Laatokan kyliin tutustumismatka - Ladoga villages tour

On heinäkuun puoliväli. Heräämme aamulla ennen auringon nousua. Kello on hiukan yli kolme ja ulkona sataa hiukan vettä.  Aamupalan jälkeen lähdemme ajamaan kohti venäjän rajaa. Kesämatka vanhaan Suomeen on alkanut. Matkalla sadepilvet väistyvät ja aurinko alkaa paistaa kirkkaalta taivaalta.

Järvimaisema Ilomantsista

"Sortavalan Seurahuone"

Kesän alussa sovimme matkasta Vienan Karjalaan, mutta matkan varrella lähes kaikki matkalaiset peruivat matkansa. Matkan peruuntuminen muutti matkasuunnitelmaamme. Lähdimme vaimoni kanssa tutustumaan Laatokan rannalla sijaitseviin vanhoihin suomalaiskyliin. Raja ylitettiin Värtsilässä, jossa rajamuodollisuuksiin meni noin puoli tuntia. Matka jatkui sieltä huonokuntoista asfalttitietä pitkin kohti Sortavalaa.

Karjalan silta Sortavalassa

Jatkamme Sortavalasta matkaamme ajellen entisten suomalaiskylien kautta kohti vanhaa Jaakkimaa ja Lahdenpohjaa. Sortavalasta etelään ajettaessa tievarsilla kohtaa lohduton näkymä. Reuskulasta lähtien laajat peltoaukeat ovat täynnä jättiukonputkea tarkemmin nimettynä Kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum). Jättiputki on myrkyllinen ja sen hävittäminen on jäänyt asukkailta ja yhteiskunnalta tekemättä. Jättiputki valtaa nopeasti alaa ja sen kasvinesteen sisältämät yhdisteet yhdessä auringonvalon vaikutuksen kanssa aiheuttavat iholle palovammoja ja ne saattavat aiheuttaa näönmenetyksen, jos sen yhdisteet pääsevät silmiin. 

Jättiputki on levinnyt sadoille hehtaareille Laatokan karjalassa

Ajamme läpi vanhojen suomalaiskylien ja tutut kylien nimet vilahtavat tienvarsilla; Otsoinen,  Korteela, Oppola ja Miinala. Kylät ovat Laatokan rantakyliä ja niiden ilme on sama kuin muutamaa vuotta aiemmin tehdyn Laatokan kyläkierroksemme aikana. Tien varsilla on paljon suomalaisten 1900-luvun alkupuolella rakentamia taloja ja niissä asutaan yhä! Pian saavumme ensimmäiseen taukopaikkaan, vanhaan Jaakkiman kylään. 

Jaakkiman kirkko heinäkuu 2014

Jaakkima – Lahdenpohjan alueella asui v. 1939 n. 11 500 asukasta. Nyt 2014 Lahdenpohjassa asuu vajaa 9000 asukasta. Lahdenpohjan kirkkomäelle valmistui vuosina 1846 - 1850 arkkitehti C.L.Engelin piirtämä Jaakkiman kirkko. Kirkko oli karjalan alueen suurimpia kirkkoja ja siihen mahtui  3 000 sanankuulijaa. Kirkon torni tuhoutui sodan aikana tai heti sodan jälkeen. Kirkko palveli jatkosodan jälkeen vankilana, korjaamona ja varastona ennen tulipaloa v. 1977. Tulipalossa kirkon sisäosat ja katto tuhoutuivat. Kirkko on ollut aikanaan 1900-luvun alussa suurimpia raja-karjalan kirkoista. Kirkon vasemman päädyn edessä on muistomerkki. 

Jaakkiman kirkko lokakuussa 1941 (SA-kuva)

Jaakkiman ja Kurkijoen välillä alkumatka oli asfalttitietä

Matkan varrella oli paljon vanhoja suomalaistaloja

Jaakkimasta jatkoimme matkaa kohti Kurkijokea. Matkalla ohitimme Ihalan vanhan taajaman. Siellä on paljon suomalaisten rakentamia taloja, joissa lähes kaikissa oli asukkaita. Ihalan taajaman jälkeen asfalttitie päättyi ja tie muuttui kuoppaiseksi hiekkatieksi. Tie oli samanlaisessa kunnossa kaksi vuotta aiemmin tehdyllä matkallamme. Ajonopeutena pidimme 40 km/h, mutta sekin oli liian kova vauhti. Huonoa tietä oli Kurkijoen keskustaan saakka, jossa keskustan alueella oli jäänyt kilometrin verran asfalttia tien pintaan.

Kurkijoen taajama on täynnä suomalastaloja

Kurkijoen kirkonraunioiden vierellä on sankarihautausmaa ja siinä muistokivet

Kurkijoki oli suomen aikana kihlakunnan suurin pitäjä. Kurkijoki sijaitsee Laatokkaan liittyvän Laikkalahden rannalla. Pitäjän kasvillisuus oli ennen sotia ja myös nykyään runsasta ja rehevää. Tien varsilla kasvavat vaahterat, lehmukset ja tammet. Myös muun kasvillisuuden kirjo on suuri. Kurkijoella asui 1939 yli 10 000 henkeä. Pääelinkeinona oli maatalous. Kurkijoen keskustaan, Laatokkaan laskevan Kurkijoen rantakallion päälle rakennettiin v. 1880 arkkitehti F. Sjöströmin piirustusten mukaan puurakenteinen luterilainen kirkko. Kirkko sijaitsi kolmen tien risteyksessä, joista tiet erkanivat Lumivaaraan, Elisenvaaraan ja Hiitolaan.  Kirkkoon mahtui n. 1 500 sanankuulijaa. Kirkko vaurioitui talvisodassa, mutta se korjattiin jatkosodan aikana. Kirkkoa alettiin korjata venäläisten toimesta v. 1990, mutta se syttyi palamaan ja tuhoutui 24.7.1991.

Kurkijoen kirkonrauniot

Kurkijoen kirkko kesällä 1944 (SA-kuva)

Maisema Laatokalle Kurkijoen kirkonpaikalta kesällä 2014

Kurkijoki kesällä 2014

Kurkijoelta jatkoimme matkaa kohti Hiitolaa. Taajaman jälkeen tie muuttui hiekkatieksi ja sen kunto oli kehno. Huonoa hiekkatietä oli reilut kymmenen kilometriä ja ennen Hiitola saavuimme uudelle tielle Hiitolan asemakylän kohdalla. Jatkoimme matkaa uutta hyväkuntoista tietä, joka ohittaa Hiitolan taajama-alueen. Hyvää tietä oli noin kymmenen kilometriä Pukiniemelle saakka, jossa tie muuttui kuoppaiseksi hiekkatieksi. Pian saavuimme Käkisalmelle, jonka ohitimme pysähtymättä.  Matkamme päämääräksi olimme sopineet Räisälän vanha suomalaistaajaman. Käkisalmelta Räisälään on 32 kilometriä ja tie sinne on hyvää asfalttipintaista tietä.

Tie Käkisalmesta Räisälään

Räisälän keskustaajama, taustalla vanha Räisälän kaupparakennus, vieressä uusi kaupparakennus

Räisälän kirkonkylän nimi on nykyään Melnikovo. Kylän keskustassa on paljon hyvin säilyneitä suomalaistaloja. Kylän keskustassa on liikenneympyrä, josta oikealle menevän tienvarressa on Räisälän sankarihautausmaa ja kirkko. Liikenneympyrässä oleva vihreäksi maalattu talo on vanha suomalaisaikakaudella tunnettu Räisälän Liike Oy:n kauppatalo. Sen vieressä on keltaiseksi maalattu uudempi kauppa ja muita liikerakennuksia. Toisesta risteyksestä päästään Sakkolaan ja Antreaan (vihreän kaupan edestä). Kolmas tie vie Vuosalmelle. Liikenneympyrän seuduilla on useita kauppoja ja pankkeja. Tienristillä on puurakenteinen ortodoksikirkko ja neuvostoaikainen sotamuistomerkki. 

Räisälän sankarihautausmaa ja kirkko kesällä 1943 (SA-kuva)

Räisälän kirkko heinäkuu 2014. Oikealla puolella on vanha sankarihautausmaa

Kirkon edessä on Sankarihautausmaan muistokivi ja sen takana sankarihautausmaa-alue

Kirkolle mentäessä ohitamme puiston reunassa olevan kunnantalon, joka on saanut muutamia vuosia sitten tiilipinnoitteen. Kunnantalon jälkeen saavumme vuonna 1912 rakennetun Räisälän kivikirkon pihaan. Kirkoon uusittiin muutama vuosi sitten peltikatto, joten kirkko on lähes suomalaisajan asussaan. Kirkko toimii nykyisin kulttuuritalona, mutta meidän siellä käydessä se oli kiinni. Kirkon ympäristössä oleva vanha suomalaisten hautausmaa on nyt puistona. Käymme ostoksilla Räisälän yhdessä monista pienistä kauppaliikkeistä ja jatkamme matkaa kohti Sarkkilan taajamaa. 

Kurkijoen molemmin puolin oli toistakymmentä kilometriä huonoa hiekkatietä

Ajettuamme noin kahdeksan kilometriä saavumme Matikkalan kylän kohdalle. Asfalttipintainen tie päättyy ja edessä on huonoa hiekkatietä. Päätämme palata takaisin Räisälään ja sieltä edelleen Käkisalmen kautta Lahdenpohjan kauppalaan. Paluumatkan aikana ajoimme huonokuntoisia teitä pitkin ainakin 60 kilometrin matkan. Tärinän vaikutuksesta autossa alkoivat jarrulevyt pitää kovaa ääntä ja pelkäsin matkan keskytyvän jossakin vaiheessa jarruvikaan. Reissun jälkeen vika tiesi pientä jarruremonttia!
 

Ihalassa oli useita suomalaistaloja tien varressa

Lahdenpohjan entinen Kulttuuritalo on nykyään Ravintola/Kahvila 

Iltapäivän tunteina saavumme Lahdenpohjan vanhaan kauppalaan. Ajamme läpi Lahdenpohjan keskustan läpi kulkevaa vanhaa Kirkkovaarankatua alaspäin aina satamaan saakka. Kadunvarrella on pääasiassa vanhoja suomalaistaloja melko hyvässä kunnossa. Lahdenpohjan kauppala perustettiin erottamalla vuonna 1924 Jaakkiman kunnasta vanhan Hovin rälssitila Kauppalan alueeksi. Siihen aikaan Lahdenpohjan alueella asui noin 1000 henkeä. 

Lahdenpohjan ja Jaakkiman "Sairaala"

Kävelemme ensin Lahdenpohjan vanhaan satamaan. Satamassa eteemme avautuu kaunis Laatokan lahti. Maisema olisi idyllinen kesämaisema, mutta lahden rannoilla on paljon rumia rakennuksia ja rakennusjätettä, jotka pilaavat maisemaa. Palaamme kauppalaa kohti ja käymme kahvilla rannassa olevassa ravintolassa joka on sisustettu merelliseen asuun.

Lahdenpohjan satama heinäkuussa 2014

Sataman alueella kunnostetaan ortodoksista kappelia

Kadun varrella oli useita vanhoja suomalaisten rakentamia vaatetusliikkeitä ja kauppoja

Lahdenpohjan kauppalaa vuosina 1944 ja 2014. Samat Kirkkokadun talot molemmissa kuvissa!

Entinen Kirkkokatu, nykyisin Lenininkatu, jonka varrella vanhoja suomalisten rakentamia kauppataloja.

Kuvan talo oli 1920-luvulla Pekka Miikulan kauppatalo, myöhemmin siinä toimi mm. pankki

Vasemmalla Osuuskauppa Laatokan kauppatalo, oikealla vanhoja suomalaisajan vaatetusliikkeitä.

Vietimme lämmintä kesäpäivää Lahdenpohjassa ja parin tunnin pysähdyksen jälkeen lähdimme paluumatkalle Ilomantsiin. Sortavalassa yritimme päästä ruokailemaan tuttuun ravintolaan, mutta se oli täynnä. Päätimme jatkaa matkaamme rajalle ja sieltä Joensuun kautta Ilomantsiin. Yksi matka Vanhaan suomen karjalaan oli päättymässä. 

Usein ihmiset kysyvät, mikä sinua kiinnostaa siellä rajan takana? Sukuni isän ja äidin puolella ovat asuttaneet rajan takana olevaa karjalaa. Talvisota vuonna 1939 ajoi heidät kaikki karjalasta evakkomatkalle nykysuomeen. Minua kiinnostavat vanhassa karjalassa Suomalaisuus ja suomen asutus- ja rakennushistoria. Vanhat rakennukset, rakennuspaikat ja kirkot ovat mieltymykseni kohde vanhassa karjalassa. Seuraava matka on suunnitelmissa elo-syyskuussa ja kohteena on silloin Äänisen ranta-asutus. Myös Vienan Karjalan peruuntunut matka on toiveena toteuttaa lähitulevaisuudessa.   

Kesävaellus Pallas tunturiin 28. – 29.6.2014 - Summer Hiking in Pallas hills

Vaeltaminen on ollut vuosien ajan yksi mieluisimmista harrastuksistani. Vuoden kohokohta on päästä vaeltamaan Lapin tuntureille. Kotiseudulla Ilomantsissa on hyvät vaellusreitit ja mahdollisuudet, mutta maisemat ja reitit ovat erilaisia verrattuna Lapin kairoihin. Lapin vaelluksilla olen saanut mukavia kokemuksia upeista maisemista ja luonnon karuudesta. Niitä kokemuksia on mukava muistella talven pimeimpinä päivinä. 

Alla muutamamia valokuvia vaelluksemme ajalta.

Ensimmäiset askeleet tunturiin saimme ottaa pitkospuita pitkin

Lapin tuntureilla saa kokea avaruutta ja oman pienuutensa. Joku läheltä näyttävä kohde tunturissa saattaa olla useiden kilometrien päässä ja sinne vaeltaminen saattaa viedä aikaa useita tunteja.

Kuva Pyhäkerolta Pallas Hotellille päin

Lapin tunturit ovat puurajan yläpuolella olevia vuoria, joiden korkeus merenpinnasta on yleensä 500 m – 1000 m. Suomen korkein tunturi on Halti, jolla on korkeutta 1 323,6 metriä. Ylä-lapissa tuntureita kutsutaan myös nimellä Kero esimerkiksi Pyhäkero, Taivaskero etc...

 Vaeltajat Pyhäkeron päällä

Tämän kesän vaelluksemme suuntautui Pallas - Yllästunturin kansallispuiston Hetta – Pallas reitille, joka on maamme vanhimpia vaellusreittejä. Pallastunturin alueella olevia vuoria kutsutaan nimellä kero. Kero on paljas ja puuton pyöreäpäinen tunturinlaki. Pallaksen alueen tunturit ovat rakka-tuntureita, koska siellä useat tunturin laet ovat kiviä täynnä ja reitillä on paljon kivilohkareita, jotka vaikeuttavat vaeltamista.

Rihmakurulla oli vielä lunta

Ajoimme ensiksi 850 kilometriä Ilomantsista Pallastunturille. Vaellusreittimme lähti Pallas-hotellilta, josta nousimme iltapäivän aikana Pyhäkerolle, reilut kolme kilometriä yhtämittaista nousua. Korkeusero lähtöpaikan ja tunturin huipun välillä lienee ollut 500 - 600 metriä. 

Tunturissa maisemat ovat silmiä hivelevän kauniita

Rinkka painoi selkää jo alkumetreillä ja kunto joutui reissulla koetukselle. Kuntoni oli heikko ja syynä siihen on ollut pitkään jatkunut alaselän kivut, joka on estänyt liikkumista. Ensimmäisen nousun aikana pulssi nousi liian korkealle ja seurauksena oli maitohapot jaloissa. Emme pitäneet nousun aikana kuin yhden pidemmän tauon. Tämän seurauksena seuraavat viisi kilometriä olivat työtä ja tuskaa, sillä elimistö palautui hitaasti rasituksesta.

Taustalla näkyy Taivaskero

Pyhäkerolta jatkoimme pienen tauon jälkeen eteenpäin. Ilma oli puolipilvinen ja tyyni. Lämpötila lienee ollut reilut kymmenen astetta plussalla. Sää oli siten ihanteellinen vaellukselle. Tapasimme tunturissa päivän aikana toistakymmentä vaeltajaa, joka on paljon kesäkuussa, jolloin maastossa liikkuu vähemmän vaeltajia. Pääosa vaeltajista näytti olevan hyvässä kunnossa ja reippaalla mielellä. Joukossa oli muutama ulkomaalainen vaeltaja.

Rihmakuru ja sen pohjalla oleva Rihmakurun kota

Matkamme jatkui Pyhäkerolta Lehmäkerolle ja sieltä edelleen laskeuduimme Rihmakuruun, jossa pidimme ruokailutauon. Rihmakurulla on kota, jossa teimme keittolounaan ja keräsimme voimia päivän viimeistä taivalta varten. Olen vaeltanut vuosien varrella enimmäkseen Itä-Lapin tuntureilla, Kuusamossa ja Ilomantsissa. Nyt Länsi-Lapin tunturivaelluksen ensimmäinen kokemus oli, että Hetta-Pallas tunturin vaellusmaastot ovat huomattavasti vaativampia. Mielestäni Hetta-Pallas reitti on esim. rankempi kuin Utsjoki-Kevo reitti tai Kiilopää-Sokosti reitti?!

Rihmakurun jälkeen aurinko alkoi paistaa ja lämpötila nousi 15 asteeseen

Rihmakurun taukopaikalta jatkoimme matkaa ja saavuimme illalla Nammalkurun varaustuvalle, joka oli yöpymispaikkamme. Varaustupa- ja autiotupa olivat tyhjiä meidän saapuessamme sinne, mutta pian sinne alkoi saapua väsyneitä vaeltajia yksitellen ja pareittain. Lapissa aurinko paistaa läpi vuorokauden, eikä siellä ole kesäaikana yötä lainkaan. Keskiyön auringonpaiste tuntuu aluksi oudolta, mutta siihen tottuu muutamien öiden jälkeen.

Tunturissa värien kirjo on joskus sanoin kuvaamattoman kaunista

Varaustuvassa yksi petipaikka maksoi 10 € / yö. Hinta on halpa kun ajattelee, että siellä oli patjat, tyynyt ja peitteet sekä kaasukeittimet. Varaustupaan mahtuu 12 henkeä, mutta meidän lisäksi siellä yöpyi kaksi nuorta vaeltajaa. Yleensä olen vaelluksilla ollut yötä autiotuvissa, mutta vanhempana alkaa nauttia pehmeistä vuoteista varaustuvissa. Nammalkurun autiotuvalta kaksi kilometriä pohjoiseen on Montellin maja niminen pieni autiotupa.

Nammalkurun varaus- ja autiotupa

Saimme nukuttua melko hyvin varaustuvassa, vaikka auringonpaiste ja yöllä virinneen tuulen tuomat ujellukset häiritsivät hiukan yöunta. Heräsimme seuraavana aamuna  aikaisin kellon ollessa viisi. Keitimme aamupuurot ja kahvit ja laitoimme paikat kuntoon varaustuvassa. Muut vaeltajat jäivät nukkumaan varaus- ja autiotupiin. Varmaan tuvassa nukkuneet nuoret naiset arvelivat, että kaikenlaisia vaeltajia sitä matkanvarrella tapaa! He painoivat peitettä pään päälle, kun laitoimme aamupalaa keittiön nurkassa! Ulkona tuuli oli voimistunut ja pilvet peittivät taivaankannen. Ilma tuntui hyytävän kylmältä ja hanskat ja pipo olivat tarpeen vaelluksen aikana.

 Nammalkurun varaustuvan varustus on todella hyvä

Ensimmäisen tunnin aikana vaelsimme lähes neljä kilometriä. Rinkan paino oli pudonnut illan aikana kilosta kahteen kiloon. Edellisen päivän väsymys oli poissa, vaeltaminen tuntui sujuvan hyvin. Vaelluksen aikana ehdimme havannoida ympärillä olevaa luontoa. Tunturin rinteet olivat täynnä vaaleanpunaista kukkaa, Kurjenkanervaa. Rinnesoilla oli paljon lakan kukkia ja  vaaleanpunaisia suokukkia. Hyttysiä ei tunturissa ollut, paitsi porolaumojen läheisyydessä ja kurujen pohjalla.  

Tunturin rinteillä kukki Kurjenkanerva (Phyllodoce Caerulea)

Yön aikana oli Nammalkuruun vaeltanut 20 - 30 poron tokka. Porot olivat tällä kertaa varsin arkoja. Meidän ollessa vajaan sadan metrin päässä, porot lähtivät juoksemaan vauhdilla tunturi yli toiselle puolelle.

 Porot laidunsivat tunturin rinteellä

Pidimme pienen tauon Rihmakurun kodalla ja aloitimme tauon jälkeen rankan nousun tunturijonon päälle. Nousua oli 5 - 6 kilometriä ja korkeuseroa lähes 600 metriä. Pulssi tuntui pysyvä korkealla koko nousun ajan. Olimme kuitenkin tällä kertaa viisaampia ja pidimme taukoja kilometrin välein. Kahden tunnin päästä olimme vuoren päällä. Matkanopeudeksi tuli siten 3 km/h. 

Vaellus viileässä aamuilmassa oli helpompaa

Tunturin huipulla kohtasimme kaksi Pallaksen tuntureilla pesivää lintua. Ensimmäisenä polunvarresta hyppäsi meitä karkuun riekko noin kymmenen poikasen kanssa. Muutaman kilometrin päässä eteemme tuli lapinsirri kahden poikasen kanssa. Kauempana olevalla suolla kuului pikkukuovin (Numenius phaeopus) ja valkoviklon (Tringa nebularia) hätääntyneitä huutoja. Tunturissa oli aikaisen aamuvaelluksen aikana enemmän elämää, kuin edellisen iltapäivän aikana. Olin kuulevinani myös tunturikiurun (Eremophila alpestris) äänen, mutta en nähnyt lintua etsiskelystä huolimatta. Yritimme pongata (birdwatching) myös sinirintaa (Luscinia svecica), mutta tällä kertaa lintu jäi näkemättä, emmekä kuulleet myöskään sen kaunista laulua.   

Riekko (Lagopus lagopus)

Lapinsirri (Calidris temminckii)

Saavuimme tunturijonon huipulle, josta oli mahtavat näköalat aina Ruotsin tuntureille saakka. Tuuli oli kohtuullisen voimakasta tunturin päällä. Pienen tauon jälkeen aloitimme laskun Pallashotellille.

Tunturin huipulta näkyi Ruotsin puolen tuntureille saakka

Neljän tunnin vaelluksen jälkeen olimme saapuneet takaisin Pallashotellin pihalle. Olimme vaeltaneet kahden päivän aikana hiukan vajaat 30 kilometriä. Rikan paino oli kummallakin noin 13 kiloa, joka oli kohtuullinen. Tämän kertainen vaellus oli lyhyt mutta melko raskas. Vaelluksen esivalmistelu oli jäänyt tekemättä, sillä viime talvena tuli hiihdettyä vajaat parisataa kilometriä. Keväällä kävelyharjoittelu ja voimaharjoittelu jäi myös minimiin. Vaelluksemme oli tällä kertaa kaksipäiväinen, aikataulu ei sallinut pidempää vaellusta, eikä kuntokaan ollut kehuttava pidempään vaellukseen. Pisimmät vaellukset Lapin tuntutureilla ovat olleet 90 - 110 km. Ehkä kovimmat vaellukset olen tehnyt Sokostille vaelluksella (110 km) sekä Kuusamon Karhunkierroksella (80 km).

Paluumatkan vaellus sujui helpommin kuin menomatkalla

Vaelluksen jälkeen palasimme vajaan sadan kilometrin päähän Leville, jossa majoituimme Levitunturin hotelliin. Illalla kävimme kylpylässä hoitamassa kipeytyneet jalkalihakset kuntoon ja seuraava päivä menikin kotimatkalla yli 800 kilometrin ajomatkaan. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta matka Lapin tuntureille oli antoisa ja mieleenpainuva. Tuntureille palataan vaeltamaan myös ensi kesänä, jos kuntoa ja elinpäiviä riittää.