Karjalaisuus veressä

Olen asunut koko ikäni Ilomantsissa, mutta syrjähyppyjä olen tehnyt Helsinkiin, Joensuuhun, Kiteelle, Järvenpäähän ja Hämeenlinnaan. Perimmältäni olen kuitenkin Pogostalainen, sainhan Pogostan taudinkin ensimmäisten joukossa Ilomantsissa. Koen olevani samalla kertaa Pogostalainen, Ilomantsilainen ja Karjalainen.

Yllä ilmakuva Kuolismaan kylästä, jota isämme suku, Kettuset asuttivat vuodesta 1696 saakka

Ilomantsi tunnettiin jo satoja vuosia sitten Pohjois-Karjalan ensimmäisenä Pogostana (Veropitäjänä). Tunnetuimpia Pogostia olivat 1500-luvun alussa Ilomantsin lisäksi Sortavala, Kurkijoki ja Salmi. Pogosta nimityksiä annettiin 1400–1500 luvuilla venäläiskarjalaisella alueella aluehallinnon suurimmille kylille. Ilomantsin Pogostaan kuului aiemmin lähes koko Pohjois-Karjalan alue, aina Oulunläänin rajaan saakka. Vielä 1500-luvun alkupuolella rajan takana oleva Repolan kylä oli Ilomantsin pogostan aluetta. Ensimmäiset tunnetut pogosta mainitaan venäjällä jo vuonna 945, eli nimitys venäjällä on todella vanhaa. 1400–1500 -luvuilla Pogostan kylissä oli pakanuuden uhripaikkoja ja joihinkin kyliin oli rakennettu pakanuuden pyhättöjä. Myöhemmässä vaiheessa näistä pakanuuden aikaisista paikoista tuli markkinapaikkoja. 1500 – luvulla Pogosta nimi annettiin jo useimmille pitäjille esim. Suojärven Pogosta, Korpiselän Pogosta, Pyhäjärven Pogosta, Repolan Pogosta jne... Pogostat olivat venäjän vallan aikana hallinto- ja veronkantokeskuksia ja kristinuskon leviämisen myötä pitäjän kirkko rakennettiin markkinapaikkana tunnetulle paikalle. Nykyisten Ilomantsin kirkkojen (luterilaisen ja ortodoksisen) välissä, Ilomantsin järven rannalla, oli jo isonjaon aikana käräjätalo, jossa pidettiin Ilomantsin pitäjän käräjiä. Ruotsinvallan aikana perustettiin Käkisalmen lääni, johon liitettiin seitsemän Pogostaa (Pitäjää) ja Ilomantsia lähin Pogosta oli Suojärvi. Luterilaisten muuttaessa Savosta itään, Pogostien rinnalle tulivat kirkkopitäjät ja ne syrjäyttivät myöhemmässä vaiheessa Pogosta-sanan. Ilomantsi lienee nykyään ainut Pogosta-nimeä käyttävä kunta Suomessa. Nimitys on oikeutettu, sillä Ilomantsi oli ensimmäinen ja suurin Pogosta Pohjois-Karjalassa.

Kuolismaan Kettusten kantatila Matinvaarassa 1900-luvun alussa. Tuolloin ukkini Pekka Kettunen asui talon vasemmassa päädyssä ja Jussi Kettusen perhe oikealla.

Sama paikka heinäkuussa 2006

Karjalaisuuden määritelmät ovat vuosien saatossa muuttuneet alkuperäisestä. Karjalaiset ovat iloisia, värikkäitä ja nopeita puhumaan. On sanottu, että Karjalaiset ovat iloisia, vaikka surua on sisuskalut täynnä. Karjalaisuus on esiintynyt minussa kaipuuna etsiä juuriani sukututkimuksen keinoin, kirjoittamalla sotahistoriakirjoja ilomantsilaisista tai Ilomantsin lähialueen taistelupaikoilta, pääosin kesän 1941 taistelujen osalta. Kesän 1944 tapahtumista on paljon kirjoitettu ja kesän 1941 hyökkäyssodan aika on jäänyt vähemmälle huomiolle. Viimeisin kirjani ilmestyy syksyllä 2020 ja sen tarina alkaa Ilomantsin Haapovaaran kylästä. Kirjani nimi on "Hyökkäys Tolvajärvellä" ja nimensä mukaan kirjassa kerrotaan eniten Tolvajärven alueen taisteluista kesällä 1941. Kävin kesällä 2019 kaksi kertaa Tolvajärven maisemissa tutustumassa tulevan kirjani maisemiin ja niillä matkoilla tunsin olevani juurillani, Karjalan kauneimmilla kankahilla. Sotahistoriaa käsittelevä kirjani kertoo Tolvajärven taisteluista kolmesta eri näkökulmasta, sillä olen kirjoittanut Tolvajärven kesän 1941 taisteluista suomalaisten, saksalaisten ja venäläisten päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Merkittäviä eroja kertomuksissa ei ole ja ne kukin toivat oman lisämausteen taistelujen kulun selvittämisessä. Sen kuitenkin havaitsin, että venäläiset vihasivat Tolvajärvellä saksalaisia enemmän kuin suomalaisia sotilaita. Joissakin kertomuksissa he kirjoittavat, että tuhosivat "saksalaissijat" veneisiin Ristisalmella, mutta todellisuudessa veneissä oli suomalaisia sotilaita. Merkittävintä oli se, että venäläisten joukoissa (JR 126 ja JR 52) oli paljon karjalaisia, inkeriläisiä ja myös suomalaisia kommunisteja. Ilomantsin rintaman komentajana toimi suomalaissyntyinen eversti Valter Valli, komppanianpäällikköinä toimivat yliluutnantit Toivo Aaltonen ja Ville Vainio. Tykistön komentajana Ilomantsin ja Korpiselän alueella (71. divisioona) toimi suomalaissyntyinen everstiluutnantti Toivo Tommola. Tolvajärven alueen venäläisten rintamakomentajana oli suomalaissyntyinen kapteeni Paavo Kataja. Eli veli veljeä vastaan silloin kesällä 1941 taisteltiin! Olen kirjoittanut kirjoissani aina myös paikallishistoriaa ja tässä viimeisessä kirjassani kohteena ne ovat Korpiselän ja Suojärven eri kylien historialliset kohteet. Kirjani päähenkilö ja sotatapahtumien kertojana on tällä kertaa Pihtiputaalta kotoisin oleva Ensio, joka palveli Jääkäripataljoona seiskan toisessa komppaniassa. Tavallisesti kirjoitan sotapäiväkirjoista ja veteraanien kertomuksista kerrottuja tarinoita jonkun "oikean" sotilaan kertomana. Myös kirjoissa mainitut henkilöt ovat oikeita, päiväkirjoista poimittuja henkilöitä. Kolmessa edellisessä kirjassani näiden päähenkilöiden sukulaiset ovat ottaneet yhteyttä ja kiittäneet minua siitä, että olen kirjoittanut heidän lähiomaisesta sillä tavalla, kuin tarinan kertojana olisi ollut tämä sukulainen. Teuvo Suontaan veljen lapset tapasin viime syksynä Helsingin reissulla ja keskustelimme Teuvon elämästä ennen sotaa ja sodan aikana.

Tolvajärven matkailumaja heinäkuussa 1941, jolloin se oli 23. Kenttäsairaalan osasto SA-kuva. Alla Matkailumaja syksyllä 2019 

Karjalaisuuden kaipuu on vienyt minut vuosittain rajan taakse, isäni ja äitini suvun maisemiin Kuolismaahan, Melaselkään, Suojärvelle, Korpiselkään ja muihin karjalaisten asuttamiin asuinpaikoille. Myös Venäjän karjala ja Aunuksen seudut ovat tulleet minulle tutuiksi vuosien saatossa. Tänä kesänä olin järjestämässä matkaa Aunukseen, Syvärille, Petroskoihin ja Karhumäkeen, mutta koronapandemian suljettua itärajan, matka jäi toteutumatta. Toivottavasti tämä Universaalinen pandemia laantuu pian ja pääsen suunnittelemaan matkan uutta ajankohtaa ensi kesälle.

Profeetta Eliaan tsasouna Tolvajärvellä, alla sama paikka syksyllä 2019

Karjalaisista on myös sanottu, että he ovat vilkkaita ja älykkäitä ihmisiä, joilta puuttuu kestävyyttä. Omalta kohdaltani voisin yhtyä kahteen edellä mainittuun, tosin älykkyyden määritelmä on kuitenkin veteen piirretty viiva, josta voi olla montaakin eri mieltä. Kestävyydessä olen ollut hyvä aina lapsuudestani saakka. Harrastin lapsuudessa pitkänmatkan juoksuja ja sain kilpailuista lähes joka kesä kotiin tuomisina, milloin lusikoita, lautasia tai kaulaan ripustettavia mitaleita. Vanhemmalla iällä olen vuosikymmeniä käynyt vaeltamassa Lapin tuntureilla ja Kuusamossa ja siellä jos missään tarvitaan kestävyyttä. Viimeisessä työpaikassani olen ollu kohta 36 - vuotta, joten siinäkin on ollut kestävyyden tuntua. Nopeahan minä olen ollut tekemisissäni jo lapsuudesta saakka ja siitä olen saanut palautetta työtovereiltani. Mummoni Anna Purmonen os. Tsusunen oli kerkeä jaloista ja myös puhe oli hänellä nopeatahtista, venäläisten sanojen höystämää, Suojärven murretta. Isomummoni Fevronia Hourenja Vlasov syntyi Megrin luostarin mailla 1852 ja oli ollut samanlainen vipeltäjä kuin mummoni Anna ja äitini Raakel. Eräs ystäväni Aunuksesta sanoi kerran minulle: Mihin sinulla on aina niin tulenpalava kiire! Kiire on minun geeneissäni ja se on osa minua ja ehkä sitä karjalaisuutta? Töiden puolesta kiireet ovat vähenemässä, sillä jään elokuun alussa eläkkeelle. Seuraavan vuoden olen kiinni Lions Clubin presidentin tehtävissä, mutta sen jälkeen toivottavasti jää aikaa tehdä jotakin, josta olen haaveillut viimeisten vuosikymmenten aikana. 

Kivisalmen silta Tolvajärvellä syyskuussa 2019

Kivisalmen silta 1930-luvulla

Ristisalmen silta syyskuussa 2019, jonka taisteluista kerron kirjassani Hyökkäys Tolvajärvellä

Ristisalmen sillalla 6.8.1941 saksalainen kenraali Englebrecht (163. Infanterie division) ja suomalainen everstiluutnantti Wahlbäck keskustelevat sotatoimien tilanteesta Aittojoen sillan maastossa.