Enska Kettunen: Merry Christmas and Happy New Year

Dear readers of my blog. I wish you a happy and peaceful Christmas time!

Syksyn aikana blogitekstien kirjoittelu jäi minulta vähiin, kirjoitin sinä aikana kolmesataa sivua käsittävän viimeisen osan Syväri-trilogiaan. Ensimmäinen osa "Levinan miehet" käsitteli isäni sotatietä tammikuusta 1942 aina marraskuulle 1944.
Kirjan toisen osan julkaisin syksyllä 2016 ja sen nimi on Kuolema Syvärillä, jonka aikajana ajoittui syyskuusta 1941 aina huhtikuulle 1941. Siinä kerrotaan JR 9 vaiheista Vieljärveltä aina Syvärin taakse Ostan pogostalle saakka. Ostan Simanovan laajalla peltoaukealla setäni Väinö sai surmansa venäläisen tarkka-ampujan luodista. Molemmissa kirjoissa olen kertonut sota-ajan tapahtumista ja kuolemista aikalaisten tekemien muistiinpanojen perusteella.
Viimeisen kirjan nimi on vielä valmisteluvaiheessa. Aluksi sen nimivaihtoehto oli Bloody Troops, mutta sellainen kirja löytyy englannista. Lopullisesti en ole kirjani nimeä vielä päättänyt. Kirjani tarinat ovat aitoja ja ne ajoittuvat kesästä 1940 aina syyskuulle 1941 saakka. Kirjassa kerrotaan äitini evakkoreissusta Iisalmeen, Ilomantsin tapahtumista vuosina 1940 - 1941 ja hyökkäysvaiheesta heinäkuussa 1941 alkaen rajan taakse Itä-Karjalaan. Kirjani julkaistaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotena eli vuoden 2017 aikana. En ole päättänyt julkaisuajankohtaa, mutta kun kirjani on jo tehty valmiiksi, pystyn tekemään sen kahden viikon sisällä päätöksestäni.

Yllä oleva kuva on otettu Kolatselästä kesällä 2016. Kolatselästä kerron kahdessa viimeisessä Syväri-trilogian kirjassani. Kun kirjoitan sota-ajan tapahtumista, käyn kirjoissani mainittuissa paikoissa etukäteen tutustumassa paikan päällä. Näin pystyn eläytymään kirjan tapahtumiin paremmin.
Miksi olen valinnut JR 9 tapahtumat trilogiaani? Syynä on se, että isäni ja hänen viisi veljeä palvelivat JR 9 eri komppanioissa.
Alla olevassa kuvissa on Levinan kylä kesällä 2016 ja talvella 1941. Tuossa paikassa oli III/JR 9 komentopaikka. Levina oli sodan aikana eturintaman lähellä oleva kylä. Nykyään Levinan kylä on kadonnut metsän sisään. Kesällä kävimme siellä veljeni kanssa ja emme löytäneet sieltä yhtään asuinrakennusta.

Yllä kuva Levinasta kesältä 1942. Kuvassa JR 9 sotilaat kuuntelevat viihdytyskiertuetta.

Palataan kuitenkin nykyaikaan. Vuosi on taas kerran pyörähtänyt loppuun. Syksy on edennyt vaihtelevissa keleissä, on ollut pimeää, sateista, sumuista ja lumista. Kolme jänistä suurempaa metsäneläintä jäi syksyn aikana autoni alle ja syynä oli joka kerta huono ajokeli ja eläimen yllättävä ilmestyminen ajoradalle. Ongelmia sääolosuhteiden lisäksi on aiheuttanut autoilijat, joita löytyy joka lähtöön. Itse olen ajanut autolla enemmän kuin 1 500 000 kilometriä, ehkä 2,5 miljoonaa kilometriä. Nykyisellä autolla olen ajanut kohta 500 000 kilometriä, sitä edellisillä autoilla 380 000 km, 280 000 km etc. Autoja on minulla ollut yli 20 kappaletta, mutta en koe olevani vieläkään mallikuski. Ajotaitoni ja refleksit ovat jo aikoja sitten automatisoituneet. Usein havahdun tiellä siihen, että olen ajanut kymmeniä kilometrejä ajatuksissani ja en muista matkan tapahtumista mitään. Joku sanoisi, että olen vaarallinen kuljettaja, kun ajan usein nopeusrajoitusten ylärajalla. Poliisien kanssa en ole joutunut kuitenkaan tekemisiin kymmeniin vuosiin, sillä vain kaksi ylinopeussakkoa olen joutunut maksamaan menneinä vuosikymmeninä. Onneksi eläkeikäni lähestyy vääjäämättä ja muutaman vuoden päästä ajamiseni vähenevät murto-osaan. Jos vertaan eri maiden ajokulttuuria, niin Ruotsi ja USA ovat siinä mallimaita. Molemmissa maissa olen ajanut tuhansia kilometrejä ja siellä ihmiset antavat toisille tilaa ohituksissa. Ehkä heikoin liikennekulttuuri on Venäjällä ja Virossa ja valitettavasti myös täällä Suomessa.

Ajan autollani töihin joka päivä, 75 kilometrin päähän Joensuuhun. Syksyn huonot ajokelit eivät vielä rasita niin paljon, kuin eräät autoilijat. Syksyn aikana olen kohdannut taas teillä ajavia "Ritareita" eli autoilijoita, joita ärsyttää toiset autoilijat. Yksi autoilija ajelee aamuisin mustalla Skodalla, samaan aikaan kuin minä, Ilomantsin suunasta Joensuuhun päin. Häntä ei saa ohittaa missään tapauksessa! Kun hän ajaa joskus alle nopeusrajoituksen, ja erehdyn ohittamaan hänet, kuljettaja saa raivokohtauksen. Tämä teiden ritari ajaa ohittavan auton takapeilissä kiinni, pitkät ajovalot päällä, samalla tavalla, kuin Tuupovaarassa asuva konstaapeli tekee usein farmariautolla. Eräänä aamuna samainen kuljettaja teki spiruetteja tiellä ja jatkoi ajamista 60 km/h. Ohitin auton ja kas kummaa, taas samat valonväläytykset, vaikka itse oli juuri törttöillyt liikenteessä pahemman kerran. Kesällä ohitin Imatralla vastaavanlaisen tiehäirikön moottoritiellä, josta mies sai kovan hepulin. Hän ajoi minun autoni eteen ja antoi käsimerkeillä ohjeita, että ajaisin tien reunaan. Siinä tilanteessa en pysähtynyt, koska ohitin auton normaalinopeudella ja sallitussa paikassa. Olisin varmaan saanut turpaani tältä "teiden ritarilta". Mikä meitä ihmisiä vaivaa nykyään, kun emme hyväksy toisiamme???

Toivottavasti itse kukin osaamme ottaa kanssaihmiset huomioon, nyt joulun aikaan ja myös tulevana vuotena. Turha stressi pois, niin liikenteessä, kuin jokapäiväisessä elämässämme. Vuosi 2017 on satavuotiaan Suomen juhlavuosi. Vuonna 1917 joulukuussa Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi, irtautuen Venäjän keisarikunnasta. Venäjä tunnusti suomen itsenäisyyden tammikuussa 1918 ja useat muut maat tekivät saman keväällä 1918. Maamme sai näin oikeutuksen itsenäisyyteen ja vapauteen. Itsenäistymisen alla ja heti sen jälkeen kansamme oli jakautunut kahteen leiriin, työläisistä koostuviin punaisiin ja porvareista ja suojeluskuntalaisista koostuviin valkoisiin. Vuonna 1918 alkoi surullisen kuuluisa Suomen sisällissota, jossa venäläisten aseistamat punaiset ja saksan aseistamat valkoiset ottivat verisesti yhteen tammikuussa 1918. Tämä sisällisota päättyi toukokuussa valkoisten voittoon. Punaisista noin 10 000 pakeni venäjälle ja Suomeen jääneet 75 000 punaista vangittiin ja osa teloitettiin. Vapaussodan aikana kaatui tai teloitettiin noin 36 000 Suomalaista, joka on todella suuri määrä. Valkoisen armeijan kaatuneet haudattiin pääsääntöisesti sankarihautoihin, punaiset kaatumispaikkojen tai teloituspaikkojen läheisyyteen. Tämä sota oli häpeällinen Suomelle, mutta historiallemme emme voi mitään. Tulevana vuonna juhlimme satavuotiasta Suomea monin eri tavoin. Meillä on syytä juhlaan, sillä jos olisimme jääneet venäjän "etupiiriin", meidän elinolosuhteet olisivat vielä huonommat kuin rajan takana, Karjalan alueella elävillä venäläisillä. Juhlavuotena muistamme monin eri tavoin Suomea sotiemme aikana puolustaneita miehiä ja naisia. Heidän suuri panos maamme itsenäistymisessä ja maamme puolustamisessa oli takeena meidän hyvinvointiimme ja vapauteemme. Suomen sinivalkoinen ristilippu kertoo meille suomalaisille vapauden, sankaruuden ja itsenäisyyden sanomaa. Hyvää joulua 2016 ja hyvää itsenäisyyden juhlavuotta kaikille suomalaisille!

I'd like wish you all best for the festive season this Christmas!

Visiting in the military cemetery and the local cemetery is very much a part of many Finnish families’ Christmas rituals. We go to church on Christmas Eve and then we go back home. At home, we enjoyed our stay with a family Christmas meal. At Christmas, we will be together with loved ones.