Enska Kettunen: Espanjantauti vs. Koronavirus (Spanish flu vs coronavirus)

Oli syystalvi 1919. Suomen sisällissota oli päättynyt vuotta aiemmin. Itsenäiseksi julistautuneen valtion punaiset ja valkoiset rakensivat yhdessä uutta ja parempaa tulevaisuutta. Elettiin marraskuun loppua Ilomantsin ja Suojärven rajaseudulla kylmässä ja tuulisessa säässä. Ilomantsin itäpuolen salomailla, Kuuttivaaran päällä, asui metsänvartija Pekka Tanskasen perhe. Perheen aikamiespoika, metsätyömies Martti Tanskanen, oli mennyt syyskuun lopussa Suojärvelle savottaan. Marraskuun viimeisinä päivinä hän tuli takaisin kotiin. Martti oli sairastunut viikkoa aikaisemmin yskään ja kovaan kuumeeseen. Kun kuume oli väliaikaisesti hellittänyt, Martti hiihti heikoilla voimilla asumattomien korpien läpi kotiinsa Kuuttivaaraan. Martti sairasti espanjantautia. Tautiin oli sairastunut metsätyömaalla useita metsätyömiehiä. Sairauden vakavuutta ei Martti ei kuitenkaan tiennyt. Huhuja vakavasta taudista he olivat kuulleet jo kevättalvella 1919, kun Suojärven eri kylissä sairastui ja kuoli espanjantautiin kymmeniä ihmisiä. Ensimmäisenä espanjantautiin kuoli Suojärvellä 29.10.1918 vasta 41 vuotias Ioann Feodorov Jyrkinen. Tauti levisi kevättalvella 1919 talosta taloon, mutta tautiin sairastuneiden määrä laski kesän 1919 aikana. Syksyllä 1919 tautiin sairastui vielä ihmisiä Suojärvellä ja muissa syrjäkylissä.
Martin päästyä kotiin hänen voitinsa huononi ja lopulta henkeä haukkova mies kuoli omaan vuoteeseen. Joulukuun puolivälissä Pekka Tanskasen perheestä kuolivat Martin lisäksi ensin Pekan vaimo Anna, tytär Iida ja tyttären lapsi. Myös talon isäntä Pekka Tanskanen sairastui ennen joulua. Sairaus eteni nopesti ja Pekan voimien ehtyessä hän ei jaksanut enää lämmittää tuvan suurta uunia. Pekka meni viimeisillä voimilla navettaan ja antoi lehmille useamman päivän heinäannokset. Sen jälkeen hän vetäytyi viimeisillä voimilla tuvan uunin päälle nukkumaan. Kilometrien päässä asuva lähin naapuri tuli joulun aatonaattona käymään kylässä ja löysi Pekan henkitoreissa kylmän uunin päältä. Pekka sairasti useita kuukausia Ilomantsissa, mutta hänen työkykynsä ei palannut enää tautia edeltävälle tasolle. Aluksi ei ymmärretty, mikä tauti oli kyseessä, mutta myöhemmin selvisi, että se oli espanjantauti (N1H1).

Espanjantautiin kuoli maailmassa vuosina 1918 - 1921 kymmeniä miljoonia (30 - 100 miljoonaan) ja suomessakin lähes 20 000 ihmistä,mutta joidenkin tilastojen mukaan 25 000. 2000-luvun alussa tutkittiin vanhoja ihmisiä, jotka olivat sairastaneet 1918 - 1919 espanjankuumeen. Heidän verestä löydettiin taudin aikana kehittyneitä vasta-aineita ja saatiin myös elvytettyä virusta tutkimuskäyttöä varten. Koronavirus Covil 19 levisi talvella 2019 - 2020 Kiinasta Eurooppaan, ensin Italiaan ja Espanjaan ja myöhemmässä vaiheessa ympäri maailmaa. Tartuntoja saa miljoonat ihmiset ja siihen kuolee arvioiden mukaan 200 000 - 1 000 000 ihmistä. Valkovenäjällä ei esiinny koronaa, koska siellä ihmiset lääkitsevät itseään juomalla votkaa ja saunovat kovasti, Lukasenkon puheiden mukaan? Koronavirukseen kuolee huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Espanjantautiin. Poikeuksena Italia ja Espanja, joissa sairastuneista kuolee 1 - 2 %. Espajnatautiin kuoli noin 3 % sairastuneista. Syynä Koronaviruksen pienempään kuolleisuuteen on karanteenit, paremmat hoitomenetelmät ja ihmisten paremmat elinolot.Yhtenevyyttä espanjataudissa ja koronaviruksessa on taudin pitkä kesto 2 - 3 viikkoa ja molemmissa sairauksissa tauti etenee joillakin keuhkokuumeeseen ja myöhemmässä vaiheessa keuhkot tuhoutuvat. Sairastin talvella 1957 -1958 aasialaisviruksen. Sairaus kesti kolmatta viikkoa ja kuume nousi 41 asteeseen. Sairaudesta jäi astma ja suuri määrä allergioita. Talvella 1967 - 1968 sairastuin Honkongilaiseen virukseen ja olin poissa koulusta kolme viikkoa. Molemmat taudit olivat todella vaikeita ja myös useilla koronaan sairastuneilla tauti on rankka koettelemus.

Perustietoja sairastuvuudesta Ilomantsissa ja Suojärvellä vuosina 1918 - 1920.

Talvella 1917 ja 1918 kausi-infulenssa levisi ympäri suomea ja kesään 1918 mennessä suomalaisia kuoli infulenssaan ja erilaisiin tauteihin (toisintokuume, punatauti, keuhkotauti). Osasyynä suureen kuolleisuuteen olivat vankileirit, joissa aliravitut punaiset kuolivat tauteihin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan suomessa oli pulavuosia. Ihmiset kärsivät nälänhädästä ja sen tuomista sairauksista. Ruoka oli yksipuolista ja aliravisemus johti ihmisten vastustuskyvyn alenemaan. Maaliskuussa vuonna 1918 Kansasissa virustauti siirtyi linnuista ihmiseen ja yhden maanviljelijän kautta lähistöllä olleeseen yhdysvaltojen sotilasleiriiin. Sotilaiden siirtyessä laivalla Ranskaan, he veivät taudin mukanaan Eurooppaan. Tauti levisi kevään aikana Raskasta Englantiin ja myöhemmässä vaiheessa Espanjaan. Tauti nimettiin espanjantaudiksi. Toukokuussa 1918 saksan länsirintamalla sama kuumetauti levisi sotilaiden keskuudessa ja sitä luultiin aluksi toisintokuumeeksi (ns. ampumahautakuume). Kesäkuussa kuumetauti levisi laajemmalle Euroopassa ja se todennettiin infulenssaksi (tauti nimettiin espanjantaudiksi). Suurissa kaupungeissa tauti levisi katastrofaalisen nopeaan tahtiin. Oireina olivat korkea kuume, yskä ja lihassärky ja tauti muuttui muutamien päivien jälkeen keuhkosairaudeksi (infulenssapneumonia). Korkea kuume vaivasi sairastuneita aluksi muutamia päiviä, jonka jälkeen osalla potilaista kuume laski. Kuumeen laskettua 3 - 4 päivän päästä tuli keuhkokuume. Espanjantauti kesti yhdestä viikosta kolmeen viikkoon ja kuolemaan johtaneissa tapauksissa kuolema tuli keskimäärin 10. päivän seuduilla. Taudin muututtua keuhkokuumeeksi keuhkoihin kertyi verta- ja nesteitä, jotka aiheuttivat hapenpuutetta ja sen seurauksena sinisyyttä sairastuneissa. Yhtenä merkkinä taudin etenemisestä keuhkoihin oli korvien ja huulten sinistyminen. Erikoisinta sairaudessa oli, että se aiheutti 20 - 40 vuotisissa ihmisissä eniten oireita. Toinen aalto tuli syyskuussa 1918 ja tässä vaiheessa virus oli muuttunut tappavammaksi. Tauti tappoi ihmisiä yhdysvalloissa ja euroopassa nopeammin kuin ensimmäisen aallon aikana. Talveen 1918 mennessä kymmeniä miljoonia oli kuollut virukseen ympäri maailmaan. Talvella pandemia rauhoittui euroopassa, mutta Suomeen kolmas aalto tuli keväällä 1919 ja sen aikana tauti levisi myös Suomen syrjäisempiin kyliin. Helsingissä sairastui talvella 1918 - 1919 yli 30 000 asukasta espanjankuumeeseen. Kuolleisuus espanjantaudissa oli suomessa keskimäärin noin 0,5 % sairastuneista, mutta poikkeuksiakin esiintyi.

Jos vertaa 1900-luvun alkuvuosien kuolleisuutta maassamme, niin Ilomantsissa ja Suojärvellä kuoli vuosina 1911 - 1920 noin 20 henkeä/1000 ihmistä. Seuraavana vuosikymmenenä 1921 - 1930 kuoli 15 henkeä tuhatta ihmistä kohti. Kainuussa ja Lapissa kuolleisuus oli tuolloin pienempää (12 - 13 henkeä vuodessa/1000 ihmistä). Ennen sotaa, vuosina 1931 - 1939 Suojärven kuolleisuus laski 12 henkeen/1000 ihmistä, mutta Ilomantsissa kuolleisuus oli edelleen 15 henkeä tuhatta ihmistä kohti. Vähiten kuolleita noina vuosikymmeninä oli Utsjoella, Kuusamossa ja Kuhmossa, alle 12 henkeä/1000, syynä lienee ollut kuntien syrjäisyys ja harvaanasutus. Silloiset sanomalehdet kirjoittivat näkyvästi "Kittilän kirkonkylässä kuoli muutamassa kuukaudessa yli 40 henkeä ja Inarissa espanjantauti oli tuhoisaa. Tauti alkoi tammikuussa ja huhtikuuhun mennessä oli kuollut tautiin 300 inarin 1700 asukkaasta. Kirkonkylässä oli vain muutama terve mies ja he kävivät lämmittämässä sairastuneiden taloja, jotta sairaat eivät paleltuisi koteihinsa."

Maailmanlaajuisesti espanjantautiin sairastui 20 - 30 % väestöstä ja kuolleisuuden mediaani oli hiukan yli 3 %. Huhtikuussa 2009 levinneen sikainfulenssan aiheuttanut viruksen (H1N1) rakenne oli samanlainen kuin espanjantaudissa.

Kuuttivaaran kartat

Palaamme takaisin sadan vuoden takaisiin tapahtumiin Ilomantsissa.
Kuulin alla olevan tarinan edesmenneeltä Kuolismaan asukkaalta 1990-luvulla. Olen tarkentanut sitä eri tietolähteistä saamilla tiedoilla. Kävin kesällä 2002 Salmijärvellä ja Kuuttivaarassa, joissa ei ollut enää taloja. Kuuttivaaran metsänvartijan talosta ja talousrakennuksista oli jäljellä vain kivijalat. Vaaralta oli kaadettu kaikki puut ja talon paikalla kasvoi suuria koivuja ja leppiä. Tie, joka vei aiemmin taloon, oli katoamassa karuun maisemaan. Kuuttivarassa koettiin toinen tragedia heinäkuussa 1944, kun venäläinen desanttijoukkue tappoi teloittamalla 14 suomalaista sotilasta Kuuttivaaran riiheen, saunaan ja taloon. Mutta se on toisen jutun aihe.

Liusvaaran ja Salmijärven välinen tie 1900-luvun alussa

Kuuttivaara sijaitsi Ilomantsin Kuolismaan ja Salmijärven kylien välissä. Kuuttivaaralla oli syrjäinen metsänvartijatila. Ilomantsin itäkylissä oli vuosien 1850 - 1930 aikana metsänvartijatiloja seuraavissa kylissä: Pönttökangas, Hankavaara, Kuolismaa, Iljanvaara, Tapionaho, Hullari, Kasisvaara, Kuismala, Terkkälä, Megri, Leppäsenaho, Kuuttivaara, Suojärvi, Vaaksausjärvi, Elinlampi, Saarijärvi, Sulkulampi, Hylkysyrjä ja Lokalahti.

Espanjantauti toi kuoleman Kuuttivaaraan

Kuuttivaara on entisen Suomelle kuuluneen Ilomantsin itäkylien vanha metsänvartijoiden asuinpaikka, joka sijaitsi aivan Ilomantsin ja Suojärven rajalla. Kuuttivaara oli laajojen metsien, soiden ja siintävien vaarojen maa. Metsiä Kuuttivaaran saloilla oli 1800-luvulla sinertävään kaukaisuuteen saakka. Korkeat kuuset kohottivat latvansa vaaran päällä korkeuksiin ja tupsulatvaiset petäjät huojuivat hiljaisuuden keskellä. Siellä korpien kätköissä asuivat Kuuttivaaran asukkaat ylhäisessä yksinäisyydessään. Möhköstä Kuuttivaaraan oli matkaa viisi peninkulmaa ja Liusvaarasta 16 - 17 kilometriä, Salmijärveltä 12 - 13 kilometriä. Kuuttivaara sijaitsi lähellä Kuopion ja Viipurin rajaa, juuri ja juuri Ilomantsin puolella. Kuuttivaara toimi vedenjakajana, sillä sen huippu oli 272 metriä meren pinnasta ja se oli alueen korkein vaara. Ensimmäinen kirjattu tapahtuma Kuuttivaarasta löytyy kesältä 1830, kun venäjältä levisi metsäpalo Liusvaaran ja Kuuttivaaran alueelle. Vanhat ihmiset kertoivat, että sinä kesänä rajakylät olivat useita viikkoja paksun savun peitossa. Metsät olivat vuosikausia mustana palojen seurauksena ja vasta 1800-luvun lopussa puusto oli uusiutunut entiselleen. Mistä Kuuttivaaran nimi on tullut? Samanlaisia paikannimiä löytyy Karjalan alueelta Pälkjärveltä ja vastineet Vuonteleesta Kuutinselkä, Ilomantsissa Kuuttikangas ja Antreaan pitäjästä "Kuuttila". Nykyisen Suomen puolella on kolmetoista Kuutti-nimeen liittyvää paikannimeä. Kuuttivaaran etymologinen selitys on se, että kuutti tarkoittaa hylkeen poikasta, kuuttien talvehtimispaikkaa, melomavenettä tai laivan jalusköyttä. Mikään näistä selityksistä ei ole uskottavia, koska Kuuttivaara oli 272 metriä korkea vaara ja siellä ei ole ollut koskaan kuutteja. Kuuttivaaran nimi on voinut tulla myös sukunimestä ja näin olisi mahdollista, että siellä vaaralla olisi joskus asunut Kuutti-niminen mies? Kuutti-nimisiä henkilöitä on asunut Suojärvellä useita ja varmaankin joku heistä on asunut jossakin vaiheessa Kuuttivaarassa. Suojärvellä asuneista Kuutti nimisistä vanhin lienee Arhippa Andreinpoika Kuutti s. 1600-luvun lopulla ja hän asui Suojärven Kaitajärvellä. Hänen lapsistansa osa oli starovetseja eli vanhauskoisia, kuten oli minun isomummonikin. Näistä Arhipan lapsista ja lapsenlapsista osa muutti asumaan Suojärven Moisenvaaraan ja osa Vuonteleeseen. Vuonteleessa asui vuosisadan vaihteessa useita Kuutti nimisiä Petrisenvaaralla.

Vaaksauksen kartta vuodelta 1928

Jotta tapahtumat ja tarinan päähenkilön Pekka Tanskasen suku selviää lukijalle, kerron Pekan suvusta ja hiukan myös Liusvaaran alueen metsänvartioista eli silloin heitä kutsuttiin metsänvahdeiksi. Kymmenen kilometrin päässä Kuuttivaarasta, Suojärven pitäjän pohjoisosassa, oli Vaaksausjärvi, jossa asui Kuuttivaaran Tanskasten lähimmät asukkaat. Sinne oli muuttanut viisikymmentä vuotta aiemmin 1830-luvulla Tarasi ja Jevdokia Juppien perhe Suojärven Vegaruksesta. Tarasi Juppi oli alueen ensimmäinen metsänvartija ja hänen jälkeensä siellä toimi useita metsänvartioita, viimeisenä heistä oli Korpiselän Yläjärven kylässä asunut Kiril Pyy. Kuuttivaaralla toimi kaksikymmentävuotta metsänvartijana sonkajalainen Iisakki Kukkonen, joka oli syntynyt 7.2.1838. Viisikymmentävuotias Kukkonen oli ilmoittanut kesällä 1877, että hänelle riittää yksin asuminen ja hän lähtee keväällä 1878 takaisin kotikylään Sonkajaan. Kukkonen oli asunut Kuuttivaaran itäpuolella pienessä hirsimökissä yksin ja sen kunto oli huonontunut viimeisten vuosien aikana. Kuuttivaaralle tarvittiin keväällä 1878 uusi metsänvartija. Salmijärvellä metsänvartijana toimineen Henrik Tanskasen vanhin poika Pekka Tanskanen (s.06.12.1952 Ruskealan Ruisselän kylässä) lupasi muuttaa Kuuttivaaraan. Pekka lähti syyskuun alussa 1877 Salmijärveltä isänsä Henrikin (29.08.1820 Ruskeala) ja äitinsä Reginan os. Hirvonen (s.11.05.1829 Sortavalan Saarajärven kylässä) kanssa Kuuttivaaraan. Perhe rakensi syksyn aikana Kuuttivaaran korkeimmalle paikalle saunan. Pekka aikoi muuttaa seuraavana keväänä Kuuttivaaralle ja asua saunassa ensimmäiset kuukaudet, ennen uuden talon valmistumista. Vanha metsänvartijantalo oli huonossa kunnossa ja siihen Pekka ei aikonut muuttaa. Metsänvartijatilan pinta-ala oli 57,7 ha ja tilan nimi oli maakirjoissa Valtion asutustila R:no 4.

Salmijärven metsänvartija Miihkali Timoskainen 70-vuotiaana vaimonsa Marian kanssa.

Miihkalin vaimo Maria oli 20-vuotta nuorempi.

Henrik ja Regina Tanskasella oli viisi lasta, Anna s.30.09.1850 (puoliso Juho Nissinen s.1.4.1837 Sonkajassa), Petter s.06.12.1852, Henrik s.8.7.1856, Maria s. 1.5.1859 (puoliso Heikki Leppänen s.25.3.1842 Enossa), Matti s.24.02.1862. Katrina 03.06.1864 (puoliso Makarij Bogdanov s. 1879), Regina s. 27.07.1867, k. 30.10.1867, Thomas 1874.
Henrikin vaimon Reginan isä oli metsänvartija Petter Hirvonen ja äiti Anna Silvennoinen. Pekka Tanskasen isä Henrik oli siirtynyt Ruskealasta Salmijärvelle metsänvartijaksi 1860-luvulla ja Henrik kuoli 13.10.1889. Hänen tilalle Salmijärven metsänvartijaksi tuli Miihkali Timoskainen s.10.7.1853 Kuolismaassa (Jakunvaara), k.7.4.1928 Salmijärvellä. Timoskaisen jälkeen Salmijärven metsänvartijana toimi 1930-luvun loppuun saakka kuuluisa karhunkaataja ja kaukopartiomies Mikko Krökki s.9.7.1895 Suojärven Vegaruksen kylässä. Mikon vaimo oli Liusvaaralainen Marfa Jermeintytär Martiskainen s.1899. Henrik Tanskasen poika, Henrik Tanskanen s.8.7.1856, oli metsänvartijana Liusvaaran Näätänimellä. Hänellä oli vaimona Anna Liisa Savolainen s. 17.04.1857. Heillä oli ainakin yksi poika August Johannes, joka syntyi 22.3.1880. Leppäsenahossa joka sijaitsi Liusvaaran ja Salmijärven välillä toimi metsänvartijana Mikko Lyhykäinen. Samalla tilalla metsänvartijana toimi aiemmin Siidor Vlasoff s.14.9.1855, hänen jälkeensä Jefim Larioninpoika Vlasov s.12.1.1870 ja myöhemmin mummoni pikkuserkut Jehki ja Vassu Vlasoff.

1930-luvun Salmijärven kyläkartta. 1. Kämppä, 2. Tsasouna, 3. Rajavartiosto, 4. Miihkalin talo, 5. Savusauna, 6. Mikko Krökkin metsänvartijantalo, 7. Hautausmaa.

Nykyään Salmijärven kylä on metsittynyt ja pellot ovat hävinneet maisemasta. Entisen Alajärven kahluupaikan kohdalla on huonokuntoinen silta. Salmijärvellä asui 1800-luvulla mm. Mihail Ljokkin s. 1825, jonka vaimona oli isomummoni Fevronia Vlasovin täti Jeudokia Vlasov s. 1829. Lisäksi siellä on asunut Vasilei Pusun s. 1779 sukua, sekä Pajari, Timoskainen ja Daniilov nimisiä sukuja. Vasili oli vanhauskoinen ja kylän rikkain mies. Häntä kutsuttiin Vaska-pohataksi, sillä talo oli suuri ja Vaskalla oli yhdeksän hevosta, joilla hän ajeli perheensä kanssa kerran vuodessa Vegaruksen praasniekkoihin. Vaskalla ja Melania Pajarilla oli kaksi poikaa, Artemei ja Mihei. Artemei muutti Vegarukseen ja Mihei jäi Salmijärvelle.

Salmijärven metsänvartijantila, kuva vuodelta 1930

Pekka Tanskanen ja Anna Liisa Meriläinen (s.05.10.1853 Kuuksenvaarassa) vihittiin avioliittoon tammikuun alussa 1878 Ilomantsin kirkossa. Alkuvuoden 1878 nuoripari vietti Ilomantsin Kuuksenvaaran kylässä Anna Liisan vanhempien luona. Anna Liisan isä Anders ja äiti Ulrika olivat torppareina Kuuksenvaara nro 3. tilalla. Pekka ja Anna Liisa hiihtivät huhtikuun puolivälissä 1878 Ilomantsista ensin Möhköön ja yöpyivät rautaruukin asuintalossa. Matkaa jatkettiin seuraavana päivänä Kuolismaahan. Pariskunta yöpyi Kuolismaan kylävaaran rinteessä sijaitsevassa metsänvartijantalossa. Metsänvartijan talossa yöpyneiden matka jatkui seuraavana aamuna Jakunvaaran kautta suurille salomaille, jossa aiempina vuosina vain harvat metsästäjät ja metsänvartijat olivat käyneet. Nuorella parilla oli koko elämiseen tarvittavat tavarat kelkassa, jota Pekka veti pitkän narun perässä. Vaimo Anna Liisa autteli miestä pahimpien mäkien yli. Korkein vaara oli Jakunvaara, jossa asui Timoskaisia. Onneksi kevät oli edennyt pitkälle, hanki kantoi ja aurinko paistoi pitkälle iltaan. Illalla kuutamo loisti itäiseltä taivaalta ja maisema oli valoisa, vaikka aurinko oli mennytkin jo taivaanrannan taakse. Aviopari oli tehnyt taivalta jo 25 kilometriä, kun he saapuivat korkean vaaran alapuolella virtaavalle joelle. Joki oli sula ja pariskunta kiersi Kuuttilammelle ja sieltä he lähtivät nousemaan korkean vaaran päälle. Vaaran päällä kasvoi suuria honkia ja korkeita kuusia. Vaaran korkeimmalla kohdalla näkyi suurten mäntyjen katveessa pieni hirsirakennus. ”Tämä on se paikka, jonne rakennamme ensi kesänä talon”, sanoi Pekka nuorikollensa. ”Tuon savusaunan rakensin viime kesänä täällä käydessä ja siellä voimme asua tämän kevään ja kesän”. "Huomenna aloitamme kaataa puita taloa ja navettaa varten". Pekka otti kelkasta puisen lapion, jolla hän loi lumet savusaunan oven edestä. Pian ovesta alkoi nousta savua, sillä Pekka oli sytyttänyt tulet kivistä rakennettuun uuniin. Yö oli kylmä, pakkanen paukkui lähelle kahtakymmentä astetta. Sisällä hirsimökissä oli lämmintä ja nuoripari sain nukkua ensimmäistä yötä omassa majassa. Huhtikuu oli keväällä 1878 keskimääräistä kylmempi ja myös lunta oli saatu talven aikana normaalivuosia enemmän. Yöpakkaset jatkuivat huhtikuun loppuun saakka, mutta pääsiäisen aikaan päivälämpötilat nousivat jo plussan puolelle.

Joki Salmijärven ja Liusvaaran välisellä metsätaipaleella keväällä 1927

Aamulla aikaisin Pekka otti kirveen ja pokasahan olkapäille ja aloitti kaataa savusaunan ympärillä olevia suuria puita. Ensimmäisten päivien aikana syntyi pienen savusaunan ympärille metsään aukko, joka oli täynnä kaadettuja puita. Seuraavien viikkojen aikana puut vedettiin pieniin kasoihin ja kevään edetessä taloon ja talousrakennuksiin tarvittavat puut oli kaadettu, karsittu ja kuorittu. Kesäkuussa Pekan isä Henrik ja Vaaksausjärven Jupit tulivat Kuuttivaaraan auttamaan nuorta perhettä elämän alkuun. Kaadetut ja kuoritut hirret kuljetettiin hevosen vetäminä tulevan talon viereen. Talon kivijalka tehtiin savusaunan ympäriltä nostetuista kivistä. Kivijalan päälle nousi kesän mittaan suuri hirsirakennus, johon tehtiin syksyyn mennessä tupa ja kamari. Talon keskelle Pekan isä teki kivistä uunin ja sen päälle nousi kivistä muurattu savupiippu. Elokuun ensimmäisellä viikolla oli useina öinä hallaa ja nuoren parin perunat paleltuivat. Sää lämpeni elokuun puolivälissä uudelleen ja lämpimistä ilmoista sai nuoripari nauttia syyskuun loppuun saakka. Syyskuussa talo sai katon ja nuoripari pääsi muuttamaan omaan taloon lokakuun loppuun mennessä.

Tie Salmijärvelle kesällä 1930

Pekka ahkeroi talven metsätöissä ja seuraavan kesän aikana päästiin tekemään pihapiiriin navetta- ja talousrakennuksia. Keväällä poltettiin kaski ja kaskimaalle kylvettiin ensimmäiset perunan ja viljan siemenet. Kesä oli lämmin aina syyskuulle saakka. Kesällä Pekka toi Kuolismaasta ensimmäiset lehmät ja lampaat, jotka pääsivät talveksi upouuteen navettaan. Lokakuun alussa sää muuttui kylmäksi ja lokakuun toisella viikolla satoi maahan paksun lumivaipan. Tuulen suunta muuttui lokakuun lopussa etelään ja lämmin ilmanvirtaus sulatti lumipeitteen. Pekka ja Anna Liisa sai syksyllä 1879 lähes kaikki elämiseen tarvittavan ruoan Kuuttivaaran tilalta. Kalaa saatiin läheisestä Kuuttilammesta ja Pekka metsästi riistaa taloa ympäröivistä koskemattomista salomaista. Suurten erämaiden keskellä asuminen ei ollut aina ruusuilla tanssimista. Kesäkausina lehmiä ja lampaita piti vartioida, kun karhut ja sudet kiersivät keskellä korpea olevaa tilaa. Talvisin pariskunta eleli omissa oloissa, sillä liikkuminen paikasta toiseen onnistui vain suksilla. Kuuttivaaralle ei ollut teitä, ainoastaan vanhoja eräpolkuja. Pekka hoiti maataloustöiden ohella metsänvartijan tehtäviä ja usein Anna Liisa sai olla viikkokausia yksin salomökissä. 1880-luvun alkupuoleen mennessä talon ympärille Pekka oli Anna Liisan kanssa saanut aikaan neljän hehtaarin suuruiset pellot. Pellot olivat kivisiä ja monta kertaa Pekka noitui kivisiä peltoja kyntäessään. Vuodet vierivät ja taloon syntyi lapsia, joista osa kuoli jo ennen syntymää. Petter niminen poika syntyi 21.9.1880. Seuraavana syntyi tytär Kristiina 31.06.1883. Useiden keskenmenojen jälkeen syntyi 15.9.1886 tytär Iida Loviisa. Hänestä tuli äidin lemmikki. Sitten perheeseen syntyi vielä Martti. Pojasta kasvoi vanttera, samanlainen kuin oli talon isäntä.

Savottakämpällä tukkijätkiä ja kämppäemäntä kuva vuodelta 1928

Elämä kaukana salolla asettui uomiinsa ja perhe eli omaa muusta maailmasta eristettyä elämää. Euroopassa ja myös suomessa levisi talvella 1889 - 90 ryssännuha, eli nykyisin sitä sanotaan infulenssaksi. Infulenssa levisi ensin varuskunnissa, mutta keväällä 1890 jo Ilomantsin väestössä esiintyi infulenssaa. Rynssännuhasta puhuttiin myös Kuuttivaarassa.
Ryssänflunssaa Tanskaset eivät saaneet, sillä sen talven he asuivat omissa oloissaan. Muutaman kerran vuodessa perhe kävi kauppareissuilla Ilomantsissa, Pekan vanhempien luona Salmijärvellä ja muutamia kertoja lähinaapureissa, jotka olivat kymmenen kilometrin päässä Vaaksausjärven kylässä. Lähimpään taloon Vaaksausjärven rantaan oli salomaiden kautta huonot kulkuyhteydet ja kylässä käytiin pari kolme kertaa vuodessa. Vaaksausjärvellä oli neljä taloa, joista vanhin Vaaksauksen metsänvartijantalo oli rakennettu järven länsipuolella olevan korkean vaaran päälle. Metsänvartijana toimi aiemmin 1830-luvulta lähtien Tarasi Juppi niminen mies s. 1812. Mies oli kuollut jo vuosisadan vaihteessa ja hänen poika Miina isännöi 1910-luvulla metsänvartijantaloa. Talossa asui Miinan lisäksi vaimo Maria ja seitsemän lasta, joista kaksi oli poikia ja viisi tyttöä. Metsänvartija Jupin talo vastapuolelle, toiselle puolelle kapeaa järveä, oli laakean vaaran päälle rakennettu kolme taloa. Niissä asui ensimmäisen maailmansodan aikaan Jefim, Ivan ja Jakov Juppien perheet, sekä Koivusten perhe. Vaaksauksen taloja kutsuttiin Juppilaksi, Keskitaloksi ja Mikkolaksi. Metsänvartijantalossa asui työnjohtaja ennen talvisotaa työnjohtaja Laine. Vaaksauksessa toimi ennen sotia 1930-luvulla metsänvartijana Kilil Pyy, joka syntyi 31.5.1890 Korpiselän Yläjärven kylässä. Hänen isänsä Mihail Pyy s. 8.11.1857 toimi Vegaruksen metsäpiirin metsänvartijana vuosisadan vaihteessa.

Kuva Salmijärven rannalla olevasta valtionmetsästä 1929

Salmijärven vartiosto

Vuosisadan vaihteessa Tanskasen lapset kävivät kiertokoulua Liusvaarassa ja Kuolismaassa. Tytär Kristiina avioitui 28. tammikuuta 1907 talollisen Vasili Ruttosen (s.7.8.1997) kanssa. Vasilin kotitalo oli Ägläjärvellä ja Kristiina muutti asumaan miehensä kotitilalle. Kristiina sai Vasilin kanssa kuusi lasta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Kuuttivaaralaiset saivat elää omassa rauhassa. Muutamia venäjälle pakoon lähteviä miehiä kävi vuoden 1918 aikana Kuuttivaaran talossa, muuten elämä sujui entiseen malliin. Iida-tytär oli saanut lapsen vuonna 1917 ja kun mies oli talvet savottatöissä Suojärven alueen metsätyömailla, Iida asui talvet isänsä kotona Kuuttivaarassa...

Uuno Peltoniemen ottama kuva Liusvaaran palotornista kesällä 1930

Syksy 1919 oli kolea ja kylmä. Marraskuun lopussa Martti-poika oli tullut savotasta kotiin sairastamaan. Miehellä oli savotassa noussut korkea kuume ja kun se paheni, hän päätti lähteä sairastamaan kotiin. Viikon päästä marraskuun lopussa Martti kuoli kuumetautiin. Aluksi ei ymmärretty, mikä tauti oli kyseessä, mutta myöhemmin ymmärrettiin, että se oli espanjantauti (N1H1) eli virustauti, johon kuoli maailmassa kymmeniä miljoonia ja suomessa 18 800 ihmistä (mukana on vankileireillä infulenssan kuolleet punaiset). Martin ruumis siirrettiin riiheen odottamaan parempia rekikelejä, jolloin päästäisiin viemään kuollut Möhköön haudattavaksi.

Metsäkämppä Ilomantsin Valkeajoella (Museovirasto/Kimy Kustannus Oy:n kokoelma)

Joulukuussa sairastui Pekan vaimo Anna Liisa espanjantautiin. Anna Liisa kuoli jouluviikolla 1919. Tautiin oli tuolloin sairastunut myös talon Iida-tytär pienen kolmivuotiaan poikalapsensa kanssa. Jouluviikolla Pekka sairastui myös samaan kuumetautiin ja juuri ennen joulua, Pekan tytär Iida ja pieni lapsi kuolivat Kuuttivaaran talon eteiseen. Pekka oli kovassa kuumeessa ja hän ei jaksanut enää hakea puita tuvan lämmittämiseen. Myös lehmät navetassa jäivät ilma hoitajaa, mutta onneksi Pekka antoi lehmille viimeisen kerran navetassa käydessä reilusti heiniä ja vettä. Pekka pakeni kylmää nousemalla tuvan uunin päälle. Metsänvartijana Vaaksauksessa toiminut Mina Juppi ihmetteli, kun Kuuttivaarasta ei ollut kulunut koko syksyn aikana mitään.

Salmijärveä kesällä 2002. Reissulla kävin Salmijärvellä ja Kuuttivaarassa

Miina Juppi lähti joulun aatonaattona aikaisin aamulla hiihtäen katsomaan, mitä naapureille kuuluu. Jupin saapuessa Kuuttivaaralle, hän löysi talon kylmillään. Pihamailla oli rikkumaton lumipeite. Pahaa aavistaen Miina meni Kuuttivaaran talon sisään. Kylmän eteisen lattialla makasi talon tytär Iida kuolleena. Toisessa kädessä hänellä oli lypsysanko. Iidan vieressä makasi kolmivuotias poika kuolleena. Miinan aavistukset olivat käyneet toteen. Hän avasi tuvan oven ja huomasi, että tupa oli kylmä. Tuvassa oli hämärää ja hetken päästä Miinan katse löysi tuvassa olevan sängyn. Sängyssä makasi kuolleena talon emäntä Anna Liisa Tanskanen. Miinan ihmetellessä, missä on Pekka- isäntä, hän kuuli uunin päältä vaimeaa voivotusta. Miina Juppi meni Pekan luokse, kysyen mitä oli tapahtunut, mutta Pekka oli kuoleman rajamailla ja hänen puheestansa ei saanut selvää. Miina kuuli kuitenkin, että Martti on riihessä kuolleena. Miina nosti eteisestä kuolleet tuvan lattialle, kävi puita liiteristä ja sytytti tulet tuvan suureen uuniin. Tämän jälkeen Miina Juppi hoiti navetassa olleet eläimet ja riensi takaisin Vaaksaukseen. Hän tuli iltayöstä naapurin rouvan Kaisa Koivusen kanssa takaisin Kuuttivaaraan. Kuolleet siirrettiin riiheen, tupa lämmitettiin ja Pekka Tanskaselle annettiin ruokaa ja kuumelääkettä. Pekka pääsikin jalkeille jouluaattona, mutta hän sairasteli huhtikuulle 1920 saakka. Huhtikuussa 1920 tuli Vaaksauksesta neljä miestä, jotka veivät riiheen siirretyt neljä kuollutta suksiahkioilla Möhköön haudattavaksi. Pekka itse ei jaksanut lähteä mukaan, vaan kävi vasta kesällä rakkaimpiensa haudoilla Möhkön kalmistossa.

Pekka Tanskanen sai Metsähallitukselta 30-vuotisen metsänvartijaurasta keväällä 1909 hopeisen mitalin ja rahapalkinnon pitkästä, täsmällisestä ja uskollisesta palvelusta. Hopeamitalin päällä luki teksti "Uutteruudesta". Pekka kuoli vapaussodan jälkeen, mutta Kuuttivaara ei jäänyt tyhjilleen. Korkean vaaran päällä, metsien ympäröimän peltoaukean keskellä, vanha talo seisoi uljaana, uhaten aikaa. Talo sai uudet asukkaat 1930-luvulla. Sinne muutti asumaan Jakunvaaran Timoskaisia ja osan aikaa siellä asui Vlasoffeja, jotka Talvisota ajoi Kuuttivaaralta joulukuun alussa 1939 evakkoon.

ps. Oikeudenpöytäkirjoista vuodelta 1933 löytyy pakkohuutokauppailmoitus, jossa Kuuttivaaran tila on ollut ulosotossa. Tilan omistajiksi on merkitty Pekka Tanskasen oikeudenomistajat Parasgeva Tanskanen ja hänen pojat Onni ja Väinö Tanskanen? Tarinan mukaan Kuuttivaaran metsänvartijantupa oli suuri ja siellä majoittui savottakausina kymmeniä metsätyöläisiä.