Enska Kettunen

Enska Kettunen

lauantai 1. helmikuuta 2020

Kevät tuo valon pohjolaan

Hyvää alkanutta kevättä kaikille blogini lukijoille ympäri maailmaa. Täällä pohjoisessa Euroopassa kaamosaika on päättynyt ja valo lisääntyy joka päivä. Aamulla töihin ajaessani on vielä pimeää ja illalla töistä palatessa on myös pimeää. Päivät ovat kuitenkin pitenemässä ja pimeäaika lyhenee nopeasti. Kuukauden päästä maaliskuussa aamulla töihin mennessä on jo valoisaa ja samoin illalla töistä palatessa. Valon lisääntyessä mieli kohenee merkittävästi. Lähestymme täällä pohjolassa vuoden kauneinta aikaa. - maaliskuu on Suomen kaunein vuodenaika. Silloin auringonvalo, hohtavan valkoinen lumi ja kirkkaan sininen taivas ovat suomessa parhaimmillaan. Maisemat ovat aurinkoisina päivinä häikäisevän sinisen ja valkoisen valon täyttämiä. Aamulla  on vielä pakkasta, mutta päivällä aurinko lämmittää ilman plussan puolelle. 
Alla näkyvä järvenlahti on minulle mieleinen paikka maaliskuun lopussa. Lähes joka vuosi hiihdän järvenlahden päähän ja käyn katsomassa siellä olevaa puroa. Kevään tulosta riippuen siellä talviunta nukkuva karhu on herännyt läheissä metsässä ja ensitöinä se käy yleensä purolla. Yhtenä keväänä pääsin yllättämään karhun, joka oli kuvassa näkyvän harjun rinteessä. Myös ahma ja susi on käynyt viimeisten vuosien aikana puron varrella. 


Ennen vanhaan koulussa laulettiin kevään alkaessa harmoonin säestyksellä: "Jo taittui talven valta, tuo raskas, ankara ja taasen kaikkialla, soi laulu riemuisa. Nyt luonto vihannoipi ja lintuin laulu soipi, oi päivyt armahin, sua riemuin tervehdin!"  Täällä pohjolassa kevät alkaa normaalisti maaliskuussa. Huhtikuussa ja toukokuussa saapuvat muuttolinnut Afrikasta ja Etelä-Euroopasta ja silloin saamme kuulla taas lintujen laulua. Ensimmäisinä muuttolintuina saapuvat Suomeen laulujoutsen, kurki, kuovi, hanhi ja kymmenet pienemmät muuttolinnut.
Talvella täällä pohjolassa on hiljaista, lumista ja kylmää. Lokakuusta tammikuulle sijoittuva ajanjakso on pahinta vuodenaikaa. Kaikkialla on loskaa, tiet ovat liukkaita ja lämpötila sahaa pakkasen ja lämpimän rajamailla. Tammikuussa on pakkasta parhaimmillaan - 40 astetta, mutta tänä vuonna sää oli poikkeuksellisen lämmintä. Tammikuun keskilämpötila jäi meillä -2,9 asteeseen, kun se keskimäärin on ollu noin -9 astetta. Helmikuun lopussa tai maaliskuun alkupuolella aurinko alkaa lämmittää ja kevät etenee ripeään tahtiin kohti alkavaa kesää. Monet meistä suunnittelee jo tulevan kesän menoja. Minäkin olen tehnyt monia suunnitelmia, mutta toteutuvatko ne kaikki, onkin eri juttu. Tulevan kesä kesäloma on minulle viimeinen, sillä syksyllä en palaa enää töihin. Aloitin kauppa-apulaisena 1. kesäkuuta 1971, kävin välillä opiskelemassa ja armeijassa. Vuodesta 1980 lähtien olen ollut vakituisessa työssä eripuolilla maakuntaa. Yli 25 vuotta olen työskennellyt toisella paikkakunnalla ja niistä viimeiset 20-vuotta olen toiminut erityisopettajana. Kesän alkuun olen suunnitellut lomamatkaa Italiaan. Kesäkuun loppuun olen suunnittelemassa ryhmämatkaa Aunuksen, Syvärin, Äänisen rantakylien ja Karhumäen alueille. Syksyllä olisi tarkoitus lähteä vaeltamaan Lappiin. Aiempina vuosina olen vaeltanut Lapissa kesäkuun ensimmäisillä viikoilla ja syysvaellukset ovat jääneet opettajan työn vuoksi tekemättä. Syksyllä ollaan viisaampia siinä, että toteutuivatko  suunnitelmani.  
Uusi vuosikymmen alkoi sekavissa merkeissä. Australiassa metsäpalot ovat tuhonneet suuria maa-aloja ja ihmisten koteja. Britannia erosi EU:sta helmikuun alussa ja jätti ison loven eurooppalaiseen yhteistyöhön. USA:ssa tammi- ja helmikuussa oli Donald Trumpin oikeudenkäynti ja venäjällä Putin súunnitteli itselle sopivaa virkaa tulevaisuutta varten. Tammikuussa Wuhanissa todettu koronavirus levisi nopeasti ja Kiina eristettiin ulkomaiden taholta, jotta virus ei leviäisi maailmalla.
Itse sairastin talvella 1957 -1958 Aasialaisen influenssan ja selvisin siitä kahden viikon kuumeella. Hengittäminen oli vaikeaa ja jouduin nukkumaan istualleen, jotta pystyin hengittämään kunnolla. Taudista aiheutui minulle monenlaista haittaa lapsuuteen ja nuoruusaikaan. Osa vammoista tai paremminkin allergioista on kulkenut mukanani vuosikymmeniä. Sinä talvena 1958 naapuristamme kuoli isäntä ja minun ikäiseni poika aasialaiseen virukseen ja maailmanlaajuisesti noin miljoona ihmistä. Talvella 1968 sairastuin Hongkongilaiseen influenssaan ja olin silloin yli kaksi viikkoa korkeassa kuumeessa.

KIRJAPROJEKTINI 2019 - 2020
Syksyllä 2019 julkaisin Taistellen Karhumäkeen – nimisen kirjan, jossa kerroin Sissipataljoona yhden historiikin. Sissipataljoona tuli Ilomantsiin 23.6.1941 ja taisteli Ilomantsissa puna-armeijan Valter Vallin JR 126 rykmentin kanssa 6. elokuuta 1941 saakka. Vallin rykmentin upseereina ja sotilaina toimi Suomesta Neuvostoliittoon 1918 paenneita miehiä. Kuuluisimmat punaupseerit Ilomantsin rintamalla olivat Paavo Kataja, Aleksanteri Poikolainen, Ville Vainio, jonka aiempi nimi oli Artturi Vähä. Hän oli eversti Ivan Mihailovits Petrovin eli Toivo Vähän veli. Ilomantsista Sissipataljoona eteni ensin Suojärvelle ja sieltä edelleen Porajärven, Juustjärven ja Uunitsan kautta Karhumäkeen. Keväällä 1942 sissit taistelivat Karhumäen takana Hiisjärvellä ja Vansjärvellä. Helmikuun lopussa 1942 Sissipataljoona lakkautettiin ja miehet siirrettiin Kevytosastoon ja 5. Rajajääkäripataljoonaan.
Taistellen Karhumäkeen kirja 2019

Tänä talvena olen kirjoittanut 2. Jääkäriprikaatin taisteluista Ilomantsissa, Tolvajärven Ristisalmella, Aittojoella ja Onkamuksessa. Kirja ilmestyy syksyllä 2020 kirjakauppoihin ja nettikirjakauppoihin paperisena ja e-kirjana. Kirjassa on 280 sivua ja se on A5 kokoa, samoin kuin aiemmat sotahistoriaa käsittelevät kirjani (Levinan miehet 2015, Kuolema Syvärillä 2016, Verinen marssi 2017, Itärajan Korpisoturit 2018 ja Taistellen Karhumäkeen 2019). Kirjoista kolme ensimmäistä kertoo JR 9 sotahistoriaa ja kolme viimeistä kertovat Ilomantsista Karhumäen suuntaan kesällä ja syksyllä 1941 edenneiden joukko-osastojen historiaa.

Uutta kirjaa aloitin kirjoittaa syksyllä 2019 heti kun entinen kirja saatiin painoon. Kesällä 2019  kävin kahteen kertaan tutustumassa taistelupaikkoihin Korpiselässä, Tolvajärvellä ja Ristisalmella. Samoin olen tehnyt muiden kirjojeni kohdalla. Nämä retket ovat vieneet minut rajan taakse Venäjälle joka vuosi ja tutuksi ovat tulleet vanhat suomalaiskylät rajan takana, sekä Aunuksen, Syvärin, Äänisen ja Petroskoin taistelualueet. Alla kuvasarja jääkäripataljoonien etenemisreitin varrelta kesällä 1941. Olen värittänyt mustavalkoiset SA-kuvat värikuviksi ja korjannut kuvissa olevia tietoja.
2. Jääkäriprikaatin joukot majoittuivat heinäkuun alussa Oinassalmen sillan läheisyyteen. Silta valmistui ajokuntoon 23.6.1941 SA-kuva. Kuva lienee otettu 2. heinäkuuta, kun kuvausryhmä tuli silloin möhköön. 
Viimeisiä autoja kuljetetaan Oinasalmen lossilla. Kuva lienee otettu 2. heinäkuuta 1941
Jääkäripataljoonan miehet siirtyivät 4. heinäkuuta Haapovaaran johtavaa tietä Sormuksenahoon ja Peurujoen läheisyyteen. Jääkäripataljoona kuusi eteni rajan taakse vanhaan ilomantsilaiskylään Iso-Kivivaaraan 6. - 7. heinäkuuta. Jääkäripataljoonat hyökkäsivät Peurujoen ja Melaselän kylissä olevia puna-armeijan joukkoja vastaan 7. - 11. heinäkuuta, mutta kylissä olleet 80. Rajavartiojoukkojen sotilaat pitivät kyliät hallussaan. Hyökkäyksissä kaatui useita kymmeniä jääkäripataljoonien miehiä ja toista sataa sotilasta haavoittui. Haavoittuneita hoidettiin Sonkajan koululla, jossa toimi 25. Kenttäsairaalaosasto, sekä Ilomantsin kunnansairaalassa, jossa toimi 23. Kenttäsairaalaosasto. Heinäkuun 12. päivän iltana jääkäripataljoonat 5 ja 6 lähtivät etenemään Tjokkin ja Kokkarin kylien kautta Tolvajärvelle. Jääkäripataljoona 7 jäi vahtimaan Peurujoen ja Melaselän kylien motteja ja siirtyi 14. - 20. heinäkuuta Aijenvaaraan, lähelle Lutikkavaaran kylää. Heinäkuun 22. - 23. päivänä Jääkäripataljoon 7 siirtyi pyörillä ensin Mutalahteen ja sieltä edelleen Tjokkin ja Kokkarin kylien kautta 24. heinäkuuta mennessä Tolvajärvelle.
Leikkaus Sonkajan 25. Kenttäsairaalaosastossa 9.7.1941 SA-kuva
Sankarivainajia haudataan Ilomantsin sankarihautaan heinäkuussa 1941 SA-kuva. 


Olavi Paavolainen kirjoittaa muistiinpanoissaan: "Paluu Ilomantsiin. Tuntuu kuin olisi ollut poissa Ilomantsista kokonaisen ikuisuuden. Sankarihautaan on haudattu jo 59 kaatunutta. Sunnuntaista huolimatta jatketaan haudan kaivuuta; parhaillaan räjäytetään multakerroksen alta tullutta peruskalliota".

HRR - rakuunat etenemässä Maatalouskoulun mäkeä alaspäin  illalla 2.7.1941 SA-kuva. Rakuunat lähtivät Ratilanvaarasta aamupäivällä ja illalla klo 21.00 kaikki rakuunat olivat majoitusalueella, joka oli Kuuksenvaaran Sulkulammen rannalla. Kuvanottopaikan kohdalla on nykyään valais hiihtotulatu ja kuvan keskellä oleva mänty on vielä ladun mutkassa.
Jääkärit Ilomantsin Peurujoella 8. heinäkuuta 1941 (SA-kuva)
Pioneerit, jääkärit (JP 7) ja 19. Tykkikomppanian miehet korjaavat siltaa Leminahon ja Louhivaaran välillä Pyvältölampeen laskevan puron kohdalla 20.7.1941. Kuvan paikka on noin 500 metriä valtakunnanrajalta Louhivaaran kylän suuntaan.  Louhivaara vallattiin 15. heinäkuuta, mutta sen hallinnasta taisteltiin vielä 17. heinäkuuta. 1941 SA-kuva
Jääkärit kävivät Kokkarin kylässä 23.7.1941 (SA-kuva). Kokkarin kansakoululla toimi kesällä 1941 saksalaisen JR 307 esikunta 19. heinäkuuta, aina elokuun loppuun 1941 saakka. Saksalaisrykmentin komentajana toimi everstiluutnantti. G. Rizmann.
Kokkarin vanha palotorni, jota venäläisten käyttivät 11.7.1941 vartiotornina. Palotorni oli kylän korkeimmalla paikalla ja siitä on otettu yllä oleva Kokkarin kyläkuva. SA-kuva. Venäläiset yrittivät polttaa tornin 11.7.1941 siinä kuitenkaan onnistumatta. 
Edessä Tolvajärven Osuuskauppa, takana Tolvajärven koulu SA-kuva. Nykyään löytyy paikaalta kaupan sokkeli ja rappuset, joista voi päätellä missä suunnassa kansakoulu on! Kuva on otettu neljän tien risteyksestä ja kuvaajan takana oli venäläisrykmentin majoitusalue, jossa oli 60 - 70 huonosti mäntypuista rakennettua parakkia.
Osuuskaupan rappuset kesällä 2019. Kansakoulun rauniot löytyvät rappuista noin 150 metriä vasemmalle viistoon.
Kaupan raunio syksyllä 2019

Tolvajärven kylää koulun katolta kuvattuna heinäkuu 1941 SA-kuva. Takana näkyvät venäläisten kasarmien rivi jää Korpiselkään johtavan tien eteläpuolelle. Nykyään peltoaukea on metsän peitossa ja vasemmalla näkyvän rakennuksen paikka löytyy maastosta.
Tolvaharjun läpi kulkeva tie vie matkailijan Ristisalmelle (2019).
 Kaksi suomalaista upseeria Tolvaharjulla 11. - 12.7.1941 SA-kuva Päivämäärä on väärä, koska 11. - 12.7.1941 harju oli vielä puna-armeijan hallussa. Oikea päivämäärä lienee 13.7.1941!
Tolvajärven matkailumaja kesällä 2019, se valmistui kesällä 1939
Tolvajärven Matkailumaja eli 23. Kenttäsairaala 24.7.1941 SA-kuva
23. Kenttäsairaalaosasto toimi aluksi Ilomantsin kunnansairaalassa 29.6. - 14.7.1941, jonka jälkeen se siirtyi 15. heinäkuuta 1941 Tolvajärven matkailumajalle. Kenttäsairaalaosasto toimi Tolvajärvellä vielä elokuussa ja siirtyi elokuun lopussa etenevän sotajoukon mukana itään.


Tolvajärven sauna Myllyjärven rannalla heinäkuussa 1941
Matkailumajan saunan kivijalka kesällä 2019
Päällikkölääkärinä heinäkuussa 1941 toiminut lääkintäkapteeni Erkki Himanka kipsaa Ristisalmella haavoittuneen sotilaan jalkaa SA-kuva. Tolvajärvellä toimi kesällä 1941 apulaislääkärinä lääkintäkapteeni Erland Laukka. Kenttäsairaalaosastolla oli lääkärien lisäksi apteekkari, ylihoitaja, 6 - 8 sairaanhoitajaa, hammaslääkäri, konttorihenkilökuntaa, sekä lääkintäaliupseereita, autonkuljettajia ja keittiöhenkilökuntaa (Lotat). 


Eräs Lotta kertoi tehtävistään kenttäsairaalassa näin; "Aamulla kello 5.30 on päivävuorossa oleville herätys. Pukeudumme ja menemme keittiöön, jossa teemme potilaille voileivät ja teetä. Aamupalan jälkeen tuuletamme ja siivoamme potilashuoneet, valmistamme aamiaisen ja tarjoilemme sen kello 11.00 potilaille. Tiskaamisen jälkeen laitamme potilaiden sängyt kuntoon, tuuletamme patjat, täkit ja tyynyt, sekä siivoamme potilashuoneet ja toimistohuoneet uudelleen. Kello 15 menemme sairaanhoitajan kanssa potilaiden luokse, mittaamme potilaiden lämmön, vaihdamme kääreet ja sen tehtyämme menemme jälleen keittiöön, jossa teemme iltaruoan joka tarjotaan kello 17.00. Iltapäivämme kuluu yleensä vaatteiden, tilavaatteiden ja muiden tarvikkeiden pesutöissä. Illalla kello 20. tarjoamme potilaille iltapalaa ja joskus pastori pitää iltahartauden. Työpäivämme päättyy kello 21.00, jolloin yövuorossa olevat Lotat tulevat hoitamaan potilaita. Päivät ovat hyvin erilaisia, joinakin päivinä haavoittuneita tulee paljon ja työaikamme menee silloin haavoittuneiden auttamiseen. Joinakin päinä on hiljaisempaa ja silloin meille jää enemmän hengähdystaukoja. Sairaalassamme kuolee lähes päivittäin potilaita ja heidät siirrämme kaatuneiden evakoimiskeskuksen työntekijölle". 

    
Loimolan, Tolvajärven ja Ilomantsin alueen komentajana 19.7. - 24.8.1941 toiminut kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecth kävi Tolvajärven matkailumajalla 6.8.1941 SA-kuva

Matkailumaja sisäkuva syksyllä 2019
Käsittelen Hyökkäys Tolvajärvellä nimisessä kirjassa myös monille ihmisille vaikeaita asioita. Monet meistä muistavat tyai ainakin ovat kuulleet, että Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 (Operaatio Barparossa). Saksalaisosastoja taisteli Suomen Lapissa vuosina 1941 - 1944. Viime vuosiin saakka en tiennyt, että Norjasta saapui heinäkuussa 1941 Tolvajärvelle ja Loimolaan  kenraaliluutnantti Erwin Engelbrethin johtamat 163. Infanterie Division (Infanterie Regiment 234, JR 307, Sumpf Bataillon, Pioner Bataillon 234, F.A.R 234 - A.R. 234) saksalaiset taistelujoukot. Yllätyin itsekkin muutama vuosi sitten kun luin asiasta, että Mannerheim määräsi Ilomantsin, Korpiselän ja Loimolan alueen suomalaisjoukot saksalaisten komentoon 19.7.1941. En tiedä miksi, mutta ehkä se johtui saksalaisten painostuksesta. 
Saksalaiset joukot taistelivat yhdessä suomalaisten kanssa Tolvajärvellä puna-armeijan JR 52 joukkoja vastaan. Tolvajärvellä saksalaisosastot kärsivät suuria tappioita 20. - 21. heinäkuuta 1941. Tämän taistelun jälkeen saksalaisosasto pyrki taistelemaan vain maanteiden varsilla ja he käyttivät suomalaisosastoja metsätaisteluissa. Puna-armeijan sotilaat vangitsivat heinäkuussa ja elokuussa 1941 kymmenittäin saksalaissotilaita. Eräs sotilas kertoo muistiinpanoissaan, että Ristisalmen takaa he löysivät 6.8.1941 kolme saksalaissotilasta, joita oli käsitelty asiattomasti. Yhden pää oli leikattu irti ja se oli laitettu kepin päähän. Kaksi muuta oli ripustettu kaulasta puuhun roikkumaan. Tapauksia oli useampia ja niiden jälkeen saksalaissotilaat pelkäsivät liikkua yksin tai pienissä ryhmissä rintaman läheisyydessä. Samalla tavalla venäläiset eivät tietojeni mukaan kohdelleen suomalaisia sotilaita Ristisalmen alueella, mutta muilla rintamilla löydettiin jatko-sodan aikana myös venäläisten häpäisemiä suomalaissotilaita. Jotta totuus ei unohtuisi, niin saksalaiset ja suomalaisetkin sotilaat häpäisivät ruumita sodan aikana ja se on valitettavaa. Tolvajärvellä lepää minun tietojen mukaan noin 500 saksalaissotilasta, Loimolassa noin 800 sotilasta ja Varpakylässä satoja saksalaisia ja myös suomalaisia. Vanhojen suomalaiskylien kenttähautausmaat perustettiin kansakoulujen läheisyyteen. Jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto tuhosi saksalaisten kenttähautausmaat Loimolassa, Tolvajärvellä ja Varpakylässä ja niiden löytyminen on onnen kauppaa. Edellä mainitut kenttähautausmaat olen paikantanut vanhojen karttojen ja valokuvien perusteella.

Pienen Suomen sotiminen ylivoimaista Neuvostoarmeijaa vastaan ei olisi onnistunut ilman saksalaisten joukkojen tukea vuosina 1941 - 1944. Raja-alue Suomen ja Neuvostoliiton välillä on noin 1 000 km ja sen puolustaminen muutaman sadan tuhannen miehen armeijalla olisi ollut mahdottomuus. Suomella oli valittavana saksalaisten apu tai antautuminen Neuvostoliitolle.  Tolvajärvellä saksalaisten sotilasapu ei ollut merkittävä, koska joukko-osasto oli pieni ja he epäonnistuivat monissa hyökkäyksissään, kärsien niissä suuria tappiota. 

Suomi hävisi sodan, menetti meille rakkaan Karjalan alueen. Säilytimme kuitenkin itsenäisyyden. Itsenäisyytemme ei ollut ilmainen, sillä Suomalaisia kaatui sodassa lähes 100 000 ja haavoittuneiden määrä oli moninkertainen. Lähes jokaisesta perheestä kaatui joku  läheinen ja näitä kaatuneita lepää sankarihaudoissa ympäri Suomea. Haavoittuneet ja sodassa elämänhalun menettäneet entiset sotilaat ja heidän perheet kärsivät sodan tapahtumista vielä pitkään sodan jälkeen. Näin oli useiden  minun ikäisten lasten kohdalla. Isämme taistelivat viisi vuotta rintamalla ja se jätti miehiin pysyvät vammat. Useiden miesten taistelu jatkui vielä 1970-luvulle saakka ja sen me lapset saimme kokea lapsuudessa.  

Saksan Einsatgruppe:n ja Gestabon teot baltianmaissa, Puolassa, Valkovenäjällä, Neuvostoliitossa ja muualla Itä-Euroopassa ei unohdu vielä pitkään aikaan, onneksemme. Uudessa kirjassani kerron sekä suomalaisten, että saksalaisen 163. Interferie Division (Wehrmacht) joukkojen sotatoimista kesällä 1941 Tolvajärveltä aina Onkamuksen takana olevaan Olkkoilan kylään saakka. Onkamuksen taistelun jälkeen saksalaisjoukot siirrettiin Aunukseen, Syvärijoen rannalle. Heidän tukikohta  sijaitsi Laatokan puoleisella Syvärijoen rannalla kesäkuuhun 1942 saakka.

Hyökkäys Tolvajärvellä - kirjaa kirjoittaessani kesällä  ja syksyllä 2019 kävin kahdesti  rajan takana Tolvajärvellä tutustumassa kirjassa kerrottuihin paikkoihin. Löysin Ristisalmelta syksyllä 1941 saksalaisten rakentaman sillan jäänteet, sekä suomalaisten ja venäläisten joukkojen etulinjan taistelukaivannot ja bunkkereiden paikat. Alla olevan kuvan paikalta näkyy vielä tienvarrella räjähdysmonttu.
Hyökkäys Ristisalmella on päättynyt 28.7.1941 klo 00.40 suomalaisten ja saksalaisten tappioon. Kuvassa venäläisen tykin ammus räjäytti saksalaisen ammusvaraston kello 0.20 ja jääkärit ovat palaamassa Ristisalmelta takaisin Kauniille kankaalle (SA-kuva). 
Ristisalmelle johtava Kivisilta syyskuussa 2019
Majuri Suden jääkäripataljoona 6 hyökkäsi 15. heinäkuuta Ristisalmelle perääntynyttä puna-armeijan JR 52 pataljoonaa vastaan. Hyökkäys epäonnistui ja siinä kaatui 20 jääkäriä.  Heinäkuun 19. päivänä Tolvajärven alueelle tuli kenraaliluutnantti Erwin Engelbrethin johtama saksalainen 163. Infanterie Division (I.R 307 A.R. 234, Pi.Btl. 234) ja Engelbrethin alaisuuteen siirrettiin suomalaiset Jääkäripataljoonat, sekä Ilomantsista siirretyt Hämeen rakuunat (HRR) ja Uudenmaan rakuunat (URR). Tolvajärven alueen sotatoimia johti eversti Rizmann ja hän määräsi I.R 307 kaksi pataljoonaa hyökkäämään ja valtaamaan Ristisalmen takana olevat JR 52 asemat 20. - 21. heinäkuuta. Hyökkäys epäonnistui. Rizmannin käskystä Suomalainen II/JP 7 ja saksalaiset panssarijääkärit uudistivat hyökkäyksen 27. - 28. heinäkuuta. Myös tämä hyökkäys epäonnistui ja saksalaisille tuli 100 - 150 miehen tappiot kaatuneina, suomalaisille vajaan kymmen miehen tappiot kaatuneina ja hukkuneina. Suomalaiset 27. - 28. heinäkuuta kaatuneet haudattiin 30. 7. -  2.8.1941 välisenä aikana Tolvajärven kenttähautausmaahan.

Majuri Nevansaari ja everstiluutnantti Wahlbäck Ristisalmella kesällä 1941 (SA-kuva) Kuva on otettu Ristisalmen sillan takaa ja tien takana on venäläisten konekivääripesäke ja Taikinajärvi.
Majuri Sulo Susi Suojärvellä (JP 6 komentaja) SA-kuva


Tolvajärven taisteluissa kesällä 1941 kaatui 50 - 100 suomalaista, 400 - 500 saksalaista ja 200.....1000 venäläistä (JR 52). Erään tiedon mukaan Ristisalmella ja Ägläjärvellä kaatui kolme vihollispataljoonaa (JR 52) ja osa pataljoonissa palvelleista oli suomesta 1918 paenneita punaisia. (SA-kuva kenttähautaus Tolvajärvellä heinäkuussa 1941). Kuva on otettu Tolvajärven koulun takaa, maanviljelijä Artemi  Vasileinpoika Vornasen pellolta, johon perustettiin kenttähautausmaa. Vasielin vaimo oli Matrona  Iivanantytär Vornanen, joka syntyi Salmijärvellä. Artemi toimi jäsenenä useissa Korpiselän kunnan lautakunnissa. Alla Artemin allekirjoitusnäyte!



Yläkuvassa sankarihautajaiset 2.8.1941 ja alakuvassa Tolvajärven kylää syksyllä 2019

Saksalaisten kenttähautausmaa sijaitsee Tolvajärven koulun lähellä maanviljelijä Artemi Vornasen aiemmin omistamalla maalla SA-kuva
Profeetta Elian tsasouna Tolvajärvellä 1939. Venäläiset räjäyttivät tsasounan kesällä 1941 (SA-kuva)
Tsasounan paikka syyskuussa 2019
Ristisalmen silta , jonka puna-armeijan joukot räjäyttivät 13. tai 14. heinäkuuta. Kuva lienee otettu 14.7.1941, ennen ensimmäistä suomalaisten tekemää hyökkäystä SA-kuva. Erikoista kuvassa on se, että se on luultavasti otettu Ristisalmen itäpuolelta, joka oli venäläisten hallussa???? Alla kuva samasta paikasta syyskuussa 2019

Jääkärit valmistautuvat siirtymään Ristisalmen etulinjaan 24.7.1941 (SA-kuva)
Kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecth, eversti Rizmann ja 2. Jääkäriprikaatin komentaja everstiluutnantti Wahlbäck keskustelevat Ristisalmella 6.8.1941 (SA-kuva)
Kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecth ja everstiluutnantti Wahlbäck tutustuvat Ristisalmen siltaan
Ristisalmen silta syyskuussa 2019 (Takana puna-armeijan asemat kesällä 1941)
Ristisalmi ja Taikinajärvi syksyllä 2019. Vedessä näkyy saksalaisten rakentaman sillan tolpat. Takana on Taikinajärven harju, jossa oli kesällä 1941 suomalaisten etulinja. Kuvassa näkyvään lahteen hukkui useita suomalaisia ja saksalaisia 27. - 28.7.1941. Osa heistä saatiin nostettua järvestä vasta 6.8.1941. Osa Ristisalmella kaatuneista suomalaisista ja saksalaisista sotilaista jäi pyyvästi kadoksiin etsinnöistä huolimatta.
Taikinajärven rantaa, josta saksalaiset syöksyveneet kuljettivat 27.7.1941 suomalaisia jääkäreitä Ristisalmen taakse (SA-kuva elokuun alussa 1941)
Suomalaiset ja saksalaiset joukot etenivät Aittojoelle 6.8.-41.  Puna-armeijan JR 52 joukot räjäyttivät Aittojoen sillan aamuyöllä 6.8.1941 ja ne asettuivat asemiin joen taakse. Suomalaiset ja saksalaiset  jäivät asemiin kuvassa näkyvän joen länsipuolelle. Kahden viikon päästä suomalaiset joukko-osastot hyökkäsivät Vegarusjoen ja Aittojoen taakse ja valtasivat  Naumarajakon ja Vuonteleen kylät 19.8.1941 (SA-kuva). 
Yllä korpraali Yrjö Komulaisen kertomus 6.8.1941 tapahtumista Aittojoella

Suojärvi palaa elokuun lopussa 1941 SA-kuva


SUOJÄRVI VALLATTU suomalaisten ja saksalaisten yhteistyöllä 
27.8.-41 Simo Puupponen

Rintamakirjeenvaihtaja Simo Puupponen kirjoitti Suojärven, Suvilahden ja Hyrsylän kylien valtauksista. 
Suojärven avaimet saatiin meikäläisten haltuun samalla, kun Vegarusjoen kautta suoritettiin 19.8.-41 voimakas kiertoliike ja pakotettiin venäläiset nopeasti jättämään Aittojoki ja Vuontele. Jo hyökkäyksen alkaessa saattoi havaita, että kaikkialla Suojärven järvialueella paloi. Valtavat savupatsaat nousivat ilmaan viideltä eri suunnalta pitkin Suojärven rantakyliä. Myöhemmin saatettiin todeta, että ainoastaan muutamia kyliä oli jäänyt pääosin ehjäksi venäläisten polttoinnolta. Varpakylästä olivat vainolaiset polttaneet kirkon, pappilan ja kansakoulun. Vanhan 260 vuotta sitten rakennetun kirkon venäläiset olivat purkaneet ja kuljettaneet pois. Varpakylää oltiin polttamassa, mutta tykistömme ristituli lopetti homman alkuunsa. Joukkomme etenivät Varpakylän kautta Moisenvaaraan, jossa kansakoulun vainolaiset sytyttivät palamaan, mutta pääosa kylän taloista jäi polttamatta. Vegaruksen, Hautavaaran, Halla-ahon ja Hyrsylän kylät olivat myös jääneet polttamatta suomalaisten ehdittyä kyliin ennen niiden polttamista. Suojärven asemanseudulle oli  jäänyt talvisodan ja kuluvan sodan jäljiltä muutama kivitalo pystyyn, muuten pääkadun varrella olevat talot olivat porona. Kirkot ja sahalaitokset olivat myös palaneet., osittain varmaankin jo talvisodassa. Suojärven valtaus oli perusteellisen ennakkovalmistelun ja hyvän suorituksen kaunis yhteistulos,  jossa merkittävää osaa näytteli suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden aseveljeys. Kallis hinta valtaamisesta kuitenkin maksettiin, sillä lähes 500 sotilasta kaatui Suojärven alueella muutamien valtauspäivien aikana.

Puna-armeijan JR 52 joukot perääntyivät Ristisalmelta 4. - 5. elokuuta Ägläjärven kautta Aittojoelle. Suomalaiset ja saksalaiset panssarijääkärit saapuivat Aittojelle aamulla 6. elokuuta ja siinä vaiheessa Aittojoen silta räjähti ensimmäisten saksalaisten saapuessa sillalle. Puna-armeija levittäytyi 10 kilometrin matkalle Aittojoen ja Vegarusjoen taakse ja vasta 19. elokuuta suomalaisjoukot pääsivät edellä mainittujen jokien yli. Puna-armeija perääntyi vanhan rajan taakse seuraavien päivien aikana ja suomalaiset joukko-osastot etenivät syyskuun alkuun mennessä Onkamuksen kylään. Saksalaisjoukot siirtyivät Suojärveltä Aunukseen ja olivat syystalvella 1941 Lotinanpellosta Laatokan suuntaan virtaavan Syvärijoen varrella etulinjassa.  
Syyskuun alussa suomalaiset joukot valtasivat Onkamuksen kylän (SA-kuva) ja taistelivat siellä syyskuun aikana yhdessä Er.P 21 eli Pärmin Pataljoonan kanssa. Pärmin osaston miehet olivat vankilasta kerättyjä vankeja ja heistä kymmeniä loikkasi syksyn aikana puna-armeijan puolelle. Onkamuksen kylän takana oleva silta hajoitettiin sodan aikana, mutta suomalaiset pioneerit rakensivat sen uudelleen. Nykyään kylä on autiona, tiet ovat huonoja ja Onkaamusjoen ylittävä silta on huono, lähes ajokelvoton.  

Pioneerit ja jääkärit korjaavat venäläisten tuhoamaa Vuohtjärven siltaa 29.9.1941 SA-kuva
Aunuksesta ja Vienasta löytyy vielä kymmeniä siltoja, jotka ovat todella huonossa kunnossa?
Suomalaisjoukot etenivät Aunuksen läpi Vienaan kuvassa näkyvien kylien kautta SA-kuva
28.9.1941 Vuohtjärven kansakoulu ja takana Vuohtjärven kylä SA-kuva
Mundjärvelle suomalaisjoukot saapuivat 7. lokakuuta 1941 SA-kuva
Uunitsa 6.11.1941 SA-kuva
Perälahti 17.11.1941 SA-kuva


Koko tarinani Jääkärien tapahtumista kesällä ja syksyllä 1941 on luettavissa syyskuussa 2020, kun Hyökkäys Tolvajärvellä - niminen kirjani tulee myyntiin.
Jääkäriprikaati valtasi yhdessä muiden suomalaisjoukkojen kanssa Karhumäen 6.12.1941 SA-kuva. Kuvanottohetkellä oli pakkasta -36 astetta celsiusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti