Sellane ol' Viipuri - Such was the Vyborg

Yksi tämän kesän matkoistani suuntautui Suomen vanhaan Viipurin kaupunkiin heinäkuun alussa. Matkan aikana Viipurin pyöreässä tornissa eräs suomalaisporukka lauloi kovaan ääneen monille suomalaisille tuttua, Eino Kettusen sanoittamaa vanhaa "kuplettilaulua" sävelmää Ilta Viipurissa. Sen Juha Vainio esitti 1960-luvulla hiukan muunneltuna ja suosittuna sävelmänä. Vainion sävelmä soi 1970-luvulla usein radiossa.

Viipurin kauppatori kesällä 2016. Takana keskellä näkyy entisen varuskunnan kirkon kellotorni ja oikealla Viipurin keskiaikainen linna. Torin laidalla on Viipurin pyöreä torni, pankkeja ja kahviloita sekä Viktoria Hotelli.

 Salakkalahti, jonka takana Drusba hotelli. Drusba hotelli on vaatimaton ja edullinen hotelli Viipurissa. Ehkä parhain hotelli Viipurissa on kauppatorin vierellä, Torikadulla oleva hotelli Viktoria. Hotelli Atlantik sijaitsee vanhan luostarin paikalla, lähellä vanhaa kaupunginmuseota ja Raatihuonetta. Hotelli Viipuri sijaitsee entisessä Karjalan lehtitalossa vanhan Karjalankadun (Mannerheiminkatu), nykyisen Aleksanterinkadun varrella Torkkelinpuiston ja Salakkalahdenpuiston välissä. Viipurissa on kymmeniä hostelleja, joiden tasoa en pysty sanomaan.

Rautatieaseman vieressä on uusin Viking hotelli "Bukuht".

Viipurin Pyöreä torni on Kauppatorilla.

Aikaisemmin Pyöreän tornin itäsivulla oli puinen ulkorakennus torin puolella, se näkyy alla olevassa kuvassa. Käydessämme Viipurin pyöreässä tornissa, ovimies oli eteisessä vastassa ja heilutteli äänekkäästi ovella käsissä olevia rahoja ja ei meinannut aluksi avata ovea. Mies sanoi jotakin meille, mutta onneksemme emme ymmärtäneet mitä mies sanoi. Vasta myöhemmin tajusin, että hän sanoi "Pitää maksaa" ! Pitää muistaa seuraavan kerran varata miehelle muutama kopekka taskunpohjalle. Sisällä ravintolassa ostimme kahvit ja se maksoi 100 rublaa, joka on mielestäni varsin edullinen. Tarjoilijat olivat ystävällisiä, joten varmaan portsarilla oli pahat päivät menossa tai pieni palkka? Olen kuullut, että joissakin ravintoloissa hinnat heittelevät asiakkaiden mukaan. Tähän yksi esimerkki omasta kokemuksestani. Kävin kesäkuussa venäjällä ostamassa autoon kesärenkaat. Ne olivat todella edulliset maksoivat vain 35 €/ rengas. Menin vaihtamaan erääseen autokorjaamoon renkaita, kun renkaat myynyt mies kertoi vaihdon maksavan korjaamolla ainoastaan 1000 rublaa. Kun tuli maksun aika, renkaanvaihtajat ilmoittivat rengastyön hinnaksi 1500 rublaa, eli 50 % korotus hintaan. En ruvennut kiistelemään hinnasta, kun olin yksin, mutta seuraavalla kerralla maksan työn etukäteen! Samoin kannattaa olla varovainen myös joissakin venäjän hotelleissa ja ravintoloissa. Kaksi kertaa olen varannut hotellin suomesta käsin ja molemmilla kerroilla hotellin hinta on ollut 20 - 30 % kalliimpi, kuin aiemmin sovittu hinta. 

SA-kuva 31.8.1941 voitonparaati Viipurin kauppatorilla

Viipuri oli vierailun aikana todella hiljainen kaupunki, vaikka siellä asuu 80 000 ihmistä. 

Kun Viipuri kuului aikanaan Suomeen, siellä asui 80 000 henkeä, joista pääosa oli suomalaisia. Siellä asui kymmeniä eri kansallisuuksia, koska ihmiset ympäri eurooppaa tulivat yrittäjiksi Viipuriin. Kuulemani mukaan Viipurissa oli ennen vanhaan vilkasta niin toreilla, kuin työmailla.

Tuhottua Viipurin Kelkkalan kaupunginosaa kesällä 1941 SA-kuva

Turistien määrä Viipurissa oli laskenut vuoden takaisesta ja mietin itsekseni, että varmaankin osasyynä ovat venäjän pakotteet, mutta osansa lienee ollut sateisella säällä? Aiempiin käynteihini verrattuna kaupunki oli tällä kertaa turvallisen oloinen. 

Viipurin Linna

Kävelin kahden päivän aikana yli 20 km Viipurin katuja, kuvaten vanhoja rakennuksia ja muistomerkkejä. Jos kaupunki olisi jäänyt vuoden 1944 rauhanteossa suomalaisille, se olisi Helsingin veroinen kaupunki. Nyt osa kaupungista ja sen rakennuksista ovat todella kurjassa kunnossa. Viipurissa on monia rakennuksia, joissa arkkitehtinä ovat olleet samat henkilöt, kuin Helsingin rakennuksien suunnittelijat ja kävellessäni kaupungin katuja eräänä päivänä, tuntui kun olisin ollut kävelyllä Helsingissä! Ainoa tekijä, joka särki mielikuvan, oli 1960 - 70-luvulla rakennetut neuvostovallan aikaiset rumat kerrostalot. Samanlaisia rakennettiin myös suomessa 1970-luvulla?! Tämän kesäinen reissu ei ollut varmaan viimeinen, tulen matkustamaan uudestaan Viipuriin tulevina vuosina!

 Vanhaa viipuria Repolan kaupunginosassa

Tuhottua Viipurin keskustaa kesällä 1941 SA-kuva

Viipurissa ovat suomalaiset asuneet satoja vuosia, aina vuoteen 1944, jolloin 20. kesäkuuta venäläiset joukot valtasivat Viipurin suomalaisilta joukoilta. Kaupunki tuhoutui pahoin talvisodan pommituksissa vuosina 1939 - 1941. Kesällä 1941 kaupungissa taisteltiin ja ne taistelut lisäsivät tuhoutuneiden rakennusten määrää. 

Monet suomalaisista ovat kaivanneet vuosien saatossa takaisin venäjän valloittamia alueita, mutta en usko, että se on mahdollista. Pakkoluovutetuilla alueilla asuu satoja tuhansia venäläisiä, jotka ovat asuneet siellä 70-vuotta.

Talvi- ja jatkosodassa Viipurin asema tuhoutui lähes kokonaan. Venäläiset rakensivat rautatieaseman uudelleen 1950-luvulla omalla venäläisellä tyylillä (Yllä kuvassa).

Tuhottu Viipurin rautatieasema kesällä 1941 SA-kuva

Viipurin vanha rautatieasema, josta on jäljellä alakuvassa näkyvä rahtitoimisto

Rautatieaseman seinässä aiemmin olleet neljä karhua ovat jossakin?Yksi karhu löytyi Pietarin ja Paavalin kirkon edessä olevasta suihkualtaalta. Toinen karhu on kuulemani mukaan jonkin "parantolan" pihamaalla.

Pietarin ja Paavalin kirkko lähellä kauppatoria sijaitsevassa puistossa. Se oli ennen vanhaan Ruotsalaisten kirkkona.

Pietarin ja Paavalin  kirkko kesällä 1941 SA-kuva

Kirkon edessä on uusi Agricolan patsas. Alkuperäinen Agricolan muistomerkki paljastettiin 21. kesäkuuta 1908 Torkkelinpuistossa olevan Tuomiokirkon edessä. Alkuperäinen muistomerkki tuhoutui talvisodan pommituksissa.

Suomalaisaikakauden kirkot ovat aina venäjänmatkoilla kuvaamiseni kohteita, kuten tälläkin matkalla. Kirkot kertovan oman aikansa arkitehtuurista ja kiinnostavat siten minua.

Viipurin maalaiskunnan kirkontorni ja kirkko tuhoutuivat osittain sotien aikana. Kirkontorni on myöhemmin korjattu lähes alkuperäiseen muotoon. Kirkon paikalla oli keskiajalla dominikaaniluostari. 

Viipurin maaseurakunnan kirkon rauniot 2016.

Maaseurakunnan kirkko maaliskuussa 1940 sodan pommitusten jälkeen SA-kuva.

Maaseurakunnan kirkko sijaitsi Luostarinkadun varrella SA-kuva

Viipurin varuskunnan kirkko ja kellotorni 1940 SA-kuva

Saman kirkko heinäkuussa 2016. 

Kirkon sisäkuva vuodelta 1942 SA-kuva

Kirkko on vanhin Viipurin kirkoista ja se toimi alunperin Viipurin tuomiokirkkona. Kun uusi tuomiokirkko rakennettiin vuonna 1893, se muutettiin Viipurin Varuskunnan kirkoksi. Kirkkoa kutsuttiin aikanaan myös nimillä Agricolan kirkko ja Viipurin kaupunginkirkko. Kirkkoa ovat käyttäneet niin katolilaiset kuin luterilaiset seurakunnat. Kirkko sijaitsee linnansillalta heti oikealla olevassa korttelissa ja sen löytää helposti, kun näkee kirkon kellotornin. Kirkon pihassa oli talvisodassa kaatuneille tehty kenttähautausmaa, jonka paikalla on suomalaisten pystyttämä muistomerkki.

 

Viipurin uusi tuomiokirkko rakennettiin alla olevaan paikkaan vuonna 1893. Kirkko tuhoutui osittain talvi- ja jatkosodassa ja 1950-luvulla venäläiset räjäyttivät kirkon muurit. 

Alla kuvassa Tuomiokirkon rauniot kesällä 1941 SA-kuva.

Tuomiokirkon edessä on kaupungitalo (kirkosta linnaan päin).

Tuomiokirkon edessä on jatkosodan kaatuneitten hautausmaan muistolaatta

Tuomiokirkon takana oli Viipurin kaupungintalo ja vieressä Viipurinlahden puolella Ruotsalainen lyseorakennus.

Viipurin kaupungin vanhoista taloista on arviolta 300 - 400 suomalaisaikakaudelta. Osa niistä on korjattu, mutta osa rakennuksista on sortumassa omille sijoillensa.

 Yllä kuvassa Torkkelinkadulla oleva Kansallisosakepankin rakennus on suomalaiskauden helmiä. Alla Linnankadun varressa oleva rakennus on romahtamispisteessä.

Venäläisten restauroima rakennus lähellä Rautatieasemaa

Viipurin kauppahalli on ollut perinteinen käyntikohde suomalaisturisteille. Se tuhoutui talvisodassa lähes kokonaan. Alla Sa-kuva tuhoutuneesta kauppahallista

Viipurin kaupungin rakennuksista suomalaisajan rakennukset ovat kauneimpia ja niiden kunnostamisella alkaa olla kiire, jos ne aiotaan pelastaa. Alla vanha taidemuseo on vielä kunnossa oleva ja sitä käytetään nykyään asuintalona.

Viipurin museo talvisodan aikana SA-kuva.

 Alla sama rakennus kesällä 2016. Rakennuksen edessä on Torkkeli Nuutinpojan patsas. Viipurin museo oli myös jonkin aikaa Raatihuoneena.

Viipurin taidemuseo on rakennettu korkean kallion päälle lähelle Viipurin satamaa. Sen suunnittelijana oli Uno Ullberg ja se rakennettiin vuonna 1930. Nykyisin siinä toimii Pietarin Eremitaasin sivupiste.

Alla SA-kuva Viipurin taidemuseosta kesältä 1941

Ortodoksinen Pyhän Eliaan kirkko on korjattu ja entisöity uusiksi.

Alla vanha kirkko vuonna 1941 SA-kuva

Kaupungin keskustassa on suomalaisten aiemmin rakentama ortodoksinen kirkko.

Ortodoksinen kirkko kesällä 1941 SA-kuva

Alvar Aallon suunnittelema kirjastotalo uusittiin kymmenkunta vuotta sitten. Kirjasto on avoinna matkailijoille ja kaupunkilaisille ilman erillistä sisäänpääsymaksua ja se on tutustumisen arvoinen.

Alla kirjasto kesällä 1941 SA-kuva

Alvar Aallon kirjastotalon takana puistossa on taiteilija Mäntysen tekemä hirviveistos

 Torkkelinpuistossa on metsänpoika patsas

Alakuvassa sama patsas 1941 kesällä SA-kuva

Punaisenlähteentori on rauhallinen paikka. Leninin patsas torin itäpuolella on tullut sota-ajan jälkeen torialueelle ja muutama sodassa pahoin tuhoutuneen rakennuksen tilalle on rakennettu vuosikymmenten saatossa  uudet rakennukset. Tori oli Suomen aikaan vilkas kauppapaikka yhdessä Kauppatorin ja Talikkantorin kanssa.

Suomenpankin entinen rakennus 

Kellariravintola Trabesa on hyvä ruokapaikka. Hinta on ehkä korkea, mutta ruoan laatu korvaa hintaa.

Matkan päätteeksi kävimme tuhlaamassa rahoja kauppatorilla ja kauppakeskuksessa. Paluumatkalla poikkesimme Portinhoikassa ja Ihantalassa muistelemassa jatkosodan taistelupaikoilla kesän 1944 taisteluja.

 Kuvassa Ihantalan taistelujen muistomerkki

 Muistomerkin takana, noin 200 metrin päässä on Ihantalan hautausmaa

Ihantalan hautausmaan muistomerkki

Ihantalan hautausmaa kesällä 1944 SA-kuva

Ihantalan kirkon vierellä on sankarihautausmaa. Kirkko sijaitsee Ihantalan muistomerkiltä suoraan etelään metsän poikki n. 150 metriä. Kirkon sokkeli on sankarihautausmaan vierellä.

Ihantalan sankarihautausmaa kesällä 1944 SA-kuva

Portinhoikan risteyksessä on venäläisten kaatuneiden muistomerkki

Sama paikka kesällä 1944 SA-kuva

 Alla karttapiirros Tali-Ihantala alueesta, jossa Suomalaiset pysäyttivät neuvostojoukkojen etenemisen kesäkuun lopussa 1944

Juukalainen Eino Kettunen teki suomalaiset sanat saksalaiseen sävelmään "Abens in dem kleinen Städchen" ja sen nimi oli suomeksi Ilta viipurissa. Sen levytti ensimmäisenä Valtter Eloranta vuonna 1929. Juha Vainio levytti kappaleen nimellä Sellane ol' Viipuri 1960-luvulla.

Siihen aikaan näillä mailla

Oltiin vielä paljon vailla

Eikä kukaan kummempaa kaivannut kai

Tanssittu ei pitkin yötä

Illoin riitti puhdetyötä

Kapaloissaan kehitys köllöttää sai

Toista oli Viipurissa

Karjalaisten kaupungissa

Siellä vanhat vaihtuivatkin uusiin säveliin

Tanssia sai siellä aina

Arkena ja sunnuntaina

Helppo oli tiensä löytää

Kohti oikeata pöytää

Jos vain joku kielsi 'ei ei ei'

Toinen sanoi heti 'hem till mej'

Sellanen ol' Viipuri

Sellanen ol' Viipuri

Karjalaisten kaupunki

........

Seuraava blogiteksti ilmestyy elokuun puolessa välissä. Silloin käsittelen syyskuussa ilmestyvän kirjani "Kuolema Syvärillä" taustoja ja siinä kerrottuja tapahtumapaikkoja.

Kesävaellus Lapissa 2016 - Summer hiking in Lapland

Kesäkuun alussa olen tehnyt vuosittain Lapissa vaelluksen. Ajomatkaa kertyy vaelluspaikoille yhteen suuntaan lähes 1 000 km. Viime kesänä vaelsimme UKK-puistossa, toissa vuonna Pallaksella. Kesäkuun alussa lähden vaeltamaan heti, kun myrskyrintama on ylittänyt Lapin alueen 8. - 9. kesäkuuta. Rinkka on pakattu valmiiksi ja reittisuunnitelma on valmiina. Vaellus alkaa Aittajärveltä, Suomujoen Kahlaamon kohdalta. Matka jatkuu Helanderin Kotajärven kautta Maantiekurulle ja sieltä kävellen Vetämäkurun nuotiopaikalle saakka. Sieltä nousu tunturiin, josta jatkan matkaa tunturien kautta Sarviojan autiotuvalle, jossa yöpyminen joko autiotuvassa tai varaustuvassa. Seuraavana aamuna matkani jatkuu kohti Paratiisikurua, jossa nousu taas tunturiin ja matkalla käyn Pirunportilla. Sieltä matka jatkunee, joko Muorrakkavaaran varaustuvalle, tai Muorrakkavaarnojan kautta kohti Jyrkkävaaraa. Valintaan vaikuttaa merkittävästi sää- ja tuuliolosuhteet. Matka loppuosa kulkee Muorrakavaanojaa pitkin kohti Suomujokea, jonka ylityksen jälkeen yöpyminen Snelmannin majalla. Viimeinen taival majalta autolle ja kotimatkalle. Reitin pituus on noin 60 kilometria ja vaellusaika noin 3 vuorokautta. Matkaraportti tulee tähän jatkoksi, jos matkani onnistuu suunnitelmien mukaan?

Matkapäiväkirja 9. - 11.6.2016

The First Day

Kesän 2016 Lapinvaellukselle lähdin torstaina 9. kesäkuuta Ension päivänä kello 04.00. Ajelin vaihtelevassa säässä koko päivän ja saavuin UKK-puistoon Tankavaaralle kello 13.00. Kävin Tankavaarassa hakemassa varaustuvan avaimen ja siellä olleet nainen ja mies kyselivät matkasuunnitelmaani. Kerroin, että lähden vaellukselle Aittajärveltä ja ylitän Suomujoen kahlaamon kohdalta. Virkailija sanoi, että  Suomujoen kahlaamon kohdalla ei ole kahlausvaijeri vielä paikallaan, eikä siitä kohti Suomujokea ole syytä ylittää. Virta on kova ja vesi korkealla ja ilman kahlausvaijeria ylitys saattaa epäonnistua. Minuun iski siinä vaiheessa paniikki, sillä matkasuunnitelmani menisi uusiksi, jos en voi ylittää Suomujokea Aittajärven alapuolelta. Virkailijat suosittelivat ylittämään Suomujoen Porttikosken siltaa pitkin, mutta sitä kautta reissuni pidentyy vähintään yhdellä päivällä.  

Lähdin ajelemaan kohti Saariselkää ja Aittajärveä sekavissa tunnelmissa. Ajattelin kokeilla ajamista autolla Ahvenjärvelle ja sieltä kävellen kohti Porttikoskea. Jouduin hylkäämään suunnitelman, koska tie Ahvenjärvelle näytti olevan huonossa kunnossa ja henkilöautolla ei sinne ollut asiaa.

Tie Aittajärvelle oli osittain luminen ja kostea, mutta hyvin siinä autolla pääsi ajamaan

Poroportti Aittajärven tiellä

Aittajärven parkkipaikka

Aittajärven parkkipaikalla oli 15 autoa, joten arvelin tunturissa olevan noin 20 - 30 vaeltajaa. Laitoin vaellusvarusteet kuntoon ja kävelin Suomujoen rantaan. Kävin kahluupaikalla ja totesin kahlausvaijerien olevan toisella puolella puussa. Päätin lähteä vaeltaman Porttikoskelle ja pääsinkin lähes kaksi kilometriä, kunnes polku laskeutui suolle ja siellä oli leveä puro. Paita oli siinä vaiheessa märkänä, se johtui liiasta vaatetuksesta. En halunnut kastella vaatteitani ja kenkiäni joessa, joten päätin palata takaisin autolle vähentämään vaatetustani. Samalla ajattelin etsiä kuivemman reitin Porttikoskelle. Saavuttuani autolle, parkkipaikalle saapui samaan aikaan Jyväskylästä ja Kilpisjärveltä kotoisin olevat isä ja poika. Kyselin miehiltä; Minne aiotte mennä yöksi? Miehet kertoivat, että ovat menossa Sarviojalle ja matka suuntautuu Suomujoen yli kahlaamon kohdalta. Kerroin matkareittini olevan saman ja sovimme, että menemme yhdessä Suomujoen yli.

Suomujoen ylitys oli uusi kokemus. Kengät ja housut pois, jalkaan kumisandaalit ja menoksi. Vesi oli kylmää ja se ulottui vastarannalla aina kulkusiin saakka. Veden virtaus painoi kulkijaa alavirtaan, mutta kävelysauvoilla sai hyvän tuen kävelyn aikana. Kaikki meni hyvin ja vastarannalla vaihdoin vaellusvaatteet ja vaelluskengät päälle. Matka jatkui Helanderin Kotajärven rantoja pitkin. Kävimme katsomassa vanhaa Suomun kotaa. Siinä yöpyivät marraskuussa vuonna 1841 runonkeruumatkalla (Lapissa, Vienan karjalassa ja Arkangelissa) olleet Elias Lönnrot ja Matias Aleksander Castren. Heidän seurueeseen kuului lisäksi kolme muuta suomalaismiestä ja kaksi lappalaista opasta. Matka oli silloin vaivalloista kylmyyden ja lumituiskujen hidastaessa matkantekoa. Miehet riitelivät matkalla monista erilaisista asioista; majan oven sulkemistavasta, aina lapinkieltä koskeviin erimielisyyksiin saakka. Castren näki eräänä yönä harhoja tunturialueella yöpymisen yhteydessä. Totesin samalla paikalla seisoessani, että alkeellisissa ja hataroissa (Flimsy) majoissa runonkerääjät aikoja sitten olivat matkallaan yöpyneet. Castren sai matkalla tuberkuloosin, mutta jatkoi matkaa sairaudesta huolimatta. Castren kuoli kymmenen vuotta matkan jälkeen tuberkuloosiin. Castren teki ennen kuolemaansa useita muita matkoja venäjälle.  

Matka jatkui Maantiekurunojan vartta pitkin noin viisi kilometriä, jossa pidimme taukoa nuotiopaikan vierellä. Itse nuotiopaikka oli vetinen, joten taukopaikaksi sai kelvat vanha kelo.

Tauon jälkeen päätimme nousta Vetämäkurun kautta Kuotmuttipäälle. Nousu oli voimia vaativa, joten muutaman kerran piti ottaa pieni hengähdystauko, ennen kuin pääsimme tunturin huipulle.

Tunturin päällä oli lunta paikka paikoin 20 - 30 cm. Lunta pääsi kenkien sisään ja ne kastuivat läpimäriksi. Jatkoimme matkaa vaeltamalla muutaman kilometrin päässä olevalle Kaarnepäälle. Puurajan yläpuolella tuuli tuntui kovalta ja meinasi heittää minut nurin. Mitä korkeammalle  tunturin huippua nousimme, sitä kauniimmaksi ja avarammaksi maisemat ympärillämme muuttuivat.

Kaarnepään huipulla lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Kova tuuli ja kosteat vaatteet aiheuttivat vilustumisen ja pienen kuumeen seuraavana yönä. Hetken aikaa levättyämme jatkoimme matkaa kohti Sarvioja. Kaarnepään pohjoisrinteellä oli lumikinoksia ja ne haittasivat liikkumista.

Jatkoimme matkaa Kaarnepäältä kohti Sarviojaa ja etsimme siellä olevalle autiotuvalle johtavaa polkua, sitä löytämättä. Laskeuduimme Sarviojalle Kaarnepään tunturin jyrkkää rinnettä alas. Rinteessä oli  10 - 30 cm lunta ja laskeutuminen oli vaikeaa. Onneksi mukana oli kävelysauvat, joilla sai hyvän tuen laskeutumisessa. Päästyämme Sarviojan varteen yritimme paikallistaa olinpaikkamme GPS-laitteella, mutta se ei toiminut. Lähdimme vaeltamaan etelän suuntaan ja 300 metrin päästä löysimme Sarviojan autio- ja varaustuvan.   

Sarviojan autiotuvan puolella oli 4 - 5 henkeä, mutta varaustuvan puolella ei ollut ketään. Matkakumppanit päättivät majoittua telttaan autiotuvan taakse. Sisällä varaustuvassa oli kylmää, sillä siellä oli ollut vaeltajia edellisen kerran viikoa aiemmin. Laitoin kaminaan tulen ja vaihdoin märät vaatteet kuiviin. Kuumeen takia hytisin pitkään kylmässä tuvassa. Lämmitin kaasuhellalla (gas cooker) kuumaa vettä, joka lämmitti sopivasti kehoa. Yöllä tuvan lämpötila nousi ja sain aamuyöllä unenpäästä kiinni. 

The Second Day

Aamulla heräsin kuuden jälkeen ja kävin katsomassa Sarviojan ylityspaikkaa. Havaintojen perusteella se oli ylitettävä kahlaamalla. Yöllä oli tullu Sarviojalle kaksi miestä lisää. He olivat pystyttäneet teltan aivan Sarviojan viereen. Juttelin miesten kanssa vähän aikaan. He kertoivat, että oli mukavampi olla yötä teltassa kuin kuumassa tuvassa. Keittelin hetken päästä aamupuuroa ja kahvia ateriaksi. Aterian jälkeen siivosin tuvan, tyhjensin kaminasta tuhkat, vein likavedet ja tuhkat ulkona olevaan kompostiin. Kävin tekemässä puuliiterissä polttopuut seuraavaa kulkijaa varten ja vein ne sisälle kaminan viereen. Pakkasin tavarani rinkkaan ja lähdin tuvasta Sarviojan varteen. Heitin kengät pois jalasta ja kahlasin joen yli. Jatkoin sieltä matkaani Vaulopäälle ja sieltä edelleen puurajaa pitkin kohti puurajan yläpuolella olevaa Ukselmapäätä. 

Vaulopäällä oli lunta muutamia senttejä

Vaellus jatkui Ukselmapäätä kohti ja välillä satoi tihkusadetta

Matkalla havaitsin, että edellisten päivien lumisateen jälkeen ei tunturissa ollut liikkunut kuin kaksi Naalia. Alempana koivikossa näin hirvien ja porojen jätöksiä sekä yhden tunturikihun.

Ukselmapäälle nousin Paratiisikurun kautta, jossa rinne oli osittain rakkakiveä

Paratiisikuru

Kuvassa Paratiisikuru Ukselmapään suunnalta kuvattuna.

Lähdin nousemaan Paratiisikurusta kohti Ukselmapään huippua. Matkalla tunturinhuippu peittyi pilveen. Pian sen jälkeen alkoi kylmä vesisade. Toinen hanskoistani oli kadonnut matkan alussa ja käsiäini alkoi paleleltaa. Ilman tuntui todella kylmältä, ja arvelin vesisateen muuttuvan pian lumisateeksi. Päätin palata takaisin Paratiisikuruun. Tavoitteenani oli aiemmin, että olisin käynyt Pirunportilla, mutta luovuin siitä edellisenä yönä olleen kuumeen takia. Join kurun pohjalla olevasta lähteestä raikasta ja kylmää vettä ja sen päälle naukkailin jotakin imelää "voimajuomaa". Jatkoin matkaani Paratiisikurun ja Lumipään ja  Siliäselän välissä olevasta kurusta lähtevän tunturipuron vartta kävellen kohti Sarviojaa. Tein majalle saavuttuani aterian ja päätin ottaa aterian jälkeen päiväunet. Päiväunien jälkeen miettisin, miten jatkaisin vaellustani eteenpäin.

Kamina lämmitti tuvan ja nukahdin. Heräsin kolmen tunnin päästä ulko-oven kolinaan ja huomasin sisälle tulossa olevan pariskunnan. Tervehdin pariskuntaa, mutta sain vastauksena jonkinlaisen murahduksen. Päätin mennä ulos vaihtamaan vaellusvaatteet päälle ja sillä välillä pariskunta laittoi oven lukkoon. Koputtelin oveen ja pyysin avaamaan ovea. Mitään vastausta en saanut, joten huusin useaan otteeseen, että minun avaimeni ovat sisällä olevien housujen taskussa. Lopulta nainen avasi oven ja päästi sisälle. Ihmettelin pariskunnan käytöstä, sillä en aiemmilla retkillä ole törmännyt vastaavaan ilmiöön. Yleensä vaelluksilla olen tavannut ystävällisempiä ihmisiä. Murteesta päättelin heidän asuvan jossakin keski- tai pohjoispohjanmaalla. Päätin lähteä vähäksi aikaa pois tuvasta ja vaelsin Sarviojan vartta pitkin kohti Sudenpesää. Samalla katsoin seuraavan aamun reittiä kohti Porttikoskea, koska olin tehnyt päätöksen jatkaa matkaani seuraavana aamuna Porttikosken autiotuvalle.

Sarvioja

Sudenpesän varaustupa oli tyhjä, mutta havaitsin sisällä olevan makuupusseja. Vaeltajat olivat varmaan lähteneet tunturiin ilman makuupusseja.

Löysin matkan aikana muutamia kukkivia kasveja. Mainittakoon niistä Rentukka, Nurmikanukka, Kellosinilatva, Kurjenkanerva, Lakka, Kullero ja Tunturikohokki. Lintuja en tavannut matkan kovinkaan paljon. Mainittakoon muutama lintu, jotka näin tai joiden äänet kuulin: Sepelkyyhky, Järripeippo, Kiiruna, Tunturikihu, Pajulintu, Metsäkirvinen, Lapinkirvinen ja Lapintiainen. Äänimaalima oli kuitenkin melko hiljainen, se varmaan johtui kylmästä ja tuulisesta säästä.

Rentukka

Nurmikanukka

Kullero

Palasin illalla takaisin autiotuvalle ja täytin vesipullon täyteen vettä autiotuvan vieressä olevasta lähteestä. Aamulla eräs vaeltaja oli kertonut, että lähteen vesi on hyvää. Seuraavana päivänä tulin toisiin ajatuksiin, kun sain vedestä ripulin. Onneksi mahatauti osui matkan viimeiselle osuudelle!

The Third Day

Nukuin yön tuvassa ja heräsin aamulla vaille neljä. Laitoin aamupalaksi kaurapuuroa, jonka kanssa söin viimeisen mukana olleen leivän. Lähdin jatkamaan matkaa varttitunnin päästä Sarviojan vartta pitkin kohti Porttikoskea. Vettä sateli Sudenpesien kohdalla, mutta sen jälkeen sadepilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa pilvien takaa.

Sudenpesien jälkeen nousin Kaarnepään satulan päälle. Nousu oli jyrkkä ja paitani kastui hiestä märäksi. Pienen lepotauon jälkeen jatkoin matkaani kohti Sotavaaranojaa. Ojan vartta pitkin vaelsin muutamia kilometrejä joen ylityspaikalle, jossa oli joen yli asetettu muutama vanha kelopuu. Maisema ylityspaikalla oli kuvan kaunis. Kalliokanjonin läpi tuntureilta tuleva kirkas vesi ryöppysi kuohuten.  Tunturipurojen iloinen solina ja kuohuvien koskien matalat äänet ovat tulleet tutuiksi vaelluksillani vuosien mittaan.

Sotavaaranoja

Sotavaaranojan ylityksen jälkeen lähdin seuraamaan jokivartta alaspäin. Katsoin hetken päästä karttaani ja päätin etsiä suoremman reitin. Nousin Peurapäälle ja sieltä suoraan tunturin yli Porttikoskelle. Tunturi oli helppokulkuista, mutta nousu oli pitkä ja jouduin vetämään henkeä tunturin puolivälissä. 

Peurapään laella oli isoja kalliopaaseja ja vähän aikaa meni etsiessä turvallista reittiä alas Suomujoen varteen. Joenvarressa katsoin karttaani ja havaitsin, että olin laskeutunut puoli kilometriä sillasta etelän suuntaan. Kävelin kallioista polkua pitkin kohti Porttikosken siltaa. 

Suomujoki ja Porttikosken silta

Porttikosken autiotuvan ympäristössä oli useita telttoja, joten päätin jatkaa matkaani kohti Aittajärveä. Matkalla yllätti mahatauti, jonka sain Sarviojan lähteestä ottamasta vedestä. Viimeiset kilometrit ennen Aittajärveä vatsatauti oireili voimakkaana ja pidin useamman lyhyen tauon. Aurinko paistoi lämpimästi ja ilman lämpötila kohosi lähelle 10 astetta celsiusta. Hyttyset heräsivät ja kävivät kävelijän kimppuun ahnaasti ja niiden takia en voinut pitää pidempiä taukoja.  

Matkani oli lopussa ja kävelymittarin mukaan kävelyä tuli matkan aikana lähes 60 km. Vaellus oli kohtuullisen rankka. Onneksi vaellukseni aikana ilma oli viileä ja hyttysiä oli vähän. Matkalla tapasin noin kymmenkunta ihmistä, joten tungosta ei tunturissa ollut. Seuraava Lapinvaellus lienee edessä vuoden päästä, jos kunto pysyy ennallaan ja terveydentila sallii vaelluksia. 

Aikanaan Elias Lönnroth käveli ja hiihti runonkeruumatkoilla vähintää useita satoja kilometrejä matkaa kohti. Pisin Eliaksen tekemä "vaellus" oli 3 000 km, joten minun vaellusreissuni ovat siihen verrattuna vielä varsin köykäisiä!