Enska Kettunen

Enska Kettunen

sunnuntai 16. elokuuta 2015

What's happening in August

Kostea ja kolea kesä- ja heinäkuu ovat takana. Elokuun alussa säät lämpenivät ja sateet loppuivat kokonaan. Päivällä lämpötilat kohosivat yli kahdenkymmenen asteen. Juuri kun ilmat olisivat olleet sopivia viettää kesälomaa, jouduimme palaamaan työpaikalle.
 Kuvia työmatkan varrelta elokuun puolivälissä. Mutkan takana poliisi mittasi ajonopeuksia ja minullakin oli hiukan liian paljon nopeutta.  Yöllä lämpötila laski + 3 celsiusasteeseen ja kastepiste teki sumua maisemaan työmatkan varrella



Elokuun alussa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta lähes jokaisena päivänä ja iltaisin auringonlaskut olivat mahtavia katsella.  Mustikka oli tänä kesänä myöhässä ja pääsimme keräämään niitä vasta elokuussa. Nyt pakastimessa on noin 50 litraa mustikkaa. Kaksi ämpäriä keräsimme Taavetista ja kolme Ilomantsista. Mansikoita keräsimme pakastimeen neljä ämpäriä.
 Mustikka

Vadelma
Vadelma on juuri nyt parhaimmillaan ja tänä syksynä ne ovat hyviä, niissä ei ole matoja. Ainoa haitta on vadelmien vähyys omalla asuinalueella. Kanttarelli on myös intoutunut tänä syksynä kasvamaan runsaasti ja monet ovat saaneet useita ämpärillisiä sieniä.
Ilomantsissa on 20. - 23. elokuuta karhun veistoa kilpailutasolla ja samaan aikaan Ilomantsin kunta täyttää 140 vuotta. Ensimmäisen kerran kilpailut järjestettiin viime syksynä. 
 Kisayleisöä Ilomantsissa
 Kisan voittaneet kilpailijat ja tuomaristo
 Kisan voittotyön teki Timo Nevalainen "Kantele karhu"
Viides sija meni entiselle Ilomantsilaiselle
  Kävimme kuluvalla viikolla sienessä ja metsässä oli karhu hajoittanut kymmenen suurta muurahaispesää. Näytti siltä, kuin se olisi merkannut valmiiksi talvipesäpaikan.
Karhut eivät saa kuitenkaan vielä levätä rauhassa, sillä 20. elokuuta alkaa karhunmetsästys. Meidän talon läheisyydessä on tavallisesti kahdesta kolmeen karhujen talvipesiä. Karhuja on kuntamme alueella liikaa ja muutama karhu on hyvä hävittää pois. En lähde metsästämään karhua, eikä karhunlihan syöminen kiinnosta. 
Syksyn edetessä on kerättävä vielä kymmenen ämpärillistä mustaherukkaa ja punaherukkaa, sekä muutama ämpäri puolukkaa ja suppilovahveroita. Syksyllä on tarkoitus viettää läheisten kanssa syntymäpäiviä Canarialla, josta olen varannut Villa Daran viikoksi. Suurempien juhlien järjestäminen ei tällä iällä enää kiinnosta.  Syksy on kulunut opetustyössä hyvin. Tänä vuonna pääosa opiskelijoista on motivoitunut opiskeluun ja se helpottaa meidän opettajien työtä merkittävästi.  Vaikka ikää on kertynyt jo kohtalainen määrä, nuoret opiskelijat pitävät myös opettajan mielen nuorekkaana ja virkeänä.


Auringonlaskun aikaan taivaanranta on oranssin värinen
 Elokuun kuutamo
Kesän aikana järven vesi oli kylmää, mutta elokuussa se lämpeni +19 asteeseen celsiusta
Auringonlaskun aikaan hyttyset inisevät, kuikan ja kurkien huudot kaikuvat järvellä

Ilomantsin syksyn viimeinen tapahtuma oli elokuun viimeisenä viikonloppuna. Möhkön kylän Valon yö ohjelmassa oli Möhkön museon ilmainen viikonloppu. Kylä oli valaistu roihuilla, myrskylyhdeillä (Hurricane Lamp) kelopuista tehdyillä "Jätkän kynttilöillä".



 Möhkön ruukin kanavia


 Möhkön Pytinki


 Jätkän kynttilä
Valon yötä juhlisti elokuinen täysikuu
Elokuun viimeisenä yönä kuu loisti kauniisti ja se oli täysin pyöreä kuutamo





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti