Enska Kettunen

Enska Kettunen

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Taistellen Karhumäkeen ISBN 9789515683311 - Battle to Karhumäki

Kiva että olet löytänyt sivustoni! 

Olen erityisopettaja, sotahistorianharrastaja, kirjailija sekä sukututkija. Harrastuksina on edellisten lisäksi vaeltaminen, retkeily, marjastus, maisemakuvaus ja Lionismi. Sotahistorian tutkiminen ja sotahistorian kirjojen kirjoittaminen on vienyt minut vuosittain useita kertoja Venäjän Karjalaan. Sukuni juuret löytyvät Karjalasta (Megristä, Suojärveltä ja Ilomantsin itäkylistä; Kuolismaasta ja Melaselästä), Rantasalmelta ja isäni puolelta myös Oslon seudulta. Vaikka esi-isämme asuivat aiempina vuosisatoina Savossa, luonteeltani olen enemmän karjalainen kuin savolainen. Syyskuussa kävin Valamon saarella Laatokalla, viikon olin Goslarissa ja Berliinissä opiskelijoitteni kanssa. Syyskuun lopussa kävin Tolvajärvellä tutustumassa seuraavan kirjani maisemiin. Lokakuun alussa osallistuin HAAS yhtiön järjestämään kansainväliseen konferenssiin Tallinnassa. Lokakuun puolivälissä tapasin Espoossa Itärajan Korpisoturit ja Taistellen Karhumäkeen kirjojen yhden päähenkilön sukulaisia. Tapaamisessa keskustelimme Tapani Suontaan elämästä ennen jatkosotaa. Kirjoissani olen kertonut hänen sotahistoriansa ja kaatumisensa Pylväsmäen kylässä (Stolbovaja Gora) lokakuussa 1941. Marraskuun puolivälissä saksalaiset ystävyyskoulun opiskelijat olivat meidän koululla viikon. Opiskelimme CNC-tekniikkaa ja kävimme mm. yritysvierailulla Tulikivi OY:ssä. Syksy on ollut kiireistä aikaa ja stressi on vaatinut oman veronsa. Verenpaineen ja sydämen rytmin kanssa on tasapainoiltu toista kuukautta. Odotan innoilla uutta aikakautta, joka olisi alkamassa 1. elokuuta 2020. Pääsen silloin eläkkeelle (palkkatyötä olen saanut tehdä vuosina 1971 - 2020).
Kuvassa koulumme henkilökuntaa ja luottamusmiehiä, jotka saivat marraskuun lopussa  AMKE:n myöntämät kultaiset ansioristit.

Taistellen Karhumäkeen, Sissipataljoona yhden sotahistoriikki


Taistellen Karhumäkeen -niminen kirja on painettu saksassa
 (Books on Demand) 
Sitä on saatavana nettikirjakaupoissa
(ISBN 9789515683311). 

Kirja on myynnissä seuraavissa nettikirjakaupoissa paperisena- tai e-kirjana: 
Books on Demand, click on
Adlibris click on
Suomalainen click on 
Elisa Kirja click on
Prisma click on
Google Play click on
Apple iBooks click on
booky click on
Cdon.com click on
Amazon.com click on
Amazon Kindle Shop clik on
ebay.co.uk click on


Lisäksi kirjaa myydään mm. Ilomantsin kirjakaupassa. 


Taustatietoja Taistellen Karhumäkeen kirjaan

Kirjoitin Taistellen Karhumäkeen nimisen kirjan talvella 2018 - 2019. Kirja on noin 280 sivuinen pehmytkantinen A5 kokoa oleva kirja. Kirjassa kerrotaan Sissipataljoona yhden taisteluista Ilomantsissa, Suojärvellä ja Kostamuksessa, sekä sieltä eteenpäin Juustjärven, Saidoman ja Uunitsan kautta  aina Karhumäen taakse Vansjärvelle saakka.
Kirjaan on tulossa jatko-osa syksyllä 2020 ja sen alustava työnimi on Taistelu Tolvajärvellä. Kirja on pehmytkantinen, noin 270 sivuinen A5 kokoa oleva teos. Kirja kertoo Ilomantsista henäkuussa Tolvajärvelle ja syksyllä 1941 Onkamukseen edenneen suomalaispataljoonan taisteluista. Tolvajärveltä taistelut etenivät syksyn aikana Juusjärvelle. Teoksen kertomukset päättyvät lokakuun loppuun 1941. Sen jälkeen sotilaiden kertomukset jatkuvat Taistellen Karhumäkeen kirjassa. 
  Taistellen Karhumäkeen kirjan taustamateriaalina käytin sota-arkiston materiaalia ja muutaman Sissipataljoonan riveissä palvelleen sotilaan muistiinpanoja. Näiden lisäksi olen ottanut kirjaani kolmessa Kansa taisteli lehdessä kirjoitetun Sissin kertomuksista otteita. Kotikylässäni ja naapurikylässä asui 1950 - 1970 luvuilla useita Sissipataljoonan riveissä palvelleita ja osa heidän kertomuksista on päätynyt tähän kirjaan. Monia kertoja työskentelin näiden sissien kanssa maatalous- ja metsätöissä. 
   Kirjan sisällöstä osa on fiktiivistä, mutta kaikki perustuu jostakin lähteestä poimittuun tietoon. Jokaista kirjaani varten olen tutustunut kirjan taistelumaisemiin etukäteen ja viimeistään kirjoittamisen yhteydessä, kuten tänä syksynä kävin kaksi kertaa seuraavan kirjani maisemissa Tolvajärvellä, Kokkarissa, Tjokkissa ja Korpiselässä. Alla muutama kuva Tolvajärven reissuilta.  Tutustuin Tolvajärvellä seuraavan, ensi syksynä julkaistavan, Taistelu Tolvajärvellä kirjani maisemiin. 
Tolvajärven Kivisilta ja alla Ristisalmi syyskuun viimeisenä viikonloppuna vuonna 2019
Sota-aikaisia Palopommeja Tolvajärvellä
Shemeikan ja Vornasten runonlaulajanpatsaan paikka Taivaljärven rannalla
Tolvajärven matkailumajan rauniot Hirvasharjun päällä
Matkailumaja elokuussa 1941, kun se toimi kenttäsairaalana

Kirjassani "Taistellen Karhumäkeen" kerron Sissipataljoona 1 (4027) perustamisesta, taisteluista Ilomantsista aina Karhumäkeen saakka kesän ja syksyn 1941 aikana, sekä Sissipataljoonan lakkauttamisen 21. helmikuuta 1942. Sissit taistelivat syksyn 1941 aikana puna-armeijan JR 126 sotilaiden kanssa. Puna-armeijan JR 126 komentajana oli Suomesta Neuvostoliittoon 1920-luvulla paennut ja puna-armeijassa majuriksi ylennetty Valtter Valli (s.25.08.1900 Eurajoki). Vallin rykmentin komentajana toimi Talvisodan jälkeen 1940  - 1941 Suomalainen, neuvostoarmeijan eversti Ivan Mihailovits Petrov, jonka aikaisempi nimi, Suomessa oli Toivo Vähä. Toivo Vähä oli suomalainen kommunisti, joka asui 1900-luvun alussa vanhempiensa kanssa Pietarissa, mutta muutti Suomeen nuoruutensa vuosina. Toivo Vähä muutti Suomesta takaisin Pietariin vuonna 1917, kun punaisten ja valkoisten kahakointi Etelä-Suomessa oli muuttunut väkivaltaiseksi. Vähä taisteli Viipurin lähellä suomalaisia valkoisia vastaan keväällä 1918 ja kävi myöhemmin 1920 - 1930 luvuilla Pietarin kansainvälisen punaupseerikoulun. Toivo Vähä yleni Neuvostoliitossa upseeriksi ja hänet siirrettiin Valkovenäjän rajalle. Talvisodan aikana hän toimi Tiedusteluosaston päällikkönä Terijoella. Vähä siirtyi talvisodan jälkeen JR 126 komentajaksi ja sen asemapaikaksi määrättiin Porajärven ja Ilomantsin raja-alue. Kesällä 1941 hänet siirrettiin JR 143 komentajaksi ja myöhemmin JR 936 komentajaksi.  
   Vallin vahvennetussa rykmentissä (JR 126 + 80. Rajavartio-osasto n. 3200 miestä) palveli Ilomantsin itärajalla satoja Suomesta Neuvostoliittoon keväällä 1918 paenneita suomalaisia punakaartilaisia, virolaisia, neuvostokarjalaisia ja entisiä neuvostovankeja. Rykmentin komisaarina toimi Gortsakov, joka valvoi Valtter Vallin rykmenttiä. Vallin rykmentin komppanianpäällikköinä toimivat mm. kapteeni Poikolainen ja yliluutnantti Ville Vainio (1. pataljoona). Tietojeni mukaan Vallin joukoissa palveli myös entisiä ilomantsilaisia "punakaartilaisia", jotka pakenivat rajan taakse Neuvostoliittoon keväällä 1918. 
    Esimerkkinä mainittakoon 3. - 6.7.1941 Aievaarassa, Leminahossa ja Möhkön kylän alueella liikkunut puna-armeijan partio, joka oli kolme vuorokautta suomalaisten selustassa. Partio tappoi Aievaaran lähellä yhden suomalaissotilaan. Partiossa oli mukana suomea hyvin puhuva punasotilas. Partiota kutsuttiin aavepartioksi, koska sitä ei saatu kiinni lukuisista etsinnöistä huolimatta. Silloin epäiltiin, että partiota oli johtamassa Möhkön alueen hyvin tunteva henkilö, mahdollisesti entinen ilomantsilainen. Kesällä 1944, suomalaisten perääntyessä Suojärveltä kohti Ilomantsia tapahtui useita partisaani-iskuja Suojärven ja Kuolismaan välissä. Partisaanien joukossa oli ollut hyvin Suomea puhuva ja alueen tunteva mieshenkilö. Salmijärvellä partisaanit hyökkäsivät suomalaiskolonnan kimppuun ja Kuuttivaarassa metsänvartijatilalle. Molemmissa iskuissa oli mukana luultavasti myös ilomantsilainen punasotilas. Iskuissa kuoli lähes kaksikymmentä suomalaista. Osa haavoittuneista suomalaissotilaista teloitettiin ampumalla päähän. Sillä estettiin puna-armeijassa palvelleen suomalaismiehen henkilöllisyyden paljastuminen. Kuolismaan alueella toimi punaupseerina ilomantsilaismies vielä 1950 - 1960 luvuilla. Hän kyseli eräältä ilomantsilaiselta rajamieheltä, mitä hänen veljensä perheelle kuuluu Ilomantsissa. Tämä tapahtui Miikkulanvaarassa sijaitsevalla neuvottelumajalla 1960-luvun alussa. 
Everstiluutnantti Nikoskelainen toimi Sissipataljoona yhden komentajana 18.6. - 30.6.1941

Sissipataljoona talvisodassa

Sissipataljoona yksi osallistui ansiokkaasti talvisodassa Suomussalmen alueen taisteluihin. Silloin Sissipataljoonan yhden komppanianpäällikkönä toimi kapteeni, sodan lopulla majuri Kaarlo Kari, joka toimi myöhemmin saman pataljoonan komentajana heinäkuussa 1941. Talvisodan taisteluista on kerrottu monissa kirjoissa, mutta Sissipataljoona yhden jatkosodan taisteluista ei ole kirjoiteltu kirjoja. 


Sissipataljoona yksi jatkosodassa

Nyt julkaistu kirja "Taistellen Karhumäkeen" kertoo Sissipataljoona yhden tuntemattomaksi jääneen jatkosodan historiaa. Talvisodassa Sissipataloona osallistui Suomussalmen taisteluihin ja niistä on kerrottu useissa Raatteen tien taisteluja ja sen alueen sotahistoriaa kuvaavissa teoksissa. Teokseni "Taistellen Karhumäkeen" sisältö on koottu pääosin sotapäiväkirjoista ja sissien omista kertomuksista. Tapani mukaan olen käyttänyt puuttuvien lähdetietojen ajanjaksoissa muiden sissipataljoonan kanssa taistelleiden joukko-osastojen sotapäiväkirjoja. Meidän kylässämme ja naapurikylissä asui 1950 - 1970 luvuilla joitakin Sissipataljoonan yhden riveissä palvelleita miehiä, joiden kanssa pääsin keskustelemaan ja myös kuuntelemaan heidän kertomuksiaan sodasta. Osa kirjan sisällöstä on syntynyt näiden miesten kertomuksista. 


Sissipataljoona perustettiin Kontioniemessä kesäkuussa 1941

Sissipataljoona yksi perustettiin Kontioniemessä 18. kesäkuuta 1941. Pataljoonaan kutsuttiin miehiä eri kunnista, mutta suuri osa miehistä oli Ilomantsista ja Tohmajärveltä. Ilomantsin miesten kutsumisen taustalla oli Sissipataljoonan sijoittaminen Hattuvaaran taakse Longonvaaran alueelle. Piimävaarasta Hattuvaaraan toteutetun marssin aikana kymmeniä miehiä väsähti ja heidät siirrettiin muihin joukko-osastoihin. Sissipataljoonaan liitettiin Hattuvaarassa 2. heinäkuuta 1941 Ilajan ja Niemijärven alueen kaikki rajamiehet (89 miestä).
Sissipataljoonan komentaja everstiluutnantti Kaarlo Kari syyskuussa 1941 (30.6. - 3.8.1941)

Sissipataljoonan kokonaisvahvuus oli 537 miestä pataljoonan  sen perustamisvaiheessa kesäkuussa 1941. Sissit siirrettiin autoilla Kontioniemestä Ilomantsin Piimävaaraan, jossa opeteltiin korpisodan vaatimia sissitaitoja. Seuraavaksi matka jatkui marssien  Hiiskosken, Huhuksen ja Käenkosken kautta Ilomantsin Hattuvaaran itäpuolelle, Longonvaaran ja Niemijärven alueelle. Reilun viikon ajan sissit harjoittelivat sissitaitoja partioimalla rajan takana Vellivaaran ja Lehmivaaran alueella. 
Longonvaaran kenttävartio oli tässä talossa kesällä 1941, kuva vuodelta 2018
Longonvaaran kenttävartioasema noin 40 vuotta sitten

Sissien ja rakuunain hyökkäys Vellivaaraan ja Lehmivaaraan

Longonvaarasta sissit aloittivat hyökkäyksen Vellivaaraan ja Lehmivaaraan 10.7.1941. Hyökkäykset olivat verisiä ja niissä kaatui ja haavoittui kymmeniä sissejä. Suomalaiset yrittivät kaksi viikkoa vallata puna-armeijan hallinnassa olleita kyliä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Taisteluosasto Essenin joukkoja eli Sissipataljoonaa ja Uudenmaan rakuunajoukkoja vastassa olivat Vellivaaran ja Lehmivaaran alueella suomalaisen yliluutnantti Ville Vainion puna-armeijan ensimmäinen pataljoona, jossa palveli paljon suomalaisia punakaartilaisia.
    Möhkön ja Melaselän alueella taistelivat taisteluosasto Ehrnroothin ja Sundmannin joukko-osastot ja heitä vastassa oli majuri Vallin vahvennettu toinen pataljoona. Puna-armeijan rykmentin komentajana toiminut suomalaissyntyinen Valtter Valli oli nerokas taistelija, joka teetätti alaisillaan Ilomantsin ja Korpiselän alueelle hyvät linnoitteet. Näitä oli jatkosodan alussa Vellivaarassa, Lehmivaarassa, Lutikkavaarassa, Louhivaarassa, Ontronvaarassa, Peurujoella ja Tolvajärven Ristisalmella (JR 52). Korpiselässä oli pieni määrä Vallin JR 126 sotilaita ja JR 52 karjalaisista ja emigranteista muodostettu varusmiesjoukko. Ristisalmella heinäkuussa 1941 ensimmäisen komppanian päällikkönä toimi suomen kansalainen Paavo Kataja. Valli käytti paljon aikaa tutustuakseen suomalaisten vastustajien kokoonpanoon ja suunnitteli vastatoimenpiteen sen mukaan. Valtter Vallin rykmentillä oli hyvä aseistus jatkosodan alkaessa ja se tuotti suuria tappioita hyökkääville suomalaisille joukko-osastoille. Vallin rykmentin vastuualueella, Ilomantsissa ja Korpiselässä, Suomalaisten eteneminen oli jatkosodan alussa hitainta, jos verrataan sitä viidennen ja seitsemännen divisioonan hyökkäykseen Tohmajärven alueelta Itä-Karjalaan tai Karjalan Kannaksen joukkojen etenemisvauhtiin. Ilomantsin alueella kaatui jatkosodan alussa (25.6. - 8.8.1941) 193 sotilasta ja Korpiselän alueella 278 suomalaista sotilasta, sekä satoja saksalaisia sotilaita (163 divisioonan miehiä). Valtter Vallin johtaman JR 126 tappioista minulla ei ole tietoja, mutta ne lienevät samaa suuruutta kuin suomalaisilla joukoilla oli. 


Taisteluosasto Kivikko hyökkää Ontronvaaraan

Ilomantsin Ontronvaaralle hyökkäsi 6. - 7.7.1941 Taisteluosasto Kivikko (noin 150 sotilasta). Kivikon joukot saivat nopeasti vallattua osan Ontronvaaran kylästä. Valtter Vallin joukot saivat 71. divisioonan komentajalta (Aiempi divisioonan komentaja oli suomalainen punakenraali Akseli Anttila) ja 7. armeijakunnan komentajalta Filipp Gorolenkolta määräyksen tuhota Kivikon joukot Ontronvaalla. Vallin JR 126 aloitti 7. heinäkuuta illalla vastahyökkäyksen noin 500 - 600 miehen voimin. Taisteluissa kaatui suomalaisjoukoista kuusi rajasotilasta ja kahdeksan rakuunaa, haavoittumisia oli useita. Kivikko pyysi lisää joukkoja Ontronvaaraan, mutta hän sai vain yhden lisäkomppanian. Illalla  Kivikko pyysi lupaaa perääntyä takaisin Leminahoon. Eversti Ehrnrooth antoi luvan perääntyä Ontronvaaralta illalla 7.7.1941, mutta perääntymisen oli tapahduttava hallitusti. Illalla tykistö ampui perääntyvien joukkojen tueksi Ontronvaaran kylään kranaatteja ja seuraavaan aamuun mennessä Kivikon joukot olivat siirtyneet Ontronvaaralta Koitajoen taakse Leminahoon. Valtter Valli kertoi myöhemmin, että Viljo Kivikon miehet olivat liian arkoja sotimaan, kun perääntyivät pienten tappioiden takia takaisin Leminahoon. Tämä oli varmaan totta, mutta Kivikko harmitteli rajamiestensä kuolemaa useita kertoja jatkosodan aikana. Kivikko oli ns. "pehmeä johtaja, joka kuunteli miestensä mielipiteitä tarkalla korvalla". Tämän seikan huomasin, kun tutkin sotapäiväkirjoista Kivikon johtamia taisteluja. Esimerkiksi Uunitsasta Lobaskaja Goran kylään tehdyn hyökkäyksen aikana (7.11.1941) Kivikko antoi perääntymiskäskyn, kun huomasi puna-armeijan koukkaavan oman pataljoonan takamaastoon. Sillä reisuulla ei kuollut, eikä haavoittunut yhtään sissiä. Ontronaavan taistelusta kerroin vuonna 2018 julkaistussa Itärajan Korpisoturit nimisessä kirjassa.
Ilomantsin ja Korpiselän alueen etulinjat heinäkuu 1941 (KT.4/1985)

 Longonvaaran rajalinja kesällä 2018
Suomen ja Venäjän rajatolpat Longonvaaran itäpuolella 2018.
Sissipataljoonan miehiä Longovaaran lähellä olevalla rajalinjalla 8.7.1941. Kuva on rajatolppien 261 ja 262 välistä ja kuva on otettu lähellä rajatolppaa nro 262. Kuvan kohdalla oli polku Longonvaarasta Vellivaaraan. SA-kuva. 
Kuvan tiedot:
Sissit kuljettavat tonkalla ruokaa rajalle siirtyneen ns. kyttäyspartion miehille. Partio oli koottu kolmannen komppanian miehistä, joista suurin osa oli entisiä 24. rajakomppanian miehiä (Hattuvaaran ja Ilajan vartiostossa olleet rajavartijat). Takana olevan mäen kohdalta menee tie Longovaarasta Lehmivaaraan. Kuvan ottamisen jälkeen venäläispartio yritti tulla kuvanottopaikan kautta Longonvaaraan, mutta rajamiehet estivät vihollisen aikeet. Rajalinja  raivattiin kesällä 1940 ja alkukesästä 1941 suomalaisten toimesta ja oikealla näkyvät puukasat ovat rajalinjalta raivattuja puita. Kuvan vasemmassa laidassa on Neuvostoliiton aluetta, oikealla Suomen puoleinen alue. Samana iltana ja seuraavana yönä kaatui kuvanottopaikan läheisyydessä alikersantti Veikko Ström, sotamiehet Jakobson ja Karjalainen haavoittuivat. Sissi Tauno Halttunen katosi noin 150 metriä kuvanottopaikasta Vellivaaran suuntaan olevan suon läheisyydessä, kun luutnantti Martti Kokon partio oli palaamassa Vellivaaran ja Lehmivaaran tielle (n. 2 km rajasta) tehdyltä partiomatkalta. Longonvaaran tapahtumista on kerrottu tarkemmin Taistellen Karhumäkeen -kirjassa ajalla  2. - 28.7.1941.
Lokakuun alun tilanne Porajärven alueella (KT 4/1985)

Sissipataljoona etulinjassa Kostamuksen kylässä ja partiomatkoilla

Sissipataljoona siirrettiin heinäkuun lopussa Ilomantsin Möhkön itäpuolelle Louhivaaraan ja sieltä edelleen Kuolismaan kylään 8. elokuuta 1941. Eteneminen jatkui Kuuttivaaran ja Salmijärven kautta Suojärven vanhalle rajalle, lähelle Neuvostoliiton hallinnassa olevaa Kostamus -nimistä kylää. Tässä vaiheessa Sissipataljoonan komentajana toimi metsänhoitaja ja kapteeni Aulis Kalervo Räihä (3.8. -5.10.1941). Lokakuun 5. päivänä pataljoonan komentajaksi siirtyi majuri Viljo Kivikko ja hän oli pataljoonan komentajana aina helmikuulle 1942 saakka. Sissipataljoon teki jatkosodan aikana kymmeniä partiomatkoja vihollisen selustaan ja osa näiden partiomatkojen kertomuksista on luettavissa Taistellen Karhumäkeen kirjasta.
Majuri Viljo Kivikko toimi ennen sotia 24. RjK:n päällikkönä Ilomantsissa ja Sissipataljoona yhden komentajana hän oli 5.10.1941-23.2.1942. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 23.2.1942 ja samalla hän siirtyi Rajajääkäripataljoona viiden komentajaksi.
Lokakuun alussa puna-armeija lähti perääntymään ja sissit etenivät seuraavien kuukausien aikana taistellen Soutajärven, Juustjärven, Tsumoinvaaran, Stolbovajan, Kortassin, Saidoman, Uunitsan ja Vaaksausjärven kautta Karhumäen kaupunkiin, jossa suomalaisia oli vastassa Knazevin johtama Karhumäen Operatiivinen osasto. 
Sissit majoittuivat Juustjärvelle 20. - 25. lokakuuta 1941 SA-kuva. Sissit kertoivat päiväkirjassa, että he majoittuivat mieluummin telttoihin kuin taloihin, koska kylän taloissa oli paljon russakoita ja lutikoita! 
Juusjärven kylää kesällä 2018
Sissit olivat kolme vuorokautta Palolammen kylässä, josta matka jatkui kohti Saidomaa ja Käppäselkää. Palolammella sissit majoittuivat taloihin, joista yksi, päällystön asuttama talo, paloi 1.11.1941. SA - kuva 
Sotilaat etenevät Palolammen kylästä itään, kohti Saidomaa ja Käppäselkää 

Tsolbovaja Goran taistelu

Juustjärven kylä vallattiin Ässärykmentin ja Pärmin pataljoonan voimin lokakuun puolivälin jälkeen 1941. Sissipataljoona tuli seuraavana päivänä Juustjärvelle ja majoittui telttoihin kylän vieressä olevan järven rantaan. Juustjärveltä sissit jatkoivat Tsumoinvaaraan ja sieltä edelleen kohti Karhumäkeä. 27. lokakuuta sissit hyökkäsivät Tsolbovaja Goran kylään, siellä oli puna-armeijan JR 24, eversti Makarovin johtama joukko-osasto. Kylän valtauksessa kaatui sissipataljoonan ensimmäisestä komppaniasta viisi miestä saman tarkka-ampujan luoteihin, heistä kaksi ilomantsilaista. (Johannes Jeskanen, Onni Penttinen, sekä vänrikki Teuvo Suontaka, kersantti Toivo Luukkonen ja Toivo Karvonen)
Sissipataljoonan partio Karhumäessä joulukuussa 2019

Sissit etulinjassa Vansjärvellä ja Hiisjärvellä

Tsumoinvaarasta sissit siirtyivät Kortassin ja Palolammen kautta Saidomaan ja sieltä he tekivät kaksi sissimatkaa vihollisen selustaan. Uunitsan ja Vaaksausjärven alueella sissit olivat taistelemassa puna-armeijan JR 128 ja JR 131 joukkojen kanssa aina Karhumäen valtaukseen 5. - 7.12.1941 saakka. Karhumäestä sissit siirtyivät tammikuun alussa 1942 Hiisjärven ja Vansjärven alueelle etulinjaan. Helmikuussa Sissipataljoona siirtyi takaisin Karhumäen alueelle hiihtopartiointitehtäviin ja 21. helmikuuta pataljoona  lakkautettiin. Tuolloin osa sisseistä siirtyi uuteen Rajajääkäripataljoona viiteen ja loput muihin suomalaisiin joukko-osastoihin. Sissipataljoonan tappiot olivat 240 miestä kaatuneina ja haavoittuneina. 
Suomalaiset korpisoturit valtaavat Karhumäen 5.12.1941 SA-kuva. Kuvanottohetkellä oli pakkasta -30 astetta ja miesten takana näkyy palava Karhumäen kaupunki. Kuvassa on Ässärykmentin miehiä, jotka toimivat Sissipataljoonan kanssa samalla rintamalla. Ässäpataljoonan miehet etenivät ensimmäisten joukossa palavaan Karhumäen kaupunkiin iltapäivällä 5.12.1941. Kuva on otettu Tsopinan suunnalla olevan ns, Maaselän harjun päältä.


Sissipataljoonan jatkosodan historiasta kertovan kirjan synty

Kirja on omistettu niille sadoille Sissipataljoonan miehille, jotka taistelivat kesän ja syksyn aikana 1941 itärajan takaisissa korpikylissä Valtter Vallin rykmenttiä vastaan. Apsurdia oli se, että suomalaisia sissejä vastassa olivat entiset suomalaiset punaiset ja kommunistit. Kirjassa mainitut tapahtumat ja nimet löytyvät pääosin eri yksiköiden sotapäiväkirjoista, joista olen koostanut Sissipataljoonan yhden historiikin Jatkosodan ajalta.  Jotta kirjan tapahtumat olisivat autenttisia, olen käynyt useilla kirjassa mainituilla paikoilla niin suomessa, kuin venäjällä. Olen tuntenut kirjassa mainituista henkilöistä kymmeniä nuoruudessani (1950 - 1960 luvulla) ja työskennellyt heidän kanssa maatalous- ja metsätöissä, sekä kuullut heidän kertomuksia sota-ajan tapahtumista. Nämä kohtaamiset ja keskustelut arkisessa työssä ovat auttaneet minua kirjoitustyössäni. Nyt kaikki kirjassa mainitut henkilöt ovat kuolleet, mutta muisto heidän puheista ja ajatuksista on jäänyt mieleeni.  
Kuvassa ilomantsilaisia ja tohmajärveläisiä sissejä syyskuussa 1941. Vänrikki Lehden johdolla ryhmä lähti kuvanoton jälkeen noin viikon kestävälle partiomatkalle Vaatsilanjärvelle, jossa ilomantsilainen Hannes Tiittanen haavoittui miinaonnettomuudessa vakavasti. Kyseinen partiokertomus ajalla 17. - 23.9.1941 löytyy Taistellen Karhumäkeen kirjasta.

Taistellen Karhumäkeen kirja on jatkoa Itärajan Korpisoturit -nimiselle kirjalle, joka ilmestyi syksyllä 2018. Aiemmin julkaisemani teokset; Levinan miehet (2015), Kuolema Syvärillä (2016) ja Verinen marssi (2017) kertoivat JR 9 historiikin. 


Taistellen Karhumäkeen Kirjaa on saatavana syyskuusta lähtien lähes kaikista nettikirjakaupoista paperisena kirjana tai e-kirjana. Kirja tulee syksyllä myös useisiin kirjastoihin kautta maan. 

Miellyttäviä lukuhetkiä suomalaisen sotahistorian parissa.

Ote kirjasta:


Sissipataljoona yhden ensimmäinen komppania eteni 27.10.1941 Tsumoinvaaran kylästä Stolbovajan suuntaan. 

  ”Tsumoinvaaran viimeisessä talossa oli suomalaisia, jotka kertoivat, että Stolbovajassa on tuhat venäläistä. Lähdimme pelonsekaisin tuntein etenemään lumisateessa kuusimetsän läpi menevää polkua kohti Stolbovaja Goran kylää. Aamun sarastaessa näimme edessämme korkean vaaran, jonka päällä tiesimme Stolbovajan kylän sijaitsevan. Nousimme vaaran päälle ja jäimme pitämään taukoa kyläaukean reunaan.”


  ”Luutnantti Kokko määräsi komppaniamme levittäytymään kylää reunustavalle ojalinjalle, josta lähdimme etenemään harvapuustoista metsää eteenpäin, kohti Stolbovajan kylää. Ensimmäiset miehet olivat nousemassa harvaa koivikkoa kasvavan matalan mäen päälle, kun sen takana olleet venäläiset avasivat konekivääritulen suomalaisjoukkoja kohti. Ensimmäiset miehet haavoittuivat suopellon reunassa ja ensiksi haavoittunutta vänrikki Holmaa alettiin kuljettaa taaksepäin. Vänrikki Vuori käski pellon reunaan tulleet miehet perääntymään lähtöasemiin. Sissit ylittivät avoimen suopellon ja heidän perässänsä tulleet venäläiset sotilaat huusivat Uraa-huutoa.”


  ”Vänrikki Suontaan päästyä metsän reunassa olevan joukkueensa luokse, hän lähti etenemään pistoaidan suojassa aukean reunaa kohti. Suontaka pääsi etenemään vain noin 20 metriä asemien eteen, kun aukean takaa, paksun koivun suojasta, venäläinen tarkka-ampuja ampui Suontakaa. Vänrikki Suontaka kaatui maahan. Joukkueen varajohtaja rajakersantti Toivo Luukkonen ja korpraali Onni Penttinen juoksivat hakemaan kaatunutta vänrikkiä suojaan. Kun Luukkonen ja Penttinen olivat nostamassa vänrikkiä ylös, tarkka-ampujan luoti kaatoi Luukkosen ja hän valahti maassa makaavan vänrikki Suontaan päälle. Korpraali Onni Penttinen heittäytyi maahan ja yritti vetää vänrikkiä suojaan. Penttisen noustessa ylös, koivun takana olleen tarkka-ampujan kivääri paukahti ja luoti osui Penttistä rintaan. Kolme urhoollista sotilasta oli kohdannut määränpäänsä Stolbovajan kylän edessä olevalla aukealla."


  "Ilomantsilainen rajajääkäri Johannes Jeskanen kuuli Penttisen avunhuudot ja hän päätti lähteä auttamaan rajamiestoveria. Jeskanen eteni lyhyin syöksyin kaatuneitten miesten luokse. Jeskasen perästä lähti juoksemaan Toivo Karvonen. Tarkka-ampuja ampui Johannes Jeskasen aiemmin kaatuneitten tovereitten läheisyyteen. Hetkeä myöhemmin Toivo Karvonen oli päässyt kaatuneitten tovereiden luokse ja hän huomasi, että Jeskanen nytkähteli kuolinkouristuksissa. Karvonen otti Jeskasesta kiinni, aikoen vetää asetoverin turvaan. Aukean takaa koivun suojasta paukahti vielä kerran kuoleman ase. Karvonen kaatui neljän asetoverin viereen suolle. Viisi saman komppanian miestä makasi yhdessä läjässä Stolbovaja Goran kylän lähellä olevalla aukealla. Ensimmäinen komppania oli maksanut kalliilla verellä aamullisen hyökkäyksen Stolbovajan kylään.”

Taistelu Tolvajärvellä niminen kirja ilmestyy syksyllä 2020!




Karhumäen taistelu jatkuu vielä tänään disinformaation keinoin

Lopuksi hiukan asiaa Sandramohin joukkohaudoista, jotka sijaitsevat Karhumäen itäpuolella Pindusin ja Povetsan puolivälissä. Venäjä on viimeisen vuoden aikana esittänyt disinformaatiota, väittämällä Sanramohin haudoissa olevan venäläisiä vankeja, jotka suomalaiset olisivat teloittaneet jatkosodan aikana. Olen tutkinut suomalaisjoukkojen sotapäiväkirjoja Karhumäen valtauksen 5.12.1941 ja siitä eteenpäin helmikuulle 1942 saakka. En huomannut niissä viitteitä venäläisten teloituksista Karhumäen ja Poventsan alueella. Venäläisiä kuoli Karhumäen alueella käydyissä taisteluissa tuhansia talvella 1941-1942. Yksinomaan Karhumäen valtauksessa marras-joulukuussa venäläisten tappiot oliva 8 300 sotilasta. Naapurissa eivät ihmiset muista sitä, että Josef Stalin tapatti vuosina 1936 - 1938 tuhansia suomalaista Sandramohin metsässä. Nyt  Venäjän sotahistoriallinen seura etsii todisteita, ettei siellä ole Stalinin tapattamia suomalaisia, vaan suomalaisten tappamia venäläisiä sotavankeja. Varmaan sieltä saattaisi löytyä venäläisiäkin sillä Stalininkanavan rakennustöiden aikana Stalinin määräyksestä teloitettiin tuhansia ihmisiä ja myös venäläisiä vankeja!  Andrey, jonka koti on Karhumäellä, pyysi keväällä minua mukaan "haravoimaan" Karhumäen pohjoispuolen metsiä Vansjärven alueella. Hän on vuosien mittaan kaivanut kymmeniä kaatuneita Karhumäen alueelta ja hän on löytänyt useita suomalaisvainajia.
     Karhumäen valtauksessa vangittiin noin 2 300 venäläistä sotilasta, osa heistä antautui itse suomalaisille. Majuri Valter Vallin joukoissa oli satoja suomalaisia ja myös paljon inkeriläisiä ja venäjän karjalaisia. Näistä suomen sukuisista satoja antautui suomalaisjoukoille joulukuussa 1941. Vangitut neuvostosotilaat sijoitettiin aluksi Karhumäen länsipuolelle perustettuihin vankileireihin, joista pääosa oli neuvostoarmeijan 1930-luvulla rakentamia. Yksi suomalaisten sotavankileireistä sijaitsi Karhumäen pohjoispuolella. Karhumäellä oli sodan aikana suomalaisten sotavankileiri nro 31. Tutkin sen päiväkirjoja uteliaisuudestani ja niistä voi lukea seuraavaa. Otan tähän ajanjakson 30.5.1944 - 14.7.1944. Koko jatkosodan aikaisten päiväkirjojen avaaminen tässä yhteydessä veisi liian paljon tilaa blogistani.
Karhumäen vankileiri lähellä Kriviä
Kesäkuun alussa vankileiri nro 31 oli neuvostovankeja 191 ja vankien lukumäärä pysyi vakaana koko kesän ajan. Vangit tekivät päiväkirjojen tietojen mukaan rakennus- ja tietöitä lähes jokaisena päivänä. Vankien avulla pyöritettiin myös itä-karjalan sahalaitoksia. Kesän 1944 aikana muutama vanki karkasi vankileiriltä, osa heistä saatiin kiinni. Karanneita vankeja ei päiväkirjojen mukaan teloitettu, vaan heille annettiin ns. raipparangaistus. Sotavangit siirrettiin 4.7.1944 venäjän sotatoimien alta Karhumäestä Ruhtinaanmäkeen ja silloin vankien määrä oli 190, eli vankien vaihtuvuus ja kuolleisuus oli todella pientä. Kysymys kuuluukin, mikä on Venäjän sotahistoriallisen seuran tavoite Sandramoh hautojen avaamisella ja mitä he hakevat tällä disinformaatiolla????  Suomalaisten vankileirit tarkastettiin vuosittain Punaisen ristin toimesta ja jos oli puutteita vakien kohtelussa niihin puututtiin. Toki vankileireillä kuoli paljon vankeja sotavuosien aikana, osasyynä oli aliravitsemus ja sairaudet. Sellaiset vangit, jotka saatiin kiinni suomalaisen sotilaan vaatteissa, usein teloitettiin heti kiinnioton jälkeen. Samalla tavalla toimi myös puna-armeija. 

Onko sotahistoriallisen seuran seuraavana tutkimuskohteena Petroskoista Syvärin suuntaan noin 15 kilometrin päässä Derevjannojen kylän lähellä sijaitseva Krasnyy Bor metsä, jonne on haudattu lähes tuhat Josef Stalinin tapattamaa suomalaista tai suomen sukuista henkilöä?   

Jätetään politikointi sikseen ja odotellaan, mitä Venäjän sotahistoriallisen seuran "tutkimukset" tuovat tullessaan ja mitä disinformaatiota saamme heiltä.

Suomalaisten vankina oli jatkosodassa noin 67 000 neuvostovankia, joista kolmasosa menehtyi pääosin sairauksiin vankileireillä. Suomalaisilla oli jatkosodan aikana ruokapula jonka vuoksi myös vankileireillä kärsittiin nälästä. Jatkosodan aikana vangit ja sotilaat sairastuivat moniin erilaisiin tauteihin mm. keltakuumeeseen ja punatautiin.   

Alla Lars Westerlund (toimikunta): Talvi-, jatko- ja Lapinsodan sotavanki- ja siviileirit - kirjasta taulukko neuvostovankien vankileireistä, niissä kuolleista ja telotetuista vangeista. Taulukot on poimittu Ilta Sanomat nimisen lehden nettisivulta! Tilastojen mukaan ainoastaan 203 Neuvostoliiton vankia ammuttiin jatkosodassa ja heidän hautaamispaikat löytyvät alla olevasta luettelosta. Pääosa ammutuista on esiintynyt suomalaisessa sotilaspuvussa kiinniottohetkellä tai on yrittänyt karata.

Jatkosodan sotavankileirit


Chart


Siviilileirit


Chart

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti