Kesäloma kotimaassa 2021

Lähes joka kesänä, aiempina vuosina, olen käynyt Suomen vanhassa karjalassa ja samoilla reissuilla Venäjän karjalassa. Runsas vuosi sitten alkanut koronapandemia sulki rajat, ja nyt on tulossa toinen kesä peräkkäin, ettemme pääse rajan taakse Venäjälle.

Kolatselän kylä 2017

Edelliselle kesälle oli suunnitelmissa lähes viikon reissu Aunukseen, Syvärille, Syvärin rantakyliin, Petroskoihin ja aina Karhumäkeen saakka. Tavoitteena oli tutustua Aunuksen luostareihin ja kirkkoihin, sekä asemasodan aikaisiin tukikohtiin Syvärin takana Ostassa. Koronan takia suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Tälle kesälle on suunnitelmissa lomailua kotimaassa. Minulla ei ole kesälomaa, koska jäin eläkkeelle lähes vuosi sitten, mutta täytynee sovittaa lomareissu johonkin väliin! Koronarokotteen toisen annoksen olen saanut 31.5.2021, joten matkailu sen puolesta onnistunee. Toki on muistettava varotoimet rokotuksista huolimatta, koska rokotteet eivät anna 100 % suojaa koronaa vastaan. Täällä Ilomantsissa ja monissa muissa paikoissa on huvittava tapa ihmisillä, he pitävät maskia siten, että nenä on maskin ulkopuolella ja joillakin maski on kaulan päällä. Eipä taida maskista olla silloin suojaa virukselta!?

Keskoin tsasouna Nurmoilassa kesällä 2019

Elo-syyskuun vaihteeseen ole varannut hirsimökin viikoksi Saariselältä, joten ainakin sinne ollaan menossa vaeltamaan ja nauttimaan Lapin lumoavasta luonnosta. Saariselkä onkin tullut tutuksi vuosikymmenten aikana vaelluskohteena. Ensimmäisen reissun Kiilopäälle ja Saariselälle tein muistaakseni syksyllä 1974 tai 1975. Kävimme silloin poikaporukalla Kiilopään tunturilla vaeltamassa ja samalla reissulla nousimme myös Saanatunturille. Siitä reissusta vaelluskipinä alkoi kyteä ja jonkin asteinen Lapin hulluus on kutsunut minua Lapin tuntureille lähes joka kesäkuu. Syksyllä 2020 vaelsimme viikon Saariselällä ja olimme silloin yötä pienessä hotellihuoneessa. Silloin heräsi ajatus, että olisiko aika siirtyä sähköpyöräkantaa vaelluksilla? Harkinnassa on sähköpyörän vuokraaminen ensi syksynä, syynä iän tuomat kolotukset lonkissa ja polvissa. Lisäksi pyörällä pääsee kauemmaksi päivän aikana ja voisi piipahtaa aiempina vuosikymmeninä käydyissä autiotuvissa. Esimerkkinä mainitsen Luulampi, Suomunruoktu, Rautulampi, Vellinsärpimä ym.

Saariselkää syksyllä 2020

Eläkkeellä on ollut jokaiselle päivälle jokin askare, joten ”laakereille lepäämään” en ole jäänyt. Kirjoittelin talvella Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kirjan. Toivon, että kirjasta nykypolvi saa tietoa edesmenneistä sankarivainajista. Tutkin kirjan teon lomassa sotahistoriaa ja myös paikallishistoriaa. Kirjoittelen niistä juttuja Kettusviesti -nimiseen lehteen. Menneenä talvena meni aikaa Leijonien presidentin tehtävissä, mutta onneksi se tehtävä siirtyy toisille harteille heinäkuun alussa ja saan panostaa enemmän aikaa harrastuksiini.

Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kirjasta löytyy 566 sodissa menehtyneiden, Ilomantsissa syntyneiden tai asuneiden tiedot. Kirjaa myydään Ilomantsin kirjakaupassa ja lisäksi useissa verkkokirjakaupoissa paperisena ja ekirjana sekä äänikirjana. 

Kesän alussa poltamme leijonien kanssa noin 8 ha metsää ja muitakin töitä on kalenteriini merkitty kesäkuun loppuun mennessä tehtäviksi. Ensimmäinen vuosi eläkkeellä on ollut työn täyteinen, mutta työn tekemisen ajankohdat ja määrän voi nyt itse määrätä.

Eläkkeellä ollessa on jäänyt aikaa myös rakkaalle vaellusharrastukselle 2021

Kulotus Kivilahdessa 7.6.2021

Kulotusalue ennen polttamista 7.6.2021

Kulotusalueen reuna-alueet kasteltiin vesisäiliöön asennetun vesitykin avulla ennen polttamista. Vesisäiliö täytetään lähijärvestä vesipumppujen avulla. Vesitykkiin vesi johdetaan säiliön omasta pumpusta. Vesitykin kantama on 40 - 60 metriä ja vesisäiliön tilavuus on 7 - 8 kuutiometriä. Säiliö tyhjenee 15 - 20 minuutissa ja tällä kertaa vettä "ruiskuttelimme" kulotusalueelle reilusti yli 160.000 litraa.

Kulotus aloitetaan aina myötätuulen puolelta

Kulotuksessa metsänpohja palaa ja kasvuolosuhteet ovat paremmat kuin perinteisessä menetelmässä

Kulotuksessa syntyy paljon savua ja huolestuneet ihmiset soittelivat hätäkeskukseen. Paikalla kävi myös helikopteri varmistamassa savun lähteen. Olemme kulottaneet jo yli 20 vuotta Itä-Suomessa, joten meillä on "pikkuisen" kokemusta metsän kulottamisesta. Kulotukseen osallistui 14 miestä ja jälkivalvontaa hoidamme neljä vuorokautta. 

Kulotuksen jälkeä

Alla kuvia ja juttua valtakunnan rajalta

Lahnajärvi 29.5.2021, järven takana rajavartioston partiomaja

Virmajärven rajavesi 29.5.2021. Saaressa Stolbovan vuoden 1617 rajatolppa (III/277/577), josta vanha raja jatkui suoraan itään, Telmajärven, Hullarin, Verkkolammen ja Retajärvien kautta Iljanvaaraan. Rutnikan eli Ylä Vuottojärven yläpuolella sijaitseville Retajärville on matkaa itäpisteeltä noin 13 kilometriä. Rajan takana Virmajärven kohdalla on kaksi valvontarajaa, joista ainakin toisessa on alakuvassa näkyvä "sähköaita", siinä on matalajännitteinen tunnistus. Onneksi rajan takana on varmistuksia Suomen suuntaan. Suomesta harva on menossa itään, mutta idästä saattaa olla tulossa "porukoita" länteen. Mielenkiintoinen yksityiskohta rajan takana on se, että hirvet, karhut ja sudet kulkevat sähköaidan viertä useiden kilometrien matkoja, yrittäen päästä aidan toiselle puolelle! 

Vanha kartta Ilomantsin itäkylistä. Itäpisteestä oikealle olevan Ilomantsin alueen Neuvostoliitto valtasi talvisodan aikana. Venäläisillä on entisen Laatikkoahon ja Mieronahon välisellä alueella vartiosto. Muistan erään kesän 2000-luvun alussa, kun olimme erään kaverini kanssa Lahnajärven eteläpuolen kankaalla tutustumassa sukuhistoriakirjatyön tiimoilta rajalinjaan. Tuolloin venäläiset ampuivat koko päivän raskaalla konekiväärillä vartioaseman länsipuolella olevalla ampumaradalla. 

Jatkosodan alkaessa heinäkuussa 1941 Lahnajärven torpassa oli vartioimassa rajalinjaa URR 1. eskadroona. 10.7.1941 kello 17.00 alkoi hyökkäys kohti Hullaria, se pysähtyi Telmajärven lähellä olleen Virmajärvenpuron länsipuolelle. Purolla käydyissä taisteluissa kaatui tai haavoittui viisi suomalaista. Kaatuneet haudattiin väliaikaisesti ensin Ilomantsin sankarihautausmaalle ja he olivat Väinö Kontkanen (315351), Unto Niemi (315384) ja Väinö Reponen (315336).  Hyökkäys jatkui seuraavana päivänä Hullarin kylän länsipuolelle, noin 800 metriä Hullarista länteen. Hullarinpuron varressa hyökkäys pysähtyi ja rakuunat joutuivat olemaan asemasodassa venäläisjoukkojen kanssa useiden päivien ajan. Suomalaisjoukot sytyttivät puron takaisen kankaan tuleen, jotta saisivat venäläisten miinoitukset tuhottua, mutta mäntykangas paloi ukkoskuurojen tuomien vesisateiden ja vihreän kasvuston  takia huonosti. Metsäpalolla oli tarkoitus myös häätää Hullaria puolustavat venäläiset itään Vuottojärvien suuntaan, mutta savutusyritys kuivui kokoon. Hullarin länsipuolen taisteluissa kaatui heinäkuun puolivälissä viisi rakuunaa ja yksi mies katosi. Kaatuneet olivat Yrjö Honkala (315240), Antti Pelttari (315213), Niilo Pentzin (315389), Vilho Siïkanen (315242), Eero Viitamäki (315269) katosi ja Aulis Liukkonen (316042). Suluissa oleva numerosarja on miesten tuntolevyn numero.

Alla kuvasarja Lahnajärven ja Iljanvaaran väliseltä alueelta 1920 - 2018!

Osa valokuvista on Kuolismaan Kettusten sukuseuran arkistosta.

Vuottoniemen koillispuolella oli Retajärvi ja sen takana suoalueen reunassa oli aiemmin valtakunnanraja. Kuvassa Retajärven rajalla rajakoulun oppilaat. Vuottoniemeltä Retajärvelle 2.10.1922 lähtenyt rajavartija Niilo Jokinen katosi partiomatkan aikana ja hänen epäiltiin joutuneen murhan kohteeksi. Epäiltynä oli kaksi ilomantsilaismiestä Herman Eronen ja Ivan Potkonen, jotka tavattiin muutamaa päivää myöhemmin Retajärven kämpältä. Miehet haastettiin oikeuteen, mutta tuomioon ei löydetty päteviä syitä ja miehet vapautettiin.  Retajärven alueella oli 1930-luvulla suuret savottatyömaat valtion ja Repola Wood Oy:n metsätyömailla. Hakkuualue ulottui aina valtakunnan rajaan saakka.

Iljanvaaran metsänvartijantalo 1927 (vanhalta rajalta noin 1 km länteen). Metsänvartijana toimi tuolloin Antti Auvinen ja hänen vaimo oli Hanna Maria. Hanna Maria kaapattiin samana kesänä venäjälle ja hän pääsi palaamaan vasta syksyllä takaisin Suomeen. Auvisten jälkeen metsänvartijatalo oli hetken aikaa tyhjänä. Metsänvartijantalon lähin naapuri oli Pahkalammen vartio.  

Pahkalammen vartioasema talvella 1938

Salmijärven uusi vartioasema kesällä 1939

Lahnajärven aliupseerivartion aitta kesällä 1926 (Rajamme vartijat 1930)

Lahnavaaran torppa 1933 Uuno Peltoniemi, Museovirasto. Torpassa asui 1920-luvulla metsänvartija Matti Koljonen ja Anna Liisa Koljonen. Hullarissa metsänvartijana oli Antti Kärkkäinen.

Lahnajärven torppa. Kuva Uuno Peltoniemi, Museoviraston kuva. Lahnavaaran torppa toimi 1920-luvun alusta saakka rajavartioston vartiotupana ja jatkosodan alussa kenttävartiostona.

Sotilaat nousemassa Lahnavaaran torpalle syksyllä 1944 SA-kuva

Lahnajärven torppa heinäkuussa 1944 SA-kuva

Lahnavaaran torpan paikka kesällä 2021

Lipputangon tai palotornin valuja Lahnavaaran päällä

Karsinan tai kuopan paikka Lahnavaaran päällä

Noin kilometri Virmajärvestä itään. Telmajärvi kesällä 1933 Uuno Peltoniemen kuva, Museovirasto

Virmajärvi kesällä 2021, alla Virmajärvenpuron alkuosaa

Hullarin mäelle Lahnajärveltä johtava tie kesällä 1933; Uuno Peltoniemi, Museovirasto. Hullarin metsänvartijan taloon perustettiin syksyllä 1935 rajavartioston puhelinvartio, jossa rajapartiot kävivät ottamassa yhteyttä Kuolismaan asemaan.

Vuottoniemen tsasouna 1933, Uuno Peltoniemi Museovirasto

Feudor Potkonen pokiensa kanssa Vuottoniemen kylässä 1930-luvun lopulla

Vuottoniemen silta ja uittomiehet 1930-luvun loppupuolella. Vuottoniemen kylä oli siltojen takana ja pisin silta, josta päästiin kylään oli 130 metriä pitkä. Alla vanha epäselvä lehtikuva sillasta. Vuottoniemen asukkaista suurin osa oli kreikkalaiskatollista ja useimmissa taloissa oven ulkopuolella oli ketjuihin ripustettuna Käzastja, jossa vierailijat pesivät kätensä. Sisälle pimeään tupaan tultaessa vaatteet heitettiin seinillä oleviin nauloihin. Seinän vierustoilla oli pitkät penkit, joissa osa talon väestä tai savottalaisista nukkui. Tuvassa oli yleensä yksi pitkä pöytä ja sen ympärillä "rahit".  Huoneen nurkassa oli kaappi tai pari, joissa säilytettiin astioita ja liinavaatteita. Suuri uuni keskellä taloa piti talon lämpimänä talvikausina. Vuottoniemelle tehtiin tietä, mutta se päättyi ennen sotaa Roukkeen särkille ja sieltä oli vajaa peninkulma kylään.

Roukkeenjärvelle päättyi Kuolismaasta maantie, siitä eteenpäin Vuottoniemelle mentiin jalan tai hevosella

Vuottojärvi 1938

Otto Kettunen ja kaksi muuta ilomantsilaista uitossa Koitajoella Kuolismaasta Vuottonimen suuntaan keväällä 1938

Varpajoella uittomiehiä keväällä 1938

Tie Hullariin, kuva otettu Itärajan korpisoturit kirjaa varten kesällä 2018

Palataanpa välillä nykyaikaan! Heinäkuussa alkaa marjastuskausi, jos toukokuun viimeisten öiden hallat eivät tuhoa satoa. Marja- ja sienisatoa on kerättävänä aina syyskuulle saakka, joten en vielä ehkä pääse kiikkustuoliin lepäilemään!

Eläköityminen on monille ihmisille vaikeaa, sillä monet meistä työssä olleista on kiinnittynyt työvuosien aikana liikaa työkavereihin ja muu sosiaalinen kanssakäyminen on jäänyt vähemmälle. Pitkä työura yhdessä firmassa ja sen jälkeinen eläkkeelle siirtyminen on aina ongelmallista. Erilaisten haasteiden etsiminen ja harrastukset tuovat kuitenkin mielihyvää ja tekemisen meininkiä myös eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Erilaiset liikuntamuodot ja ennen kaikkea luonnossa liikkuminen on syytä ottaa päivittäisiin rutiineihin, jotta meidän fysiikka ja psyyke säilyisivät vireänä mahdollisimman monta vuotta eläköitymisemme jälkeen.