Kuluva talvikausi on ollut työntäyteinen ja odottelen tulevaa kesää ja aurinkoisia päiviä innolla. Suunnitelmissa on, että teen kesämatkoja entisen Suomen alueelle, sekä Aunukseen, mahdollisesti myös Petroskoihin ja Karhumäelle saakka. Kuusamosta olen varannut lomaosakkeen viikoksi heinäkuussa 2019. Vuosittain olen tehnyt kesäkuun alussa vaellusmatkan Lappiin, mutta tänä kesänä vaellamme Kuusamossa "Karhunkierroksen" maisemissa.
Joulukuun ja tammikuun olin sairaana (keuhkoputkentulehdus) ja sen jälkeen kunto ei ole kohentunut vieläkään normaaliksi. Sairastelujen takia hiihtäminen ja kuntoilu yleensä on jäänyt tältä vuodelta minimiin.
Syksyllä julkaisin Itärajan Korpisoturit -nimisen kirjani (ISBN 9789528004783). Se painettiin Bod Books on Demand nimisessä kirjapainossa.
Kirjassa kerron jatkosodan alkuvaiheen taisteluista Ilomantsin, Tohmajärven ja Korpiselän rintamalla. KIrjassa sivutaan myös Sissipataljoona yhden alkutaipaletta Ilomantsissa. Kirjojeni sisällön olen koonnut sotapäiväkirjoista/sotilaiden kertomuksista ja jokaista kirjaa tehdessä olen käynyt kirjassa kerrotuissa paikoissa, ennen kirjan julkaisua. Tulevana kesänä on tarkoitus tutustua Korpiselkään, Suojärveen ja mahdollisesti käyn syksyllä julkaistavan uuden kirjani maisemiin Karhumäellä.
Itärajan Korpisoturit nimistä kirjaa ja myös muita aiemmin julkaisemiani kirjoja (Levinan miehet, Kuolema Syvärillä ja Verinen marssi) voit ostaa paperisena kirjana tai E-kirjana nettikirjakaupoista:
https://www.bod.fi/kirjakauppa/itaerajan-korpisoturit-ensio-kettunen-9789528004783
Talven aikana olen
kirjoittanut Sissipataljoona yhden historiasta kertovan kirjan (Taistellen Karhumäkeen) ja se on jatko-osa Itärajan Korpisoturit kirjalle. Kirja ilmestyy
syksyllä 2019 ja se lienee viimeinen sotahistoriakirjani, sen painopaikka on vielä auki. Kirja on oikolukua vaille valmis ja se on taitettu ja asemoitu A5 kokoiseksi ja myös kirjan kansi on tehty "valmiiksi", siitä on kaksi vaihtoehtoa mietittävänä. Kirjassa on 272 sivua ja se sisältää sota-aikaisia karttoja ja kuvia. Sissipataljoona yksi
tuli kesäkuun lopussa 1941 Ilomantsiin ja eteni syksyn 1941 aikana Karhumäen
taakse Maluun ja Vansjärvelle saakka. Sissipataljoonan tarina päättyi
helmikuussa 1942 ja sen miehet jaettiin Rajajääkäripataljoona 5, Kevytosasto 8
ja 14. Sissipataljoonan tappiot lyhyen historiansa eli kahdeksan kuukauden aikana olivat 8 upseeria, 29
aliupseeria ja 196 sissiä. Tappiot olivat suuria, koska sodan alussa pataljoonaan kuului vain 537 miestä. Sissipataljoonan miehistö oli kotoisin pääosin Tohmajärveltä ja Ilomantsista, mutta upseerit olivat eri puolilta Suomea. Aliupseerit olivat pääasiassa Ilomantsissa jatkosodan alussa toimineen 24. Rajajääkärikomppanian rajamiehiä.
Tietojeni mukaan Sissipataljoonasta ei ole aiemmin kirjoitettu varsinaista historiikkia, mutta joissakin historiankirjoissa siitä on kirjoitettu lyhyesti. Ongelmana on varmankin se, että pataljoonan komppanioiden sotapäiväkirjat on tehty lyhyesti yhtä päiväkirjaa lukuun ottamatta (kolmannen komppanian päiväkirjat ovat tehty hyvin). Osa päiväkirjoista on kadonnut sodan aikana tai ne eivät ole julkaisukelpoisia. Tutkimuksissani selvisi, että pataljoonan oman historiikin kirjoittamiselle olisi kuitenkin tarvetta, vaikka Sissipataljoona 1 oli alistettuna koko sen lyhyen historiansa ajan eri joukko-osastoihin. Olen omalta osalta koettanut kirjoittaa sissien 1941 sotatien Kontioniemestä Ilomantsiin ja sieltä edelleen Suojärven kautta Kostamukseen ja edelleen Karhumäen pohjoisrintamalle saakka.
Alla muutama näyte syksyllä julkaistavasta kirjastani, joka on valitettavasti vielä keskeneräinen oikoluvun osalta. Teksteissä mainitut nimet on kirjattu siten, kun ne löytyvät lähdearkistoista, samoin tapahtumat. Osa tapahtumista on kuvattu lähdeaineistoissa epämääräisesti ja niistä olen tehnyt oman näkemykseni mukaisen tapahtumaketjun:
Heinäkuu 1941
Heinäkuun 5. päivänä Sissipataljoonan esikunta sai vieraita propagandaosastolta. Luutnantit Olavi Paavolainen ja Erkki Koponen tulivat Ilomantsin kirkonkylältä tutustumaan etulinjan tapahtumiin. Paavolainen kertoi, että he olivat tulleet edellisenä iltana Niemijärvelle, jossa he olivat yöpyneet tykistön teltassa. Nukkuminen oli kuitenkin jäänyt luutnanteilta vähiin oman tykistön ampuessa yöllä Vellivaaraan. Seuraavaksi he halusivat tutustua meidän kenttävartioasemaamme Longonvaarassa. Luutnantti Martti Kokko ja sotamies Kaino Jormanainen lupautuivat miesten oppaiksi. Kokko ja upseerit kävelivät Jormanaisen perässä Niemijärveltä harjuja pitkin, kohti Longonvaaraa. Kävelymatkan aikana ilma oli täynnä savua, jota tuli rajan takana palavista metsistä. Mökkivaaran päällä miehet pysähtyivät hetkeksi lepäämään ja seuraamaan sissien taisteluasemien kaivuutöitä. Matka jatkui tupakkatauon jälkeen ja miehet laskeutuivat Mökkivaaralta suonotkoon, jossa luutnantti Kokko kertoi propagandaosaston miehille, että Longonvaaraan johtava tie oli ollut viimeisten päivien aikana partisaanien kohteena useaan otteeseen. Hetken päästä tien varressa olleen tiheän lepikon takaa kuului kiväärin laukaus. Samalla hetkellä kummatkin propagandamiehet makasivat ojanpohjalla. Kokko kysyi miehiltä; ”Miksi te sinne menitte makaamaan?” Paavolainen vastasi vaisusti; ”Emme ole vielä tottuneet tällaisiin tilanteisiin”.
Longonvaaran Mökkivaaralla sissien kenttäkeittiö heinäkuu 1941 SA-kuva
Miehet nousivat vaaran päällä olevaan
tukikohtaan, jossa oli vanha hirsitalo ja sen takana telttoja. Talon päätyyn
oli osunut ammus ja kranaatin räjähdyksen takia talon sisällä olivat paikat sekaisin.
Longonvaaran talossa olivat paikalla kenttävartion päällikkönä toiminut
vänrikki Emil Kettunen ja tykistön tulenjohtaja. Olavi Paavolainen olisi
halunnut haastatella Sissipataljoonan miehiä, mutta aikeen keskeytti
vihollistykistön kranaattien räjähtely Longonvaaran talon läheisyydessä. Kello 17.30
vihollistykistö oli ampunut jo kymmenkunta kranaattia vaaralle. Kun viimeiset
kranaatit olivat räjähtäneet, Martti Kokko sanoi Paavolaiselle; ”Nyt olisi hyvä
hetki poistua kenttävartioasemalta, ennen kuin uusi keskitys alkaa varttitunnin
päästä”.
Paavolainen ja Koponen laskeutuivat
juoksujalkaa Longonvaarasta Niemijärvelle menevää tietä alaspäin.
Longonvaaran rinteessä, kiviaidan
vieressä olevassa pesäkkeessä oli miesporukka tupakoimassa. Propagandaosaston luutnanttien
kiirehtiessä Niemijärven suuntaan, Onni Kekkonen huusi miesten perään;
”Pelottaako teitä?” Samalla aidan vieressä seisoskelleet miehet hörähtivät kuuluvasti
nauramaan. Luutnantti Kokko, joka käveli luutnanttien perästä, pysähtyi miesten
viereen; ”Huomenna lähdemme herrojen kanssa
Vellivaaraan. Tulette illalla Niemijärven kenttävartiostoon kello 18.00 ja ilmoittaudutte minulle. Katsotaan sitten, ketä pelottaa”. Kokko
lähti kävelemään Longonvaarasta Niemijärvelle johtavaa tietä alaspäin. Kekkonen
oli hiljaa, mutta hänen vierellä seissyt Toivo Sivonen sanoi; ”Olisit pitänyt
turpas kiinni, nyt joudumme lähtemään tuon huiman kanssa ryssien tapettavaksi!” Kekkonen
vastasi; ”Iteppä nauroi ja oot siten samalla tavalla syyllinen kusimarssiin”.
Pioneerit puhdistavat Vellivaaralle johtavaa tietä 11.7.1941 SA-kuva
Hetken päästä vihollisen uusi
tykistökeskitys osui Longovaaran itärinteeseen ja räjähdysten ilmanpaine salpasi miesten hengityksen. Tienvarrella seisoskelleet
sissit heittäytyivät korkean kiviaidan taakse suojaan. Kun keskitys päättyi, kuului
heikkoja avunhuutoja Vellivaaralle johtavan tien vartiopesäkkeestä. Miesten
mennessä pesäkkeeseen, havaittiin, että sotamies Lauri Lajunen oli haavoittunut
keskityksessä. Lajusen haava tutkittiin ja kaksi sissiä lähti kuljettamaan
miestä Niemijärven joukkosidontapaikalle.....
Syyskuu 1941
"Syyskuisena iltana oli kaksi kuorma-autoa lähdössä Leppäojan rajavartiostosta Kaitajärvelle. Autojen kyytiin pyrki kaksi Leppäojalla ollutta työvelvollista, jotka olivat tulleet Leppäojalle syyskuun puolivälissä ja viikon ajan miehet olivat olleet korjaamassa Kostamukseen johtavaa huonokuntoista tietä. Kun eturintama siirtyi Leppäojalle, miesten käskettiin palaamaan takaisin Kaitajärven kylään. Syyskuun 25. päivä oli heidän viimeinen työpäivänsä vanhalla raja-asemalla. Sissipataljoona oli lähtenyt aamulla etenemään Kostamuksen kylään ja Leppäojalla käyneet autot käskettiin palaamaan illalla takaisin Kaitajärvelle. Kuorma-autot lähtivät illalla kello 18.00 ajamaan kohti Vihtimäselkää tuulisessa ja koleassa säässä. Aamulla alkanut syysmyrsky oli voimistunut illan aikana ja vesisateen mukana auton tuulilasiin iskeytyi puiden oksia. Autot heittelehtivät mutkittelevalla, liejuisella ja kapealla maantiellä, joka vei miehiä korpialueen läpi. Hämärä oli vaihtunut pimeyteen, kun etummainen auto saapui Lahkolammen lähellä olleen suon kohdalle. Auton edessä leimahti suuri tulipatsas ja korvia huumaava räjähdys löi kyydissä olleiden korvat lukkoon. Räjähdyksen kumu oli juuri lakannut kuulumasta, kun partisaanit avasivat tulen automaattikivääreillä tien oikealla puolella olevan suon laidasta. Etummaisen auton keulasta oli hävinnyt moottori ja hytissä olleet miehet jäivät henkiin kuin ihmeen kaupalla. Kaksi miestä hyppäsi autosta ojan pohjalle ja sieltä he pakenivat tien vasemmalla puolella olevaan kuusikkoon. Takimmaisessa autossa oli hytissä autonkuljettaja ja yksi työvelvollinen. Takimmainen auto jarrutti räjähdyksen jälkeen voimakkaasti ja kun auto pysähtyi, suomalaiset hyppäsivät alas autosta ja pakenivat tienvarsimetsään. Ensimmäisestä autosta selvinneet miehet etenivät metsässä useita kilometrejä ja vasta Lahkolammen kohdalla he uskalsivat palata Kaitajärvelle johtavalle tielle. Tietä pitkin kävellen miehet saapuivat aamuyöllä Vihtimäselän kylässä olevaan taloon, jossa oli yötä vänrikki Reino Lehden sissijoukkue.
Sissit olivat palanneet edellisenä päivänä takaisin Lintujärvelle suuntautuneelta kaukopartiomatkalta. Kaukopartiomiehet heräsivät autonkuljettajan tullessa sisälle vanhaan taloon. Sissit luulivat aluksi, että partisaanit olivat yllättäneen heidät ja he hamusivat aseita uunin viereltä. Hetken päästä he kuulivat autonkuljettajan kertovan Suomen kielellä yöllä tapahtuneesta partisaanien hyökkäyksestä. Sissiryhmän johtaja Reino Lehti kokosi sissit ja he nousivat konepistoolein varustautuneina kahteen pihalla seisovaan kuorma-autoon. Sisseistä ensimmäisen auton lavalle asettuivat Reino Lehden kanssa Toivo Kettunen, Johannes Maksimainen, Matti Koljonen, Väinö Rosengren ja kersantti Toivo Lallukka. Kuljettajan viereen asettui yöllä miinaonnettomuudesta selvinnyt autonkuljettaja.
Kaitajärven kylää syksyllä 1941 SA-kuva
Takimmaiseen
autoon asettuivat Mikko Lauronen, Otto Penttinen, Väinö Kolehmainen, Toivo
Luukkonen ja neljä pioneeria. Tie Vihtimäselästä Kostamuksen suuntaan oli kapea
ja mutkainen. Tie oli tehty joskus aikojen saatossa hevostieksi harjujen päälle
ja välillä huonokuntoinen tie laskeutui suonotkoihin, joissa tietä oli korjattu
havuilla. Osalle matkaa ajouriin oli upotettu propseja. Autot heiluivat
huonolla tiellä Kostamuksen suuntaan. Etummaisessa autossa lavalla olleet sotilaat
seurasivat auton valokeilassa näkyvää tienvartta konepistoolit tulitusvalmiina.
Ensimmäinen auto lähestyi kahakkapaikkaa ja kyydissä ollut autonkuljettaja
käski hiljentämään vauhtia. Kun auto oli noin 300 metrin päässä partisaanien
hyökkäyspaikasta Vihtimäselän suuntaan, auto ajoi partisaanien asettamaan miinaan.
Auto etuosa hajosi räjähdyksessä, mutta kyydissä olleet sotilaat säilyivät kuin
ihmeen kaupalla hengissä. Lavalla olleet sissit kaatuivat räjähdyksen voimasta
lavalle ja hetken aikaa he olivat tajuttomuuden partaalla.
Partisaanien
automaattikiväärien pauke herätti sissit ja yksi toisensa jälkeen miehet
poistuivat metsään. Metsästä sissit avasivat konepistoolitulen vihollisia
kohti. Vallin partisaanit, jotka olivat olleet miinoittamassa liejuista
maantietä, ampuivat metsästä automaattikivääreillä suomalaisia kohti. Osa
suomalaisista lähti metsän kautta kiertämään partisaanien taakse ja tässä
vaiheessa partisaanit pakenivat Lahkolammelta itään, Unusjärven suuntaan. Sissit
lähtivät partisaanien perään, mutta vihollisosasto oli kadonnut suuripuustoiseen
metsään".....
Riuhtavaaran kylä Kaitajärvellä syyskuu 1941 (Pöppösen talosta kuvattuna) SA-kuva
Sissipataljoona 1 (Lintujärvelle kaukopartioon lähtenyt sissijoukkue) Kaitajärvellä syyskuu 1941. Kuvan sisseistä kaksi ampui vahingossa toisiaan yöllä 30.8.1941 ja toinen sisseistä kuoli. Miesten nimet löytyvät kirjastani. Tapahtuma on kerrottu siten, kuin se on kirjoitettu sotapäiväkirjassa.
Lokakuu 1941
”Ryssät
olivat majoittuneet Orechjärven eteläpuolella olevaan Stolpovajan kylään ja meidän
komppaniamme määrättiin vänrikki Teuvo Suontaan johdolla tuhoamaan
venäläiskomppaniat yhdessä Sissipataljoona 2 ja majuri Partisen komppanian
kanssa. Varapäällikkönä meillä oli vänrikki Risto Vuori. Saimme kuulla erään
upseerin selostavan Suontaalle; ”Stolbovajan kylään oli määrätty 25. lokakuuta
JR 26 toinen komppania. Komppanian tehtävänä oli edetä tyhjään Stolbovajan
kylään ja jäädä sinne sivustavarmistukseen. Komppania oli majoittunut 25.
lokakuuta kylän läheisyyteen ja seuraavana aamuna komppania oli lähtenyt tarkastamaan kylässä
olevia taloja. Kylä todettiin tyhjäksi ja komppania päätti majoittua
kylässä oleviin taloihin. Illan hämärtyessä suomalainen vartiomies havaitsi,
että kylää lähestyi Orechjärven eteläpuolelta neuvostosotilaita. Vartija ampui
muutamia laukauksia vihollisryhmää kohti ja lähti perääntymään kohti
majapaikkaa. Komppanianpäällikkö Valtosen johdolla lähdettiin selvittämään
vihollismäärää ja metsästä Valtosen komppania löysi kahdeksan vihollista, jotka antautuivat
vangeiksi. Kun vankeja kuulusteltiin, saatiin tieto, että kylää piiritti majuri
Makarovin johtama JR 24, jossa oli lähes tuhat sotilasta. Tässä vaiheessa
komppanianpäällikkö Valtonen päätti, että komppania perääntyy takaisin Porajärven
ja Karhumäen väliselle päätielle, Torasjärven rannalle. Komppania
pääsi irtautumaan kylästä lähes tappioitta. Vuorokauden aikana Stolbovajassa
kaatui yksi mies ja toinen mies katosi. Molemmat miehet olivat viemässä ruokaa JR 26
toiselle komppanialle 26. lokakuuta”.
”Luutnantti Kokko määräsi komppanian
levittäytymään kylää reunustavan metsän reunaan, josta lähdimme etenemään
harvapuustoista metsää eteenpäin, kohti Stolpovajan kylää. Ensimmäiset miehet olivat
nousemassa harvaa koivikkoa kasvavan matalan mäen päälle, kun mäen takana olleet neuvostosotilaat
avasivat konekivääritulen suomalaisjoukkoja kohti. Ensimmäiset miehet haavoittuivat
suopellon reunassa ja ensiksi haavoittunutta Holmaa alettiin kuljettaa taaksepäin.
Vänrikki Vuori käski pellon reunaan tulleet miehet perääntymään lähtöasemiin. Sissit
joutuivat ylittämään avoimen suon ja perääntymisvaiheessa viholliskomppania
hyökkäsi suomalaisten perään, huutaen ”Uraa-huutoa”...
Stolbovajan (Pylväsmäki) kartta 1941 (KT 7/1969)
Mäntyselkä (JR 35 ja Kev.Os. 14) 27.10.1941 SA-kuva
Kuka haluaa lukea lisää aiheesta, niin siihen on mahdollisuus, kun Taistellen Karhumäkeen - niminen sotahistoriakirja tulee myyntiin syksyllä 2019.
Kesällä 2019 järjestän sotahistoriallisen matkan Tolvajärvelle. Lisäksi olen saanut
kutsun vierailla venäläisten opiskelijoitteni luona Aunuksessa ja Karhumäessä. Syksyllä on ohjelmassa vielä vanhaan Valamoon tehtävä retki, eli kesä on taas täynnä matkoja.
Tolvajärven matkailumaja kesällä 1941 SA-kuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti