Heleätä helmikuuta! Melodious February

Elämme nyt keskitalven aikaa. Tammikuu oli Suomen eteläosissa harvinaisen vähäluminen. Yhtä vähän oli lunta tammikuussa vuonna 1973. Sinä talvena ennen joulua, itsenäisyyspäivän jälkeen alkanut lämmin kausi jatkui tammikuun puoleen väliin saakka ja lunta oli silloin yhtä vähän kuin kuluvana vuotena. Lämpötilojen suhteen tammikuu oli normaali. Ilomantsissa keskilämpötila oli tammikuussa - 12,8 astetta celsiusta. Välillä tuntui, että tänä vuonna tammikuu olisi ollut normaalia kylmempi. Tilastoni mukaan kylmin tammikuu oli tällä vuosikymmenellä vuonna 2010, jolloin keskilämpötila oli - 17,6 astetta celsiusta. Keskimäärin tammikuussa on pakkasta - 11 astetta celciusta. Nyt kun kirjoitan tätä juttua, ulkona on kirkas tähtitaivas. Pakkasta on - 20 astetta celsiusta. Tuuli on nousemassa ja huomenna on luvassa lumisadetta.

Tammikuussa ja helmikuussa ovat ns. härkäviikot tai selkäviikot. Ajanjakso alkaa loppiaisesta ja jatkuu laskiaiseen saakka. Tänä vuonna laskiaistiistai on 4.3.2014. Nimitys härkäviikot tulee siitä, että ennen vanhaan härkäviikoilla tehtiin pitkä työrupeama ilman juhlapäiviä. Länsi-Suomessa metsätöissä käytettiin hevosten ohella myös härkiä, josta nimitys. Selkäviikot sana tullee pitkästä sydän talven ajanjaksosta ns. talven selästä. Omalla kohdalla töitä on ollut tammikuussa liian paljon ja kalenterissa on runsaasti merkintöjä myös helmikuulle. 

Tammikuu on talven toinen sydän kuu helmikuun kanssa. Helmikuu on monesti vuoden kylmin kuukausi. Tällä vuosikymmenellä vuosina 2011 – 2012 helmikuu oli noin viisi astetta kylmempi kuin saman vuoden tammikuu. Helmikuun nimi tulee pakkaspäivien ja suojasään vuorottelun luomista kauniista jäähelmistä rakennusten räystäillä, puissa ja pensaissa. Kun lumen pinta jäätyy (Hankiaisten aikaan), auringonvalo saa aikaan tuikkivia tähtiä hangen pinnalle. Eilen illalla päivän kallistuessa iltaan, alkoi läheisen joenrannan metsästä kuulua tuttua ääntä "puputusta". Helmipöllön (Aegolius funereus) ääni halkoi pimeää maisemaa. Helmipöllön pesäpönttöjä tein aiempina vuosina läheisiin metsiin, mutta kannan vähentyessä olen jättänyt pesäkolojen (pönttö) tekemisen pois. Pitänee miettiä niiden tekemistä tulevana kesänä. Talitintit (Parus major) ovat myös aloittaneet keväisen konsertin. Talitiaisia on tänä talvena ollut vähän pihoilla. Lämmin talvi on suonut niille ruuan hankkimisen metsistä. 

Helmikuu ja maaliskuu ovat parhaita vuodenaikoja ottaa talvimaisemakuvia. Valot ja värit ovat silloin parhaimmillaan. Aurinkoisina päivinä otan kameran mukaan ja nappaan valokuvia sieltä ja täältä. Vuodessa otan noin 3 500 valokuvaa, pääosa niistä on maisemakuvia. Talviaikana kävelen tai hiihtelen metsissä, erämaissa ja järvillä. Työelämä on nykyaikana henkisesti raskasta. Vaeltaminen erämaassa rauhoittaa mieltä.  

Ennen vanhaan odoteltiin kevättalven ensimmäistä suojasäätä. Siitä 200 päivää eteenpäin oli laskennallinen viljanpuintiaika. Sen mukaan määriteltiin otollinen viljakasvien kylvöaika. Nykyään sään ennustaminen on teknisempää ja maatalous koneellistettua. Viljan siemenet kylvetään heti, kun se on mahdollista. Satoennusteet tehdään kesän kuluessa. 

Helmikuu on paras kuukausi nauttia talvesta. Yöt ovat kylmiä ja päivällä aurinko lämmittää ulkonaliikkujaa. Lunta on maassa eniten helmikuussa. Nyt kannattaa lähteä yksin tai yhdessä kohottamaan yleiskuntoa hiihtämällä. Itse nautin hiihtämisestä paljon. Hiihtämällä koko keho saa liikuntaa ja raikas ilma virkistää työn kuormittamaa ihmiskehoa. 

Tänä vuonna lumen vähyyden ja pakkaskauden vuoksi tammikuussa kertyi hiihtokilometrejä hiukan alle 80 kilometriä. Kokeilin tänään hiihtämistä, mutta voitelu epäonnistui täysin. Lumi tarttui pohjan pitopintaan ja luisto puuttui kokonaan. Vaimo ihmetteli kuntonsa äkillistä huononemista, mutta taisi syynä olla voiteluvirhe. Nyt lunta on luvassa lisää, joten helmikuussa kilometrejä kertynee enemmän. Peikkona väijyy flunssakausi, joka saattaa sotkea hyviä suunnitelmia.  

Kuinka paljon hiihtoharrastus siten maksaa? Ostin edelliset sukset noin kymmenen vuotta siten. Viime talvena ostin uudet sukset ja monot. Ne maksoivat yhteensä 520 euroa. Jos hiihtovälineiden vaihtoväli pysyy entisenä, hintaa harrastukselle tulee noin 50 € /vuosi ja lisäksi suksivoiteita ostan noin 10 eurolla. Hiihtokilometrejä kertyy vuodessa noin 500 - 600 km, joten kilometrihinnaksi tulee 0,1 €. Toivotaan kevään ajaksi hyviä hiihtosäitä meille kaikille!

Auringonpilkut ja ilmaston lämpeneminen - Sunspots and Global Warming

Elämme nyt tammikuun alkua vuonna 2014 ja lunta on maassa vain ohut kerros jos sitäkään. Mennyt vuosi 2013 oli maapallon viidenneksi lämpimin vuosi viimeisen sadan vuoden mittaus jakson aikana. Kotimaassa vuosi 2013 oli kahdeksanneksi lämpimin sitten vuoden 1918 Suomen itsenäistymisen. Harvoin tammikuun alussa on näin lämmintä ja lumetonta. Menneen syksyn aikana ja nyt talvella olemme saaneet ihailla täällä Suomessa kauniita ja runsaita revontulia. Pakkasta ja lunta olemme kuitenkin odottaneet hartaasti, jotta pääsisimme hiihtämään. Useimmat meistä suomalaisista olemme hiihtäneet pienestä pitäen, se on ollut ainut varma keino päästä tiettömillä erämaataipaleella paikasta toiseen. 

Matosalmi

Tiedemiehet puhuvat, että maapallon lämpöaallon syynä on ilmaston lämpeneminen. Heidän mielestä nyt pitäisi sijoittaa rahaa ilmaston  lämpenemisen estämiseksi. Minnekä ne rahat mahtavatkaan mennä?  Otetaanpa esimerkiksi hiilipäästökauppa, jossa rahaa siirtyy taskusta toiseen. Siitä huolimatta hiilipäästöt eivät vähene oleellisesti, joissakin maissa päästöt ovat lisääntyneet voimakkaasti! Hiilidioksidi on ilmaston lämpenemisen kannalta merkittävin kaasu, joskin ei ainut ilmakehän ominaisuuksiin vaikuttava aineosa.

Riihijoen kylämaisema

Viime vuoden ja tämän talven lämpöennätyksiin osasyynä on auringon aktiivisuus, elämme nyt auringonpilkkujen maksimikautta. Auringonpilkkujen maksimikausi esiintyy keskimäärin 11 vuoden välein. Viimeksi auringonpilkkumaksimit rajoittuivat vuosille 2013, 2001, 1989, 1981, 1970, 1959, 1947 jne… Auringonpilkkuja oli vuotta 2013 enemmän vuosina 1989, 1958 ja 1947-49.

Tammikuun aamu Ilomantsissa -20 C (-4 F)

Olen seurannut auringonpilkkujen määrää ja kotikuntani keskilämpötiloja jo vuosia. Pitkällä aikavälillä auringon pilkkujen ja keskilämpötilojen välillä on mielestäni suora yhteys. Mitä enemmän auringonpilkkuja, sitä korkeampi on maapallon keskilämpötila. Viime vuonna vuoden keskilämpötila oli Ilomantsissa +3,55 ^oC astetta. Silloin auringonpilkkuja oli runsaasti. Vuonna 1989 keskilämpötila oli +4 ^oC astetta ja auringon pilkkuja n. 30 % enemmän kuin viime vuonna. Vuodesta 1918 alkaen tähän päivään saakka keskilämpötila on ollut Ilomantsissa n. +2,3 ^oC astetta. 

Tammikuun ilta nevasuolla, pakkasta -28 C (-18.4 F)

Minun elinaikanani kylmimmät vuodet sattuvat auringonpilkkujen minimivuosille; 1955, 1966, 1976 ja 1986, jolloin vuoden keskilämpötila oli vain noin +0,1 - +2,0 ^oC astetta. Kylmin vuosi oli vuosi 1966, jolloin vuoden keskilämpötila oli Ilomantsissa ainoastaan +0,1 astetta. Elämme nyt ”viilenevässä” ilmastossa taas seuraavat reilu viisi vuotta. Sen jälkeen ilmasto lämpenee, koska auringon aktiivisuus lisääntyy, saavuttaen maksimitehonsa vuonna 2024. 

Auringonpilkkukausi on nyt maksimissaan ja esimerkkinä 6.1.2014 oli auringonpilkkuja 245 joka on erittäin suuri määrä. Viimeisten kuukausien aikana auringonpilkkuja on ollut keskimäärin n. 100. Edellisen vuoden suurin auringonpilkkumäärä oli 178 15.11.2013 ja sama auringonpilkkumaksimi oli myös 8.7.2012.  Auringonpilkkujen minimikautena esim. 1966 pilkkuja oli keskimäärin alle 10. Auringonpilkkujen maksimikautena esimerkiksi vuonna 1959 auringonpilkkuja oli keskimääri 180. Myös vuonna 2001 auringonpilkkuja oli suurin piirtein saman verran. Suurin pilkkumäärä 283 havaittiin 26.9.2001. Voimakas auringonpilkkumäärä aiheuttaa revontulia pohjoisella pallonpuoliskolla n. 3 - 4 päivän päästä purkauksista. 

Auringon aktiivisuustaso ja samalla auringonpilkkujen määrä laskee 11 vuoden vaihtelukauden lisäksi myös 100 - 200 vuoden välein. Tuolloin auringonpilkkujen määrä laskee tuntuvasti normaalikausia alemmaksi n. 20 - 50 vuoden ajaksi. Ensimmäinen tilastoitu pidemmän aikavälin auringonpilkkujen minimijakso oli nimeltään Oort n. 1100-luvulla. Wolfin minimi oli 1300-luvulla. Ilmaston viileneminen toi mukanaan katovuodet Pohjois-Eurooppaan ja niiden seurauksena kuolee 25 - 30 prosenttia väestöstä. Spörerin minimi oli vuosisadan vaihteessa n. 1500. Maunderin minimi oli vuosina 1645 - 1715. Se oli ns. pieni jääkausi (Little Ice Age), jolloin auringon tuottama lämpö laski ja pohjoisilla alueilla koettiin kylmyyttä ja nälkää. Katovuosien seurauksena leipävilja loppui useista maista. Nälkä ja taudit tappavat 25 - 30 prosenttia väestöstä. Kotikunnassa Ilomantsissa kuoli yli 1000 ihmistä vuosina 1690 - 1700. Seuraava "pieni jääkausi" ajoittuu vuosille 1800 - 1870. Sitä nimitetään Daltonin minimiksi. Ilmaston viileneminen aiheutti katovuosia ja 8 - 10 prosenttia kuolee nälkään ja kulkutauteihin. Kirkonkirjoista on luettavissa, että ihmisiä kuoli tuona ajankohtana  nälkään ja erilaisiin tauteihin. Muuttovirta itä-Suomesta muuanne suomeen kiihtyi Daltonin minimin loppuvaiheen aikana. Tuon ajanjakson jälkeen ilmaston lämpötila on noussut merkittävästi. Nyt elämme ns. Modern Maksimia tai toiselta nimeltä Grant Maximum. Aurinko on aktiivisin tuhansiin vuosiin. Jos auringon sisäinen kello toimii aiemmin havaitulla tavalla, meille olisi alkamassa seuraava pieni jääkausi 2020 - 2060 lukujen välisenä aikana. Lämpötilojen laskua saattaa vähentää merkittävästi ilmaston lämpeneminen kasvihuonekaasujen vuoksi ja varsinaista "Little Ice Age" ei välttämättä toteudu? Kuka elää silloin, hän näkee!  

Ilmaston lämpeneminen on tosiasia. Ollessani lapsi 1950-luvulla, talvikausi alkoi aina lokakuun puolivälissä ja lumet sulivat maasta toukokokuun puoleen väliin mennessä. Nykyään talvi tulee meille marras-joulukuun vaihteessa ja lumet sulavat huhtikuun puoleen väliin mennessä. Talvikausi on lyhentynyt ainakin kahdella kuukaudella. Tilastojeni mukaan Ilomantsissa keskilämpötila on noussut 1950-luvulta nykypäiviin mennessä yli 0,6 ^oC astetta, joten ilmasto on lämmennyt merkittävästi. Jos katsotaan lämpötilastoja taaksepäin puoli vuosisataa, niin joulukuun lämpötilat ovat nousseet reilusti ja siten joulukuun lumen määrä on vähentynyt vuosi vuodelta.  Pakkasjouluista muistan vuodet 1961, 1967, 1978 ja 1995-96. Vuonna 1967 joulun alla setäni Ilmari kuoli. Silloin oli pakkasta lähes -30 astetta ja lunta oli maassa niukasti. Samoin vuonna 1978 mummoni kuoli pakkasjakson aikana. Lämpimiä jouluja olemme saaneet vietää viimeisen viiden kymmenen vuoden aikana enemmän kuin kylmiä. Muistan joulut 1968, 1972 ja 1974, jolloin joulun alla alkanut lämmin kausi kesti tammikuun alkuun saakka.  Töitä ilmaston lämpenemisen vähentämiseen tai estämiseen on tehtävä, mutta valitettavasti nykymaailmasta ei taida löytyä yhteistä tahtoa sen vähentämiselle. Eikä taida olla myöskään ilmastonlämpenemistä estäviä keinoja?

Mutta onneksi saamme tänne pohjolaan tänäkin talvena lunta ja nautittavan kovia pakkasia. Elämäni aikana olen saanut kokea muutamia jouluja ilman valkeaa lunta, mutta joka vuosi talvi tulee viimeistään tammikuun puolessa välissä. Kylmin kausi ajoittuu tammi-helmikuun vaihteeseen.

Alla kuva kylämme Runonlaulajainpirtistä joulukuussa 2013 lämpötila 0 ^oC (32 F) ja Tammikuussa 2012 lämpötila -30 ^oC (-22 F).

Pakkasaamu Erämaajärvellä - Winter morning at the lake

Nousin aamulla aikaisin, ennen auringon nousua. Tähdet tuikkivat taivaalla ja pakkasta oli ulkona toistakymmentä astetta. Aamupalan jälkeen lähdin ajamaan kohti tuttua erämaajärveä. Saavun järven rantaan menevän polun päähän, josta jatkan matkaa kävelemällä polkua rantaan päin. Matkalla huomaan yöllä tai aamulla polulle ilmestyneet yksinäisen suden jäljet. Seuraan jälkiä jonkun aikaa, sillä mielessä heräsi toive päästä kuvaamaan sutta.

Muutamaa vuotta aiemmin olin eräänä iltana hiihtämässä saman järven toisessa päässä, kun kaksi hukkaa tuli kaukana edessäpäin minua vastaan. Sudet häipyivät metsän kätköihin. Hiihdin varmuuden vuoksi katsomaan, olivatko ne todella susia. Löysin ladunvarresta uros- ja naarassuden jäljet, jotka johtivat metsäsaarekkeeseen. Pian alkoi susien ulvontaa kuulua hiihtoreitin varresta. Ulvonta oli todella mahtavaa kuultavaa, mutta päätin palata takaisin autolle. Yksinäinen ihminen tuntee pienuutensa susilauman ulvoessa hämärtyvässä illassa. Suden ulvonta kuului koko paluumatkan muutaman sadan metrin päässä hiihtoladusta. Lähimmillään olen kohdannut suden noin viiden metrin päässä vuoden 1974 syksyllä. Naarassusi katosi heti kohtaamisen jälkeen läheisen metsän kätköihin. Vuonna 1966 olimme serkkupoikien kanssa kävelemässä kirkonkylältä kohti Kuuksenvaaraa, kun susi tuli metsästä meidän taakse. Se seurasi meitä kotiin saakka. Susi käveli meidän perässä 10 - 20 metrin päässä, meidän pysähtyessä se se pysähtyi samaan aikaan.   Viimeksi tänä syksynä näin suden ylittävän tien valtakunnan rajalla, Öllölän kylän lähellä.

Syksyn aikana on suden salametsästyksestä riittänyt puhetta. Susien pantaseurannasta on seurannut lieveilmiönä pannoitettujen susien metsästysepäilyt. Muutama pantasusi on kadonnut talven aikana ja katoaminen on merkki suden kuolemasta. Mielestäni susien pantaseurannan julkinen jakelu nettisivustolla pitäisi lopettaa! Metsästäjiä on epäilty järjestelmällisestä suden metsästyksestä. Tiedän, että meissä metsästäjissä on useita suden vihaajia. Sutta metsästetään salaa ympäri maata, mutta myös venäjän puoleisessa Karjalassa. Muutamia vuosia siten löysin yhden suden kuolleena metsästä. Korpit olivat aterioineet siinä parisen viikkoa, joten kuolinsyy jäi tuntematomaksi. Viime syksynä löysin yhden suden etujalan. Susi tuli naapurikylään päivää aiemmin ja luulen sen katkaiseen jalkansa ansaraudoissa. Samana syksynä olin vaeltamassa erään kylän takana, kun näin neljän hengen miesporukan metsällä. He sanoivat metsästävänsä kettua. Olihan se mahdollista, mutta jäljistä päätellen käynnissä saattoi olla myös sudenmetsästys? Metsässä ja sivutien varressa oli aikuisen suden jälkiä? Hyväksyn luvallisen sudenmetsästyksen, jos kysymyksessä on ns. häirikkösusi. Usein kylien ulkopuolella liikkuu normaaleja susiyksilöitä, joista ei ole harmia ihmisille tai kotieläimille. Oman asuinpaikkani lähistöllä käy kulkususia lähes joka vuosi. Kun koiralla on hyvä ja tukeva häkki, niin sudesta ei ole vaaraa koiralle. Toivon, että nämä suden salametsästäjät alkaisivat ajatella aikuismaisesti. He ovat jääneet ajatusmaailmassa 1950-60 tasolle. Silloin susia oli paljon ja niitä metsästettiin luvan kanssa. Mielestäni suden salametsästys ei kuulu nykyaikaan ja normaalin metsästäjän / ihmisen elämään. Susien määrä on kuitenkin huomattavasti alhaisempi nyt kuin 1960-luvulla.

Jatkan matkaa järven rantaan, joka oli jäätynyt muutamaa viikkoa aiemmin. Järven jäällä kävellessä, jäät alkoivat rutista ja naukua allani. Siirryn varmuuden vuoksi lähemmäksi rantaa. Hetken päästä yksinäinen teerikukko pyrähtää rantapusikosta lentoon räpyttäen siipiä voimakkaasti. Mikähän sen pelästytti lentoon? 

Ranta nousee jyrkästi ylös. Rinteessä kasvaa pääasiassa 70 - 80 vuotuisia mäntyjä. Rannan läheisyydessä kasvaa siellä täällä koivua, katajaa sekä  tervaleppää, jotka kaikki ovat tälle eramaajärvelle tyypillisiä puulajeja. Rinteessä on paljon jäkälien peittämiä kiviä. Rinteen päällä on ikiaikainen kävelypolku, jota pitkin esi-isämme ovat kävelleet jo viime vuosisadalla. Nyt rinteessä on ohut lumipeite.

 Järven jää on lumeton. Jään paksuus oli 5 - 10 cm. Normaalisti sen paksuinen jää kestää ihmisen painon, mutta nyt se narisee ja paukkaa. Joissakin paikoissa näkyy pohjakasvusto ohuen jään läpi.

Jatkan kävelyä rannan tuntumassa ja lopulta rohkean ylittää järven lahden toiselle puolelle, jonne auringon säteet ensimmäisenä alkaa paistaa auringon noustessa taivaan rannan takaa. Muistan lapsuuden aikoja, kun syysjäissä uimme monta kertaa. Nykyään olen jäällemenon suhteen varovaisempi. Jäälle mennään vasta kun se on tarpeeksi paksua.  

Auringon nousua odotellessa kuljeksin tuttua järveselkää pitkin ja katselen kaunista Suomen talviluontoa. Minusta talvi on sopiva ajankohta tutustua järvialueiden rantamilijöön. Järven jäällä on helpompi liikkua.

Jäällä kävellessä takanani kuuluu kova jään paukahdus ja heti sen perään jäärailo ilmestyy tulojäljille. Pian jäälakeudelta alkaa kuulua mahtavaa jäiden syyssoittoa. Muistelin lapsuuden syksyjä, jolloin jäät paukkoivat ja ulisivat monta päivää. Syysjää paukkuu bassomaisen kumeasti ja jään halkeaminen aiheuttaa ujeltavan äänen. Kevätjäät kumisevat vähemmän, ne helisevät kuin pienet kellot jäiden lähdön hetkellä.

Odottelen auringon nousua järven takaisen metsän rajasta. Auringon noustessa jäälakeudelle viriää tuuli. Tuuli tekee ilmasta kylmemmän oloisen. Pian käsiä, kasvoja ja jalkoja alkaa paleltaa. On aika lähteä paluumatkalle. Paluumatkalla pistäydyn katsomassa vanhaa hirsistä aittarakennusta, jonka ikkunoihin pakkanen on kuvioinut jääkukkia. Vanhan aitan alahirret ja nurkkasalvokset olivat ohuen kuuran peitossa.

Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille blogini lukijoille!

Joulun aikaan säät lämpenivät plussan puolelle. Vettä satoi useita päiviä peräkkäin. Lumet sulivat pois maasta, mutta järvien jäät säilyivät vahvoina ja kestävinä. Vettä tuli kuitenkin jäiden päälle useita senttejä. Jää alkoi painua runsaan veden alla. Rantajäät nousivat ylös veden painaessa järven keskellä olevaa jäälauttaa alaspäin.. 

Tyttäreni oli kuvaamassa vuoden viimeisiä järvimaisemakuvia. Niemen takaa ryntäsi kovaa vauhtia loikkien hätääntynyt  jänis. Tassut liukuivat sivuttain ja vesi roiskui jäniksen loikkiessa pitkin järven selkää.

 Hetken päästä jänistä seurasi kuono maata viiltäen vanha beagleuros. Jään päällä oleva vesi ei tuntunut haittaavan sen menoa ja hajuaistia. Beaglen saapuessa suuren vesilammikon laitaan, se alkoi kiertää kehää. Jäniksen haju oli kadonnut vesimassan sekaan. 

Jänis oli sillä hetkellä menossa kaukana järven selällä. Vauhti oli huimaa ja vesi roiskui jäniksen sivulla sen viilettäessä järvenselkää eteenpäin. Näytti siltä, että metsästysseurue jäi tänään ilman saalista. 

Iltapäivällä seudun järville saapuu erämaanrauha. Aamulla järvenselällä olleet kalastajat ja jänismetsällä ollut seurue poistuvat maisemasta. Vesisade loppuu ja kuiva länsituuli pyyhkii järven pintaa. Vanha vuosi on päättymässä ja uusi vuosi kohta alkamassa. Tuulen suunta kääntyy pohjoiseen ja sää alkaa hiljalleen pakastua. 

Talvisodan muistopäivä - Memorial day of the Winter war

Tänään lauantaina 30.11.2013 on talvisodan syttymisestä kulunut tasan 74-vuotta. Tuona kohtalon päivänä neuvostojoukot hyökkäsivät yli itärajan ja kymmenet tuhannet rajan asukkaat joutuivat lähtemään evakkoon. Talvisota kesti 105 päivää ja suomi menetti sodassa suuren osan karjalaa, Suomenlahden saaristot ja monia muita itärajan pinnan kyliä etelästä pohjoiseen saakka. Kotikuntani Ilomantsin itäosan kylät jäivät rajan taakse. Isäni kotikylä Kuolismaa ja äitini kotikylä Melaselkä jäivät rajan väärälle puolelle ja kylien talot paloivat maan tasalle 3. - 5.12.1939. Talvisodassa maatamme puolustaneista sotilaista menetti henkensä 23 157sotilasta ja noin 1 000 siviiliä. Jatkosodassa vuosina 1941 - 1944 kaatui n. 65 000 sotilasta ja 1 500 siviiliä. Muistamme heitä kaikkia itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sankarihaudoilla. Sotaveteraaneja on elossa n. 35 000 ja sotainvalidejä on vielä elossa n. 5 000.  Saamme olla kiitollisia sodassa kaatuneille, haavoittuneille ja myös sodassa henkiin jääneille synnyinmaatamme puolustaneille sotaveteraaneille. Setäni kaatui jatkosodan ensimmäisenä sotatalvena ja isäni haavoittui kesällä 1942. Isäni ei puhunut sodan tapahtumista sanaakaan meille lapsille. Hän menetti talvisodan ensimmäisinä päivinä kotinsa, toimi talvisodassa Ilomantsissa Taivallammella ja Oinassalmen rintamalla. Jatkosodassa isäni taisteli Syvärin takana Ostassa. Sodan jälkeen kaikki oli elämässä rakennettava tyhjästä. Hänelle ja muille sodan veteraaneillle sota oli sekä fyysisesti, että henkisesti "maanpäällinen helvetti". Sota-ajan rankat kokemukset ja sodanjälkeinen kiivas rakennusvaihe vei isäni ja hänen veljet parhaassa työiässä tuonilmaisiin. Me sodan jälkeen syntyneet sukupolvet olemme myös saaneet kokea elämässämme isiemme sota-ajan kolhut omassa lapsuudessamme. Mutta kaikista lapsuuden kokemuksista huolimatta, saamme olla ylpeitä ja kiitollisia isiemme suuresta panoksesta maamme itsenäisyyden säilymisen puolesta.

 

Oi, Suomi synnyinmaa,

suo helmallas sun poikasi

onnellisena nukahtaa,

kun hän henkensä halvan

sulle antanut on!

Ei muuta kunniaa kuin

kuulla kummultansa

sun kuusiesi kuiskinaa,

kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon.

Luminen sankarihautausmaa lauantaina 30.11.2013. Alla sama paikka kesällä 1941 SA-kuva

Matka Aunukseen ja Syvärille - A Trip to Olonets and Svir river

Tätä juttua kirjoitettaessa on kaunis syyskuun alkupuoliskon sunnuntai. Saavuimme juuri Aunuksen karjalaan tekemältämme matkalta. Kävimme matkan aikana vanhoissa suomalaiskylissä, Viteleessä, Aunuksessa, Nurmoilassa ja Syvärillä. Yövyimme matkan aikana Syvärin luostarissa.

  Prologi

 Ollessani lapsi, kuuntelin radiosta kirjailija ja runoilija Olavi Paavolaisen (syntynyt Kivennavalla v.1903) synkkää yksinpuhelua Aunuksen Karjalasta. Hän oli vuosina 1941 - 1942 rintamakirjeenvaihtajana 6. Tiedotuskomppaniassa, ensin Ilomantsissa, myöhemmin 1. Tiedostuskomppaniassa Laatokan-Karjalassa. Olavi teki rintamakirjeenvaihtajana raporttia Olof Engelin kanssa Ilomantsin Ilajalta ja Longonvaarasta 10.7.1941 hyökkäykseen lähteneen ryhmä Oinosen joukko-osaston vaiheista. Olavi kertoo "kolmen päivän taistelun jälkeen Ilomantsin sankarihautausmaalle on haudattu jo 59 kaatunutta! Sunnuntaista huolimatta jatketaan haudankaivuuta; parhaillaan räjäytetään multakerroksen alta esiin tullutta peruskalliota". 

Olavi Paavolaisen mainitsema ensimmäisten kaatuneitten hautaus Ilomantsissa 18.7.1941 SA-kuva

Olavin sotatie jatkui Korpiselän kautta Loimolaan ja Suojärven kautta Tsalkkiin saakka. Myöhemmin syyskuun alusta Olavi Paavolainen siirtyi Martti Haavion johtamaan 1. Tiedotuskomppaniaan Itä-Karjalaan. Matka suuntautui harmaiden itäkarjalaisten kylien; Rajakonnun, Viteleen ja lähes kolmenkymmenen kilometrin pituisen Aunuksen kautta Nurmoilaan. Nurmoilassa Olavi Paavolaisen kanssa hoitivat tiedotustoimintaa mm. Martti Haavio, Olavi Pälsi, Yrjö Jylhä ja Gunnar Johansson. Olavi kuvailee Nurmoilaa sanoin " Nurmoilan kylän harmaat ja muotopuhtaat talot ympäröivät pientä järveä tasaisin välimatkoin kuin helmet nauhassaan". 

Eversti V.Essen ja Olavi Paavolainen Ilomantsissa 8.7.1941 SA-kuva

Olavi siirtyi 3.5.1942 Mikkeliin päämajan tiedotusosastolle. Olavi Paavolaisen Kertomukset olivat vaikuttavia matkakertomuksia kaikkine yksityiskohtineen. Koska radiosta kuulimme vain ääneen luetun matkakertomuksen, siitä puuttui visuaalinen puoli. Mielikuvissa jokainen meistä muodosti oman mielenmaiseman Vienan ja Aunuksen Karjalan mailta. Vuosien ajan halusin päästä tutustumaan Paavolaisen mielenmaisemaan, Aunuksen ja Vienan Karjalaan. Nyt viimeisten 25 vuoden aikana olen saanut tehdä matkoja vanhoihin Suomalaiskyliin Venäjän Karjalassa. Ensimmäisen matkani tein 1980-luvulla ja silloin matkaan tarvittiin kutsuviisumi. Aunus ja Syväri olivat jatkosodan aikana Suomalaisten hallinnassa. Molemmat olivat tuttuja paikkoja isälleni ja muille Syvärin taisteluissa mukana olleille jatkosodan veteraaneille. Itse olen käynyt Aunuksessa pari kertaa, joskin niistä matkoista on kulunut aikaa kohta kaksi vuosikymmentä. Maisemat ovat muuttuneet sinä aikana olennaisesti. Ensimmäisten matkojeni aikana Viteleen ja Aunusjoen varsilla oli paljon vanhoja harmaita taloja ja maisemat olivat vielä lähes Paavolaisen kertomusten mukaisia. Nykyään vanhoja kunnossa olevia hirsitaloja on vain siellä täällä ja osa niistäkin on hajoamispisteessä. 

Vitelen kylä 26.8.1941 SA-kuva 

Vitele 7.9.1913. Oikealla äärimmäisenä on pystyssä kaksi yläkuvassa v.1941 olevaa rakennusta!

Paavolaista lainaten "Aunukselaisissa taloissa ei ole kivijalkaa. Siksi ne vain lyyhistyvät raskaan koristellun päätynsä painosta kuin hieman etukenoon ja jäävät siihen odottamaan lahoamisen hiljaista, lopullista hävitystyötä". "Aunuksen harmaasilmä tarkkaa kiihkottomasti jotakin, mikä on sille läheinen ja tuttu: lahoamista, häviämistä ja unohdusta".

Aunusjoki 7.9.2013

     

Vanhaa Suomea samoamassa

Edellisenä kesänä kiersimme Karjalan Kannaksen suomalaiskyliä ja tämän syksyn matkoilla olemme tutustuneet Laatokan Karjalan suomalaisasutuksiin. 

Karjalan maisemia kesällä 1935 video (ei audio)

Elokuun alussa  teimme matkan Harluun, Suistamoon ja Soanlahteen (ks. Extreme-matka vanhaan Suomen Karjalaan). Syyskuun alussa matkamme tarkoituksena oli tutustua Impilahteen, Salmiin, Viteleen ranta-asutukseen, Nurmoilaan, Aunukseen ja aina Syvärin taakse Lotinanpeltoon saakka. Matkan aluksi kävimme tutustumassa Impilahteen. Kunta sijaitsi Laatokan koillisrannalla ja siellä oli ennen talvisotaa noin 14.500 asukasta, heistä 8.000 luterilaista ja loput ortodokseja. Impilahden naapurikuntia olivat Harlu, Suistamo ja Salmi.

     

Impilahden kirkonkylä 21.4.1944 SA-kuva

   Impilahden kunnan alueelle saavuimme Harluun kuuluvan Läskelän taajaman jälkeen. Ensimmäinen kylä Impilahdella on Kerisyrjän maalaiskylä. Kylä muodostui aikoinaan useasta pienemmästä taajamasta. Varsinainen Kerisyrjän kylä sijaitsee Läskelän taajaman jälkeen olevan mäen päällä. Kerisyrjässä asui maanviljelijöitä, käsityöläisiä ja Läskelän ja Impilahden kaivoksilla ja teollisuuslaitoksissa olleita työntekijöitä. Siellä toimi kansakoulu ja 1900-luvun alkuun saakka Välimäen rautakaivos. Kerisyrjän naapurikyliä olivat mm. Pohjoiskylä, Kytösyrjä, Kuivalahti ja Mäkisalon saari, joissa kaikissa oli kansakoulu. Kerisyrjään muutti 1850-luvun nälkävuosien aikana useita sukumme Kettusia perheineen. He työllistyivät Impilahden kupari- ja tinakaivoksille, maatalous- ja metsätöihin ja muutamat harjoittivat käsityöläisammattiaan. Nykyään Kerisyrjän korkealla vaaralla on vain kourallinen taloja ja linkkimasto.

Impilahden ev.lut.kirkon muistomerkki

   Seuraavana käväisimme Impilahden keskustaajamassa. Impilahden keskustaan ajetaan huonokuntoista tietä. Ensimmäisenä kylän alkupäässä on toiminnassa oleva sahalaitos. Varsinainen kylä on todella huonossa kunnossa. Kylästä löytyy muutamia vanhoja suomalaisten rakentamia tiilirakennuksia, pääosin kylän talot on rakennettu heti sodan jälkeen. Kylän yleisilme on lohduton. Kylää ei voi enää tunnistaa vanhaksi Impilahdeksi (vanhoissa valokuvissa keskustaajama on kaunis Karjalainen kylätaajama). Kävimme katsomassa kirkon raunioille pystytettyä muistomerkkiä. Impilahdella toimi 1900-luvun alkupuolella kansanopisto, joka sijaitsi Impilahden taajamasta Laatokalle menevän tien varressa. Syskyän saaressa oli silloin toiminnassa Valamon luostarin sivuluostari. Yritimme etsiä Kitelän kirkon raunioita tuloksettomasti. Jatkoimme matkaa kohti Pitkärantaa.  Impilahden taajaman jälkeen ohitimme Sumerian, Leppäsillan ja Koirinojan.

Pitkärannan tehdas 4.8.1941 SA-kuva

Pitkäranta

   Pitkärannassa on paljon kerrostaloja ja kaupunki sijaitsee Laatokan rannalla kauniissa ympäristössä. Pitkärannassa asui talvisodan alla yli 2 000 henkeä, nyt siellä lienee reilusti yli 10.000 asukasta. Pitkärannan taajaman pääasiallisin työllistäjä on ollut kaivannais- ja puunjalostusteollisuus. Pitkäranta nimi on peräisin 1500-luvulta. Kylää kutsuttiin silloin nimellä ”kylä Laatokanjärven pitkällä rannalla”. Laatokan ranta Pitkärannan kohdalta itään päin on matalaa osittain hiekkapintaista rantaa. Kylän nimi venäjäksi oli aiemmin Dolgi bereg, joka on suomeksi Pitkäranta.
   Kuolismaan Kettusten eli isäni sukulaisia muutti Pitkärantaan 1850-luvulla nälkää pakoon. Töitä heille löytyi kahdeksasta malmikaivoksesta, sekä kuparisulattamolta. Alasuomäelle perustettiin vuonna 1932 kuparisulattamo sekä Koirinojalle vuonna 1842 tinasulattamo. Myöhemmin Pitkärantaan rakennettiin mm. lasitehdas (v.1887), rautatehdas v.1890, sulfaattitehdas/sellutehdas Pusunsaaren kaupunginpuoleiselle rannalle sekä useita sahalaitoksia.
   Talvisodassa Pitkärannan taajama tuhoutui lähes kokonaan. Pusunsaaressa sijainnut sellutehtaan alue, ortodoksinen kirkko ja muutamia kymmeniä kivitaloja pääkadun varrella säästyi sodan tuhoilta. Sellutehtaan piipusta nousee vielä savua, joten se lienee vielä toiminnassa. Tiilirakenteinen apteekkari Eino Walldenin kotitalo on nykyään kotimuseona ja useat tiilirakenteiset rakennukset näyttävät olevan vielä asuinkäytössä. Keskustassa on monia sodasta muistuttavia muistomerkkejä, sotilaista aina panssarivaunuun saakka. Impilahden kylistä Uomaa ja Syskyjärvi olivat edesmenneelle isälleni tuttuja paikkoja jatkosodan viimeisten taistelujen paikkana. Lemetti tuli kuuluisaksi jatkosodan alun Lemetin motista. 

 

Salmin kirkko syksyllä 1941 SA-kuva

Salmin Tuleman kirkko 7.9.2013

     Matkamme jatkui Impilahdelta Salmin kuntaan, jossa kunnanrajana oli Uuksunjoki. Kunta sijaitsi Laatokan koillisrannalla Uuksu-, Tulema ja Miinalanjoen ympärillä. Manneralueen lisäksi siihen kuului Mantsinsaari ja Lunkulansaari, jossa jatkosodassa toimi lentotukikohta vesijättömaalla. Salmin naapurikuntina olivat Impilahti, Suistamo ja Suojärvi. Salmi oli rajapitäjä. Manssilan ja Rajakonnun kylät olivat rajakyliä. Salmissa asui ennen talvisotaa 14.500 asukasta. Pääelinkeinoina oli maanviljelys, kalastus ja vähemmistönä metsäteollisuus.

Talvisodan ensimmäinen aamu Salmissa 1939

Matkalaiset Tuleman kirkon rappusilla

 Ensimmäinen Salmin kylistä matkallamme oli Ylä-Uuksu, jossa sijaitsi 1900-luvun alussa mm. voimalaitos. Nyt emme löytäneet voimalaitosta, mutta kylä oli perinteisen Venäläiskylän tapainen. Salmin keskustasta yritimme etsiä luterilaisen kirkon raunioita, mutta etsintä jäi tuloksettomaksi. Kävimme katsomassa Tuleman kreikkalaiskirkon raunioita. Kirkko on ollut todella upea tiilikirkko ja on surullista, että kauniit kirkkomme on pilattu ja jätetty tuhoutumaan ja hajoamaan. Kävimme katsomassa sankarihautausmaata ja jatkoimme matkaamme kohti vuoden 1939 Suomen ja Venäjän rajalla sijainnutta Manssilan ja Rajakonnun kyliä. Manssilan Virtelän kylä oli v.1939 Suomen puolella rajaa ja Rajakontu Venäjän puolella rajaa. Molemmat sijaitsivat korkealla mäellä, joista näkyi kauas Laatokalle. 

 Manssilan kirkko ja kylätaajamaa heinäkuussa 1941 SA-kuvat

  

Rajakontu 9.7.1943 SA-kuva

Talo Manssilan puolella, lähellä kirkonmäkeä 7.9.2013

Rajakontu 7.9.2013

     Aunuksen Karjalan mailla

Manssila ja Rajakontu sijaitsivat samalla korkealla vaaralla, valtakunnanraja kulki aiemmin talojen vieritse. Aiemmin rajaviivalla oli risuaita, jonka Suomen puolella oli kylätie. Rajan Suomen puolella oli noin 100 taloa, kansakoulu, osuuskauppa, meijeri, kirkko, lastenkoti, rajavartiosto ja tulli. Stolbovan rauhassa raja erotti Manssilan ja Rajakonnun kylät. Suomenpuolella rajan pinnassa oli Grosnoi ja Virtelän kylätaajamat, Neuvostoliiton puolella Rajakontu ja Kaivano. Aiemmilla matkoillani (v.1995) löysin Suomen ja Neuvostoliiton rajakiven, mutta en muistanut enää, minkä talon vieressä rajakivi sijaitsi. Ihastumme paikkaan, sillä kylässä on avarat peltoaukeat ja muutaman kilometrin päässä oleva rannattomalta näyttävä Laatokan ulappa. Maisema on mahtavan näköinen. Jos voisi matkustaa ajassa taaksepäin ja valita oman asuinpaikan, niin Rajakonnun kylä asuinpaikkana voisi olla yksi suosikkikohteistamme. Rajakonnun kylästä laskeudumme  alas, kohti Laatokkaa.

Matkalaiset Laatokan rannalla Viteleessä

Laatokan hiekkarantaa 26.6.1944 SA-kuva

 Matkamme jatkui Laatokan rantaa seurailevaa tietä, kohti Venäläistä Viteleen kylää. Poikkeamme matkalla Laatokan rannalle, jossa on upeat valkohiekkaiset rannat ja todella kauniit Laatokan rantamaisemat. Viteleessä näimme jatkosodan taistelujen juoksuhautoja tien varsilla. Viteleen kylä oli rakennettu Vitelejoen rannoille ja se oli vielä jatkosodan aikana tyypillinen Aunuksen Karjalainen kylä. Silloin kaikki rakennukset olivat harmaita ja maalamattomia hirsirakennuksia. Paavolainen kertoi Viteleen kylän olevan aitoa Aunuksen ja Vienan Karjalaa. Poikkeamme katsomaan Paavolaisen mainitsemaa Viteleen ranta-aluetta. Menneistä ajoista Viteleen maisemat ovat muuttuneet merkittävästi. Vanhoja karjalaistaloja on jäljellä vain kourallinen ja venäläistyyliset sekaväritteiset rakennukset ovat valloittaneet Vitelejoen varren rantatörmät.

Pekka Tiilikaisen selostus Viteleen kylän talosta avautuu alla olevasta linkistä!

Viteleen kylän talo kesällä 1941 

Viteleen kylän talo 23.7.1941 SA-kuva

Viteleen kylä Vitelejoen varrella 4.8.1941 SA-kuva

Viteleenjoen taloja samasta paikasta kuvattuna 7.9.2013

     Viteleen jälkeen tie jatkui Laatokan rantaa seuraavaa Aunuksen tietä, Tuulosjoen kautta Aunuksen kaupunkiin. Tuuloksen ranta oli paikka, jonne kesällä 1944 Neuvostojoukot tekivät maihinnousun ja aiheuttivat Suomalaisille joukoille ongelmia perääntymistien tukkeutumisen vuoksi. Aunuksessa kävimme tutustumassa Aunusjoen varren asutukseen Petroskoihin johtavan tien varressa. Jokivarren harmaat taloryhmät, joita näin edellisillä matkoillani, olivat hävinneet lähes kokonaan. Osa hirsitaloista oli hajoamispisteessä, kukin talo erisuuntaan kallellaan. Osa taloista on romahtanut paikoilleen. Kenellekään ei kuulu vanhojen talojen kunnostaminen tai niiden purkaminen. Aunusjoen varrelta löytyi matkamme aikana pari vanhaa riippusiltaa, joita oli aiemmin kymmeniä. 

Nurmoilassa

Jatkamme matkaa Petroskoin suuntaan noin 10 kilometriä ja käännymme vasemmalle Nurmoilaan menevälle tielle. Ajamme tietä noin kolme kilometriä, ohitamme Nurmoilan vanhan sotilaslentokentän. Pienen tauon jälkeen jatkamme matkaa vielä kaksi kilometriä, ennenkuin saavumme Nurmoilan karjalaiskylään.

Nurmoilan sotilaskoti 27.5.1943 SA-kuva

Kasarmi palaa pommituksen seurauksena perustuksiin saakka 5.7.1942 SA-kuva. 

Nurmoilan lentokentän viereinen kasarmirakennus 7.9.2013

Kasarmin rakensivat Amerikkalaiset siirtolaiset vuosina 1920-30. Kasarmeissa asui jatkosodan aikana suomalaiset sotilaat. Yhdessä kasarmissa toimi sotilaskoti. Kuvassa olevassa kasarmissa asutaan yhä!

Nurmoilan lentokentän alue 7.9.2013

Curtis sirpalesuojassa, alla Saksalaista metallilevyä 18.10.1943 SA-kuva

Sirpalesuojista on 7.9.2013 jäljellä vain maavallit mäntymetsän sisällä

Hävittäjälaivue 24 ensimmäinen lentue (Brewster-laivue) kapteeni Eino Luukkaisen johdolla tuli Nurmoilaan 3.9.1941 ja sen tukikohtana oli Nurmoilan kenttä 29.5.1942 saakka. Sen tilalle Nurmoilaan tuli 30. kesäkuuta 1942 alkaen Hävittäjälentolaivue 32 ja Nurmoila oli laivueen kotikenttänä kesäkuun 23. päivään 1944 saakka. Lentue toimi aluksi Kannaksen Suulajärvellä, mutta 28. - 30.5.1942 se siirrettiin Nurmoilaan.  Nurmoilan lentokenttä sijaitsee Nurmoilan kylän ja Petroskoi-Pietari tien välisessä maastossa. Lentolaivue 32 oli lentokoneina vuosina 1942 - 44 mm.  5 - 18 kpl Curtis Hawk A75 ja muutama LaGG-3 hävittäjiä. Koska Nurmoilan lentokenttä oli pehmeää hiekkaa, sinne hankittiin sodan aikana Saksasta  peltilevyjä, jotka olivat n. 50 cm leveitä ja 2 - 2,5 metriä pitkiä. Niitä oli lentokoneiden suojapaikoissa hiekan päällä ja jopa itse lentokentällä. Matkamme aikana näimme, että ao. levyjä on rakennuksissa ja eläinten aidoissa ympäri Nurmoilan kylää. Nurmoilassa sijaitsi sodan aikana myös Aunuksen rintaman suomalaisjoukkojen IV armeijakunnan esikunta, tiedotusjoukkoja, asekorjaamo sekä muita armeijakunnan joukko-osastoja. Hyökkäysvaiheen aikana JR 44 joukot valtasivat Nurmoilan kylän 6.9.1941, jonka jälkeen Suomalaisjoukot olivat siellä kesään 1944 saakka. Olavi Paavolaisen mukaan Nurmoila oli Kuujärven ja Viteleen kylien kanssa Aunuksen karjalan kauneimpia kyliä. Kylä on kauniilla paikalla, järven rannalla. Löydämme Nurmoilan kylästä muutamia sodanaikaisia rakennuksia esim. kirjailija Olavi Paavolaisen, Martti Haavion ja Yrjö Jylän  vuosina 1941 - 44 asuttama talo. Käymme tutustumassa Nurmoilan lentokenttään, jonka ympäristö kasvaa matalaa männyntaimikkoa. Kentän vierellä on toistakymmentä lentokoneiden suojaksi rakennettua sirpalesuojavallia ja muutamia korsunpohjia. Lentokenttää on käytetty sodan jälkeenkin, mutta nykyään se ei ole enää käytössä. Lentokentän läheltä löytyy asuinkäytössä vielä ainakin yksi vuosina 1920 - 30 Amerikasta tulleiden suomalaisten siirtolaisten rakentamista kasarmirakennuksista, jotka toimivat sodan alussa Suomalaisten Lentolaivue 32 lentäjien ja sotilaiden asuinrakennuksina. Amerikan siirtolaiset työskentelivät Nurmoilassa ja mm. Vasojärven metsätyöpunktilla vuosina 1920 -30. Nurmoilan kentän vieressä oli useita kasarmeja ja sotilaskoti, mutta jatkosodan aikana neuvostokoneet pommittivat useimmat niistä rikki tai palamaan. Esimerkiksi vappuna 1942 useita kasarmeja tuhoutui, neuvostojoukkojen pommituksissa. Jatkuvien neuvostojoukkojen pommitusten takia Suomalaisjoukot rakensivat kentän läheisyydessä olevan Nurmoilajärven jyrkkään rantapenkereeseen korsukylän, jonne varuskunnan joukot muuttivat asumaan. Osittain syynä lienee ollut myös rakennusten syöpäläiset. Näistä syöpäläisistä löytyy mainintoina mm. lehdistötiedotteessa: Nurmoilassa 8.9.1942 syttyi kasarmirakennuksessa tulipalo luteiden rikityksen seurauksena!   

Nurmoila 10.6.1942 SA-kuva

Nurmoilassa 7.9.2013. 

Olavi Paavolaisen, Martti Haavion ja Yrjö Jylhän jatkosodassa asuttama talo näkyy kuvan keskellä (pun. talon vas. puolella) kaksiosainen rakennus!

Lotinanpellossa Syvärin takamailla

Palaamme Nurmoilasta Petroskoin ja Pietarin väliselle tielle, joka on todella hyvässä kunnossa. Ajamme Pietarin suuntaan ja käymme Lotinanpellon kaupungissa katsomassa Syvärin takaista maisemaa. Sodan aikana Suomalaisjoukot eivät päässeet Lotinanpeltoon ja rajalinja kulki Syvärin virrassa. Isäni oli sodan aikana yli kolme vuotta Syvärin takana Ostassa, nyt mekin saimme käydä "siellä jossakin"! Lotinanpelto ja Syvärin alue tulivat kuuluisaksi kovien taistelujen paikkoina. Lotinanpellossa Suomalaisten hyökkäykset kilpistyivät Neuvostojoukkojen kovaan vastarintaan, mutta Lotinanpellosta koilliseen Suomalaiset joukot saivat lähes kolmen vuoden ajaksi sillanpääalueet vallatuksi. Isäni taisteli jatkosodan aikana pääasiassa Ostan suunnan JR 9 taistelujoukoissa. Lotinanpellossa asuu nykyään reilu 20.000 henkeä.

Syväri Lotinanpellon puolelta kuvattuna 7.9.2013

Muistoja Syväriltä

 

Syvärin luostarin pääkirkko 8.9.1941

Syvärin luostarissa 8.9.2013

Luostarikirkon kaunis ignostaasi 7.9.2013

  

Syvärin luostarissa

Palaamme parikymmentä kilometriä takaisin Aunuksen suuntaan ja käännymme Aleksanteri Syväriläisen Luostariin menevälle tielle. Luostarin tienvarrella oleva kylä on todella kaunis ja vanhanaikainen. Kylän raitilta löytyy useita vanhoja sodanaikaisia rakennuksia asumiskäytössä ja niiden vierellä on eri vuosikymmenillä rakennettuja pitsikuvioin koristeltuja taloja. Majoitumme Luostarin alueella olevaan Old Slobodan hotelliin, joka on Karjalan alueen hotelleista parhaimpia. Lähdemme tutustumaan majoittumisen jälkeen luostarin kirkkoihin ja rakennuksiin. Luostarin alueella on havaittavissa kaksi erillistä luostaria, joissa aiemmin toisessa toimi nunnaluostari ja toisessa munkkiluostari.

Syvärin luostarit

 Luostari on perustettu jo 1500-luvun alussa ja se on nimetty luostarin perustajan, suojeluspyhimys Aleksanteri Syväriläisen mukaan. Aleksanteri Syväriläinen perusti 1400-luvun lopussa erakkolan ja sen paikalle rakennettiin myöhemmin luostari. Luostarin pääkirkon sisällä on Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen maalliset jäännökset. Monet ihmiset uskovat Aleksanteri Syväriläisen maallisten jäännösten parantavan heidän sairautensa. Katsomme hiljaa etenevää ihmisjonoa ja ihmisiä, jotka polvistuvat sarkofagin äärellä, suutelevat sarkofagin lasia. Lähes kaikki tekevät hartaasti ristinmerkkejä ja poistuvat kyynelsilmin Aleksanterin maallisten jäännösten ääreltä. Menemme jonoon ja teemme kömpelösti ja kainostellen omat luterilaisten oppien mukaiset ristinmerkit.

Matkalaiset luostarien välisellä piha-alueella

 Luostarin vanhan pääkirkon sisällä seinät ovat täynnä vanhoja maalauksia, jotka on maalattu raamatun eri kertomuksen mukaisista tapahtumista. Ennen sotia kirkko toimi perunavarastona, sotien aikana vankileirinä ja sotien jälkeen mielisairaalana. Kirkon sisällä vangit ja mielisairaalan asukkaat ovat polttaneet nuotioita ja maalaukset peittyivät savuun ja pölyyn. Yksi paikalla ollut luostarinkävijä kertoi meille englanniksi, että oli suoranainen ihme, että maalaukset säästyivät neuvostovallan aikana tuholta ja ne on saatu aikojen saatossa puhdistettua nykypäivän luostarinkävijöiden katseltaviksi. Luostari siirtyi 1990-luvulla ortodokseille. Nyt 2010-luvulla luostarin alue ja sen kirkolliset rakennukset ovat hyvässä kunnossa. Kirkon takaosassa on hyvin kaunis ja kookas ikonostaasi.

 Palaamme välillä majapaikkaamme lepäämään matkaväsymystämme pois ja menemme illalla takaisin luostariin seuraamaan iltavigiliaa. Emme ymmärrä hyvinkään monta sanaa kirkkoslaavia, mutta kauniit munkkien esittämät kirkkoveisut ovat mahtavaa kuultavaa. Menemme liturgian jälkeen nukkumaan. 

  Palaamme seuraavan päivän aikana takaisin Syväriltä Aunuksen ja vanhojen Suomalaiskylien kautta kotisuomeen. Saimme kokea matkallamme pientä jännitystä, sitä kuuluisaa Extreme-kokemusta. Syksyinen ilma suosi meitä matkallamme ja olimme kutakuinkin ehjänä kotomaan kamaralla parin vuorokauden matkan päättyessä. Yksi Karjalan matka on taas takana ja pääsemme odottamaan seuraavaa matkaa sinne jonnekin.

Vanha hirsitalo Syvärillä

Hyvää syystalvea kaikille blogini lukijoille!