Enska Kettunen

Enska Kettunen

perjantai 8. toukokuuta 2020

Koronamyrskyn jälkeen - Corona after the pandemic

"Koronamyrsky" on kurittanut meitä maaliskuusta 2020 saakka ja myrsky jatkunee vielä vuoden loppuun saakka. Päästäkseni edes jonkin verran edellisten kesien tunnelmaan, olen kuunnellut vapaa-aikanani vanhoja Kari Tapion esittämiä lauluja.
Klikkaa alla olevaa laulun nimeä, niin sinäkin pääset nauttimaan edesmenneen Kari Tapion lauluista!
Vihreät niityt
Muisto vain jää
Myrskyn jälkeen


Kesä 2020 on jo lähellä ja mielessäni soi tätä tekstiä kirjoittaessa äskön kuutelemani  Kari Tapion laulamat Vihreät niityt, Muisto vain jää sekä Myrskyn jälkeen sävelmät. Ne kaikki muistuttavat omalla tavalla meitä entisestä elämästämme, ennen koronaa. Maailma ei ole entinen, mutta kesä tulee sittenkin ja tuo lämmön pohjolaan. Kaksi kuukautta on mennyt yli 70-vuotiailla karanteenissa ja karanteeniaika jatkuu jollakin tasolla kesään. Kylätiet ja lenkkipolut ovat olleet tämän kevään aikana hiljaisia. Kävelimme keväällä lähes joka päivä järvien jäillä, patikkapoluilla ja vaellusreiteillä ja emme tavanneet kuin muutamia ihmisiä näillä vaellusreissuillamme. 

     Tämä kevät oli sään suhteen kaunis, mutta todella kolea. Syynä siihen on tutkijoiden mukaan se, että tänä keväänä on ollut todella vähän auringonpilkkuja. Auringonpilkkujen vähyys kertoo siitä, että aurigossa tapahtuu vähemmän purkauksia ja näin sen lämmöntuotto on pienempi. Auringonpilkkujen vähyys on aiheuttanut koko kevään jatkuneen kolean sään täällä pohjoisessa. Useamman kuukauden ajan pilkkujen määrä on ollut nollassa ja pilkkujen määrä alkanee kasvaa vasta kesällä tai syksyllä. Auringonpilkkuminimit 1645-1715 ja 1860 - 70 luvuilla aiheuttivat nälänhätää ja paljon kuolemia Suomessa, kun viljat eivät valmistuneet kylminä kesinä. Nykyaikana ilmastonmuutoksen takia ilmasto ei pääse viilenemään auringonpilkkuminimien aikana, ellei auringossa ole tapahtumassa jotakin Daltoninin minimin (1790-1820) tai Maunderin minimin (1690-luvulla) tapaista auringonpilkkujen määrän radikaalista vähenemistä. Eräiden tutkijoiden mukaan auringonpilkkujen määrä saattaa jäädä kymmeniksi vuosiksi normaalia vähäisemmäksi ja jos näin käy, se tulee vaikuttamaan ilmastoa viilentäväksi seikaksi. Seuraava auringonpilkkujen minimikausi alkaa 2030 ja se saattaa kestää aina 2045 saakka? Tämä johtuu siitä, että auringon aktiivisuus on minimissään noin 11 vuoden välein ja eräiden tutkijoiden mukaan myös noin 200 - 250 vuoden välein. Nyt molemmat sattuvat samaan aikaan eli joko vuonna 2020 tai 2030? Jos jompi ennuste toteutuu, niin maapallo viilenee niinä vuosina merkittävästi! Mutta ken elää, se näkee! Alapuolella eräs artikkeli asiasta:

Northumbria academic says ‘Little Ice Age’ could hit Earth in 2020
Prof Zharkova described the research as ‘the first serious prediction of a reduction of solar activity that might affect human lives’. If the decrease in solar activity takes place, it could result in a period similar to the ‘Maunder minimum’ of 1645 to 1700. During this period, there were only about 50 sunspots on the surface of the Sun instead of the usual 40-50 thousand, resulting in very severe winters and cold summers. Several studies have shown that the ‘Maunder Minimum’ coincided with the coldest phase of global cooling, which was called the ‘Little Ice Age’. Due to the cold winters in Europe and North America, rivers such as the Thames and the Danube froze and the Moscow River was covered by ice every six months. Prof Zharkova’s research is based on an analysis of solar activity. The Sun has its own magnetic field whose amplitude and spatial configuration varies with time. The formation and decay of strong magnetic fields in the solar atmosphere results in changes of electromagnetic radiation from the Sun, the intensity of plasma flows, and the number of sunspots on its surface, which varies every 11 years. In the current study, the researchers analysed a total background magnetic field from full disk magnetograms by applying the so-called ‘principal component analysis’. As a result, the researchers uncovered a pair of magnetic waves in the Sun responsible for variations during 11-year solar activity. The scientists managed to derive the analytical formulae, describing these two waves and made first the prediction of magnetic activity in the current cycle, which gave 97% accuracy. Inspired by this success, Zharkova and her co-authors extended the prediction of solar activity to future cycles. They discovered that the waves become fully separated into the opposite hemispheres leading to a sharp decline in solar activity in years 2020 t0 2050 – comparable with the conditions of the Maunder minimum in the 17th Century. This will lead to a reduction of the solar magnetic field and a noticeable decrease in solar irradiance. Speaking about her confidence in her team’s work, Prof Zharkova added: “I am absolutely confident in our research. It has good mathematical background and reliable data, which has been handled correctly. In fact, our results can be repeated by any researchers with the similar data available in many solar observatories, so they can derive their own evidence of upcoming Maunder Minimum in solar magnetic field and activity.”
     Tänä keväänä yöpakkaset ovat jatkuneet toukokuun viimeiselle viikolle saakka. Maaliskuussa kävelimme paljon järvien jäillä. Aamulla jää oli kovaa yöpakkasen jälkeen, mutta iltapäivällä jään pinta pehmeni auroingonvalon vaikutuksesta. 
     Järvistä jäät sulivat täällä meidän alueella hiukan normaaliaikaa myöhemmin 8.5.2020. Myöhäisin jäidenlähtö mökkijärvellämme oli 16.5.2017 ja 1900-luvun puolella 24.5.1981. Suomen Lapissa lunta on vielä toukokuun puolivälissä 100 cm, joka on myös epätavallista!



Olen ollut maaliskuun puolesta välistä saakka etätöissä. Päivisin aloitin työnteon kello 7.00 ja lopettelin työt kello 14.00 mennessä. Etätyöaika on ollut minulle jonkinlainen siirtymä entisestä elämästä uuteen aikakauteen. Aloitin työt kauppa-apulaisena 1. kesäkuuta 1971 Paavo Koivusen liikkeissä Ilomantsissa ja kesällä jään eläkkeelle erityisopettajan työstä Riveriasta. Kesäkuun alussa tulee täyteen 49 vuotta työtä ja ammattiin liittyvää opiskelua. Työurani on ollut pitkä ja vaiherikas. Olen tehnyt asentajan töitä, ollut vuoropäällikkönä tehtaalla, toiminut opettajana 36 vuoden ajan. Yhden kevään ja kesän olin metsätöissä ja asuimme sinä aikana metsäkämpillä. Kaksi kesäkautta ajoin traktoria Vapon soilla Ilomantsissa ja yhden kesän olin Honkalampi nimisen säätiön ohjaajana. 
Toivo Kärki, jonka suku on lähtöisin ilomantsista, teki laulun "Päivääkään en vaihtaisi pois" ja voin yhtyä laulun sanoihin. 
     Kesän alussa oli tarkoitus juhlistaa eläkkeelle siirtymistä viettämällä reilu viikko Italiassa mm. Caprilla, Roomassa ja Sorrentossa.  Kesäkuun lopussa oli tarkoitus viedä linja-autolla ihmisiä viikoksi venäjälle. Koronapandemia muutti kaikki suunnitelmat! Nyt ollaan tulevana kesänä kotona ja/tai mökillä, käymme vaeltamassa Lapin tuntureilla syyskuussa. Syksyistä ruskavaellusta en ole päässyt koskaan toteuttamaan Lapin tuntureilla, joten nyt seki toive mahdollisesti toteutuu! Kesäkuussa on tarkoitus osallistua LC-Ilomantsin kulotusaktiviteettiin, jossa poltamme metsänpohjaa kahdessa eri kylässä Ilomantsissa.
Tein Korona-aikana lehtikuusesta "Pöllijakkarat". Netissä vastaavat maksavat noin 60 - 80 €/kpl

Koronakevään aikana useat meistä ovat tehneet  halkoja, pihatöitä, kesämökkiremonttia e.t.s. Minäkin menin siihen "hulluuteen" mukaan ja tein kevään aikana kolmeen teranssiin uudet kaiteet, mökin katolle uudet kattotikkaat ja kattosillat. Lisäksi kävin kaupasta maalia 20 litraa ja peittelin rapistuneita paikkoja uudella maalilla. Tavoitteena olisi vielä maalata kesäkuun alussa toinen mökeistä, kun toisen maalasin jo viime kesänä!  





Kaiteiden rakentaminen patioihin maksoi noin 300 euroa ja työhön meni aikaa noin 25 h

Kesän kulotusalue toukuisena päivänä Ilomantsissa (kuva Jorma Maksimainen)
Tämän kevään pandemia on muistutus siitä, että ihmisten on aika muuttaa omaa elämäntapaa. Aiempina vuosisatoina erilaiset katastrofit, pandemiat ja sodat ovat muuttaneet ihmisten elämää. Myös tämän kevään koronapandemia muuttaa meitä, emme ole enää samoja ihmisiä kuin viime keväänä. Toivottavasti olemme huomenna ja myös tulevaisuudessa parempia ihmisiä!

Muuttolinnuista suurin osa on muuttanut tänne toukokuun alkupuoleen mennessä. Olin 8. toukokuuta mökillä tekemässä remonttia ja kuuntelin kuovin, kurkien ja sorsien kevätsoitimia. Päivän aikana sain katsella jäiden lähtöä kotijärvestä ja kuunnella jäiden helinää. Ensimmäisiä hyttysiä on ilmestynyt tänne pohjolaan ja sekin on yksi kesän merkeistä. Pääskyt tulivat meille 5. toukokuutta, ja vanhan sanonnan mukaan ”Pääskysestä ei ole päivääkään kesään”. Aurinko lämmittää jo hyvin, mutta kylmä pohjoistuuli hidastaa lehtien puhkeamisen koivuihin. Yöpakkaset ja llumisateet ovat tulleet tutuiksi meille tänä kevään, mutta toivottavasti meille tulee hyvä kesä. Ylöspäin toiveena on, että koronapandemia laantuisi kesän aikana koko maailmasta tai saataisiin siihen sopiva rokote valmiiksi nopeasti ja annettua mahdollisimman monelle ihmiselle. Toiveita herättää se, että koronavirukseen sairastuneiden ja kuolleiden ihmisten määrä pienenee kevään edetessä kohti kesää.
Hyvää alkavaa kesää 2020 kaikille teille, jotka luette blogiani!




tiistai 28. huhtikuuta 2020

Koronakevät 2020 - Corona spring 2020 - Corona Frühjahr 2020 - Корона весна 2020

Maaliskuun puolivälissä meidät suomalaiset pistettiin ”kaappiin”, kun tuli koronan tuomat rajoitukset voimaan. Lähes kuukaudeksi Uudenmaan alue eristettiin muusta suomesta. Itse sairastuin outoon ”keuhkotautiin” 17. maaliskuuta. Meillä koulussa oli edellisellä viikolla saksalaisia, belgialaisia ja amerikkalaisia vieraita, joiden kanssa olimme viikon opiskelemassa metallialaa. Keuhkoihini koski, oli kova yskä ja kuumetta. Soittelin kolmelle terveysasemalle, jotta olisin päässyt tutkimuksiin ja saisin tietää, onko vaiva koronaa. Jokaiselta terveysasemalta sanottiin, että minun on oltava kotona seuraavat kaksi viikkoa, ei testata koronatartuntaa, ei ollut resursseja. 
Eipä siinä sitten muu auttanut, kun olla kotona. Eristin itseni ”kaappiin”, eli kotiini ja olin yhteensä neljä viikkoa omassa karanteenissa. Keuhkot paranivat hitaasti ja vasta viidentenä viikkona eli pääsiäisen jälkeen keuhkoihin ei enää koskenut. En toki jäänyt tänne ”kaappiin” vaan menimme vaimoni kanssa jo kolmantena sairausviikkona läheisen järven jäälle ja lenkkipoluille, jotka tiesimme olevan autioita.
Sairastin aiemmin ”Aasialaisen” talvella 1958 ja ”Hongkongilaisen” talvella 1968. Tämän keväisellä sairaudella oli hiukan samoja piirteitä, kuin edellä mainituilla. Keuhkot olivat näiden sairauksien aikan todella kipeitä, oli yskää ja kuumetta. Keuhkot paranivat hitaasti, välillä tunsin olevani terve ja taas seuraavana päivänä keuhkoihin sattui. Kunto romahti ja voimat olivat vähissä useita viikkoja.
Nyt on kulunut jo yli kuusi viikkoa sairauden alusta ja vieläkin saan yskänpuuskia. Useina päivinä viikossa keuhkoihin sattuu, niiden paraneminen on todella hidasta. Mutta summa summarum, eihän minulla voi olla koronaa, kun sitä ei ole tieteellisesti todettu ja tutkittu! Olen kuitenkin jo käynyt kaupoissa ja ”ihmisten ilimoilla” eli olen tullut ulos kaapistani. Meidän kylässämme on vielä vanhempia ihmisiä, jotka pelkäävät koronaa ja pysyttelevät kaapissaan eli kotona. Lenkkipoluilla tulee joskus vastaan ihmisiä, jotka kiertävät vastaantulijat kaukaa. Mutta toivotaan ja uskotaan, että ”vielä uusi päivä kaiken muuttaa voi”. Omalla kohdalla on tulossa suuri muutos, jään nimittäin kesällä 2020 eläkkeelle. Suunnittelin vielä helmikuussa, että menemme kesäkuun alussa viikoksi Italiaan, kesäkuun lopussa viikoksi Venäjälle, syksyllä Lappiin vaeltamaan ja talvella kuukaudeksi Gran Canarialle. Mutta nyt kaikki suunnitelmani ovat "jäissä" ja täytyy miettiä miten kulutan aikaa eläkkeellä? En ole kaappiin menevää ihmistyyppiä enkä tykkää löhöillä sohvalla. Haluan tehdä aina jotakin ja keksiä jotakin uutta. Sanonta "Vierivä kivi ei sammaloidu" soveltuu minuun. Kesälle 2020 on kuitenkin joitakin suunnitelmia. Viimeistelen kesän aikana uusimman kirjani "Taistelu Tolvajärvellä" ja julkaisen sen syksyllä 2020. Teen kesämökillä "tatsalla" remonttia ja ehkäpä syksyllä, jos koronatilanne sallii, menemme vaeltamaan Lapin tuntureille.  
Tetrijärvi maaliskuisena aamuna
Tämä kevät oli meille kaikille uudenlainen. Korona levisi lähes kaikkiin maihin ja tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä kuoli koronaan eri maissa. Talouselämä koki koronan myötä mahalaskun. Valtiot, lähes kaikki yritykset ja kotitaloudet kärsivät koronakriisistä. 
Liekkö koronaepidemian seurausta, että veli venäläinen, jonka valtakunnanraja on meidän asuinpaikastamme vajaat 20 km päässä, yllätti taas kerran. Venäläiset lehdet ilmoittivat reilu viikko sitten, että he haastavat suomen oikeuteen vuosien 1941–1944 kansanmurhasta. Venäläisten mukaan suomalaiset olivat tappaneet venäläisiä kaasukammioissa ja haudanneet elävänä ihmisiä. En vain tiedä missä ne kaasukammiot olivat, enkä sitä miksi venäläisten ilmoittamat vankileirien kuolin luvut ovat tuplaantuneet siitä, kuin minkä venäläiset itse ilmoittivat sodan jälkeen vuonna 1947. Kansainvälinen oikeus vuonna 1948 määräsi Suomen maksamaan niistä korvauksia ja Suomi maksoi korvaukset venäjälle jo 1950-luvun alkuun mennessä. Suomalaisten tiedostojen mukaan, jotka myös Neuvostoliitto hyväksyi, Itä-Karjalan siviilileireillä kuoli vuosina 1941 - 1944 yhteensä 4279 henkilöä, pääasiassa sairauksiin ja tauteihin. Leireillä ammuttiin tuona aikana yhteensä 18 vankia, joista 11 ammuttiin karkumatka aikana tai pidätyshetkellä. Sotavankeja suomalaiset saivat vuosina 1941 - 1944 noin 70 000, näistä 19085 kuoli ja heistä 262 ammuttiin. Suuri osa ammutuista oli karkaamassa vankileiriltä tai kuljetuksen aikana. Näistä venäläisvankien kuolemista noin 900 suomalaista tuomittiin 1940-luvun lopulla kuritushuoneeseen ja muihin pitkiin vankituomioihin. 
Ilomantsin Sonkajan vankileirillä olleita venäläisvankeja 1941 (SA-kuva)
Suomalaisia kuoli vuosina 1941 - 1950 venäläisten vankileireillä yli 1500 henkeä. Josif Stalini, joka oli Neuvostoliiton itsevaltias johtaja (samanlainen kuin Pohjois-Korean Kimi) tapatti 1930-luvulla 25 000 - 30 000 suomalaista ns. Stalinin vainoissa (Hannu Rautakallin arvio). Näistä veriteoista ei  Suomi ole vaatinut kansainvälistä oikeutta tuomitsemaan venäjää. Luulen, että venäjä hakee kansainvälistä huomiota syyttämällä taas kerran suomalaisia. Mitenkä maailma tuomitsee lähitulevaisuudessa  venäjän sotarikokset Syyriassa, jossa sen pommikoneet ovat tappaneet tuhansia siviileitä? Koronpandemia on tainnut sekoittaa venäläisten tutkijoiden päät lopullisesti vai olisiko se taas sitä presidenttipeliä?
Iltasanomien tietojen mukaan tämän kuvan pitäisi esittää venäläistä sotilasta isänmaallisessa sodassa. Kuvassa on suomalainen poromies Jouni Halonen. Jouni pääsi jostakin syystä 9.5.2020 voitonpäivän juhla julisteeseen venäjällä, liekkö sekin ollut koronan seurausta? Ihme ja kumma, SA-kuva-arkisto piilotti alkuperäisen kuvan heti kohun jälkeen? 
Tässä alkuperäinen SA-kuva/Oswald Hedenströmin ottamana

En vain ymmärrä, miksi venäläiset eivät muista sitä, kun he syksyllä 30. marraskuuta 1939 hyökkäsivät Suomeen ja valtasivat Karjalan, Petsamon, Sallan ja useita muita alueita. Venäläiset tappoivat lähes 30 000 suomalaista sadan päivän sodassa. Venäläiset määräsivät uuden rajan paikan ja suomalaiset tekivät sen vajaassa vuodessa, venäläisten katsoessa vieressä. Suomi halusi saada venäjän valtaamat maa-alueemme takaisin ja eteni kesällä ja syksyllä 1941 itään. Suomalaiset valtasivat takaisin omat vuoden 1939–40 menettämät alueet, tosin taisihan siinä tulla vähän isompi alue vallattua, kuin mitä aiottiin. Syynä oli se, että venäläiset pötkivät pakoon minkä kintuista saivat ja kun he pysähtyivät, oltiin etelässä jo Ostajoella ja Syvärijoella, idässä Petroskoissa ja Karhumäellä. Mutta sotajoukkomme palasi kesällä 1944 takaisin vuoden 1940 venäläisten vääryydellä määräämälle rajalle. Suomalaisia kuoli sodassa lähes 100 000 ja maksoimme venäjän määräämät korvaukset. Eivät venäläiset tutkijat taida muistaa, että venäläiset sotilaat / partisaanit tappoivat naisia ja lapsia Lapin ja Kainuun kylissä, ampumalla kylmäverisesti heitä päähän. Samoin Ilomantsin Kuuttivaarassa he tappoivat päähän ampumalla suomalaisia sotilaita, jotka olivat nukkumassa Kuuttivaaran talossa, riihessä ja saunassa. 
Kuvassa Viiangin kylässä partisaanien teloittamien 19 siviilin hautajaiset 25.7.1943 (SA-kuva)
Partisaaneja oli myös Ilomantsissa. Muistan nuoruudesta, kun serkkupoikien kanssa löysimme partisaanien tavarakätkön. Kätkössä oli vielä hyvin säilynyttä teetä ja mahorokka tupakkaa. Molemmat olivat todella voimakkaan makuisia. Teet käytimme juomana ja serkut polttivat tupakat suomalaisen "kessun" kanssa sekoittamalla. Minulle jäi mieleen, että mahorokka oli voimakasta ja pahanhajuista tupakkaa. Nuoruudessa löysimme raja-alueelta myös ammuksia ja räjähteitä, joita räjäyttelimme metsissä ja järvillä useita vuosia. Yritimme myös kalastaa räjähteillä, mutta huonolla menestyksellä. Kalat menivät rikki ja usein räjähdyspanos jäi veden pinnalle ja se sai aikaan vain valtavan vesipatsaan. Lopulta naapurit hermostuivat meidän räjäytyksiin ja uhkasivat ilmoittaa niistä poliiseille. Lopetimme räjäytystyöt, mutta jatkoi niitä armeijassa Korialla Pioneeripataljoonassa. Suurin paukku, minkä räjäytin armeijan aikana, oli 15 kg. Panos jäi liian  matalaan ja sain kivi- ja multaryöpyn niskaan, sillä olin noin 30 metrin päästä räjähdyspaikasta.

Kaikista huonoista uutisista, rakkaan tappelukumppanimme veli venäläisen valeuutisten ja USA:n presidentin D.Trumpin hölmöilyistä huolimatta toivotan kaikille Hyvää alkavaa koronakesää!



ps. Älkää vain injektoiko desinfiointiainetta itseenne USA:n Drumpin ohjeiden mukaan, älkääkä uskoko venäläisten levittämiä valeuutisia suomalaisten tekemättömistä teoista. Molemmat lienevät edellä mainittujen maiden presidenttipeliä?

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Espanjantauti vs. Koronavirus (Spanish flu vs coronavirus)

Oli syystalvi 1919. Suomen sisällissota oli päättynyt vuotta aiemmin. Itsenäiseksi julistautuneen valtion punaiset ja valkoiset rakensivat yhdessä uutta ja parempaa tulevaisuutta. Elettiin marraskuun loppua Ilomantsin ja Suojärven rajaseudulla kylmässä ja tuulisessa säässä. Ilomantsin itäpuolen salomailla, Kuuttivaaran  päällä, asui metsänvartija Pekka Tanskasen perhe. Perheen aikamiespoika, metsätyömies Martti Tanskanen, oli mennyt syyskuun lopussa Suojärvelle savottaan. Marraskuun viimeisinä päivinä hän tuli takaisin kotiin. Martti oli sairastunut viikkoa aikaisemmin yskään ja kovaan kuumeeseen. Kun kuume oli väliaikaisesti hellittänyt, Martti hiihti heikoilla voimilla asumattomien korpien läpi kotiinsa Kuuttivaaraan. Martti sairasti espanjantautia. Tautiin oli sairastunut metsätyömaalla useita metsätyömiehiä. Sairauden vakavuutta ei Martti ei kuitenkaan tiennyt. Huhuja vakavasta taudista he olivat kuulleet jo kevättalvella 1919, kun Suojärven eri kylissä sairastui ja kuoli espanjantautiin kymmeniä ihmisiä. Ensimmäisenä espanjantautiin kuoli Suojärvellä 29.10.1918 vasta 41 vuotias Ioann Feodorov Jyrkinen. Tauti levisi kevättalvella 1919 talosta taloon, mutta tautiin sairastuneiden määrä laski kesän 1919 aikana. Syksyllä 1919 tautiin sairastui vielä ihmisiä Suojärvellä ja muissa syrjäkylissä.
     Martin päästyä kotiin hänen voitinsa huononi ja lopulta henkeä haukkova mies kuoli omaan vuoteeseen. Joulukuun puolivälissä Pekka Tanskasen perheestä kuolivat Martin lisäksi ensin Pekan vaimo Anna, tytär Iida ja tyttären lapsi. Myös talon isäntä Pekka Tanskanen sairastui ennen joulua. Sairaus eteni nopesti ja Pekan voimien ehtyessä hän ei jaksanut enää lämmittää tuvan suurta uunia. Pekka meni viimeisillä voimilla navettaan ja antoi lehmille useamman päivän heinäannokset. Sen jälkeen hän vetäytyi viimeisillä voimilla tuvan uunin päälle nukkumaan. Kilometrien päässä asuva lähin naapuri tuli joulun aatonaattona käymään kylässä ja löysi Pekan henkitoreissa kylmän uunin päältä. Pekka sairasti useita kuukausia Ilomantsissa, mutta hänen työkykynsä ei palannut enää tautia edeltävälle tasolle. Aluksi ei ymmärretty, mikä tauti oli kyseessä, mutta myöhemmin selvisi, että se oli espanjantauti (N1H1).

     Espanjantautiin kuoli maailmassa vuosina 1918 - 1921 kymmeniä miljoonia (30 - 100 miljoonaan) ja suomessakin lähes 20 000 ihmistä,mutta joidenkin tilastojen mukaan 25 000. 2000-luvun alussa tutkittiin vanhoja ihmisiä, jotka olivat sairastaneet 1918 - 1919 espanjankuumeen. Heidän verestä löydettiin taudin aikana kehittyneitä vasta-aineita ja saatiin myös elvytettyä virusta tutkimuskäyttöä varten. Koronavirus Covil 19 levisi talvella 2019 - 2020 Kiinasta Eurooppaan, ensin Italiaan ja Espanjaan ja myöhemmässä vaiheessa ympäri maailmaa. Tartuntoja saa miljoonat ihmiset ja siihen kuolee arvioiden mukaan 200 000 - 1 000 000 ihmistä. Valkovenäjällä ei esiinny koronaa, koska siellä ihmiset lääkitsevät itseään juomalla votkaa ja saunovat kovasti, Lukasenkon puheiden mukaan? Koronavirukseen kuolee huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Espanjantautiin. Poikeuksena Italia ja Espanja, joissa sairastuneista kuolee 1 - 2 %. Espajnatautiin kuoli noin 3 % sairastuneista. Syynä Koronaviruksen pienempään kuolleisuuteen on karanteenit, paremmat hoitomenetelmät ja ihmisten paremmat elinolot.Yhtenevyyttä espanjataudissa ja koronaviruksessa on taudin pitkä kesto 2 - 3 viikkoa ja molemmissa sairauksissa tauti etenee joillakin keuhkokuumeeseen ja myöhemmässä vaiheessa keuhkot tuhoutuvat. Sairastin talvella 1957 -1958 aasialaisviruksen. Sairaus kesti kolmatta viikkoa ja kuume nousi 41 asteeseen. Sairaudesta jäi astma ja suuri määrä allergioita. Talvella 1967 - 1968 sairastuin Honkongilaiseen virukseen ja olin poissa koulusta kolme viikkoa. Molemmat taudit olivat todella vaikeita ja myös useilla koronaan sairastuneilla tauti on rankka koettelemus. 


Perustietoja sairastuvuudesta Ilomantsissa ja Suojärvellä vuosina 1918 - 1920.
     Talvella 1917 ja 1918 kausi-infulenssa levisi ympäri suomea ja kesään 1918 mennessä  suomalaisia kuoli infulenssaan ja erilaisiin tauteihin (toisintokuume, punatauti, keuhkotauti). Osasyynä suureen kuolleisuuteen olivat vankileirit, joissa aliravitut punaiset kuolivat tauteihin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan suomessa oli pulavuosia. Ihmiset kärsivät nälänhädästä ja sen tuomista sairauksista. Ruoka oli yksipuolista ja aliravisemus johti ihmisten vastustuskyvyn alenemaan. Maaliskuussa vuonna 1918 Kansasissa virustauti siirtyi linnuista ihmiseen ja yhden maanviljelijän kautta lähistöllä olleeseen yhdysvaltojen sotilasleiriiin. Sotilaiden siirtyessä laivalla Ranskaan, he veivät taudin mukanaan Eurooppaan. Tauti levisi kevään aikana Raskasta Englantiin ja myöhemmässä vaiheessa Espanjaan. Tauti nimettiin espanjantaudiksi. Toukokuussa 1918 saksan länsirintamalla sama kuumetauti levisi sotilaiden keskuudessa ja sitä luultiin aluksi toisintokuumeeksi (ns. ampumahautakuume). Kesäkuussa kuumetauti levisi laajemmalle Euroopassa ja se todennettiin infulenssaksi (tauti nimettiin espanjantaudiksi). Suurissa kaupungeissa tauti levisi katastrofaalisen nopeaan tahtiin. Oireina olivat korkea kuume, yskä ja lihassärky ja tauti muuttui muutamien päivien jälkeen keuhkosairaudeksi (infulenssapneumonia). Korkea kuume vaivasi sairastuneita aluksi muutamia päiviä, jonka jälkeen osalla potilaista kuume laski. Kuumeen laskettua 3 - 4 päivän päästä tuli keuhkokuume. Espanjantauti kesti yhdestä viikosta kolmeen viikkoon ja kuolemaan johtaneissa tapauksissa kuolema tuli keskimäärin 10. päivän seuduilla. Taudin muututtua keuhkokuumeeksi keuhkoihin kertyi verta- ja nesteitä, jotka aiheuttivat hapenpuutetta ja sen seurauksena sinisyyttä sairastuneissa. Yhtenä merkkinä taudin etenemisestä keuhkoihin oli korvien ja huulten sinistyminen. Erikoisinta sairaudessa oli, että se aiheutti 20 - 40 vuotisissa ihmisissä eniten oireita. Toinen aalto tuli syyskuussa 1918 ja tässä vaiheessa virus oli muuttunut tappavammaksi. Tauti tappoi ihmisiä yhdysvalloissa ja euroopassa nopeammin kuin ensimmäisen aallon aikana. Talveen 1918 mennessä kymmeniä miljoonia oli kuollut virukseen ympäri maailmaan. Talvella pandemia rauhoittui euroopassa, mutta Suomeen kolmas aalto tuli keväällä 1919 ja sen aikana tauti levisi myös Suomen syrjäisempiin kyliin. Helsingissä sairastui talvella 1918 - 1919 yli 30 000 asukasta espanjankuumeeseen. Kuolleisuus espanjantaudissa oli suomessa keskimäärin noin 0,5 % sairastuneista, mutta poikkeuksiakin esiintyi. 

     Jos vertaa 1900-luvun alkuvuosien kuolleisuutta maassamme, niin Ilomantsissa ja Suojärvellä kuoli vuosina 1911 - 1920 noin 20 henkeä/1000 ihmistä. Seuraavana vuosikymmenenä 1921 - 1930 kuoli 15 henkeä tuhatta ihmistä kohti. Kainuussa ja Lapissa kuolleisuus oli tuolloin pienempää (12 - 13 henkeä vuodessa/1000 ihmistä). Ennen sotaa, vuosina 1931 - 1939 Suojärven kuolleisuus laski 12 henkeen/1000 ihmistä, mutta Ilomantsissa kuolleisuus oli edelleen 15 henkeä tuhatta ihmistä kohti. Vähiten kuolleita  noina vuosikymmeninä oli Utsjoella, Kuusamossa ja Kuhmossa, alle 12 henkeä/1000, syynä lienee ollut kuntien syrjäisyys ja harvaanasutus. Silloiset sanomalehdet kirjoittivat näkyvästi "Kittilän kirkonkylässä kuoli muutamassa kuukaudessa yli 40 henkeä ja Inarissa espanjantauti oli tuhoisaa. Tauti alkoi tammikuussa ja huhtikuuhun mennessä oli kuollut tautiin 300 inarin 1700 asukkaasta. Kirkonkylässä oli vain muutama terve mies ja he kävivät lämmittämässä sairastuneiden taloja, jotta sairaat eivät paleltuisi koteihinsa."  

     Maailmanlaajuisesti espanjantautiin sairastui 20 - 30 % väestöstä ja kuolleisuuden mediaani oli hiukan yli 3 %. Huhtikuussa 2009 levinneen sikainfulenssan aiheuttanut viruksen (H1N1) rakenne oli samanlainen kuin espanjantaudissa. 
Kuuttivaaran kartat

Palaamme takaisin sadan vuoden takaisiin tapahtumiin Ilomantsissa. 
Kuulin alla olevan tarinan edesmenneeltä Kuolismaan asukkaalta 1990-luvulla. Olen tarkentanut sitä eri tietolähteistä saamilla tiedoilla. Kävin kesällä 2002 Salmijärvellä ja Kuuttivaarassa, joissa ei ollut enää taloja. Kuuttivaaran metsänvartijan talosta ja talousrakennuksista oli  jäljellä vain kivijalat. Vaaralta oli kaadettu kaikki puut ja talon paikalla kasvoi suuria koivuja ja leppiä. Tie, joka vei aiemmin taloon, oli katoamassa karuun maisemaan. Kuuttivarassa koettiin toinen tragedia heinäkuussa 1944, kun venäläinen desanttijoukkue tappoi teloittamalla 14 suomalaista sotilasta Kuuttivaaran riiheen, saunaan ja taloon. Mutta se on toisen jutun aihe.


Liusvaaran ja Salmijärven välinen tie 1900-luvun alussa
Kuuttivaara sijaitsi Ilomantsin Kuolismaan ja Salmijärven kylien välissä. Kuuttivaaralla oli syrjäinen metsänvartijatila.  Ilomantsin itäkylissä oli vuosien 1850 - 1930 aikana metsänvartijatiloja seuraavissa kylissä: Pönttökangas, Hankavaara, Kuolismaa, Iljanvaara, Tapionaho, Hullari, Kasisvaara, Kuismala, Terkkälä, Megri, Leppäsenaho, Kuuttivaara, Suojärvi, Vaaksausjärvi, Elinlampi, Saarijärvi, Sulkulampi, Hylkysyrjä ja Lokalahti. 

Espanjantauti toi kuoleman Kuuttivaaraan
Kuuttivaara on entisen Suomelle kuuluneen Ilomantsin itäkylien vanha metsänvartijoiden asuinpaikka, joka sijaitsi aivan Ilomantsin ja Suojärven rajalla. Kuuttivaara oli laajojen metsien, soiden ja siintävien vaarojen maa. Metsiä Kuuttivaaran saloilla oli 1800-luvulla sinertävään kaukaisuuteen saakka. Korkeat kuuset kohottivat latvansa vaaran päällä korkeuksiin ja tupsulatvaiset petäjät huojuivat hiljaisuuden keskellä. Siellä korpien kätköissä asuivat Kuuttivaaran asukkaat ylhäisessä yksinäisyydessään. Möhköstä Kuuttivaaraan oli matkaa viisi peninkulmaa ja Liusvaarasta 16 - 17 kilometriä, Salmijärveltä 12 - 13 kilometriä. Kuuttivaara sijaitsi lähellä Kuopion ja Viipurin rajaa, juuri ja juuri Ilomantsin puolella. Kuuttivaara toimi vedenjakajana, sillä sen huippu oli 272 metriä meren pinnasta ja se oli alueen korkein vaara. Ensimmäinen kirjattu tapahtuma Kuuttivaarasta löytyy kesältä 1830, kun venäjältä levisi metsäpalo Liusvaaran ja Kuuttivaaran alueelle. Vanhat ihmiset kertoivat, että sinä kesänä rajakylät olivat useita viikkoja paksun savun peitossa. Metsät olivat vuosikausia mustana palojen seurauksena ja vasta 1800-luvun lopussa puusto oli uusiutunut entiselleen. Mistä Kuuttivaaran nimi on tullut? Samanlaisia paikannimiä löytyy Karjalan alueelta Pälkjärveltä ja vastineet Vuonteleesta Kuutinselkä, Ilomantsissa Kuuttikangas ja Antreaan pitäjästä "Kuuttila". Nykyisen Suomen puolella on kolmetoista Kuutti-nimeen liittyvää paikannimeä. Kuuttivaaran etymologinen selitys on se, että kuutti tarkoittaa hylkeen poikasta, kuuttien talvehtimispaikkaa, melomavenettä tai laivan jalusköyttä. Mikään näistä selityksistä ei ole uskottavia, koska Kuuttivaara oli 272 metriä korkea vaara ja siellä ei ole ollut koskaan kuutteja. Kuuttivaaran nimi on voinut tulla myös sukunimestä ja näin olisi mahdollista, että siellä vaaralla olisi joskus asunut Kuutti-niminen mies?  Kuutti-nimisiä henkilöitä on asunut Suojärvellä useita ja varmaankin joku heistä on asunut jossakin vaiheessa Kuuttivaarassa. Suojärvellä asuneista Kuutti nimisistä vanhin lienee Arhippa Andreinpoika Kuutti s. 1600-luvun lopulla ja hän asui Suojärven Kaitajärvellä. Hänen lapsistansa osa oli starovetseja eli vanhauskoisia, kuten oli minun isomummonikin. Näistä Arhipan lapsista ja lapsenlapsista osa muutti asumaan Suojärven Moisenvaaraan ja osa Vuonteleeseen. Vuonteleessa asui vuosisadan vaihteessa useita Kuutti nimisiä Petrisenvaaralla.
Vaaksauksen kartta vuodelta 1928
Jotta tapahtumat ja tarinan päähenkilön Pekka Tanskasen suku selviää lukijalle, kerron  Pekan suvusta ja hiukan myös Liusvaaran alueen metsänvartioista eli silloin heitä kutsuttiin metsänvahdeiksi. Kymmenen kilometrin päässä Kuuttivaarasta, Suojärven pitäjän pohjoisosassa, oli Vaaksausjärvi, jossa asui Kuuttivaaran Tanskasten lähimmät asukkaat. Sinne oli muuttanut viisikymmentä vuotta aiemmin 1830-luvulla Tarasi ja Jevdokia Juppien perhe Suojärven Vegaruksesta. Tarasi Juppi oli alueen ensimmäinen metsänvartija ja hänen jälkeensä siellä toimi useita metsänvartioita, viimeisenä heistä oli Korpiselän Yläjärven kylässä asunut Kiril Pyy. Kuuttivaaralla toimi kaksikymmentävuotta metsänvartijana sonkajalainen Iisakki Kukkonen, joka oli syntynyt 7.2.1838. Viisikymmentävuotias Kukkonen oli ilmoittanut kesällä 1877, että hänelle riittää yksin asuminen ja hän lähtee keväällä 1878 takaisin kotikylään Sonkajaan. Kukkonen oli asunut Kuuttivaaran itäpuolella pienessä hirsimökissä yksin ja sen kunto oli huonontunut viimeisten vuosien aikana. Kuuttivaaralle tarvittiin keväällä 1878 uusi metsänvartija. Salmijärvellä metsänvartijana toimineen Henrik Tanskasen vanhin poika Pekka Tanskanen (s.06.12.1952 Ruskealan Ruisselän kylässä) lupasi muuttaa Kuuttivaaraan.  Pekka lähti syyskuun alussa 1877 Salmijärveltä isänsä Henrikin (29.08.1820 Ruskeala) ja äitinsä Reginan os. Hirvonen (s.11.05.1829 Sortavalan Saarajärven kylässä) kanssa Kuuttivaaraan. Perhe rakensi  syksyn aikana Kuuttivaaran korkeimmalle paikalle saunan. Pekka aikoi muuttaa seuraavana keväänä Kuuttivaaralle ja asua saunassa ensimmäiset kuukaudet, ennen uuden talon valmistumista. Vanha metsänvartijantalo oli huonossa kunnossa ja siihen Pekka ei aikonut muuttaa.
Salmijärven  metsänvartija Miihkali Timoskainen 70-vuotiaana  vaimonsa Marian kanssa. 
Miihkalin vaimo Maria oli 20-vuotta nuorempi.
Henrik ja Regina Tanskasella oli viisi lasta, Anna s.30.09.1850 (puoliso Juho Nissinen s.1.4.1837 Sonkajassa), Petter s.06.12.1852, Henrik s.8.7.1856, Maria s. 1.5.1859 (puoliso Heikki Leppänen s.25.3.1842 Enossa), Matti s.24.02.1862. Katrina 03.06.1864 (puoliso Makarij Bogdanov s. 1879), Regina s. 27.07.1867, k. 30.10.1867, Thomas 1874.  
Henrikin vaimon Reginan isä oli metsänvartija Petter Hirvonen ja äiti Anna Silvennoinen. Pekka Tanskasen isä Henrik oli siirtynyt Ruskealasta Salmijärvelle metsänvartijaksi 1860-luvulla ja Henrik kuoli 13.10.1889. Hänen tilalle Salmijärven metsänvartijaksi tuli Miihkali Timoskainen s.10.7.1853 Kuolismaassa (Jakunvaara), k.7.4.1928 Salmijärvellä. Timoskaisen jälkeen Salmijärven metsänvartijana toimi 1930-luvun loppuun saakka kuuluisa karhunkaataja ja kaukopartiomies Mikko Krökki s.9.7.1895 Suojärven Vegaruksen kylässä. Mikon vaimo oli Liusvaaralainen Marfa Jermeintytär Martiskainen s.1899.  Henrik Tanskasen poika, Henrik Tanskanen s.8.7.1856, oli metsänvartijana Liusvaaran Näätänimellä. Hänellä oli vaimona Anna Liisa Savolainen s. 17.04.1857. Heillä oli ainakin yksi poika August Johannes, joka syntyi 22.3.1880. Leppäsenahossa joka sijaitsi Liusvaaran ja Salmijärven välillä toimi metsänvartijana Mikko Lyhykäinen. Samalla tilalla metsänvartijana toimi aiemmin Siidor Vlasoff s.14.9.1855, hänen jälkeensä Jefim Larioninpoika Vlasov s.12.1.1870 ja myöhemmin mummoni pikkuserkut Jehki ja Vassu Vlasoff. 
1930-luvun Salmijärven kyläkartta.  1. Kämppä, 2. Tsasouna, 3. Rajavartiosto, 4.  Miihkalin talo, 5. Savusauna, 6. Mikko Krökkin metsänvartijantalo, 7. Hautausmaa. 

Nykyään Salmijärven kylä on metsittynyt ja pellot ovat hävinneet maisemasta. Entisen Alajärven kahluupaikan kohdalla on huonokuntoinen silta. Salmijärvellä asui 1800-luvulla mm. Mihail Ljokkin s. 1825, jonka vaimona oli isomummoni Fevronia Vlasovin täti Jeudokia Vlasov s. 1829. Lisäksi siellä on asunut Vasilei Pusun s. 1779 sukua, sekä Pajari, Timoskainen ja Daniilov nimisiä sukuja. Vasili oli vanhauskoinen ja kylän rikkain mies. Häntä kutsuttiin Vaska-pohataksi, sillä talo oli suuri ja Vaskalla oli yhdeksän hevosta, joilla hän ajeli perheensä kanssa kerran vuodessa Vegaruksen praasniekkoihin. Vaskalla ja Melania Pajarilla oli kaksi poikaa, Artemei ja Mihei. Artemei muutti Vegarukseen ja Mihei jäi Salmijärvelle.
Salmijärven metsänvartijantila, kuva vuodelta 1930
Pekka Tanskanen ja Anna Liisa Meriläinen (s.05.10.1853 Kuuksenvaarassa) vihittiin avioliittoon tammikuun alussa 1878 Ilomantsin kirkossa. Alkuvuoden 1878 nuoripari vietti Ilomantsin Kuuksenvaaran kylässä Anna Liisan vanhempien luona. Anna Liisan isä Anders ja äiti Ulrika olivat torppareina Kuuksenvaara nro 3. tilalla. Pekka ja Anna Liisa hiihtivät huhtikuun puolivälissä 1878 Ilomantsista ensin Möhköön ja yöpyivät rautaruukin asuintalossa. Matkaa jatkettiin seuraavana päivänä Kuolismaahan. Pariskunta yöpyi Kuolismaan kylävaaran rinteessä sijaitsevassa metsänvartijantalossa. Metsänvartijan talossa yöpyneiden matka jatkui seuraavana aamuna Jakunvaaran kautta suurille salomaille, jossa aiempina vuosina vain harvat metsästäjät ja metsänvartijat olivat käyneet. Nuorella parilla oli koko elämiseen tarvittavat tavarat kelkassa, jota Pekka veti pitkän narun perässä. Vaimo Anna Liisa autteli miestä pahimpien mäkien yli. Korkein vaara oli Jakunvaara, jossa asui Timoskaisia. Onneksi kevät oli edennyt pitkälle, hanki kantoi ja aurinko paistoi pitkälle iltaan. Illalla kuutamo loisti itäiseltä taivaalta ja maisema oli valoisa, vaikka aurinko oli mennytkin jo taivaanrannan taakse. Aviopari oli tehnyt taivalta jo 25 kilometriä, kun he saapuivat korkean vaaran alapuolella virtaavalle joelle. Joki oli sula ja pariskunta kiersi Kuuttilammelle ja sieltä he lähtivät nousemaan korkean vaaran päälle. Vaaran päällä kasvoi suuria honkia ja korkeita kuusia. Vaaran korkeimmalla kohdalla näkyi suurten mäntyjen katveessa pieni hirsirakennus. ”Tämä on se paikka, jonne rakennamme ensi kesänä talon”, sanoi Pekka nuorikollensa. ”Tuon savusaunan rakensin viime kesänä täällä käydessä ja siellä voimme asua tämän kevään ja kesän”. "Huomenna aloitamme kaataa puita taloa ja navettaa varten". Pekka otti kelkasta puisen lapion, jolla hän loi lumet savusaunan oven edestä. Pian ovesta alkoi nousta savua, sillä Pekka oli sytyttänyt tulet kivistä rakennettuun uuniin. Yö oli kylmä, pakkanen paukkui lähelle kahtakymmentä astetta. Sisällä hirsimökissä oli lämmintä ja nuoripari sain nukkua ensimmäistä yötä omassa majassa. Huhtikuu oli keväällä 1878 keskimääräistä kylmempi ja myös lunta oli saatu talven aikana normaalivuosia enemmän. Yöpakkaset jatkuivat huhtikuun loppuun saakka, mutta pääsiäisen aikaan päivälämpötilat nousivat jo plussan puolelle. 
Joki Salmijärven ja Liusvaaran välisellä metsätaipaleella keväällä 1927

Aamulla aikaisin Pekka otti kirveen ja pokasahan olkapäille ja aloitti kaataa savusaunan ympärillä olevia suuria puita. Ensimmäisten päivien aikana syntyi pienen savusaunan ympärille metsään aukko, joka oli täynnä kaadettuja puita. Seuraavien viikkojen aikana puut vedettiin pieniin kasoihin ja kevään edetessä taloon ja talousrakennuksiin tarvittavat puut oli kaadettu, karsittu ja kuorittu. Kesäkuussa Pekan isä Henrik ja Vaaksausjärven Jupit tulivat Kuuttivaaraan auttamaan nuorta perhettä elämän alkuun. Kaadetut ja kuoritut hirret kuljetettiin hevosen vetäminä tulevan talon viereen. Talon kivijalka tehtiin savusaunan ympäriltä nostetuista kivistä. Kivijalan päälle nousi kesän mittaan suuri hirsirakennus, johon tehtiin syksyyn mennessä tupa ja kamari. Talon keskelle Pekan isä teki kivistä uunin ja sen päälle nousi kivistä muurattu savupiippu. Elokuun ensimmäisellä viikolla oli useina öinä hallaa ja nuoren parin perunat paleltuivat. Sää lämpeni elokuun puolivälissä uudelleen ja lämpimistä ilmoista sai nuoripari nauttia syyskuun loppuun saakka. Syyskuussa talo sai katon ja nuoripari pääsi muuttamaan omaan taloon lokakuun loppuun mennessä. 
Tie Salmijärvelle kesällä 1930
Pekka ahkeroi talven metsätöissä ja seuraavan kesän aikana päästiin tekemään pihapiiriin navetta- ja talousrakennuksia. Keväällä poltettiin kaski ja kaskimaalle kylvettiin ensimmäiset perunan ja viljan siemenet. Kesä oli lämmin aina syyskuulle saakka. Kesällä Pekka toi Kuolismaasta ensimmäiset lehmät ja lampaat, jotka pääsivät talveksi upouuteen navettaan. Lokakuun alussa sää muuttui kylmäksi ja lokakuun toisella viikolla satoi maahan paksun lumivaipan. Tuulen suunta muuttui lokakuun lopussa etelään ja lämmin ilmanvirtaus sulatti lumipeitteen. Pekka ja Anna Liisa sai syksyllä 1879 lähes kaikki elämiseen tarvittavan ruoan Kuuttivaaran tilalta. Kalaa saatiin läheisestä Kuuttilammesta ja Pekka metsästi riistaa taloa ympäröivistä koskemattomista salomaista. Suurten erämaiden keskellä asuminen ei ollut aina ruusuilla tanssimista. Kesäkausina lehmiä ja lampaita piti vartioida, kun karhut ja sudet kiersivät keskellä korpea olevaa tilaa. Talvisin pariskunta eleli omissa oloissa, sillä liikkuminen paikasta toiseen onnistui vain suksilla. Kuuttivaaralle ei ollut teitä, ainoastaan vanhoja eräpolkuja. Pekka hoiti maataloustöiden ohella metsänvartijan tehtäviä ja usein Anna Liisa sai olla viikkokausia yksin salomökissä.  1880-luvun alkupuoleen mennessä talon ympärille Pekka oli Anna Liisan kanssa saanut aikaan neljän hehtaarin suuruiset pellot. Pellot olivat kivisiä ja monta kertaa Pekka noitui kivisiä peltoja kyntäessään. Vuodet vierivät ja taloon syntyi lapsia, joista osa kuoli jo ennen syntymää. Petter niminen poika syntyi 21.9.1880. Seuraavana syntyi tytär Kristiina 31.06.1883. Useiden keskenmenojen jälkeen syntyi 15.9.1886 tytär Iida Loviisa. Hänestä tuli äidin lemmikki. Sitten perheeseen syntyi vielä Martti. Pojasta kasvoi vanttera, samanlainen kuin oli talon isäntä. 
Savottakämpällä tukkijätkiä ja kämppäemäntä kuva vuodelta 1928
Elämä kaukana salolla asettui uomiinsa ja perhe eli omaa muusta maailmasta eristettyä elämää. Euroopassa ja myös suomessa levisi talvella 1889 - 90 ryssännuha, eli nykyisin sitä sanotaan infulenssaksi. Infulenssa levisi ensin varuskunnissa, mutta keväällä 1890 jo Ilomantsin väestössä esiintyi infulenssaa. Rynssännuhasta puhuttiin myös Kuuttivaarassa.
Ryssänflunssaa Tanskaset eivät saaneet, sillä sen talven he asuivat  omissa oloissaan.  Muutaman kerran vuodessa perhe kävi kauppareissuilla Ilomantsissa, Pekan vanhempien luona Salmijärvellä ja muutamia kertoja lähinaapureissa, jotka olivat kymmenen kilometrin päässä Vaaksausjärven kylässä. Lähimpään taloon Vaaksausjärven rantaan oli salomaiden kautta huonot kulkuyhteydet ja kylässä käytiin pari kolme kertaa vuodessa. Vaaksausjärvellä oli neljä taloa, joista vanhin Vaaksauksen metsänvartijantalo oli rakennettu järven länsipuolella olevan korkean vaaran päälle. Metsänvartijana toimi aiemmin 1830-luvulta lähtien Tarasi Juppi niminen mies s. 1812. Mies oli kuollut jo vuosisadan vaihteessa ja hänen poika Miina isännöi 1910-luvulla metsänvartijantaloa. Talossa asui Miinan lisäksi vaimo Maria ja seitsemän lasta, joista kaksi oli poikia ja viisi tyttöä. Metsänvartija Jupin talo vastapuolelle, toiselle puolelle kapeaa järveä, oli laakean vaaran päälle rakennettu kolme taloa. Niissä asui ensimmäisen maailmansodan aikaan Jefim, Ivan ja Jakov Juppien perheet, sekä Koivusten perhe. Vaaksauksen taloja kutsuttiin Juppilaksi, Keskitaloksi ja Mikkolaksi. Metsänvartijantalossa asui työnjohtaja ennen talvisotaa työnjohtaja Laine. Vaaksauksessa toimi ennen sotia 1930-luvulla metsänvartijana Kilil Pyy, joka syntyi 31.5.1890 Korpiselän Yläjärven kylässä. Hänen isänsä Mihail Pyy s. 8.11.1857 toimi Vegaruksen metsäpiirin metsänvartijana vuosisadan vaihteessa. 
Kuva Salmijärven rannalla olevasta valtionmetsästä 1929


Salmijärven vartiosto
Vuosisadan vaihteessa Tanskasen lapset kävivät kiertokoulua Liusvaarassa ja Kuolismaassa. Tytär Kristiina avioitui 28. tammikuuta 1907 talollisen Vasili Ruttosen  (s.7.8.1997) kanssa. Vasilin kotitalo oli Ägläjärvellä ja Kristiina muutti asumaan miehensä kotitilalle. Kristiina sai Vasilin kanssa kuusi lasta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Kuuttivaaralaiset saivat elää omassa rauhassa. Muutamia venäjälle pakoon lähteviä miehiä kävi vuoden 1918 aikana Kuuttivaaran talossa, muuten elämä sujui entiseen malliin. Iida-tytär oli saanut lapsen vuonna 1917 ja kun mies oli talvet savottatöissä Suojärven alueen metsätyömailla, Iida asui talvet isänsä kotona Kuuttivaarassa... 


Uuno Peltoniemen ottama kuva Liusvaaran palotornista kesällä 1930

Syksy 1919 oli kolea ja kylmä. Marraskuun lopussa Martti-poika oli tullut savotasta kotiin sairastamaan. Miehellä oli savotassa noussut korkea kuume ja kun se paheni, hän päätti lähteä sairastamaan kotiin. Viikon päästä marraskuun lopussa Martti kuoli kuumetautiin. Aluksi ei ymmärretty, mikä tauti oli kyseessä, mutta myöhemmin ymmärrettiin, että se oli espanjantauti (N1H1) eli virustauti, johon kuoli maailmassa kymmeniä miljoonia ja suomessa 18 800 ihmistä (mukana on vankileireillä infulenssan kuolleet punaiset). Martin ruumis siirrettiin riiheen odottamaan parempia rekikelejä, jolloin päästäisiin viemään kuollut Möhköön haudattavaksi.
Metsäkämppä Ilomantsin Valkeajoella (Museovirasto/Kimy Kustannus Oy:n kokoelma)
Joulukuussa sairastui Pekan vaimo Anna Liisa espanjantautiin. Anna Liisa kuoli jouluviikolla 1919. Tautiin oli tuolloin sairastunut myös talon Iida-tytär pienen kolmivuotiaan poikalapsensa kanssa. Jouluviikolla Pekka sairastui myös samaan kuumetautiin ja juuri ennen joulua, Pekan tytär Iida ja pieni lapsi kuolivat Kuuttivaaran talon eteiseen. Pekka oli kovassa kuumeessa ja hän ei jaksanut enää hakea puita tuvan lämmittämiseen. Myös lehmät navetassa jäivät ilma hoitajaa, mutta onneksi Pekka antoi lehmille viimeisen kerran navetassa käydessä reilusti heiniä ja vettä. Pekka pakeni kylmää nousemalla tuvan uunin päälle. Metsänvartijana Vaaksauksessa toiminut Mina Juppi ihmetteli, kun Kuuttivaarasta ei ollut kulunut koko syksyn aikana mitään. 
Salmijärveä kesällä 2002. Reissulla kävin Salmijärvellä ja Kuuttivaarassa
Miina Juppi lähti joulun aatonaattona aikaisin aamulla hiihtäen katsomaan, mitä naapureille kuuluu. Jupin saapuessa Kuuttivaaralle, hän löysi talon kylmillään. Pihamailla oli rikkumaton lumipeite. Pahaa aavistaen Miina meni Kuuttivaaran talon sisään. Kylmän eteisen lattialla makasi talon tytär Iida kuolleena. Toisessa kädessä hänellä oli lypsysanko. Iidan vieressä makasi kolmivuotias poika kuolleena. Miinan aavistukset olivat käyneet toteen. Hän avasi tuvan oven ja huomasi, että tupa oli kylmä. Tuvassa oli hämärää ja hetken päästä Miinan katse löysi tuvassa olevan sängyn. Sängyssä makasi kuolleena talon emäntä Anna Liisa Tanskanen. Miinan ihmetellessä, missä on Pekka- isäntä, hän kuuli uunin päältä vaimeaa voivotusta. Miina Juppi meni Pekan luokse, kysyen mitä oli tapahtunut, mutta Pekka oli kuoleman rajamailla ja hänen puheestansa ei saanut selvää. Miina kuuli kuitenkin, että Martti on riihessä kuolleena. Miina nosti eteisestä kuolleet tuvan lattialle, kävi puita liiteristä ja sytytti tulet tuvan suureen uuniin. Tämän jälkeen Miina Juppi hoiti navetassa olleet eläimet ja riensi takaisin Vaaksaukseen. Hän tuli iltayöstä naapurin rouvan Kaisa Koivusen kanssa takaisin Kuuttivaaraan. Kuolleet siirrettiin riiheen, tupa lämmitettiin ja Pekka Tanskaselle annettiin ruokaa ja kuumelääkettä. Pekka pääsikin jalkeille jouluaattona, mutta hän sairasteli huhtikuulle 1920 saakka. Huhtikuussa 1920 tuli Vaaksauksesta neljä miestä, jotka veivät riiheen siirretyt neljä kuollutta suksiahkioilla Möhköön haudattavaksi. Pekka itse ei jaksanut lähteä mukaan, vaan kävi vasta kesällä rakkaimpiensa haudoilla Möhkön kalmistossa.
     Pekka Tanskanen sai Metsähallitukselta 30-vuotisen metsänvartijaurasta keväällä 1909 hopeisen mitalin ja rahapalkinnon pitkästä, täsmällisestä ja uskollisesta palvelusta. Hopeamitalin päällä luki teksti "Uutteruudesta". Pekka kuoli vapaussodan jälkeen, mutta Kuuttivaara ei jäänyt tyhjilleen. Korkean vaaran päällä, metsien ympäröimän peltoaukean keskellä, vanha talo seisoi uljaana, uhaten aikaa. Talo sai uudet asukkaat 1930-luvulla. Sinne muutti asumaan Jakunvaaran Timoskaisia ja osan aikaa siellä asui Vlasoffeja, jotka Talvisota ajoi Kuuttivaaralta joulukuun alussa 1939 evakkoon. 
"Metsuriporukka", alla tukkikämppä Ilomantsin saloilla 1930-luvulla

Suojärven salolla ollut metsäkämppä 1930-luvulla
Purouittoa Suojärven saloilla 1930-luvulla
Kuorintalaani Suojärvellä 1930-luvulla




lauantai 1. helmikuuta 2020

Kevät toi valon ja Koronavirus Covid -19 pohjolaan

Hyvää alkanutta kevättä kaikille blogini lukijoille ympäri maailmaa huonoista Koronauutisista huolimatta. Maaliskuun 13. päivänä poistuin työpaikaltani ja sen jälkeen sairastuin johonkin hengitystiesairauteen. Meillä koulussa oli saksasta ja belgiasta vieraita edellisen viikon aikana. Suomalaista kuudesta viisi sai viikonloppuna samanlaisia keuhkoputkentulehduksen oireita. 
     Minulla oli kolmena ensimmäisenä sairauspäivänä keuhkoputket ja keukot kipeänä ja yskänpuuskia tuli runsaasti. Kolmantena päivänä alkoi päänsärky, aivan kuin olisi kivi päässä ja pientä kuumetta oli koko alkuviikon. Loppuviikosta olo parani ja kävin jo ulkoilemassa. Keuhkot olivat kipeänä vielä seuraavan viikon. Mistäpä sitä tietää, mikä virus oli kyseessä, kun täällä suomessa ei testata ketään? 
     Maaliskuun 18 päivänä työpaikka sulki ovensa kuukaudeksi Covid-19 viruksen takia. Samoin rajat sulkeutuivat ja hallitus päätti valmiuslain käyttöönotosta. Elämme nyt rajoitettua elämää, kuten talvisodan aikana. Teen opetustyötä etänä, eli teen tehtäviä verkkoon ja avaan  niitä opiskelijoille. Opiskelijat tekevät tehtäviä tai ovat tekemättä, mutta vain hyväksytyt arvioidaan. 

     Täällä pohjoisessa Euroopassa kaamosaika on päättynyt ja valo lisääntyy joka päivä. Valon lisääntyessä mieli kohenee merkittävästi. Lähestymme täällä pohjolassa vuoden kauneinta aikaa, sillä  maaliskuu ja huhtikuu ovat Suomen kauneina vuodenaikaa. Auringonvalo, hohtavan valkoinen lumi ja kirkkaan sininen taivas ovat silloin täällä suomessa parhaimmillaan. Maisemat ovat aurinkoisina päivinä häikäisevän sinisen ja valkoisen valon täyttämiä. Aamulla  on vielä pakkasta, mutta päivällä aurinko lämmittää ilman plussan puolelle. 
Alla pieni videonpätkä Ilomantsista

     Alla näkyvä järvenlahti on minulle mieleinen paikka maaliskuun lopussa. Lähes joka vuosi hiihdän järvenlahden päähän ja käyn katsomassa siellä olevaa puroa. Kevään tulosta riippuen siellä talviunta nukkuva karhu on herännyt läheissä metsässä ja ensitöinä se käy yleensä purolla. Yhtenä keväänä pääsin yllättämään karhun, joka oli kuvassa näkyvän harjun rinteessä. Myös ahma ja susi on käynyt viimeisten vuosien aikana puron varrella. 
Sininen aamu järvellä

Täällä pohjolassa kevät alkaa normaalisti maaliskuussa. Huhtikuussa ja toukokuussa saapuvat muuttolinnut Afrikasta ja Etelä-Euroopasta ja silloin saamme kuulla taas lintujen laulua. Ensimmäisinä muuttolintuina saapuvat Suomeen laulujoutsen, kurki, kuovi, hanhi ja kymmenet pienemmät muuttolinnut. Tänä keväänä näin ensimmäiset laulujoutsenet 11. maaliskuuta.
Ilomantsin hiihtoladut olivat hyvässä kunnossa maaliskuussa 2020
Talvella täällä pohjolassa on hiljaista, lumista ja kylmää. Lokakuusta tammikuulle sijoittuva ajanjakso on pahinta vuodenaikaa. Kaikkialla on loskaa, tiet ovat liukkaita ja lämpötila sahaa pakkasen ja lämpimän rajamailla. Tammikuussa on pakkasta parhaimmillaan - 40 astetta, mutta tänä vuonna sää oli poikkeuksellisen lämmintä. Tammikuun keskilämpötila jäi meillä -2,9 asteeseen, kun se keskimäärin on ollu noin -9 astetta. Helmikuun lopussa tai maaliskuun alkupuolella aurinko alkaa lämmittää ja kevät etenee ripeään tahtiin kohti alkavaa kesää. Monet meistä suunnittelee jo tulevan kesän menoja. Minäkin olen tehnyt monia suunnitelmia, mutta toteutuvatko ne kaikki, onkin eri juttu. Tulevan kesä kesäloma on minulle viimeinen, sillä syksyllä en palaa enää töihin. Aloitin kauppa-apulaisena 1. kesäkuuta 1971, kävin välillä opiskelemassa ja armeijassa. Vuodesta 1980 lähtien olen ollut vakituisessa työssä eripuolilla maakuntaa ja 25 vuotta olen työskennellyt toisella paikkakunnalla, viimeiset 20-vuotta olen toiminut erityisopettajana.

Uusi vuosikymmen alkoi sekavissa merkeissä. Australiassa metsäpalot ovat tuhonneet suuria maa-aloja ja ihmisten koteja. Britannia erosi EU:sta helmikuun alussa ja jätti ison loven eurooppalaiseen yhteistyöhön. USA:ssa tammi- ja helmikuussa oli Donald Trumpin oikeudenkäynti ja venäjällä Putin suunnitteli itselle sopivaa virkaa tai uutta kautta perustuslaikia muuttamalla. Tammikuussa Wuhanissa todettu koronavirus levisi nopeasti ja Kiina eristettiin ulkomaiden taholta, jotta virus ei leviäisi maailmalla. Toisin kuitenkin kävi. Koronavirus alkoi levitä ja aiheuttaa paniikkia kaikkialla maailmassa.
     Sairastin talvella 1957 -1958 Aasialaisen influenssan ja selvisin siitä kahden viikon kuumeella. Hengittäminen oli tosin vaikeaa ja jouduin nukkumaan istualleen, jotta pystyin hengittämään kunnolla. Taudista aiheutui minulle monenlaista haittaa lapsuuteen ja nuoruusaikaan. Osa vammoista tai paremminkin allergioista on kulkenut mukanani vuosikymmeniä. Sinä talvena 1958 naapuristamme kuoli isäntä ja minun ikäiseni poika aasialaiseen virukseen ja maailmanlaajuisesti noin miljoona ihmistä. Talvella 1968 sairastuin Hongkongilaiseen influenssaan. Olin korkeassa kuumeessa yli kaksi viikkoa ja tauti vei voimat vähiin. 
Pakkasaamu järvellä

KIRJAPROJEKTINI 2019 - 2020
Syksyllä 2019 julkaisin Taistellen Karhumäkeen – nimisen kirjan, jossa kerroin Sissipataljoona yhden historiikin. Sissipataljoona tuli Ilomantsiin 23.6.1941 ja taisteli Ilomantsissa puna-armeijan Valter Vallin JR 126 rykmentin kanssa 6. elokuuta 1941 saakka. Vallin rykmentin upseereina ja sotilaina toimi Suomesta Neuvostoliittoon 1918 paenneita miehiä. Kuuluisimmat punaupseerit Ilomantsin rintamalla olivat Paavo Kataja, Aleksanteri Poikolainen, Ville Vainio, jonka aiempi nimi oli Artturi Vähä. Hän oli eversti Ivan Mihailovits Petrovin eli Toivo Vähän veli. Ilomantsista Sissipataljoona eteni ensin Suojärvelle ja sieltä edelleen Porajärven, Juustjärven ja Uunitsan kautta Karhumäkeen. Keväällä 1942 sissit taistelivat Karhumäen takana Hiisjärvellä ja Vansjärvellä. Helmikuun lopussa 1942 Sissipataljoona lakkautettiin ja miehet siirrettiin Kevytosastoon ja 5. Rajajääkäripataljoonaan.
Taistellen Karhumäkeen kirja 2019

Tänä talvena olen kirjoittanut 2. Jääkäriprikaatin taisteluista Ilomantsissa, Tolvajärven Ristisalmella, Aittojoella ja Onkamuksessa. Kirja ilmestyy syksyllä 2020 kirjakauppoihin ja nettikirjakauppoihin paperisena ja e-kirjana. Kirjassa on 315 sivua, se on A5 kokoa, samoin kuin aiemmat sotahistoriaa käsittelevät kirjani (Levinan miehet 2015, Kuolema Syvärillä 2016, Verinen marssi 2017, Itärajan Korpisoturit 2018 ja Taistellen Karhumäkeen 2019). Kirjoista kolme ensimmäistä kertoo JR 9 sotahistoriaa ja kolme viimeistä kertovat Ilomantsista Karhumäen suuntaan kesällä ja syksyllä 1941 edenneiden joukko-osastojen historiaa. Viimeisen sotahistoriakirjani päähenkilönä on Ensio Pasanen, jonka sukulaismiehen monet suomalaiset muistavat vuoden 1969 tapahtumista. Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisia tapahtumia ja taistelukertomuksia kesältä 1941 Ilomantsin ja Onkamuksen väliltä. Kirjan lähteinä olen käyttänyt Suomalaisia, Saksalaisia ja Neuvostoliiton aikaisia asiakirjoja. Kirjaan olen ne kirjoittanut Suomeksi, Saksaksi ja Venäjäksi. Näin sodan kulku on kirjassa selvitetty kaikkien sodan osapuolten näkökulmalta. Mielestäni kaikki osapuolet ovat kirjoittaneet ajallisesti lähes identtiset tarinat omalta puolelta etulinjaa. Mutta syksyllä 2020 kirja on myynnissä ja sitä saa sitten kukin arvioida mielessään. 

Uutta kirjaa aloitin kirjoittaa syksyllä 2019 heti kun entinen kirja saatiin painoon. Kesällä 2019  kävin kahteen kertaan tutustumassa taistelupaikkoihin Korpiselässä, Tolvajärvellä ja Ristisalmella. Samoin olen tehnyt muiden kirjojeni kohdalla. Nämä retket ovat vieneet minut rajan taakse Venäjälle joka vuosi ja tutuksi ovat tulleet vanhat suomalaiskylät rajan takana, sekä Aunuksen, Syvärin, Äänisen ja Petroskoin taistelualueet. Alla kuvasarja jääkäripataljoonien etenemisreitin varrelta kesällä 1941. Olen värittänyt mustavalkoiset SA-kuvat värikuviksi ja korjannut kuvissa olevia tietoja.
2. Jääkäriprikaatin joukot majoittuivat heinäkuun alussa Oinassalmen sillan läheisyyteen. Silta valmistui ajokuntoon 23.6.1941 SA-kuva. Kuva lienee otettu 2. heinäkuuta, kun kuvausryhmä tuli silloin möhköön. 
Viimeisiä autoja kuljetetaan Oinasalmen lossilla. Kuva lienee otettu 2. heinäkuuta 1941
Möhkön silta, kuva vuodelta 1924
Möhkön vanha kansakoulu, kuva vuodelta 1925
Möhkön pytingissä (entinen mallitalo) toimi esikunta. Kuva vuodelta 1914
Hattuvaaran rukoushuone. Kuva on otettu heinäkuussa 1929 Simo Okulovin  kyläkierroksen aikana. Kesällä 1941 URR ja SissiP majoittuivat Hattuvaaran rukoushuoneen lähelle.
Jääkäripataljoonan miehet siirtyivät 4. heinäkuuta Haapovaaran johtavaa tietä Sormuksenahoon ja Peurujoen läheisyyteen. Jääkäripataljoona kuusi eteni rajan taakse vanhaan ilomantsilaiskylään Iso-Kivivaaraan 6. - 7. heinäkuuta. Jääkäripataljoonat hyökkäsivät Peurujoen ja Melaselän kylissä olevia puna-armeijan joukkoja vastaan 7. - 11. heinäkuuta, mutta kylissä olleet 80. Rajavartiojoukkojen sotilaat pitivät kyliät hallussaan. Hyökkäyksissä kaatui useita kymmeniä jääkäripataljoonien miehiä ja toista sataa sotilasta haavoittui. Haavoittuneita hoidettiin Sonkajan koululla, jossa toimi 25. Kenttäsairaalaosasto, sekä Ilomantsin kunnansairaalassa, jossa toimi 23. Kenttäsairaalaosasto. Heinäkuun 12. päivän iltana jääkäripataljoonat 5 ja 6 lähtivät etenemään Tjokkin ja Kokkarin kylien kautta Tolvajärvelle. Jääkäripataljoona 7 jäi vahtimaan Peurujoen ja Melaselän kylien motteja ja siirtyi 14. - 20. heinäkuuta Aijenvaaraan, lähelle Lutikkavaaran kylää. Heinäkuun 22. - 23. päivänä Jääkäripataljoon 7 siirtyi pyörillä ensin Mutalahteen ja sieltä edelleen Tjokkin ja Kokkarin kylien kautta 24. heinäkuuta mennessä Tolvajärvelle.
Leikkaus Sonkajan 25. Kenttäsairaalaosastossa 9.7.1941 SA-kuva
Sankarivainajia haudataan Ilomantsin sankarihautaan heinäkuussa 1941 SA-kuva. 


Olavi Paavolainen kirjoittaa muistiinpanoissaan: "Paluu Ilomantsiin. Tuntuu kuin olisi ollut poissa Ilomantsista kokonaisen ikuisuuden. Sankarihautaan on haudattu jo 59 kaatunutta. Sunnuntaista huolimatta jatketaan haudan kaivuuta; parhaillaan räjäytetään multakerroksen alta tullutta peruskalliota".

HRR - rakuunat etenemässä Maatalouskoulun mäkeä alaspäin  illalla 2.7.1941 SA-kuva. Rakuunat lähtivät Ratilanvaarasta aamupäivällä ja illalla klo 21.00 kaikki rakuunat olivat majoitusalueella, joka oli Kuuksenvaaran Sulkulammen rannalla. Kuvanottopaikan kohdalla on nykyään valaistu hiihtotulatu ja kuvan keskellä oleva mänty on vielä ladun mutkassa.
Jääkärit Ilomantsin Peurujoella 8. heinäkuuta 1941 (SA-kuva)
Pioneerit, jääkärit (JP 7) ja 19. Tykkikomppanian miehet korjaavat siltaa Leminahon ja Louhivaaran välillä Pyvältölampeen laskevan puron kohdalla 20.7.1941. Kuvan paikka on noin 500 metriä valtakunnanrajalta Louhivaaran kylän suuntaan.  Louhivaara vallattiin 15. heinäkuuta, mutta sen hallinnasta taisteltiin vielä 17. heinäkuuta. 1941 SA-kuva
Jääkärit kävivät Kokkarin kylässä 23.7.1941 (SA-kuva). Kokkarin kansakoululla toimi kesällä 1941 saksalaisen JR 307 esikunta 19. heinäkuuta, aina elokuun loppuun 1941 saakka. Saksalaisrykmentin komentajana toimi everstiluutnantti. G. Rizmann.
Kokkarin vanha palotorni, jota venäläisten käyttivät 11.7.1941 vartiotornina. Palotorni oli kylän korkeimmalla paikalla ja siitä on otettu yllä oleva Kokkarin kyläkuva. SA-kuva. Venäläiset yrittivät polttaa tornin 11.7.1941 siinä kuitenkaan onnistumatta. 
Edessä Tolvajärven Osuuskauppa, takana Tolvajärven koulu SA-kuva. Nykyään löytyy paikaalta kaupan sokkeli ja rappuset, joista voi päätellä missä suunnassa kansakoulu on! Kuva on otettu neljän tien risteyksestä ja kuvaajan takana oli venäläisrykmentin majoitusalue, jossa oli 60 - 70 huonosti mäntypuista rakennettua parakkia.
Osuuskaupan rappuset kesällä 2019. Kansakoulun rauniot löytyvät rappuista noin 150 metriä vasemmalle viistoon.
Kaupan raunio syksyllä 2019

Tolvajärven kylää koulun katolta kuvattuna heinäkuu 1941 SA-kuva. Takana näkyvät venäläisten kasarmien rivi jää Korpiselkään johtavan tien eteläpuolelle. Nykyään peltoaukea on metsän peitossa ja vasemmalla näkyvän rakennuksen paikka löytyy maastosta.
Tolvaharjun läpi kulkeva tie vie matkailijan Ristisalmelle (2019).
 Kaksi suomalaista upseeria Tolvaharjulla 11. - 12.7.1941 SA-kuva Päivämäärä on väärä, koska 11. - 12.7.1941 harju oli vielä puna-armeijan hallussa. Oikea päivämäärä lienee 13.7.1941!
Tolvajärven matkailumaja kesällä 2019, se valmistui kesällä 1939
Tolvajärven Matkailumaja eli 23. Kenttäsairaala 24.7.1941 SA-kuva
23. Kenttäsairaalaosasto toimi aluksi Ilomantsin kunnansairaalassa 29.6. - 14.7.1941, jonka jälkeen se siirtyi 15. heinäkuuta 1941 Tolvajärven matkailumajalle. Kenttäsairaalaosasto toimi Tolvajärvellä vielä elokuussa ja siirtyi elokuun lopussa etenevän sotajoukon mukana itään.


Tolvajärven sauna Myllyjärven rannalla heinäkuussa 1941
Matkailumajan saunan kivijalka kesällä 2019
Päällikkölääkärinä heinäkuussa 1941 toiminut lääkintäkapteeni Erkki Himanka kipsaa Ristisalmella haavoittuneen sotilaan jalkaa SA-kuva. Tolvajärvellä toimi kesällä 1941 apulaislääkärinä lääkintäkapteeni Erland Laukka. Kenttäsairaalaosastolla oli lääkärien lisäksi apteekkari, ylihoitaja, 6 - 8 sairaanhoitajaa, hammaslääkäri, konttorihenkilökuntaa, sekä lääkintäaliupseereita, autonkuljettajia ja keittiöhenkilökuntaa (Lotat). "
Erland Laukka toimi ennen talvisotaa Puumalan kunnanlääkärinä. Erkki Himanka valmistui lääkäriksi vuonna 1939.


Eräs Lotta kertoi tehtävistään kenttäsairaalassa näin; "Aamulla kello 5.30 on päivävuorossa oleville herätys. Pukeudumme ja menemme keittiöön, jossa teemme potilaille voileivät ja teetä. Aamupalan jälkeen tuuletamme ja siivoamme potilashuoneet, valmistamme aamiaisen ja tarjoilemme sen kello 11.00 potilaille. Tiskaamisen jälkeen laitamme potilaiden sängyt kuntoon, tuuletamme patjat, täkit ja tyynyt, sekä siivoamme potilashuoneet ja toimistohuoneet uudelleen. Kello 15 menemme sairaanhoitajan kanssa potilaiden luokse, mittaamme potilaiden lämmön, vaihdamme kääreet ja sen tehtyämme menemme jälleen keittiöön, jossa teemme iltaruoan joka tarjotaan kello 17.00. Iltapäivämme kuluu yleensä vaatteiden, tilavaatteiden ja muiden tarvikkeiden pesutöissä. Illalla kello 20. tarjoamme potilaille iltapalaa ja joskus pastori pitää iltahartauden. Työpäivämme päättyy kello 21.00, jolloin yövuorossa olevat Lotat tulevat hoitamaan potilaita. Päivät ovat hyvin erilaisia, joinakin päivinä haavoittuneita tulee paljon ja työaikamme menee silloin haavoittuneiden auttamiseen. Joinakin päinä on hiljaisempaa ja silloin meille jää enemmän hengähdystaukoja. Sairaalassamme kuolee lähes päivittäin potilaita ja heidät siirrämme kaatuneiden evakoimiskeskuksen työntekijölle". 

    
Loimolan, Tolvajärven ja Ilomantsin alueen komentajana 19.7. - 24.8.1941 toiminut kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecth kävi Tolvajärven matkailumajalla 6.8.1941 SA-kuva

Matkailumaja sisäkuva syksyllä 2019
Käsittelen Hyökkäys Tolvajärvellä nimisessä kirjassa myös monille ihmisille vaikeaita asioita. Monet meistä muistavat tai ainakin ovat kuulleet, että Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 (Operaatio Barparossa). Saksalaisosastoja taisteli Suomen Lapissa vuosina 1941 - 1944. Viime vuosiin saakka en tiennyt, että Norjasta saapui heinäkuussa 1941 Tolvajärvelle ja Loimolaan  kenraaliluutnantti Erwin Engelbrethin johtamat 163. Infanterie Division (Infanterie Regiment 234, JR 307, Sumpf Bataillon, Pioner Bataillon 234, F.A.R 234 - A.R. 234) saksalaiset taistelujoukot. Yllätyin itsekkin muutama vuosi sitten kun luin asiasta, että Mannerheim määräsi Ilomantsin, Korpiselän ja Loimolan alueen suomalaisjoukot saksalaisten komentoon 19.7.1941. En tiedä miksi, mutta ehkä se johtui saksalaisten painostuksesta. 
     Ilomantsin, Tolvajärven ja Loimolan alueella heinäkuussa 1941 suomalaisjoukkoja vastassa oli  Petroskoissa perustettu 71. divisioona (7. armeijan komentajana kenraaliluutnantti Filipp Gorelenko ja 71. divisioonan komentajana eversti Vasili. N. Fjodorovin). Ilomantsissa oli majuri Valter Vallin JR 126 ja 80. Rajavartiojoukot. Korpiselässä ja Tolvajärvellä JR 52, jonka komentajana toimi eversti M. Birman. Värtsilästä perääntyi Loimolaan JR 367, jonka komentajana toimi majuri F.I.Litvinov. Joukkojen perääntyessä 71. divisioona lähetti avuksi Aittojoelle JR 131. Puna-armeijan tykistönä toimivat alueella 230 (Budanov) ja 237 tykistörykmentit. Ilomantsissa puna-armeijan tykistön komentajana oli suomalainen Toivo Tommola. Komppanianpäällikköinä toimivat Ilomantsissa suomalaiset Ville Vainio ja Toivio Aaltonen. 
     Saksalaiset joukot taistelivat yhdessä suomalaisten kanssa Tolvajärvellä puna-armeijan JR 52 eversti Birman:n komentamia joukkoja vastaan. Ristisalmella puna-armeijan joukkoja komensi kapteeni Paavo Kataja ja sotilaina oli paljon suomen sukuisia, mm. entisiä Suomesta Neuvostoliittoon loikanneita punaisia. 
     Tolvajärvellä saksalaisosastot kärsivät suuria tappioita 20. - 21. heinäkuuta 1941. Tämän taistelun jälkeen saksalaisosasto pyrki taistelemaan vain maanteiden varsilla ja he käyttivät suomalaisosastoja metsätaisteluissa. Puna-armeijan sotilaat vangitsivat heinäkuussa ja elokuussa 1941 kymmenittäin saksalaissotilaita. Eräs sotilas kertoo muistiinpanoissaan, että Ristisalmen takaa he löysivät 6.8.1941 kolme saksalaissotilasta, joita oli käsitelty asiattomasti. Yhden pää oli leikattu irti ja se oli laitettu kepin päähän. Kaksi muuta oli ripustettu kaulasta puuhun roikkumaan. Tapauksia oli useampia ja niiden jälkeen saksalaissotilaat pelkäsivät liikkua yksin tai pienissä ryhmissä rintaman läheisyydessä. Samalla tavalla venäläiset eivät tietojeni mukaan kohdelleen suomalaisia sotilaita Ristisalmen alueella, mutta muilla rintamilla löydettiin jatko-sodan aikana myös venäläisten häpäisemiä suomalaissotilaita. Jotta totuus ei unohtuisi, niin saksalaiset ja suomalaisetkin sotilaat häpäisivät ruumita sodan aikana ja se on valitettavaa. Tolvajärvellä lepää minun tietojen mukaan noin 500 saksalaissotilasta, Loimolassa noin 800 sotilasta ja Varpakylässä satoja saksalaisia ja myös suomalaisia. Vanhojen suomalaiskylien kenttähautausmaat perustettiin kansakoulujen läheisyyteen. Jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto tuhosi saksalaisten kenttähautausmaat Loimolassa, Tolvajärvellä ja Varpakylässä ja niiden löytyminen on onnen kauppaa. Edellä mainitut kenttähautausmaat olen paikantanut vanhojen karttojen ja valokuvien perusteella.

Pienen Suomen sotiminen ylivoimaista Neuvostoarmeijaa vastaan ei olisi onnistunut ilman saksalaisten joukkojen tukea vuosina 1941 - 1944. Raja-alue Suomen ja Neuvostoliiton välillä on noin 1 000 km ja sen puolustaminen muutaman sadan tuhannen miehen armeijalla olisi ollut mahdottomuus. Suomella oli valittavana saksalaisten apu tai antautuminen Neuvostoliitolle.  Tolvajärvellä saksalaisten sotilasapu ei ollut merkittävä, koska joukko-osasto oli pieni ja he epäonnistuivat monissa hyökkäyksissään, kärsien niissä suuria tappiota. 

Suomi hävisi sodan, menetti meille rakkaan Karjalan alueen. Säilytimme kuitenkin itsenäisyyden. Itsenäisyytemme ei ollut ilmainen, sillä Suomalaisia kaatui sodassa lähes 100 000 ja haavoittuneiden määrä oli moninkertainen. Lähes jokaisesta perheestä kaatui joku  läheinen ja näitä kaatuneita lepää sankarihaudoissa ympäri Suomea. Haavoittuneet ja sodassa elämänhalun menettäneet entiset sotilaat ja heidän perheet kärsivät sodan tapahtumista vielä pitkään sodan jälkeen. Näin oli useiden  minun ikäisten lasten kohdalla. Isämme taistelivat viisi vuotta rintamalla ja se jätti miehiin pysyvät vammat. Useiden miesten taistelu jatkui vielä 1970-luvulle saakka ja sen me lapset saimme kokea lapsuudessa.  

Saksan Einsatgruppe:n ja Gestabon teot baltianmaissa, Puolassa, Valkovenäjällä, Neuvostoliitossa ja muualla Itä-Euroopassa ei unohdu vielä pitkään aikaan, onneksemme. Uudessa kirjassani kerron sekä suomalaisten, että saksalaisen 163. Interferie Division (Wehrmacht) joukkojen sotatoimista kesällä 1941 Tolvajärveltä aina Onkamuksen takana olevaan Olkkoilan kylään saakka. Onkamuksen taistelun jälkeen saksalaisjoukot siirrettiin Aunukseen, Syvärijoen rannalle. Heidän tukikohta  sijaitsi Laatokan puoleisella Syvärijoen rannalla kesäkuuhun 1942 saakka.

Hyökkäys Tolvajärvellä - kirjaa kirjoittaessani kesällä  ja syksyllä 2019 kävin kahdesti  rajan takana Tolvajärvellä tutustumassa kirjassa kerrottuihin paikkoihin. Löysin Ristisalmelta syksyllä 1941 saksalaisten rakentaman sillan jäänteet, sekä suomalaisten ja venäläisten joukkojen etulinjan taistelukaivannot ja bunkkereiden paikat. Alla olevan kuvan paikalta näkyy vielä tienvarrella räjähdysmonttu.
Hyökkäys Ristisalmella on päättynyt 28.7.1941 klo 00.40 suomalaisten ja saksalaisten tappioon. Kuvassa venäläisen tykin ammus räjäytti saksalaisen ammusvaraston kello 0.20 ja jääkärit ovat palaamassa Ristisalmelta takaisin Kauniille kankaalle (SA-kuva). 
Ristisalmelle johtava Kivisilta syyskuussa 2019
Majuri Suden jääkäripataljoona 6 hyökkäsi 15. heinäkuuta Ristisalmelle perääntynyttä puna-armeijan JR 52 pataljoonaa vastaan. Hyökkäys epäonnistui ja siinä kaatui 20 jääkäriä.  Heinäkuun 19. päivänä Tolvajärven alueelle tuli kenraaliluutnantti Erwin Engelbrethin johtama saksalainen 163. Infanterie Division (I.R 307 A.R. 234, Pi.Btl. 234) ja Engelbrethin alaisuuteen siirrettiin suomalaiset Jääkäripataljoonat, sekä Ilomantsista siirretyt Hämeen rakuunat (HRR) ja Uudenmaan rakuunat (URR). Tolvajärven alueen sotatoimia johti eversti Rizmann ja hän määräsi I.R 307 kaksi pataljoonaa hyökkäämään ja valtaamaan Ristisalmen takana olevat JR 52 asemat 20. - 21. heinäkuuta. Hyökkäys epäonnistui. Rizmannin käskystä Suomalainen II/JP 7 ja saksalaiset panssarijääkärit uudistivat hyökkäyksen 27. - 28. heinäkuuta. Myös tämä hyökkäys epäonnistui ja saksalaisille tuli 100 - 150 miehen tappiot kaatuneina, suomalaisille vajaan kymmen miehen tappiot kaatuneina ja hukkuneina. Suomalaiset 27. - 28. heinäkuuta kaatuneet haudattiin 30. 7. -  2.8.1941 välisenä aikana Tolvajärven kenttähautausmaahan.

Majuri Nevansaari ja everstiluutnantti Wahlbäck Ristisalmella kesällä 1941 (SA-kuva) Kuva on otettu Ristisalmen sillan takaa ja tien takana on venäläisten konekivääripesäke ja Taikinajärvi.
Majuri Sulo Susi Suojärvellä (JP 6 komentaja) SA-kuva


Tolvajärven taisteluissa kesällä 1941 kaatui 50 - 100 suomalaista, 400 - 500 saksalaista ja 200.....1000 venäläistä (JR 52). Erään tiedon mukaan Ristisalmella ja Ägläjärvellä kaatui kolme vihollispataljoonaa (JR 52) ja osa pataljoonissa palvelleista oli suomesta 1918 paenneita punaisia. (SA-kuva kenttähautaus Tolvajärvellä heinäkuussa 1941). Kuva on otettu Tolvajärven koulun takaa, maanviljelijä Artemi  Vasileinpoika Vornasen pellolta, johon perustettiin kenttähautausmaa. Vasielin vaimo oli Matrona  Iivanantytär Vornanen, joka syntyi Salmijärvellä. Artemi toimi jäsenenä useissa Korpiselän kunnan lautakunnissa. Alla Artemin allekirjoitusnäyte!



Yläkuvassa sankarihautajaiset 2.8.1941 ja alakuvassa Tolvajärven kylää syksyllä 2019

Saksalaisten kenttähautausmaa sijaitsee Tolvajärven koulun lähellä maanviljelijä Artemi Vornasen aiemmin omistamalla maalla SA-kuva
Profeetta Elian tsasouna Tolvajärvellä 1939. Venäläiset räjäyttivät tsasounan kesällä 1941 (SA-kuva)
Tsasounan paikka syyskuussa 2019
Ristisalmen silta , jonka puna-armeijan joukot räjäyttivät 13. tai 14. heinäkuuta. Kuva lienee otettu 14.7.1941, ennen ensimmäistä suomalaisten tekemää hyökkäystä SA-kuva. Erikoista kuvassa on se, että se on luultavasti otettu Ristisalmen itäpuolelta, joka oli venäläisten hallussa???? Alla kuva samasta paikasta syyskuussa 2019

Jääkärit valmistautuvat siirtymään Ristisalmen etulinjaan 24.7.1941 (SA-kuva)
Kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecth, eversti Rizmann ja 2. Jääkäriprikaatin komentaja everstiluutnantti Wahlbäck keskustelevat Ristisalmella 6.8.1941 (SA-kuva)
Kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecth ja everstiluutnantti Wahlbäck tutustuvat Ristisalmen siltaan
Ristisalmen silta syyskuussa 2019 (Takana puna-armeijan asemat kesällä 1941)
Ristisalmi ja Taikinajärvi syksyllä 2019. Vedessä näkyy saksalaisten rakentaman sillan tolpat. Takana on Taikinajärven harju, jossa oli kesällä 1941 suomalaisten etulinja. Kuvassa näkyvään lahteen hukkui useita suomalaisia ja saksalaisia 27. - 28.7.1941. Osa heistä saatiin nostettua järvestä vasta 6.8.1941. Osa Ristisalmella kaatuneista suomalaisista ja saksalaisista sotilaista jäi pyyvästi kadoksiin etsinnöistä huolimatta.
Taikinajärven rantaa, josta saksalaiset syöksyveneet kuljettivat 27.7.1941 suomalaisia jääkäreitä Ristisalmen taakse (SA-kuva elokuun alussa 1941)
Suomalaiset ja saksalaiset joukot etenivät Aittojoelle 6.8.-41.  Puna-armeijan JR 52 joukot räjäyttivät Aittojoen sillan aamuyöllä 6.8.1941 ja ne asettuivat asemiin joen taakse. Suomalaiset ja saksalaiset  jäivät asemiin kuvassa näkyvän joen länsipuolelle. Kahden viikon päästä suomalaiset joukko-osastot hyökkäsivät Vegarusjoen ja Aittojoen taakse ja valtasivat  Naumarajakon ja Vuonteleen kylät 19.8.1941 (SA-kuva). 
Yllä korpraali Yrjö Komulaisen kertomus 6.8.1941 tapahtumista Aittojoella

Suojärvi palaa elokuun lopussa 1941 SA-kuva


SUOJÄRVI VALLATTU suomalaisten ja saksalaisten yhteistyöllä 
27.8.-41 Simo Puupponen

Rintamakirjeenvaihtaja Simo Puupponen kirjoitti Suojärven, Suvilahden ja Hyrsylän kylien valtauksista. 
Suojärven avaimet saatiin meikäläisten haltuun samalla, kun Vegarusjoen kautta suoritettiin 19.8.-41 voimakas kiertoliike ja pakotettiin venäläiset nopeasti jättämään Aittojoki ja Vuontele. Jo hyökkäyksen alkaessa saattoi havaita, että kaikkialla Suojärven järvialueella paloi. Valtavat savupatsaat nousivat ilmaan viideltä eri suunnalta pitkin Suojärven rantakyliä. Myöhemmin saatettiin todeta, että ainoastaan muutamia kyliä oli jäänyt pääosin ehjäksi venäläisten polttoinnolta. Varpakylästä olivat vainolaiset polttaneet kirkon, pappilan ja kansakoulun. Vanhan 260 vuotta sitten rakennetun kirkon venäläiset olivat purkaneet ja kuljettaneet pois. Varpakylää oltiin polttamassa, mutta tykistömme ristituli lopetti homman alkuunsa. Joukkomme etenivät Varpakylän kautta Moisenvaaraan, jossa kansakoulun vainolaiset sytyttivät palamaan, mutta pääosa kylän taloista jäi polttamatta. Vegaruksen, Hautavaaran, Halla-ahon ja Hyrsylän kylät olivat myös jääneet polttamatta suomalaisten ehdittyä kyliin ennen niiden polttamista. Suojärven asemanseudulle oli  jäänyt talvisodan ja kuluvan sodan jäljiltä muutama kivitalo pystyyn, muuten pääkadun varrella olevat talot olivat porona. Kirkot ja sahalaitokset olivat myös palaneet., osittain varmaankin jo talvisodassa. Suojärven valtaus oli perusteellisen ennakkovalmistelun ja hyvän suorituksen kaunis yhteistulos,  jossa merkittävää osaa näytteli suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden aseveljeys. Kallis hinta valtaamisesta kuitenkin maksettiin, sillä lähes 500 sotilasta kaatui Suojärven alueella muutamien valtauspäivien aikana.

Puna-armeijan JR 52 joukot perääntyivät Ristisalmelta 4. - 5. elokuuta Ägläjärven kautta Aittojoelle. Suomalaiset ja saksalaiset panssarijääkärit saapuivat Aittojelle aamulla 6. elokuuta ja siinä vaiheessa Aittojoen silta räjähti ensimmäisten saksalaisten saapuessa sillalle. Puna-armeija levittäytyi 10 kilometrin matkalle Aittojoen ja Vegarusjoen taakse ja vasta 19. elokuuta suomalaisjoukot pääsivät edellä mainittujen jokien yli. Puna-armeija perääntyi vanhan rajan taakse seuraavien päivien aikana ja suomalaiset joukko-osastot etenivät syyskuun alkuun mennessä Onkamuksen kylään. Saksalaisjoukot siirtyivät Suojärveltä Aunukseen ja olivat syystalvella 1941 Lotinanpellosta Laatokan suuntaan virtaavan Syvärijoen varrella etulinjassa.  
Syyskuun alussa suomalaiset joukot valtasivat Onkamuksen kylän (SA-kuva) ja taistelivat siellä syyskuun aikana yhdessä Er.P 21 eli Pärmin Pataljoonan kanssa. Pärmin osaston miehet olivat vankilasta kerättyjä vankeja ja heistä kymmeniä loikkasi syksyn aikana puna-armeijan puolelle. Onkamuksen kylän takana oleva silta hajoitettiin sodan aikana, mutta suomalaiset pioneerit rakensivat sen uudelleen. Nykyään kylä on autiona, tiet ovat huonoja ja Onkaamusjoen ylittävä silta on huono, lähes ajokelvoton.  

Pioneerit ja jääkärit korjaavat venäläisten tuhoamaa Vuohtjärven siltaa 29.9.1941 SA-kuva
Aunuksesta ja Vienasta löytyy vielä kymmeniä siltoja, jotka ovat todella huonossa kunnossa?
Suomalaisjoukot etenivät Aunuksen läpi Vienaan kuvassa näkyvien kylien kautta SA-kuva
28.9.1941 Vuohtjärven kansakoulu ja takana Vuohtjärven kylä SA-kuva
Mundjärvelle suomalaisjoukot saapuivat 7. lokakuuta 1941 SA-kuva
Uunitsa 6.11.1941 SA-kuva
Perälahti 17.11.1941 SA-kuva


Koko tarinani Jääkärien tapahtumista kesällä ja syksyllä 1941 on luettavissa syyskuussa 2020, kun Hyökkäys Tolvajärvellä - niminen kirjani tulee myyntiin.
Jääkäriprikaati valtasi yhdessä muiden suomalaisjoukkojen kanssa Karhumäen 6.12.1941 SA-kuva. Kuvanottohetkellä oli pakkasta -36 astetta celsiusta!