailumajalta jatkoimme ajamista kohti Kivisalmen siltaa, mutta aikapulan takia päätimme palata kesken matkan takaisin Tolvajärven kylään, jossa oli tarkoitus etsiä kansakoulun jäänteet ja sen takana olevan saksalaisen kenttähautausmaan alueen. 

Hirvasharju, josta tie jatkuu itään Kassunpuron (aiemmin oli siinä mylly) yli kohti Karkkimansärkkää

Karkkimansärkkä, jossa särkän vasemmalla puolella on Karkkiman suo ja oikealla Kotijärvi.

Karkkimansärkältä noin kilometrin päässä idässä on Kivisalmen silta

Kivisalmelle emme menneet, mutta kerron hiukan sen alueen historiaa.

 Kuva Kivisillalta syyskuussa 2019

Tolvajärven Kivisalmen sillan viereen pystytettiin runonlaulajanpatsas 21.7.1929. Patsaan pystytyshetkessä oli mukana runsaasti Tolvajärven asukkaita, myös kuuluisien runonlaulajien Semeikkoja ja Vornasia. Kuva Toukomies lehdestä. Elokuussa 1929 miesjoukko rikkoi viinapulloja patsaaseen, heitteli sitä kivillä. Asiasta kerrottiin Laatokka-nimisessä lehdessä ja siinä arvuuteltiin, ketkä olivat tihutyön takana. Poliisit saivat teosta kiinni neljä Kaitajärveläistä miestä, jotka olivat olleet Kokkarin praasniekoissa ja paluumatkalla olivat tehneet ao. tihutyön. Neuvostojoukot työnsivät patsaan läheiseen järveen välirauhan aikana 1940-41. Patsas nostettiin järvestä keväällä 1942.

Olavi Paavolainen kirjoitti muistiinpanoihin kesällä 1941: "Saavutamme vihdoin sen paikan, missä metsä loppuu, harjun selkä taittuu ja vedet taipuvat molemmilta puolin melkein yhteen syleillen kumpua, jolla seisoo, kuulu Runonlaulajan patsas. Jalusta on tyhjä... Mustasta kivestä lohkaistu patsas on syösty alas ja makaa vesikivillä. Mutta mustasta pinnasta välkkyy jatkuvasti ylevä teksti: MATKAMIES, PYSÄHDY... Ja kultainen kannel loistaa yhä rantakivien välissä, kuin olisi sen helähtävä sävel vasta ensimmäisen kerran kaikunut alkuaikojen syntyvän maiseman pyhistä, hämäristä vesistä. Tänä aamuhetkenä Vornasten ja Shemeikkain sortuneen patsaan äärellä nousi sodan raiskaama ja hävittämä Tolvajärven maisema mielessäni vertauskuvalliseen suuruuteen". Nykyään patsaan paikalla on vain sen jalusta ja pieni valettu muistokivi.

 Ristisalmen silta

 Sillan oikealla puolella Sorsajärvi

Ristisalmen sillat kesällä 1943, nykyinen silta on oikeanpuoleisen sillan paikalla. Vasemmalla oleva silta rakennettiin 5. -8.8.1941 ja se nimettiin 27.7.1941 sillalla kaatuneen Lieutnant Mühlenback-Brüke M.  muistoksi 

Ristisalmen Taikinajärvi Ristisalmen majan pihamaalta kuvattuna

Matkakertomukseni jatkuu.....

Osuuskaupan luona oli aiemmin kolmen tien risteys, nykyään siitä lähtee viisi tietä. Valitsin niistä yhden, jonka arvelin menevän kansakoulun mäelle. Kävelin noin 700 metriä ja huomasin tien johtavan keskelle mäntymetsää, jossa oli mäntyihin tehty 1930luvulla tervan aikaansaamiseksi kylkiviiltoja. Tie oli siis väärä ja lähdin palaamaan takaisin Osuuskaupan risteykseen. Paluumatkalla poikkesin metsään tien Suomen puolelle etsimään talojen paikkoja ja olin eksyä suuripuustoiseen metsään. Metsästä löytyi runsaasti talvisodan aikaisia juoksuhautoja ja telttojen pohjien kaivantoja. Osuuskaupan risteykseen saavuttuani lähdin kävelemään Tolvajärven rantaan menevää tietä. Poikkesin tieltä Tolvajärvelle luvatta rakennetun kesämökin kohdalta oikealle, jossa oli kylävaaran peltoaukea. Mäeltä löysin kansakoulun rakennusten kivijalat ja myös kenttähautausmaan paikan. Tolvajärven kansakoulun nuorempi rakennus valmistui syksyllä 1939, heti matkailumajan valmistumisen jälkeen, vanhempi koulu oli rakennettu vapaussodan jälkeen. Tolvajärven kylään valmistui kesällä 1939 useita omakotitaloja ja maamiesseuran rakennus, jonka avajaisia pidettiin kesällä 1939. Samana kesänä useat talonomistajat olivat korjanneet taloja ja piharakennuksia kuntoon, kun odotettiin matkailijoiden ryntäystä Tolvajärvelle uuden matkailumajan seurauksena. 

Tämän autio rakennus rakennettiin matkailumajaksi, mutta nyt se on autiona. 

Toisen koulurakennuksen jäännöksiä Tolvajärvellä kesäkuu 2019

Tolvajärven kylä. Kansakoulun sokkeli näkyy oikealla, kesäkuu 2019 

Tolvajärven kenttähautausmaa sijaitsi kansakoulun raunioista oikealle. Alla kuva kansakoulusta (kaksi rakennusta) Tolvajärveltä päin kuvattuna. Tolvajärven kansakoulussa oli 1938 noin 50 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Tolvajärven molemmat kansakoulurakennukset olivat ehjiä, kun suomalaisjoukot saapuivat kylään heinäkuun lopulla 1941. Tolvajärven koulun alapuolelle Artemi Vornasen pellolle saksalaiset ja suomalaiset perustivat kenttähautausmaan heinäkuussa 1941. Siihen haudattiin noin 50 - 60 suomalaista ja tietojeni mukaan 400-500 saksalaista. Suomalaiset kaatuneet kaivettiin ylös talvella 1941 - 1942 ja heidät kuljetettiin kotikuntien sankarihautausmaille. 

Tolvajärven kenttähautausmaa (Soldatenfriedhof) 1941 SA-kuva (kuvan värit muutettu)

Gefallen bei Tolvajärvi – Juli 1941 (163. Infanterie division)

Gefreiter, Willi Braun, 28.7.1941, 1/Pi.Btl. 234

Gefeiter, Hermann Lauterwald , 21.7.1941, 3./Pi.Btl. 234

Gefeiter, Erich Lutsch, 27.7.1941, 3/ A.R.                                            

Unteroffizier, Kurt Gerasch, 24.7.1941, 1/Pi.Btl. 234

Pionier, Emil Schweres, 24.7.1941, 1/Pi.Btl. 234

Pionier, Siegfried Ehmke, 28.7.1941, 1/Pi.Btl. 234

Pionier, Helmand Berger, 28.7.1941, 1/Pi.Btl. 234

Schütze, Wolfgang Kaüte, 24.7.1941, 3./J.R. 307

Schütze, Jos. Schütz, 21.7.1941, 3./J.R. 307

Schütze, Karl Telschow, 21.7.1941, 3./J.R. 307

Lieuenant, Baumann, 21.7.1941, 2./J.R. 307

Schätzungsweise 400-500 gefallene Deutsche wurden auf dem Friedhof am Tolvajärvi-See beigesetzt

 Tolvajärven koulu ylhäällä mäellä, edessä saksalaisten ja suomalaisten kenttähautausmaa. Kuva otettu tsasounan yläpuolen heinäpellolta. SA-kuva (kuvan värit muutettu)

Tolvajärven toisen koulurakennuksen rauniot kesällä 2019

SA-kuva Tolvajärveltä 2.8.1941 (kuvan värit muutettu)  

Kuvauspäivänä oli savua  Tolvajärvellä, koska venäläisjoukot polttivat metsiä Ristisalmen takana.

Suomalaisten sotilaitten kenttähautaus 2.8.1941, sen toimitti kapteeni/pastori Kurkiala Tolvajärven kansakoulumäellä. Kenttähautausmaalle haudattiin Tolvajärvellä ja Ristisalmella heinäkuun lopussa kaatuneet noin 30 - 50 suomalaissotilaan ruumiit. Suomalaiset kaatuneet siirrettiin kotikuntien sankarihautausmaille syksyllä 1941 ja viimeiset vainajat pääsivät kotikuntien hautausmaille tammikuussa 1942. Kenttähautausmaahan on haudattu satoja saksalaisvainajia, joille toivoisi jonkinlaista muistomerkkiä? Sotilaat itse ovat syyttömiä sotaan, heidät tuotiin pakolla ensi Norjaan ja sieltä halki Suomen Korpiselkään ja sieltä 21.7.1941 alkaen etulinjaan Tolvajärven Ristisalmelle, Hirvibvaaraan ja Yläjärvelle. Elokuun 6. päivä 1941 sotatoimet siirtyivät Suojärven Aittojoelle.  

SA-kuva 2.8.1941 Tolvajärvi (kuvan värit muutettu)

     Tolvajärven kylästä olin löytänyt tutkittavat kohteet ja lähdin palaamaan takaisin Osuuskaupan risteykseen. Sieltä lähdimme paluumatkalle. Suuntasimme autolla kohti Roikonkoskea, ajattelimme tien olevan sieltä kautta takaisin Värtsilään parempi. Muutama kilometri olikin hyvää tietä, mutta sen jälkeen tie oli lähes 30 kilometriä todella huonoa, aina Kuikkajärvelle saakka. Kuikan kylässä asui äitini täti ennen talvisotaa ja se kylä jäi päätieltä Kuikkajärven taakse. Varisvaaran molemmin puolin oli suuret suoalueet täynnä lakkaa, joknka kukinta oli parhaimmillaan. Varisvaaran talojen paikoilla kasvoi puuta, niitä ei ole viljelty vuoden 1944 jälkeen. Talojen paikat olivat korkean Varisvaaran päällä, pääasiassa tien Suomen puolella.

SA-kuva Tolvajärven kenttähautausmaalta (kuvan värit muutettu).

 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Tolvajärvelle ei kannata lähteä kuin moottoripyörällä tai sitten kunnollisella maastoautolla. Aikaa kannattaa varata runsaasti, koska tiestölle on usein kaatuneita puita, niiden sahaamiseen ja poiskuljettamiseen menee aikaa. Lisäksi suoalueilla on vettä ja vesialueiden syvyys saattaa olla lähes puoli metriä. Vesilätäköiden ylitys ei onnistu matalan maavaran omaavilla autoilla. Matkailijan on hyvä asennoitua matkaan seikkailumielellä, niin ei tarvitse pettyä. Tolvajärven vanhassa suomalaiskylässä saa nauttia kauniista Punkaharjusta tutuista maisemista, luonnonrauhasta ja seikkailusta.

Video Kuikkajärven alueelta
Tarinani jatkuu alla olevan linkin kautta videona

Tolvajärven retki 2019

Aunuksen retki 2019

Tolvajärven alueen sotahistoriaosuus jatkuu...

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939 ja suomalaisjoukot perääntyivät ehkä liiankin helposti kohti kotisuomea. Tämän vuoksi Suojärven ja Ilomantsin ns. IV armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Heiskanen vaihdettiin kenraalimajuri Hägglundiin. Joulukuun alussa suomalaisjoukot olivat perääntyneet Suojärven alueella jo Piitsojalle ja sieltä edelleen Kollaanjoelle (JR 36 ja JR 34). Suojärven pohjoispuolella olleet Osasto Räsäsen joukot perääntyivät 5.12.1939 Ägläjärvelle ja Aittojoelle Neuvostoliiton 139. divisioonan (JR 718, JR 609 ja JR 384 yhteensä  noin 20 000 sotilasta) hyökätessä voimalla kohti Tolvajärveä. Tässä vaiheessa Mannerheim määräsi eversti Talvelan ja everstiluutnantti Pajarin joukot Tolvajärvelle, jossa 139. Divisioonan hyökkäys saatiin pysähtymään 8. - 9.12.1939. Silloin Suomalaisjoukoista oli eturintamassa JR 16, Er.P 10, 11 ja 112, Os.P (Osasto Pajari), Os.M (Osasto Malkamäki) ja Osasto Paloheimo yhteensä 4 000 sotilasta. Tolvajärvellä käytiin 10. - 12.12.1939 eräs Suomen ja Neuvostoliiton sotavoimien suurimmista ratkaisutaisteluista, jossa suomalaiset Talvelan joukot löivät ylivoimaiset 139. divisioonan neuvostojoukot. Tästä tapahtumasta puhutaan nimellä "Tolvajärven voitto" ja ratkaisutaistelua johtivat suomalaiseverstit Talvela ja Pajari.      Talvisodassa Talvelan ja Pajarin joukoista kaatui 630 miestä ja haavoittui 1 320 miestä. Neuvostoliiton 139. divisioonasta kaatui 4 800 miestä, 2 300 miestä katosi ja 1 500 miestä haavoittui. 
     Suomalaisten sotilasosastojen käskettiin polttaa perääntymisvaiheessa kaikki asumiskelpoiset rakennukset. Tolvajärven kylän rakennukset jäivät kuitenkin polttamatta, koska taistelut jatkuivat joulukuussa 1939. Suojärven kylistä talvisodan aikana jäi polttamatta mm. Varpakylä, Vegarus, Kaitajärvi, Naistenjärvi ja Kotajärven kylä. Muiden kylien talot poltettiin pääosin joulukuun alussa 1939. Polttoryhmäksi oli määrätty vänrikki Hännisen joukkue (50 miestä, JR 34).
   Tolvajärveltä muistamme eversti Talvelan ja everstiluutnantti Pajarin joukkojen torjuntavoiton 8. - 12.12.1939. Joulukuun alussa perustettiin Ryhmä Talvela, jonka miehet iskivät 8. - 9.12.1939 Tolvajärvelle edenneet neuvostojoukot hajalle. Neuvostojoukot kuuluivat 139. divisioonaan, 75. divisioonaan ja 155. divisioonaan (JR 609). Tässä vaiheessa yksi neuvostodivisioona pääsi kiertämään suomalaisten joukkojen selustaan Korpiselän ja Tolvajärven väliselle tielle, lähellä Kokkarin kylää. Tolvajärvellä olleet suomalaisjoukot jäivät siinä vaiheessa mottiin. Neuvostodivisioona valtasi samalla Tolvajärven matkailumajan ja siihen majoittui neuvostodivisioonan esikunta. Pajarin komppania hyökkäsi 11. - 12.12.1939 välisenä yönä Korpiselän suunnalta motittavaa neuvostojoukkoja kohti ja eversti Talvelan joukot Tolvajärven suunnalta. Seuraavien päivien raskaissa taisteluissa neuvostojoukot saatiin perääntymään Aittojoelle saakka ja osittain tuhottua Tolvajärven alueelle. Tätä taistelua kutsuttiin Tolvajärven voitoksi. Matkailijamaja saatiin vallattua takaisin suomalaisjoukoille 12. joulukuuta 1939 ja siellä olleet neuvostojoukkojen esikunnan henkilöstö kaatui, osa jäi vangiksi. Taistelussa matkailumajalla kaatuneen komisaarin muistomerkki löytyy Matkailumajan läheisyydestä, noin 100 metriä Korpiselän suuntaan. Joulukuun 18. päivänä 1939 eversti Talvela ylennettiin kenraalimajuriksi ja everstiluutnantti Pajari everstiksi. Tolvajärven taisteluissa suomalaisjoukot kärsivät noin 2000 miehen tappiot ja vastapuolella olleet neuvostojoukot yli 7000 miehen tappiot. Tolvajärven matkailumaja jäi talvisodan taisteluissa lähes ehjäksi, ikkunat ja ovet särkyivät, luodinreikiä ja kranaatinsirpaleita löytyi hirsiseinistä ja lattioilta. Matkailumaja saatiin kuitenkin käyttöön jo 17.12.1939, jolloin siinä aloitti toimintansa 23. kenttäsairaala. Se toimi suomalaisten kenttäsairaalana maaliskuun puoleen väliin saakka vuonna 1940. Talvisodan ja jatkosodan välisenä aikana matkailumajaa oli käytetty ja sieltä oli hävinnyt kalustoa, ikkunoita ja ovia. Matkailumaja saatiin heinäkuun lopussa 1941 taas käyttöön, sinne perustettiin suomalaisten ja saksalaisten yhteinen kenttäsairaala, joka toimi ainakin elokuun loppuun 1941 saakka. Matkailumajaa kunnostettiin kevään ja kesän 1942 aikana, mutta sen käyttö jäi vähäiseksi. 

SA-kuva Ristisalmen sillalta 6.8.1941

Saksalaisten komentaja kenraali Erwin Engelbrecht ja everstiluutnantti Wahlbäck keskustelevat elokuussa 1941 Ristisalmen ylittämisestä Tolvajärvellä SA-kuva. Jatkosodassa suomalaisten ohella saksalainen 163. divisioona (everstiluutnantti Rizzmannin rykmentti JR 307) hyökkäsi Tolvajärveltä kohti Vegarusta. Divisioona kärsi heinäkuun ja elokuun 1941 aikana 1600 miehen tappiot kaatuneina ja haavoittuneina. Osa kaatuneista on haudattu Tolvajärvelle perustettuun kenttähautausmaahan, jota kävimme kesäkuussa 2019 katsomassa. Saksalaisilla oli kenttähautausmaat myös Ägläjärvellä ja Loimolassa. Kaikki em. hautausmaat tuhottiin jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton toimesta. 

  Tolvajärven alueella pioneeripataljoonan komentajana (1./Pi.Btl.234) toimi saksalainen everstiluutnantti Krä Alois, hän sai 1.12.1941 German Cros in Gold mitalin erinomaisesta johtamistaidosta. Sama mitali jaettiin Tolvajärven taisteluissa kunnostautuneille; kolmannen pataljoonan komentajana toiminut kapteeni Meng Frans III./ J.R. 307, sekä Pi.Btl. 234 majuri Prahl Henry ja kersantti Lehman Emil J.R. 307. Suomen vapaudenristin 1. luokan mitalin kultaristein saivat kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecht ja kenraalimajuri Karl Rübel. 

     Saksalainen 163 divisioona (163. Infanterie division) tuli Kaltimoon kesäkuun lopussa ja heinäkuun alussa 1941 se siirtyi Joensuun Heinävaaraan ja sieltä jatkosodan alettua Värtsilän kautta Korpiselkään ja sieltä edelleen Tolvajärvelle. Saksalaisjoukoista neljä pataljoonaa siirtyi Tolvajärven suuntaan ja kaksi pataljoonaa Loimolan suuntaan. Tolvajärvellä taistelivat saksalaisdivisioonan ohella Ryhmä Oinosen joukko-osastot, JP 1, JP 5, JP 6, JP 7, Tyk.K. ja Kev.Psto 12. Lisäksi Yläjärvellä olivat HRR ja URR. Ristisalmella saksalaisosasto kärsi suuret tappiot ja myös Kollaajoen ja Suojärven välisellä alueella saksalaisten tappiot olivat suuria. 

Saksalaiset (163. Ifanderie division) hyökkäsivät ensimmäisen kerran Ristisalmelle 20. - 21.7.1941 välisenä yönä. Kapteeni Franz Megin johtama III/JR 307 eteni Ala-Tolvajärven pohjoispuolelle ja kohtasi Hillasuolla kapteeni Paavo Katajan  pataljoonan. Korpitaisteluihin tottumattomat saksalaiset joutuivat paniikkiin ja pakenivat juosten Hirvivaaraan. Samaan aikaan kapteeni Erhard Weinerin II/JR 307 hyökkäsi Ylä-Tolvajärven ja Ruotausjärvien välistä Isonkankaalle ja luutnantti Baumannin osasto Ristisalmelle. Weinerin joukot eivät päässeet etenemään Shemeikan ja Ristisalmen väliselle tielle. Everstiluutnantti Rizzmannin käskystä toinen pataljoona palasi takaisin Tolvajärvelle, kun kapteeni Mengin pataljoona oli jo perääntymässä Hirvivaaraan. Luutnantti Baumannin osasto pääsi etenemään ja osittain ylittämään Ristisalmen sillan. Aamuyöllä 21.7.1941 Paavo Katajan johtama puna-armeijan JR 52  kolmas pataljoona avasi tulen Baumannin komppaniaa kohti ja voimakas konekivääri ja automaattikiväärituli kaatoi satakunta saksalaista Ristisalmella. Luutnantti Baumann ja 16 jääkäriä jäi perääntymisvaiheessa Ristisalmen sillan itäpuolelle ja he joutuivat puna-armeijan vangeiksi. Tämän hyökkäyksen jälkeen saksalaiset jättivät pioneeripataljoonan miehet asemiin Ristisalmelle ja siirsivät JR 307 pataljoonat Hirvivaaraan ja Yläjärven kylään. Ristisalmelle jätettiin saksalainen pioneeripataljoona 234 ja sen avuksi tuli Ilomantsista eversi Sundmanin Jääkäripataljoona 2. Elokuun alussa 1941 suomalaiset jääkärit löysivät Ristisalmen itäpuolelta saksalaisen upseerin jäänteet. Pää oli laitettu kepin päähän ja kepissä teksti "saksalaissika". En tiedä oliko kyseessä äsken mainittu Baumann? 

Seuraava hyökkäys Ristisalmella toteutettiin vasta 27. - 28.7.1941. Hyökkäys aloitettiin illalla kello 20.40 ja siihen osallistuivat saksalainen pioneeripataljoona 234 ja suomalainen II/JP 7. Siitä hyökkäyksestä kerron seuraavaksi. 

Alla Jääkärpataljoona 7 taistelukertomus Ristisalmelta 27.7.1941

Yllä taistelukertomus Jääkäripataljoona seiskan toisen komppanian 27. heinäkuuta toteutetun hyökkäyksestä Ristisalmelta. Hyökkäyksessä kaatui korpraali Erkki Kumpulainen ja hyökkäyksessä katosivat (osa hukkui) sotamiehet Vilho Kananen, Yrjö Kinnunen, Antti Makkonen ja  Jaakko Lögren. Haavoittuneita oli 24, osa haavoittui neuvostotykistön, osa saksalaistykistön iskussa, osa kivääritulessa. Haavoittuneista kuoli Tolvajärven matkailumajalla toimineessa kenttäsairaalassa 28. heinäkuuta Veikko Mustonen ja kersantti Olavi Turpeinen. Ristisalmen ylitystä yritettiin ensimmäisen kerran jo 15.7.1941 Jääkäripataljoona 6 toimesta, mutta se epäonnistui ja siinä kaatui 19 suomalaista. Saksalaisen JR 307 kaksi pataljoonaa yritti vallata Ristisalmen 20.-21.7.1941, mutta sekin hyökkäys epäonnistui Neuvostoliiton tykistön ja voimakkaan vastahyökkäyksen seurauksena. Saksalaisjoukoista lienee kaatunut sinä päivänä lähes 100 sotilasta, sitä eivät lukemani saksalaiset sotapäiväkirjat kerro. Alla 21.7.1941 JR 307 päiväkirjamerkinnät.

Ristisalmen räjäytetyn sillan kuva 14.7.1941 (Kuva lienee otettu 15.7.1941 tai 5.8.1941) . Kuvan otti 1. TtusK. vänrikki Matti Ollila, joka kaatui Viteleen itäpuolella Suurmäessä 9.8.1941 (SA-kuva)

27. heinäkuuta suomalaisen JP 7 toisen pataljoonan ja saksalaisen majuri Blackin osaston hyökkäys, jota tuettiin pioneerikomppanialla (1. Pioneerikomppania/Pioneeripataljoona 234 - Operleutnant Krä) myös epäonnistui. Hyökkäystä tuki saksalaisten tykistöpatteri Tykistörykmentistä Nro 234.  Pioneerit yrittivät tehdä neuvostojoukkojen konekivääritulen alla polkusiltaa räjäytetyn Ristisalmen sillan paikalle, siinä onnistumatta. Saksalaisesta pioneerikomppaniasta ja JR 307 sotilaista, jotka hyökkäsivät sillan jäänteiden kautta, kaatui kahdesta joukkueesta lähes kaikki miehet Ristisalmen sillalle. Hyökkäyksessä kaatui ensimmäisten joukossa sitä johtanut saksalainen luutnantti Mühlenback-Brüke. Sillan jäänteiden kautta yrittivät edetä myös suomalaiset, siinä onnistumatta. Jääkäripataljoona 7 toisen komppanian ensimmäinen ja neljäs joukkue pääsivät etenemään saksalaisten pioneerien syöksyveneillä Ristisalmen yli. Neljä kertaa syökyveneet ja kumiveneet vei suomalaisia sotilaita salmen yli, mutta joukkueet joutuivat palaamaan takaisin uimalla. Osa veneistä tuhoutui heti hyökkäyksen alkuvaiheessa kivääri- ja kranaatinheiotin tulessa. Muutama vene jäi vihollisen puolelle rantaa, kun puna-armeijan sotilaat tuhosivat ne käsikranaateilla. Perääntymisvaiheessa sotilaita hukkui Ristisalmeen ja Taikinajärveen. Erään paikalla olleen sotilaan kertomuksen mukaan Ristisalmen ylitti 27. heinäkuuta 60 suomalaista sotilasta kersantti Vellingin toimiessa osaston johtajana. Miehen kertomuksen mukaan vain yhdeksän heistä palasi takaisin. Hänen mukaan 51 miestä kaatui tai hukkui Ristisalmessa ja Taikinajärvellä? Kaatuneitten tilastoista löytyy vain kuuden suomalaisen kaatuneen sotilaan nimet, jotka kuuluivat Ristisalmen yli menneeseen komppaniaan. Mikä lieneekään totuus kaatuneista? Osa varmaan on ollut saksalaisesta pioneerikomppaniasta ja jääkäreistä, jotka yrittivät hyökätä Ristisalmen sillan jäänteiden kautta salmen taakse ja samalla tehdä pikasiltaa Ristisalmen sillan viereen? Aamuyöllä suomalais-saksalaisjoukot perääntyivät ja neuvostykistön kranaatti osui perääntymisvaiheessa saksalaiseen ammusautoon. Sen räjähdyksessä tuhoutui useita kolonnan autoja. Aamulla saksalaisupseerit syyttivät suomalaisten joukkojen komentajia epäonnistuneesta hyökkäyksestä ja suurista tappioista. Syytös oli täysin väärä, koska saksalaiskomentaja Rizzmann oli laatinut hyökkäyssuunnitelman minuutin tarkkudella ja hyökkäystä johti saksalainen majuri T. Schwartz.  

Ristisalmen alueelle jätettiin tämän jälkeen vain varmistusosasto ja Jääkäripataljoonat lähtivät koukkaamaan Ristisalmen taakse Ägläjärven suuntaan. Näillä koukkauksilla saatiin aikaan se, että majuri Valter Vallin Ristisalmella ollut pataljoona lähti perääntymään aamuyöllä 4.8.1941 kohti Suojärveä. Perääntyminen jatkui hitaasti ja heidän joukkoon liittyi Vuonteleessa osa Ilomantsin suunnalta Vegaruksen kautta pakenevista Vallin joukoista 19.8.1941. 
     Jääkäripataljoona 1 pääsi ylittämään Ristisalmen polkusiltaa pitkin  5.8.1941 kello 2.00 ilman taistelua. Heidän perässä tulivat saksalaisen JR 307 osastot. Saksalainen Pioneeriosasto teki 5. - 6.8.1941 väliaikaisen sillan Ristisalmelle, jonka kautta  saksalais-suomalainen tykistö ja muu kalusto saatiin kuljetettua Ristisalmen yli.  

     Tarkempi kuvaus Ristisalmen taisteluista on luettavissa Taistelu Tolvajärvellä nimisestä kirjasta joka julkaisupäivämäärä on syyskuu 2020.

 Kartta ja saksalaisten ottama ilmakuva 27.7.1941 Ristisalmen alueelta

Ilmakuva otettiin 27.7.1941 iltapäivällä, ennen illalla tapahtunutta hyökkäystä. Kuvaan on merkitty kynällä taisteluhautojen paikat Ristisalmen takana.

Ristisalmen saksalaisten 1941 rakentaman sillan jäänteet Taikinajärven puolella

Pioneerit rakentamassa siltaa Ristisalmella 6.8.1941. Takana metsän reunassa näkyy neuvostojoukkojen kenttälinnoitettuja asemia. (SA-kuva)

Ensimmäiset autot ovat päässeet ylittämään Ristisalmen pioneerisiltaa pitkin 6.8.1941. (SA-kuva)

Tolvajärvellä ja Ristisalmella suomalaiset ja saksalaiset joukot kärsivät suuria tappioita heinäkuun lopussa 1941. Koska kesä oli kuuma ja vainajien siirtämisessä oli ongelmia, kuolleet sotilaat haudattiin Tolvajärven kansakoulumäen itärinteeseen perustettuun kenttähautausmaahan. Saksalaiset ovat yrittäneet saada lupaa pystyttää muistomerkit karjalassa oleville kenttähautausmaille, siinä onnistumatta. Vastaavat suomalaisten muistomerkkien pystytykset ovat pääosin hyväksytty venäjällä.

Kesän 1941 kenttähautausmaat

Korpiselkään ja Tolvajärvelle perustettiin Karjalan Armeijan ensimmäiset kenttähautausmaat. Tolvajärven kenttähautausmaa vihittiin käyttöön 3.8.1941 pastorien Kurkialan ja Tukiaisen toimesta. Tolvajärven kenttähautausmaa oli yhteinen saksalaisten sotilaiden kanssa. Heinäkuun alussa haudattiin Tuupovaaran sankarihautausmaahan 143 sankarivainajaa ja heinäkuun puolivälin jälkeen Korpiselän sankarihautausmaahan haudattiin 289 sankarivainajaa, näistä osa Tolvajärvelle. Korpiselän sankarihautausmaa vihittiin käyttöön 25.8.1941 ja sen tekivät pastorit Niinimaa, Tukiainen ja Klatt. Korpiselän sankarihautausmaa sijaitsee ortodoksisen kirkon vieressä ja osa sankarivainajista haudattiin luterilaiselle hautausmaalle. Korpiselän alueella sotavainajia hautasivat ja laittoivat hautauskuntoon 20. KEK:n henkilöstö pastori Tukiaisen ohjauksessa. Vainajien käsittelijöinä olivat August Liimatainen, Yrjö Liimatainen, Erkki Kauppinen, Sulo Pöyhönen, Mikko Kolehmainen, Kalle Hytönen sekä Lotat Sirkka Salminen, Anna Parviainen ja Ester Tuomela. 
Korpiselän ja Tolvajärven alueella toimi kesällä 1941 26. Kenttäsairaala (Luutalahden koululla 12.7. saakka, sitten Kokkarin kansakoululla, Kuikkajärvellä Kuikan kylässä ja Loimolan kylän kansakoululla). Kenttäsairaalan  yhteydessä oli 26. lääkintäkomppania, joka hoiti viidennen divisioonan alueella rintamalinjojen läheisyydessä haavoittuneita ja sairaita. Sodan ensimmäisenä päivänä 10.7.1941 Korpiselän taisteluissa kaatui 84 suomalaista, lääkintäkomppania hoiti 78 vaikeasti haavoittunutta ja 260 lievästi haavoittunutta potilasta. Se oli paljon, koska hyökkäys alkoi vasta iltapäivällä.  Heinäkuun 15. päivän jälkeen Tolvajärven alueen lääkintähuollosta vastasi saksalainen kenttäsairaala, joka toimi elokuulle saakka Tolvajärven matkailumajalla. 

Tolvajärven maisemissa kaatui talvisodassa 240 ja jatkosodassa 89 suomalaista

Korpiselän ja Tolvajärven jälkeen seuraavat Karjalan Armeijan kenttähautausmaat perustettiin kesällä 1941 Alattuun ja Loimolaan (323 sankarivainajaa). Loimolan kenttähautausmaa siunattiin käyttöön 15.8.1941 ja sen toimittivat pastorit Kalervo Kurkiala, Reunanen, Reino Niinimaa ja O. Tukiainen. Heinäkuun lopussa 1941 perustettiin Pitkärantaan (62 sankarivainajaa), Ulmalaan (114 sankarivainajaa), Suojärven Varpakylään, ja Salmiin (1 640 sankarivainajaa) kenttähautausmaat. Kenttähautausmaahan haudattiin vainajat jatkosodan alussa pääosin kuljetusvaikeuksien takia ja suurin haitta kesällä 1941 oli kuumat säät: Erään KEK:n henkilön muistiinpanoissa lukee 9.7.-41: 
Kaatuneissa oli jo muutamien päivien vanhoja kaatuneita, joiden tila kuumien ilmojen tähden oli vakava. Suurin osa on luodinhaavasta kaatuneita, ruhjoutuneita ei ollut kuin muutama. Yleensä heinäkuun alussa meille tulleet ruumiit ovat olleet ehjiä. Tuupovaaran hautausmaa, johon hautaamme kaatuneita, on erittäin kivistä ja kovaa maata. Pastori Tukiainen on erittäin huolellisesti hoitanut hautaus- ja huoltoryhmän tehtäviä. Tuupovaaran kirkon viereen on haudattu oman seurakunnan kaatuneitten ohella Pohjalaisia ja Keskisuomalaisia kaatuneita... 

    Kaatuneitten evakoimiskeskus hoiti sankarivainajien hautaukset ja myös haudattujen vainajien siirrot syksyn 1941 aikana kotikuntien sankarihautausmaihin. Ensimmäiset kenttähautoihin haudatut sotilaat siirrettiin kotikuntien sankarihautausmaihin Karjalan Armeijan alueella 11. - 14.10.1941 lähtien. Salmin kenttähautausmaalta alettiin siirtää vainajia kotikuntiin 31.10.1941 ja viimeiset vainajat siirrettiin 15. tammikuuta 1942 mennessä. Kaikki kenttähautausmaihin kesän ja syksyn 1941 aikana haudatut vainajat siirrettiin. kenttähautausmaista kotikuntiin helmikuun 19. päivään 1942 mennessä. 

Pastori (Kapteeni) Kalervo Kurkiala vihki Tolvajärven hautausmaan 3. elokuuta 1941 ja samalla siunatiin haudanlepoon kuusi suomalaista sotilasta. Kenttähautausmaalle haudattiin mm. Ristisalmella heinäkuun lopussa 27. ja 28.7.1941 tehdyssä hyökkäyksessä JP 7 kaatuneet Erkki Kumpulainen, Vilho Kananen, Yrjö Kinnunen, Antti Makkonen, Jaakko Lögren, Veikko Mustonen ja Olavi Turpeinen. Lisäksi hautausmaalle kätkettiin seuraavina päivinä Ägläjärvellä kaatuneita JP 6:n kaatuneita (8 sotilasta). Tolvajärven lähialueilla kaatui heinäkuun lopun hyökkäyksissä yhteensä 57 suomalaista sotilasta. Saksalaisten ja venäläisten kaatuneiden tilastoja ei ole käytettävissä. SA-kuva

Lopuksi erään TK-miehen lyhenetty kertomus siitä, mitä hän näki elokuu alussa 1941, kun pääsi tutustumaan Tolvajärveen. Juttu on julkaistu 6.8.1941 Laatokka nimisessä lehdessä: 

Ylitimme autolla valtakunnanrajan Korpiselässä, se oli raivattu leveäksi. Rajan takana valvontalinjan leveän aukean reunassa on venäläisten pystyttämä noin 3–4 metriä korkea aita, joka on täynnä pystyyn nostettuja kuusen latvoja. Ohitimme Viipurin läänin ja Kuopion läänin rajapaalun.  Tien varsilla Korpiselästä kohti Tolvajärveä oli metsä palanut mustaksi kilometrien matkalla tien molemmin puolin. Edellisten päivien vesisateet ovat kerääntyneet tiellä oleviin monttuihin ja automme roiskuttaa vettä tienvarsimetsiin. Siellä täällä tienvarren puut oli kaadettu murroksiksi tielle, mutta ne oli siirretty tien sivuun. Tie nousi ylös korkealle vaaralle ja tien varsilla aiemmin huojuneet korkeat kuuset ja jylhät männyt ovat kranaattitulen katkomia. Tien varsilla on kaikenlaista rojua, vaatteita, ammuslaatikoita, siellä täällä on hirsistä rakennettu bunkkeri, korsuja ja taisteluhautoja, jotka on kaivettu aivan tienvarteen kiinni. Tien molemmin puolin on piikkilankaestelinjaa ja erään estelinjan kohdalla tykin vetotraktori ja vankkureita on hyljätty tienviereen.  Tjokkin kylässä, joka on korkean vaaran päällä, on vain muutama talo jäänyt ehjäksi, nekin ovat tyhjillään. Pellot ovat hoitamattomia ja kyläaukealla on paljon kaikenlaista rojua. Kokkarin kylässä, joka myös on korkean vaaran päällä, on muutama talo hajonnut kranaattitulessa, muutoin kylä näyttää olevan ennallaan. Maa on aution näköinen ja talot tyhjillään. Talot ovat sekasotkun vallassa, lattioilla on Krasnaja Svesda ja Isvetsija nimisiä sanomalehtiä. Kylän keskelle on pystytetty korkea valvontatorni, jossa käymme katsomassa kylän maisemia. Jatkamme Kokkarista eteenpäin, metsäpalojen jälkiä ei enää ole, mutta tykkituli on katkonut puita tien molemmin puolin. Havahdumme kuvottavaan hajuun. Pysähdymme tutkimaan hajun lähdettä ja löydämme läheisten kuusien katveesta kaatuneita venäläisiä, jotka olivat turvonneet lämpimien päivien aikana. Saavuimme Korpiselästä tulevaa tietä Tolvajärvelle elokuisena iltapäivänä. Kylän risteysalue oli tyhjä. Kylän kaupan pihamaalla eräs mies kertoi, että Ristisalmi oli vallattu aamulla ja sotatoimet jatkuivat Ägläjärven suunnalla. Korpiselän tien varteen on välirauhan aikana tehty kymmenittäin matalia ja pitkiä parakkeja, niitä on lähes kilometrin matkalla tien varressa. Käymme tutustumassa niihin. Parakit olivat 15–20 metriä pitkiä ja 6 - 7 metriä leveitä. Parakkeja on kahdessa rivissä tienvarsimetsässä. Parakkeihin on mahtunut asumaan vähintään yksi venäläinen komppania, ehkä useita. Pääosa parakeista oli tehty kuorimattomista mäntytukeista. Parakeissa oli maalattiat ja joissakin oli kamiina keskellä lattiaa. Ikkunat ja ovet oli kerätty varmaankin Tjokin ja Kokkarin kylissä olevista taloista. Pääosa Tolvajärven taloista oli ehjiä ja niissä oli asuttu välirauhan aikana. Tolvajärven kylän talojen edustoille oli rakennettu punavihreitä riemuportteja, koulun piha-alueelle oli rakennettu suuri puhujakoroke ja koulun läheisyydessä olevasta riihestä oli poistettu yksi seinä, sitä oli käytetty teatterina. Koulun viereiselle pellolle on tehty kenttähautausmaa, jossa miehiä on kaivamassa uusia hautoja. Osuuskaupan ja hiukan kauempana olleessa D. Vornasen sekatavarakaupparakennuksissa oli asuttu välirauhan aikana. Rannassa sijainnut Profeetta Elian tsasouna oli hajotettu ja siitä oli jäljellä vain pieni hirsikasa. Tolvajärven takaista rantaa ei näkynyt, sillä metsäpaloista tuleva savu lepäsi järven päällä harmaana huntuna. Rannalla ollut tsasounanhoitajan talo oli ehjä. Ajoimme seuraavaksi Hirvasharjulla olevalle Matkailumajalle, joka on muuttunut nyt kenttäsairaalaksi. Matkailumajan seinissä, katossa ja ikkunoissa näkyi kranaattien ja kivääriaseiden tekemiä reikiä. Muutamia punakylkisiä mäntyjä oli silpoutunut majan viereiseltä harjulta kranaattien räjähdyksissä.  Majan vieressä oli venäläisten rakentama suuri korsu ja konekivääripesäke. Majan järvenpuoleiseen ruohikkorinteeseen olivat venäläiset kirjailleet kivistä sanat: 16. p.  kesäkuuta vaalipäivä. Milloin teksti oli tehty, jäi minulle epäselväksi, ehkä edellisenä vuotena? Majan päädyssä oli sotilastelttoja ja majan sisällä oli useita haavoittuneita sotilaita.  Saimme kutsun lähteä matkailumajan saunaan paikalla olleiden sotilaiden kanssa. Sauna oli ehjä ja saimme kylpeä ensimmäistä kertaa kuluvan sodan aikana vanhassa karjalassa. Saunan ovi oli kadonnut, mutta sen paikalle oli saatu väliaikainen ovi. Saunomisen jälkeen jatkoimme etenemistä Tolvaharjua itään, kohti Ristisalmea. Tolvajärven ja Kotijärven välisellä harjulla, Karjalan sivistysseuran pystyttämä runonlaulajainpatsas, oli poissa Kivisillan kupeesta, ainoastaan sen jalusta oli paikoillaan. Näimme patsaan lepäävän osittain järvessä, se on katkaistu irti jalustasta ja patsaan etuosassa oli kiväärinluotien jälkiä. Jatkoimme matkaa kohti Ristisalmea, siellä luonnonsuojelumetsä ja harjulla kulkeva tie  oli raiskattu tykistön kranaateilla, palaneita autonromuja oli tienvarrella. Opas kertoi, että venäläisten kranaatti oli osunut saksalaisten ammusautoon ja sen räjähdyksessä oli useita autoja palanut poroksi. Metsä oli myös palanut autojen läheisyydessä. Saavuttuamme Ristisalmelle, näimme, että Ristisalmen vanha silta oli räjäytetty. Sen paikalle oli tulossa väliaikainen silta. Kaukaa edestä Ägläjärven ja Suojärven suunnalta kuului voimakasta tykistötulta. Meidän oli aika palata takaisin Tolvajärvelle, jossa meidän yksikkömme oli levossa, ennen kuin siirrymme Loimolaan. Paluumatkalla tie oli täynnä eteenpäin pyrkiviä ajoneuvoja, tykistöä ja henkilöautoja. Tolvajärvelle saavuttuamme näimme hiekkarannalla miehiä uimassa.... 

Lähteet:
SA-kuvat
Talvi- ja Jatkosodan sotapäiväkirjat
Metsähallituksen kartat vuodelta 1939
Laatokka lehdet vuosilta 1938 - 1942
Suomen rajaseutuyhdistyksen lehti