Kettusviesti 1.2023

 

Vuosi 2023 alkoi epävarmuuden merkeissä

Ensio Kettunen

Viime tammikuun lehdessä odottelin, että vuodesta 2022 tulee parempi vuosi. Olimme eläneet kaksi edellistä vuotta koronapandemian kanssa ja toivoa sen päättymisestä oli ilmassa. Jos minulla olisi ollut kristallipallo, olisin varmaan osannut ennustaa venäjän hyökkäyksen. Mainitsin artikkelissani  tuolloin venäjän joukkojen siirtyneen Ukrainan rajoille, mutta en osannut odottaa sodan eskaloitumista jo helmikuussa.

Olemme saaneet aloittaa uuden vuoden Venäjän ja Ukrainan välisen sodan varjossa. Jos miettii Venäjän aikaisempaa sotahistoriaa, niin sen armeija tulee tekemään suurhyökkäyksen Ukrainaan tulevan vuoden aikana. Näin tapahtui talvisodan lopussa helmi-maaliskuussa 1940 suomea vastaa, sekä kesällä 1944. Venäjä ei piittaa omista tappioista, tärkeämpää on voittaa sota millä hinnalla hyvänsä. Kovat tappiot ovat kuluneet Venäjän sotatapaan ja se on käynyt historian saatossa useita verisiä uuvutussotia. Talvisodassa suomalaisia kaatui noin 26 000 sotilasta, Venäjän tappiot ovat nykytiedon mukaan 123 000 kaatunutta tai jopa lähes 200 000. Talvisota päättyi 13.3.1940 kello 11.00, mutta ennen määräaikaa, Neuvostoliitto ampui kaikilla aseilla voimakkaan tuli-iskun Suomalaisasemiin. Rauha tehtiin varmaan sen vuoksi, että Suomelta oli loppumassa taistelukuntoiset miehet, aseet ja ammukset? Helmi- maaliskuuna aikana suomalaisia kaatui 17 000 miestä ja Suomi ei olisi kestänyt samansuuruisia tappioita pitkään, Neuvostoliitolla oli tuolloin paljon reservijoukkoja jatkamaan veristä sotaa. Jatkosodan aikana suomalaisia kaatui noin 63 000–65 500 riippuen siitä, mitä tilastoa katsotaan. Venäläisten tappiosta jatkosodassa Suomea vastaan on ilmoitettu 300 000 kaatunutta, mutta lopullista totuutta tuskin saamme koskaan.

Tapanani on uuden vuoden alussa kertoa Ilomantsin kuulumisia, enkä tee siitä poikkeusta. Ilomantsissa asukkaita heinäkuussa 2022 oli 4 797 ja syksyllä 4 744. Nyt vuoden vaihtuessa asukasluku Ilomantsissa on ennakkotiedon mukaan 4 513 henkeä. Ilomantsilaisia on kuitenkin kuollut vuoden aikana mielestäni huomattavasti normaalia enemmän, joten todellinen luku lienee alle  4 480 henkeä? Ilomantsin katukuvassa asukaskato on näkynyt ihmisten vähyytenä ja palveluyritysten vähenemisenä. 

Ilomantsin luterilaisen seurakunnan kirkkoherran valinta tapahtuu tammikuussa 2023, entinen kirkkoherra oli Ilomantsissa vain puolitoista vuotta. Ortodoksisen kappeliseurakunnan pappi Ioannis Lampropoulos haki Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi, hakijoita oli kolme. Vaalin tulos ilmoitetaan 22.1.2023.

Ennen joulua saimme lukea lehdistä Suomen pienituloisimmista kunnista. Pohjois-Karjalassa TOP 10:n kuuluivat Rääkkylä, Juuka ja Lieksa. Niissä pienituloisiin (alle 1 350 €/yhden hengen talous) lukeutuvia oli 20.6 % - 22 % palkansaajista. Ilomantsissa pienituloisia oli 18,8 %. Ilomantsin mediaanitulo oli 1 785 €/kk (Suomen 2 107 €/kk). Ilomantsin väestömäärä 2022 oli 4 479 ja heistä 840 oli pienituloisia. Miten väestön pienituloisuus vaikuttaa sitten kuntaamme ja seutukuntaan?  Ihmisillä on vähemmän ostovoimaa, se näkyy yritysten kassassa. Kunnassa on lopettanut pienyrityksiä vuoden aikana ja tulevina vuosina niitä tulee vielä lisää. Yritysten väheneminen vaikuttaa meihin ilomantsilaisiin palvelujen vähenemisenä ja tarjonnan väheneminen vaikuttaa ostotapahtumien määrään Ilomantsissa ja ostotapahtumien siirtymistä Joensuuhun.

Syksyllä 2022 Suomalaisia puhutti Venäjän ja Ukrainan sodan lisäksi energian kallistuminen. Kesällä ja syksyllä polttoaineet kallistuivat niin, että bensiini ja diesel maksoivat jo yli 2,30 €/litra. Joulukuussa 2022 bensiiniä sai jo 1,70 €/litra. Sähkön hinta kävi marraskuussa jo lähellä 70 senttiä kilowattitunnilta. Pörssisähkön kuukausikohtainen verollinen keskihinta marraskuussa 2022 oli 24,19 snt/kWh (marraskuussa 2021 10,63 snt/kWh, 2020 3,42 snt/kWh). Joulukuussa 2022 hallitus lupasi kompensoida suomalaisille sähkön hintaa takautuvasti marras-joulukuun osalta ja laskea suomalaisten sähkönhintaa erilaisten tukien kautta keväällä 2023.

Hyvää ja turvallista alkanutta vuotta!

Ilomantsilaisen ruukinpatruunan elämänkerta

Ensio Kettunen

Ruotsalainen Elias Dahlström syntyi 4. marraskuuta 1767  Ruotsissa (Grangärde, Taalainmaa). Hänen elämänsä kului kehdosta hautaan rautamalmin valmistuksen parissa. Elias Dahlström avioitui Anna Nilsdotterin kanssa (käytti myöhemmin sukunimeä Boberg). Anna s. 5.9.1770 Ruotsissa (Garpenberg, Taalainmaa). Annan sisar Stina Nilsdotter (s. 1779) oli mummoni Alma Johanna Kettusen (os.  Nilsen) ukin äiti.

Grangärdebygden 1900

Elias Dahlström asui lapsuudessaan Savossa Juankosken ruukilla, jossa isä Lars Erik Dahlström toimi inspektorina. Sittemmin Elias palasi Ruotsiin, jossa toimi kirjanpitäjänä Dormsjön ruukilla Garpenbergissä. Samalla ruukilla Elias tapasi tulevan vaimonsa Anna Nilsdotterin. Elias ja Anna menivät naimisiin Råneåssa 1790, jossa ensimmäinen lapsi Anna Lisa syntyi samana vuonna. Perhe muutti takaisin Garpenbergiin pian tämän jälkeen ja myös kaksi seuraavaa lasta syntyivät Ruotsin puolella.

Elias, Anna ja kolme lasta muutti Suomeen kesällä 1797 ja ainakin aluksi he asuivat Nilsiän Urimolahdessa, jossa Elias omisti veljensä Lars Fredrikin (s. 1781) kanssa Urimolahden rautatehtaan. Veljekset perustivat yhdessä Salahmin harkkoruukin Iisalmen pitäjään 1800-luvun alussa. Elias osallistui Suomen sotaan vuonna 1808–09 kohoten siellä luutnantiksi. Eliaksella kerrottiin olleen tavattomat voimat ja häntä kuvailtiin voimiltaan Simsonin vertaiseksi. Rahvas luuli tämän vuoksi hänen olleen liitossa paholaisen kanssa.

Vuonna 1818 Elias Dahlström perheineen muutti takaisin Nilsiään ja sai Nilsiän Vuotjärvellä sijainneen Taatontalon (Nro 3) omistukseensa. Talonomistajana aiemmin toiminutta Olli Tuovista eli ”Taaton Uolua” epäiltiin 7. lokakuuta 1810 tapahtuneen Juantehtaan ruukinpatruuna Frederik Jonathan Ekholmin murhasta, mutta Tuovinen ei tunnustanut tekoa, eikä häntä myöskään tuomittu. Mummoni ukki Gustaf Nilsen (s. 17.12.1819) syntyi ja asui Taatontalossa siihen saakka, kun Elias Dahlströmin ja Anna Bobergin perhe muutti Ilomantsiin vuonna 1834. Perheen mukana Ilomantsiin muutti tuolloin 15-vuotias orvoksi jäänyt Gustaf Nilsen. Hänen äiti Stina Nilsdotter oli kuollut vuonna 1833. Gustafilla oli kaksi sisarusta: veli Adolf Nilsen (s. 1802), joka jäi asumaan ja työskentelemään Lars Fredrik Dahlströmin isännöimälle Urimolahden ruukille sekä sisar Lovisa Paldanius (s. 1811), joka jäi asumaan Savoon.

Salahmin ruukin päärakennus

Salahmin ruukin alue vuonna 1924 (Museovirasto)

Elias Dahlströmin isä oli Lars Erik Dahlström (s. 23.10.1742 Kristineham, Värmlanti) ja äiti Katariina (Cathatina Jonsdotter Bergvist s. 23.2.1745). Lars Erik Dahlström toimi aiemmin Taalainmaalla tehtaan kirjanpitäjänä, josta hänet kutsuttiin Juankosken ruukin kirjanpitäjäksi vuonna 1774. Larsin pestasi Juankoskelle ruukinpatruuna Yrjö Frederik Tigersted. Juankoskelle oli perustettu vuonna 1746 järvimalmia käyttävä masuuni ja vasarapaja. Lars Erik Dahlströmin tultua tehtaalle vuonna 1774 se oli täydessä toimintakunnossa. Lars Erik muutti Juankoskelta Ruotsiin poikiensa Lars Fredrikin ja Johan Gustafin sekä vaimonsa Katariina kanssa vuonna 1797. Jo samana vuonna hän kuitenkin palasi takaisin Suomeen vaimonsa, poikansa Lars Fredrikin sekä vanhimman pojan Eliaksen perheen kanssa.

 

Juankosken rautatehtaan rakennuksia kesällä 2022

Juankosken ruukinhoitajan asunto 2022

Lars Erik Dahlström osti vuonna 1805 Iisalmen pitäjän Salahmin myllyn, se sijaitsi Murennosjoen Kyhjökoskessa. Lars Dahlström rakensi poikiensa kanssa myllyn yhteyteen rautasulattamon ja vesivoimalla toimivan harkkorautapajan. Lars Erik Dahlström kuoli Salahmin ruukilla 23. syyskuuta 1807 ja mylly rautaruukkeineen jäi hänen leskellensä Catharinalle. Pojat Lars Fredrik ja Elias käynnistivät ruukin toiminnan samana vuonna. Salahmin ruukki myytiin maaherra Gustaf Aminoffille vuonna 1813, minkä jälkeen Lars Fredrik toimi Nilsiässä kruununnimismiehenä. Lars Fredrik asui perheineen Urimalahden ruukilla toimien nimismiehen tehtäviensä lisäksi ilmeisesti tehtaanjohtajana aina ruukin toiminnan loppumiseen vuoteen 1858 asti.  Lars Frederik kuoli 6. huhtikuuta 1859. Luutnantti Elias Dahlström kuljetti 19.10.1828 Elias Lönnrothin Juantehtaalta Kuopioon soutuveneellä.

Nilsiän Vuotjärvellä sijainneen Taatontalon (Nro 3) peltoja 2022

Elias Dahlström anoi poikansa Elias Dahlströmin (s.2.8.1801) kanssa vuonna 1835 lupaa Ilajan harkkohytin jatkamiselle ja he palkkasivat sinne töihin mummoni ukin Gustaf Nilsenin, joka oli muuttanut Ilomantsiin Dahlströmien mukana Nilsiästä vuonna 1834. Ilajan harkkohytin oli perustanut 1800-luvun alussa Crister Huovinen. Raaka-aineena harkkohytillä käytettiin Ilajanjärven pohjassa ollutta järvimalmia. Huovisen kuoltua harkkohytti oli ollut käyttämättömänä. Dahlströmit saivat luvan harkkohytille 25.10.1836 ja sen jälkeen he kunnostivat harkkohytin impilahtelaisen kappalaisen Gustaf Löfsrömin tuella. Löfsröm oli perustanut vuonna 1834 sahalaitoksen Värtsilän kylään ja laajensi toimintaansa Ilomantsiin. Ilajan Ruukinpohjaan valmistui samana vuonna yksipiippuinen harkkohytti, kankivasara ja ahjo. Joulukuussa 1836 Gustaf Löfström myi osuutensa Ilajan ruukista Nils Ludvig Arppelle ja vuoden päästä myös Elias Dahlström myi oman osuutensa Ilajan ruukista Arppelle. Luutnantti Elias Dahlström toimi samaan aikaan Harkkohyttien tarkastajana ja sai palkkaa siitä valtiolta. Luutnantti Elias Dahlström ja poika kersantti Elias Dahlström olivat samaan aikaan rakentamassa harkkohyttiä Käenkoskelle yhdessä Tarasei Piiraisen kanssa. He saivat virallisen luvan Käenkosken ruukille 22.4.1838 ja sinne valmistui seuraavina vuosina harkkouuni, kankivasara ja kaksi ahjoa. Käenkosken ruukille järvimalmia nostettiin Koitereesta, Harkkojärvestä ja Kultajärvestä. Käenkosken tehtaan ruukinhoitajana toimi kersantti Elias Dahlström aina vuoteen 1851 saakka, jolloin Käenkosken ruukin omistajaksi siirtyi Nils Ludvig Arppe. Luutnantti Elias Dahlströmin vaimo Anna Nilsdotter Boberg kuoli 21.1.1849 vanhuuteen ja Elias Dahlström vanhempi kahta vuotta myöhemmin Ilomantsin Kivilahdessa 6. toukokuuta 1852. Heidän poikansa kersantti Elias Dahlström muutti, Käenkosken harkkohytin myymisen jälkeen Nilsiään, jossa hän kuoli 25. toukokuuta 1854. Näin kaksi Ilomantsissa vaikuttanutta raudanvalmistajaa oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen jättäen oman jälkensä raudanvalmistuksen historiaan.

Elias Dahlströmin ja Anna Bobergin jälkeläisistä suuri osa asettui asumaan eri puolille Suomea. Jälkipolvesta löytyy monia tunnettuja nimiä, muun muassa Ilomantsissakin kappalaisena toiminut rovasti Johan Theodor Dalhström, näyttelijä Helvi Kaario (os. Lindström), kansanedustaja Hertta Kuusinen, näyttelijä Tarja-Tuulikki Tarsala sekä Lindström-yhtiön entinen pääomistaja ja toimitusjohtaja Eero Roiha. Johan Theodor Dahlström oli vahva kuin ukkinsa Elias, samalla leikkisä ja pidetty pappi Ilomantsissa.

Vanha rajakivi Ilajan Ruukinpohjassa, takana nykyisin Venäjää

Ilajan Ruukinpohjan harkkohytin jäänteitä 2012

Ilajan Ruukinpohjan rakennuksia 1970-luvulla, Ilomantsin Museosäätiö

Ilajan harkkohytin paikka kesällä 1961, Ilomantsin Museosäätiö

Elias Dahlström kuoli 6.6.1852 Ilomantsissa ja haudattiin 27.6.1852 Ilomantsiin.

 Lähteet:

Garpenbergs kyrkoarkiv, Dalarns län, Födelse- och dopböcker

Grangärde, Dalans län, Födelse- och dopböcker

Rånea kyrkoarkiv, Födelse- och dopböcker

Iisalmen, Ilomantsin ja Nilsiän seurakuntien kirkonkirjat

Mitä mielestä tuntui, ei kukaan arvaa; Jyväskylä 2019; Luttinen Jaana

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat; Joensuu 2014; Forsberg Juha

Suur-Ilomantsin historia; Pieksämäki 1991; Björn Ismo

Vanhat sanomalehdet eri vuosikymmeniltä 

 

 

Wärtsilän ja Möhkön rautaruukit

Ensio Kettunen

Värtsilän ensimmäinen teollisuuslaitos oli pieni sahalaitos, joka perustettiin Juvanjoen varteen vuonna 1783. Tämän laitoksen osti vuonna 1834 impilahtelainen kappalainen Gustaf Löfström saatuaan ensin luvan perustaa uuden sahalaitoksen Juvankoskeen. Värtsilän saha kunnostettiin ja sen Gustaf Löfström kauppasi Nils Arppelle huhtikuussa 1836. Kaupasta saadut varat hän sijoitti kesällä 1836  Ilomantsin Ilajan Harkkohyttiin. Harkkohytin osaomistaja ja rakentajan toimi luutnantti Elias Dahlström. Harkkohytti lienee valmistunut syksyn aikana, sillä Gustaf myi osuutensa Ilajan harkkohytistä vuoden lopussa Nils Arppelle. Nils Arppe sai vuonna 1850 luvan harjoittaa järvimalmin jalostusta Ilomantsissa ja Värtsilässä. Rautatehdas perustettiin Arppen toimesta vanhaan Värtsilään vuonna 1852. Nils Ludvig Arppe osti vuonna 1849 valmistuneen Ilomantsin Möhkön Rautaruukin vuonna 1851 ja uusi sen masuunin jo vuonna 1856. Möhkössä jalostetusta järvimalmista valmistettu takkirauta kuljetettiin Ilomantsista Värtsilään. Värtsilän ja Möhkön tehtaiden valmistama rauta meni tuolloin kokonaan Venäjän markkinoille. Ilomantsista rauta kuljetettiin kesäaikana veneillä kahta reittiä, toinen reitti oli Nuorajärven ja Koitajoen kautta Lylykoskelle, josta rauta kuljetettiin maanteitse Luhtapohjaa, jossa raudat lastattiin aluksiin, jotka kuljettivat raudan Joensuun ja Saimaan kautta Pietarin markkinoille.

Toinen Möhkössä valmistetun raudan kulkureitti oli luultavasti Möhköstä vesireittejä pitkin Karaliin. Luultavasti pääosa malmista kuljetettiin Oniassalmen, Melaselän ja Viiksinselän kautta Hiidenelän rannalla sijaitsevaan Karalin kylään. Sieltä rauta kuljetettiin hevospelillä Jänisjärvelle ja edelleen joko vesireittiä tai maanteitä pitkin Läskelän satamaan.

Talvisaikaan Möhkössä valmistettu rauta kuljetettiin rekipelillä Joensuuhun tai Möhköstä suoraan Läskelään.  Näin Ilomantsin Möhkön tehtaalla valmistettu rauta pääsi  markkinoille.

Möhkön ruukki vuonna 1890 (Ilomantsin museosäätiö)

Värtsilän rautatehdas paloi vuonna 1859, mutta Arppe rakennutti tehtaan uudelleen ja se valmistui vuonna 1860. Uusi valssitehdas aloitti Värtsilässä toimintansa 1. elokuuta 1861. Tehtaan omistaja Nils Ludvig Arppe kuoli 9. joulukuuta vuonna 1861 näkemättä tehtaan tulevaa kukoistuskautta. Arppen kuoleman jälkeen Möhkön ja Värtsilän tehtaita pyöritti Arppen perikunta vuosien 1861–1899 aikana. Vuosien 1861–1887 välisenä aikana Arppen omistamia tehtaita johti Arppen vanhin poika Nils Edward Arppe. Hän kuoli 45-vuotiaana ja hänen jälkeensä tehdasta johti Nils Ludvig Arppen nuorempi poika Adolf Edward Arppe aina vuoteen 1894 saakka. Arppen perikunta oli vuonna 1892 muutettu osakeyhtiöksi. Yhtiön nimeksi tuli vuonna 1898 Wärtsilä Aktie Bolag. Kun omistus siirtyi myöhemmin osakeyhtiölle, sen nimeksi muotoutui ”Aktiebolaget Wärtsilä Osakeyhtiö”.

Värtsilän tehtaat vuonna 1899 (Museovirasto)

Tehtaan toimintaa kehitettiin vuonna 1855 uusimalla Siemens-Martin uunit, jolloin raudantuotanto lisääntyi ja laatu parani. Osakeyhtiö lisäsi Värtsilän tehtaalle kaksi uutta uunia vuosina 1910 ja 1921. Niillä pystyttiin valmistamaan vuorimalmista rautaa, mutta uunit tarvitsivat sähkövirtaa. Sitä varten rakennettiin Saarion ja Vääräkosken vesivoimalaitokset, joiden tuottama sähkövirta käytettiin Värtsilän tehtailla.  Jänisjärven toisessa päässä ollut Hämekosken vesivoimalaitos ja Aktiebolaged Kareliawood Osakeyhtiö ostettiin yhtiölle vuonna 1916 ja sen yhteyteen rakennettiin kolme sähkösulatusuunia. Niissä uuneissa pystyttiin tekemään järvimalmista, valssisinttereistä ja romuraudasta harkkorautaa. Värtsilän rautatehdasta uusittiin 1920–1930-luvuilla, tuolloin tehdas tuotti naulojen lisäksi mm. galvanoitua vannerautaa, piikkilankaa, sinkittyä teräslankaa, teräsverkkoja sekä lämpöpattereita. Yhtiö muuttui vuonna 1935 AB Wärtsilä Oy:ksi.

 

Hämekoski Harlussa 1900-luvun alussa (Museovirasto)

Yhtiö osti 1930-luvun lopussa Helsingistä Kone- ja Siltarakennus Oy:n, Hietalahden Sulkutelakan, Kotkan Konepajan ja Vaasalaisen Onkilahden Konepajan. Tuolloin yhtymän nimeksi tuli Wärtsilä-Yhtymä Oy. Wärtsilän eri tehtailla ja voimalaitoksilla työskenteli vuonna 1938 yhteensä 6 271 henkeä. 

Kone- ja Siltarakennus Oy:n konepaja Helsingissä (Museovirasto)

Ilomantsin rajavartioston alkutaipale

Ensio Kettunen

Vuoden 1917–1918 sisällissodan aikana perustettiin suojeluskuntaosastoja ja moniin rajakyliin suojeluskunnan kyläosastoja. Ilomantsin kirkonkylälle, Möhköön ja Tokrajärvelle perustettiin suojeluskuntaosastot 1917–1918 vuodenvaihteessa. Ilomantsin Hattuvaaraan perustettiin puolestaan keväällä 1918 suojeluskunnan kyläosasto, jonka johtajana toimi kylän kansakoulunopettaja M. Haapala yhdessä maanviljelijä E. Pesosen kanssa. Kokoontumispaikkana ja esikuntana toimi Hattuvaaran koulu, joka oli toiminut aiemmin venäläistämiskouluna. Kyläosastoon kuului kymmenkunta kylän miestä ja he partioivat Hattuvaaran alueella aina Pirhun ja Lahnavaaran saloille saakka.

Samanlaisia kyläosastoja perustettiin kaikkiin rajakyliin mm. Liusvaaraan, Kuolismaahan ja Vuottoniemen kyliin. Liusvaarassa kyläosastoa johti Kuisma Martiskainen ja hänen osastonsa pidätti kevään 1918 aikana kymmeniä venäjälle pyrkineitä punaisia. Kevään 1919 suojeluskuntaosastojen vartiotehtävät päättyivät ja rajan vartiointiin tulivat Laatokan rykmentin toisen pataljoonan miehet. Tämä osasto vaihdettiin elokuussa 1920 Tampereen rykmentin varusmiehiin. Ilomantsissa oli tuolloin 10 aliupseeria ja 67 sotilasta. Osa varusmiehistä siirtyi siviiliin keväällä 1921 ja heidän tilallensa lähetettiin Keski-Suomen rykmentistä 2 aliupseeria ja 22 varusmiestä. Seuraavien kuukausien aikana rajavartioinnista vastanneet varusmiehet vaihdettiin värvättyihin. Heitä koulutettiin Rajavartioston pääsijoituspaikoilla, mm. Joensuussa. Ensimmäiset värvätyt rajasotilaat tulivat Ilomantsiin syksyllä 1921. Ilomantsin rajakomppanian pääpaikka oli Ilomantsin kirkonkylässä, se toimi myöhemmin nimismiehen talona. Rajasotilaat majoitettiin kauppatien varressa oleviin taloihin. Vuonna 1923 rajavartiosto sai rakennuksen vanhan rajavartioston paikalta. Kenttävartioasemat perustettiin Hattuvaaran vanhalle venäläistämiskoululle ja Kuolismaahan Lyhykäisen taloon. Vuosien 1921–1930 Ilomantsin rajalla työskenteli 330 rajavartijaa, heistä Etelä-Pohjanmaalta oli 105, Pohjois-Karjalasta 75, Etelä-Karjalasta 48, Savosta 24, Hämeestä 13, Uusimaalta 11 ja Keski-Pohjanmaalta 9. Keskimäärin Ilomantsissa oli vuosittain 80–100 rajavartijaa.

Hattuvaaran venäläistämiskoulu toimi kenttävartiostona 1935 (Museovirasto)

Rajavartioston ensimmäinen virkatalo, toimi myöh. nimismiehen toimistona (Ilomantsin museosäätiö)

Lahnajärven vartiotupa kesällä 1934 (Museovirasto)

Rajavartijoita kesällä 1928 Rentajärvellä, Hattuvaarasta itään

Liusvaaran suojeluskuntalaisia 1930-luvulla (Museovirasto)

Kuolismaan rajavartioston puhelinvartio Anna Lyhykäisen kotitalossa (Museovirasto)

Ennen talvisotaa Ilomantsissa toimi vartioasemat Hattuvaaran ja Kuolismaan lisäksi Lahnavaaralla, Pahkalammella, Megrissä, Liusvaarassa ja Salmijärvellä. Lisäksi pieniä partiomajoja oli lähempänä rajaa mm. Hoikassa (Kotavaara), Lahnavaaralla, Verkkosäynäällä, Latvajärven rannalla ja Valkealammella.

Salmijärven  ja Megrin vartioasemat syksyllä 1937.

Pahkalammen vartioasema talvella 1938–1939 RVL. 

Pahkalammen vanhauskoisten luostari (Kruununtila) lakkautettiin 1800-luvun lopussa ja se siirtyi jossakin vaiheessa Enzo Gutseit Oy:n haltuun. Tilalla oli 1930-luvun alussa vielä luostarin asuinrakennus, aitta ja sauna. Valtio osti vanhauskoisten luostarin ja teki siitä rajavartioaseman. Uusi vartioasema valmistui 1930-luvulla Pahkalammen rannalla sijaitsevalle kumpareelle vanhauskoisten luostarin läheisyyteen. Vartioasemalta oli matkaa valtakunnanrajalle Iljanvaaraan viisi kilometriä. Megrin vartioasemalle oli matkaa rajan kautta lähes 30 km. Matkalla oli Verkkosäynään ja Latvajärven partiomajat. Pahkalammen vartioaseman päällikkönä toimivat ennen talvisotaa vääpeli Karl Laine, joka syntyi Turussa 6.4.1900, katosi Salmin Tulemassa 4.7.1944 (kapteenin arvoisena). Ilomantsin rajavartiostossa palvelivat 1930-luvulla mm. Viljo Kivikko, Eino Siippola (komppanian päällikkö), Aatto Mäkinen, Toivo Kärnä (Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarna) sekä Luutnantti Riikonen.

Pahkalammen vartiosto keväällä 1936 (Museovirasto

Pahkalammen vartioasema 1930-luvun lopussa (RVL)

Pahkalammen vartioston rajamiehiä kesällä 1934 (Museovirasto)

Megrin vartioaseman miehiä kesällä 1938, keskellä Aatto Mäkinen (Museovirasto)

Megrin vanhauskoisten luostari lopetti toimintansa 1910-luvulla. Valtio osti Mihail Bogdanoffilta vuonna 1922 luostarin rakennukset. Luostari muutettiin rajavartioasemaksi 1922 jälkeen. Megrin päällikkönä toimi ennen talvisotaa Aatto Mäkinen, kersantti Heikki Tolonen, kersantti Hyttinen, vääpelit Latvala ja Seitamo. Antti Seitamo  muutti ennen talvisotaa Lappiin ja palveli Rajajääkäripataljoonassa majurina. Salmijärvellä oli päällikkönä ennen talvisotaa Aatto Mäkinen, hän toimi aiemmin ennen vuotta 1937 Megrin vartioaseman päällikkönä.

Megrin vartioasema ja henkilökuntaa kesällä 1938 (Museovirasto)

Megrin vanhauskoisten luostari talvella 1934

Megrin vartion sauna, takana hautasaari kesällä 1938 (Museovirasto)

Rajantakaiset kylät

Ensio Kettunen

Aiemmissa Kettusviesteissä olemme tutustuneet lyhyesti Ilomantsi itäkyliin, Korpiselkään, Suojärveen, Soanlahteen, Suistamoon, Harluun, Salmiin, Värtsilään, Pälkjärveen, Sortavalaan, Ruskealaan, Impilahteen, Jaakkimaan, Lumivaaraan, Kurkijoen, Hiitolan, Kaukolan, Räisälän, Kirvun ja Antrean. Tässä lehdessä perehdymme lyhyesti Käkisalmen historiaan. Jos haluat tutustua tarkemmin rajan taakse jääneisiin karjalan kuntiin, YouTubesta löydät tekemäni videosarjan kirjoittamalla hakukohtaan nimeni.

Käkisalmea 1930-luvulla (Museovirasto)

Käkisalmi on rakennettu vuosisatojen saatossa Vuoksi-joen suistoon lähelle Laatokan rantaa. Kaupungin historia ulottuu aina 1200-luvulle saakka, jolloin sitä kutsuttiin Karelaksi. Vuonna 1294 ruotsalaiset valtasivat Käkisalmen ja sitä alettiin kutsua nimillä Kexholma ja Korela. Vuonna 1310 novgorodilaiset valtasivat kaupungin ja tuhosivat ruotsalaisten rakentaman kaupungin. Suuri tulipalo tuhosi Käkisalmen puusta rakennetun linnan vuonna 1360 ja novgorodilaiset rakensivat sen uudelleen vuosisadan loppuun mennessä.

Pontus de la Gardie valtasi kesällä 1580 Käkisalmen alueen ja aikoi sieltä edetä syksyyn mennessä Pähkinäsaareen ja vallata Pähkinäsaaren linnan. Syyskesän huonot sääolot ja sotilaiden joukkopako keskeytti etenemisen. Käkisalmen valtauksen jälkeen ruotsalaiset ja suomalaiset rakensivat Käkisalmen linnaan kivimuurit ja ne ovat vielä nykyään näkyvissä. Käkisalmi kuului suomeen vuosien 1812–1940 välisenä aikana sekä jatkosodan aikana vuosina 1941–1944. Käkisalmi nimeksi kehittyi suomen aikaan kaupungin vieressä olleen Käksisalmen nimestä. Käkisalmelle tuli myöhemmin Pontuksenkatu, jolla muistettiin Käkisalmen valloittajaa. Käkisalmesta erosi Pyhäjärven kunta vuonna 1735 ja myöhemmässä vaiheessa kyliä Räisälään ja Kaukolaan. Käkisalmen maalaiskunnan kyliä olivat Alapuusti, Haminanniitty, Hirvisaari, Joensuu, Kapeasalmi, Marjaniemi, Norsjoki, Näpinlahti, Porkanniemi, Pärnä, Pörtsykkä, Sakkali, Suotniemi, Tenkalahti, Vuohensalo ja Yläpuusti.

Käkisalmessa asui vuonna 1840 1 413 asukasta. Suomen aikaan kaupunki jakautui Käkisalmen kaupunkiin ja maalaiskuntaan. Talvisodan alla syksyllä 1939 Käkisalmen kaupungissa asui 5 083 luterilaista asukasta ja maalaiskunnassa 5 100. Näiden lisäksi kreikkalaiskatolisia oli 946 henkeä ja ulkomaalaisia noina 100 asukasta.

Rautatie Käkisalmeen saatiin vuonna 1919 ja se toi mukana työtä ja vaurautta. Käkisalmelle rakennettiin suuri rautatieasema, joka saatiin kesällä 1941 osittain ehjänä suomalaisten haltuun. Asemarakennus oli vielä edellisellä käyntikerrallamme käytössä.

Käkisalmen rautatieasema 1970-luvulla (Museovirasto)

Käkisalmen teollistuminen kiihtyi 1920–1930 luvuilla, kun sinne saatiin Waldhofin Oy:n selluloosatehdas, sinne työllistyi paljon käkisalmelaisia. Samaan aikaan Käkisalmeen rakennettiin Savon jääkärirykmentin varuskunta pääosin Uuden linnan puistoon. Käkisalmen Teollisuuslaitoksista mainittavimpia olivat sellutehtaan lisäksi Liljeqvistin konepaja, nahkatehdas, Makkaratehdas, Virvoitusjuomatehdas, sekä Käkisalmen sahalaitos. Kaupungissa oli Raastuvanoikeus ja Maistraatti ns. Raatihuoneella, apteekki, autotarvikeliikkeitä, kymmeniä kauppoja ja mm. Keski-Karjalan ja Käkisalmen osuusliikkeen myymälät. Lisäksi kaupungissa toimivat säästöpankki, Kansallisosakepankki, Pohjoismaiden Yhdyspankki, Meijeri, Kasino ja kylpylaitos, hotelli ja useita majoituslaitoksia. Kunnallisista laitoksista mainittakoon kaupungintalo, kirjasto, kunnansairaala ja paljon asuintaloja. Käkisalmen maalaiskunnan pinta-ala oli 140 km2 ja sillä toimi yhdeksän yläkansakoulua ja seitsemän alakansakoulua. Kunnantalo sijaitsi Tenkalahdessa. Maalaiskunnassa oli toiminnassa useita myllyjä ja sahalaitoksia.   puolella toimi kymmeniä kauppoja, mm. Käkisalmen ja Keskikarjalan osuuskaupat.  

Talvinen Käkisalmi, takana vanha luterilainen kirkko (Museovirasto)

Käkisalmen kaupungin rakennukset kärsivät talvisodan pommituksissa. Jatkosodan kesällä 1941 venäläiset perääntyivät elokuussa Käkisalmen alueelta ja perääntymisen aikana venäläiset polttivat yli puolet rakennuksista Käkisalmen kaupungin alueelta. Pääkadun varrelta asuinrakennukset ja kaupat olivat palaneet tai palamassa suomalaisten sotilaiden saapuessa kaupunkiin. Ilmakuvissa näkyy hyvin, miten suuri määrä Käkisalmen keskustasta tuhoutui elokuussa 1941.

Kaupunkia rakennettiin jatkosodan aikana uudestaan, mutta kesän 1944 taistelut keskeyttivät uudisrakentamisen. Nykyään löytyy vielä todella paljon jatkosodan aikana rakennettuja rakennuksia venäläisten asuintaloina ja liiketiloina.

Käkisalmeen perustettiin köyhäinkoulu vuonna 1859 vuokrataloon. Käkisalmen kaupungin ja maalaiskunnan alueella toimi talvisodan alla lähes 20 ala- ja yläkansakoulua. Lisäksi kaupungissa oli yhteislyseo ja naiskäsityökoulu. Kansakouluista ensimmäinen rakennettiin vuonna 1885 Käkisalmen kaupunkiin ja maalaiskunnan puolelle Norsjoelle, myöhemmin mm.  Porkanniemeen, Tenkalahdelle, Sakkaliin, Hirvisaareen, Suotniemeen, Pärnään, Puustiin ja Vuohensaloon. Yhteiskoulu saatiin kaupunkiin vuonna 1892 ja käsityökoulu syksyllä 1885.

Käkisalmen tori 1930-luvulla (Museovirasto)

Käkisalmen luterilaisen seurakunnan puukirkko valmistui vuonna 1765, se paloi jatkosodan taistelujen aikana kesällä 1941. Käkisalmen luterilaiseen seurakuntaan valmistui kivikirkko vuonna 1930, sen suunnittelijana oli Armas Lindgren. Jatkosodan syksyllä 1941 Käkisalmen uusin kirkkorakennus oli osittain palanut ja sitä korjattiin jatkosodan aikana. Kirkkorakennus on vielä nykyään ehjä.

Kreikkalaiskatollisilla oli kaksi kirkkoa Käkisalmessa, Pyhän Neitsyt Marian kirkko valmistui Käkisalmen Kauppatorin viereen vuonna 1847 ja se on vielä käytössä. Toinen kreikkalaiskatollinen kappeli valmistui Käkisalmelle vuonna 1894. 

Talvisodan aikana Käkisalmea pommitettiin useaan otteeseen. Sodan syttumisen jälkeen alueen väestö evakuoitiin pääosin Lapualle, Nurmoon ja Ylistaroon. Jatkosodan syksyllä 1941 ensimmäiset evakot palasivat takaisin Käkisalmeen ja kevääseen 1944 mennessä heitä oli palannut Käkisalmeen jo 75 %.  Jatkosodan aikana käkisalmelaiset jälleenrakensivat kaupunkia, mutta Käkisalmelaiset evakuoitiin kesäkuussa 1944 nykysuomen puolelle.  Nykyään Käkisalmi on rajan takana venäjällä ja siellä asuu lähes 20 000 asukasta.

Jos haluat tutustua Rajantakaisiin kyliin tarkemmin, löydät kaikki Rajantakaiset kylämme videosarjan videot kirjoittamalla joko ao. nimen tai minun nimeni!

Kettusviesti 12.2022

Kettusviesti -niminen lehti on ilmestynyt Kuolismaan Kettusten sukuseuran sivustoilla jo yli kymmenen vuotta. Sivuston julkaisemisessa on ollut ongelmia, joten tässä on luettavaksi joulukuu 2022 numeron artikkelit!

Rajaseudun miesten elämää Kuolismaan saloilla

Nyt kun lähestymme joulua, on hyvä muistaa rajaseudun asukkaita. Siellä korpien keskellä asuvien lyhyt kesä on mennyt ja syksyn hämärä laskeutunut kaukaiseen rajakylään. Vaarojen rinteet saivat syksyllä kirjavan vaipan ylleen ja yöt muuttuivat koleiksi. Nyt joulun lähestyessä salon asukkaat hiljentyvät viettämään Vapahtajamme synnyin juhlaa. Savottatyömailla työskentelevät miehet palaavat jouluksi rajaseudun pirtteihinsä. Heillä erämaan metsissä syystalven työskennelleillä on nyt aikaa levätä. Muuna aikana saloseutujen asukkailla on harvoja ilonaiheita tarjolla, vain harmautta ja arkipäiväisyyttä.

Köyhimmissäkin perheissä, matalimmissakin majoissa on jouluna suuri juhla, maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto. Saloseudun väki on silloin kuin suurta yhtenäistä perhettä, ystävyyssuhteet ja naapurisopu eheytyvät ja lujittuvat.

Kun joulu on ohi salokylän elämä palaa arkipäiväksi. Savottamiesten on vedettävä joulun jälkeen heinät ja puut kotiin jääville ja erämaan eläjät palaavat takaisin raskaan ansiotyön ääreen. Seuraavat kuukaudet he viettävät korven keskellä sijaitsevissa savottapaikoissaan. Kevät kuluu yksitoikkoisten työtehtävien parissa ja kesän lähetessä savottalaiset palaavat kotipirtteihin resuisina ja raihnaisina tuoden mukana työstä kuormittuneet laihat hevoset. Kotona odottaa kevättyöt ja seuraavat viikot miehet kyntävät ja muokkaavat vähäiset ja kivikkoiset pellot. Lopuksi viskellään viljansiemenet ja perunansiemenet kosteaan maahan ja jäädään odottelemaan syksyn satoa.

Kuinka vähään sinä olet tyytyväinen salon asukki? Teet sitkeästi työtä, tunnet iloa ja toivoa siitä, että tuleva kesä kasvattaa sadon seuraavaksi syksyksi. Kun halla on vieraillut pellollasi ja karhu vaatinut veronsa karjastasi, et sinä valita, vaikka tuska riistää sydäntäsi. Tyynesti sinä osaat suhtautua ajallisiin koettelemuksiisi. Toteat hiljaa vaikerrellen; Niin kylmä ja karu on tämä saloseutumme. Kesä vierähtää taas syksyyn. Erämaan kasvatit palaavat syksyllä takaisin savottapaikkoihinsa. Edessä on jälleen ankara talvi, kovine pakkasineen ja tuiskuineen. Koko syksyn aherrat korvessa nälkäisenä ja kylmissäsi ja odotat hartaasti tulevaa joulua ja sen tuomaa pientä lepotaukoa. Monien koettelemusten  ja työntäyteisten vuosien jälkeen sinä vaivut väsyneenä vuoteellesi toivoen parempaa huomista jälkeen jääville sukupolville.

                                                                 15. joulukuuta 1938  V.K.

Joulumuisto lapsuudesta

Ensio Kettunen

Meiltä kaikilla löytyy mukavia muistoja lapsuudenkodistamme? Elelin lapsuuttani yli 60-vuotta sitten Ilomantsin Kuuksenvaarassa. Muistan useat lapsuuden joulut, kuin niistä olisi kulunut aikaa muutamia vuosia. Lapsuuteni koti oli pieni ja voisin sanoa, että elimme vähän samanlaista elämää, kuin edellisen kirjoittajan kertomuksessa kuolismaalaiset. Isämme teki lapsuudessani sekatyömiehen töitä. Hän oli viettänyt aikaisemmat talvet savotoilla ja kesät ojia kaivamassa. Meidän lapsuudessamme isä teki talvikausina työllisyystöitä rakennuksilla, kesäisin hän kaivoi edelleen ojia. Sen homman hän osasi, oli joutunut kaivamaan taisteluhautoja talvi- ja jatkosotien aikana. Me lapset odottelimme jouluntuloa hartaasti ja mitä lähemmäksi joulua tulimme, sitä enemmän meitä jännitti. Jouluaattona lämmitettiin saunaa aamusta alkaen ja joulukuusi vietiin saunaan sulamaan. Iltapäivällä kannoimme kuusen sisälle ja koristelimme sen vanhoilla joulukoristeilla. Päivällä kävimme vaihtamassa heinähuoneessa uudet oljet omien patjapussiemme sisään.  

     Illan hämärtyessä kävimme saunomassa ja saunan jälkeen nautimme äidin valmistamaa jouluruokaa. Vaikka olimme köyhiä, joulupöydästä ei puuttunut mitään. Oli kinkkua, karjalanpaistia, piirakoita, kurkkua, silliä ja rosollia. Jälkiruoaksi saimme usein sekahedelmäkeittoa. Jouluaterian jälkeen odottelimme jo kuumeisesti joulupukkia saapuvaksi. Hetken odottelun jälkeen eteisestä kuului tuttua kopinaa ja oveen koputettiin. Kuorossa lausuimme sanat ”Sisään”! Oven avautuessa pakkashuurun keskeltä ilmestyi tekopartaan ja tummaan turkkiin pukeutunut joulupukki. Selässä hän kantoi juuttisäkillisen lahjoja ja kädessä hänellä oli suksisauva. Heti sisään saavuttua tutun tuntuisen äänen omistava pukki kyseli meiltä pienemmiltä, että ”Oletteko olleet kilttejä?” Yhdestä suusta tuli myönteinen vastaus, vaikka hetkeä aiemmin olimme tapelleet kiihkeästi toistemme kanssa. Joulupukilla tuntui olevan kiire jatkaa matkaa ja me lapset saimme jakaa lahjapaketit toisillemme. Paketeista kuoriutui vuosien mittaa perinteisiksi tulleita joululahjoja; alusvaatekerta, villasukat, suklaalevy, sarjakuvalehti ja pieni muovinen leluauto. Iltamme päättyi iltakahviin ja täytekakkuun. Väsyneenä heittäydyimme lattialle levitettyjen pehkupatjojen päälle. Tuoreiden olkien tuoksu nousi patjapusseissamme ja mietin mennyttä jouluiltaa. Ennen pitkää väsymys voitti ja vaivuin syvään uneen. Aamulla heräsin radiosta kuuluvaan joulujumalanpalvelukseen ja pakkasaamun tuomaan viileyteen.      

Kokemuksia sukupuuohjelmasta Geni.com.

Olavi Valtonen

Aloin selvittää v. 2015 sukujuuriani. Päädyin melko pian käyttämään internetissä toimivaa sukupuuohjelmaa Geni.com (www.geni.com). Perusominaisuuksineen Geni on ilmainen ohjelma, johon voi rakentaa sukupuun. Geni toimii kokonaan internet -yhteydessä eikä omalla koneella olevaa ohjelmaa siten tarvita.

Kun Geniin on tehnyt rekisteröitymisen, niin kannattaa kirjata itselleen aluksi omat vanhemmat ja isovanhemmat. Kirjauksissa on heti aluksi syytä kirjata syntymä- ja kuolinaika sekä syntymäpaikka. On huomattava, että elossa olevien henkilöiden profiilien perustaminen Geniin ilman asianomaisen lupaa on kyseenalaista, pyydä siis lupa. Annetun syntymäajan perusteella Geni kyllä luokittelee elossa olevan henkilön profiilin ”yksityiseksi”, englanniksi ”private”, jolloin henkilön tiedot eivät näy lähisuvun ulkopuolisille.

Jos ja kun haluat liittyä Genin ns. isoon puuhun, niin Genin hakutoiminnolla kannattaa yrittää selvittää onko joku jo aiemmin tehnyt jonkun esivanhempasi profiilin (esim. aktiiviset kuraattorit ovat lisänneet systemaattisesti profiileja kirkonkirjojen ja muiden lähteiden perusteella). Jos löytyy varmuudella esim. oma isoisä, niin avaa itse tekemäsi isoisän profiili ja oikeasta yläkulmasta Toiminnot -painikkeen alta löytyy komento ”Yhdistä tämä profiili”. Sitä ennen on pitänyt käydä katsomassa tuota aiemmin kirjattua profiilia, jotta se näkyy yhdistettävänä. Tässä vaiheessa saattaa tulla vaikeuksia tuon aikaisemman profiilin näkyviin saamisessa. Profiilin yhdistämisen jälkeen (yhdistyminen ei välttämättä tapahdu heti) sukupuussa voi näkyä kaksoiskappaleita kirjaamistasi profiileista, ne tulee yhdistää. Katso tämän artikkelin lopussa olevan linkin sivustolta lisäohjeita ja yhteyksiä, miten saa apua. Hakeutuminen jonkun ylläpitäjän (joka on kirjannut paljon profiileja) tai kuraattorin kanssa yhteistyöhön lisää mahdollisuuksia nähdä enemmän profiileja ilman maksullista ohjelmaa.

Itse tein lisäksi oman sukupuun MyHeritage -ohjelmalla. Tämä toimii omalla koneella eikä välttämättä tarvitse tallennusta internettiin. Omaan sukupuuhun kirjasin vain esi-isiä, jotka jostakin löysin. Geni ilmoittaa, että sukupuussani on yli 6000 henkilöä. Sekä Genistä että MyHeritagesta on maksulliset versiot, joiden avulla pääsee laajemmin profiilitietoihin ja tietokantoihin. Silloin kun aktiivisesti tein sukupuuprofiileja, niin minulla oli molemmista maksetut versiot, nyttemmin vain perusversiot.

Kun kirjaa hieman kaukaisempaa sukua olevia henkilöitä Geniin, niin on hyvä kirjata yleistietoihin myös lähteet, joihin esim. syntymäaika ja – paikka sekä kuolinaika perustuvat. Samalla pystyy itse varmistamaan, että henkilö on oikea (vanhempien nimet täsmäävät), koska samannimisiä henkilöitä voi olla useita. Näin muutkin pystyvät luottamaan profiilin tietoihin. Muutenkin tällaisessa ohjelmassa, johon voi kuka tahansa kirjata profiileja, saattaa olla virheitä. Vinkki: jos profiilin henkilö on ortodoksi, niin syntymäaika saattaa löytyä kirkonkirjoista gregoriaanisen kalenterin mukaan ja siten olla eri kuin meidän nykyisessä kalenterissamme.

Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen (SSHY) sivuilta SSHY - Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry löytyy digitoituja kirkonkirjoja, rippikirjoja jne, joista voi kopioida linkin asianomaiseen henkilön profiilin tietoihin. Rajantakaisen Karjalan (osittain nykyisen Suomenkin puolella) kirkonkirjoista digitoituja tietoja löytyy Karjala-Tietokannasta Kansallisarkisto | Katiha.

Facebookissa on sukututkimukseen liittyviä ryhmiä, esim. ”Yhteiset sukujuuret-sukututkimus…”, ”Suur-Ilomantsin sukututkimuksesta”, ”Karjalan suvut ja sukututkimus”. Noista ryhmistä voi saada apua, jos tulee ongelmia esim. profiilien yhdistämisessä tai päällekkäisten profiilien poistossa.

Huomattavasti täydellisemmät ohjeet Genin käytöstä saa sivustolta Ohjeita Geni-sukututkimussivuston käyttöön | Yhteiset sukujuuret (ysj.fi). Suosittelen tutustumaan ennen sukupuun tekoa.

Kulunut vuosi 2022 toi turvattomuuden tunteen elämään

Ensio Kettunen

Edellisen joulun jälkeen elimme vielä koronapandemian tuomien rajoitusten alaisina. Kuka meistä olisi arvannut vuosi sitten, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan jo kevään aikana? 21. helmikuuta Venäjän presidentti tunnusti Ukrainan kapinallisalueet ja separistien alueet itsenäisiksi. Seuraavana päivänä Yhdysvallat, Nato ja Euroopan maat tuomitsivat Venäjän toimet ja lupasivat pakoitteita Venäjää vastaan. Keskiviikkona 23. helmikuuta Ukraina julisti hätätila, mutta Länsimaat eivät uskoneet Venäjän hyökkäävän Ukrainaan. Varhain 24. helmikuuta 2022 Venäjän presidentti ilmoitti sotilasoperaation alkamisestä ja Ukrainan demilitarisoimisesta. Aamulla Venäläiskoneet ja ohjukset osuivat Ukrainalaiskaupunkeihin ja myös Kiovaan. Torstaina 24. helmikuuta katselin koko päivän televisiosta tulevia uutisia. Ulkona pyrytti lunta ja päivä tuntui todella ankealta. Perjantaina 25. helmikuuta venäläisjoukot olivat vallanneet mm. Tsernopiilin, alueita Dompassista ja Harkovasta. Seuraavien päivien aikana venäläisjoukot etenivät kovaa vauhtia kohti Kiovaa ja Harkovaa. Tuolloin tuntui siltä, että Venäjä valloittaa Ukrainan muutamassa päivässä.  Venäläisjoukot valtasivat Hersonin alueen 2. maaliskuuta. Tuossa vaiheessa omalla kohdalla mietin, että jos Venäjä valtaa Ukrainan, seuraavana ovat vuorossa Baltian maat ja Suomi.

Kevään ja kesän aikana saimme seurata Ukrainan kansan evakkomatkaa Eurooppaan ja Ukrainan sotavoimien vastarinnan kasvusta. Syksyyn mennessä Harkovan ja Hersonin alueiden takaisinvaltaus toi toivon siitä, että Venäjän armeija ei ole niin mahtava, kuin siitä on kerrottu meille viimeisten vuosikymmenten aikana.

     Kesän edettyä syksyyn huoli energian riittävyydestä on nostanut sähkön hintaa rajusti. Pahimpien ennusteiden mukaan sähkö maksaa talvella 20–50 senttiä kilowattitunnilta. Tällä hetkellä maksan sähköenergiasta 4,5–4,9 senttiä kilowattitunnilta, mutta maaliskuussa määräaikaiset sopimukset päättyvät. Olemmekin ennakoineet sähkönhinnan nousua hankkimalla keväällä uuden tehokkaamman ilmalämpöpumpun ja syksyllä vielä 5,4 kWh aurinkoenergiajärjestelmän. Lisäksi olemme vähentäneet sähkösaunan lämmityskertoja viikossa ja lämmitämme leivinuunia ja takkaa enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tavoitteena olisi puolittaa ostetun sähkön kulutus vuoden aikana.  

     Ilomantsissa vuosi on kulunut koronapandemiavuosien jälkeen lähes normaalisti. Pidimme sukuseuran kokouksen heinäkuussa Möhkössä ja kävimme katsomassa pitkästä aikaa Möhkön teatterin esitystä. Kesä 2022 oli lämmin. Heinäkuun keskilämpötila oli 18,3 celsiusta ja elokuun 17,5 celsiusta. Pitkänajan keskiarvo Ilomantsissa on heinäkuun osalta 16,5 celsiusta ja elokuun 14,1 celsiusta. Syyskuun ja lokakuun oli keskimääräisen lämpötilan osalta noin 1,5 astetta viileämpiä. Kesäkuukausien lämpö toi meille hyvän lakka- ja mustikkasadon, mutta puolukka-, karpalo- ja sienisato oli heikko.

     Ilomantsin väestökehitys on ollut vuosikymmenten ajan negatiivinen. Eniten meitä ilomantsilaisia on ollut vuonna 1957, tuolloin asukasmäärä oli 14 135 henkeä. Nyt meitä ilomantsilaisia on noin 4 500 henkeä. Muutos näkyy katukuvassa, sillä iltaisin on kirkonkylällä hiljaista. Kauppaliikkeitä oli 1950-luvulla lähes joka kylällä ja kirkonkylässä niitä oli kymmeniä. Nyt elintarvikeliikkeitä on vain kaksi. Ilomantsin viimeinen iltaravintola ”Mendin baari” sulki ovensa syksyllä ja lisää yrityksiä lakkautuu tulevina vuosina. Koska teollisia työpaikkoja Ilomantsiin tuskin tulee, väestökehitys on tulevina vuosina laskeva. Marraskuun loppuun mennessä Ilomantsissa syntyi 15 vauvaa ja 91 luterilaisten edesmenneen nimeä luettiin pyhäinpäivänä kirkossa. Asuntoja on myynnissä Ilomantsissa alehintaan ja kysymysmerkkinä tulevaisuudessa on se, että saammeko enää mitään palveluja Ilomantsissa. Yritin syksyllä päästä lääkäriin Ilomantsissa, mutta hoitaja ilmoitti, että meillä on käytössä vain puoli lääkäriä? Missähän se toinen puoli sitten lienee. Marraskuun alussa meillä ei ollut lääkäriä lainkaan ja myös sairaanhoitajien vastaanotolle emme päässeet. Lokakuussa kävin verikokeessa ja kun diagnoosia ei kuulunut, soitin päivystykseen. Puhelimeen vastasi nuori heleä tytön ääni ja hän kertoi olevaansa lähihoitaja. Kyselin, että milloinka saan verikokeesta diagnoosin? Tyttö vastasi, että katsotaanpa kertoen hetken päästä, että verikokeen tulokset ovat hyviä, ei syytä huoleen. Meinasin sanoa tytölle, että käydessäni edellisen kerran Terveystalossa,  erikoislääkäri kertoi, että en rupeaisi arvioimaan kyseisiä verikokeita itse, sillä eri veriarvoja pitää analysoida keskenään, ennen kuin hän pystyy tekemään diagnoosin.

Sähkön hinta hirvittää

Ensio Kettunen

Monet meistä muistamme vuoden 1973–1974 talven energiakriisi. Joulun alla 1973 tulivat energiansäästöohjeet, jotka olivat pääosin velvoittavia. Egypti ja Syyria hyökkäsivät Israeliin ja aiheuttivat öljykriisin maailmaan. Muistan, kun katuvalot olivat pimeinä, kauppojen näyteikkunat ja mainosvalot oli sammutettu. Muistelen, että silloinkin oli kahden tunnin kiertäviä sähkökatkoja, mutta en ole siitä varma, koska meillä ei ollut tuolloin sähköjä? Joulukuussa oli kylmää ja joulunaika  oli monelle koleaa ja pimeää aikaa, kun katuvalot ja mainosvalot puuttuivat katukuvasta. Vähän samaa on tulossa tulevana talvena meille suomalaisille, kun energianhinta nousee viikko viikolta korkeammaksi!

19.12.1973 Karjalainen 

26.01.1974 Karjalainen

Nyt elämme vuoden 2022 viimeisiä viikkoja ja syksyn aikana olemme saaneet lukea lehdistä ja katsella televisioistamme Astetta alemmas – energiansäästökampanjaa. Talvelle ennustetaan kiertäviä sähkökatkoja, ne huolettavat monia kansalaisia. Sähkön hinta nousi kevään ja kesän aikana merkittävästi. Marraskuun lopussa päivittäinen hinta oli jo 50 senttiä kilowattitunnilta. Sähkönhinnannousu oli yksi merkittävä tekijä, joka pakottaa meidät suomalaiset säästämään sähköä. Omalla kohdalla aloitin sähkönsäästökampanjan jo keväällä 2022. Tilasin silloin uuden ja tehokkaamman ilmalämpöpumpun, vanha noin 14 vuotta palvellut pumppu siirrettiin kesämökille. Syyskuussa hankin 14 aurinkopaneelia katolle, ne tuottavat maksimissaan 5,4 kWp. Todellisuudessa maksimituotos on huomattavasti pienempi. Nyt syksyllä auringosta saamme vähän energiaa, mutta katse on suuntautunut jo ensi kevään ja kesän sähköntuottoon. Aurinkopaneelien tuotto jakautuu kolmelle vaiheelle, joten siitä voi hyödyntää omaan käyttöön keskimäärin noin puolet, loput pitää myydä eteenpäin. Ylimääräisen sähkön saamme myytyä nykyiselle sähköyhtiölle spot-hintaan, siitä tulosta ei tarvitse maksaa veroja. Aurinkopaneelien takaisinmaksuaika on aika, jonka jälkeen aurinkosähkö on ilmaista. Nykyhinnoilla takaisinmaksuaika on 5–10 vuotta, joten sijoituksemme on tulevaisuuteen, se on osa meidän perheemme ns. vihreää siirtymää.

Aurinkopaneelien tuotto on suurinta maaliskuulta aina syyskuun loppuun saakka. Tänä vuonna lokakuussa paneelit tuottivat 92 kWh. Marraskuussa kaadoimme pihapuita, jotka varjostivat paneeleita, se lisännee kevään ja syksyn aurinkopaneelien tuottoa. Arvion mukaan vuosituotto olisi noin 3000–3500 kWh vuodessa. Jos sähkö maksaisi 20 senttiä kWh, säästöä syntyy vuodessa 700 euroa. Olen pitänyt tilastoja ilman lämpötiloista ja talomme sähkönkulutuksesta jo vuosikymmeniä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olemme kuluttaneet sähköä keskimäärin 14 500 kWh vuodessa. Nyt tehtyjen energiainvestointien seurauksena pitäisi sähkön kulutuksen painua alle 10 000 kWh. Tältä syksyltä on oheinen energiankulutustaulukko, josta näkyy, että olemme vähentäneet sähkönkulutusta merkittävästi jo muutaman kuukauden aikana. Talossamme on koneellinen ilmastointi, joka on aina päällä, se kuluttaa energiaa. Talossamme on kaksi varaavaa uunia, sähköpatterit ja ilmalämpöpumppu. Koska olen kylmälle arka, sisälämpötila on aina 23 astetta!

Rajantakaiset kylät

Ensio Kettunen

Aiemmissa Kettusviesteissä olemme tutustuneet lyhyesti Ilomantsi itäkyliin, Korpiselkään, Suojärveen, Soanlahteen, Suistamoon, Harluun, Salmiin, Värtsilään, Pälkjärveen, Sortavalaan, Ruskealaan, Impilahteen, Jaakkimaan, Lumivaaraan, Kurkijoen, Hiitolan, Kaukolan, Räisälän ja Kirvun pitäjiin. Tässä lehdessä perehdymme lyhyesti Antrean pitäjän historiaan. Jos haluat tutustua tarkemmin rajan taakse jääneisiin karjalan kuntiin, YouTubesta löydät tekemäni videosarjan kirjoittamalla hakukohtaan nimeni.

Antrean luterilainen kirkko (Museovirasto)

Antrean pitäjä sijaitsi Vuoksen vesistön varrella vanhassa Suomen Karjalassa. Kunnan naapurikuntina olivat Viipurin maalaiskunta, Jääski, Kirvu, Vuoksenranta, Heinjoki ja Äyräpää.

Kunnan pinta-ala oli 486 km² ja asukkaita kesällä 1939 noin 8 770. Kunta erosi omaksi kunnaksi Jääsken pitäjästä vuonna 1724. Tuolloin kunnan nimi on mahdollisesti muodostettu Pyhän Andreaksen nimestä, mutta mahdollisesti se on saanut vaikutteita 1600-luvulla pitäjässä olleesta Anterniemen nimestä. Antrean kunnan kyliä olivat ennen talvisotaa mm. Hatula, joka oli samalla Kirkonkylä, sekä mm. Hannila, Henttola, Hovikorpi, Hännikkälänniemi, Iivola, Ikävalkola, Jaakonsaari, Kaukola, Kavantsaari, Kekkilä, Koljola, Kukkola, Kuparsaari, Kuukauppi, Liikola, Mansikkala, Meskala, Noskua, Ollikkala, Partala, Patalahti, Räikkölä, Saviniemi, Syvälahti, Talikkala, Variksela ja Vihiniemi. Kuuluisin Antreaan kylistä lienee ollut Talikkala, sillä siellä pidettiin laulun mukaan talvisin Talikkalan markkinoita, tosin kysymyksessä taisi olla Viipurin Talikkala!

Antrean vanha kirkko, joka siirrettiin 1900-luvun alussa Vuokselaan (Museovirasto)

Antrean kunnan asukkaat hankkivat toimeen tulonsa pääasiassa maa- ja metsätaloudesta. Viljeltyä peltoa kunnassa oli yli 8 000 ha ja useimmissa kylissä oli oma maito-osuuskunta. Kuntaan perustettiin 1900-luvulla useita teollisuuslaitoksia. Mainittavia yrityksiä olivat vuonna 1937 perustettu Raakasokeritehdas, Kalkkitehdas, Tiilitehdas, Kuorekosken Puusepäntehdas, useita myllyjä ja sahoja, sekä kutomaliikkeitä. Antrean kunnassa oli useita kartanoita, joista mainittavimpia lienee olleet Kavantsaaren, Partasen ja Kilpiälän kartanot. Antrean kirkonkylässä oli kunnanvirasto, sairaala, apteekki, Antrean Osuuskassa konttori, Savo-Karjalan Osakepankin konttori, Viipurin Osuusliikkeen myymälä, Antrean Osuuskaupan myymälä, Antrean säästöpankin konttori, kahviloita, parturiliikkeitä, polkupyöräkorjaamoja sekä majoitusliikkeitä. Kunnalliskoti oli rakennettu Talikkalan kylään.

Ensimmäinen kansakoulu Antrean kuntaan perustettiin kirkonkylään vuonna 1876. Sen jälkeen kouluja rakennettiin suurimpiin kylään. Ylä-Vuokseen perustettiin maamieskoulu ja kasvinviljelyasema 1900-luvulla.

Antrean pitäjä sijaitsi vuoksen vesistön varrella ja sinne oli hyvä rautatieyhteys Viipurin ja Joensuun suuntiin. Antrean rautatieasema sijaitsi Talikkalassa ja se tuhoutui talvisodan pommituksissa.

Antrean ensimmäinen Pyhän Andreaksen kirkko rakennettiin Hatulan kylään vuonna 1725 ja se paloi tai tuhoutui, tarkkaa tietoa tuhosta ei löydy. Toinen ristikirkko rakennettiin ensimmäisen kirkon tuhoutumisen jälkeen ja sitä laajennettiin vuonna 1844. Vanhan kirkon vieressä oli hautausmaa, joka on vielä nykyään käytössä. Antrean viimeinen ns. pitkäkirkko valmistui vanhan kirkon vastapuolella sijaitsevan Mökinmäen päälle syksyllä 1894 ja siihen mahtui 1800 sanankuulijaa.  Kymmenen vuoden perästä vanhan kirkon tapuli purettiin ja sen hirsistä rakennettiin kansakoulu. Kirkko purettiin vuotta myöhemmin 1905 ja sen hirsistä rakennettiin rukoushuone Vuokselan Uuteen kylään. Uusi kirkko säilyi talvisodassa ehjänä, mutta 13.8.1941 venäläisten tykkitulen seurauksena kirkko syttyi palamaan ja se tuhoutui saman päivän aikana.

Antrean kirkon läheisyydessä on sisällissodan sankarimuistomerkki. Sisällissodan aikana sankarihautaan haudattiin 77 vainajaa. Sanakaripatsaan taakse perustettiin talvi- ja jatkosodan sankarivainajille hautausmaa. Talvi- ja jatkosodassa kaatui 374 antreanlaista sotilasta ja heistä 125 on haudattu Antrean sankarihautausmaalle.

Talvisodassa Antreaan pitäjän kyliä pommitettiin 1.–2. joulukuuta 1939, 18. helmikuuta ja 2. maaliskuuta. Näissä pommituksissa pitäjän rautatieasema ja sen ympäristössä olleita rakennuksia tuhoutui. Myös useissa kylissä tuhoutui rakennuksia näissä pommituksissa. Kaiken kaikkiaan yli 40 % Antrean kunnan rakennuksista kärsi vahinkoja talvisodan pommituksissa. Jatkosodan alussa suomalaiset valtasivat Antrean pitäjän 12.–14. elokuuta 1941. Eteneminen jatkui syksyn aikana vanhalle rajalle saakka. Jatkosodan aikana Antrean alueella ei taisteltu, mutta jatkosodan viimeisenä kesänä kylien asukkaat siirrettiin sisäsuomeen. Jatkosodan jälkeen Antrealaiset siirrettiin evakkoon Hausjärven, Janakkalan Lopen, Riihimäen ja Vanajan alueille. Nykyään Antrean eri kylästä löytyy vielä kymmeniä suomalaistaloja, mutta osa Antrean kylistä on tuhoutunut kokonaan.

Jos haluat tutustua Rajantakaisiin kyliin tarkemmin, löydät kaikki Rajantakaiset kylämme videosarjan videot kirjoittamalla joko ao. nimen tai minun nimeni!