Joulua odotellessa - Waiting for Christmas

Elämme vuoden 2014 loppua ja odotamme jo joulua innolla. Olen laittanut ulos muutamia jouluvaloja valaisemaan pimeää maisemaa. Täällä maaseudulla ei kaupunkien katuvalot loista, saamme nauttia luonnollisesta pimeydestä. Kävin eräänä iltana kävelyllä, ulkona oli todella pimeää, sillä en kävellessä nähnyt muutamaa metriä kauemmaksi. Nautin kävellessä pimeydestä. Yhtenä aamuna kävin koiramme kanssa postia muutaman sadan metrin päässä olevasta postilaatikosta. Koira vainusi puolessa välissä jotakin, mutta pimeydestä johtuen en havainnut mitään erikoista. Iltapäivällä kävelin samaa reittiä taskulampun kanssa, jolloin huomasin, että meitä oli aamulla seurannut susi. Edellisellä viikolla olin auraamassa lumia pihamaalta, kun kuulin saman suden ulvovan vajaan kilometrin päässä joen takana. Suden ulvonta oli kaunista kuultavaa. Kylämme koirat alkoivat haukkua ja susi lopetti ulvonnan. Eräänä päivänä lähdin toiveikkaana metsälle, aikomuksena hakea metsän riistaa jouluksi. Erään kuusen takaa pomppasi valkoiseen turkkiin sonnustautunut jänis, joka sai kelvata tulevan joulun riistaruoaksi. Myöhemmin nylkiessä jänistä tuli mieleeni, miksi jänis oli niin helppo saalis? Jänis saattoi olla meidän pihajänis, joka asusti pihapiirissä koko edellisen kesän ajan.

Meillä suomalaisilla on jouluperinteitä, joista osa on periytynyt vanhemmiltamme. Joulu on kristittyjen toiseksi tärkein juhla pääsiäisen jälkeen. Jouluna juhlimme Kristus-lapsen syntymää ja pääsiäisenä hänen kuolemaa.  Monille tämän ajan ihmisille joulun merkitys on jäänyt hämäräksi ja siksi jouluperinteet ovat muuttumassa uusien sukupolvien myötä.

Elin lapsuutta lähes kuusikymmentä vuotta sitten. Perheemme oli köyhä, kuten monet perheet siihen aikaan, mutta emme käyneet sosiaaliluukulta hakemassa tukia. Isä kävi metsätöissä ja rakennuksilla, äiti hoiti kotia ja kolmea lehmää. Kodissamme ei ollut sähkövaloja, joten valonlähteenä olivat öljylamput ja tilley lamput. Joulumme alkoi aatonaaton siivouksella ja joulukuusi haettiin aatonaattona metsästä. Aamulla varhain sonnustauduimme isän kanssa kuusenhakumatkalle. Mukaan otettiin kirves, pokasaha ja kelkka.  Lunta oli maassa 30 – 40 senttiä, joten pienille taapertajille lumessa oli taivaltamista. Yleensä emme ottaneet sitä ensimmäistä sopivaa kuusta vaan etsimme metsästä parempaa kuusta. Kun kuusi löytyi, karsimme kirveellä kuusen alaoksat pois ja pokasahalla kaadoimme kuusen. Kuusi sidottiin kelkkaan kiinni ja porukalla vedimme kelkan kotiin. Isä oli laittanut aamulla saunan uuniin tulet, jotta saisimme sulatettua kuusen saunassa.

Aattoaamuna haimme kuusen saunasta sisälle kamariin ja lapset saivat koristella kuusen. Isä laittoi lopuksi kuusenkynttilät kuuseen. Silloin meillä ei ollut sähköjä, joten kynttilät olivat aitoja kynttilöitä. Kuuntelimme päivän aikana vanhasta akkukäyttöisestä putkiradiosta F. E. Sillanpään kertomusta vanhoista Suomalaisista  joulutavoista. Iltapäivällä kävimme joulusaunassa. Saunaan ei aurattu tietä, joten kahlasimme sinne paljain jaloin lumihangen läpi. Saunassa oli mukavan lämmintä kylmän taipaleen jälkeen. Saunassa otimme ensin kuumat löylyt. Kiukaana oli silloin kertalämmitteinen pönttökiuas, jossa löylyä riitti vain ensimmäisille kylpijöille. Saunassa oli kiukaan lisäksi valurautainen pata, jossa lämmitimme vettä pesua varten. Löylyssä hiki kihahti iholle ja pesimme itsemme kuumalla vedellä. Lopuksi puimme päälle puhtaat alusvaatteet.

Saunasta palattiin samalla tavalla takaisin kuin sinne mennessä. Juoksimme paljain jaloin sisälle tupaan. Aattoillan pimetessä isä luki jouluevankeliumin perheelle. Evankeliumin jälkeen söimme jouluaterian, johon kuului mm. karjalanpaistia, karjalanpiirakoita, kinkkua ja luumukiisseliä. Jouluaterian jälkeen sytytimme kuusenkynttilät palamaan ja odottelimme pelonsekaisin tuntein joulupukkia. Pukki köpötteli ovesta sisään harmaa talvitakki väärinpäin päälle laitettuna. Kasvoja peitti kulunut pahvinen joulupukinnaamari. Pukin päässä oli vanha karvahatun reuhka, sekin väärinpäin.  Joulupukin ääni kuulosti isän ääneltä, mutta kuvittelimme mielessä hänen olevan oikea joulupukki. Ensimmäiseksi joulupukki tenttasi, olimmeko olleet kilttejä lapsia kuluneen vuoden aikana? Vanhemmat lapset vastasivat myöntävästi. Seuraavaksi lauloimme joulupukille joululauluja ja vasta laulujen jälkeen joulupukki kertoi, että hänellä on muorin lähettämiä lahjoja. Joululahjat olivat juuttisäkissä, jonka joulupukki nosti keskelle lattiaa. Joku vanhemmista lapsista meni jakamaan lahjat perheenjäsenille.  Joulupukki poistui tuvasta pikkuhiljaa ja isä palasi pian ulkoa sisälle. Ilta jatkui pieniä lahjoja ihaillen ja illan aikana joimme maukkaat joulukahvit. Illan päätteeksi kävimme nukkumaan pehkuilla täytettyjen patjapussien päälle. Jouluaaton aamuna olimme vaihtaneet uudet oljet patjapusseihin. Tuoreet oljet tuoksuivat hyvältä ja ne tuntuivat ihanan pehmeiltä.

Sinä jouluna kävimme joulukirkossa hevoskyydillä. Siitä aamusta jäi mieleeni postikorttimainen mielikuva; Lähdimme kotoa naapurin isännän hevoskyydissä aamulla ennen kello viittä, kirkko alkoi siihen aikaan kello kuusi.  Minä siskoni kanssa istuimme vällyjen alle reen etuosaan. Ulkona oli pimeää ja hevosen aisakello kilkatti juoksuaskeleiden tahdissa. Lunta satoi hiljalleen ja ulkona oli kireä pakkanen. Saavuimme soihduilla valaistun kirkon kiviaidan viereen. Aidan edessä oli hevospuomissa kiinni useita hevosia. Hevoset söivät heinää niiden eteen heitetyistä juuttisäkeistä. Isäntä heitti loimen hevosen selkään ja heinäsäkin hevosen eteen. Kävelin kankein jaloin kirkon sisälle, sillä naapurin isäntä oli istunut koko matkan jalkojeni päällä, jaloissa ei ollut tuntoa lainkaan. Kirkon sisällä oli lämmintä ja ihmiset lauloivat hartaina Hoosianna hymniä Aulis Raitalan tahdittaman. Kirkkoherra Antti Koljonen saarnasi joulusanomaa, mutta lapsen mieli seikkaili enkelitaivaan lumoissa. Kirkon kattoon oli maalattu vuosisadan alkupuoliskolla sata enkelihahmoa sekä apostolien ja muiden raamatun henkilöiden kuvia. Kirkko päättyi aikanaan ja palasimme ulos hevospuomin luokse. Ulkona oli kylmää. Tuuli puhalsi kylmästi järveselkää pitkin kirkon pihaan.

Vanha hevostie Ilomantsissa

Paluumatkalla jäin seisomaan hevosen reen takana oleville jalaksille, jotta isäntä ei istuisi jalkojeni päälle. Paluumatkalla isännät ajoivat kilpaa hevosilla ja minulla oli vaikeuksia pysyä reen jalasten päällä. Aamu oli valkenemassa ja lumisade piiskasi kasvojani. Loppumatka sujui leppoisammin, muut kirkkovieraat olivat jääneet matkan varrelle. Palasimme kotimökkillemme, jonka pihamaalla hyppäsimme pois kyydistä, naapurin isännän jatkaessa matkaa kohti omaa kotimökkiä. Tuvassa oli lämmintä, äiti oli keittänyt joulupuuron valmiiksi kirkkovieraille. Puuron päälle laitoin kanelia ja sokeria, lisäsin puuron päälle luumukiisseliä. Puuro maistui taivaallisen hyvälle pitkän rekimatkan jälkeen. Aamu jatkui sisarusten kanssa nujutessa. Emme saaneet lupaa mennä naapuriin joulupäivänä, vasta Tapaninpäivänä isä antoi meille luvan vierailla naapurissa. Ihastelimme naapurin lasten saamia leluja, vaikka osa niistä oli jo mennyt rikki. Lumisade jatkui usean päivän ajan, kunnes uuden vuoden vaihtuessa pakkanen kiristyi kolmeen kymmeneen asteeseen. Varhaislapsuudessa kokemani turvallisuuden tunne oli sinä jouluna lapsen mielessä viimeistä kertaa, sillä seuraavina vuosina sodanpelko sai sijaa lapsen mielen maailmassa useita vuosia eteenpäin. Alkanut vuosi oli tuova mukana monia ongelmia maailman rauhalle. John F Kennedy astui virkaansa tammikuussa, samalla alkoivat Kuuban kriisiin johtaneet ristiriidat  ja kylmän sodan aikakausi. Neuvostoliitto antoi Suomelle nootin ja niin Suomessa kuin muualla maailmassa alettiin pelätä uuden maailmansodan syttymistä. 

   

Nykyajassa meillä joulunvietossa on samoja lapsuudessa koettuja elementtejä. Aattona tuomme ”muovikuusen” sisään ja koristelemme sen yhdessä kotona vierailevien aikuisten lasten kanssa. Päivällä käyn sankarihautausmaalla viemässä kynttilöitä setäni Väinön haudalle. Väinö kaatui Syvärillä keväällä 1942 venäläisen tarkka-ampujan luotiin. Hän oli kuollessa vasta 24 - vuotias, mies parhassa iässä. Hautausmaalla on 390 sankarivainajaa, osa talvisodassa 1939-40 kaatunutta. Pääosa talvisodassa kaatuneista haudattiin ensin Ilomantsin ev.lut. seurakunnan hautausmaalle, mutta keväällä 1940 kaatuneiden maalliset jäännökset siirrettiin kuvassa näkyvälle sankarihautausmaalle. Suurin osa sankarivainajista kaatui jatkosodassa vuosina 1941 - 1944.

Jouluaaton iltana käymme perheen kanssa sytyttämässä hautausmaalle kynttilät läheistemme haudoille ja samalla reissulla käymme jouluaaton hartaushetkessä Ilomantsin kirkossa. Ilta jatkuu jouluaterian merkeissä, jonka aluksi luemme jouluevankeliumin. Aterialla syömme karjalanpaistia, karjalanpiirakoita ja kinkkua, kuten lapsuudessa. Ilta jatkuu siten, että annamme toisillemme pienet joululahjat ja illan päätteeksi juomme joulukahvit. Aika lailla samoja perinteitä on siirtynyt lapsuuden kodistamme meidän omaan jouluumme. Joulu on itselleni tärkeä juhla, koska silloin saamme olla läheistemme kanssa yhdessä. Saamme hiljentyä kaiken kiireen keskellä miettimään joulun syvintä sanomaa, saamme nauttia samalla talven pimeydestä ja hiljaisuudesta. Joulunaika on myös akkujemme lataamisen aikaa. Silloin meillä on vapaata työstämme. Tuleva joulu on meille poikkeuksellinen, sillä saamme jouluvieraaksemme ensimmäiset lapsenlapsemme. Uusi sukupolvi kasvaa ja saa kokea meidän jouluperinnettä. Toivottavasti jotakin meidän jouluperinteestä siirtyy uudelle sukupolvelle. 

Lokakuun hämärä - The October twilight

Syksy on taas kerran edennyt puoleen väliin.  Lokakuun alkupuoliskolla meillä on syyslomaviikko. Loma alkoi sateisessa säässä ja sadetta on tullut kymmeniä millimetrejä. Syyslomani on perinteisesti ollut työlomaa, jonka aikana leikkaan pihamaan kuusiaidat, siivoan pihamaalta (n. ½ ha) syksyn aikana kertyneet lehtipuiden tiputtamat lehdet, puhdistan räystäskourut, laitan kesämökin talvikuntoon ja vaihdan talvirenkaat autoihin. Syystöiden jälkeen talvikausi saa alkaa. Ilomantsissa ensilumi sataa maahan keskimäärin 20. lokakuuta, mutta tänä vuonna se tuli maahan 23. syyskuuta. Ensilumi suli pois muutaman päivän päästä, mutta nyt on luvassa kymmenen päivän pakkasjakso, jonka aikana luonto siirtynee talviaikaan. Yöt ovat olleet pimeitä pilvisyydestä ja sateesta johtuen. Myös päivisin valomäärä on vähentynyt. Lokakuu ja marraskuu ovat meillä pimeimpiä kuukausia, kun lunta ei ole maassa.

Kesäkausi on päättymässä, järvi odottaa jäätä ja lunta 

Lokakuun alussa suomen syksyä värittävä ruska oli parhaimmillaan

Loman aikana keräilen karpaloa soilta ja käyn muutamia kertoja sienestämässä. Syys-lokakuun aikana metsistä löytyy suppilovahveroita (C. tubaeformis) ja kosteikkovahveroita (Cantharellus lutescens). Suppilovahvero (C. tubaeformis) on kosteikkovahveroa muistuttava laji, mutta sen alapinta on poimuinen ja harmaa, jalka keltainen. Suppilovahvero ja kosteikkovahvero ovat paikkauskollisia sieniä ja kasvupaikat löytyvät meidän leveysasteella mustikkatyypin metsistä. Sieniä kannataa etsiä hiekkapohjaisista metsistä, joissa on katajapensaita ja sammalten peittämiä alueita siellä täällä. Tyypillisin kasvupaikka on hiekkakankaan ja suon rajamaa, jossa sienet kasvavat suurina ryhminä. Kosteikkovahvero sekoitetaan usein Nuhruvahveroon (C. melanoxeros), jonka lakki mustuu herkästi. 

Kosteikkovahvero (Cantharellus lutescens) kasvaa kosteiden suometsien reunoilla

Suppilovahverot (C. tubaeformis) kasvavat hiekkaisten mäntykankaiden reunassa, lähellä suon rajaa

.

Jos löydät yhden sienen, niin lähiympäristö kannattaa tutkia tarkoin, sillä suppilovahverot kasvavat suurina ryppäinä. Tänään kävelin viisi kilometriä metsässä, mutta suppilovahveroita löytyi vain muutamasta paikasta. Sieni on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Suppilovahveron säilytyksestä on hyvä muistaa, että sen maku muuttuu väkeväksi pakastettaessa, mutta kuivattuna sienen aromit säilyvät lähes tuoreen sienen veroisina. 

Syksyinen metsälampi (Forest pond)saa olla rauhassa Ilomantsin korvessa

Ilomantsin itäpuolella on kymmenkunta metsälampea (Forest pond), joissa vesi on läpikuultavan kirkasta. Lammet sijaitsevat soraharjualueella ja niissä kaikissa on lähteitä, jotka pitävät veden koleana koko kesän ajan. Kuvissa näkyvässä lammessa on kymmeniä lähteitä. Talvella jäässä on isompia ja pienempiä reikiä. Nuorempana ajattelin reikien syntyneen meteoriiteista, mutta kun sama ilmiö on toistunut talvesta toiseen, syynä on lammen pohjalla olevat lähteet.

Syksyn satoa lammen rannalla.

Vanha telkänpönttö (goldeneye's nest tree) saa odottaa asukastaan ensi kevääseen saakka.

Tänä syksynä olemme saaneet nauttia kauniista ruskasta (Autumn Foliage/ the Autumn Colors) metsissä ja pihamailla. Syynä kauniiseen ruskaan on edesmennyt lämmin kesäkausi ja pitkälle syksyyn jatkunut kuiva sateeton kausi. Elokuu oli lämmin ja edellisen kerran samaan keskilämpötilaan päästiin vuonna 2007. Syyskuu oli lämpötilojen suhteen normaali. Pihlajissa oli tänä syksynä paljon marjoja ja teimme niistä pihlajanmarjahilloa. Hillo on kirpeän makuista, mutta se tuo mieleen lapsuusajan 1950 - 1960 luvuilla. Setäni Ilmari teki vaimonsa kanssa pihlajanmarjahilloa ja saimme lähes joka syksy maistajaisia heidän tekemistä hilloista. Isäni ja setäni kotona rajantakaisessa Kuolismaassa tehtiin pihlajanmarjoista hilloa jo 1930-luvulla ja tapa siirtyi setäni kautta eteenpäin. Myös muita raja-karjalaisia ruokia saimme nauttia lapsuudessa, osa oli hyviä, osa vähemmän maukkaita. Alla kuvia Kuolismaan koululta 1930-luvun puolivälin jälkeen.

Kuolismaan koululla opintokerho tekemässä kotiruokaa 1930-luvulla

Kuolismaan koulu 1930-luvulla. Koulu rakennettiin v. 1910 ja se paloi 3.12.1939

Kuolismaassa 1930-luvulla pidettiin erilaisia opintokerhoja, joissa opetettiin kylän asukkaita tekemään terveellistä ruokaa ja säilykkeitä alueella kasvavista viljoista, marjoista ja juurikasveista. Opintokerhojen kautta monet hyvät reseptit ovat siirtyneet meille nykyajan Kuolismaan sukujen jälkeläisille. Isäni osasi tehdä opintokerhoissa tehdyistä karjalaisista herkuista mm. tsupukkaa (venäjäksi цупукка, karjalaksi tsuppu tai tsupukka eli nurkka).  Se on nykyaikana harvojen ihmisten herkkua ja tsupukan alkuperä lienee suomen ja venäjän karjalan alueelta Laatokan pohjoispuolella. Nykyään venäjän karjalassa tehdään vain piirakoita ja pyöröjä, joissa on täytteenä riisiä tai rahkaa. Pääosin perinteisiä tsupukoita tehtiin vanhan suomen Laatokan pohjoispuolen kylissä. Päältäpäin katsottuna ne muistuttavat nykyajan "lettuja". Isäni teki tsupukan ohrajauhoista, nykyään monet käyttävät kaura- ja vehnäjauhoa. Lisäksi siihen tuli vettä, suolaa ja kananmunia (1 litra vettä,  1 teelusikka suolaa, 8 dl ohra- ja vehnäjauhoja oman maun mukaan (2+6 tai 3+5), 1 kananmuna). Taikina sekoitettiin vispilällä ja annettiin seistä huoneenlämmössä noin puolituntia ennen paistamista. Tsupukkataikinaa kaadettiin ohuesti kuumaan valurautaiseen paistinpannuun. Paistinpannu vietiin leivinuuniin hiilien päälle ja hetken päästä tsupukan ohut kuori oli valmis. Tsupukan kuoren päälle kaadettiin voisulaa ja löysää mannavelliä. Lopuksi tsupukka käärittiin laskoksilleen ensin puolikuun muotoon ja vielä kerran taitos, jolloin siitä tulee nurkan "Tsupun" näköinen samalla tavalla kuin nykyajan "letut". Tsupukka on mielestäni maukkainta ruokaa karjalaisesta ruokaperinteestä. Valitettavasti en pysty nykyään syömään alkuperäistä tsupukkaa maitoallergian takia. Lapsuudessa meillä oli ainoastaan sunnuntaina koulusta vapaata. Silloin tehtiin kotona karjalaisia ruokia; karjalanpiirakoita "карельские пироги", sultsinoita sulcina, vatruskoita ja tsupukoita "цупукка" sekä karjalanpaistia "Карельский жареная". Arkena söimme tavallisia maaseudulle tyypillisiä ruokia; lihakeittoa, kalakeittoa sekä manna- ja riisivelliä. 

Kuluneena syksynä saimme nauttia kauniista ruskan (The Autumn colors) väreistä.

Mutta palataan ajassa takaisin nykypäivään. Ensimmäisten lokakuun yöpakkasten aikana järvien lahdet menivät jäähän, mutta järvien selkäsosat pysyivät sulina. Yöllä pakkanen laski noin -5 ....-10 asteeseen. Ajattelin pakkasyön jälkeen, että nyt olisi hyvä ilma käydä metsällä. Lähdin aamulla metsälle haulikko olalla. Kilometrin päässä nousi ensimmäinen koppelo lentoon parin kymmenen metrin päästä. Ammuin lintua kohti haulikolla. Haulikuuro meni koppelon takaa lepikkoon. Lähdin seuraamaan koppeloa, sillä tiesin sen lentävän noin 200 metriä eteenpäin. Kun olin päässyt erään metsäaukon reunaan, koppelo lähti lentoon takanani olevasta puusta ja se jäi minulta ampumatta. Jatkoin kävelyäni ja seuraavan metsäaukon reunasta nousi siivilleen vanha tuttuni, harmaapartainen metso. Lähdin seuraamaan metsoa, mutta taas kerran se veti metsästäjää retkuun, olihan se tehnyt sen jo kymmeniä kertoja aiemmin.  Metso juoksutti minua paikasta toiseen uuvuttaen minut väsyksiin. Kun olin saavuttamassa sen, metso pyörähti selkäni takaa kuusien suojaan. Päätin lopulta antaa periksi ja lähdin paluumatkalle kohti kotia. Paluumatkalla eräästä pensaasta hypähti harmaantunut jänis eteeni, mutta jätin ampumatta sen, koska se oli liian lähellä minua. Jänikseen olisi tullut nyrkinmentävä reikä ja lihat olisivat olleet piloilla. Päätin jättää metsästyksen siltä päivätä ja palasin hikisenä ja uupuneena kotiin. Minulla kuuroutui kuusi vuotta aiemmin vasen korva. Vyöruusu tuli kaulan alueelle ja se tuhosi vasemman sisäkorvani. Stereokuuloni katosi kuurouden myötä. Toispuoleinen kuulo vaikeuttaa metsästystä, koska en pysty selvittämään kuuloaistin avulla lentoon lähtevän linnun suuntaa. Joudun turvautumaan ainoastaan näköaistiin, mutta sen avulla on todella vaikea metsästää. Olenkin miettinyt, että  jätän metsästysharrastukseni lähitulevaisuudessa.    

Lokakuinen päivä on lähestymässä iltaa. Auringon viimeinen kajo järven rannalla enteilee yön tuloa.

Lomaviikkoni on lopuillaan ja aika on vierinyt töitä tehden. Alkuviikon aikana tein e-kirjaani kustantajan esitämiä korjauksia. Kolme päivää vierähti pihamaiden siivouksessa. Runsaita lehtimääriä siivotessa tuli mieleen puiden kaataminen ensi talven aikana! Onneksi naapurimme on kaatamassa rajalta koivuja pois, jolloin puista tippuva lehtimäärä vähenee. Sienessä ehdimme käydä parina päivänä ja karpalossa yhtenä päivänä. Syystöiden osalta kaikki tärkeimmät työt tuli tehtyä. Lomaviikon lopussa tuli pakkasjakso ja maanpinta alkaa olla jo roudassa. Ensiviikosta alkaen jatkamme työtehtävien parissa aina joululomaan saakka. 

Talven tulo jättää syksyn taakse, edessä on pitkä pimeä ja kausi  

 Talvi alkaa tulla pikkuhiljaa, yöt kylmenevät ja lunta sataa maahan valkoiseksi vaipaksi

Lampien ja järvien vedet viilenevät ja niiden pinnalle alkaa muodostua jäätä 

 Pian ohut jää peittää järvet ja lammet 

Erään metsälammen rannalla on urossusi käynyt kokeilemassa jääpeitteen vahvuutta

Kirkas ja ohut jää ei kanna ihmistä. Jään läpi näkyy auringon paistaessa pohjalla olevat vanhat puunrungot.

 Viikon päästä järven jäänpaksuus on jo viisi senttiä, se kantaa jo ihmisen painon

Lokakuun keskilämpötila Ilomantsissa oli kuluvana vuonna +0 astetta celsiusta. Se oli  2000-luvulla viilein lokakuu Ilomantsissa. Viileys näkyi myös kuukauden sähkölaskussa. Lämmitämme taloa sähkölämmityksen lisäksi puu-uuneilla. Olen kuukauden aikana etsinyt uutta sähköenergian toimittajaa nettisivuilta, koska nykyinen yhtiö ei ole suostunut alentamaan käyttämämme sähkön hintaa. Nyt maksamme sähköstä noin 6 senttiä kWh:lta, mutta halvimmat tarjoukset ovat noin 5 senttiä kWh:lta.  Teen uuden sopimuksen luultavasti marraskuun alussa. Lokakuu on nyt lopussa ja marraskuu painaa päälle kovaa vauhtia. Marraskuu on työntäyteinen kuukausi töissä, joten blogiin kirjoittelu jäänee vähemmälle. Onneksi kotitöitä on silloin vähemmän. 

Erään aamun "katastrofit" - one morning catastrophes..

Syyskuussa useana aamuna työpaikalle ajellessa oli aamusumua, joka haittasi aamuliikennettä. Päivällä lämpötila oli 20 astetta celsiusta, yöllä lämpötila laski lähelle nollaa. Kastepisteen alapuolella ilmankosteus muuttuu herkästi sumuksi lähelle maanrajaa. Joinakin aamuina työmatkalla sain ihastella aamuisten sumujen muodostamia valoefektejä järvien ja lampien yllä. Alla muutama kuva työmatkan varrelta syyskuussa 2014.

Säätila muuttui yllättäen 23. syyskuun vastaisen yönä. Illalla alkanut vesisade muuttui yön aikana lumisateeksi. Aamulla herätessämme, emme päässet ulos ovesta, pihapuu oli kaatunut oven eteen. Pihalla autoteltan vieressä ollut paju oli myös katkennut lumen painosta. Maassa oli 15 cm lunta ja läheisessä metsässä ja pihamaalla lehtipuut katkesivat lumen painosta. Sähköt olivat katkenneet aamuyön tunteina ja aamukahvin keittäminen jäi haaveeksi. Saimme sähköt takaisin vasta myöhään illalla. Pihamaan siivouksessa meni loppuviikko.

Kävin aamuhämärissä koiramme kanssa postin noin 400 metrin päästä tienvarren postilaatikosta. Lumi kasteli kesäkengät ja housunlahkeet märiksi. Tiet olivat auraamatta ja autot luistelivat tiellä edestakaisin. Muistelin postia hakiessa, että muutamia kertoja elämäni aikana on ensilumi satanut maahan syyskuun puolella. Näitä vuosia ovat olleet 1963 (syyskuun alussa), 1966 (27. syyskuuta), 1968 (16. syyskuuta), 1969, 1970 (24. syyskuuta), 1986 (27. syyskuuta), 1989 (30. syyskuuta) ja 2001 (29.syyskuuta). 

Lähdin autolla liikkeelle klo 6.30, mutta kesärenkailla liukastelin auton pihalla kasvavaan aidanteeseen. En saanut autoa liikkeelle, joten kävin pyörävarastosta kaksi talvirengasta jotka vaihdoin auton eturenkaiden paikalle. Vaikeuksia tuotti aidanteen puoleisen pyörän vaihto, kun aidanne oli auton kylkeä vasten. Pääsin liikkeelle talvirenkailla ja vein vaimoni työpaikalle. Lähdin ajamaan typaikalleni Joensuuhun ja huomasin Vepsänmäellä tienvarressa farmari toyotan kumollaan. Kilometrin päässä oli pakettiauto ajanut ojaan liukkauden vuoksi.

Koska auton ulosajopaikka oli lähellä ajotietä, eikä kuljettajaa näkynyt autossa, jatkoin matkaani. Noin kilometrin päässä pakettiautosta tien vasemmalla puolella oli ojanravissa henkilöauto. Kysyin auton vieressä olevilta naisilta, että onko kaikki ok. Saatuani myöntävän vastauksen jatkoin matkaani. Kun olin ajanut noin kolme kilometriä Joenuuhun päin, ojanpenkalla oli taas kaksi autoa. Enpä kerennyt ajattelemaan sen enempää heitä, sillä edessä oleva auto lähti sivuluisuun ja lähes samalla hetkellä oma auto lähti käsistä. Kesti varmaankin 100 - 200 metriä, kunnes saimme automme hallintaan. 

Edellä menevä mersedes on lähtenyt sivuluisuun ja hetken päästä oma auto oli sivuluisussa

Alensimme edellä ajavan auton kanssa ajonopeutta ja kahden kilometrin päässä oli ojanpohjalla valkoinen pakettiauto. Ajoradan kapeus ja molempiin suuntiin oleva liikenne esti minua pysäyttämästä autoa hätäänjoutuneen auttamiseksi. Jatkoimme ajamista noin kymmenen kilometria Joensuun suuntaan ja edessä näytti olevan nokkakolarissa särkyneitä autoja. Edellä ajaneet autot pysähtyivät tienvarteen.

Kello on aamulla 7.17 kun saavun kolaripaikalle

Ilomantsista päin tullut kesärenkain varustettu sininen Peugeot oli joutunut lumisella tiellä sivuluisuun ja oli ensin törmätä Joensuun suunnasta ajavaan punaiseen Bemariin. Bemarin takana ajaneella mustan värisellä autolla ajaneella henkilöllä oli huono tuuri, sillä sivuluisussa oleva Peugeot osui auton keulaan sillä seurauksella, että molemmat autot vaurioituivat pahasti. Joensuusta päin tulleen auton moottoritilasta alkoi nousta savua. Paikalle saapunut Volvon ajaja sammutti alkaneen palon jauhesammuttimella. Juoksin kolaripaikalle ja näin, että toisessa autossa oleva kuljettaja oli tajuttomana ohjauspyörää vasten, ovi oli lukkiutunut kiinni. Otin ovenkahvasta kiinni ja repäisin ovea, mutta se ei liikahtanut. Laiton jalkani takaovea vasten ja repäisin uudelleen muutamia kertoja jolloin ovi avautui. Kuljettajan istuin oli jumittunut etuasentoon ja kuljettajan jalat olivat jääneet puristuksiin polkimien ja penkin väliin. Kuljettaja valitti, ettei jaloissa ollut tuntoa. Penkin siirtovipu penkin edestä oli lukkiutunut, siitä ei saanut penkkiä siirtymään taaksepäin. Revin irti penkin alareunan muoviosat, jotta pääsin käsiksi siirtomekanismeihin. Pian saimme penkin siirtymään taaksepäin ja kuljettajan jalat vapautettua irti pinteestä. Paikalla olleiden autoilijoiden kanssa laitoimme väliaikaisen tuen vaurioituneen jalan alle. Pitelimme jalkaa paikallaan lähes puoli tuntia. Palo-auto tuli paikalle noin puoli tuntia nokkakolarin jälkeen ja ampulanssi oli paikalla klo 7.54 eli noin 40 minuuttia nokkakolarista.  Poliisit tulivat paikalla lähes yhtä aikaa ampulanssien kanssa.

Avun saamisen hitaus johtui osittain siitä, että radiopuhelimet eivät toimineet kolaripaikalla. Hälyttämisen tehnyt tuttavani joutui juoksemaan parisataa metriä, jotta sai hätäpuhelun yhdistettyä hätäkeskukseen. Monien ihmisten aamu oli katastrofaalinen onnettomuuksien, autojen rengasongelmien ja sähkökatkojen takia. Mitä tästä sitten opimme? Kaikkien autoilijoiden, myös allekirjoittaneen, tulisi noudattaa varovaisuutta, varsinkin näin huonon ajokelin aikana. Monet säästävät talvirenkaita siirtäen niiden vaihdon mahdollisimman myöhäiseen syksyyn. Talvirenkaiden oikea-aikainen vaihto säästää rahaa, kun onnettomuuksien vaara vähenee. Muistelen, että neljä vuotta sitten oli samanlainen aamu, tie oli silloin liukas yöpakkasen jälkeen ja kymmeniä autoja suistui ojaan kesärenkailla. Osasyyllinen näihin onnettomuuksiin on tienpitäjämme Destia. Tie on ollut vuosia kolaripaikan läheisyydessä syvillä urilla. Destian miehet tulivat parituntia liian myöhään tienhoitotöihin! Kun illalla oli tiedossa lumisade ja odotettavissa oli liukkaita kelejä maanteillä, niin miksi Destia ei reagoinut tietoihin ajoissa?  Aura-auto tuli Joensuusta päin vastaani noin kolmea kilometriä ennen onnettomuuspaikkaa 7.13 ja Ilomantsista päin oleva kaista oli auraamaton ja liukas. Jokainen aamulla liikkeellä ollut autonkuljettaja maksaa veroja, jotta pääsisimme turvallisesti työpaikallemme. Myöhästyin tiistaina töistä reilun tunnin, mutta onneksi pystyn korvaamaan sen muuna aikana takaisin.

Alla muutamia kuvia kesämökkimme rannalta

Ilomantsin torjuntavoiton juhlavuosi - Ilomantsin a defensive victory anniversary

Tänä kesänä on kulunut 70 - vuotta siitä, kun Ilomantsissa taisteltiin Suomen itsenäisyydestä. Silloin raskaissa motti- ja korpitaisteluissa Suomalaisjoukot selättivät neuvostojoukot. Ilomantsin taistelujen vuosipäivää on vietetty vuodesta 1954 saakka kymmenen vuoden välein. Olen ollut mukana juhlissa vuodesta 1964 alkaen. Syksyllä 1959 oli ratsuväkiprikaatin miehillä pienempi, sodan päättymisen viidentoista vuoden vuosijuhla Ilomantsissa. Äitini veli palveli sodassa ratsumiehenä. Hän saapui meille juhlapäivän aattona. Muistan silloisen juhlapäivän, joka oli aurinkoinen ja lämmin. Takana olivat edellisen viikon kovat ukkoskuurot. Ukkosmyrsky vei silloin saunasta katon ja kaatoi meidän pihapuut. Enoni meni päivällä ratsumiesten juhliin taksilla ja juhlista hän palasi pikkutunneilla meidän kotiin kahden sotaveteraanin tukemana ja avustamana. Äitini maksoi taksikuskille veljensä tulokyydin, kun veljen rahat olivat huvenneet juhlissa.

Mieleen on jäänyt ratsuväkiprikaatin mukanaolo useissa vuosipäivien tapahtumissa. Vuonna 1964 ratsuväkiprikaatin joukkojen piti marssia kirkonkylältä Möhköön 20 kilometrin matka, mutta kuuman sään vuoksi ratsujoukot kuljetettiin Möhköön kuorma-autojen lavoilla. Odottelimme kylämme ohikulkevan tien varrella useita tunteja ratsujoukkoja kovassa helteessä, mutta saimme tyytyä kuorma-autojen lavalla oleviin hevosiin ja tykkeihin.

"Sotka" panssarivaunu Ilomantsissa kesällä 2014

Karjalan kannas menetettiin kesän 1944 taisteluissa parissa viikossa. Silloin Suomen itsenäisyys oli vaakalaudalla. Kansamme ja sotilaittemme taistelutahto lisääntyi kuitenkin sitä mukaa, kun vihollisjoukot vyöryivät sisä-Suomea kohti. Ilomantsissa taistelut kiihtyivät heinäkuun lopussa 1944 jälkeen äärimmilleen ja kansamme johtajat alkoivat lisätä joukkojen määrää Ilomantsin itä-osan puolustustaisteluihin. Taitavana sotataktikkona tunnettu kenraali Raappana kulutti ylivoimaisen vihollisen joukkoja kahdessa viikossa niin paljon, että Ilomantsissa saatiin jatkosodan viimeinen suomalaisten torjuntavoitto. Maamme itsenäisyys säilyi ja se oli sodan suurin saavutus. Monet euroopan maat, baltian maat mukaan lukien menettivät itsenäisyytensä. Suomalaisten tappioihin on luettava talvi- ja jatkosodassa kaatuneet, joita oli yli 90 000 suomalaista. Haavoittuneita oli noin 200 000 sotilasta, joista noin 100 000 jäi pysyvä vamma. Suomi menetti sodan seurauksena mm. Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan, Suomenlahden saariston sekä Petsamon alueen. 

Mottimestari näytelmä Möhkön kylässä kesällä 2014

Elokuussa 1944 torjuntataistelut päättyivät Ryhmä Raappanan joukkojen tekemien "mottien" purkautumiseen idän suuntaan ja sen jälkeen taistelut muuttuivat elokuun puolesta välistä alkaen syyskuun alkuun saakka puolustustaisteluiksi. Ilomantsi menetti sodan jälkeen noin 1/3-osan pinta-alasta. Isäni ja äitini syntymäkodit jäivät rauhanrajan taakse venäjn puolelle. Olen onneksi päässyt muutamia kertoja käymään rajan takana vanhempieni lapsuuden maisemissa. 

Rynnäkköpanssarivaunu Ilomantsissa 9.8.2014

Rakuunat Ilomantsissa 9.8.2014

Ilomantsin taistelujen vuosipäivään osallistui noin 1000 henkeä eripuolilta Suomea. Ilomantsin juhlassa olin näkevinäni muutamia Ilomantsin taisteluissa 1944 taistellutta sotilasta. Toista oli edellisissä juhlissa vuosina 1994 ja 2004, jolloin sotaveteraaneja oli paljon muistelemassa Ilomantsin torjuntaisteluja. Seuraavissa juhlissa vuonna 2024 ei liene enää yhtään sotaveteraania juhlimassa Ilomantsin kesän 1944 voittoa! Ilomantsin taisteluiden päättymisen juhlia pidettiin 9. - 10.8.2014. Lauantaina oli aamun avauksena Hornetin ylilento, NH-90 helikopterin ja eri aselajien esitelyä, Rakuunoiden ratsastussulkeiset sekä illan päätteeksi jatkosodan aikana tutuiksi tulleet asemiesiltamat. Sunnuntaina olivat vuorossa jumalanpalvelus ja pääjuhla Liikuntahallilla. Pääjuhlassa oli puhujina mm. puolustusvoimien entinen päällikkö Ari Puheloinen ja valtioneuvoston puheenjohtaja Eero Heinäluoma. Ari Puheloinen kertasi puheen alussa kesän 1944 tapahtumia. Hän kertoi, että monissa euroopan maissa puolustus järjestetään palkka-armeijoilla tai pienillä varusmiesmäärillä. Suomen valitsema linja, jossa on pakollinen asevelvollisuus on vanhanaikaisuudestaan huolimatta vielä nykypäivänä varteenotettava vaihtoehto. Kun lähes kaikki miehet suorittavat asevelvollisuuden, maanpuolustushenki säilyy kansan keskuudessa. Myös yhteistyö puolustusvoimien ja väestön kesken säilyy korkealla tasolla. Vaikka puolustusvoimien rahoitusta leikataan, puolustusvoimien uudistus etenee. Uudistuksella pyritään muuttamaan maamme puolustus nykyaikaa vastaavalle tasolle. Puolustusvoimien uudistamisen tärkeyttä kuvaa hyvänä esimerkkinä Ukrainan tilanne, jossa tällä hetkellä on menossa sotilaallinen selkkaus.

Asemiesiltamissa juontajana toimi Jaakko Salonoja ja orkesterina Rakuunasoittokunta

Toivottavasti meidän ei tarvitse kansakuntana osallistua koskaan sotiin! Tänä vuonna maailmantilanne näyttää todella pahalta meneillään olevan Ukrainan kriisin johdosta. Vuosi sitten syksyllä kaksi venäläistä opiskelijaani kertoi, että rajan takana värvätään nuoria miehiä armeijaan. Venäjällä lienee ollut jo silloin vuosi sitten elokuussa eli syksyllä 2013 tiedossa tämän kevään ja kesän Krimin ja Ukrainan valtausoperaatio?

Meillä itärajalla asuville raja on aina ollut uhka ja pelkojen aihe. Muistan lapsuudesta, kun kylässämme huhuttiin rajan takaa tulleista "desanteista", joita liikkui useina kesinä 1950-luvulla rajaseudulla. Tapasin yhden "ulkomaisen" matkaajan heinäkuussa 1961 kotikylässä. Mies tuli kyläkauppaan ostamaan polkupyörän kumia. Hän ei puhunut mitään, vaan näytti kauppiaalle, mitä hän haluaa. Mies maksoi ostokset Suomen markkoina. Pyörän korjaamisen jälkeen mies jatkoi matkaa kohti Möhkön kylää valtakunnan rajalle. Kauppias vihjaisi minulle miehen olevan rajan takaa. Myös Ilomantsin taisteluiden vuosijuhlassa elokuussa 2014 huomasin juhlijoiden joukossa molempina päivinä muutamia uteliaita "henkilöitä", jotka seurasivat ja tallensivat ahkerasti juhlatapahtumia kameroilla ja muilla tallennusvälineillä juhlakansan keskuudessa. Mutta tuskinpa mitään uutta järisyttävää tietoa he saivat kotiin vietäviksi!? Meillä Suomessa ei ole mitään salattavaa, haluamme elää rauhallista elämää toistemme ja  naapurimaiden kansalaisten kanssa. Yleisöpalstoilla ja yhteisöpalveluissa on kuluvan vuoden aikana näkynyt selkeästi ja räikeästi, kuinka venäläiset kirjoittavat "suomalaisten" nimissä venäjää tukevia ja suomen valtionjohtoa arvostelevia kannaottoja. Venäläisten tarkoituksena on nostaa Suomalaiset tukemaan venäläisten mielipiteitä. Se on yksi keino hajoittaa kansakunnan yksimielisyyttä. Kaikista venäläisten yrityksistä huolimatta me Suomalaiset pidämme yhtä. Haluamme elää itsenäisenä kansakuntana ja päättä maamme asioista ulkoisista pelotteluista piittaamatta. Kuluvana kesänä venäläismatkailijoiden määrä on vähentynyt maassamme radikaalisesti. Myös monet Suomalaiset ovat vähentäneet matkoja Venäjän karjalaan. Käyn venäjällä tankkaamassa polttoainetta ja vierailen myös Karjalassa eri kylissä tutustumassa Suomalaisten rakentamiin taloihin ja myös toisen maailmansodan taistelumaastoihin. En ole kohdannut näillä matkoilla sen suurempaa epäluuloa tai vihaa. Useat ihmiset ovat siellä ystävällisiä ja kanssakäyminen kielirajasta ja erilaisuudesta huolimatta asiallista. Toivottavasti saamme kaikista epäluuloista huolimatta elää kansakuntina rauhanomaisissa oloissa ja rakentaa yhteistyötä luottamuksen ja yhteistyön varaan itsenäisinä kansakuntina.

NH - 90 Ilomantsissa 9.8.2014

NH-90 lähdössä Ilomantsista 9.8.2014

Hyvää syksyä kaikille blogini lukijoille. 

Vaikka sodan tuulet puhaltavat niin maailmassa kuin meillä euroopassa, toivon rauhan ajan palautuvan sodan alle joutuneisiin maihin ja ennen kaikkea Ukrainaan. Toivon myös, että venäläisten "johtajien" kansallismielinen uho vähenisi. Mieleeni tulee vuosi 1939, jolloin silloisen neuvostoliiton johtajat Stalinin johdolla halusivat vallata Puolan, Baltianmaat ja Suomen. Neuvotteluista ei ollut silloin mitään hyötyä. Tämän hetkinen konflikti Ukrainassa on eurooppalaisittain katsottaessa Venäjän aikaansaama. Myös osasyyllisenä olevan Ukrainan olisi pitänyt hoitaa itäpuolisen osan ongelman ajoissa, ennen kuin se laajeni nykymittoihin. Jos ihmiset alkavat käyttäytyä valtiota vastaa uhmakkaasti kuten Ukrainassa viime talvena, silloin valtionjohdon olisi puututtava tilanteeseen. Minulla on muutamia venäläisiä tuttuja ja heidän kertoman mukaan venäjällä Ukrainan konflikti nähdään eri tavalla kuin euroopassa. Euroopassa olemme yhtä mieltä siitä, että venäjä tukee sotilaallisesti Ukrainan separatistejä ja että Ukrainassa on venäläisiä sotilaita. Venäjällä taas tilanne nähdään, että venäläiset ovat auttamassa hätää kärsiviä Itä-Ukrainalaisia. Samanlaista oli vuonna 1939. Idässä ja lännessä oli erilaiset näkemykset asioista. Suomi säilyi vuosien 1939-1944 taisteluista itsenäisenä, kansamme yksimielisesti päätti silloin puolustaa maata viimeiseen mieheen saakka. Maksoimme itsenäisyydestä kalliin hinnan, kaatuneita oli lähes 100 000 henkeä ja haavoittuneita oli yli 250 000. Kotinsa ja maansa menetti yli 420 000 karjalaista. Isäni ja naapurini haavoittuivat jatkosodan aikana. Heille sodassa haavoittuminen ja niistä seuranneet vuosien kivut ovat olleet elämän arjessa mukana.  

Syksyn ensimmäinen myrsky elokuun viimeisenä viikonloppuna 

MM Karhunveistokilpailu Ilomantsissa 23.8.2014 

MM Karhunveistokilpailun satoa 

Elokuun viimeinen auringonlasku

Syyskuinen aamu lammen rannalla