Kesävaellus tunturissa - Summer Hiking

Kesävaellus tunturissa on ollut perinteenäni jo kauan aikaa, se on minun kesän avaus. Inarin ja Saariselän maisemat ovat tulleet tutuiksi näiltä lukuisilta alkukesän vaellusreissuilta. Teen työtä talvikausina erityisopettajana ja ennen kuin pääsen "kesälomalle", minun on purettava talven aikana kertyneet paineet johonkin tekemiseen. Paras keino rauhoittua lomaan on tehdä matka hiljaisuuteen. Yksi tapa rauhoittua on mennä Lapin tuntureille vaeltelemaan muutamaksi päiväksi. Tunturista löytyy kymmeniä autiotupia, joissa voi yöpyä ja nauttia alkeellisista oloista. Rinkkaan muutaman päivän muonat ja pari pulloa vettä. Makuupussi ja makuualusta on syytä myös pakata rinkkaan. Yleensä kesäkuun alussa saa tuntureilla vaeltaa yksin, sillä ihmisiä siellä tapaa harvoin. Karttaa tarvitaan aina ja Maastokartat niminen ohjelma puhelimeen. Puhelimet eivät toimi tunturissa, mutta karttasovellus toimii monissa paikoissa, ilmoittaen sen hetkisen olinpaikan ja kävelysuunnan.

Rinkan paino oli 10 kg, eli max. jonka lonkat kestävät, aiemmin kannoin jopa 26 kg:n rinkkaa.

Vaelluksen lähtöpiste oli tänä vuonna Aittajärven parkkipaikalla, josta vaellus alkoi noin 40 metriä leveä Suomujoen ylityksellä. Aittajärvelle johtava tie oli huonossa kunnossa ja 40 km matkaan meni aikaa runsas tunti. Parkkipaikalla vaatteiden vaihto vaelluskamppeisiin ja sen jälkeen lyhyt kävely Suomujoen rantaan. Vettä kesäkuun alussa oli normaalivuosiin nähden vähän, mutta vesi oli jääkylmää ja virtaus kovaa. Edellisen kerran vuonna 2016, kun ylitin Suomujoen kesäkuun alussa, vettä oli haaroväliin saakka.

Tämän jälkeen vaellus suuntautui Itä-Lapin tuntureille. Matkan alkupäässä oli Helanderin järvi, jonka rannalta löytyi majan jäänteet. Siinä Elias Lönnrot (1802 - 1884) vietti Joulun vuonna 1841. Hän oli menossa venäjälle keräämään Kalevala-teosta varten aineistoa maisteri Castrenin kanssa. Miehet kiistelivät kaksi päivää, miten majan ovi tulisi laittaa kiinni, että sisällä olisi lämmintä. Joulun jälkeen he matkustavat Murmanskiin, jossa opiskelevat noin kuukauden ajan saamea ja venäjää. Maatiekuru, jossa maja on, lienee ollut aiemmin kulkupaikka venäjälle. Maasto on helppokulkuista, mutta nykyään polut ovat kivisiä ja siellä on paljon puiden juuria, jotka hidastavat kävelyä.
Elias Lönnrot työskenteli 1800-luvulla Kajaanissa piirilääkärinä ja teki Kajaanista käsin  runonkeruumatkoja Lappiin, Vienan ja venäjän Kuolan alueille. Pitkiä vaelluksia hän teki yhteensä kymmenen, pisimmät toista tuhatta kilometria, joten hänellä oli vaeltamisen suhteen kokemusta!

Lönnrot ja Castren viettivät joulun 1841 katoksen alla olevassa majassa.

Matka jatkui maantiekurua 5 km ja sen jälkeen oli jyrkkä ja rankka nousu tunturien päälle. Ylhäällä Kuotmuttipään ja Kaarlepään päältä oli huikeat näköalat Itä-Lapin ja Venäjän puolen tuntureille.

Tunturien pohjoisrinteillä ja korkeimpien tuntureiden päällä oli vielä lunta, muuten tunturit olivat jo paljaita. Tämän kesän erikoisuus ovat hyttyset, joita lenteli runsaasti jo toukokokuussa, mutta kesäkuun alussa hyttyset kaikkosivat kylmän sään johdosta. Onneksi tämän kertaisen vaelluksen sää oli viileää, sillä vaeltaminen on helpompaa viileässä säässä, kuin kesän kuumimpina päivinä. Sää oli yöllä -2 Celsiusta ja päivällä + 2 Celsiusta. Matkan aikana sateli lunta ja jäärakeita.

Iltapäivällä sattui minulle pieni suunnistusvirhe, jonka seurauksena poikkesimme alkuperäiseltä reitiltä usean kilometrin syrjään. En katsonut karttaa, koska olin vaeltanut samoissa maisemissa jo aiemmin. Huomasin virheen, kun Kuotmuttijärvet, jotka näkyivät vaelluksen puolivälissä, olivat taas edessä. Tässä vaiheessa otin maastokartat ohjelman käyttöön ja sen avulla reilun tunnin päästä autiotupa putkahti näkyviin.

Sarviojan varaus- ja autiotupa

Sisällä tuvassa oli viileää, joten aluksi kamiinaan tulet ja pian tupa oli lämmin. Puut oli tänä kesänä tehty valmiiksi verkkosäkkeihin, aiemmin ne joutui itse sahaamaan ja pilkkomaan. Kävin Sarvijoesta  vettä ruoanvalmistusta varten. Edellisen kerran hain vettä mökin lähellä olevasta lähteestä ja sain ripulitaudin. Kaasuhellalla laitoimme ruokaa, joka koostui pussikeitosta ja marjakiisselistä.  Kun maja oli lämmin, huomasin, että silmän alapuolella oli ampiainen. Huitaisin kädellä ampiaista, joka kerkesi pistää minua. Tupaa tarkemmin katsottaessa, löytyi lattialta kymmeniä ampiaisia ja kimalaisia, jotka kamiinan lämpö oli herättänyt talviunilta.

Päivän vaellusmatka oli 16,5 km ja aikaa siihen kului viisi tuntia.

Yö oli hämärä ja välillä tuli lumikuuroja.  Majalle ei tullut yön aikana lisää vaeltajia, vaikka parkkipaikalla oli parkissa kymmenen autoa. Kesäkuun alussa Lapissa saa usein kävellä päiväkausia tunturissa, tapaamatta ihmisiä. Niin oli tälläkin kerralla!

Huonosti nukutun yön jälkeen kello 6.00 kaurapuuroa vatsaan ja Sarviojan yli tunturiin. Päivän reitti suuntautui Paratiisikurua ja Ukselmapäätä kohti. Sää aamulla oli viileä, lämpömittari näytti -2 Celsiusta ja kova tuuli teki ilmasta todella kylmän oloista. Matkaa kuruun oli 5 - 6 km ja matkalla on todella hyvät näköalat läheisille tuntureille. Ukselmapää ja sen vieressä oleva Lumipää olivat lumen peitossa. Hanki kantoi, kun yöllä pakkanen oli kovettanut lumen kovaksi. Maa oli roudassa ja pienissä puroissa oli veden päällä jääriitettä.  Paratiisikuru oli tällä kertaa kylmä, sillä pohjoisesta puhaltava tuuli ja parin asteen pakkanen sai ilman tuntumaan -10 astetta pakkasta.

 Paratiisikuru kesäkuun alkupäivinä 2018

Alapuolella lyhyt videonpätkä Paratiisikurusta

Ukselmapäälle nousu jäi puoliväliin. Tunturille puhaltava kylmä pohjoistuuli jäädytti kädet ja kasvot. Tämän jälkeen oli edessä paluu takaisin majalle ja aterian jälkeen nokka kohti Jyrkkävaaraa. Tarkoituksena oli tutustua Sarvijoen alajuoksun maisemiin.

Sarviojalta Jyrkkävaaraan johtavan polun varrella virtaava Sarvijoki on todella kaunis. Joessa on monia pieniä putouksia, koskia ja syviä kirkkaan vihreitä poukamia. Tuhansia vuosia vanha puronuoma muodostaa nykyisen joen ja vanhan jokipaikan väliin kauniin hiekkasärkän. Sarvijoen ja siihen virtaavien purojen solina oli kaunista musiikkia. Polun vartta käveltäessä, koskien voimakas pauhu tai hitaasti virtaavan joen solina kuului vaeltajan korviin koko matkan ajan. Se oli rauhoittavaa musiikkia korville ja ennen kaikkea mielelle.

Alapuolella muutamia videopätkiä matkan varrelta.

Illalla paluu takaisin Sarviojan majalle. Iltapalan jälkeen majalle saapui miellyttävän tuntuinen kolmihenkinen perhe. He olivat vaeltaneet Aittajärveltä, Jyrkkävaaran ja Muorakkavaaran autiotupien kautta Sarviojalle. Päivän vaellusmatka oli 16 km ja aikaa siihen kului noin viisi tuntia.

Yön uni jäi vähiin liian kuuman tuvan takia. Aamulla kello kolmelta keittelin aamupuuroa ja kahvia. Kävin ulkona kävelyllä ja kello viisi alkoi matka kohti Aittajärveä. Matka oli vaivalloista kipeytyneiden jalkojen takia. Suomujoen vesi oli noussut kymmenkunta senttiä kolmen vuorokauden aikana ja ylimenon aikana jalat menivät lähes tunnottomiksi. Yksi vaellusreissu oli taas takana. Mieli oli keveä, mutta jalat tuntuivat raskailta autoon kävelymatkalla. Päivän vaellusmatka oli noin 15 km ja aikaa siihen kului runsas neljä tuntia. Paluumatkalla jäi vielä kytemään toive, että mahdollisesti ensi keväänä uudelleen Lappiin vaeltamaan???

Tulomatkalla sattui harvinainen tapaus. Kajaanin ja Suomussalmen välisellä tiellä edessä ajavien autojen väliin loikkasi suurikokoinen hirvi. Hirvi väisti toista autoa ja siinä vaiheessa se kaatui tielle. Hirvi pyörähti selän kautta ympäri ja pomppasi sen jälkeen pystyyn ja lähti nopeasti takaisin tulosuuntaan.  

Välirauhasta jatkosotaan kertova kirjani valmistuu syksyllä 2018

Kesä-heinäkuun aikana tutustun Suomen ja Venäjän maarajaan Ilomantsissa ja Tuupovaarassa. Tarkoituksena  on kartoittaa seuraavan sotahistoriaa käsittelevän kirjan taistelumaastot ja selvittää joukkojen ja partioiden reittejä heinäkuun alussa 1941. Yksi merkittävä sotatoimi toteutettiin heinäkuun 15. - 20.7.1941 välisenä aikana, jolloin vahvistettu Ryhmä Oinonen sai vallattua venäläisten vahvasti linnoittaman Louhivaaran kylän. Taisteluissa kaatui 50 suomalaista ja toista sataa miestä haavoittui. Louhivaaran valtauksen jälkeen saatiin nopeasti haltuun Mieronahon, Lutikkavaaran, Leppävaaran, Ontronvaaran ja Miikkulanvaaran kylät.

Louhivaaran kylävaaraa valtaamassa oli Ryhmä Oinosen vahvistettu osasto (24. RajaK, HRR, JP 7, JP 1 ja Kev.Os. 8.) Yläkuvan yläreunan  maasto on alla olevassa kuvassa. Kyseinen pelto oli naapurimme Eino Erosen kotitila aiemmin.

Kesäkuun alussa tutkimuksen kohteena olivat Ilomantsin ja Venäjän raja. Etsin maastosta Isoon Kivivaaraan, Ontronvaaraan ja Louhivaaraan aiemmin 1930-luvulla menevät tiet. Onneksi tapasin rajalla yhden paikallisen asukkaan ja rajamiehiä, jotka neuvoivat minua etsinnöissäni. Rajalla, lähes kaikissa paikoissa jossa kävin, oli tuoreita karhun jälkiä. Rajamies kertoi, että edellisenä päivänä hän oli nähnyt kaksi karhua rajavyöhykkeellä. Suurimman karhun tassun, jonka näin Ontronvaaralle menevän tien pohjalla, pituus 20 cm ja tassun leveys 14 - 15 cm, eli todella suuri uroskarhu. Onneksi karhut lähtevät karkuun, kun ihminen kävelee metsässä. Kerran olin metsässä marjassa, kun karhu nousi seisomaan viiden metrin päässä ja säntäsi sen jälkeen karkuun. Minä jäin paikalleni, varmaan säikähdyksestä johtuen, ja odottelin, että "kontio" pääsee hiukan kauemmas minusta. Varmaan taas tänä kesänä kohtaamme "kontion" kanssa jossakin päin Ilomantsia? 

Ontronvaaralle johtavan tien maisemia kesäkuussa 2018

Louhivaaran taistelujen takia minua kiinnosti Louhivaaralle johtava tielinja. Rajalinjasta löytyy kuvia SA-kuvista. Kuvausaika on 16. - 20.7.1941. Löysin paikan rajavartijoiden toimesta kesällä 2018 ja etsimistä helpotti se, kun vanhassa sota-ajan kuvassa näkyy rajatolpan numero.  Kuvan paikasta on Louhivaaran kylään matkaa vajaat kaksi kilometriä.

Rajatolppa nro 234 Louhivaaran ja Leminahon tien varressa 16.7.1941

 Yläkuvassa rajalinja Louhivaaran tien kohdalta 16.7.1941 ja alakuvissa  sama paikka13.6.2018

Kuvan kohdasta on vajaat kaksi kilometriä Louhivaaran mäen päälle.

Alakuvassa siltatyömaa  16.7.1941 noin 500 - 800 metriä Louhivaaran suuntaan yläkuvan paikasta. Aika saattaa olla kuitenkin väärin, koska 16.7.1941 alueella käytiin kovia taisteluja ja sää oli silloin pilvinen. Kuva on otettu varmaankin 20.7.1941, jolloin Louhivaara oli jo suomalaisilla joukoilla ja  sää sotapäiväkirjojen mukaan kirkas ja lämmin. Puro, jonka yli siltaa tehdään, tuo vesiä rajan vieressä olevasta lammesta (muistaakseni sen nimi on Unilampi) Pyvältölampeen.

Alla olevassa kartassa SA-kuvien paikat on ympyröity (Maastokartat.fi)