Enska Kettunen

Enska Kettunen

torstai 21. kesäkuuta 2018

Matkalla Itä-Karjalaan - On the way to East Karelian

Juhannuksen alla teimme perinteisen retken Suomen entiseen Karjalaan ja samalla tutustuimme Venäjän Karjalaan. Keväällä suunnittelin matkaa Terijoen kautta Aunukseen, mutta jalkapallokisojen takia vähäiset majapaikat Pietarin lähistöllä muuttivat suunnitelmia. Teimme juhannuksen alla tutustumismatkan esi-isiemme asuttamalle Suojärven kunnan alueelle. Lisäksi minua kiinnostavat sotahistorialliset kohteet, vaikka olenkin käynyt niissä jo useaan otteeseen.

Matka alkoi torstaiaamuna kello 4.00 ja paluu saman päivän iltana kello 20.00. Värtsilässä valtakunnanraja ylitettiin puolen tunnin jonotusajalla molempiin suuntiin.

Tie Värtsilästä Ruskealaan saakka oli hyvää, mutta sen jälkeen oli 16 km matkalla 40 km /h nopeusrajoitus. Tietä korjattiin kymmenillä kaivinkoneilla ja asfalttia vedettiin 10 cm lisää.
Laatokan rantoja seuraileva tie oli hyvässä kunnossa ja maisemat todella kauniita.
Lemetin risteys sota-aikana SA-kuva (nykyisin Koirinojan risteys)
Lemetin risteyksestä käännyimme Suojärvelle menevälle tielle. Edellisen kerran kävin Suojärvellä 12 vuotta aiemmin ja tie oli silloin kuoppainen. Tilanne tiellä oli edelleen sama, mutta mielestäni tiellä olevat kuopat olivat lisääntyneet kymmenen vuoden aikana?
"Heittolaukaus kameralla Laatokalle"
Tie Koirinojalta Suojärvelle oli todella surkea. Matkavauhtimme oli noin 30 km tunnissa, ja silläkin nopeudella meni 83 kilometrin matkaan 2 h 45 minuuttia. Tie oli tyyppiesimerkki Neuvostoajan teistä, puut nurin, puskutraktorilla pintamaat pois, multaa ja hiekkaa tien paikalle ja tie on valmis. Nykyään Venäjällä on opittu tientekoa, mutta vielä heillä on oppimista! Myös Suomessa tiet ovat syrjäkylillä menneet huonompaan suuntaan viimeisten vuosien aikana.

Pääsimme aamulla yhdeksän jälkeen Loimolaan. Loimolan tiellä tapasimme venäläisen naisen, joka kertoi, että tie on huono Suojärvelle saakka. Suojärveltä Jessoilaan tie jatkuisi parempana, mutta Jessoilan ja Nuosjärven välinen tie olisi huonoa.
 Loimola - Лоймола

Loimola on vanha Suomalaiskylä, joka jäi 1939-1944 sotien jälkeen Neuvostoliitolle. Kylä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana huonommaksi. Rannat kasvavat pajukkoa, talot ovat rapistuneet ja tie kylän kohdalla on todella huono.

 Kuvia  Loimolasta jatkosodan ajalta SA-kuvat



 Kollaan kenttähautausmaa kesällä 2018
Saavuimme kello 10.00 Kollaalle. Kollaalla suomalaiset ja venäläiset joukot taistelivat talvisodassa ja jatkosodan alussa. Tutustuimme Kollaan kenttähautausmaahan, joka sijaitsee noin 200 metriä Suojärvelle johtavasta tiestä etelään, tarkempi paikka löytyy venäläisten muistomerkin takaa. Siellä punaisen talon läheisyydessä lepää 104 tuntematonta suomalaistaistelijaa.
Venäläinen muistomerkki on Kollaan ristin paikalla.
Kollaan suuri puinen risti, joka pystytettiin sodan aikana Kollaanmäen päälle

Talvisodan jälkeen venäläiset hautasivat Kollalta löydetyt suomalaistaistelijat Jokelan tilan peltoon. Jatkosodan alussa heinäkuussa 1941 suomalaiset taistelivat jälleen Kollaalla. Kollaan taisteluissa kaatui heinäkuussa lisää suomalaisia ja myös saksalaisia. Saksalaiset hautasivat omat kaatuneet Loimolan kylän pohjoispuolella Loimoilan järven rantaan, lähelle Loimolan koulua. Suomalaiset kaatuneet siirrettiin kotipitäjiensä sankarihautoihin.
Kollaan kukkula kesällä 1941 SA-kuva
Kuva Kollaan sillalta kesällä 1943. Kuvaan merkitty Kollaan risti ja kenttähautausmaan paikka. Nykyinen silta on kuvassa näkyvän sillan oikealla puolella, lähempänä järveä.


Kesällä 1941 kaatuneitten evakoimiskeskuksen työntekijät etsivät talvisodassa kaatuneita. Kaatuneita löytyi sekä maastosta, että haudattuina. Ne vainajat, jotka tunnistettiin tuntomerkeistä tai papereista, heidät toimitettiin kotipitäjiensä hautausmaille. Kaatuneista 104 vainajaa jäi tunnistamatta ja heidät haudattiin väliaikaisesti Jokelan Peltoon. Kesällä 1943 perustettiin Kollaanmäelle kenttähautausmaa, jonne suomalaisvainajat siirrettiin. 


Marokon kauhu ja pastori Antti Rantamaa pitävät jumalanpalvelusta talvisodan Kollaalla  SA-kuva

Talvisodassa kaatui Kollaan maastoissa 433 suomalaista. Jatkosodan hyökkäystaistelujen aikana kaatui Kollaalla 119 henkeä. Kollaalla kaatui talvi- ja jatkosodan aikana yhteensä 553 henkeä. 
Talvisodassa Kollaan taistelujen kuuluisimpia henkilöitä oli Marokon kauhu eli kapteeni Aarne Juutilainen. Juutilainen toimi jatkosodasssa vähän aikaa isäni pataljoonan komentajana. Toinen kuuluisa taistelija oli vänrikki Simo Häyhä, joka ampui talvisodassa toista sataa venäläistä. 
Kartta Kansa Taisteli 1/1972

Kollaa kestää muistomerkki, lähellä Kollaajokea. Neuvostoliiton aikana pystytetty muistomerkki särettiin venäläisten bandiittojen toimesta heti pystytyksen jälkeen. Viisistoista vuotta sitten olimme erään Toivo Kettusen kanssa Kollaa kestää muistomerkillä. Paikalle tuli autolla neljä humalaista venäläistä, jotka uhkailivat meitä. Pääsimme silloin pakenemaan omaan autoon.


Suojärvi - Суоя́рви

Ajoimme kohti Suojärveä ja matkalla pysähdyimme Piitsjoelle. Tien varrella oli kauppa, jonne menimme ostoksille. Sisälle päästyämme tuli mieleen 20-vuotta aiemmat kokemukset neuvostoajan kaupoista. Silloin ennen vanhaan kaupoissa leijui pilaantuneen lihan haju. Tässäkin pienessä kyläkaupassa haju oli voimakas, joten poistuimme kaupasta yhtä nopeasti, kuin sinne olimme menneet. Nykyään venäjällä tapaa harvoin vastaavaa ilmiötä, koska suurimassa osassa on jo hyvät kylmälaitteet.

Kaipaan saha Suojärvellä

Saavuimme Suojärvelle, joka on mummoni Anna Tsutsusen syntymäkunta. Sukumme on asunut vuosisatoja Suojärven Vegaruksessa ja aiemmin Varpakylässä. Suojärven kunta kukoisti 1930-luvulla. Kuntaan perustettiin useita puunjalostuslaitoksia, konepajoja ja kauppaliikkeitä. Vuonna 1939 oli Suojärvellä yhdeksän suurta sahalaitosta ja kymmeniä pienempiä. Teollisuus tarvitsi sähköä ja Wiborg Woods rakennutti Hyrsylän Jugakoskeen sähkövoimalaitoksen. Suojärven salomaat vetivät metsien miehiä ja naisia töihin. 1920-1930 luvuilla sinne muutti 6000 - 7000 ihmistä muualta Suomesta. Lehdissä kerrottiin, että Suojärvi oli meidän Suomalaisten "Klondike".  1939 Suojärven asukasluku oli lähes 24 000 ihmistä.


Alla Suojärvien keskustaa 1930-luvulla


Suojärveltä etsimme ruokapaikkaa, sitä emme kuitenkaan löytäneet. Suojärven keskusta on mielestäni ruma. Pääkadun varrella on vanhoja suomalaistaloja, neuvostoaikaisia rakennuksia ja myös uusia rakennuksia. Kylässä on yksi hotelli, jossa olen ollut pari kertaa yötä. Hotelli on ankein paikka, jossa olen koskaan ollut yötä.  

Matkamme jatkui Hyrsylän mutkaan. Tie oli hiukan parempi, kuin se tie, jota tulimme Suojärvelle. Ylitimme Suojoen jossa aiemmin 1920-luvulla oli lossi. Ennen 1939 talvisotaa Suojoen ylityse rakennettiin maantiesilta. Talvisodan alkaessa 30. marraskuuta 1939 venäläisjoukot pääsivät yllättämään Hyrsylän kylän ja lähes kaikki kyläläiset jäivät neuvostoliiton vangeiksi. Vangit siirrettiin tammikuuhun 1940 mennessä Vahoijärven luostariin. Heidät vapautettiin kesällä 1940. Mummoni veljen Vasilin perhe ja isomummoni Fevronia jäivät silloin vangiksi. 

 Suojoki, lähellä Hautavaaraa

Suojoen silta 1943 Hautavaarasta Suojärvelle päin kuvattuna

Hyrsylän mutkassa oli lähellä maantiesiltaa Hautavaaran kylä, jossa mummoni veli Kuisma pitin kauppaa. Osan aikaa Kuisma oli myös Laukkuryssänä. Hän kävi kauppa-asioilla paljon silloisen neuvostoliiton kylissä, mm. Veskelyksessä ja Jessoilassa. Hyrsylän mutkaan kuului myös kuuluisa  Hyrsylän kylä, jossa pidettiin lokakuussa praasniekkoja. 


 Veskelyksen tsasouna/Pyhän Yrjon Kappeli- Священная часовня Святого Георгия

Вешкелица





Tsasouna siirrettiin vuonna 1989 Kangasjärven kylästä Veskelyksen korkean mäen päälle. Jos asiasta ei olisi tietoa, voisi luulla, että kappeli on seissyt siinä mäen töyräällä satoja vuosia. Tosin en tiedä kappelin ikää tarkalleen, mutta se lienee 50 - 150 vuotta vanha. Mummoni Anna kertoi aikoinaan, että hänen veljensä Kuisma Tsutsunen oli käynyt Veskelyksessä ja Jessoilassa hankkimassa Hautavaaran kauppaan tavaraa.


Jessoila -  Эссойла



Рубчойла 

Nuosjarvi - Крошнозеро






sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kesävaellus tunturissa - Summer Hiking

Kesävaellus tunturissa on ollut perinteenäni jo kauan aikaa, se on minun kesän avaus. Inarin ja Saariselän maisemat ovat tulleet tutuiksi näiltä lukuisilta alkukesän vaellusreissuilta. Teen työtä talvikausina erityisopettajana ja ennen kuin pääsen "kesälomalle", minun on purettava talven aikana kertyneet paineet johonkin tekemiseen. Paras keino rauhoittua lomaan on tehdä matka hiljaisuuteen. Yksi tapa rauhoittua on mennä Lapin tuntureille vaeltelemaan muutamaksi päiväksi. Tunturista löytyy kymmeniä autiotupia, joissa voi yöpyä ja nauttia alkeellisista oloista. Rinkkaan muutaman päivän muonat ja pari pulloa vettä. Makuupussi ja makuualusta on syytä myös pakata rinkkaan. Yleensä kesäkuun alussa saa tuntureilla vaeltaa yksin, sillä ihmisiä siellä tapaa harvoin. Karttaa tarvitaan aina ja Maastokartat niminen ohjelma puhelimeen. Puhelimet eivät toimi tunturissa, mutta karttasovellus toimii monissa paikoissa, ilmoittaen sen hetkisen olinpaikan ja kävelysuunnan.
Rinkan paino oli 10 kg, eli max. jonka lonkat kestävät, aiemmin kannoin jopa 26 kg:n rinkkaa.

Vaelluksen lähtöpiste oli tänä vuonna Aittajärven parkkipaikalla, josta vaellus alkoi noin 40 metriä leveä Suomujoen ylityksellä. Aittajärvelle johtava tie oli huonossa kunnossa ja 40 km matkaan meni aikaa runsas tunti. Parkkipaikalla vaatteiden vaihto vaelluskamppeisiin ja sen jälkeen lyhyt kävely Suomujoen rantaan. Vettä kesäkuun alussa oli normaalivuosiin nähden vähän, mutta vesi oli jääkylmää ja virtaus kovaa. Edellisen kerran vuonna 2016, kun ylitin Suomujoen kesäkuun alussa, vettä oli haaroväliin saakka.


Tämän jälkeen vaellus suuntautui Itä-Lapin tuntureille. Matkan alkupäässä oli Helanderin järvi, jonka rannalta löytyi majan jäänteet. Siinä Elias Lönnrot (1802 - 1884) vietti Joulun vuonna 1841. Hän oli menossa venäjälle keräämään Kalevala-teosta varten aineistoa maisteri Castrenin kanssa. Miehet kiistelivät kaksi päivää, miten majan ovi tulisi laittaa kiinni, että sisällä olisi lämmintä. Joulun jälkeen he matkustavat Murmanskiin, jossa opiskelevat noin kuukauden ajan saamea ja venäjää. Maatiekuru, jossa maja on, lienee ollut aiemmin kulkupaikka venäjälle. Maasto on helppokulkuista, mutta nykyään polut ovat kivisiä ja siellä on paljon puiden juuria, jotka hidastavat kävelyä.
Elias Lönnrot työskenteli 1800-luvulla Kajaanissa piirilääkärinä ja teki Kajaanista käsin  runonkeruumatkoja Lappiin, Vienan ja venäjän Kuolan alueille. Pitkiä vaelluksia hän teki yhteensä kymmenen, pisimmät toista tuhatta kilometria, joten hänellä oli vaeltamisen suhteen kokemusta!



Lönnrot ja Castren viettivät joulun 1841 katoksen alla olevassa majassa.


Matka jatkui maantiekurua 5 km ja sen jälkeen oli jyrkkä ja rankka nousu tunturien päälle. Ylhäällä Kuotmuttipään ja Kaarlepään päältä oli huikeat näköalat Itä-Lapin ja Venäjän puolen tuntureille.


Tunturien pohjoisrinteillä ja korkeimpien tuntureiden päällä oli vielä lunta, muuten tunturit olivat jo paljaita. Tämän kesän erikoisuus ovat hyttyset, joita lenteli runsaasti jo toukokokuussa, mutta kesäkuun alussa hyttyset kaikkosivat kylmän sään johdosta. Onneksi tämän kertaisen vaelluksen sää oli viileää, sillä vaeltaminen on helpompaa viileässä säässä, kuin kesän kuumimpina päivinä. Sää oli yöllä -2 Celsiusta ja päivällä + 2 Celsiusta. Matkan aikana sateli lunta ja jäärakeita.




Iltapäivällä sattui minulle pieni suunnistusvirhe, jonka seurauksena poikkesimme alkuperäiseltä reitiltä usean kilometrin syrjään. En katsonut karttaa, koska olin vaeltanut samoissa maisemissa jo aiemmin. Huomasin virheen, kun Kuotmuttijärvet, jotka näkyivät vaelluksen puolivälissä, olivat taas edessä. Tässä vaiheessa otin maastokartat ohjelman käyttöön ja sen avulla reilun tunnin päästä autiotupa putkahti näkyviin.

Sarviojan varaus- ja autiotupa

Sisällä tuvassa oli viileää, joten aluksi kamiinaan tulet ja pian tupa oli lämmin. Puut oli tänä kesänä tehty valmiiksi verkkosäkkeihin, aiemmin ne joutui itse sahaamaan ja pilkkomaan. Kävin Sarvijoesta  vettä ruoanvalmistusta varten. Edellisen kerran hain vettä mökin lähellä olevasta lähteestä ja sain ripulitaudin. Kaasuhellalla laitoimme ruokaa, joka koostui pussikeitosta ja marjakiisselistä.  Kun maja oli lämmin, huomasin, että silmän alapuolella oli ampiainen. Huitaisin kädellä ampiaista, joka kerkesi pistää minua. Tupaa tarkemmin katsottaessa, löytyi lattialta kymmeniä ampiaisia ja kimalaisia, jotka kamiinan lämpö oli herättänyt talviunilta.

Päivän vaellusmatka oli 16,5 km ja aikaa siihen kului viisi tuntia.

Yö oli hämärä ja välillä tuli lumikuuroja.  Majalle ei tullut yön aikana lisää vaeltajia, vaikka parkkipaikalla oli parkissa kymmenen autoa. Kesäkuun alussa Lapissa saa usein kävellä päiväkausia tunturissa, tapaamatta ihmisiä. Niin oli tälläkin kerralla!


Huonosti nukutun yön jälkeen kello 6.00 kaurapuuroa vatsaan ja Sarviojan yli tunturiin. Päivän reitti suuntautui Paratiisikurua ja Ukselmapäätä kohti. Sää aamulla oli viileä, lämpömittari näytti -2 Celsiusta ja kova tuuli teki ilmasta todella kylmän oloista. Matkaa kuruun oli 5 - 6 km ja matkalla on todella hyvät näköalat läheisille tuntureille. Ukselmapää ja sen vieressä oleva Lumipää olivat lumen peitossa. Hanki kantoi, kun yöllä pakkanen oli kovettanut lumen kovaksi. Maa oli roudassa ja pienissä puroissa oli veden päällä jääriitettä.  Paratiisikuru oli tällä kertaa kylmä, sillä pohjoisesta puhaltava tuuli ja parin asteen pakkanen sai ilman tuntumaan -10 astetta pakkasta.
 Paratiisikuru kesäkuun alkupäivinä 2018




Alapuolella lyhyt videonpätkä Paratiisikurusta

Ukselmapäälle nousu jäi puoliväliin. Tunturille puhaltava kylmä pohjoistuuli jäädytti kädet ja kasvot. Tämän jälkeen oli edessä paluu takaisin majalle ja aterian jälkeen nokka kohti Jyrkkävaaraa. Tarkoituksena oli tutustua Sarvijoen alajuoksun maisemiin.



Sarviojalta Jyrkkävaaraan johtavan polun varrella virtaava Sarvijoki on todella kaunis. Joessa on monia pieniä putouksia, koskia ja syviä kirkkaan vihreitä poukamia. Tuhansia vuosia vanha puronuoma muodostaa nykyisen joen ja vanhan jokipaikan väliin kauniin hiekkasärkän. Sarvijoen ja siihen virtaavien purojen solina oli kaunista musiikkia. Polun vartta käveltäessä, koskien voimakas pauhu tai hitaasti virtaavan joen solina kuului vaeltajan korviin koko matkan ajan. Se oli rauhoittavaa musiikkia korville ja ennen kaikkea mielelle.
Alapuolella muutamia videopätkiä matkan varrelta.









Illalla paluu takaisin Sarviojan majalle. Iltapalan jälkeen majalle saapui miellyttävän tuntuinen kolmihenkinen perhe. He olivat vaeltaneet Aittajärveltä, Jyrkkävaaran ja Muorakkavaaran autiotupien kautta Sarviojalle. Päivän vaellusmatka oli 16 km ja aikaa siihen kului noin viisi tuntia.

Yön uni jäi vähiin liian kuuman tuvan takia. Aamulla kello kolmelta keittelin aamupuuroa ja kahvia. Kävin ulkona kävelyllä ja kello viisi alkoi matka kohti Aittajärveä. Matka oli vaivalloista kipeytyneiden jalkojen takia. Suomujoen vesi oli noussut kymmenkunta senttiä kolmen vuorokauden aikana ja ylimenon aikana jalat menivät lähes tunnottomiksi. Yksi vaellusreissu oli taas takana. Mieli oli keveä, mutta jalat tuntuivat raskailta autoon kävelymatkalla. Päivän vaellusmatka oli noin 15 km ja aikaa siihen kului runsas neljä tuntia. Paluumatkalla jäi vielä kytemään toive, että mahdollisesti ensi keväänä uudelleen Lappiin vaeltamaan???

Tulomatkalla sattui harvinainen tapaus. Kajaanin ja Suomussalmen välisellä tiellä edessä ajavien autojen väliin loikkasi suurikokoinen hirvi. Hirvi väisti toista autoa ja siinä vaiheessa se kaatui tielle. Hirvi pyörähti selän kautta ympäri ja pomppasi sen jälkeen pystyyn ja lähti nopeasti takaisin tulosuuntaan.  








Välirauhasta jatkosotaan kertova kirjani valmistuu syksyllä 2018
Kesä-heinäkuun aikana tutustun Suomen ja Venäjän maarajaan Ilomantsissa ja Tuupovaarassa. Tarkoituksena  on kartoittaa seuraavan sotahistoriaa käsittelevän kirjan taistelumaastot ja selvittää joukkojen ja partioiden reittejä heinäkuun alussa 1941. Yksi merkittävä sotatoimi toteutettiin heinäkuun 15. - 20.7.1941 välisenä aikana, jolloin vahvistettu Ryhmä Oinonen sai vallattua venäläisten vahvasti linnoittaman Louhivaaran kylän. Taisteluissa kaatui 50 suomalaista ja toista sataa miestä haavoittui. Louhivaaran valtauksen jälkeen saatiin nopeasti haltuun Mieronahon, Lutikkavaaran, Leppävaaran, Ontronvaaran ja Miikkulanvaaran kylät.
Louhivaaran kylävaaraa valtaamassa oli Ryhmä Oinosen vahvistettu osasto (24. RajaK, HRR, JP 7, JP 1 ja Kev.Os. 8.) Yläkuvan yläreunan  maasto on alla olevassa kuvassa. Kyseinen pelto oli naapurimme Eino Erosen kotitila aiemmin.

Kesäkuun alussa tutkimuksen kohteena olivat Ilomantsin ja Venäjän raja. Etsin maastosta Isoon Kivivaaraan, Ontronvaaraan ja Louhivaaraan aiemmin 1930-luvulla menevät tiet. Onneksi tapasin rajalla yhden paikallisen asukkaan ja rajamiehiä, jotka neuvoivat minua etsinnöissäni. Rajalla, lähes kaikissa paikoissa jossa kävin, oli tuoreita karhun jälkiä. Rajamies kertoi, että edellisenä päivänä hän oli nähnyt kaksi karhua rajavyöhykkeellä. Suurimman karhun tassun, jonka näin Ontronvaaralle menevän tien pohjalla, pituus 20 cm ja tassun leveys 14 - 15 cm, eli todella suuri uroskarhu. Onneksi karhut lähtevät karkuun, kun ihminen kävelee metsässä. Kerran olin metsässä marjassa, kun karhu nousi seisomaan viiden metrin päässä ja säntäsi sen jälkeen karkuun. Minä jäin paikalleni, varmaan säikähdyksestä johtuen, ja odottelin, että "kontio" pääsee hiukan kauemmas minusta. Varmaan taas tänä kesänä kohtaamme "kontion" kanssa jossakin päin Ilomantsia? 


Ontronvaaralle johtavan tien maisemia kesäkuussa 2018




Louhivaaran taistelujen takia minua kiinnosti Louhivaaralle johtava tielinja. Rajalinjasta löytyy kuvia SA-kuvista. Kuvausaika on 16. - 20.7.1941. Löysin paikan rajavartijoiden toimesta kesällä 2018 ja etsimistä helpotti se, kun vanhassa sota-ajan kuvassa näkyy rajatolpan numero.  Kuvan paikasta on Louhivaaran kylään matkaa vajaat kaksi kilometriä.
Rajatolppa nro 234 Louhivaaran ja Leminahon tien varressa 16.7.1941
 Yläkuvassa rajalinja Louhivaaran tien kohdalta 16.7.1941 ja alakuvissa  sama paikka13.6.2018
Kuvan kohdasta on vajaat kaksi kilometriä Louhivaaran mäen päälle.
Alakuvassa siltatyömaa  16.7.1941 noin 500 - 800 metriä Louhivaaran suuntaan yläkuvan paikasta. Aika saattaa olla kuitenkin väärin, koska 16.7.1941 alueella käytiin kovia taisteluja ja sää oli silloin pilvinen. Kuva on otettu varmaankin 20.7.1941, jolloin Louhivaara oli jo suomalaisilla joukoilla ja  sää sotapäiväkirjojen mukaan kirkas ja lämmin. Puro, jonka yli siltaa tehdään, tuo vesiä rajan vieressä olevasta lammesta (muistaakseni sen nimi on Unilampi) Pyvältölampeen.
Alla olevassa kartassa SA-kuvien paikat on ympyröity (Maastokartat.fi)