Enska Kettunen

Enska Kettunen

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kesävaellus tunturissa - Summer Hiking

Kesävaellus tunturissa on ollut perinteenäni jo kauan aikaa, se on minun kesän avaus. Inarin ja Saariselän maisemat ovat tulleet tutuiksi näiltä lukuisilta alkukesän vaellusreissuilta. Teen työtä talvikausina erityisopettajana ja ennen kuin pääsen "kesälomalle", minun on purettava talven aikana kertyneet paineet johonkin tekemiseen. Paras keino rauhoittua lomaan on tehdä matka hiljaisuuteen. Yksi tapa rauhoittua on mennä Lapin tuntureille vaeltelemaan muutamaksi päiväksi. Tunturista löytyy kymmeniä autiotupia, joissa voi yöpyä ja nauttia alkeellisista oloista. Rinkkaan muutaman päivän muonat ja pari pulloa vettä. Makuupussi ja makuualusta on syytä myös pakata rinkkaan. Yleensä kesäkuun alussa saa tuntureilla vaeltaa yksin, sillä ihmisiä siellä tapaa harvoin. Karttaa tarvitaan aina ja Maastokartat niminen ohjelma puhelimeen. Puhelimet eivät toimi tunturissa, mutta karttasovellus toimii monissa paikoissa, ilmoittaen sen hetkisen olinpaikan ja kävelysuunnan.
Rinkan paino oli 10 kg, eli max. jonka lonkat kestävät, aiemmin kannoin jopa 26 kg:n rinkkaa.

Vaelluksen lähtöpiste oli tänä vuonna Aittajärven parkkipaikalla, josta vaellus alkoi noin 40 metriä leveä Suomujoen ylityksellä. Aittajärvelle johtava tie oli huonossa kunnossa ja 40 km matkaan meni aikaa runsas tunti. Parkkipaikalla vaatteiden vaihto vaelluskamppeisiin ja sen jälkeen lyhyt kävely Suomujoen rantaan. Vettä kesäkuun alussa oli normaalivuosiin nähden vähän, mutta vesi oli jääkylmää ja virtaus kovaa. Edellisen kerran vuonna 2016, kun ylitin Suomujoen kesäkuun alussa, vettä oli haaroväliin saakka.


Tämän jälkeen vaellus suuntautui Itä-Lapin tuntureille. Matkan alkupäässä oli Helanderin järvi, jonka rannalta löytyi majan jäänteet. Siinä Elias Lönnrot (1802 - 1884) vietti Joulun vuonna 1841. Hän oli menossa venäjälle keräämään Kalevala-teosta varten aineistoa maisteri Castrenin kanssa. Miehet kiistelivät kaksi päivää, miten majan ovi tulisi laittaa kiinni, että sisällä olisi lämmintä. Joulun jälkeen he matkustavat Murmanskiin, jossa opiskelevat noin kuukauden ajan saamea ja venäjää. Maatiekuru, jossa maja on, lienee ollut aiemmin kulkupaikka venäjälle. Maasto on helppokulkuista, mutta nykyään polut ovat kivisiä ja siellä on paljon puiden juuria, jotka hidastavat kävelyä.
Elias Lönnrot työskenteli 1800-luvulla Kajaanissa piirilääkärinä ja teki Kajaanista käsin  runonkeruumatkoja Lappiin, Vienan ja venäjän Kuolan alueille. Pitkiä vaelluksia hän teki yhteensä kymmenen, pisimmät toista tuhatta kilometria, joten hänellä oli vaeltamisen suhteen kokemusta!



Lönnrot ja Castren viettivät joulun 1841 katoksen alla olevassa majassa.


Matka jatkui maantiekurua 5 km ja sen jälkeen oli jyrkkä ja rankka nousu tunturien päälle. Ylhäällä Kuotmuttipään ja Kaarlepään päältä oli huikeat näköalat Itä-Lapin ja Venäjän puolen tuntureille.


Tunturien pohjoisrinteillä ja korkeimpien tuntureiden päällä oli vielä lunta, muuten tunturit olivat jo paljaita. Tämän kesän erikoisuus ovat hyttyset, joita lenteli runsaasti jo toukokokuussa, mutta kesäkuun alussa hyttyset kaikkosivat kylmän sään johdosta. Onneksi tämän kertaisen vaelluksen sää oli viileää, sillä vaeltaminen on helpompaa viileässä säässä, kuin kesän kuumimpina päivinä. Sää oli yöllä -2 Celsiusta ja päivällä + 2 Celsiusta. Matkan aikana sateli lunta ja jäärakeita.




Iltapäivällä sattui minulle pieni suunnistusvirhe, jonka seurauksena poikkesimme alkuperäiseltä reitiltä usean kilometrin syrjään. En katsonut karttaa, koska olin vaeltanut samoissa maisemissa jo aiemmin. Huomasin virheen, kun Kuotmuttijärvet, jotka näkyivät vaelluksen puolivälissä, olivat taas edessä. Tässä vaiheessa otin maastokartat ohjelman käyttöön ja sen avulla reilun tunnin päästä autiotupa putkahti näkyviin.

Sarviojan varaus- ja autiotupa

Sisällä tuvassa oli viileää, joten aluksi kamiinaan tulet ja pian tupa oli lämmin. Puut oli tänä kesänä tehty valmiiksi verkkosäkkeihin, aiemmin ne joutui itse sahaamaan ja pilkkomaan. Kävin Sarvijoesta  vettä ruoanvalmistusta varten. Edellisen kerran hain vettä mökin lähellä olevasta lähteestä ja sain ripulitaudin. Kaasuhellalla laitoimme ruokaa, joka koostui pussikeitosta ja marjakiisselistä.  Kun maja oli lämmin, huomasin, että silmän alapuolella oli ampiainen. Huitaisin kädellä ampiaista, joka kerkesi pistää minua. Tupaa tarkemmin katsottaessa, löytyi lattialta kymmeniä ampiaisia ja kimalaisia, jotka kamiinan lämpö oli herättänyt talviunilta.

Päivän vaellusmatka oli 16,5 km ja aikaa siihen kului viisi tuntia.

Yö oli hämärä ja välillä tuli lumikuuroja.  Majalle ei tullut yön aikana lisää vaeltajia, vaikka parkkipaikalla oli parkissa kymmenen autoa. Kesäkuun alussa Lapissa saa usein kävellä päiväkausia tunturissa, tapaamatta ihmisiä. Niin oli tälläkin kerralla!


Huonosti nukutun yön jälkeen kello 6.00 kaurapuuroa vatsaan ja Sarviojan yli tunturiin. Päivän reitti suuntautui Paratiisikurua ja Ukselmapäätä kohti. Sää aamulla oli viileä, lämpömittari näytti -2 Celsiusta ja kova tuuli teki ilmasta todella kylmän oloista. Matkaa kuruun oli 5 - 6 km ja matkalla on todella hyvät näköalat läheisille tuntureille. Ukselmapää ja sen vieressä oleva Lumipää olivat lumen peitossa. Hanki kantoi, kun yöllä pakkanen oli kovettanut lumen kovaksi. Maa oli roudassa ja pienissä puroissa oli veden päällä jääriitettä.  Paratiisikuru oli tällä kertaa kylmä, sillä pohjoisesta puhaltava tuuli ja parin asteen pakkanen sai ilman tuntumaan -10 astetta pakkasta.
 Paratiisikuru kesäkuun alkupäivinä 2018




Alapuolella lyhyt videonpätkä Paratiisikurusta

Ukselmapäälle nousu jäi puoliväliin. Tunturille puhaltava kylmä pohjoistuuli jäädytti kädet ja kasvot. Tämän jälkeen oli edessä paluu takaisin majalle ja aterian jälkeen nokka kohti Jyrkkävaaraa. Tarkoituksena oli tutustua Sarvijoen alajuoksun maisemiin.



Sarviojalta Jyrkkävaaraan johtavan polun varrella virtaava Sarvijoki on todella kaunis. Joessa on monia pieniä putouksia, koskia ja syviä kirkkaan vihreitä poukamia. Tuhansia vuosia vanha puronuoma muodostaa nykyisen joen ja vanhan jokipaikan väliin kauniin hiekkasärkän. Sarvijoen ja siihen virtaavien purojen solina oli kaunista musiikkia. Polun vartta käveltäessä, koskien voimakas pauhu tai hitaasti virtaavan joen solina kuului vaeltajan korviin koko matkan ajan. Se oli rauhoittavaa musiikkia korville ja ennen kaikkea mielelle.
Alapuolella muutamia videopätkiä matkan varrelta.









Illalla paluu takaisin Sarviojan majalle. Iltapalan jälkeen majalle saapui miellyttävän tuntuinen kolmihenkinen perhe. He olivat vaeltaneet Aittajärveltä, Jyrkkävaaran ja Muorakkavaaran autiotupien kautta Sarviojalle. Päivän vaellusmatka oli 16 km ja aikaa siihen kului noin viisi tuntia.

Yön uni jäi vähiin liian kuuman tuvan takia. Aamulla kello kolmelta keittelin aamupuuroa ja kahvia. Kävin ulkona kävelyllä ja kello viisi alkoi matka kohti Aittajärveä. Matka oli vaivalloista kipeytyneiden jalkojen takia. Suomujoen vesi oli noussut kymmenkunta senttiä kolmen vuorokauden aikana ja ylimenon aikana jalat menivät lähes tunnottomiksi. Yksi vaellusreissu oli taas takana. Mieli oli keveä, mutta jalat tuntuivat raskailta autoon kävelymatkalla. Päivän vaellusmatka oli noin 15 km ja aikaa siihen kului runsas neljä tuntia. Paluumatkalla jäi vielä kytemään toive, että mahdollisesti ensi keväänä uudelleen Lappiin vaeltamaan???

Tulomatkalla sattui harvinainen tapaus. Kajaanin ja Suomussalmen välisellä tiellä edessä ajavien autojen väliin loikkasi suurikokoinen hirvi. Hirvi väisti toista autoa ja siinä vaiheessa se kaatui tielle. Hirvi pyörähti selän kautta ympäri ja pomppasi sen jälkeen pystyyn ja lähti nopeasti takaisin tulosuuntaan.  








Välirauhasta jatkosotaan kertova kirjani valmistuu syksyllä 2018
Kesä-heinäkuun aikana tutustun Suomen ja Venäjän maarajaan Ilomantsissa ja Tuupovaarassa. Tarkoituksena  on kartoittaa seuraavan sotahistoriaa käsittelevän kirjan taistelumaastot ja selvittää joukkojen ja partioiden reittejä heinäkuun alussa 1941. Yksi merkittävä sotatoimi toteutettiin heinäkuun 15. - 20.7.1941 välisenä aikana, jolloin vahvistettu Ryhmä Oinonen sai vallattua venäläisten vahvasti linnoittaman Louhivaaran kylän. Taisteluissa kaatui 50 suomalaista ja toista sataa miestä haavoittui. Louhivaaran valtauksen jälkeen saatiin nopeasti haltuun Mieronahon, Lutikkavaaran, Leppävaaran, Ontronvaaran ja Miikkulanvaaran kylät.
Louhivaaran kylävaaraa valtaamassa oli Ryhmä Oinosen vahvistettu osasto (24. RajaK, HRR, JP 7, JP 1 ja Kev.Os. 8.) Yläkuvan yläreunan  maasto on alla olevassa kuvassa. Kyseinen pelto oli naapurimme Eino Erosen kotitila aiemmin.

Kesäkuun alussa tutkimuksen kohteena olivat Ilomantsin ja Venäjän raja. Etsin maastosta Isoon Kivivaaraan, Ontronvaaraan ja Louhivaaraan aiemmin 1930-luvulla menevät tiet. Onneksi tapasin rajalla yhden paikallisen asukkaan ja rajamiehiä, jotka neuvoivat minua etsinnöissäni. Rajalla, lähes kaikissa paikoissa jossa kävin, oli tuoreita karhun jälkiä. Rajamies kertoi, että edellisenä päivänä hän oli nähnyt kaksi karhua rajavyöhykkeellä. Suurimman karhun tassun, jonka näin Ontronvaaralle menevän tien pohjalla, pituus 20 cm ja tassun leveys 14 - 15 cm, eli todella suuri uroskarhu. Onneksi karhut lähtevät karkuun, kun ihminen kävelee metsässä. Kerran olin metsässä marjassa, kun karhu nousi seisomaan viiden metrin päässä ja säntäsi sen jälkeen karkuun. Minä jäin paikalleni, varmaan säikähdyksestä johtuen, ja odottelin, että "kontio" pääsee hiukan kauemmas minusta. Varmaan taas tänä kesänä kohtaamme "kontion" kanssa jossakin päin Ilomantsia? 


Ontronvaaralle johtavan tien maisemia kesäkuussa 2018




Louhivaaran taistelujen takia minua kiinnosti Louhivaaralle johtava tielinja. Rajalinjasta löytyy kuvia SA-kuvista. Kuvausaika on 16. - 20.7.1941. Löysin paikan rajavartijoiden toimesta kesällä 2018 ja etsimistä helpotti se, kun vanhassa sota-ajan kuvassa näkyy rajatolpan numero.  Kuvan paikasta on Louhivaaran kylään matkaa vajaat kaksi kilometriä.
Rajatolppa nro 234 Louhivaaran ja Leminahon tien varressa 16.7.1941
 Yläkuvassa rajalinja Louhivaaran tien kohdalta 16.7.1941 ja alakuvissa  sama paikka13.6.2018
Kuvan kohdasta on vajaat kaksi kilometriä Louhivaaran mäen päälle.
Alakuvassa siltatyömaa  16.7.1941 noin 500 - 800 metriä Louhivaaran suuntaan yläkuvan paikasta. Aika saattaa olla kuitenkin väärin, koska 16.7.1941 alueella käytiin kovia taisteluja ja sää oli silloin pilvinen. Kuva on otettu varmaankin 20.7.1941, jolloin Louhivaara oli jo suomalaisilla joukoilla ja  sää sotapäiväkirjojen mukaan kirkas ja lämmin. Puro, jonka yli siltaa tehdään, tuo vesiä rajan vieressä olevasta lammesta (muistaakseni sen nimi on Unilampi) Pyvältölampeen.
Alla olevassa kartassa SA-kuvien paikat on ympyröity (Maastokartat.fi)


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kesää odotellessa - Waiting for the summer

Tänä keväänä Huhtikuussa saimme nauttia Suomessa harvinaisen kauniista kevätpäivistä. Lunta oli maaliskuussa vielä toista metriä, mutta huhtikuun ja toukokuun aikana auringonpaiste sulatti luminietokset pikavauhtia pois.  

Lumivallit pihamaalla maaliskuun lopussa

Päivät ovat kevään edetessä pidentyneet niin, että aamulla ennen kello viittä on jo valoisaa. Illalla pimeys tulee vasta kymmenen jälkeen ja näin ollen päivän pituus on yli 17 tuntia. Muuttolintuja on saapunut sankoin joukoin. Ensimmäisinä saapuivat tänne Ilomantsiin huhtikuun alussa Pulmuset ja sen jälkeen saapuivat Joutsen, Peippo, Töyhtöhyyppä, Kurki, Kulorastas ja Västäräkki. Huhtikuun lopulla aamupostia hakiessa läheisestä metsästä visersivät kilpalaulantaa peipot, järripeipot, punatulkut, mustarastaat ja talitiaiset. Illalla kulorastaat ja punakylkirastaat pitävät konserttia lähimetsissä. Naapurit kaatoivat metsät  muutaman vuoden välein talomme ympäriltämme ja näin laulajien määrä on vähentynyt radikaalisti. Toivottavasti laulajat (linnut) palaavat tulevina vuosina takaisin omaan pikkuruiseen metsäämme.

Lumivalleja tien varsilla maaliskuussa

Huhtikuun puolessa välissä hiihtokelit olivat parhaimmillaan, mutta valitettavan vähän hiihtäjiä näkyi laduilla ja järvien jäillä. Tänä talvena hiihtokilometrejä kertyi vajaat 800 km. Syksyllä asetin hiihtotavoitteeksi 800 - 1 000 km, mutta kun työpäivät viruvat yli kymmentuntisiksi, ei aina jaksa illalla lähteä hiihtämään.
 Hiihtokausi oli huhtikuussa parhaimmillaan
Kevään ajokeleistä tuli huonoja, sillä sulavat lumet tekivät soratiet kelirikon vuoksi lähes ajokelvottomiksi, mutta auringonpaiste kuivatti tiet yllättävän nopeasti. Mökkitietä eivät traktoriyrittäjät suostuneet keväällä avaamaan, kun nykyaikaisilla traktoreilla ei pääse umpihankeen?  
Alla kuvia huhtikuiselta hiihtoretkeltä.





Kevään aikana, vapun tienoilla maalasin edellisenä kesänä pystytetyn autokatoksen. Syksyn sateet ja talven kosteus ovat tehneet hirsikehikkoon mustumia, jonka vuoksi  valitsin maaliksi harmaan maalisävyn 

Kesälle 2018 on paljon suunnitelmia, saa nähdä mitkä niistä toteutuvat? Kesälomaa on kahdeksan viikkoa ja siihen kuuluu joka vuotista "pakkotyötä". Polttopuiden teko vienee viikon, ruonleikkuuta on joka viikko ja lisäksi löytynee pientä paikkojen kunnostamistyötä. Suunnitelmissa on ollut kesämökin maalaustyö, vaellusta Lapin tuntureilla, sukuseuran kesäkokouksen järjestämistä ja myös Laatokan ympäriajosta on tehty suunnitelmia. 


Kesävaellus 2018 reitin olen suunnitellut alkavaksi Inarin Aittojärven parkkipaikalta ja matkaa vaellukselle kertynee vajaat 100 kilometria. Vaellusreitti alkaa noin 40 - 50 metriä leveän ja noin 50 - 120 cm syvän Suomujoen ylityksellä kahlaamalla ja sieltäMaantiekuruun, josta poroaidan jälkeen tunturien yli Sarviojalle, jossa on tarkoitus olla yötä. Sarviojalta tunturien yli on edessä noin 25 km vaellus Luirojärvelle, jossa on autiotupa ja sauna. Matkalla on kiivettävä Itä-Lapin korkeimpien tunturien yli (Ukselmapää ja Sokostin ylitse). Paluumatka Luirolta Porttikosken kautta Aittojärvelle. Reissu toteutuu, jos lonkkavaivat hellittävät ja säät ovat suotuisia vaellukselle. Ajankohta vaellukselle on kesäkuun alku 2018. Edellisen kerran vuonna 2016 jouduin keskeyttämään ao. vaelluksen, kun matkalla nousi korkea kuume Sarviojalla ja samaan aikaan tuli rytmihäiriöitä ja vatsatauti. 
Yöpymiset on suunniteltu varaus- ja autiotupiin. Onglemana on lonkkavaiva, joka sallii max. 10 kg rinkan. Kesän kynnyksellä olen tehnyt pari lyhyempää vaellusreissua ja toisella reissulla kipeytyi lonkka. Mutta kesällä nähdään, voinko toteuttaa tämän vaelluksen suunnitelmien mukaan! Alla kartta, jossa matkat on mitattu karttatasossa, mutta todellisuudessa matka pitenee. 

Sarviojan autio- ja varaustupa Sarviojan varrella. Alla Suomujoki

Kevään yksi kohokohta on aina, kun jäät lähtevät järvistämme. Toukokuun 6. päivänä saimme ihastella kauniissa auringonpaisteessa jäiden lähtöä omalla kotijärvellä. Silloin olivat jo kesälinnuistamme palanneet järvelle Kuikat, joutsenet, kuovit ja lokit. Käki kukkui 9. toukokuuta ja seuraavana päivänä Ilomantsiin saapuivat jo Pääskyt.








Jäiden lähtöä 6. toukokuuta 2018


Äitienpäivänä kävimme Pirhun saloilla vaeltamassa ja siltä reissulta muutama kuva alapuolella! Pirhunvaara on keskellä luonnonpuistoa ja sitä ympäröi tuhannen hehtaarin vetinen suoalue. Suosittelen vaellusreitiksi Pirhun kiertoa, sillä sieltä löytyy kauniita suomaisemia, vanhaa kuusimetsää ja jokivarren maisemia. Leimuukämpällä (autiotupa) voi yöpyä aivan Koitajoen partailla. Jos hyvää tuuria on, niin voi tavata karhun matkan aikana. Naapuri on yöpynyt kymmeniä kertoja Leimuukämpällä. Muutaman kerran on kämpälle tullut yöllä karhu etsimään ruokaa. Erään kerran naapurin emäntä oli ulkohuussiissa (WC) ja sinä aikana karhu tuli kopistelemaan ovea kesken asioiden tekoa. Jos on hyvää tuuria, voi matkalla nähdä suden. Olin eräänä talvena Koivusuolla yötä teltassa ja keskellä yötä Pirhunvaaran päältä alkoi keskellä yötä kaksi sutta ulvoa, se oli juhlavan tuntuista kuultavaa. Hirviä oli sunnuntain reisulla mennyt vaelluspolun yli, joten metsän eläimistä ei liene Pirhussa puutetta. Pirhuvaaran päällä oli ennen muinoin metsänvartijan torppa (Sauna ja Riihi ovat vielä pystyssä) ja siellä oli metsänvartijana eräs Pietari niminen mies. Ilomantsilaiset tiesivät Pirhun metsänvartijan sivubisneksistä ja sepittivät siitä lorun. " Pirtu se tulla pirittää, Lupasalmelta lurittaa, Pirhun Pietarin pihaan". Eli Pirhusta Lupasalmen suuntaan menevä eräpolku on vanhaa pirtutietä, jota pitkin Ilomantsin Hattuvaaran alueelle virtasi Pirtua Venäjältä Lupasalmen kylästä. Eli vaeltajat saavat kulkea vanhaa Pirtupolkua rajan suuntaan 5 - 6 kilometriä.
Alla käsiteltynä sama kuva!
Pirhun polun varressa oleva Pirhun suo 13.5.2018












Toukokuun puolivälissä kävin Espoon Nuuksion kansallispuistossa vaeltamassa tai paremminkin retkeilemässä. Vaelluspäivän sää oli samanlainen kuin Ilomantsin Koivusuolla oli viikkoa aiemmin. Päivän aikana kävelin yhteensä 18.6 km älykelloni mukaan, mutta osa siitä tuli tehtyä Vantaan metsissä ja kävelyreiteillä. Ajattelin Nuuksion polkujen olevan ylikansoitettuja, kun kaikki parkkipaikat olivat täynnä autoja, mutta erehdyin. Pääosa ihmisistä oli tullut järven rantaan viettämään iltaa nuotioiden ja kauniin auringonpaisteen lämpöön. Kokemukseni yhden päivän retkeilystä olivat seuraavia: 
Nuuksion alueen kävelyreittien vaativuusluokka on helposta - vaikeaan. Jos vertaan niitä Itä-Suomen, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kävelyreitteihin, niin mielestäni Nuuksio ei ole kärkipäässä minun kohdallani. Osa reiteistä on liian helppoja minulle, osassa reiteistä piti kävellä kieli keskellä suuta, ettei satuta jalkoja. Vaativuustaso poluilla oli keskitasoa, ei läheskään yhtä vaativia, kuin Lapin tunturimaastot.

Nyt ehkä pahoitan joidenkin  Nuuksiolla usein retkeilevien tai vaeltavien ihmisten mielen. Se ei ole tarkoitukseni, vaan kerron omat kokemukset tuhansien vaelluskilometrien kokemuksella. Olen vaeltanut eniten Itä-Suomessa, Kuusamossa, Kainuussa ja Lapin tuntureilla. Lapissa olen tehnyt kymmeniä vaelluksia viimeisten 30-vuoden aikana, pisimmät yli 100 km. Helsingissä kiertelin kävelypolkuja vuosina 1974 -75, ehkä useita satoja kilometrejä. Lapissa tein ensimmäisen vaellukseni kesällä 1976. Kotiseudulla Ilomantsissa olen vaeltanut jo yli 50-vuotta. Tänä kesänä olisi tarkoitus vaeltaa Itä-Lapissa ja myös Ilomantsin alueen retkeilyreiteillä.
Nuuksiossa kävelyreitit kulkevat korpimetsissä ja useissa paikoissa kävelyreitille ei paista aurinko lainkaan. Reitit ovat kuluneet niin paljon, että kaikki pienet kivet ja puiden juuret ovat tulleet näkyviin ja näin ollen ovat kulkuesteinä. Maisemaa polun ympäristöstä ei näy kuin muutamia kymmeniä metrejä. Usein tuntuu, kuin kävelisi pussi päässä metsässä. Ihmisiä on poluilla paljon ja jos rakastaa hiljaisuutta ja yksinäisyyttä, sitä ei aina Nuuksiossa ole. Lapissa ja Itä-Suomessa kävelyreiteillä on vähemmän ihmisiä, maisemat ovat avaria ja polut heikompijalkaistenkin käveltävissä. En suosittele Nuuksion vaativimpia reittejä jalkavaivaisille! Kesäkuun alussa, kun yleensä teen Lapin vaelluksen, saattaa olla, että saan kävellä 2 - 3 päivää tunturissa näkemätttä ketään. Siellä saa olla yleensä itsensä kanssa kahdestaan! Nuuksio on Etelä-Suomen ihmisille lähin ja varmaan rakkain vaellus ja retkeilypaikka. Itse tykkään vaeltaa Ilomantsissa, Kuusamossa ja Tunturi-Lapin alueella. Haluan kokea avaria maisemia, hiljaisuutta ja myös erämaan tuntua vaellusreissuillani. Tärkeintä on, että ihmiset harrastavat retkeilyä ja vaelluksia niin Nuuksiossa, kuin muualla Suomessa. Toivota kaikille hyviä retkiä Suomalaisessa luonnossa.  
Lopuksi voin jopa kehua Nuuksiota. Nuuksiontie ja sen ympäristön maisemat ovat todella kauniita. Varmaan pyöräilijät nauttivat ajaessaan Nuuksionjärven rantateitä kesäiltaisin! 






Toukokuu 2018 oli Ilomantsissa kesäisen lämmin, keskilämpötila oli 13,1 C. Se oli harvinaista, sillä 10 Celsiusasteen ylityksiä täällä ilomantsissa on ollut aiemmin minun tilastojen mukaan vuosina  1954, 1960,1963, 1975, 1984, 1988, 1993, 2003, 2010 ja 2016. Toukokuussa 2018 oli 60-vuoden aikana korkein tilastoissani mitattu keskilämpötila. Seuraavaksi korkeimmat olivat  vuosina 1963, 1984 ja 1993 hiukan yli 12 astetta, sekä vuonna   2011 11,4 astetta.  

Kesäkuussa olisi tarkoitus tehdä Laatokan ympäri muutaman päivän reissu. Imatran  tai Lappeenrannan kautta ensin Terijoelle yöksi ja sieltä Lotinanpellon kautta Aunukseen, jossa yövymme joko ystäväni kotona tai Syvärin luostarissa. Aunuksesta ajetaan Sortavalan kautta takaisin Suomeen. Aunuksessa oleva hotelli on ollut jo jonkin aikaa suljettu, joten siellä ei voi yöpyä. Aunuksessa olen käynyt kolme kertaa aiemmin. Kaupunki ei ole kaunis, mutta sen ympäristön kohteet kiinnostavat.  Nurmoilan (Nurmolitsa) vanha kylä, jossa asui jatkosodan aikana mm. Olavi Paavolainen. Nurmolitsa on mielestäni kaunis aunuslainen kylä, jossa kannattaa käydä. Aunuksesta on jäänyt mieleen vanhat rakennukset, jotka ovat vuosien saatossa kallistuneet ja osa niistä on rohmahtanut kyljelleen. Kun kävin 1990-luvun alussa Aunuksessa, silloin oli vanhoja taloja paljon Aunusjoen varsilla. Nykyisin Aunuksen läpi virtaava joki on kaunis, mutta siellä on rähjäisiä rakennuksia uusien rakennusten seassa. Mieleen on jäänyt Aunuksen reissuilta myös kaatopaikan savujen tuoksut.
Käyn joka kesä Venäjällä,  pääasiassa entisen Suomen alueilla, Aunuksen ja Äänisen maisemissa. Varmaan sinne Karjalaan vetää omat sukujuuret?
Aunuksen läpi virtaava Aunusjoki (Reka Olonka)


Nurmoila kesällä 1944 SA-kuva
 Nurmoilan kylä kesällä 2013 yläkuvan paikasta kuvattuna

Paavolaisen asuttama talo on vielä  asuinkunnossa Nurmoilassa (kuvan keskellä). Olen käynyt kesällä 2013 Nurmoilassa ja se on mielestäni Viteleen ja Kinnermän kylien ohella yksi kauneimmista Aumuksen kylistä. Tavoitteena olisi käydä myös Nurmoilan lähellä, noin kahden kilometrin päässä Nurmoilasta, olevassa Keskoin Tsasounassa. 
Terijoelta on tarkoitus jatkaa matkaa Pietarin ohi Laatokan rantaan


Keskoin Tsasouna kevättalvella 1942 SA-kuva


Jos aikaa jää, niin käymme Syvärin luostarissa, jossa olimme muutama vuosi sitten yötä. Tulomatkalla pysähdymme varmaankin Viteleessä, Tuuloksessa, Rajakonnussa ja Salmissa. Näkemisen arvoisia ovat em. kylät, muualla neuvostoajan rakennuksissa ei ole paljon katsottavaa. Tiet Laatokan rannan reitillä ovat todella huonoja, joten toinen  huomattavasti parempi reitti olisi ajaa Kotkasjärven, Pyhäjärven ja Prääsän kautta Sortavalaan. Se on pidempi, mutta tiet ovat parempia. Aunuksesta Salmin kautta Värtsilään on matkaa 244 km ja Aunuksesta Prääsän kautta Värtsilään vastaavasti 341 km. Sillä reitillä voisi pistäytyä Kotkasjärven takana Vazoijärven luostarissa. Luostari perustettiin jo 1500-luvulla, mutta se tuhottiin vuosien saatossa useaan otteeseen. Vuosina 1920-1930 siellä toimi Interposelok-niminen metsäkompinaatti, johon muutti asumaan amerikansuomalaisia perheitä. Stalini ja meidän Suomalaisten häpeäksi myös entinen Suomen kansalainen, Suomen vihollinen, Otto Ville Kuusinen tapatti kaikki amerikansuomalaiset vuosina 1937-1938. Talvisodan aikana tammikuussa vuonna 1940 Vasoijärven luostariin vietiin suomalaiset siviilisotavangit (n. 900 henkeä) Suojärveltä, mukaan lukien mummoni veljen Vasilin perhe.  

Luostari toimii nykyään munkkiluostarina ja jos sinne aikoo vieraaksi, naisilla pitää olla hameet ja huivit, miehillä pitkät housut ja hattu.

Luutnantti Olavi Paavolainen kävi kesällä 1941 Vahoijärven luostarissa ja hän kirjoitti muistiinpanoihinsa seuraavat sanat:


"Mitä kauemmin harhailen suuria, suhisevia koivuja kasvavalla luostarimäellä, sitä enemmän valtaa paikan tunnelma ajatukset. Mieleen tulevat kaukaiset ajat, jolloin nämä erämaat kansoitettiin. Erään kolhoositalon vintiltä löydän rojun keskeltä ikonin, niin vanhan, että tuntuu kuin pitelisi käsissään leipää ja multaa, siunauksen ja hedelmällisyyden ikivanhoja symboleja. Yhtä vanha - vanhempi kuin Suomessa - on täällä usko, joka kerran tuotiin näihin tuulisten ja humisevien korpijärvien rannoilla nouseviin luostareihin, joiden puisissa kelloissa lakkapäisenä ulapalta viuhuva tuuli soitteli, ja joiden kaiku kiiri metsien ja soiden yli harmaiden kylien kansan sielun syvään ja tummaan rauhaan."
Vahoijärven luostari kesällä 1941 Olavi Paavolaisen vierailun aikana SA-kuvat
Vahoijärven luostari oli tyhjillän vuosina 1941 - 1944.

Vahoijärvellä oli mummoni Annan veljen Vasilin s.22.3.1875, k.7.10.1966 perhe vankina talvisodan aikana. Vasili jäi perheensä ja isomummoni (Fevronia Hourenja Sidorintytät Vlasova s. 30.3.1854 Megrissä) kanssa talvisodan alkaessa venäläisten vangiksi Vegaruksessa. Isomummoni kuoli 30.12.1939 Vegaruksessa. Vasilin perhe vietiin tammikuussa 1940 Vazojärven luostariin vangiksi. En tiedä miten Vasilin perhettä siellä käsiteltiin, sillä hänen vaimo Aleksandra Pänttöjeff oli kotoisin Aunuksesta. 
 
Isomummoni Fevronia (Feuronia) Hourenja Vlasova s. 1854 Ilomantsin Megrissä 
Mummoni veli Ignati Tsutsunen s.26.9.1895 
Mummoni Anna Tsutsunen s.25.1.1893
Mummon veli Kuisma Tsutsunen s.30.11.1880 
Mummoni veli Pekka Tammisto s.19.11.1883
Mummon sisar Maria Tsutsunen s7.2.1887
Mummoni veljen Semenin s.8.1.1890 perhekuva 
Vasojärveltä Vasilin perhe palautettiin Suomeen kesällä 1940. Nirkan kylä oli jatkosodan aikana ennen Pyhäjärven kylää, siellä kaatui useita sukumme jäseniä syyskuussa 1941. Siellä voisi pysähtyä muutamaksi hetkeksi. Sen jälkeen Prääsän kautta Vieljärvelle. Vieljärvi on sekasikiöinen kylä, mutta sen takana Kinnermän kylässä voisi käydä. Kinnermän kylässä olen käynyt kesällä 2017. Kylässä on 1700-luvulla rakennettu kirkko ja kymmenkunta 1800-luvun vanhaa rakennusta, museo ja kahvila. Kylä on näkemisen arvoinen. Saa nähdä, miten suunnitelmani toteutuu?
Vasoijärven/Vahoijärven luostari vuonna 1941 SA-kuva

Syvärin luostarissa 2012

Pekka Tiilikaisen raportti Aunuksen valtaamisesta 1941

Aunuksen Anja

Aamu Aunuksessa

Oli marsittu aunuksen teillä laulu

Muistoja Syväriltä