Elämme vuoden 2014 loppua ja odotamme jo joulua innolla. Olen laittanut ulos muutamia jouluvaloja valaisemaan pimeää maisemaa. Täällä maaseudulla ei kaupunkien katuvalot loista, saamme nauttia luonnollisesta pimeydestä. Kävin eräänä iltana kävelyllä, ulkona oli todella pimeää, sillä en kävellessä nähnyt muutamaa metriä kauemmaksi. Nautin kävellessä pimeydestä. Yhtenä aamuna kävin koiramme kanssa postia muutaman sadan metrin päässä olevasta postilaatikosta. Koira vainusi puolessa välissä jotakin, mutta pimeydestä johtuen en havainnut mitään erikoista. Iltapäivällä kävelin samaa reittiä taskulampun kanssa, jolloin huomasin, että meitä oli aamulla seurannut susi. Edellisellä viikolla olin auraamassa lumia pihamaalta, kun kuulin saman suden ulvovan vajaan kilometrin päässä joen takana. Suden ulvonta oli kaunista kuultavaa. Kylämme koirat alkoivat haukkua ja susi lopetti ulvonnan. Eräänä päivänä lähdin toiveikkaana metsälle, aikomuksena hakea metsän riistaa jouluksi. Erään kuusen takaa pomppasi valkoiseen turkkiin sonnustautunut jänis, joka sai kelvata tulevan joulun riistaruoaksi. Myöhemmin nylkiessä jänistä tuli mieleeni, miksi jänis oli niin helppo saalis? Jänis saattoi olla meidän pihajänis, joka asusti pihapiirissä koko edellisen kesän ajan.
Meillä suomalaisilla on
jouluperinteitä, joista osa on periytynyt vanhemmiltamme. Joulu on kristittyjen
toiseksi tärkein juhla pääsiäisen jälkeen. Jouluna juhlimme Kristus-lapsen
syntymää ja pääsiäisenä hänen kuolemaa.
Monille tämän ajan ihmisille joulun merkitys on jäänyt hämäräksi ja
siksi jouluperinteet ovat muuttumassa uusien sukupolvien myötä.
Elin lapsuutta lähes kuusikymmentä vuotta
sitten. Perheemme oli köyhä, kuten monet perheet siihen aikaan, mutta emme käyneet sosiaaliluukulta hakemassa tukia. Isä kävi metsätöissä ja rakennuksilla, äiti hoiti kotia ja kolmea lehmää. Kodissamme ei ollut sähkövaloja, joten valonlähteenä olivat öljylamput ja tilley lamput. Joulumme alkoi aatonaaton siivouksella ja joulukuusi
haettiin aatonaattona metsästä. Aamulla varhain sonnustauduimme isän kanssa
kuusenhakumatkalle. Mukaan otettiin kirves, pokasaha ja kelkka. Lunta oli maassa 30 – 40 senttiä, joten
pienille taapertajille lumessa oli taivaltamista. Yleensä emme ottaneet sitä ensimmäistä
sopivaa kuusta vaan etsimme metsästä parempaa kuusta. Kun kuusi löytyi, karsimme
kirveellä kuusen alaoksat pois ja pokasahalla kaadoimme kuusen. Kuusi sidottiin
kelkkaan kiinni ja porukalla vedimme kelkan kotiin. Isä oli laittanut aamulla
saunan uuniin tulet, jotta saisimme sulatettua kuusen saunassa.
Aattoaamuna haimme
kuusen saunasta sisälle kamariin ja lapset saivat koristella kuusen. Isä
laittoi lopuksi kuusenkynttilät kuuseen. Silloin meillä ei ollut sähköjä, joten
kynttilät olivat aitoja kynttilöitä. Kuuntelimme päivän aikana vanhasta akkukäyttöisestä putkiradiosta F. E. Sillanpään kertomusta vanhoista Suomalaisista joulutavoista. Iltapäivällä kävimme joulusaunassa.
Saunaan ei aurattu tietä, joten kahlasimme sinne paljain jaloin lumihangen läpi. Saunassa oli mukavan lämmintä kylmän taipaleen jälkeen. Saunassa otimme ensin kuumat löylyt. Kiukaana oli silloin kertalämmitteinen pönttökiuas, jossa löylyä riitti vain ensimmäisille kylpijöille. Saunassa oli kiukaan lisäksi valurautainen pata, jossa lämmitimme vettä pesua varten. Löylyssä hiki kihahti iholle ja pesimme itsemme kuumalla vedellä. Lopuksi puimme päälle puhtaat alusvaatteet.
Saunasta palattiin
samalla tavalla takaisin kuin sinne mennessä. Juoksimme paljain jaloin sisälle tupaan. Aattoillan pimetessä isä luki jouluevankeliumin
perheelle. Evankeliumin jälkeen söimme jouluaterian, johon kuului mm.
karjalanpaistia, karjalanpiirakoita, kinkkua ja luumukiisseliä. Jouluaterian
jälkeen sytytimme kuusenkynttilät palamaan ja odottelimme pelonsekaisin tuntein
joulupukkia. Pukki köpötteli ovesta sisään harmaa talvitakki väärinpäin päälle
laitettuna. Kasvoja peitti kulunut pahvinen joulupukinnaamari. Pukin päässä oli
vanha karvahatun reuhka, sekin väärinpäin. Joulupukin ääni kuulosti isän ääneltä, mutta
kuvittelimme mielessä hänen olevan oikea joulupukki. Ensimmäiseksi joulupukki
tenttasi, olimmeko olleet kilttejä lapsia kuluneen vuoden aikana? Vanhemmat lapset
vastasivat myöntävästi. Seuraavaksi lauloimme joulupukille joululauluja ja
vasta laulujen jälkeen joulupukki kertoi, että hänellä on muorin lähettämiä lahjoja. Joululahjat
olivat juuttisäkissä, jonka joulupukki nosti keskelle lattiaa. Joku vanhemmista
lapsista meni jakamaan lahjat perheenjäsenille.
Joulupukki poistui tuvasta pikkuhiljaa ja isä palasi pian ulkoa sisälle.
Ilta jatkui pieniä lahjoja ihaillen ja illan aikana joimme maukkaat joulukahvit. Illan päätteeksi kävimme nukkumaan pehkuilla täytettyjen patjapussien päälle. Jouluaaton aamuna olimme vaihtaneet uudet oljet patjapusseihin. Tuoreet oljet tuoksuivat hyvältä ja ne tuntuivat ihanan pehmeiltä.
Sinä jouluna kävimme joulukirkossa hevoskyydillä. Siitä aamusta
jäi mieleeni postikorttimainen mielikuva; Lähdimme kotoa naapurin isännän hevoskyydissä aamulla ennen kello viittä, kirkko alkoi siihen aikaan kello kuusi. Minä siskoni kanssa istuimme vällyjen alle reen etuosaan. Ulkona oli pimeää ja hevosen aisakello kilkatti juoksuaskeleiden tahdissa. Lunta satoi hiljalleen ja ulkona oli kireä pakkanen. Saavuimme soihduilla valaistun kirkon kiviaidan viereen. Aidan edessä oli hevospuomissa kiinni useita hevosia. Hevoset söivät heinää niiden eteen heitetyistä juuttisäkeistä. Isäntä heitti loimen hevosen selkään ja heinäsäkin hevosen eteen. Kävelin kankein jaloin kirkon sisälle, sillä naapurin isäntä oli istunut koko matkan jalkojeni päällä, jaloissa ei ollut tuntoa lainkaan. Kirkon sisällä oli lämmintä ja ihmiset lauloivat hartaina Hoosianna
hymniä Aulis Raitalan tahdittaman. Kirkkoherra Antti Koljonen saarnasi joulusanomaa, mutta lapsen mieli seikkaili enkelitaivaan lumoissa. Kirkon kattoon oli maalattu vuosisadan alkupuoliskolla sata enkelihahmoa sekä apostolien ja muiden raamatun henkilöiden kuvia. Kirkko päättyi aikanaan ja palasimme ulos hevospuomin luokse. Ulkona oli kylmää. Tuuli puhalsi kylmästi järveselkää pitkin kirkon pihaan.
Vanha hevostie Ilomantsissa
Paluumatkalla jäin seisomaan hevosen reen takana oleville jalaksille, jotta isäntä ei istuisi jalkojeni päälle. Paluumatkalla isännät ajoivat kilpaa hevosilla ja minulla oli vaikeuksia pysyä reen jalasten päällä. Aamu oli valkenemassa ja lumisade piiskasi kasvojani. Loppumatka sujui leppoisammin, muut kirkkovieraat olivat jääneet matkan varrelle. Palasimme kotimökkillemme, jonka pihamaalla hyppäsimme pois kyydistä, naapurin isännän jatkaessa matkaa kohti omaa kotimökkiä. Tuvassa oli lämmintä, äiti oli keittänyt joulupuuron valmiiksi kirkkovieraille. Puuron päälle laitoin kanelia ja sokeria, lisäsin puuron päälle luumukiisseliä. Puuro maistui taivaallisen hyvälle pitkän rekimatkan jälkeen. Aamu jatkui sisarusten kanssa nujutessa. Emme saaneet lupaa mennä naapuriin joulupäivänä, vasta Tapaninpäivänä isä antoi meille luvan vierailla naapurissa. Ihastelimme naapurin lasten saamia leluja, vaikka osa niistä oli jo mennyt rikki. Lumisade jatkui usean päivän ajan, kunnes uuden vuoden vaihtuessa pakkanen kiristyi kolmeen kymmeneen asteeseen. Varhaislapsuudessa kokemani turvallisuuden tunne oli sinä jouluna lapsen mielessä viimeistä kertaa, sillä seuraavina vuosina sodanpelko sai sijaa lapsen mielen maailmassa useita vuosia eteenpäin. Alkanut vuosi oli tuova mukana monia ongelmia maailman rauhalle. John F Kennedy astui virkaansa tammikuussa, samalla alkoivat Kuuban kriisiin johtaneet ristiriidat ja kylmän sodan aikakausi. Neuvostoliitto antoi Suomelle nootin ja niin Suomessa kuin muualla maailmassa alettiin pelätä uuden maailmansodan syttymistä.
Nykyajassa meillä joulunvietossa on samoja lapsuudessa koettuja elementtejä. Aattona
tuomme ”muovikuusen” sisään ja koristelemme sen yhdessä kotona vierailevien
aikuisten lasten kanssa. Päivällä käyn sankarihautausmaalla viemässä
kynttilöitä setäni Väinön haudalle. Väinö kaatui Syvärillä keväällä 1942 venäläisen tarkka-ampujan luotiin. Hän oli kuollessa vasta 24 - vuotias, mies parhassa iässä. Hautausmaalla on 390 sankarivainajaa, osa talvisodassa 1939-40 kaatunutta. Pääosa talvisodassa kaatuneista haudattiin ensin Ilomantsin ev.lut. seurakunnan hautausmaalle, mutta keväällä 1940 kaatuneiden maalliset jäännökset siirrettiin kuvassa näkyvälle sankarihautausmaalle. Suurin osa sankarivainajista kaatui jatkosodassa vuosina 1941 - 1944.
Jouluaaton iltana käymme perheen kanssa sytyttämässä
hautausmaalle kynttilät läheistemme haudoille ja samalla reissulla käymme jouluaaton hartaushetkessä Ilomantsin kirkossa. Ilta jatkuu jouluaterian merkeissä, jonka aluksi luemme
jouluevankeliumin. Aterialla syömme karjalanpaistia, karjalanpiirakoita ja kinkkua,
kuten lapsuudessa. Ilta jatkuu siten, että annamme toisillemme pienet
joululahjat ja illan päätteeksi juomme joulukahvit. Aika lailla samoja
perinteitä on siirtynyt lapsuuden kodistamme meidän omaan jouluumme. Joulu on itselleni tärkeä juhla, koska
silloin saamme olla läheistemme kanssa yhdessä. Saamme hiljentyä kaiken kiireen
keskellä miettimään joulun syvintä sanomaa, saamme nauttia samalla talven pimeydestä ja hiljaisuudesta. Joulunaika on myös akkujemme lataamisen aikaa. Silloin meillä on vapaata työstämme. Tuleva joulu on meille poikkeuksellinen, sillä
saamme jouluvieraaksemme ensimmäiset lapsenlapsemme. Uusi sukupolvi kasvaa ja
saa kokea meidän jouluperinnettä. Toivottavasti jotakin meidän jouluperinteestä
siirtyy uudelle sukupolvelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti