Kiva että olet löytänyt sivustoni!
Olen erityisopettaja, sotahistorianharrastaja, kirjailija sekä sukututkija. Harrastuksina ovat vaeltaminen, retkeily, marjastus, maisemakuvaus ja Lionismi. Sotahistorian tutkiminen ja sotahistorian kirjojen kirjoittaminen on vienyt minut vuosittain useita kertoja Venäjän Karjalaan. Sukuhistorian tutkiminen on myös ollut syynä vierailuille rajan taakse Karjalaan, sillä sukuni juuret löytyvät Karjalasta (Megristä, Suojärveltä ja Ilomantsin itäkylistä; Kuolismaasta ja Melaselästä). Kaukaisempaa sukuhistoriaa löytyy Rantasalmelta ja isäni äidin puolelta myös Oslon seudulta (Gustaf Nielsen s. 17.12.1819 Oslon maaseurakunta). Vaikka esi-isämme asuivat aiempina vuosisatoina Savossa, luonteeltani olen enemmän karjalainen kuin savolainen. Minulla on pikkuserkkuja Petroskoissa. Isoenoni Vasili Tsutsunen pakeni keväällä vuonna 1918 Petroskoihin pelätessään valkoisten kostoa. Hän palasi takaisin Suomeen keväällä 1922, mutta hänen kaksi tytärtä jäi Petroskoihin. Toinen tytöistä toimi 1940 ja 1950 luvuilla traktoritehtaalla työnjohtajana ja toinen opettajana Petroskoissa. Molemmille syntyi lapsia ja he yrittivät 1960-luvun lopussa tulla Suomeen, mutta eivät saaneet viisumia.
Syyskuussa kävin Valamon saarella Laatokalla, viikon olin Goslarissa ja Berliinissä opiskelijoitteni kanssa. Syyskuun lopussa kävin Tolvajärvellä tutustumassa seuraavan kirjani maisemiin. Lokakuun alussa osallistuin HAAS yhtiön järjestämään kansainväliseen konferenssiin Tallinnassa.
Lokakuun puolivälissä tapasin Espoossa Itärajan Korpisoturit ja Taistellen Karhumäkeen kirjojen yhden päähenkilön sukulaisia. Tapaamisessa keskustelimme vänrikki Tapani Suontaan elämästä ennen jatkosotaa. Kirjoissani olen kertonut varatuomari Tapani Suontaan sotahistorian ja hänen kaatumisen Pylväsmäen kylässä (Stolbovaja Gora) lokakuussa 1941.
Odotan innoilla uutta aikakautta, joka olisi alkamassa 1. elokuuta 2020. Sinä päivänä olen ajatellut siirtyväni eläkkeelle (palkkatyötä olen saanut tehdä vuosina 1971 - 2020).
Ensi kesänä, juhannuksen jälkeen 25. kesäkuuta aion viedä lukijoita kirjoissani kerrottuihin paikkoihin, Aunuksen Nurmoilaan, Ostan ja Simanovan kyliin, Äänisen rantakyliin, Karhumäkeen ja Poventsaan, Kinnermäkeen ja Kolatselkään. Matkalle lähdemme pikkubussilla, johon mahtuu 19 sotahistoriasta, ortodoksisista luostareista ja tsasounista kiinnostuneita matkailijoita. Matkan kesto on neljä päivää ja majoitumme menomatkalla Syvärin Luostariin ja kahtena yönä Petroskoissa hotelliin.
Syyskuussa kävin Valamon saarella Laatokalla, viikon olin Goslarissa ja Berliinissä opiskelijoitteni kanssa. Syyskuun lopussa kävin Tolvajärvellä tutustumassa seuraavan kirjani maisemiin. Lokakuun alussa osallistuin HAAS yhtiön järjestämään kansainväliseen konferenssiin Tallinnassa.
Lokakuun puolivälissä tapasin Espoossa Itärajan Korpisoturit ja Taistellen Karhumäkeen kirjojen yhden päähenkilön sukulaisia. Tapaamisessa keskustelimme vänrikki Tapani Suontaan elämästä ennen jatkosotaa. Kirjoissani olen kertonut varatuomari Tapani Suontaan sotahistorian ja hänen kaatumisen Pylväsmäen kylässä (Stolbovaja Gora) lokakuussa 1941.
Odotan innoilla uutta aikakautta, joka olisi alkamassa 1. elokuuta 2020. Sinä päivänä olen ajatellut siirtyväni eläkkeelle (palkkatyötä olen saanut tehdä vuosina 1971 - 2020).
Ensi kesänä, juhannuksen jälkeen 25. kesäkuuta aion viedä lukijoita kirjoissani kerrottuihin paikkoihin, Aunuksen Nurmoilaan, Ostan ja Simanovan kyliin, Äänisen rantakyliin, Karhumäkeen ja Poventsaan, Kinnermäkeen ja Kolatselkään. Matkalle lähdemme pikkubussilla, johon mahtuu 19 sotahistoriasta, ortodoksisista luostareista ja tsasounista kiinnostuneita matkailijoita. Matkan kesto on neljä päivää ja majoitumme menomatkalla Syvärin Luostariin ja kahtena yönä Petroskoissa hotelliin.
Taistellen Karhumäkeen
Sissipataljoona yhden sotahistoriikki
Sissipataljoonan miehiä ruokailemassa Longonvaaran lähellä Mökkivaarassa, Alla eversti Hans von Essen kuulustelee inkeriläisvankia Mökkivaarassa heinäkuussa 1941 SA-kuvat.
Olen muuttanut tässä artikkelissa olevat SA-arkiston mustavalkokuvat värillisiksi! Kuvat on otettu sissipataljoonan Ilomantsista Karhumäkeen etenemisreitin varrelta.
Taistellen Karhumäkeen -niminen kirja (Books on Demand)
Myynnissä nettikirjakaupoissa
(ISBN 9789515683311).
Kirja on myynnissä paperisena- tai e-kirjana:
Books on Demand, click on
booky click on
Cdon.com click on
Amazon.com click on
Lisäksi kirjaa myydään mm. Ilomantsin kirjakaupassa.
Rajalinja Vellivaaran ja Niemijärven kohdalla 12.7.1941 SA-kuva
Suomen puoleinen rajatolppa Vellivaaraan johtavalla tiellä kesällä 1941
Taustatietoja Taistellen Karhumäkeen kirjaan
Kirjaan on tulossa jatko-osa syksyllä 2020 ja sen alustava työnimi on Taistelu Tolvajärvellä. Kirja on pehmytkantinen, noin 270 sivuinen A5 kokoa oleva teos. Kirja kertoo Ilomantsista henäkuussa Tolvajärvelle ja syksyllä 1941 Onkamukseen edenneen suomalaispataljoonan taisteluista. Tolvajärveltä taistelut etenivät syksyn aikana Juusjärvelle. Teoksen kertomukset päättyvät lokakuun loppuun 1941. Sen jälkeen sotilaiden kertomukset jatkuvat Taistellen Karhumäkeen kirjassa.
Pioneerit etsivät miinoja Niemijärven ja Vellivaaran väliseltä tieltä 11.7.1941. Vellivaaran taisteluissa kaatui kymmeniä sissejä kahden viikon aikana (SA-kuva)
Taistellen Karhumäkeen kirjan taustamateriaalina käytin sota-arkiston materiaalia ja muutaman Sissipataljoonan riveissä palvelleen sotilaan muistiinpanoja. Näiden lisäksi olen ottanut kirjaani kolmessa Kansa taisteli lehdessä kirjoitetun Sissin kertomuksista otteita. Kotikylässäni ja naapurikylässä asui 1950 - 1970 luvuilla useita Sissipataljoonan riveissä palvelleita ja osa heidän kertomuksista on päätynyt tähän kirjaan. Monia kertoja työskentelin näiden sissien kanssa maatalous- ja metsätöissä. Kirjassa on kuvia SA-arkistosta ja myös omia, vuonna 2018 rajalta ja rajan takaa otettuja valokuvia.Kirjan sisällöstä osa on fiktiivistä, mutta kaikki perustuu jostakin lähteestä poimittuun tietoon. Jokaista kirjaani varten olen tutustunut kirjan taistelumaisemiin etukäteen ja viimeistään kirjoittamisen yhteydessä, kuten tänä syksynä kävin kaksi kertaa seuraavan kirjani maisemissa Tolvajärvellä, Kokkarissa, Tjokkissa ja Korpiselässä. Alla on muutama kuva Tolvajärven reissuilta. Tutustuin Tolvajärvellä seuraavan, syksyllä 2020 julkaistavan, Taistelu Tolvajärvellä kirjani maisemiin.
Hämeen ratsurykementin rakuunat laskeutuvat maatalouskoulun mäkeä kohti Markunvaaraa 2.7.1941 iltapäivällä, alakuvassa sama päivä, mutta paikka tuntematon
Jääkärpataljoonan miehiä nousemassa Louhivaaran mäelle 14.7.1941
Sissipataljoona yhden miehiä Hullarissa, Vellivaarassa ja Lehmivaarassa oli 80. Rajavartiosaston aliupseerikoulun oppilaita, sekä Valter Vallin johtama JR 126 ensimmäinen komppania, jota oli johtamassa Toivo Vähän veli Ville Vainio alias Artturi Vähä, sekä Suomesta Neuvostoliittoon paennut kapteeni Poikolainen. Hän on voinut olla Voikoskella vaikuttanut työmies Aleksanteri Poikolainen. Aleksanteri Poikolainen oli Vammeljoen punakaartin komppanianpäällikkönä vuonna 1918. Rykmentinpäällikkö Heikki Kaljusen ja komppanianpäällikkö Aleksanteri Poikolaisen johtama punakaartin esikunta oli perustettu Vammeljoen rautatieasemalle keväällä 1918. Rautatiesema siirrettiin vuonna 1923 Pasilan rautatieasemaksi ja se siirrettiin vielä kerran vuonna 1984, kun Rauhanliitto osti rakennuksen ja siirsi sen nykyiseen asemapaikaan kokonaisena.
Lahnavaaran metsänvartijana toimivat mm. Jaakko Kettunen 1863 - 1865, Paavo Tahvanainen 1865 - 1872, Antti Sorjonen 1872 - 1873, Tahvo Sorjonen 1873 - 1907 ja Juho Koljonen 1907 - 1924. Juho kuoli 27.12.1924 sydänkohtaukseen. Juhon puolisona oli Anna Liisa Eronen ja hän jäi vielä asumaan tilalle Juhon kuoleman jälkeen. Juho Koljosen jälkeen Lahnavaaraan ei valittu metsänvartijaa vaan Hullarin (noin 6 km itään) metsänvartija hoiti Lahnavaaran metsänvartijan aiempia tehtäviä. Kesällä 1925 Lahnavaaran itäpuolella oli laaja metsäpalo, jota sammuttamaan lähetettiin rajavartioston komppania. Rajamiehet asuivat sinä aikana Lahnavaaran metsänvartijantilalla. Syksyllä Lahnavaaran tilalle perustettiin rajavartyioston toimesta aliupseerivartio, josta käsin rajavartijat vartioivat rajaa talvella hiihtäen ja kesällä jalkaisin. Lahnavaaralla oli asuinrakennus (15 m x 6 m), kaksi karjarakennusta, aitta, Riihi ja sauna. Lahnavaaralta otetuissa kuvissa näkyvät asuinrakennus ja aitta.
Lahnavaaran aliupseerivartioston miehiä kesällä 1926
Talvisodan aikana rajavartioston käytössä ollut Koljosten torppa jätettiin polttamatta, mutta uuniin laitettiin räjähdyspanos. Kun venäläiset lämmittivät keväällöä 1940 uunia, panos räjähti ja osa katosta hajosi rähjähdyksen voimasta. Talvisodan jälkeen tila jäi autioksi ja nykyään tilan päärakennuksen paikalla on vain kaksi uunin tiilikasaa näkyvillä. 
Suomalaisjoukot saapuvat Hullarista Lahnavaaran mäelle
Miehet Lahnavaaran metsänvartijantilan (Koljosten)pihamaalla heinäkuussa 1944
Hullarissa asui ennen sotia metsänvartija Kaino Koljonen ja hänen jälkeen Tähtinen
Hattuvaaran venäläistämiskoulu, toimi myöhemmin rajavartiostona
Valter Vallin vahvennetussa rykmentissä (JR 126 + 80. Rajavartio-osasto n. 3200 miestä) palveli Ilomantsin itärajalla satoja Suomesta Neuvostoliittoon keväällä 1918 paenneita suomalaisia punakaartilaisia, virolaisia, neuvostokarjalaisia ja entisiä neuvostovankeja. Rykmentin komisaarina toimi Gortsakov, joka valvoi Valtter Vallin rykmenttiä. Vallin rykmentin komppanianpäällikköinä toimivat mm. kapteeni Poikolainen ja yliluutnantti Ville Vainio. Tietojeni mukaan Vallin joukoissa palveli myös entisiä ilomantsilaisia ja itä-Suomalaisia "punakaartilaisia", jotka pakenivat rajan taakse Neuvostoliittoon keväällä 1918. Vallin JR 126 rykmentin komppanianpäällikköinä toimivat Ville Vainion ja Aleksanteri Poikolaisen lisäksi Toivo Aaltonen ja Paavo Kataja. Suomalainen Toivo Tommola toimi tykistökomentajana Kuolismaan ja Korpiselän alueella.
Uudenmaan rakuunat etenemässä Ilomantsiin ja Hattuvaaraan kesäkuun lopussa 1941 (SA-kuva)
Tienviitta Möhkön risteyksessä 1941
Hämeen rakuunarykmentin eskatroona etenee Kuuksenvaarassa 2.7.1941. Evakot lehmien kanssa ovat menossa Ilomantsin kirkonkylän suuntaan.
Lotta ja lehmä ilomantsissa heinäkuu 1941 (SA-kuva)
Esimerkkinä mainittakoon 3. - 6.7.1941 Aievaarassa, Leminahossa ja Möhkön kylän alueella liikkunut puna-armeijan partio, joka oli kolme vuorokautta suomalaisten selustassa. Partio tappoi Aievaaran lähellä yhden suomalaissotilaan. Partiossa oli mukana suomea hyvin puhuva punasotilas. Partiota kutsuttiin aavepartioksi, koska sitä ei saatu kiinni lukuisista etsinnöistä huolimatta. Silloin epäiltiin, että partiota oli johtamassa Möhkön alueen hyvin tunteva henkilö, mahdollisesti entinen ilomantsilainen. Kesällä 1944, suomalaisten perääntyessä Suojärveltä kohti Ilomantsia tapahtui useita partisaani-iskuja Suojärven ja Kuolismaan välissä. Partisaanien joukossa oli ollut hyvin Suomea puhuva ja alueen tunteva mieshenkilö. Salmijärvellä partisaanit hyökkäsivät suomalaiskolonnan kimppuun ja Kuuttivaarassa metsänvartijatilalle. Molemmissa iskuissa oli mukana luultavasti myös ilomantsilainen punasotilas. Iskuissa kuoli lähes kaksikymmentä suomalaista. Osa haavoittuneista suomalaissotilaista teloitettiin ampumalla päähän. Sillä estettiin puna-armeijassa palvelleen suomalaismiehen henkilöllisyyden paljastuminen. Kuolismaan alueella toimi punaupseerina ilomantsilaismies vielä 1950 - 1960 luvuilla. Hän kyseli eräältä ilomantsilaiselta rajamieheltä, mitä hänen veljensä perheelle kuuluu Ilomantsissa. Tämä tapahtui Miikkulanvaarassa sijaitsevalla neuvottelumajalla 1960-luvun alussa.
Arkkuja tuodaan Ilomantsin kirkkorantaan heinäkuussa 1941
Sankarihautaus Ilomantsissa heinäkuussa 1941
Everstiluutnantti Nikoskelainen toimi Sissipataljoona yhden komentajana 18.6. - 30.6.1941
Sissipataljoona talvisodassa
Sissipataljoona yksi jatkosodassa
Kenttähartaus Niemijärvellä heinäkuun 22. päivänä 1941
Sissipataljoona perustettiin Kontioniemessä kesäkuussa 1941
Sissipataljoona yksi perustettiin Kontioniemessä
18. kesäkuuta 1941. Pataljoonaan kutsuttiin miehiä eri kunnista, mutta suuri osa miehistä oli Ilomantsista ja Tohmajärveltä. Ilomantsin miesten kutsumisen taustalla oli Sissipataljoonan sijoittaminen Hattuvaaran taakse Longonvaaran alueelle. Piimävaarasta Hattuvaaraan toteutetun marssin aikana kymmeniä miehiä väsähti ja heidät siirrettiin muihin joukko-osastoihin. Sissipataljoonaan liitettiin Hattuvaarassa 2. heinäkuuta 1941 Ilajan ja Niemijärven alueen kaikki rajamiehet (89 miestä).
Sissipataljoonan komentaja everstiluutnantti Kaarlo Kari syyskuussa 1941 (30.6. - 3.8.1941). Hän siirtyi syksyllä JR 60 komentajaksi, joka taisteli Prääsän ja Petroskoin valtaustaisteluissa syksyllä 1941.
Sissipataljoonan kokonaisvahvuus sen perustamisvaiheessa (20.6.1941) Kontioniemessä oli 537 miestä. Sissit
siirrettiin autoilla Kontioniemestä Ilomantsin Piimävaaraan, jossa opeteltiin muutama vuorokausi korpisodan
vaatimia sissitaitoja. Seuraavaksi matka jatkui marssien Hiiskosken, Huhuksen ja Käenkosken kautta Ilomantsin
Hattuvaaran itäpuolelle, Longonvaaran ja Niemijärven alueelle. Reilun viikon ajan sissit harjoittelivat sissitaitoja partioimalla rajan takana Vellivaaran ja Lehmivaaran alueella ja sodan alkaessa 10.7.1941 Sissit hyökkäsivät rajan yli vanhoja ilomantsilaiskyliä haluussa pitäviä puna-armeijan joukkoja vastaan.
Longonvaaran kenttävartio oli tässä talossa kesällä 1941, kuva vuodelta 2018
Longonvaaran kenttävartioasema noin 40 vuotta sitten
Kuvassa Lupasalmi-Suoverka tie, jossa Teuvo Suontaan partio kävi heinäkuussa 1941 SA-kuva
Sissien ja rakuunain hyökkäys Vellivaaraan ja Lehmivaaraan
Oinassalmen lossi kuljettaa kuormastoja joen yli heinäkuussa 1941
Ensimmäinen hyökkäys Louhivaaraan 15.7.1941 epäonnistuu
Jääkäripataljoona yksi ja seitsemän saapuvat Hämeen rakuunarykmentin tueksi
Jääkärit etenevät vallattuun Louhivaaran kylään 15.7.1941
Kuormastot seuraavat jääkärijoukkojen perässä Louhivaaraan
Viimeiset jääkärijoukot saapuvat Leminahosta Louhivaaran kylään 15.7.1941
Miehiä saapuu Louhivaaraan ja 20.7.1941 vallataan Mieronaho ja Leppävaara
Hämeen ratsurykmentin eskatroona etenee Leminahosta Louhivaaraan
Kenraalimajuri Oinonen ja rakuunat katsovat Vaitsilassa olevaa paloa 15.7.1941
Kenraali Oinonen kävi Puna-armeijan rakentamassa Louhivaaran vartiotornissa 15.7.1941
Ilomantsin Lutikkavaaran kylä vallattiin 7.8.1941 SA-kuva
Möhkön ja Melaselän alueella taistelivat taisteluosasto Ehrnroothin ja Sundmannin joukko-osastot ja heitä vastassa oli majuri Vallin vahvennettu toinen pataljoona. Puna-armeijan rykmentin komentajana toiminut suomalaissyntyinen Valtter Valli oli nerokas taistelija, joka teetätti alaisillaan Ilomantsin ja Korpiselän alueelle hyvät linnoitteet. Näitä oli jatkosodan alussa Vellivaarassa, Lehmivaarassa, Lutikkavaarassa, Louhivaarassa, Ontronvaarassa, Peurujoella ja Tolvajärven Ristisalmella (JR 52). Korpiselässä oli pieni määrä Vallin JR 126 sotilaita ja JR 52 karjalaisista ja emigranteista muodostettu varusmiesjoukko. Ristisalmella heinäkuussa 1941 ensimmäisen komppanian päällikkönä toimi suomen kansalainen Paavo Kataja. Valli käytti paljon aikaa tutustuakseen suomalaisten vastustajien kokoonpanoon ja suunnitteli vastatoimenpiteen sen mukaan. Valtter Vallin rykmentillä oli hyvä aseistus jatkosodan alkaessa ja se tuotti suuria tappioita hyökkääville suomalaisille joukko-osastoille. Vallin rykmentin vastuualueella, Ilomantsissa ja Korpiselässä, Suomalaisten eteneminen oli jatkosodan alussa hitainta, jos verrataan sitä viidennen ja seitsemännen divisioonan hyökkäykseen Tohmajärven alueelta Itä-Karjalaan tai Karjalan Kannaksen joukkojen etenemisvauhtiin. Ilomantsin alueella kaatui jatkosodan alussa (25.6. - 8.8.1941) 193 sotilasta ja Korpiselän alueella 278 suomalaista sotilasta, sekä satoja saksalaisia sotilaita (163 divisioonan miehiä). Valtter Vallin johtaman JR 126 tappioista minulla ei ole tietoja, mutta ne lienevät samaa suuruutta kuin suomalaisilla joukoilla oli.
Ontronvaaran kyläläisiä syystalvella 1928
Pioneeripataljoona 25 upseerit Niemijärvellä 28.7.1941
Taisteluosasto Kivikko hyökkää Ontronvaaraan
Ilomantsin Ontronvaaralle hyökkäsi 6. - 7.7.1941 Taisteluosasto Kivikko (noin 150 sotilasta). Kivikon joukot saivat nopeasti vallattua osan Ontronvaaran kylästä. Valtter Vallin joukot saivat 71. divisioonan komentajalta (Aiempi divisioonan komentaja oli suomalainen punakenraali Akseli Anttila) ja 7. armeijakunnan komentajalta Filipp Gorolenkolta määräyksen tuhota Kivikon joukot Ontronvaalla. Vallin JR 126 aloitti 7. heinäkuuta illalla vastahyökkäyksen noin 500 - 600 miehen voimin. Taisteluissa kaatui suomalaisjoukoista kuusi rajasotilasta ja kahdeksan rakuunaa, haavoittumisia oli useita. Kivikko pyysi lisää joukkoja Ontronvaaraan, mutta hän sai vain yhden lisäkomppanian. Illalla Kivikko pyysi lupaaa perääntyä takaisin Leminahoon. Eversti Ehrnrooth antoi luvan perääntyä Ontronvaaralta illalla 7.7.1941, mutta perääntymisen oli tapahduttava hallitusti. Illalla tykistö ampui perääntyvien joukkojen tueksi Ontronvaaran kylään kranaatteja ja seuraavaan aamuun mennessä Kivikon joukot olivat siirtyneet Ontronvaaralta Koitajoen taakse Leminahoon. Valtter Valli kertoi myöhemmin, että Viljo Kivikon miehet olivat liian arkoja sotimaan, kun perääntyivät pienten tappioiden takia takaisin Leminahoon. Tämä oli varmaan totta, mutta Kivikko harmitteli rajamiestensä kuolemaa useita kertoja jatkosodan aikana. Kivikko oli ns. "pehmeä johtaja, joka kuunteli miestensä mielipiteitä tarkalla korvalla". Tämän seikan huomasin, kun tutkin sotapäiväkirjoista Kivikon johtamia taisteluja. Esimerkiksi Uunitsasta Lobaskaja Goran kylään tehdyn hyökkäyksen aikana (7.11.1941) Kivikko antoi perääntymiskäskyn, kun huomasi puna-armeijan koukkaavan oman pataljoonan takamaastoon. Sillä reisuulla ei kuollut, eikä haavoittunut yhtään sissiä. Ontronaavan taistelusta kerroin vuonna 2018 julkaistussa Itärajan Korpisoturit nimisessä kirjassa.
24. Rajakomppanian miehet 8.7.1941 epäonnistuneen Ontronvaaran hyökkäyksen jälkeen Kivikon puhuttelussa
2. JPr:n komentaja eversti Viktor Sundman Sormuksenahossa 10.7.1941
2.JPr miehiä Peurujoen maastossa ennen hyökkäystä 8 tai 9.7.1941 SA-kuva
Kuvassa Jääkäripataljoonan upseerit ja miehiä mm. kapteeni Lammetmaa ja vänrikki Väinö Laitinen
JP 7 komentaja Nevansaari ja JP 1 komentaja everstiluutnantti Wahlbäck Ristisalmella 6.8.1941
Kuvassa Jääkäripataljoonan upseerit ja miehiä mm. kapteeni Lammetmaa ja vänrikki Väinö Laitinen
Ilomantsin ja Korpiselän alueen etulinjat heinäkuu 1941 (KT.4/1985)
Longonvaaran rajalinja kesällä 2018
Suomen ja Venäjän rajatolpat Longonvaaran itäpuolella 2018.
Sissipataljoonan miehiä Longovaaran lähellä olevalla rajalinjalla 8.7.1941. Kuva on rajatolppien 261 ja 262 välistä ja kuva on otettu lähellä rajatolppaa nro 262. Kuvan kohdalla oli polku Longonvaarasta Vellivaaraan. SA-kuva.
Kuvan tiedot:
Sissit kuljettavat tonkalla ruokaa rajalle siirtyneen ns. kyttäyspartion miehille. Partio oli koottu kolmannen komppanian miehistä, joista suurin osa oli entisiä 24. rajakomppanian miehiä (Hattuvaaran ja Ilajan vartiostossa olleet rajavartijat). Takana olevan mäen kohdalta menee tie Longovaarasta Lehmivaaraan. Kuvan ottamisen jälkeen venäläispartio yritti tulla kuvanottopaikan kautta Longonvaaraan, mutta rajamiehet estivät vihollisen aikeet. Rajalinja raivattiin kesällä 1940 ja alkukesästä 1941 suomalaisten toimesta ja oikealla näkyvät puukasat ovat rajalinjalta raivattuja puita. Kuvan vasemmassa laidassa on Neuvostoliiton aluetta, oikealla Suomen puoleinen alue. Samana iltana ja seuraavana yönä kaatui kuvanottopaikan läheisyydessä alikersantti Veikko Ström, sotamiehet Jakobson ja Karjalainen haavoittuivat. Sissi Tauno Halttunen katosi noin 150 metriä kuvanottopaikasta Vellivaaran suuntaan olevan suon läheisyydessä, kun luutnantti Martti Kokon partio oli palaamassa Vellivaaran ja Lehmivaaran tielle (n. 2 km rajasta) tehdyltä partiomatkalta. Longonvaaran tapahtumista on kerrottu tarkemmin Taistellen Karhumäkeen -kirjassa ajalla 2. - 28.7.1941.
Sissit kuljettavat tonkalla ruokaa rajalle siirtyneen ns. kyttäyspartion miehille. Partio oli koottu kolmannen komppanian miehistä, joista suurin osa oli entisiä 24. rajakomppanian miehiä (Hattuvaaran ja Ilajan vartiostossa olleet rajavartijat). Takana olevan mäen kohdalta menee tie Longovaarasta Lehmivaaraan. Kuvan ottamisen jälkeen venäläispartio yritti tulla kuvanottopaikan kautta Longonvaaraan, mutta rajamiehet estivät vihollisen aikeet. Rajalinja raivattiin kesällä 1940 ja alkukesästä 1941 suomalaisten toimesta ja oikealla näkyvät puukasat ovat rajalinjalta raivattuja puita. Kuvan vasemmassa laidassa on Neuvostoliiton aluetta, oikealla Suomen puoleinen alue. Samana iltana ja seuraavana yönä kaatui kuvanottopaikan läheisyydessä alikersantti Veikko Ström, sotamiehet Jakobson ja Karjalainen haavoittuivat. Sissi Tauno Halttunen katosi noin 150 metriä kuvanottopaikasta Vellivaaran suuntaan olevan suon läheisyydessä, kun luutnantti Martti Kokon partio oli palaamassa Vellivaaran ja Lehmivaaran tielle (n. 2 km rajasta) tehdyltä partiomatkalta. Longonvaaran tapahtumista on kerrottu tarkemmin Taistellen Karhumäkeen -kirjassa ajalla 2. - 28.7.1941.
Lokakuun alun tilanne Porajärven alueella (KT 4/1985)
Sissit majoittuivat Suojärven Riuttavaaran kylään elokuussa 1941, ennen kuin siirtyivät taistelemaan lähes kuukaudeksi Irstajoelle
Kostamuksen ja Porajärven välinen silta 4.10.1941
Sissipataljoona etulinjassa Kostamuksen kylässä ja partiomatkoilla
Majuri Viljo Kivikko toimi ennen sotia 24. RjK:n päällikkönä Ilomantsissa ja Sissipataljoona yhden komentajana hän oli 5.10.1941-23.2.1942. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 23.2.1942 ja samalla hän siirtyi Rajajääkäripataljoona viiden komentajaksi.
Sissit nuotiolla Karhumäen eteläpuolen korvessa
Lokakuun alussa puna-armeija lähti
perääntymään ja sissit etenivät seuraavien kuukausien aikana taistellen Soutajärven, Juustjärven, Tsumoinvaaran, Stolbovajan, Kortassin, Saidoman, Uunitsan ja Vaaksausjärven kautta Karhumäen
kaupunkiin, jossa suomalaisia oli vastassa Knazevin johtama Karhumäen Operatiivinen osasto.
Juustjärven kylää 25. - 28.10.1941
Sissit majoittuivat Juustjärvelle 20. - 25. lokakuuta 1941 SA-kuva. Sissit kertoivat päiväkirjassa, että he majoittuivat mieluummin telttoihin kuin taloihin, koska kylän taloissa oli paljon russakoita ja lutikoita!
Juusjärven kylää kesällä 2018
Sissit olivat kolme vuorokautta Palolammen kylässä, josta matka jatkui kohti Saidomaa ja Käppäselkää. Palolammella sissit majoittuivat taloihin, joista yksi, päällystön asuttama talo, paloi 1.11.1941. SA - kuva
Sotilaat etenevät Palolammen kylästä itään, kohti Saidomaa ja Käppäselkää
Juustjärven kylä vallattiin Ässärykmentin ja Pärmin pataljoonan voimin lokakuun puolivälin jälkeen 1941. Sissipataljoona tuli seuraavana päivänä Juustjärvelle ja majoittui telttoihin kylän vieressä olevan järven rantaan. Juustjärveltä sissit jatkoivat Tsumoinvaaraan ja sieltä edelleen kohti Karhumäkeä. 27. lokakuuta sissit hyökkäsivät Tsolbovaja Goran kylään, siellä oli puna-armeijan JR 24, eversti Makarovin johtama joukko-osasto. Kylän valtauksessa kaatui sissipataljoonan ensimmäisestä komppaniasta viisi miestä saman tarkka-ampujan luoteihin, heistä kaksi ilomantsilaista. (Johannes Jeskanen, Onni Penttinen, sekä vänrikki Teuvo Suontaka, kersantti Toivo Luukkonen ja Toivo Karvonen)
Uunitsan kylä, jonka hallinnasta sissit taistelivat rajusti marraskuun alussa 1941
Kuvassa Tsopinan kylää marraskuussa 1941
Saidoman kylä, jossa sissit majoittuivat vahingossa pimeässä yössä kalmistoon, joka sijaitsi kuvanottopaikassa
Sissit Perälahden kylässä, lähellä Poventsanlahtea 17.11.1941 (SA-kuva)
Sissit etulinjassa Vansjärvellä ja Hiisjärvellä
Tsumoinvaarasta sissit siirtyivät Kortassin ja Palolammen kautta Saidomaan ja sieltä he tekivät kaksi sissimatkaa vihollisen selustaan. Uunitsan, Perälahden ja Vaaksausjärven alueella sissit olivat taistelemassa puna-armeijan JR 128 ja JR 131 joukkojen kanssa aina Karhumäen valtaukseen 5. - 7.12.1941 saakka. Karhumäestä sissit siirtyivät tammikuun alussa 1942 Hiisjärven ja Vansjärven alueelle etulinjaan. Helmikuussa Sissipataljoona siirtyi takaisin Karhumäen alueelle hiihtopartiointitehtäviin ja 21. helmikuuta pataljoona lakkautettiin. Tuolloin osa sisseistä siirtyi uuteen Rajajääkäripataljoona
viiteen ja loput muihin suomalaisiin joukko-osastoihin. Sissipataljoonan tappiot olivat 240
miestä kaatuneina ja haavoittuneina. 
Sissit partioimassa Voljärvellä tammikuussa 1942 SA-kuva
Sissit Lumbusissa 15.1.1941
Sissipataljoonan jatkosodan historiasta kertovan kirjan synty
Kirja on omistettu niille sadoille Sissipataljoonan miehille, jotka taistelivat kesän ja syksyn aikana 1941 itärajan takaisissa korpikylissä Valtter Vallin rykmenttiä vastaan. Apsurdia oli se, että suomalaisia sissejä vastassa olivat entiset suomalaiset punaiset ja kommunistit. Kirjassa mainitut tapahtumat ja nimet löytyvät pääosin eri yksiköiden sotapäiväkirjoista, joista olen koostanut Sissipataljoonan yhden historiikin Jatkosodan ajalta. Jotta kirjan tapahtumat olisivat autenttisia, olen käynyt useilla kirjassa mainituilla paikoilla niin suomessa, kuin venäjällä. Olen tuntenut kirjassa mainituista henkilöistä kymmeniä nuoruudessani (1950 - 1960 luvulla) ja työskennellyt heidän kanssa maatalous- ja metsätöissä, sekä kuullut heidän kertomuksia sota-ajan tapahtumista. Nämä kohtaamiset ja keskustelut arkisessa työssä ovat auttaneet minua kirjoitustyössäni. Nyt kaikki kirjassa mainitut henkilöt ovat kuolleet, mutta muisto heidän puheista ja ajatuksista on jäänyt mieleeni. 
Kuva Karhumäen harjanteelta joulukuussa 1941
Karhumäen hotelli kesällä 1942
Alla kuvassa ilomantsilaisia ja tohmajärveläisiä sissejä syyskuussa 1941. Vänrikki Lehden johdolla ryhmä lähti kuvanoton jälkeen noin viikon kestävälle partiomatkalle Vaatsilanjärvelle, jossa ilomantsilainen Hannes Tiittanen haavoittui miinaonnettomuudessa vakavasti. Kyseinen partiokertomus ajalla 17. - 23.9.1941 löytyy Taistellen Karhumäkeen kirjasta.
Taistellen Karhumäkeen kirja on jatkoa Itärajan Korpisoturit -nimiselle kirjalle, joka ilmestyi syksyllä 2018. Aiemmin julkaisemani teokset; Levinan miehet (2015), Kuolema Syvärillä (2016) ja Verinen marssi (2017) kertoivat JR 9 historiikin. Syksyllä 2020 ilmestyy Taistelu Tolvajärvellä, joka kertoo Jääkäriprikaatin, HRR ja URR taisteluista Ilomantsissa, Tolvajärvellä ja rajan takana Onkamuksessa ja Vuohtjärvellä kesällä ja syksyllä 1941.
Taistellen Karhumäkeen Kirjaa on saatavana nettikirjakaupoista paperisena kirjana tai e-kirjana. Miellyttäviä lukuhetkiä suomalaisen sotahistorian parissa!
Ote kirjasta:
Sissipataljoona
yhden ensimmäinen komppania eteni 27.10.1941 Tsumoinvaaran kylästä Stolbovajan
suuntaan.
”Tsumoinvaaran viimeisessä talossa oli suomalaisia, jotka kertoivat,
että Stolbovajassa on tuhat venäläistä. Lähdimme pelonsekaisin tuntein etenemään
lumisateessa kuusimetsän läpi menevää polkua kohti Stolbovaja Goran kylää. Aamun
sarastaessa näimme edessämme korkean vaaran, jonka päällä tiesimme Stolbovajan
kylän sijaitsevan. Nousimme vaaran päälle ja jäimme pitämään taukoa kyläaukean reunaan.”
”Luutnantti
Kokko määräsi komppaniamme levittäytymään kylää reunustavalle ojalinjalle,
josta lähdimme etenemään harvapuustoista metsää eteenpäin, kohti Stolbovajan
kylää. Ensimmäiset miehet olivat nousemassa harvaa koivikkoa kasvavan matalan mäen
päälle, kun sen takana olleet venäläiset avasivat konekivääritulen
suomalaisjoukkoja kohti. Ensimmäiset miehet haavoittuivat suopellon reunassa ja
ensiksi haavoittunutta vänrikki Holmaa alettiin kuljettaa taaksepäin. Vänrikki
Vuori käski pellon reunaan tulleet miehet perääntymään lähtöasemiin. Sissit ylittivät
avoimen suopellon ja heidän perässänsä tulleet venäläiset sotilaat huusivat Uraa-huutoa.”
”Vänrikki Suontaan päästyä metsän reunassa
olevan joukkueensa luokse, hän lähti etenemään pistoaidan suojassa aukean
reunaa kohti. Suontaka pääsi etenemään vain noin 20 metriä asemien eteen, kun aukean
takaa, paksun koivun suojasta, venäläinen tarkka-ampuja ampui Suontakaa. Vänrikki
Suontaka kaatui maahan. Joukkueen varajohtaja rajakersantti Toivo Luukkonen ja
korpraali Onni Penttinen juoksivat hakemaan kaatunutta vänrikkiä suojaan. Kun
Luukkonen ja Penttinen olivat nostamassa vänrikkiä ylös, tarkka-ampujan luoti
kaatoi Luukkosen ja hän valahti maassa makaavan vänrikki Suontaan päälle. Korpraali
Onni Penttinen heittäytyi maahan ja yritti vetää vänrikkiä suojaan. Penttisen
noustessa ylös, koivun takana olleen tarkka-ampujan kivääri paukahti ja luoti
osui Penttistä rintaan. Kolme urhoollista sotilasta oli kohdannut määränpäänsä
Stolbovajan kylän edessä olevalla aukealla."
"Ilomantsilainen rajajääkäri Johannes
Jeskanen kuuli Penttisen avunhuudot ja hän päätti lähteä auttamaan
rajamiestoveria. Jeskanen eteni lyhyin syöksyin kaatuneitten miesten luokse.
Jeskasen perästä lähti juoksemaan Toivo Karvonen. Tarkka-ampuja ampui Johannes Jeskasen
aiemmin kaatuneitten tovereitten läheisyyteen. Hetkeä myöhemmin Toivo Karvonen
oli päässyt kaatuneitten tovereiden luokse ja hän huomasi, että Jeskanen
nytkähteli kuolinkouristuksissa. Karvonen otti Jeskasesta kiinni, aikoen vetää
asetoverin turvaan. Aukean takaa koivun suojasta paukahti vielä kerran kuoleman
ase. Karvonen kaatui neljän asetoverin viereen suolle. Viisi saman komppanian
miestä makasi yhdessä läjässä Stolbovaja Goran kylän lähellä olevalla aukealla.
Ensimmäinen komppania oli maksanut kalliilla verellä aamullisen hyökkäyksen
Stolbovajan kylään.”
Taistelu Tolvajärvellä niminen kirja ilmestyy syksyllä 2020!
Karhumäen taistelu jatkuu vielä tänään disinformaation keinoin
Lopuksi hiukan asiaa Sandramohin joukkohaudoista, jotka sijaitsevat Karhumäen itäpuolella Pindusin ja Povetsan puolivälissä. Venäjä on viimeisen vuoden aikana esittänyt disinformaatiota, väittämällä Sanramohin haudoissa olevan venäläisiä vankeja, jotka suomalaiset olisivat teloittaneet jatkosodan aikana. Olen tutkinut suomalaisjoukkojen sotapäiväkirjoja Karhumäen valtauksen 5.12.1941 ja siitä eteenpäin helmikuulle 1942 saakka. En huomannut niissä viitteitä venäläisten teloituksista Karhumäen ja Poventsan alueella. Venäläisiä kuoli Karhumäen alueella käydyissä taisteluissa tuhansia talvella 1941-1942. Yksinomaan Karhumäen valtauksessa marras-joulukuussa venäläisten tappiot oliva 8 300 sotilasta. Naapurissa eivät ihmiset muista sitä, että Josef Stalin tapatti vuosina 1936 - 1938 tuhansia suomalaista Sandramohin metsässä. Nyt Venäjän sotahistoriallinen seura etsii todisteita, ettei siellä ole Stalinin tapattamia suomalaisia, vaan suomalaisten tappamia venäläisiä sotavankeja. Varmaan sieltä saattaisi löytyä venäläisiäkin sillä Stalininkanavan rakennustöiden aikana Stalinin määräyksestä teloitettiin tuhansia ihmisiä ja myös venäläisiä vankeja! Andrey, jonka koti on Karhumäellä, pyysi keväällä minua mukaan "haravoimaan" Karhumäen pohjoispuolen metsiä Vansjärven alueella. Hän on vuosien mittaan kaivanut kymmeniä kaatuneita Karhumäen alueelta ja hän on löytänyt useita suomalaisvainajia.
Karhumäen valtauksessa vangittiin noin 2 300 venäläistä sotilasta, osa heistä antautui itse suomalaisille. Majuri Valter Vallin joukoissa oli satoja suomalaisia ja myös paljon inkeriläisiä ja venäjän karjalaisia. Näistä suomen sukuisista satoja antautui suomalaisjoukoille joulukuussa 1941. Vangitut neuvostosotilaat sijoitettiin aluksi Karhumäen länsipuolelle perustettuihin vankileireihin, joista pääosa oli neuvostoarmeijan 1930-luvulla rakentamia. Yksi suomalaisten sotavankileireistä sijaitsi Karhumäen pohjoispuolella. Karhumäellä oli sodan aikana suomalaisten sotavankileiri nro 31. Tutkin sen päiväkirjoja uteliaisuudestani ja niistä voi lukea seuraavaa. Otan tähän ajanjakson 30.5.1944 - 14.7.1944. Koko jatkosodan aikaisten päiväkirjojen avaaminen tässä yhteydessä veisi liian paljon tilaa blogistani.
Onko sotahistoriallisen seuran seuraavana tutkimuskohteena Petroskoista Syvärin suuntaan noin 15 kilometrin päässä Derevjannojen kylän lähellä sijaitseva Krasnyy Bor metsä, jonne on haudattu lähes tuhat Josef Stalinin tapattamaa suomalaista tai suomen sukuista henkilöä?
Jätetään politikointi sikseen ja odotellaan, mitä Venäjän sotahistoriallisen seuran "tutkimukset" tuovat tullessaan ja mitä disinformaatiota saamme heiltä.
Suomalaisten vankina oli jatkosodassa noin 67 000 neuvostovankia, joista kolmasosa menehtyi pääosin sairauksiin vankileireillä. Suomalaisilla oli jatkosodan aikana ruokapula jonka vuoksi myös vankileireillä kärsittiin nälästä. Jatkosodan aikana vangit ja sotilaat sairastuivat moniin erilaisiin tauteihin mm. keltakuumeeseen ja punatautiin.
Alla Lars Westerlund (toimikunta): Talvi-, jatko- ja Lapinsodan sotavanki- ja siviileirit - kirjasta taulukko neuvostovankien vankileireistä, niissä kuolleista ja telotetuista vangeista. Taulukot on poimittu Ilta Sanomat nimisen lehden nettisivulta! Tilastojen mukaan ainoastaan 203 Neuvostoliiton vankia ammuttiin jatkosodassa ja heidän hautaamispaikat löytyvät alla olevasta luettelosta. Pääosa ammutuista on esiintynyt suomalaisessa sotilaspuvussa kiinniottohetkellä tai on yrittänyt karata.
Taistelu Tolvajärvellä niminen kirja ilmestyy syksyllä 2020!
Karhumäen taistelu jatkuu vielä tänään disinformaation keinoin
Karhumäen valtauksessa vangittiin noin 2 300 venäläistä sotilasta, osa heistä antautui itse suomalaisille. Majuri Valter Vallin joukoissa oli satoja suomalaisia ja myös paljon inkeriläisiä ja venäjän karjalaisia. Näistä suomen sukuisista satoja antautui suomalaisjoukoille joulukuussa 1941. Vangitut neuvostosotilaat sijoitettiin aluksi Karhumäen länsipuolelle perustettuihin vankileireihin, joista pääosa oli neuvostoarmeijan 1930-luvulla rakentamia. Yksi suomalaisten sotavankileireistä sijaitsi Karhumäen pohjoispuolella. Karhumäellä oli sodan aikana suomalaisten sotavankileiri nro 31. Tutkin sen päiväkirjoja uteliaisuudestani ja niistä voi lukea seuraavaa. Otan tähän ajanjakson 30.5.1944 - 14.7.1944. Koko jatkosodan aikaisten päiväkirjojen avaaminen tässä yhteydessä veisi liian paljon tilaa blogistani.
Karhumäen vankileiri lähellä Kriviä
Kesäkuun alussa vankileiri nro 31 oli neuvostovankeja 191 ja vankien lukumäärä pysyi vakaana koko kesän ajan. Vangit tekivät päiväkirjojen tietojen mukaan rakennus- ja tietöitä lähes jokaisena päivänä. Vankien avulla pyöritettiin myös itä-karjalan sahalaitoksia. Kesän 1944 aikana muutama vanki karkasi vankileiriltä, osa heistä saatiin kiinni. Karanneita vankeja ei päiväkirjojen mukaan teloitettu, vaan heille annettiin ns. raipparangaistus. Sotavangit siirrettiin 4.7.1944 venäjän sotatoimien alta Karhumäestä Ruhtinaanmäkeen ja silloin vankien määrä oli 190, eli vankien vaihtuvuus ja kuolleisuus oli todella pientä. Kysymys kuuluukin, mikä on Venäjän sotahistoriallisen seuran tavoite Sandramoh hautojen avaamisella ja mitä he hakevat tällä disinformaatiolla???? Suomalaisten vankileirit tarkastettiin vuosittain Punaisen ristin toimesta ja jos oli puutteita vakien kohtelussa niihin puututtiin. Toki vankileireillä kuoli paljon vankeja sotavuosien aikana, osasyynä oli aliravitsemus ja sairaudet. Sellaiset vangit, jotka saatiin kiinni suomalaisen sotilaan vaatteissa, usein teloitettiin heti kiinnioton jälkeen. Samalla tavalla toimi myös puna-armeija. Onko sotahistoriallisen seuran seuraavana tutkimuskohteena Petroskoista Syvärin suuntaan noin 15 kilometrin päässä Derevjannojen kylän lähellä sijaitseva Krasnyy Bor metsä, jonne on haudattu lähes tuhat Josef Stalinin tapattamaa suomalaista tai suomen sukuista henkilöä?
Jätetään politikointi sikseen ja odotellaan, mitä Venäjän sotahistoriallisen seuran "tutkimukset" tuovat tullessaan ja mitä disinformaatiota saamme heiltä.
Suomalaisten vankina oli jatkosodassa noin 67 000 neuvostovankia, joista kolmasosa menehtyi pääosin sairauksiin vankileireillä. Suomalaisilla oli jatkosodan aikana ruokapula jonka vuoksi myös vankileireillä kärsittiin nälästä. Jatkosodan aikana vangit ja sotilaat sairastuivat moniin erilaisiin tauteihin mm. keltakuumeeseen ja punatautiin.
Alla Lars Westerlund (toimikunta): Talvi-, jatko- ja Lapinsodan sotavanki- ja siviileirit - kirjasta taulukko neuvostovankien vankileireistä, niissä kuolleista ja telotetuista vangeista. Taulukot on poimittu Ilta Sanomat nimisen lehden nettisivulta! Tilastojen mukaan ainoastaan 203 Neuvostoliiton vankia ammuttiin jatkosodassa ja heidän hautaamispaikat löytyvät alla olevasta luettelosta. Pääosa ammutuista on esiintynyt suomalaisessa sotilaspuvussa kiinniottohetkellä tai on yrittänyt karata.
Jatkosodan sotavankileirit
Jatkosodan sotavankileirit
Siviilileirit
Siviilileirit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti