Enska Kettunen

Enska Kettunen

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kuolema Kuuttivaarassa - Death in Kuuttivaara village - Смерть в Куттивара

Kuuttivaaran ympäristön Kartta  vuodelta 1928 

Otsikko "Kuolema Kuuttivaarassa" voisi olla seuraavan kirjani aihe. Työn alla on tänä vuonna kuitenkin Ilomantsissa, Korpiselässä ja Tohmajärvellä talvisodan jälkeen ja jatkosodan alla tapahtuneita partiomatkoja ja partisaanien hyökkäyksiä käsittelevä kirja. Tämän takia julkaisen osan kahdesta tragediasta tässä blogissani. Tragediat tapahtuivat jouluna vuonna 1919 ja heinäkuussa 1944. Ensimmäisen tragedian sai aikaan espanjantauti ja siinä kuoli neljä saman perheen jäsentä. Toisen tragedian venäläinen partisaaniosasto ja siinä kuoli yli 50 suomalaista sotilasta. Molemmista tapahtumista voisin tehdä historiallisen tieteiskirjan tai muistelmateoksen, mutta kerron tässä tiivistettynä nämä kaksi tositarinaa. Samasta aiheesta ovat useat ilomantsilaiset aiemmin kirjoittaneet, mutta niissä henkilöt ovat jääneet epämääräisiksi. 
     Tässä artikkelissa kerron vähän laajemmin Kuuttivaaran ja sen lähikylien tapahtumia, asukkaita ja paikallisia olosuhteita ajanjaksolla 1800-luvulta aina toiseen maailmansotaan saakka. Tiedot tähän tarinaani olen kerännyt pääasiassa kirkonkirjoista, sukuselvityksistä, 1800 - 1900 -lukujen sanomalehdistä ja sotapäiväkirjoista. Kuvista pääosa on Museoviraston ja SA-kuvien kokoelmista, mutta myös muutama oman kuva-arkiston kuva on mukana tässä artikkelissa. Olen käynyt tutustumassa Kuuttivaaraan ja sen lähikyliin 2000 -luvun alussa kahteen eri otteeseen ja tunnen  jollakin tavalla kerrottujen tarinoiden tapahtumapaikat. Tarina alkaa, varaa aikaa sen lukemiseen! 


Ilomantsin luostarit, kirkot, tsasounat (ympyrä) ja metsänvartijatilat (neliö) vuonna 1860. Metsänvartijatiloja rakennettiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina seuraaviin paikkoihin: Pönttökangas, Hankavaara, Kuolismaa, Iljanvaara, Tapionaho, Hullari, Kasisvaara, Kuismala, Terkkälä, Megri, Leppäsenaho, Kuuttivaara, Suojärvi, Vaaksausjärvi, Elinlampi, Saarijärvi, Sulkulampi, Hylkysyrjä ja Lokalahti. 
Ilomantsin kartta vuodelta 1860


Kartta Ilomantsin itäkylistä ja Kuuttivaarasta vuodelta 1860

Espanjantauti tuo kuoleman Kuuttivaaraan
Kuuttivaara on entisen Suomelle kuuluneen Ilomantsin itäkylien vanha metsänvartijoiden asuinpaikka, joka sijaitsi aivan Ilomantsin ja Suojärven rajalla. Kuuttivaara oli laajojen metsien, soiden ja siintävien vaarojen maa. Metsiä Kuuttivaaran saloilla oli 1800-luvulla sinertävään kaukaisuuteen saakka. Korkeat kuuset kohottivat latvansa vaaran päällä korkeuksiin ja tupsulatvaiset petäjät huojuivat hiljaisuuden keskellä. Siellä korpien kätköissä asuivat Kuuttivaaran asukkaat ylhäisessä yksinäisyydessään. Möhköstä Kuuttivaaraan oli matkaa viisi peninkulmaa ja Liusvaarasta 16 - 17 kilometriä, Salmijärveltä 12 - 13 kilometriä. Kuuttivaara sijaitsi lähellä Kuopion ja Viipurin rajaa, juuri ja juuri Ilomantsin puolella. Kuuttivaara toimi vedenjakajana, sillä sen huippu  oli 272 metriä meren pinnasta ja se  oli alueen korkein vaara. Ensimmäinen tapahtuma, jonka tiedän Kuuttivaarasta oli se, kun vanhat liusvaaralaiset kertoivat lehdistölle vuonna 1925, että venäjältä oli 1830-luvulla levinnyt  Liusvaaran alueelle suuri metsäpalo kilometrien päähän Suomen puolelle. Sinä kesänä rajakylät olivat olleet viikkoja paksun savun peitossa. Palo olisi tuhonnut Liusvaaran alueen metsiä suuria määriä, myös Kuutivaaran nimi  mainittiin. Metsät olivat vuosikausia mustana palojen seurauksena ja vasta 1800-luvun lopussa puusto oli uusiutunut entiselleen.
     Mistä Kuuttivaaran nimi on tullut? Samanlaisia paikannimiä löytyy Karjalan alueelta  Pälkjärveltä ja vastineet Vuonteleesta Kuutinselkä, Ilomantsissa Kuuttikangas ja Antreaan pitäjästä "Kuuttila". Nykyisen Suomen puolella on kolmetoista Kuutti-nimeen liittyvää paikannimeä. Kuuttivaaran etymologinen selitys on se, että kuutti tarkoittaa hylkeen poikasta, kuuttien talvehtimispaikkaa, melomavenettä tai laivan jalusköyttä. Mikään näistä selityksistä ei ole uskottavia, koska Kuuttivaara oli 272 metriä korkea vaara ja siellä ei ole ollut koskaan kuutteja. Kuuttivaaran nimi on voinut tulla myös sukunimestä ja näin olisi mahdollista, että siellä vaaralla olisi joskus asunut Kuutti-niminen mies (Куутти)?  Kuutti-nimisiä henkilöitä on asunut Suojärvellä, johon Kuuttivaara aiemmin kuului, useita ja varmaankin joku heistä on asunut jossakin vaiheessa Kuuttivaarassa. Suojärvellä asuneista Kuutti nimisistä vanhin lienee Arhippa Andreinpoika Kuutti s. 1600-luvun lopulla ja hän asui Suojärven Kaitajärvellä. Hänen lapsista osa oli starovetseja eli vanhauskoisia, kuten oli minun isomummonikin. Näistä Arhipan lapsista ja lapsenlapsista osa muutti asumaan Suojärven Moisenvaaraan ja osa Vuonteleeseen. Vuonteleessa asui vuosisadan vaihteessa useita Kuutti nimisiä Petrisenvaaralla.


Tie Salmijärvelle 1900-luvun alussa
Salmijärvelle johtava tie Kontiojoen kohdalla. Kuva vuodelta 2002
Salmijärven kylä sijaitsi vanhan Alajärven kahlauspaikan pohjoispuolella (2002). Vasemmalla näkyy hautaniemen kalmistoa, sillan takaa alkoi Salmijärven kylä


Jotta tapahtumat ja tarinan päähenkilön Pekka Tanskasen suku selviää lukijalle, kerron ensin tietoja Pekan suvusta ja myös Liusvaaran alueen metsänvartioista (Metsänvahdeista). 
     Kymmenen kilometrin päässä Suojärven pitäjän pohjois-osassa oli Vaaksausjärvi, josta löytyi Kuuttivaaran lähin asukas. Sinne oli muuttanut viisikymmentä vuotta aiemmin 1830-luvulla Tarasi ja Jevdokia Juppien perhe Suojärven Vegaruksesta. Tarasi Juppi oli alueen ensimmäinen metsänvartija ja hänen jälkeen siellä toimi useita metsänvartioita, viimeisenä heistä oli Korpiselän Yläjärven kylässä asunut Kiril Pyy.     
     Kuuttivaaralla oli ollut kaksikymmentävuotta metsänvartijana sonkajalainen Iisakki Kukkonen, joka oli syntynyt 7.2.1838. Viisikymmentävuotias Kukkonen oli ilmoittanut kesällä 1877, että hänelle riittää yksin asuminen ja hän lähtee keväällä 1878 takaisin kotikylään Sonkajaan. Kukkonen oli asunut Kuuttivaaran itäpuolella pienessä hirsimökissä yksin ja sen kunto oli huonontunut viimeisten vuosien aikana. Kuuttivaaralle tarvittiin keväällä 1878 uusi metsänvartija. Asiaa alettiin selvittää ja Salmijärvellä metsänvartijana toimineen Henrik Tanskasen vanhin poika oli luvannut muuttaa Kuuttivaaraan, jos saa metsänvartijan paikan. Pekka Tanskanen oli syntynyt Ruskealan Ruisselän kylässä 6.12.1852.
     Pekka lähti Salmijärveltä syyskuussa vuonna 1877 tutustumaan Kuuttivaaraan. Samalla reissulla hän rakensi isänsä Henrikin kanssa Kuuttivaaran korkeimmalle paikalle saunan. Tarkoituksena oli muuttaa seuraavana keväänä Kuuttivaaralle ja asua saunassa ensimmäiset kuukaudet, ennen talon valmistumista. Vanha metsänvartijantalo oli huonossa kunnossa ja Pekka päätti rakentaa uuden metsänvartijan asuinpaikan Kuuttivaaran korkeimmalle paikalle. Kesä ja syksy vuonna 1877 oli sateinen ja monin paikoin viljat jäivät peltoon. Myös perunasato kärsin syksyn sateista.  


  
1930-luvun Salmijärven kyläkartta.  1. Kämppä, 2. Tsasouna, 3. Rajavartiosto, 4.  Miihkalin talo, 5. Savusauna, 6. Mikko Krökkin metsänvartijantalo, 7. Hautausmaa. Nykyään Salmijärven kylä on metsittynyt ja pellot ovat hävinneet maisemasta. Entisen Alajärven kahluupaikan kohdalla on huonokuntoinen silta. Salmijärvellä asui 1800-luvulla mm. Mihail Ljokkin s. 1825, jonka vaimona oli isomummoni Fevronia Vlasovin täti Jeudokia Vlasov s. 1829. Lisäksi siellä on asunut Vasilei Pusun s. 1779 sukua, sekä Pajari, Timoskainen ja Daniilov nimisiä sukuja. Vasili oli vanhauskoinen ja kylän rikkain mies. Häntä kutsuttiin Vaska-pohataksi, sillä talo oli suuri ja Vaskalla oli yhdeksän hevosta, joilla hän ajeli perheensä kanssa kerran vuodessa Vegaruksen praasniekkoihin. Vaskalla ja Melania Pajarilla oli kaksi poikaa, Artemei ja Mihei. Artemei muutti Vegarukseen ja Mihei jäi Salmijärvelle.
Salmijärvi kesällä 2002

     Tarinan päähenkilön, eli Pekka Tanskasen, isä Henrik Pekanpoika Tanskanen oli syntynyt Ruskealassa 29.8.1820 ja äiti Regina Hirvonen oli syntynyt 11.5.1829 Sortavalan msrk. Saarajärven kylässä. Henrikillä ja Reginalla oli viisi lasta, Anna s.1850, Petter s.1852, Henrik s.1856, Maria s. 1859, Matti s.1862. Katrina 1864, Thomas 1874.  Reginan isä oli metsänvartija Petter Hirvonen ja äiti Anna Silvennoinen. Pekka Tanskasen isä Henrik oli siirtynyt Ruskealasta Salmijärvelle metsänvartijaksi 1860-luvulla. Henrik Tanskanen kuoli 13.10.1889 ja hänen tilalle tuli metsänvartijaksi Miihkali Timoskainen s.10.7.1853 Kuolismaassa (Jakunvaara), k.7.4.1928 Salmijärvellä. Hänen vaimo oli Suojärveläinen Akiliina Timoskainen s.13.06.1860. Miihkali oli parantaja ja metsämies, joka oli kiinnostunut karhunpyynnistä. Timoskaisen jälkeen Salmijärven metsänvartijana toimi 1930-luvun loppuun saakka kuuluisa karhunkaataja ja kaukopartiomies Mikko Krökki s.9.7.1895 Suojärven Vegaruksen kylässä. Mikon vaimo oli Liusvaaralainen Marfa Jermeintytär Martiskainen s.1899.  Henrik Tanskasen poika, Henrik Tanskanen s.1856, oli metsänvartijana Liusvaaran Näätänimellä. Hänellä oli vaimona Anna Liisa Savolainen s. 1857. Heillä oli ainakin yksi poika August Johannes, joka syntyi 22.3.1880. Liusvaaran kylän itäpuolella Porajärvelle johtavan tien varressa oli Terkkälä -niminen metsänvartijantalo (Ruhasen salojen metsänvartija), jossa toimi metsänvartijana vuosina 1868 - 1913 Prokopei Abramoff Pajari s. 07.05.1841 Salmijärvellä. Leppäsenahossa joka sijaitsi Liusvaaran ja Salmijärven välillä toimi metsänvartijana Mikko Lyhykäinen. Samalla tilalla metsänvartijana toimi aiemmin Siidor Vlasoff s.14.9.1855, hänen jälkeen  Jefim Larioninpoika Vlasov s.12.1.1870 ja myöhemmin mummoni pikkuserkut Jehki ja Vassu Vlasoff. 
Liusvaaran ja Salmijärven välinen "tie" 1930-luvulla (Museovirasto)
Kontiojärvi Salmijärven lähellä kesällä 2007
     Pekka Tanskanen ja Anna Liisa Meriläinen (s.5.10.1853 Ilomantsissa) vihittiin avioliittoon tammikuun alussa 1878 Ilomantsin kirkossa. Alkuvuoden 1878 nuoripari vietti Ilomantsin Kuuksenvaaran kylässä Anna Liisan vanhempien luona. Anna Liisan isä Anders ja äiti Ulrika olivat torppareina Kuuksenvaara nro 3. tilalla. Pekka ja Anna Liisa hiihtivät huhtikuun puolivälissä 1878 Ilomantsista ensin Möhköön ja yöpyivät rautaruukin asuintalossa. Matkaa jatkettiin seuraavana päivänä Kuolismaahan. Pariskunta yöpyi Kuolismaan kylävaaran rinteessä sijaitsevassa metsänvartijantalossa. 
Kuolismaan Rysysvaara kuvattu Mikitanvaaran Timoskaisen pellolta vuosina 1930 - 1939.  Keskellä Enso Gutseitin metsänvartijantalo, oikealla ylhäällä Huotarinvaaralla näkyy Hattusten taloja. Oikeassa laidassa olevan metsän sisässä oli Tsasouna ja Kalmisto.  Kuvaaja Peltoniemi Uuno, Museoviraston kokoelma
Oikeassa laidassa metsänvartijantalo, siitä vasemmalle Salomaa, Kettunen, Hattunen, Martiskainen ja Kuolismaan koulu näkyy kuvan vasemmassa laidassa 
Kuolismaan sairasmaja oli Kyläjärven rannalla näkyvässä niemessä (2007)

1. SPR:n Sairasmaja, 2.Tsasouna ja kalmisto, 3.Rysysvaara (Herman Hattunen, Mikko Salomaa, Josua Kettunen, Hannes Hurskainen, Aleksi Timoskainen), 4. Pääkylä (Huotarinvaaralla asuivat; Väinö Eronen, Juho, Pekka, Ohvana, Lauri ja Ale Hattunen sekä Miihkali Martiskainen), 5. Timoskainen, Martiskainen ja Toivo Hurskainen, 6. L. ja J.Hoskosen sekatavarakauppa ja Ville Muikun talo, 7. Juho Kettusen Kievari, 8. Kuolismaan koulu, 9. Iivana Martiskaisen kauppa (Lahen Iivana), 10. Jakunvaaran Timoskaiset, Kettuset ja Solehmaiset. Itkajärvellä asui ukkini Pekka Kettunen ja Potkoset. Uuno Peltosen yllä olevien kuvien kuvaussuunta on merkitty nuolella.
Huotarinvaara, Lauri Hattusen ja Miihkali Martiskaisen talot. Kuvaaja Samuli Pulaharju 1907 Museovirasto-Musketti

Metsänvartijan talossa yöpyneiden matka jatkui seuraavana aamuna Jakunvaaran kautta suurille salomaille, jossa aiempina vuosina vain harvat metsästäjät ja metsänvartijat olivat käyneet. Nuorella parilla oli koko elämiseen tarvittavat tavarat kelkassa, jota Pekka veti pitkän narun perässä. Vaimo Anna Liisa autteli miestä pahimpien mäkien yli. Korkein vaara oli Jakunvaara, jossa asui Timoskaisia. Onneksi kevät oli edennyt pitkälle, hanki kantoi ja aurinko paistoi pitkälle iltaan. Illalla kuutamo loisti itäiseltä taivaalta ja maisema oli valoisa, vaikka aurinko oli mennytkin jo taivaanrannan taakse. Aviopari oli tehnyt taivalta jo 25 kilometriä, kun he saapuivat korkean vaaran alapuolella virtaavalle joelle. Joki oli sula ja pariskunta kiersi Kuuttilammelle ja sieltä he lähtivät nousemaan korkean vaaran päälle. Vaaran päällä kasvoi suuria honkia ja korkeita kuusia. Vaaran korkeimmalla kohdalla näkyi suurten mäntyjen katveessa pieni hirsirakennus. ”Tämä on se paikka, jonne rakennamme ensi kesänä talon”, sanoi Pekka nuorikollensa. ”Tuon savusaunan rakensin viime kesänä täällä käydessä ja siellä voimme asua tämän kevään ja kesän”. "Huomenna aloitamme kaataa puita taloa ja navettaa varten". Pekka otti kelkasta puisen lapion, jolla hän loi lumet savusaunan oven edestä. Pian ovesta alkoi nousta savua, sillä Pekka oli sytyttänyt tulet kivistä rakennettuun uuniin. Yö oli kylmä, pakkanen paukkui lähelle kahtakymmentä astetta. Sisällä hirsimökissä oli lämmintä ja nuoripari sain nukkua ensimmäistä yötä omassa majassa. Huhtikuu oli keväällä 1878 keskimääräistä kylmempi ja myös lunta oli saatu talven aikana normaalivuosia enemmän. Yöpakkaset jatkuivat  huhtikuun loppuun saakka, mutta pääsiäisen aikaan päivälämpötilat nousivat jo plussan puolelle. 

Aamulla aikaisin Pekka otti kirveen ja pokasahan olkapäille ja aloitti kaataa savusaunan ympärillä olevia suuria puita. Ensimmäisten päivien aikana syntyi pienen savusaunan ympärille metsään aukko, joka oli täynnä kaadettuja puita. Seuraavien viikkojen aikana puut vedettiin pieniin kasoihin ja kevään edetessä taloon ja talousrakennuksiin tarvittavat puut oli kaadettu, karsittu ja kuorittu. Kesäkuussa Pekan isä Henrik ja Vaaksausjärven Jupit tulivat Kuuttivaaraan auttamaan nuorta perhettä elämän alkuun. Kaadetut ja kuoritut hirret kuljetettiin hevosen vetäminä tulevan talon viereen. Talon kivijalka tehtiin savusaunan ympäriltä nostetuista kivistä. Kivijalan päälle nousi kesän mittaan suuri hirsirakennus, johon tehtiin syksyyn mennessä tupa ja kamari. Talon keskelle Pekan isä teki kivistä uunin ja sen päälle nousi tiilestä muurattu piippu. Elokuun ensimmäisellä viikolla oli useina öinä hallaa ja nuoren parin perunat paleltuivat. Sää lämpeni elokuun puolivälissä uudelleen ja lämpimistä ilmoista sai nuoripari nauttia syyskuun loppuun saakka. Syyskuussa talo sai katon ja nuoripari pääsi muuttamaan omaan taloon lokakuun loppuun mennessä. 
Kuolismaan Tsasouna 1939, kuvaaja Peltoniemi Uuno Museovirasto. Tsasouna sijaitsi Kyläjärven rannalla ja vastapäätä, noin 150 metrin päässä  lahden toisella rannalla oli Suomen Punaisen ristin sairasmaja, joka valmistui syyskesällä 1926. Kuolismaan pyhien apostolien tsasouna oli rakennettu  1800 -luvun alussa vanhoista aitan hirsistä. Tsasounaa korjattiin vuonna 1870 ja uudelleen 1900-luvun alussa.
Kuolismaan Sairasmajan on kuvannut Peltoniemi Uuno Museoviraston kuvakokoelma

     Pekka ahkeroi talven metsätöissä ja seuraavan kesän aikana päästiin tekemään pihapiiriin navetta- ja talousrakennuksia. Keväällä poltettiin kaski ja kaskimaalle kylvettiin ensimmäiset perunan ja viljan siemenet. Kesä oli lämmin aina syyskuulle saakka. Kesällä Pekka toi Kuolismaasta ensimmäiset lehmät ja lampaat, jotka pääsivät talveksi upouuteen navettaan. Lokakuun alussa sää muuttui kylmäksi ja lokakuun toisella viikolla satoi maahan paksun lumivaipan. Tuulen suunta muuttui lokakuun lopussa etelään ja lämmin ilmanvirtaus sulatti lumipeitteen. Pekka ja Anna Liisa  sai syksyllä 1879 lähes kaikki elämiseen tarvittavan ruoan Kuuttivaaran tilalta. Kalaa saatiin läheisestä Kuuttilammesta ja Pekka metsästi riistaa taloa ympäröivistä koskemattomista salomaista. Suurten erämaiden keskellä asuminen ei ollut aina ruusuilla tanssimista. Kesäkausina lehmiä ja lampaita piti vartioida, kun karhut ja sudet kiersivät keskellä korpea olevaa tilaa. Talvisin pariskunta eleli omissa oloissa, kun liikkuminen paikasta toiseen onnistui  vain suksilla. Kuuttivaaralle ei ollut teitä, ainoastaan vanhoja eräpolkuja. Pekka hoiti maataloustöiden ohella metsänvartijan tehtäviä ja usein Anna Liisa sai olla viikkokausia yksin salomökissä.  1880-luvun alkupuoleen mennessä talon ympärille Pekka oli Anna Liisan kanssa saanut aikaan neljän hehtaarin suuruiset pellot. Pellot olivat kivisiä ja monta kertaa Pekka noitui kivisiä peltoja kyntäessään. Vuodet vierivät ja taloon syntyi lapsia, joista osa kuoli jo ennen syntymää. Petter niminen poika syntyi 21.9.1880. Usean vuoden päästä 15.9.1886 syntyi tytär Iida Lovisa. Hänestä tuli äidin lemmikki. Sitten syntyi vielä Martti. Pojasta kasvoi vanttera, samanlainen kuin oli talon isäntä. 
     Elämä kaukana salolla asettui uomiinsa ja perhe eli omaa muusta maailmasta eristettyä elämää. Muutaman kerran vuodessa perhe kävi kauppareissuilla Ilomantsissa, Pekan vanhempien luona Salmijärvellä ja muutamia kertoja lähinaapureissa, jotka olivat kymmenen kilometrin päässä Vaaksausjärven kylässä. Lähimpään taloon Vaaksausjärven rantaan oli salomaiden kautta huonot kulkuyhteydet ja kylässä käytiin pari kolme kertaa vuodessa. Vaaksausjärvellä oli neljä taloa, joista vanhin Vaaksauksen metsänvartijantalo oli rakennettu järven länsipuolella olevan korkean vaaran päälle. Metsänvartijana toimi aiemmin 1830-luvulta lähtien Tarasi Juppi niminen mies s. 1812. Mies oli kuollut jo vuosisadan vaihteessa ja hänen poika Mina isännöi 1910-luvulla metsänvartijantaloa. Talossa asui Minan lisäksi vaimo Maria ja seitsemän lasta, joista kaksi oli poikia ja viisi tyttöä. Metsänvartija Jupin talo vastapuolelle, toiselle puolelle kapeaa järveä, oli laakean vaaran päälle rakennettu kolme taloa. Niissä asui ensimmäisen maailmansodan aikaan Juppeja ja Koivusia. Mainittakoon asukkaista sen verran, että siellä asui Jefim, Ivan ja Jakov Juppien perheet, sekä Koivusten perhe. Vaaksauksen taloja kutsuttiin Juppilaksi, Keskitaloksi ja Mikkolaksi. Ennen talvisotaa Vaaksauksessa asui Mikko, Yrjö ja Jakko Juppien perheet. Metsänvartijantalossa asui työnjohtaja ennen talvisotaa työnjohtaja Laine. Vaaksauksessa toimi ennen sotia 1930-luvulla metsänvartijana Kilil Pyy, joka syntyi 31.5.1890 Korpiselän Yläjärven kylässä. Hänen isänsä Mihail Pyy s. 8.11.1857 toimi Vegaruksen metsäpiirin metsänvartijana vuosisadan vaihteessa. 
Vuoden 1939 kartta Vaaksauksesta 1. Metsänvartijantalo, 2. Mikko Juppi, 3. YrjöJuppi ja 4. Jaakko Juppi

    Vuosisadan vaihteessa Tanskasen lapset kävivät kiertokoulua Kuolismaassa. Siihen aikaan ei ollut vielä kansakouluja kylissä ja  vasta vuonna 1910 aloitti Kuolismaassa Jussi Kettusen talossa kansakoulu. Oma koulurakennus valmistui Kuolismaan Kettulanvaaralle vuotta myöhemmin.  Ensimmäisen maailmansodan aikaan Kuuttivaaralaiset saivat elää omassa rauhassa. Muutamia venäjälle pakoon lähteviä miehiä kävi vuoden 1918 aikana Kuuttivaaran talossa, muuten elämä sujui entiseen malliin. Iida-tytär oli saanut lapsen vuonna 1917 ja kun mies oli talvet savottatöissä Suojärven alueen metsätyömailla, Iida asui talvet isänsä kotona Kuuttivaarassa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan oli useita pulavuosia ja ihmiset kärsivät silloin nälänhätää. Ruoka yksipuolistui ja ihmiset alkoivat kärsiä aliravitsemuksesta. Tuli syksy 1919, se oli kolea ja kylmä. Marraskuun lopussa Martti-poika oli tullut savotasta kotiin sairastamaan. Miehellä oli savotassa noussut korkea kuume ja kun se paheni, hän päätti lähteä sairastamaan kotiin. Viikon päästä marraskuun lopussa Martti kuoli kuumetautiin. Aluksi ei ymmärretty, mikä tauti oli kyseessä, mutta myöhemmin ymmärrettiin, että se oli espanjantauti (N1H1) eli virustauti, johon kuoli maailmassa kymmeniä miljoonia ja suomessa 25 000 ihmistä. Martin ruumis siirrettiin riiheen odottamaan parempia rekikelejä, jolloin päästäisiin viemään kuollut Möhköön haudattavaksi.
     Joulukuussa sairastui Pekan vaimo Anna Liisa espanjantautiin. Anna Liisa kuoli jouluviikolla 1919. Tautiin oli tuolloin sairastunut myös talon Iida-tytär pienen kolmivuotiaan poikalapsensa kanssa. Jouluviikolla Pekka sairastui myös samaan kuumetautiin ja juuri ennen joulua, Pekan tytär Iida ja pieni lapsi kuolivat Kuuttivaaran talon eteiseen. Pekka oli kovassa kuumeessa ja hän ei jaksanut enää hakea puita tuvan lämmittämiseen. Myös lehmät navetassa jäivät ilma hoitajaa. Pekka pakeni kylmää nousemalla tuvan uunin päälle. Metsänvartijana Vaaksauksessa toiminut Mina Juppi ihmetteli, kun Kuuttivaarasta ei ollut kulunut koko syksyn aikana mitään. 

     Mina Juppi lähti joulun aatonaattona aikaisin aamulla hiihtäen katsomaan, mitä naapureille kuuluu. Jupin saapuessa Kuuttivaaralle, hän löysi talon kylmillään. Pihamailla oli rikkumaton lumipeite. Pahaa aavistaen Mina meni Kuuttivaaran talon sisään. Kylmän eteisen lattialla makasi talon tytär Iida kuolleena. Toisessa kädessä hänellä oli lypsysanko. Iidan vieressä makasi kolmivuotias poika kuolleena. Minan aavistukset olivat käyneet toteen. Hän avasi tuvan oven ja huomasi, että tupa oli kylmä. Tuvassa oli hämärää ja hetken päästä Minan katse löysi tuvassa olevan sängyn. Sängyssä makasi kuolleena talon emäntä Anna Liisa Tanskanen. Minan ihmetellessä, missä on Pekka- isäntä, hän kuuli uunin päältä vaimeaa voivotusta. Mina Juppi meni Pekan luokse, kysyen mitä oli tapahtunut, mutta Pekka oli kuoleman rajamailla ja hänen puheesta ei saanut selvää. Mina kuuli kuitenkin, että Martti on riihessä kuolleena. Mina nosti eteisestä kuolleet tuvan lattialle, kävi puita liiteristä ja sytytti tulet tuvan suureen uuniin. Tämän jälkeen Mina Juppi hoiti navetassa olleet eläimet ja riensi takaisin Vaaksaukseen. Hän tuli iltayöstä naapurin rouvan Kaisa Koivusen kanssa takaisin Kuuttivaaraan. Kuolleet siirrettiin riiheen, tupa lämmitettiin ja Pekka Tanskaselle annettiin ruokaa ja kuumelääkettä. Pekka pääsikin jalkeille jouluaattona, mutta hän sairasteli huhtikuulle 1920 saakka. Huhtikuussa 1920 tuli Vaaksauksesta neljä miestä, jotka veivät riiheen siirretyt neljä kuollutta suksiahkioilla Möhköön haudattavaksi. Pekka itse ei jaksanut lähteä mukaan, vaan kävi vasta kesällä rakkaimpiensa haudoilla Möhkön kalmistossa.



Pekka Tanskanen sai Metsähallitukselta 30-vuotisen metsänvartijaurasta keväällä 1909 hopeisen mitalin ja rahapalkinnon pitkästä, täsmällisestä ja uskollisesta palvelusta. Hopeamitalin päällä luki teksti "Uutteruudesta". Pekka kuoli vapaussodan jälkeen, mutta Kuuttivaara ei jäänyt tyhjilleen. Korkean vaaran päällä, metsien ympäröimän peltoaukean keskellä, vanha talo seisoi uljaana, uhaten aikaa. Talo sai uudet asukkaat 1930-luvulla. Sinne muutti asumaan Jakunvaaran Timoskaisia ja osan aikaa siellä asui Vlasoffeja, jotka Talvisota ajoi Kuuttivaaralta joulukuun alussa 1939 evakkoon. 
   
Liusvaaran kylä (Helsingin Sanomat 10.10.1926)

Metsänvartija Pekka Tanskasen kuoleman jälkeen Kuuttivaaran, Kuolismaan ja Liusvaaran salokylillä saatiin kokea suuria muutoksia. Maaliskuussa 1924 Kuuttivaarassa ja Naarvan vaaralla oli lunta lähes 150 cm, muualla Ilomantsissa oli lunta 100 - 120 cm. Samanlaisia runsaslumisia vuosia oli aiemmin vuosina 1859-60, 1866-67 ja 1880-81.  Heinäkuun puolivälissä vuonna 1925 Kuuttivaaralla riehui salaman sytyttämä metsäpalo, joka tuhosi satojen hehtaarien alalta hyvää mäntymetsää, mutta Kuuttivaaran talo säilyi palossa vahingoittumattomana. Paloa sammuttamaan määrättiin Kuolismaan ja Liusvaaran miehiä ja he sammuttivat paloa parhaimpaan heinäaikaan viikon ilman palkkaa. Eräs Liusvaaralainen mies kyseli metsäpäälliköltä "Miksi meille rajalaisille ei makseta tästäkään työstä palkkaa". Laatokka-lehdessä kerrottiin:"Ilomantsin Kuuttivaarassa lähellä Suojärven rajaa sytynyt metsäpalo levisi viiden kilometrin laajuudelle, turmellen suunnattomasti valtion metsää". Heinäkuussa 1925 rajan takana Neuvostoliiton puolella paloi tuhansia hehtaaria metsää ja kaksi kylää tuhoutui tulipaloissa. Eräs lehti kirjoitti 31. heinäkuuta "Rajaseudulla ovat raivonneet metsäpalot jo puolitoista kuukautta entisellä voimalla. Koko rajantakainen seutu on yhtenä tuli- ja savumerenä, jos tuuli kääntyy, uhkaa Suomen metsiä suuri vaara. Ilomantsissa on palot levinneet rajan takaa kilometrien pituudelta ja noin kolmen kilometrin syvydeltä. Paloja sammuttamassa on 380 sotilasta, 120 rajamiestä, 70 miestä Viipurista ja sadoittain paikallista väestöä. Venäjän puolelta on palanut Lentieran ja Kipon kylät. Lupasalmen kylän läheisyydessä on 1 000 ha metsäpalo" 
     Samana vuonna valmistui autolla ajettava maantie Kuolismaasta Liusvaaraan ja tietä alettiin rakentaa Kuolismaasta Kuuttivaaran kautta Salmijärvelle.  Kuuttivaaran, Salmijärven ja Vaaksauksen alueelle saapui paljon metsätyömiehiä ja uittoporukoita.
Syynä tähän oli rautatien valmistuminen Naistenjärvelle ja suurten puunjalostustehtaiden tulo Suojärvelle.  Kuuttivaaran läheisyyteen rakennettiin suuria metsäkämppiä mm. Hirvivaaraan (Hirvisärkälle Hirvilammen rantaan), Ruhalammelle, Kontiojärvelle ja Tsudojärvelle. Suojärven pohjoisen hoitoalueen metsissä, johon kuuluivat Salmijärven, Kuuttivaaran ja Vaaksauksen salot, urakoivat Metsähallituksen lisäksi Enso Gutzeit, O.Y., Carelia Timber C:o Ltd., Aunuksen Puuliike Oy, Torasjoen saha Oy, sekä Suojärven Uittoyhdistys. Metsä- ja uittotyöt työllistivät 1920 - 1930 luvuilla satoja miehiä ja kymmeniä naisia Kuuttivaaran takaisilla salomailla.
Puunmittaus käynnissä Ilomantsin salomailla


Ilomantsilaisia tukkilaisia kämpällä  1930-luvulla

Kuolismaahan rakennettiin vuosina 1925 - 1927  Suomen Punaisen Ristin ensimmäinen sairasmaja ja Liusvaaraan rakennettiin samaan aikaan kansakoulua. Sairasmajan tontin ja rakennuspuut lahjoitti Enso Gutzeit Oy vuonna 1925 ja rahallisesti eniten rakennushanketta tuki Kansallis-osakepankki. Sairasmajan tarvitseman kaluston lahjoitti Oy Stockman AB. Sairasmajassa oli viisi vuodepaikkaa ja se aloitti toimintansa syksyllä 1926. Sairasmajan vihkijäisiä pidettiin sunnuntaina 3. heinäkuuta 1927 ja silloin paikalla oli satoja ilomantsilaisia ja suuri joukko kutsuvieraita. Mainittakoon heistä muutamia: Kuopion maaherra  Gustaf Ignatius, Punaisen Ristin työtä johtanut kenraali Mannerheim, rajakomendantti majuri Raappana, piiripäällikkö Pajari ja majuri Henrichs. Tilaisuudessa saarnasi kirkkoherra K.J.Hämäläinen ja ilomantsin sekakuoro lauloi  kanttori Räsäsen johdolla. Tilaisuuden lopussa maaherra Ignatius kysyi; "Onko teillä juhlavierailla vielä kysymyksiä?" Liusvaaralainen Iivana Martiskainen kohotti kätensä ja sanoi; "Ei minulla mittään valittamista oo, mutta kun paska ei oo lähtennä viikkoon!" Juhlakansa puhkesi nauramaan, mutta maaherra Ignatius oli ajan tasalla ja vastasi; "Käykääpä huomenna maanantaina  terveydenhoitajan luona, hänellä siihen ongelmaan lienee lääkettä." Sairasmaja sai kyläläisiltä ja lähisalojen asukkailta maataloustuotteita ja muita lahjoja. Sairasmajalla oli keittäjä, joka teki ruokaa, siivosi ja auttoi "sairasneitiä" askareissa. Sairasmajasta tuli vuosien saatossa kyläläisten yhteinen tapahtumispaikka koulun lisäksi. 


Kuolismaan Sairasmaja syksyllä 1926 (Helsingin Sanomat 31.10.1926)
Kuolismaan sairasmajalla vieraili sen 15-vuotisen toiminta-aikana mm. Suomen presidenteistä Mannerheimin lisäksi P.E. Svinhufvud ja Risto Ryti.
Sairasmajan vihkijäiset 3.7.1926 ja alakuvassa kevättalvella 1928 (oma kuva-arkisto)

     Liusvaaran kansakoulu vihittiin juhlallisin menoin 5. syyskuuta 1926. Vihkimisen suoritti ort. seurakunnan kirkkoherra Okulow ja ort. kirkkokuoro lauloi juhlan aikana. Juhlassa puheita pitivät koulutarkastaja O.A. Holma, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kinnunen, pankinjohtaja Piiroinen sekä lut. kirkon kirkkoherra M. Hellevuori. 
  Kuolismaan sairasmajasta kirjoitti Helsingin Sanomat vuonna 1928 seuraava: "Sairasmaja sijaitsee ihanalla paikalla. Maja on hyvin rakennettu ja sen hoitajatar, neiti Nelli Markkula on mitä sopivin ja innostunein terveyssisar, joka on paikkakunnalla voittanut kaikkien luottamuksen. Majalla asuu myös Martta-neuvoja. Majan asujaimet ovat sinne perustaneet kauniin puutarhan."  Sairasmajassa oli huone, jossa matkailijat saivat yöpyä kesäkausina ja huoneessa yöpyi talvella läheisen Kuolismaan kansakoulun oppilaita. Sairasmajassa kävi vuonna 1927 saamassa hoitoa 838 potilasta ja sairaanhoitaja on käynyt vuoden aikanan 157 kodissa. Sairaanhoitaja toimi sivutoimessa Kuolismaan ja Liusvaaran kouluissa terveydenhoitajana.



Kuolismaan Sairasmaja 1930 (Museovirasto- Musketti)

     Talvisodan alussa Kuuttivaara jäi Neuvostoliiton haltuun ja siltä ajalta ei ole jäänyt mitään historiatietoja. Jatkosodan alkaessa 10. heinäkuuta 1941 suomalaisjoukot taistelivat reilun kuukauden Lutikkavaaran ja Kuolismaan hallinnasta ja 15. elokuuta 1941 Sissipataljoona yhden ensimmäisen pataljoonan miehet lähtivät marssien ja osa kuorma-autoilla kello 19.00 Kuolismaasta kohti Kuuttivaaraa. Moisionvaarassa (Motstonvaara) he pysähtyivät tauolle. Siellä oli ollut kaksi vuorokautta kolmas komppania ja sen miehet kertoivat, että Kuuttivaaran suunnalla ei ole tavattu neuvostojoukkoja.  Ensimmäiset sissit saapuivat Kuuttivaaralle kello 21.30 ja marssijoukot tulivat puolen yön aikaan. Sissit majoittuivat yhdeksi vuorokaudeksi Kuuttivaaran talon viereen pystytettyihin telttoihin. Elokuun 16. päivänä kolmannen komppanian miehiä saapui kello 12.00 Kuuttivaaraan ja ensimmäisen komppanian sissit lähtivät kello 13.00 etenemään kohti Salmijärveä ja saapuivat perille Salmijärven palaneen rajavartioston alueelle kello 19.00. Toisen komppanian miehet ruokailivat Kuuttivaarassa ja jatkoivat etenemistä Salmijärven suuntaan kello 15.30. Salmijärvellä kaikki sissit olivat 17. heinäkuuta ja sieltä käsin sissit partioivat lähiseudun metsissä ja Vegaruksen tien suunnassa kaksi vuorokautta. Maanantaina 18.8.1941  kello 5.00 sissit lähtivät etenemään Vegaruksen tietä etelään ja kohtasivat neuvostojoukot Parkainsuon alueella kello 14.00. Kahden vuorokauden nahistelujen jälkeen eteneminen jatkui Vegaruksen kylään.
     Talvisodan jälkeen syksyllä 1941 asukkaat palasivat takaisin Kuuttivaaralle. Jatkosodan lopulla, kesällä 1944 sodan tuulet palasivat takaisin Kuuttivaaralle. Salmijärven lähellä, Leppäsenahossa kruununtorpassa asuneet Vlasoffit, lähtivät evakkoon kuumana heinäkuun alun kesäpäivänä 7. - 8. heinäkuuta. Edellisenä päivänä oli heille tuotu sana, että nyt on lähdettävä evakkoon. Jehki ja Vassu Vlasoffien (Wlasov) perheet lähtivät Leppäsenahosta ja matkalla he poikkesivat Kuuttivaaran talossa. Matka jatkui Jakunvaaraan ja sieltä Kuolismaan, Miikulanvaaran ja Lutikkavaaran kautta Ilomantsiin. Kuuttivaaran talo jäi hetkeksi tyhjilleen. Talon ohi tuli muutaman päivän päästä ensimmäiset perääntyvät suomalaisjoukot ja osa heistä osa poikkesi taloon. 



Partisaanien kuolemanpartio teki tuhoja Kuuttivaarassa

Heinäkuun 10. päivänä oli maanantai. Kuuttivaaran taloa lähestyi Salmijärven suunnalta tulevaa tietä kävellen Karhumäestä lähteneet 985. Ilmansuojelukomppanian ja 66. Ilmavalvontakomppanian miehiä.  Joukkueenjohtajana toiminut luutnantti Veijo Laakkonen saapui ensimmäisenä vaaran päällä olevan talon pihaan. Hänen radiomiehet lähettivät tiedon asemapaikasta Ilomantsiin ja siellä paikalla ollut kapteeni Heimonen käski miehiä jäämään Kuuttivaaraan siksi aikaa, kunnes sinne saapuu Salmijärvelle komennettu luutnantti Flippun joukkue. Miehiä saapui Kuuttivaaraan talolle lisää ja pian talon pihalla oli 30 miestä.  
     Sotilaat olivat perääntyneet kesäkuussa alkaneen perääntymisvaiheen aikana Karhumäeltä Suojärven kautta Vegarukseen ja sieltä edelleen Salmijärvelle 7. heinäkuuta 1944. Salmijärvellä he olivat lähes kolme vuorokautta. Luutnantti Veijo Laakkosen käskettiin lähteä perääntymään Kuuttivaaran kautta Ilomantsin Möhköä kohti 9. heinäkuuta. Komentoporras oli siirtynyt jo lauantaina 8. heinäkuuta Kuuttivaaran kautta Ilomantsiin. Lauantain ja sunnuntain välisen yön Laakkosen johdossa olevat ilmansuojelumiehet olivat majoittuneet Salmijärvellä Mikko Krökkin taloon. Yöllä taloa kohti ampui venäläispartio ja tulituksessa yksi Laakkosen sotilaista oli haavoittunut vaikeasti. Sunnuntaina joukkue sai kello 7.00 määräyksen siirtyä Salmijärveltä kalustoineen reilun kymmenen kilometrin päässä olevaan Kuuttivaaraan. Matka alkoi maanantaina kahdeksan jälkeen ja miehet saapuivat Kuuttivaaraan maanantaina puolen päivään mennessä. 
Yläjärvelle johtava tie 1943 SA-kuva

     Samana aamuna kello 6.00 oli Kuolismaasta Kuuttivaaran kautta Salmijärven suuntaan ajanut tiepartion kuorma-auto. Lähellä Salmijärveä miehet olivat ajaneet partisaanien asentamaan miinaan ja yksi autossa mukana ollut mies oli haavoittunut vaikeasti. Tiellä sattuneiden partisaanien tihutyön vuoksi lähetettiin aamulla kello 9.00 Kuolismaasta Salmijärven suuntaan uusi tiepartio kersantti Lithoviuksen johdolla ja kahden tunnin päästä vielä toinen tiepartio alikersantti Lundin johdolla.
     Luutnantti Laakkonen sai puhelun Ilomantsista kello 16.30. Kapteeni Heimonen pyysi Laakkosta lähettämään partion tutkimaan Salmijärven suunnan tilannetta. Sää oli pilvistynyt iltapäivän aikaan ja luutnantti kyseli vapaaehtoisia. ”Kuka haluaa lähteä Salmijärven suuntaan tiepartioon?”. Miehet olivat väsyneitä ja partioon halukkaita ei löytynyt.  Luutnantti käski alikersantti Lehdon ja kolme miestä lähtemään partioon. Miehet lähtivät vastahakoisesti kävelemään idän suuntaan konepistoolit olalla. Partio eteni Leppäsenahossa olevan Vlasoffien talolle saakka. Siinä vaiheessa alkoi ripsiä vettä. Leppäsenahossa miehet pitivät hetken aikaa sadetta ja kun sade lakkasi, alikersantti Lehto päätti, että partio palaa takaisin Kuuttivaaraan. Miehet nousivat Kuuttivaaran mäelle kello 18.00 ja menivät Laakkosen luokse. Alikersantti Lehto kertoi, että mitään erikoista ei näkynyt partiomatkan aikana.
     Kuuttivaaran torpan riiheen majoittui yöksi luutnantti Laakkosen kanssa 14 sotilasta, saunaan majoittui alikersantti Lehto ja seitsemän hänen ryhmänsä sotilasta. Kuuttivaaran taloon jäi yöksi ilmansuojelukomppanian radioryhmä, johon kuului yhteensä kahdeksan miestä. Kuuttivaaran talon pihapiirissä olevien korkeiden kuusien suojaan tehtiin asemat mukana oleville pikakiväärimiehille. Myös Riihen taakse Laakkonen määräsi miehen vartioon.  Osa miehistä meni nukkumaan, osan jäädessä vartioon määrätyille vartiopaikoille. Alkuyöstä vesisade koveni ja se kasteli pihalla olevat miehet. Laakkonen käski miehiä siirtymään sateen suojaan, jättäen vain talon lähellä olevien korkeiden kuusien alle ja riihen nurkalle vartiomiehet. Yöllä kello 3.00 Laakkoselle ilmoitettiin radiolla, että Liusvaaran suunnalta oli nähty kuusikymmentä venäläistä partisaania ja ne olivat mahdollisesti tulossa Ilomantsin suuntaan. Laakkosta käskettiin olemaan varuillaan venäläisosaston takia. Laakkonen arveli, että joukkue on etenemässä Ilomantsia kohti suoraan Sulkulammen kautta, tuskin ne tulevat tänne syrjätielle. 
      Aamuyöllä sade jatkui ja pääosa miehistä nukkui rakennusten sisällä. Aamulla miehet heräsivät sateen lorinaan. Sade jatkui kovana keskipäivään saakka, jolloin aurinko näyttäytyi pilvien raoista. Miehet nukkuivat aamupäivän sisätiloissa, osan pelatessa korttia riihessä. Kello 9.00 luutnantti Laakkonen sai käskyn lähettää partion itään Leppäsenahon tilalle ja sieltä edelleen Salmijärven suuntaan. Partion tehtävänä oli etsiä venäläisjoukkueen jälkiä niin kauan, kunnes ne löydetään. Kello 9.40 – 10.00 kapteeni Heimonen soitti luutnantti Laakkoselle, käskien Laakkosta lähettämään väijytyspartioita Kuuttivaarasta Salmijärvelle johtavan tien varteen. Kapteeni otti uudelleen yhteyttä Kuuttivaarassa olevaan luutnantti Laakkoseen kello 13.40. Laakkonen kertoi kapteenille, että partiot ovat lähteneet Salmijärven suuntaan ja että kaikki on kunnossa Kuuttivaarassa.
    Iltapäivällä kello 15.45 Kuuttivaaran koillispuolen metsästä avattiin pikakiväärituli vartiopaikalla olevia miehiä kohti. Samalla Kuuttivaaran rakennuksia kohti ammuttiin metsästä kymmenillä konetuliaseilla. Vartiopaikalla olevat miehet kaatuivat ensimmäisenä vartiopaikalle ja sen jälkeen pikakivääri suuntasi tulen taloon, riiheen ja saunaan. Riihessä olevista kaatui heti muutama mies. Henkiin jääneistä osa pääsi ulos ilman aseita ja reppuja. Saunassa olevista miehistä alikersantti Lehdon perässä ulos lähti muutama mies. Ensimmäisenä saunasta ulos tullut sotamies Kiuru kaatui saunan pihamaalle venäläisluodin lävistämänä. Venäläisiä sotilaita oli tullut saunan molemmille puolille ja kolme Lehdon miestä päätti antautua, nostaen kädet ylös. Lehto poistui Kuuttivaarasta Ylä Kuukausjärvelle menevää polkua juosten. Suon takaa olevalta kankaalta avattiin Lehdon suuntaan pikakiväärituli ja Lehto käänsi kulkusuunnan pohjoiseen ja eteni miesten kanssa suon reunassa olevan metsän suojassa kohti Kuuttilampea.
    Riiheen jääneiden sotilaiden tila oli huono. Venäläiset sotilaat ovat keskittäneet kaiken tulivoiman riiheen, johon osui kymmenien aseiden tuli. Kolme sotilasta hyppäsi ulos riihestä ja heistä kaikki saivat surmansa pihalle tulleiden venäläisten avattua konepistoolitulen miehiä kohti. Pihamaalla olleet venäläisjoukot huusivat suomalaisille antautumiskomentoja. Riiheen meni viisi ruskeapukuista venäläissotilasta konepistoolit kädessä. Venäläinen partisaaniupseeri kysyi suomen kielellä, ”Kuka teistä on upseeri?” Haavoittunut luutnantti Laakkonen nosti käden ylös ja sanoi ”Minä olen!” Partisaaniupseeri kysyi uudestaan ”Oletteko luutnantti Laakkonen!” Veijo Laakkonen ihmetteli, mistä partisaaniluutnantti tiesi hänen nimensä, mutta vastasi ”Minä olen!” Laakkonen aneli tämän jälkeen venäläisiltä: ”Älkää ampuko minua”! Partisaaniluutnantti käveli Laakkosen eteen ja ampui haavoittunutta miestä konepistoolilla päähän. Riihessä olevista miehistä viisi oli vielä hengissä, mutta pääosa heistä oli haavoittunut vakavasti. Miehet komennettiin riihestä ulos. Kun kaikki olivat ulkona, partisaaniluutnantti käski sotilaita ja siihen  riihen pihamaalle venäläiset partisaanit teloittivat konepistooleilla haavoittuneet suomalaiset sotilaat. Partisaanit menivät uudelleen riihen sisälle ja he ampuvat lattialla makaavia suomalaisia päähän. 
     Tämän jälkeen venäläinen partisaaniupseeri käski miehiä sytyttämään riihen palamaan. Sisällä uunin päällä ollut sotamies Johansson havahtui palamisääniin ja kapusi uunin päältä alas lattialle. Hän oli nähnyt venäläissotilaiden raakalaismaisen teloituksen lähietäisyydeltä. Riihi oli tulessa ja Johansson aikoi lähteä ulos palavasta riihestä, sillä ulkona olevien venäläisten äänet olivat hiljenneet. Juuri kun mies oli lähdössä, ulkoa kuului juoksuaskelia. Päähän haavoittunut Johansson meni uunin taakse piiloon. Venäläinen partisaani heitti sisään käsikranaatin, jonka tarkoituksena oli varmistaa venäläisten tekemä tuhotyö. Tämän jälkeen kaikki hiljeni, ainoastaan palavasta riihestä kuului voimakasta ritinää. Johansson lähti siirtymään ulko-ovea kohti ja sieltä mies pääsi pihamaalle. Johansson hoiperteli kauemmaksi riihestä ja rojahti sateen kastelemaan heinikkoon. Maassa Johansson huomaa, että myös talo ja sauna ovat tulessa.
     Talossa oli venäläisten partisaanien hyökkäyksen alkaessa kahdeksan miestä. Kun pahin luotikuuron hellitti, neljä miestä laskeutui yläkerrasta alakertaan. Kaksi radiomiestä pääsi pakenemaan talon lähellä olevaan ruispeltoon, kaksi piiloutui kellariin ja neljä miestä jäi yläkertaan. Kellarissa olleet miehet avasivat tulen pihalla olevia venäläisiä kohti. Hetken päästä venäläiset partisaanit heittivät kranaatteja kellariin. Kellarissa olleet miehet hiljenivät ja tämän jälkeen partisaanit sytyttivät talon tuleen. Yläkerrassa olleet neljä miestä laskeutui alakertaa. Koska tupa oli savua täynnä, he siirtyivät tuvasta kamarin puolelle. Miehet huomasivat, että kamarin ikkuna oli ruispeltoa kohti ja venäläiset olivat talo toisella puolella pihamaalla. Toivorikkaina miehet hyppäsivät ikkunasta ulos ja juoksivat korkeaan ruispeltoon. Kun miehet olivat laskeutumassa Kuuttivaaran peltoa alas, huomasivat venäläiset miesten paon ja alottivat ampua konepistooleilla miesten suuntaan. Pakenevat miehet pääsivät suojaavan metsän sisään ja vasta siellä he huomasivat, että Kuuttivaaran talon lisäksi sauna ja riihi olivat täyden palamisen vaiheessa. Ainoastaan navettarakennus oli jätetty polttamatta.
     Kello oli 16.40, kun miehet jatkoivat matkaa Kuolismaan suuntaan. Luutnantti Flippun joukkueen saapui Kuuttivaaraan kello 17.00 ja he löysivät Kuuttivaarasta kolme savuavaa rauniota. Metsästä löytyi pahasti haavoittunut sotamies Kiuru, palavan saunan luota löytyi kaksi päähän ammuttua sotamiestä. Riihen pihalla oli kolme teloitettua miestä ja sisältä löytyi viisi teloitettua sotilasta. Yksi heistä oli luutnantti Laakkonen. Vartiopaikalta löytyivät kaatuneet sotamiehet. Kello 19.00 Kuuttivaaraan saapui autolla kapteeni Heimonen ja luutnantti Olli, sekä kaksikymmentä miestä. He lähettivät komentopaikalle tiedon tästä karmeasta venäläisten partisaanien teosta. Pakoon päässeistä luutnantti Laakkosen sotilaista viisi palasi 12. heinäkuuta kello 12.50 Kuolismaassa olevaan tukikohtaan. Loput kadonneista sotilaista olivat jääneet vangeiksi tai heidät oli teloitettu jossakin vaiheessa Kuuttivaarasta lähdön jälkeen? 






Kuuttivaarassa venäläisten partisaanien teloituksissa ja taistelussa kaatuivat seuraavat sotilaat:
Luutnantti Veijo Laakkonen s. 8.5.1919 Pieksämäellä ja hänen lisäksi seuraavat
Sotamiehet:
Antti Aalto s.12.2.1920 Harjavalta
Pekka Hiiri s.14.10.1908 Pyhäjärvi
Perttu Holgeri s.23.8.1917 Vampula
Vilho Ilves s.7.11.1908 Säkkijärvi
Eero Jokikallas s.24.3.1905 Mikkeli
Erkki Kaunismäki s.5.5.1920 Eurajoki
Sulo Koivumäki s.12.2.1905 Valkeala
Yrjö Ovaskainen s.18.7.1921 Juuka
Lauri Setälä s.2.4.1920 Alavus
Eemil Simola s.17.11.1921 Pirkkala, sekä korpraalit
Paavo Sergejeff s.6.6.1912

Kuuttivaarassa katosi partisaanien iskun aikana sotilaita 11.7.1944 ja heidät on  julistettu kuolleeksi:
Eino Bohm s.17.9.1909 Helsinki
Urho Erving s.6.6.1913 Joroinen
Bruno Hänninen s.13.3.1917 Vilppula
Veikko Kervinen s.8.6.1924 Puumala
Matias Kulmala s.21.3.1914 Suodenniemi
Pentti Peltoniemi s.5.7.1915 Ulvila
Pentti Pienmäki s.21.7.1923 Petäjävesi
Birger Rejströn s.6.5.1912 Hanko (kersantti)
Edellisten lisäksi kaksi miestä haavoittui vakavasti, nämä olivat alikersantti Sven Johansson ja sotamies Kiuru.

Loppuyhteenveto 11.7.1944 partisaanien iskusta Kuuttivaaraan: 
Partisaanit tulivat Porajärven suunnalla olevien salometsien kautta heinäkuun alkupäivinä 1944. He etenivät Liusvaaran kautta Kuuttivaaraan ja tulivat sinne aamulla 11. heinäkuuta. Aamupäivän partisaanit tähystivät kylään ja valmistelivat huolella iskua Kuuttivaaraan. Ilmasuojelumiehet olivat tulleet 10. heinäkuuta Kuuttivaaraaraan. Miehiä oli 30 ja mahdollisesti muutama heistä oli partisaanien iskun aikana partioimassa Leppäsenahon suunnalla. Vangiksi joutui siis 5 - 10 miestä ja kaikkien kohtalosta en löytänyt tietoja sotapäiväkirjoista. 
     Heinäkuun puolivälissä 1944 oli perääntymistaistelut käynnissä  Suojärven ja Porajärven suunnalla . Ilomantsiin oli saapunut heinäkuun alkupuolella 30 - 60 miehen partisaaniosastoja. Nämä partisaanit tuhosivat iskuilla perääntyvien joukkojen pieniä yksiköitä.  Partisaanien toiminta Kuuttivaarassa 11.7.1944 osoitti, että he eivät halunneet ottaa mukaan haavoittuneita, vaan ampuivat avuttomat miehet teloittamalla. Tämä osoitti partisaanien päällikön brutaalin luonteen. Heidän tavoitteena oli tehdä mahdollisimman paljon pahaa perääntyvien suomalaisten joukkojen takalinjoilla Ilomantsin alueella. Miten partisaaniupseeri tiesi luutnantti Laakkosen nimen? Mahdollisesti partisaaneilla oli mukana kuunteluasema tai partisaanit olivat vanginneet päivällä Kuuttivaarasta Salmijärven suuntaan lähteneen partion ja saanut siltä tiedot joukkueesta. Kuka tämä upseeri siten oli? Mieleeni tulee erään everstin tapaaminen Petroskoissa keväällä 1995. Olimme museossa, jossa oli meneillään voitonpäivän juhla. Juhlan päähenkilö, eversti, jonka nimeä en muista, kertoi meille suomalaisille Karhumäen ja Petroskoin taisteluista kesällä 1944. Hän kertoi meille kaksikymmentä minuuttia omista kokemuksista jatkosodan viimeisen kesän tapahtumista. Pääosa niistä meni hukkaan, kun seurueemme jäsenistä vain yksi osasi venäjää. Kun eversti lopetti puheen, hän toi meille koktaililasit ja jouduimme nostamaan hänen kunniaksi maljan. Hän olisi voinut olla jonkun partisaaniosaston päällikkö vauhdikkaan olemuksen mukaan! 

Partisaanit jatkoivat iskuja Kuuttivaaran alueella 13. ja 14.7.1944 sekä seuraavalla viikolla Kuolismaan alueella

Partisaaniosasto siirtyi 11.7.1944 Kuuttivaaran iskun jälkeen Ilomantsin ja Suojärven saloille. Pakoreissun aikana partisaanit veivät mukana suomalaissotilaat ja teloittivat ne pakomatkan aikana. Partisaanien perään lähetetyt Suomalaiset etsintäpartiot kadottivat partisaanien jäljet ja etsinnät päätettiin lopettaa 13. heinäkuuta 1944. 

Autokolonna Karjalan korvessa heinäkuussa 1944 SA-kuva

Kahden päivän päästä ensimmäisestä iskusta 13.7.1944 partisaaniosasto ilmestyi taas Kuuttivaaran ja Salmijärven väliselle tielle. Tällä kertaa kohteena olivat Pioneeripataljoona 12. ensimmäisen ja kolmannen pataljoonan yksiköt, jotka olivat kesän aikana perääntyneet Karhumäestä Suojärven kautta Korpiselkään. Korpiselästä pioneerit lähetettiin Vegaruksen ja Kuolismaan tielle kuorma-autoilla. Matkaan lähti vänrikki Martti Nummeliinin joukkue, joka ajoi Aittojoen kautta Vegarukseen ja sieltä edelleen 13. päivän aamuna Salmijärvelle. Salmijärvellä pioneerit saivat määräyksen lähteä panostamaan siltaa Salmijärven ja Kuolismaan väliltä. Kolonna lähti etenemään Kuolismaan suuntaan. Osasto oli etenemässä Kuuttivaaran itäpuolella Salmijärven pohjoispäässä olevan tienristeyksen lähellä (Liusvaara, Kuolismaa, Salmijärvi) kello 15.30 ja siellä ollut partisaaniosasto hyökkäsi kuorma-autoilla liikkuneen pioneerijoukkueen kimppuun. Iskussa kaatui ja haavoittui suurin osa pioneeriosaston miehistä. Ensimmäisestä ja toisesta komppaniasta kaatui vänrikki Martti Nummelin, kersantti Oskari Niemitalo, alikersantit Uuno Kovanen ja Erkki Leporanta sekä 15 pioneeria. Kahakassa katosi kolme pioneeria, jotka partisaanit veivät mukana ja teloittivat Kuuttivaaran läheisyydessä. Pioneereista viisi haavoittui ja ainoastaan kolme pääsi karkuun. Kaatuneet pioneerit olivat: Jaakko Hautala, Kalevi Kantola, Heimo Kaunisto, Heikki Koppelomäki, Aarne Lammela, Hugo Laurila, Eero Leporanta, Kauko Tanskanen, Birger Sandel, Toivo Linden, Aaro Linna, Lauri Lukkarila, Aarne Marttinen, Seppo Mäkilä ja Armas Selin.  Kadonneet olivat Matias Linjala, Kauko Pekkala ja Aaro Salmela. Haavoittuneet olivat Kauko Olli, Allan Söderholm, Martti Lehtiniemi, Heikki Kiimala ja Väinö Halmajärvi. Etsinnöissä Matias Linjala löydettiin seuraavana päivänä metsästä ammuttuna.
Ägläjärven kylä  SA-kuva

Vuorokautta myöhemmin partisaanit hyökkäsivät samalle tielle, lähes edellisen päivän hyökkäyspaikan lähellä. Heinäkuun 14. päivänä oli kuusi pioneeria palaamassa Kuuttivaaralta kuorma-autolla Salmijärven suuntaan. Kuuttivaaran itäpuolella olevassa notkossa partisaanit avasivat tulen autoa kohti ja siinä kaatui neljä pioneeria ja kaksi miestä haavoittui. Pioneerien käytössä ollut auto tuhoutui. Tällä kertaa hyökkäyksestä selvinneiden kahden pioneerin kertomuksen mukaan partisaaneja oli 15 ja yksi niistä oli nainen. Kahakassa kaatuivat seuraavat pioneerit: Risto Laakso, Mikko Laitila, Kalle Palovaara ja korpraali Matti Parru. 
     Tässä vaiheessa suomalaiskomentajat Kuolismaassa päätyivät siihen toteamukseen, että partisaaneilla oli Salmijärven ja Vegaruksen välisellä korpialueella tukikohta, josta ne lähettivät kuolemanpartioita Kuolismaan ja Salmijärven väliselle alueelle. 
     Heinäkuun 20. päivänä samat partisaanit iskivät Salmijärvi - Kuolismaa tiellä, lähellä Jakunvaaraa kulkevaan kolonnaan ja sillä kertaa se sai haavoitettua yhtä Suomalaista sotilasta.
    Heinäkuuun 23. päivänä havaittiin, että Kuolismaan ja Vuottoniemen välisellä alueella oli suuri partisaaniosasto. Tämän jälkeen tehtiin päätelmä, että partisaaneilla on Kuolismaan alueella tukikohta, jota huolletaan ilmasta käsin. Tämä suuri neuvostoliiton partisaaniosasto sai tuhottua kahden viikon aikana lähes kaksi joukkuetta suomalaisia sotilaita, kärsimättä tappioita näissä iskuissa. Partisaanien johtaja ja koko partisaaniporukka olivat erittäin taitavia ja myös häikäilemättömiä, koska  partisaanien johtaja tapatti kaikki haavoittuneet miehet. 

Kävin kesällä 2003 Salmijärvellä, Leppäsenahossa, Kuuttivaaralla ja Kuolismaan kylissä. Olin silloin venäläisen rajakapteenin kanssa menossa Suojärveltä Kuolismaahan ja Miikkulanvaaraan. 
Rajakapteenin nimi oli muistaakseni Olek Losnosov? Hänellä oli eväänä suolakalaa ja votkaa, minulla lihakukkoa, joka maistui Olekille. Hän kertoi kalastavansa paljon vapaa-aikana. Ajoneuvona meillä oli pieni rajamiesten käyttämä nelivetoinen partioauto.  Edellä kuvattu tienristeys oli noin 300 - 500 metriä Salmijärveltä Liusvaaran suuntaan. Risteyksestä erkani tiet Salmijärvelle, Liusvaaraan ja Kuuttivaaraan. Risteyksestä liusvaaran suuntaan noin kahden kilometrin päässä oli Leppäsenahon tila, jossa näkyi vanhojen rakennusten paikat ja metsittyneet pellot. 
     Kuuttivaaraan oli Salmijärveltä noin 10 km ja Kuuttivaaran laella olevat metsät oli kaadettu. Talojen pohjat näkyivät tien varteen, mutta mitään rakennuksia ei siellä enää ollut. Vaaran laelta oli hyvät näköalat Vaaksausjärven suuntaan, sillä siellä oli laajat suoalueet. Kuuttivaaralta laskeuduimme Kuolismaan suuntaan ja Kuuttilammen ja Elolammen välissä oli puinen silta. Tätä siltaa Pioneerit olivat menossa panostamaan 13. heinäkuuta 1944. Seuraava puro löytyi muutama kilometri Kuolismaan suuntaan ja siinä ollut silta oli kadonnut ja jouduimme ajamaan autolla noin metrin syvän puron tai joen yli. Keskellä jokea vesi tulvi auton konepellille saakka, mutta venäläinen alikersantti kaasutteli autoa ja pääsimme puron toiselle puolelle.


Salmijärveltä noin kilometri Kuuttivaaran suuntaan on notko, jossa tienvarressa oli vuonna 2003 vanhoja kuorma-autojen ruostuneita rakenteita. Sillä paikalla 13. ja 14. heinäkuuta sai surmansa lähes 30 suomalaista pioneeria.





Lähteet:
Jatkosodan sotapäiväkirjat
Ilomantsin seurakunnan kirkonkirjat
Karjalan maa 3.3.1987
Kansa Taisteli 4/58, Niilo Kenjakki
Suojärven ort. seurakunnan metrikat vuosilta 1880 - 1905

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti